keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

KE 31.03.2010














Päivän sää

Lämpötila aamulla -2 C, päivällä lämpötila + 8 C

Tapahtumat

Katselin tänään arkistojani ja löysin sieltä Savinin turnauksen esitteen vuodelta 1990. Toimin tuohon aikaan Raahen Porvari- ja kauppakoulun konsultit Oy:n toimitusjohtajana ja Pohjois-Suomen toimitusjohtajakoulun rehtorina. Sponsoroimme silloin Tallinnassa järjestettyä maailman parhaiden lentopallomaiden maajoukkueiden turnausta. Tämä oli vahva pohja sille, että yhteistyö Eestin Lentopalloliiton kanssa tiivistyi ja eestiläisille lentopalloilijoille tuli mahdollisuus lähteä Suomeen pelaamaan suomalaisiin joukkueisiin. Kaikkiaan 41 pelaajaa siirtyi varsin lyhyen ajanjakson kuluessa suomalaisiin seuroihin. Eestin lentopalloliiton puheenjohtajana toimi tuohon aikaan kauppaministeri Ants Laos. Kultamitalimies Viljar Loor opiskeli Raahessa ja pelasi Alavieskan Virin joukkueessa lentopalloa.

Selvitin tänään pyynnöstä kulttuurihistoriallisesti merkittävän rakennuksen Teatteritalon korjaamisen rahoitusmahdollisuuksia. Hankin hakemuskaavakkeet ja –ohjeet rahoituksen hakemiseen. Mielestäni kohteeseen on mahdollisuus saada julkista rahoitusta.

Olen tänään tehnyt ”salapoliisityötä” ja saanut lisää tietoja entisen kansanedustajan erikoisista yrityskaupoista, joissa on minun oikeustajuni ja lain tuntemukseni perusteella syytä epäillä rikoksia. Perästä kuuluu, sanoi torventekijä. Asia tulee olemaan valtakunnallisesti merkittävä asia.

Uutiset

Voima-lehti kertoi uusimmassa numerossaan, että espoolainen opiskelija oli tuonut toimitukseen muistikirjan, jonka tämä oli löytänyt bussipysäkin penkin alta kaksi viikkoa sitten. Muistikirjan kerrottiin mm. sisältävän 155 sosiaaliturvatunnusta. Siinä kuvailtiin ja yksilöitiin todistajia ja asianomistajia rikoksiin ja rikosepäilyihin liittyen.
Maaliskuun alussa Voima-lehti paljasti verkkosivuillaan, että Helsingin Pasilan poliisitalon roskalavalta oli löytynyt mm. murhatutkimusten kuulustelumateriaalia.
Äskettäin julkisuuteen tuli myös tapaus, jossa sisäministeriön poliisiosasto unohti kasan deaktivoituja aseita lukittuun kaappiin muuttaessaan muualle.

Kokoomuksen kansanedustaja Marja Tiura paljastaa Apu-lehden laajassa haastattelussa, että häntä houkuteltiin pian eduskuntavaalien jälkeen liittymään keskustaan. Houkuttelija oli Tiuran mukaan keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Keskustassa ollaan tyrmistyneitä kansanedustaja Marja Tiuran (kok) väitteistä, että häntä olisi houkuteltu loikkaamaan puolueeseen. Keskustan mukaan Tiura itse esitti asiaa.

Kajaanin opettajankoulutusyksikkö lakkautetaan, ja opetus keskitetään Ouluun. Oulun yliopiston hallituksen päätös liittyy yliopiston säästökuuriin. Yt-neuvottelujen tuloksena yliopisto vähentää 180 henkilötyövuotta vuoteen 2012 mennessä. Säästöt kohdistuvat pääasiassa hallinto- ja tukihenkilöstöön Oulussa ja Kajaanissa.

Julkisen sanan neuvosto antoi langettavan päätöksen Iltalehdessä 13. tammikuuta 2010 julkaistusta Kaarina Hazardin kolumnista Ludwig Borga. Hazardin kolumni käsitteli edesmennyttä Tony Halmetta, joka oli entinen kansanedustaja ja nyrkkeilijä. Halme kuoli 8. tammikuuta.
Kirjoituksessa Hazard muun muassa luonnehti Halmetta "möhkäleen muotoiseksi kotieläimeksi" ja ihmetteli ihailevaa julkisuutta, jota Halme oli hänen mukaansa kuoltuaan saanut.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee ilmastonmuutosta. Ilmastonmuutos lisää tulvia Suomessa.

Toinen lehtileike käsittelee kirjasotaa kokoomuksessa. Syynä on Risto Uimosen kirjoittama kirja Iiro Viinasesta.

Kolmas lehtileike käsittelee iskua Venäjän ytimeen eli Moskovan metroihin.

Neljäs lehtileike käsittelee Ilkka Kanervan rikosepäilyjä lahjuksen ottamisesta.

Terveys ja liikunta

Paino 105,4 kg, verenpaine 173/106, lepopulssi 62. Hiihto 3 km. Ladut pehmeät.

Loppukevennys

- Herra johtaja, Kalle puhutteli pomoaan. – Saisinko huomenna iltapäivän vapaaksi, kun minun pitäisi auttaa vaimoani suursiivouksessa? – Ei tule kysymykseenkään. – Kiitos, herra johtaja. Tiesinhän, että teihin voi luottaa.

- Äiti, saanko mä lukea sängyssä Aku Ankkaa niin kauan, että mä nukahdan? Pikku-Kalle kysyi kiltisti. – No olkoon menneeksi, mutta ei sitten minuuttiakaan kauempaa, äiti myöntyi.

- Kummalla kädellä sinä sekoitat aamuisin kahvisi? Kalle kysyi Villeltä. – Oikealla. – Aika erikoista. Mä sekoitan lusikalla.

Kalle oli joutunut raastupaan. – Myöntääkö syytetty syyllisyytensä? tuomari kysyi Kallelta. – En missään tapauksessa. – Oletteko varastanut aikaisemmin? – En ikinä. Tää oli ihan ensimmäinen kerta.

- Tiedätkö Kalle mitä Jeesukselle tapahtui pääsiäisenä? opettaja kysyi uskonnon tunnilla. – En tosiaankaan, mä olin silloin Rukalla isän ja äidin kanssa hiihtämässä.

Historian tunnilla opettaja kysyi Kallelta: - Kalle, osaatko mainita jonkun Suomen vanhoista presidenteistä? – Totta kai. Kenet heistä?

Pikku-Ville oli ollut sairaana pitkään ja palasi kouluun. – Kuinka kauan sinä olet ollutkaan poissa, historian opettaja kysyi Villeltä. – Kolmikymmenvuotisesta sodasta lähtien.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

TI 30.03.2010


















Päivän sää

Lämpötila aamulla -3C, päivällä +5 C

Tapahtumat

Kävin aamulla hammaslääkärissä.

Kävin JHT Kalajoen valmentajan Jan Jaskon kanssa läpi JHT:n ehkäpä kaikkien aikojen menestyksekkäimmän kauden asioita. Juniorikiekkoilu on nyt JHT:llä paremmalla tasolla kuin koskaan aikaisemmin. Jan Jasko oli aikanaan jääkiekkoilijana yksi Tsekkoslovakian maajoukkueen tähtipelaajista. Hän pelasi Kalajoella vuosina 1989-1995. Sen jälkeen hän on toiminut Slovakian maajoukkueen valmennustehtävissä ja nyt kaksi viime kautta 2008-2010 Kalajoella. JHT Kalajoen jääkiekkokausi 2009-2010 on urheilullisesti erinomainen, kun otetaan huomioon myös juniorijoukkueet.

Kävin Rautiossa tapaamassa äitiäni.

Selvittelin tänään jalkapalloon, lentopalloon ja taidenäyttelyyn liittyviä asioita. Kävin läpi myös Kalajoen kaupungin asioita ja pyrin muodostamaan oman perustellun kantani teknisen johtajan ja ympäristötarkastajan tehtävien hoitamisesta. Kalajoen teknisen johtajan paikka vapautuu nykyisen toimenhaltijan Erkki Hirsimäen siirtyessä Jalasjärvelle ja ympäristötarkastaja Riina Mäkelä jatkaa lomaansa joten molempien työtehtävien hoito vaatii kestävän ratkaisun.

Uutiset

Satamaoperaattori Steveco irtisanoo lähes sata ihmistä Kotkassa. Irtisanottavista 64 on ahtaajia ja loput työnjohtajia, toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä. Kotkan sataman ahtaajat marssivat tiistaina kello 14 ulos vastalauseena irtisanomisille.

Itä-Saksan vakoilujärjestö Stasin toimijaksi aiheettomasti epäilyjen kohteena ollut suurlähettiläs Alpo Rusi on tehnyt tutkintapyynnön Suomen suojelupoliisin toiminnasta. Rusi katsoo Supon syyllistyneen rikokseen, kun se jätti nykyisin SAK:n viestintäpäällikkönä toimivaa Riitta Juntusta koskevan tutkinnan aloittamatta vuonna 2002. Rusin mukaan mediassa oli tuotu esille Juntusta koskevia tietoja, joiden perusteella olisi ollut syytä epäillä Juntusen syyllistyneen jopa törkeään vakoiluun.

Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok) oli mukana käsittelemässä kaavamerkintää, joka liittyy Nova Groupin hankkeeseen. Asia palautui uuteen käsittelyyn Kanervan esityksestä lokakuussa. Asiasta kertoi MTV3. Maakuntahallituksen puheenjohtaja Kanerva ei kuitenkaan osallistunut asiaa koskevaan äänestykseen marraskuussa.Poliisi on kuulustellut Kanervaa epäiltynä lahjuksen ottamisesta. Nova rahoitti Kanervan syntymäpäiviä 17 000 eurolla vuonna 2008.Nyt poliisi selvittää, yrittikö Nova vaikuttaa kaavapäätökseen Loimaalla.

Maanantain NHL-kierroksella Carolina kukisti pudotuspeleihin mielivän Atlantan 4–1. Ottelun parhaana palkittu Jussi Jokinen teki kaksi maalia.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike on Sievin kappalaisen Tapani Kirsilän yleisosastokirjoitus Heikentyvä sosiaaliturva kriittisyyden taustalla?

Toinen lehtileike käsittelee jääkiekon SM-liigan runkosarjan päätösotteluita viime vuosilta.

Kolmas lehtileike käsittelee uuden valtakunnansyyttäjän Matti Nissisen näkemyksiä.

Terveys ja liikunta

Paino 105,3 kg, verenpaine 173/97, lepopulssi 68.

Loppukevennys

Kaksi maailmanmatkaajaa oli joutunut ihmissyöjien pataan. Yhtäkkiä toista alkoi hillittömästi naurattaa. – Oletko hullu? kaveri kysyi? Mitä sinä tällaisessa tilanteessa naurat? – No kun minä kusen juuri niiden ruokaan, toinen sanoi.

Kiitos tohtori, että olette parantanut suuruudenhulluuteni. – Montako miljoonaa olen velkaa?

Mitä englantilainen sanoi syötyään suomalaista naudanlihaa? – Olen minä hullumpaakin syönyt.

Kun ryömit, konttaat, matelet ja maata melkein suutelet. Silloin ehkä arvelet, että armeijassa palvelet.

- Minkä takia Virtasella oli uudenvuodenpäivänä musta silmä? – Hän tuli vuoden vaihteessa sanoneeksi vaimolleen, että kiitos kuluneesta.

Amerikkalaiset kiduttavat irakilaisia syöttämällä sianlihaa, juottamalla viinaa ja pakottamalla seksuaaliseen aktiin. Meillä sitä samaa kutsutaan pikkujouluksi.

- Miksi ruotsalaismiehet kuljettavat pesäpallomailaa mukanaan? – Tällöin he voivat maanmiehensä kohdatessaan katsoa hutunkeitolla, kumman vuoro oli ensin olla sisällä.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

MA 29.03.2010


















Päivän sää

Lämpötila aamulla -1 C, tuuli 2m/s

Tapahtumat

Tein tutkintapyynnön Ylivieskan poliisista Raimo Ollilasta ja Naturasta Kainuun poliisipäällikkö Pertti Rönkölle http://naturansalat.blogspot.com/2010/03/tutkintapyynto-ylivieskan-poliisin.html

Kalajoen kaupunginhallituksen käsittelyssä oli tänään Kalajoen kaupungin vuoden 2009 tilinpäätös ja Himangan kunnan tilinpäätös vuodelta 2009. Kalajoen kaupungin tilinpäätöksessä oli 172 sivua ja Himangan tilinpäätöksessä n. 100. Asiakirjat sain perjantaina, kun hain ne kaupungintalolta. Muille ne menivät postitse. On aika mahdotonta perehtyä asiakirjoihin näin lyhyessä ajassa.
Kaupunginhallitus päätti julistaa ITC-päällikön paikan täytettäväksi. Nyt on ollut erittäin paljon ongelmia tietotekniikan kanssa muun muassa kuntaliitoksen yhteydessä. On mennyt kohtuuttomasti aikaa ja muita resursseja ongelmien ratkaisemiseen.

Myös perusturvan puolella päätettiin laittaa paikkoja täytettäväksi: - hammashoitajan toimi, toimistosihteerin äitiysloman sijaisuus 23.4.2010 -4.3.2011 Himangan terveysasemalla, lähihoitajan hoitovapaa 24.3.2010-7.6.2012 Seniorikeskus Mäntyrinne, lähihoitajan äitiysloma 10.3.2010-21.1.2001 Asuntola Ankkuri, lähihoitaja 1.4.-30.9.2010 kuntoutustuki, Ryhmäkoti Puistola, sairaanhoitajan äitiysloma 24.4.2010-5.3.2011.

Uutiset

Lainaus Jussi Pellisen kolumnista: Suomalainen sijoitusklubi tekee valuuttakaupalla suurempia voittoja kuin Wall Streetin pankkivelhot. Sikainfluenssa oli lääkeyhtiöiden juoni, jossa suurin osa maailman hallituksista oli mukana. Ilmastonmuutostutkimusten väärentäminen on tuhansien tiedemiesten yhteistä ajanvietettä. Internet on täynnä uskomattomia väitteitä, joiden esittelystä esimerkiksi baaripöydässä saisi otsaansa lähinnä kahjon leiman. Silti hämmentävän monella medialukutaito tuntuu loppuvan verkkoselaimen avaamiseen. Katso tarkemmin http://www.hs.fi/juttusarja/pullinen/artikkeli/Lukutaito+katoaa+verkossa/1135255011167

Suomalaisten kielteinen suhtautuminen uusiin ydinvoimalahankkeisiin on hieman laskenut viime kesästä, mutta enemmistö kansalaisista ei edelleenkään kannata reaktoreiden lisäämistä. Uutta tai uusia reaktoreita kannattaa 34 prosenttia suomalaisista. Esimerkiksi naiset vastustavat miehiä enemmän uusia reaktoreita suurin piirtein samaan tapaan kuin aiemmin. Tällä kierroksella naisista 65 prosenttia vastusti ja 19 prosenttia kannatti lisäreaktoreita. Miehistä puolet (50 prosenttia) kannattaa ja 38 prosenttia vastustaa. Väkevintä vastustus on vihreissä (91 prosenttia) ja vasemmistoliitossa (87 prosenttia). Keskustalaisista uuden reaktorin vastustajia on jonkin verran enemmän kuin kannattajia. Rkp:ssä ja Sdp:ssä vastustajat ovat selvästi niskan päällä; noin puolet rkp:läisistä ja demareista vastustaa uusia reaktoreita.

Useita kymmeniä ihmisiä on kuollut räjähdyksissä moskovalaisilla metroasemilla maanantaiaamuna. Lubjankan ja Park Kulturyn asemilla aamuruuhkan aikaan tapahtuneissa räjähdyksissä on vahvistamattomien tietojen mukaan kuollut yli 30 ihmistä. Venäjän hätätilaministeriö selvittää uhrien henkilöllisyyttä.

Katso: Kunnia vai tuomioistuin
http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1922&author=10

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee Laura Lepistön historiallista MM-pronssia.

Toinen lehtileike käsittelee SM-hiihtojen tuloksia ja selostuksia.

Terveys ja liikunta

Paino 105,3 kg, verenpaine 174/105, lepopulssi 62.

Loppukevennys

Pastori kylällä tapaamalleen Juhantalolle: - Kun viimeksi näin Juhantalon, tulin kovin iloiseksi, koska te olitte selvin päin. Mutta nyt te olette taas ympäri juovuksissa. – Niin, pastori. Nyt on minun vuoroni olla iloinen.

Nuori mies jätti ilmoituksen sanomalehden henkilökohtaista-palstalle. Ilmoituskonttorin neiti kysyi: - Haluatteko sen sisään jo lauantaiksi? Tuota, voiko sellaistakin painaa lehteen.

Pikku-Kalle oli uskontotunnilla ja opettaja kysyi häneltä: - Mikäs on kuudes käsky? Kalle ei tietenkään tiennyt. Sitten yksi kaveri tökkäsi Kallea harpilla takamukseen ja Kalle sanoi: - Älä töki. –No, ei nyt ihan niin, mutta sinne päin, sanoi opettaja.

Mihin poliisia tarvitaan? Varkauksiin ja ryöstöihin.

Mikä on oppilaiden mielestä hauskinta koulussa? – Kun opettaja lähtee koulusta kotiin liituraita puvussaan.

- Tohtori, miten paranen nopeimmin unissakävelystä? – Laita nastoja sängyn viereen.

Liisa meni lääkärin puheille: - Onkohan minulla keuhkoissa vettä, sillä kun rinnoista puristaa niin reidet kastuu.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

SU 28.03.2010














Oskari Santaholman muotokuva ja taiteilija Markku Hakola

Oskari Santaholma ja Havula
http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2010/02/oskari-santaholma-ja-havula.html

Päivän sää

Lämpötila aamulla +1 C. Vettä sataa. Lumet putoilevat katoilta.

Tapahtumat

Kesäaika alkio tänään Palmusunnuntaina.

Kritisoin Keski-Pohjanmaan kulttuurirahaston apurahojen jakoa Juha Saarelle ja Marika Hirvelle lähettämässäni sähköpostissa. Lähetin sähköpostin tiedoksi myös tiedotusvälineille jotta kulttuuri- ja taideapurahojen jaosta saataisiin julkista keskustelua aikaan.

Juha Saari vastaa

Kiitos palautteesta. Lyhyesti totean, että apurahat myönnetään asiantuntijakäsittelyn, työvaliokuntakäsittelyn ja lopullisen hoitokuntakäsittelyn avulla. Myöntöjä tai myöntämättä jättämisiä emme perustele, mutta päätökset teemme tietyillä periaatteilla, jotka ovat suoraan Suomen kulttuurirahaston ohjeistuksesta. Seuraavana vuonna hakemaan uudestaan!

Juha Saari
Asimies

Vastaus osoittaa epäilyni oikeaksi. Apurahojen myöntämisiä ei voida perustella, koska perustelut eivät kestäisi julkistusta. Oulun läänin taidetoimikunnan pääsihteeri Ulla Lassila tiedusteli minulta olenko keskustalainen. Lassila sanoi itse olevansa keskustalainen. Keski-Pohjanmaan kulttuurirahaston osalla keskustalaisuus päättäjien osalla on kiistaton. Apurahojen jaon kriteerinä sitä ei kuitenkaan ainakaan julkisesti ole vielä julkituotu. Päätöksiähän ei perustella. Syrjinnän kohteeksi keskustassa ”liian suuren äänimäärän” johdosta joutuneen on vaikea saada sitoutumattomana keskustalaisille myönnettäviä apurahoja.

Uutiset

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) suomii tylysti tietoa valtiovarainministeri Iiro Viinasen (kok.) salaisesta hallituspelistä oppositiojohtaja Paavo Lipposen (sd.) kanssa syksyllä 1994. Nykyisen elinkeinoministerin mukaan Iiro Viinanen on niin oikeistolainen kuin olla voi.
Pekkarisen mielestä Viinanen ja demarien uusi puheenjohtaja Paavo Lipponen käynnistivät jo Ahon hallituksen aikana luottamukselliset keskustelut.
Niiden tuloksena istuvan valtiovarainministerin ja oppositiojohtajan yhteinen työryhmä alkoi puoli vuotta ennen eduskuntavaaleja rakentaa tulevan sinipunahallituksen talousohjelmaa.
Tulos siirtyi sellaisenaan hurjan vaalivoiton saaneen Lipposen hallituksen talousohjelmaksi.
Demarijohtaja ajoi koko vasemmiston haukkuman Viinasen väkisin hallituksensa valtiovarainministeriksi huhtikuussa 1995.

Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) on ollut poliisikuulusteluissa rikosepäilyn takia, kertoo Turun Sanomat. Poliisi on kuulustellut Kanervaa liittyen hänen toissa vuonna pidettyihin syntymäpäiväjuhliinsa. Kanerva sanoo epäilyyn liittyvän nimekkeen jääneen hänelle epäselväksi, mutta hänen käsityksensä mukaan kyse oli lahjoman vastaanottamisesta.
Konkurssiin mennyt Nova Group tuki juhlia tuhansilla euroilla. Novan vastuuhenkilöitä epäillään muun muassa velallisen epärehellisyydestä.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee sopimusta ydinaseiden vähentämisestä. USA:n ja Venäjän sopimus leikkaa ydinkärkien määrää noin kolmanneksella.

Toinen lehtileike käsittelee Juha Turusen tuomiota. Yhdeksän vuoden rangaistus ei ehkä riitä syyttäjälle. Jutussa selostettiin 18 päivän sieppausdraama.

Kolmas lehtileike käsittelee sadan liikemiehen vierailua Suomeen varapresidentti Xi Jinpingin johdolla. Xi ei halunnut vastata toimittajien kysymyksiin. Viime kesänä Helsingissä kävi yli 200 liikemiestä ja sopimuksia tehtiin puolentoista miljardin arvosta.

Televisiosta katsottua

SM-HIIHDOT KONTIOLAHTI
Naiset, 30 km (p)
1. Aino-Kaisa Saarinen 1.24.52,9
2. Virpi Kuitunen + 1.00,8
3. Pirjo Muranen + 3.31,0
4. Kerttu Niskanen + 4.05,0
5. Riikka Sarasoja + 5.32,4
6. Krista Lähteenmäki + 5.56,8
7. Satu Pirttiniemi + 7.48,2
8. Liisa Anttila + 7.55,9
9. Anne Kyllönen + 8.09,1
10. Laura Ahervo + 9.14,9

Miehet, 50 km (p)
1. Ville Nousiainen 2.16.57,9
2. Lasse Paakkonen + 56,0
3. Niklas Colliander + 1.28,2
4. Antti Lampinen + 2.21,4
5. Jonas Lindell + 4.05,0
6. Samuli Suokko + 4.13,5
7. Mikko Koutaniemi + 4.29,1
8. Jarmo Rissanen + 4.38,8
9. Tero Similä + 4.44,5
10. Matti Kylmälä + 5.01,3

Terveys ja liikunta

Paino 105,5 kg, verenpaine 181/104, lepopulssi 64.

Loppukevennys

Mummo myy omenia Kiovan torilla ja huutaa: - Ostakaa tsernobyliläisiä omenoita! Omenoita suoraan Tsernobylistä! Muuan ohikulkija tulee mummon luo ja sanoo: - Oletko hullu, kun tuollaista huudat? Eihän noita omenoita kukaan osta. Mummo kohauttaa olkapäitään ja sanoo: - Älä poika turhia hölise. Kyllä näitä ostetaan. Yhdet ostavat anopilleen ja toiset pomolleen.

Mies oli joutunut oikeuteen pontikankeitosta ja naapuri haastettiin todistamaan: - Saitteko syytetyltä pontikkaa? – En. – Entä hänen vaimoltaan? En. Entä hänen tyttäreltään? – Tarkoittaako herra tuomari edelleenkin pontikkaa?

Laiva oli ajanut päin vedenalaista jäävuorta ja oli uppoamaisillaan. Kapteeni kysyi: - Onko matkustajien joukossa ketään, joka uskoo rukouksen voimaan? – On!, kuului huuto. – Hyvä, meiltä puuttuu yhdet pelastusliivit.

Laiva upposi. Matkustajat uivat meressä. Yksi huomasi kapteenin lähellään. – Kuinka pitkä matka vielä on maihin? – Noin kilometri, huusi kapteeni. – Mihin suuntaan? – Alaspäin!

- Löysin naispuolisen salamatkustajan hytistäni, matruusi kertoi kapteenille. – Vai niin, milloin te löysitte hänet? – Viime viikon tiistaina.

Ammattipurjehtija ottaa tyynen rauhallisesti.

Mikä on maailman paras jääkiekkojoukkue? – Maalissa nunna, puolustajina kaksi ruotsalaista ja hyökkääjinä kolme muslimia. Vahti ei päästä mitään sisään, pakit pitävät peräpään puhtaana ja hyökkääjät tuovat lisäväriä hyökkäykseen.

lauantai 27. maaliskuuta 2010

LA 27.03.2010









Päivän sää

Lämpötila aamulla – 3C, tuuli koillisesta 3m/s, päivällä +1C, tuuli 2m/s

Tapahtumat

Kävin tänään Oulusta hakemassa tytön muuttokuorman. 8-tien kunto oli mielestäni yllättävän huono.

Uutiset

Robert Helenius kukisti Töölön ammattilaisnyrkkeilyillan pääottelussa Nigerian Gbenga Oloukunin pistein. Samalla suomalaisiskijän tappioton ammattilaissarja jatkuu. Helenius on nyt otellut raskaassa sarjassa paidattomana 12 kertaa, ja hänen tilastonsa näyttää yhtä monta päänahkaa.
Voiton lisäksi Kisahallin ilta toi Heleniukselle ikäviä uutisia. Suomalaisnyrkkeilijä uskoo, että hänen oikeasta kädestään on murtunut luu.

Pääministeri Matti Vanhasen valokuvan vienyt mies ei saa syytettä. Syyttäjä on määrännyt esitutkinnan lopetettavaksi. Vanhanen ei vaatinut rangaistusta. Mies vei valokuvan Vanhasen henkilökohtaisen työkoneen sähköpostista koneen korjauksen yhteydessä. Sähköpostin urkinta ja kuvan varastaminen tapahtui vuonna 2007, kun Vanhanen seurusteli Merikukka Forsiuksen kanssa, joista myös kuva tiettävästi oli.

Taitoluistelun MM-kisat Italian Torinossa päättyivät suomalaisjuhliin. Laura Lepistö voitti komeasti pronssia pitämällä lyhytohjelmansa kolmannen sijan myös vapaaohjelmassa.
Kolmannelta sijalta taitoluistelun MM-kisojen vapaaohjelmaan lähtenyt Laura Lepistö onnistui säilyttämään asemansa ja pokkasi Torinosta hienosti pronssimitalin. Kilpailun voittoon luisteli Mao Asada ja hopealle lyhytohjelmassa haparoinut olympiavoittaja Yu-Na Kim. Lyhytohjelman jälkeen kisaa johtanut 16-vuotias Mirai Nagasu romahti kahdeksanneksi.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä Kaustisen kunnanvaltuuston päätöksestä antaa takaus Kansanmusiikkisäätiön hakemalle 950 000 euron lainalle. Minun oikeustajuni mukaan Vaasan hallinto-oikeuden päätös on kestämättömällä pohjalla.

Toinen lehtileike käsittelee isoäitien käännyttämispäätöstä. Kuten jo aiemmin arvelinkin niin KHO:n päätös on yleisen oikeustajun vastainen. Poliisi joutui ottamaan huomioon yleisen mielipiteen ja käännytyspäätöstä ei panna toimeen.

Kolmas lehtileike käsittelee ydinvoimaa otsikolla Ydinvoimalla yhä halvinta sähköä. Jutun on tehnyt STT ja Heikki Karkkolainen. Kenen toimeksiannosta juttu on tehty? Taas olisi tutkivalla journalismilla töitä. Kuka käytti uutisointiin rahaa ja minkä verran. Mikä oli motiivi?

Terveys ja liikunta

Paino 105,5 kg, verenpaine 168/102, lepopulssi 61.

Loppukevennys

- Mikä sinun nimesi on? kysyi kiltti setä kylän raitilla Kallelta. – Emmä kuullut, Kalle vastasi yrmeästi. – Pappi kaatoi vettä mun korvaani ristittäessä.

- Mitä sinun mummosi sanoisi, jos kuulisi, kuinka paljon sinä kieroilet? kirkkoherra torui Kallea. – Hän varmaankin ilahtuisi. – Hävytön poika! Miten niin? – Mummo on ollut kuurona kymmenen vuotta.

- Etkö sinä nähnyt nuolia? raivostunut poliisi kysyi liikenneympyrässä väärään suuntaan porhaltaneelta Kallelta. – En, mutta en mä kyllä totta puhuakseni nähnyt inkkareitakaan.

- Tohtori kiltti, Liisa sanoi puhelimeen. – Tulkaa pian, Kallella on kuumetta! – Onko se korkeallakin? – Ehei, toisessa kerroksessa.

Kallen isä ajoi punaista päin, ja paikalle saapui poliisi. – Ettekö te nähnyt punaista valoa? virkavalta kysyi kiukkuisena. – Kyllä mä sen näin. Mutta sua mä en kyllä huomannut.

- Sinä rontti! Liisa itki ja huusi Kallelle. – Olet pettänyt lupauksesi, jonka annoit minulle! – Älä välitä, voin antaa uuden, Kalle lohdutti.

-Äiti, äiti, Kalle kiusaa varista! Millä lailla? Heitteleekö hän sitä kivillä? – Ei, kun se syö sen matoa.

perjantai 26. maaliskuuta 2010

PE 26.03.2010


















Päivän sää

Lämpötila aamulla -1C, tuuli 2m/s. Yöllä vähäistä lumisadetta mikä päivän mittaan lisääntyi.

Tapahtumat

Tuleva Kalajoki-näyttely ei ole Oulun läänin taidetoimikunnan avustusten jakamisen perusteella taidetta eikä Keski-Pohjanmaan kulttuurirahaston avustusten jakamisen perustella kulttuuria. Olen kuitenkin informoinut tiedotusvälineitä Kalajoki-näyttelystä. Niillä on ollut mahdollisuus tiedottaa Kalajoki-näyttelystä lukijoilleen, mutta he ovat kuitenkin halunneet vaieta asiasta. Lukijoilla on mahdollisuus perehtyä asiaan jo esittämäni aineiston perusteella. Kuvat ovat vapaasti käytettävissä. Kenen edusta on kysymys, kun asioista vaietaan?















Esimerkki tulevan näyttelyn annista. Taitelija Markku Hakolan tekemä muotokuva V.H. Kiviojasta.










Leo Takalon tekemä pienoismalli Jokelan pappilasta.

Erkki Ahon tekemät historiikit

V.H. Kivioja – Kalajoen viimeinen kansanedustaja
http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2008/11/v-h-kivioja-kalajoen-viimeinen.html

Kalajoen kirkkoherroista
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/12/kalajoen-kirkkoherroista.html

Ljungo Tuomaanpoika – Nuijasodan pääideologi
http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2008/12/ljungo-tuomaanpoika-nuijasodan.html

Calamniukset Kalajoelta
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/12/calamniukset-kalajoelta.html

Kalajoen emäseurakunnan pappila Jokela ja Malmbergin tupa
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/12/kalajoen-emseurakunnan-pappila-jokela.html

Kalajoen kirkot
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/12/kalajoen-kirkot.html

Raution seurakunta liitettiin Kalajoen seurakuntaan
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/12/raution-seurakunta-liitettiin-kalajoen.html

Olen halunnut antaa kasvot kulttuuri- ja taidemäärärahojen mielestäni puolueelliselle ja ennen kaikkea erikoiselle jakamiselle. Siksi olen julkistanut blogissani Oulun läänin taidetoimikunnan ja Keski-Pohjanmaan kulttuurirahaston avustusten jakajien nimet. Toivon, että tutkiva journalismi puuttuisi asiaan.

Tein tutkintapyynnön Kainuun poliisille Ylivieskan poliisin, Oulun poliisin ja Oulun KRP:n toimista räjähdysainelain ja –asetuksen vastaisen toiminnan tutkittamatta jättämisestä. Katso http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/03/sisaministerion-ja-poliisin-yhteiset.html

Sain tänään Oulun poliisilaitokselta pyytämäni aineiston, jonka perusteella tutkinnanjohtaja Tapani Tasanto on tehnyt tutkimattajättämispäätöksen 8630/R/3523/10. Olen järkyttynyt Oulun poliisin Tapani Tasannon toiminnasta. Olin jäävännyt hänet tutkinnanjohtajan tehtävästä, mutta hän ei ole huomioinut asiaa millään tavoin. Olen tehnyt asiasta rikostutkintapyynnön. Tasanto on tutkinnassa tehnyt lähes kaiken kaunistellen sanottua päin mäntyä. Mielestäni virkarikos on kiistaton. Miten poliisi voi toimia näin järkyttävän huonosti ja vastuuttomasti? Miksi poliisien toimintaa ei valvota? Korvaako virkamerkki ammattitaidon?

Uutiset

Egyptiläisen ja venäläisen isoäidin käännytysten toimeenpano on keskeytetty. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero kertoi asiasta YLE Uutisille keskusteltuaan käännytysten toimeenpanosta vastaavien poliisipäälliköiden kanssa torstaina. Paateron mukaan painavin syy käännytysten toimeenpanon keskeyttämiselle on lain mahdollinen muuttaminen kevään aikana.
- On selvästi todettu, että lakia ollaan muuttamassa siten, että inhimilliset syyt otetaan huomioon yksittäistapauksissa. Sitä taustaa vasten olisi epäloogista kiirehtiä käännytyksiä, Paatero toteaa.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee ydinvoimaa. Yleisönosaston kirjoituksessa Sven-Olof Jakobsson epäilee, että käsitys ydinvoimasta on kadoksissa. Erittäin hyvä kirjoitus ydinvoiman vaaroista.

Toinen lehtileike käsittelee Iiro Viinasesta tehtyä kirjaa, jossa kerrotaan kuinka Iiro Viinanen huijasi lentäjät luopumaan lakosta.

Kolmas lehtileike käsittelee KRP tutkimuksia kelkkatehtaan hinnasta. Kelkkatehtaan arvoa on alennettu kirjapidossa parissa vuodessa noin 19 prosenttia, mikä osoittaa kelkkatehtaan ylihinnoittelua ja vahvistaa rikosepäilyjä.

Terveys ja liikunta

Paino 105,8 kg, verenpaine 178/108, lepopulssi 61. Kävin tänään hammaslääkärissä. Nastahammas on ehkä vioittunut. Kuvan mukaan murtuma. Sain antibioottikuurin ja tarkistus on ensi tiistaina. Pidän jälkiuunileivästä, mutta nastahampaani ei pitänyt.

Loppukevennys

Mitä Seppo Räty sanoi Heli Rantaselle ennen naisten keihäsfinaalia Atlantassa? Ehkä tämän lauseen ansiosta Rantanen voitti kultaa. – Tempaise niin, että kusi lentää.

Helsingin Sanomien toimittaja kysyi 90-vuotiaalta vanhainkodissa: - Minkälaisia haluja teillä olisi? – No kyllähän niitä haluja olisi, mutta jos ensin saisi tarpeeseensa.

- Olenko minä vanhan näköinen, kysyi Paavo Lipponen Eero Heinäluomalta. – Miten niin, ihmetteli Eero. – No kun kävin äsken tuolla kemikaalikaupassa ostamassa kondomeja, niin myyjä kysyi laitetaanko ne lahjapakettiin.

Mikä uusi kansanryhmä Suomeen on syntymässä? – Somalialais-ugrilaiset.

Ilkka Kanerva ehdotti, että Suomessa valittaisiin vuosittain nykyisten missien lisäksi myös Miss Kompromissi. – No, mikä se sellainen olisi? kysyi Sauli Niinistö. – No, se on sellainen missi, jonka kanssa pääsee nopeasti sopimukseen.

Suudelman määritelmä: - Kohtelias kysymys yläpäästä, onko alapää vapaana.

Lapin Kansan päätoimittajan rekrytoinnin hoitanut konsultti oli kuullut väärin puhelimessa Alma-median pomon vaatimuksen: Hanki Lapin Kansaan lestadiolainen päätoimittaja. Konsultti kuuli huonon linjan takia väärin: Hanki Lapin Kansaan lesbo stadilainen päätoimittaja.

torstai 25. maaliskuuta 2010

TO 25.03.2010













Päivän sää

Lämpötila aamulla -18 C, päivällä +1 C.
Kylmä ja luminen talvi jatkuu tavanomaista kylmempänä keväänä, ennustaa Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF. Lunta sataa tulevinakin viikkoina, kireät yöpakkaset jatkuvat ja pakkasta voi olla päivisin myös eteläisessä Suomessa.

Tapahtumat

Lähetin sähköpostia Helsingin käräjäoikeuden tuomarille koskien varatuomari Mikko Kovalaisen toimintaa. Kovalaisella on asia vireillä Helsingin käräjäoikeudessa ja Helsingin hovioikeudessa.

Olin yhteydessä KRP:iin Vantaalle, kun vastasin heidän soittopyyntöönsä. Asiallinen ”rivipoliisi” kertoi millainen on poliisin vastuualuejako. Siksi Tapani Tasantoa koskeva rikostutkintapyyntö on tehtävä Kainuun poliisilaitokselle. Otin yhteyttä Kainuun poliisilaitoksen päällikköön Petri Rönkköön ja sovittiin menettelytavat näiden laajojen rikosvyyhtien selvittämiseksi.
Katso: http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/03/kainuun-poliisilaitos-poliisipaallikko.html

Selvittelin tänään erään ulkomaisen urheilijan työnsaantimahdollisuuksia Kalajoelta ja muita rahoituskanavia urheilijan toimeentulon varmistamiseksi. Suunnitelma on valmis toteutettavaksi.

Tänään oli lasten hiihdot. Kisaisäntänä toimi Lions Club Kalajoki. Olen toiminut kuuluttajana lasten hiihdoissa jo reilusti yli kymmenen vuoden ajan.

Uutiset

1990-luvun lamavuosien valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok) syyttää pörssiyhtiöiden johtajia veronkierrosta. Viinanen sanoo Kotimaa-lehden haastattelussa, että pörssiyhtiöiden johtajat pystyvät kiertämään palkkaveroa siirtämällä osan palkastaan pääomatuloksi. Samalla he kiertävät myös kunnallisveroa. Viinasen mielestä pörssiyhtiöiden palkkiot ja palkat ovat kasvaneet jo liian suuriksi.

Rovaniemen Kiekon visiitti jääkiekon Mestiksessä jäi yhden kauden mittaiseksi. Oululainen K-Laser voitti Mestiksen karsintasarjan uusintaottelussa RoKin maalein 2 - 4 (1-2)(0-1)(1-1) ja lunasti itselleen paikan Mestikseen ensi kaudelle. Ottelua Rovaniemellä seurasi 2623 katsojaa.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee YLE-kiistaa ja sen siirtymistä seuraavalle vaalikaudelle.

Toinen lehtileike käsittelee Kalajoen valtuustonkokousta otsikolla Kalajoen Sun Arena saa tontin.

Terveys ja liikunta

Paino 105,6 kg, verenpaine 169/99, lepopulssi 67. Hiihto 12 km/ 202 km. Uinti 1000m/4000m.

Loppukevennys

Poika: - Äiti, äiti, isä tulee jo kotia! Äiti: - Jaaha, kummalla puolella katua hän kävelee?
Poika: - Molemmilla

Pitkän ja rankan kapakkakierroksen jälkeen ylioppilaat Heikkinen ja Hirvonen palailevat kohti vuokra-asuntoaan. Portin pielessä Hirvonen pysähtyy ja antaa ylen. Heikkinen odottelee ja kysäisee myötätuntoisesti, kun Hirvonen alkaa tointua: - Miten sinulle noin huono olo tuli? – Ei kai se mikään ihme ole, kun maha oli oksennusta täynnä.

Alokas Mähönen ilmestyy komppanian toimiston ovelle, rappaa asennon ja karjaisee:
- Herra vääpeli, saako alokas Mähönen puhutella!
- No, mitäs asiaa alokkaalla on?
- Saako alokas Mähönen vaihtaa saappaat?
- Mikäs näitä saappaita sitten vaivaa?
- Ne ovat liian pienet, herra vääpeli!
- Mahtuuko niihin sukat ja jalkarätit?
- Kyllä mahtuu, herra vääpeli!
- Mahtuuko niihin kahdet sukat ja jalkarätit?
- Kyllä mahtuu, herra vääpeli!
- No, miten hemmetissä ne sitten voivat olla alokkaalle liian pienet?
- Niihin ei mahdu jalat, herra vääpeli!

Niuvanniemen hullujenhuoneen ovikelloa soitetaan kiivaasti. – Mitä asiaa? – Tahtoisin päästä tänne täysihoidokkaaksi. – Mitä? Täysihoidokkaaksi? Ja keskellä yötä. Tehän olette hullu.

Miettisen isäntä oli tulossa liukkaalla kelillä mäkeä alas munakori kädessä. Mäki oli liukas, isäntä kaatui ja lennähti vatsalleen suoraan korin sangan päälle. Tapahtuman nähnyt rouva kiiruhti paikalle ja kysyi: - Särkyikö munat? – Ei, ei, niihin sattuu vaan niin perkeleesti.

Kaupunkilaisrouva: - Te olette julma, kun seisotatte hevosta rankkasateessa. Maalaismies: - Ka, täytynee sitten käskeä se istumaan.

Eräs emäntä on myymässä kananmunia torilla. Hienosti puettu ja hajuvedelle tuoksuva rouva tinkii hinnasta: - No kun ovat niin pieniä nuo munat. Emäntä nopeasti: - Eivät suinkaan kanat teidän takianne persettään revi.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

KE 24.03.2010


















Päivän sää

Lämpötila aamulla -20 C, päivällä -4 C

Tapahtumat

Tein klo 8.50 tarkistussoiton Oulun poliisille Jaakko Savilammelle ja sain vahvistuksen sille, että tutkinnanjohtaja Tapani Tasanto on saanut useampaa kautta tiedon esteellisyydestään toimia asiassa tutkinnanjohtajana. Tästä huolimatta hän on tehnyt esteellisenä tietoisen väärän päätöksen eli tutkimattajättämispäätöksen. Ryhdyin tekemään tarkempaa aineistoa asiasta keskusrikospoliisille.

Naapurini täytti 90 vuotta. Kävin onnittelukäynnillä.

Olen tänään selvittänyt jalkapalloiluun sekä Kalajoki-näyttelyyn liittyviä asioita. Oma Orellin maalattavana olevat kolme taulua valmistuvat ensi viikolla. Ne ovat todellisia taideteoksia vanhasta apteekintalosta, Etelänkylän koulusta ja Vanha-Jussilan talosta.

Minulla on sellainen tuntuma, että 10.4.2010 jaettavasta Keski-Pohjanmaan kulttuurirahaston 330 000 euron apurahoista en tule saamaan anomaani apurahaa Kalajoki-näyttelyn järjestelyyn, koska apurahan myöntämisestä ovat päättämässä nämä henkilöt:

Puheenjohtaja
Eino Laukka, toimitusjohtaja, agronomi
Varapuheenjohtaja
Marja Hylkilä, kasvatust. maisteri, tait. maisteri
Kai Alestalo, director musices
Jaana Erkkilä, rehtori, kuvatait. maisteri
Sirkka Haavisto, diplomilaulaja
Jouni Jyrinki, toiminnanjohtaja
Juhana Lassila, asiamies
Pekka Paajanen, yliopettaja, kauppatiet. tohtori
Terhi Päivärinta, koulutoimenjohtaja
Sakari Telimaa, johtajaylilääkäri, LKT
Veijo Tikanmäki, sivistysjohtaja

Uutiset

Kainuun maakunta maksaa lopputilin saaneelle sairaanhoitajalle reilun kahden vuoden palkat jälkikäteen. Sairaanhoitajan virkasuhde purettiin heti, kun hän oli tullut töihin yli kahden promillen humalassa. Tapaus sattui reilut kaksi vuotta sitten Kainuussa. Lopputili tuli hoitajalle välittömästi, hänen virkasuhteensa purettiin ja palkanmaksunsa keskeytettiin. Maakunta maksaa nyt hoitajalle takautuvasti tehtäväkohtaisen palkan 50 000–60 000 euroa henkilökohtaisine lisineen. KHO:n mukaan humalassa työpaikalleen aamuvuoroon tullutta sairaanhoitajaa ei olisi saanut erottaa virastaan. Maakunta oli menetellyt virheellisesti, kun oli irtisanonut hoitajan välittömästi.
KHO:n mukaan sairaanhoitajan toiminta ei aiheuttanut konkreettista vaaraa potilasturvallisuudelle.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee minkinnahkojen kovan nousuvireen jatkumista. Hintataso on noussut joulukuusta 20-30 prosenttia.

Toinen lehtileike käsittelee Israelin siirtokuntien rakentamista. EU vaatii siirtokuntien rakentamisen lopettamista.

Kolmas lehtileike käsittelee Yhdysvaltojen kongressin edustajainhuoneessa läpimennyttä terveyspakettia. Läpimenoon tarvittiin 216 ja puoltavia ääniä tuli 219. Kaikki 178 republikaania ja 33 demokraattia äänesti vastaan.

Terveys ja liikunta

Paino 105,7 kg, verenpaine 183/104, lepopulssi 64. Hiihto 12 km/190 km. Uinti 1000m/3000m.

Loppukevennys

Taivaaseen pyrkivä: - Avaa ovi hyvä Pyhä Pietari. – Mikäs sinä olit maan päällä? – Nainut mies. Pietari avaa taivaan portit ja sanoo: - Mene herrasi iloon!
Heti perään toinen mies kolkuttelee portteja: - Päästä minutkin, Pyhä Pietari! – Mitäs sinä toimitit maailmassa? Olin kahdesti naimisissa. Pietari: - Et pääse. Onnettomille täällä on aina tilaa, mutta ei tyhmille.

Pikku-Kerttu: - Äiti, miksei isällä ole ollenkaan tukkaa. Äiti: - Sen takia, että hän ajattelee niin paljon. Pikku-Kerttu: - Äiti, miksi sinulla on sitten niin sakea tukka?

Opettaja: - Mitä meidän kaikkien ensiksi tulee tehdä, jos aiomme saada syntimme anteeksi? Pikku-Paavo: - Syntiä.

Opettaja: - Missä Aleksanteri Suuri kuoli? Kukaan ei viittaa. Opettaja: Luettiinhan siitä juuri viime tunnilla, ettekö te nyt muista, missä se oli? No, Killinen? Killinen: - Sivulla 143.

Pastori saarnaa kirkossa pyhää evankeliumia. Saarnan aikana on eräs isäntä nukahtanut ja kuorsaa äänekkäästi. Naapuri herättää hänet: - Älkää niin kovasti kuorsatko, herätätte koko kirkkoväen.

Opettaja: - Miksi sinä aiot suureksi tultuasi? Jehu: Lääkäriksi. Opettaja: - Siihen sinä olet liian tyhmä. Jehu: - No, opettajaksi sitten.

Kulkuri toiselle: - Missä sinä asut? – En missään, entäs sinä? – Sinun naapurissasi.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

TI 23.03.2010














Päivän sää

Lämpötila aamulla -8 C, päivällä – 1C, tuuli 2m/s , aurinkoista

Tapahtumat

Soitin Pohjois-Karjalan käräjäoikeuteen ja sain varmistuksen sille, että varatuomari Mikko Kovalainen on saanut esiintymiskiellon Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa 31.12.2008 ja se on voimassa 31.12.2011 saakka Diaarinumero S08/4922.

Valmistelin puheenvuoroni illan valtuuston kokoukseen.

Olen saanut useita puheluita räjähdysaineiden luvattomista käytöistä. Asiaa ei Suomessa valvota. Olen saanut yhteydenottoja yhä edelleen varatuomari Mikko Kovalaisen toiminnasta ja varatuomari Veli Päivikön epäillystä häiriköinnistä tekstiviesteillä.

Tein tutkintapyynnön Keskusrikospoliisille Oulun poliisin Tapani Tasannon toiminnasta.

Kävin tänään erään yrityksen kanssa neuvotteluja jalkapallovalmentajan toiminnan rahoittamiseksi. Huomenna jatketaan neuvotteluja.

Tänään oli valtuuston kokous, jossa käytiin vilkas ja monipuolinen keskustelu Sun Arena-hankkeesta. Mielestäni jääräpäinen asioiden eteenpäin vienti jätti runsaasti valitusmahdollisuuksia päätökseen. Mielestäni päätösprosessissa on muotovirhe, peruslain vastaisuus ja EU-lainsäädännön vastaisuuksia. Kaupunginjohtaja Jukka Puoskari on koulutukseltaan juristi. On täysin varmaa, että päätöksestä valitetaan, eikä hanke näin ollen etene. Järkyttävää toimintaa kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan Raili Myllylän toimesta.

Uutiset

Väkisin huostaanotettuja lapsia oli vuonna 2008 lähes 2200, kun heitä 1995 oli noin 1000. Kasvua on 120 prosenttia, kun huostaanotot ylipäätään ovat kasvaneet samassa ajassa 66 prosenttia. Kaikkiaan huostaanotettuja lapsia oli vuonna 2008 yli 10000. Lapsia otetaan eniten huostaan murrosiässä, elämän ensi kuukausina ja koulun alkamisen aikaan. Poikia otetaan huostaan hieman tyttöjä enemmän. Tavallisimpia syitä ovat vanhempien kasvatusongelmat, alkoholinkäyttö tai väkivalta.

Venäjän pääministeri Vladimir Putin on ehdottanut Pietarissa vierailevalle presidentti Tarja Haloselle, että Suomi ja Venäjä rakentaisivat jäänmurtajia yhdessä. Vierailun aikana puheeksi on noussut myös Turussa huostaanotettu suomalais-venäläisen pojan tapaus.

Jyväskylässä tapahtunut suomalais-venäläisen lapsen huostaanottotapaus on vanhempi, mutta yhä edelleen selvittämättä. Miksi? Missä lapsi on nyt? Onko syytä epäillä bisnestä huostaanotossa?

Iltalehti uutisoi aamulla, että sisäministeriön poliisiosastolle tapahtui vuonna 2006 muuton yhteydessä moka, kun aseita sisältänyt lukittu kaappi jäi vanhaan paikkaan. Kaappi päätyi kaupungin hankintakeskuksen kierrätysvarastoon, jossa aselöytö paljastui viime syksynä. Helsingin poliisilaitoksella katsottiin, ettei jutussa ole aihetta esitutkintaan. Iltalehden mukaan kaapissa oli useita aseita, kuten poliisin vanha Suomi-konepistooli ja toinen FN-virkapistooli.

Virkavapaalla ollut konstaapeli tunkeutui entiseen kotiinsa ja alkoi riehua Espoossa. Mies oli saapunut noutamaan tavaroitaan perheen luota. Hän oli humalassa. Paikalle jouduttiin hälyttämään muita poliisiyksiköitä rahoittamaan kollegaansa. Konstaapelin vaimo teki asiasta ensin rikosilmoituksen, muun muassa kotirauhan rikkomisesta, mutta perui myöhemmin tämän asianomistajarikoksen. Juttu siirtyi kuitenkin valtakunnansyyttäjän virastoon, jossa harkitaan johtaako yleinen etu syytteen nostamiseen. Poliisin tulee lain mukaan kaikissa olosuhteissa käyttäytyä hyvin, vaikka hän ei olisikaan virantoimituksessa.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike kertoo SM-ampumahiihdosta ja Alavieskan Virin menestyksestä viestinhiihdossa.

Toinen lehtileike kertoo Kalajoen Junkkareiden 80-vuotisjuhlasta.

Terveys ja liikunta

Paino 105,3 kg, verenpaine 183/109, lepopulssi 65.

Loppukevennys

- Voi Ville! Sinä olet syönyt koko täytekakun yksin! Etkö sinä yhtään ajatellut muita? äiti kauhisteli. – Ajattelin minä, kun koko ajan pelkäsin, että joku teistä näkisi minut.

- Ville, mitä eroa on kivellä ja kalliolla? opettaja kysyi ympäristötiedon tunnilla. – Eikö Kivi ollut kirjailija ja Kallio presidentti? epäili Ville.

Yläasteen oppilaiden kielenkäytöstä päätellen Suomessa ei tule olemaan pulaa gynekologeista.

Pikku-Pekka saapasteli sisään naama yhtenä hymynä ja nuoleskellen mansikkatuuttia. – Mistä sinä tuon sait? äiti ihmetteli. – Yhdeltä pikkutytöltä. – Pikkutytöltä? Mitä se sanoi? – Ei mitään. Se vaan huusi.

- Mitä Raamattu kertoo maailman luomisesta? kysyi opettaja uskonnontunnilla. – Ei mitään. Mikko vastasi. – Miten niin, ei mitään? opettaja ihmetteli. – Ei se osaa puhua.

- Mitä yhteistä on Aleksis Kivellä ja J.L. Runebergillä? halusi opettaja tietää. – Molemmat syntyivät liputuspäivinä, Ville tiesi.

- Mihin varotoimiin tulee ryhtyä, jos harrastaa seksiä jonkun tuntemattoman kanssa? opettaja kysyi. Ville pohti aikansa kysymystä ja vastasi sitten: - Valehdella nimensä ja osoitteensa.

Eino: - Veljesi yritti kovasti saada sitä valtion virkaa. Mitä hän nyt tekee? Aino: - Ei mitään, hän sai sen.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

MA 22.03.2010














Taiteilija Markku Hakola ja Niilo Kustaa Malmbergin muotokuva









Leo Takalon tekemä Malmbergin tuvan pienoismalli

Niilo Kustaa Malmberg – Kalajoen pappi
http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2010/02/niilo-kustaa-malmberg-kalajoen-pappi.html

Kalajoen käräjät
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/11/kalajoen-krjt.html

Kalajoen emäseurakunnan pappila Jokela ja Malmbergin tupa
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/12/kalajoen-emseurakunnan-pappila-jokela.html

Paavo Ruotsalainen ja Kalajoen käräjät
http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2010/02/paavo-ruotsalainen-ja-kalajoen-karajat.html

Päivän sää

Lämpötila aamulla -16 C, tuuli 2m/s. Päivällä lämpötila -2 C.

Tapahtumat

Lähetin ennakkoinformaatiota Kalajoki-näyttelystä Kalajoki-lehdelle, Kalajoenseutuun, Keskipohjanmaahan ja Kalajokilaakso-lehteen.

Kävin tänään Rautiossa äitini luona.

Kävin uimassa ja tapasin siellä entisen kansanedustajan Juhani Alarannan. Oli miellyttävä keskustella hänen kanssaan. Ihmettelimme yhdessä sitä, miksi häntä ei valittu aikoinaan Kalajoen perusturvajohtajaksi. Raili Myllylä kumppaneineen tietää varmaan syyn.

Olin tänään yhteydessä Bulgariaan jalkapallovalmentaja-asian johdosta. Huomenna saan lisää tietoja.

Sain tänään Oulun poliisin Tapani Tasannon tutkimattajättämispäätöksen 8630/R 3523/10. Päätös on vuorenvarmasti virkarikos. Mielestäni Oulun poliisi Tapani Tasanto on yksi pahimmista tiedostamistani virkarikollisista. Olen valmis todistamaan asian vaikka suorassa televisiolähetyksessä. Ryhdyn asian vaatimiin toimenpiteisiin. Tilasin kuulustelupöytäkirjat. Suomi ei tarvitse tällaisia poliiseja kuin Tapani Tasanto. Yhteiskunnalle on paljon suurempi hyöty kun tällaiset poliisit eivät ole veronmaksajien rasitteena.

Uutiset

Konkurssiasiamies Eeva Arko-Koski kertoo, että viime vuosien villitys konkurssimarkkinoilla on niin sanottu saattohoito. - Ensin yritys myydään jollekin laitapuolen kulkijalle, joka ei tosiasiassa harjoita minkäänlaista liiketoimintaa ja jolla ei ole mitään menetettävää. Sitten tuo huonosti menestynyt ja etukäteen putsattu firma haetaan konkurssiin. Rikosylikomisario Kari Lintilä tietää, että rikolliset saavat virka-apua jopa Suomenlahden tuolta puolen.
- Tuolta lahden takaa on tullut ikään kuin keikkatyöläisenä tällaisia erikoismiehiä, saattohoitajia.
Omana kommenttina voin sanoa, että saattohoito ei ole uusi villitys, sillä Suomen valtio on toiminut esimerkkinä saattohoitajien käytössä jo 1990-luvulla. Lähetin konkurssiasiamiehelle linkin, jossa asia todistetaan. Katso http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/03/kiitos-riikka-kaihovaaralle.html

Lähetin Keskusrikospoliisille aineistoa koskien PR-talojen, Kera Oy:n ja Vapo Oy:n sekä siihen liittyvien liiketoimintojen tutkimista varten.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee suuttumuksen päivän mielenosoituksia 50 kaupungissa Venäjällä.

Toinen lehtileike käsittelee SM-ampumahiihtoja Himangan Pernussa. Alavieskan Viri sai kolme hopeaa: N17-sarjassa Kirsi Pokela, T14-sarjassa Saija Jokela ja T13-sarjassa Moona Alila ja P15-sarjassa SM-pronssia sai Virin Juha-Pekka Jokela.

Kolmas lehtileike käsittelee EM-jääpurjehdusta Kalajoella.

Terveys ja liikunta

Paino 106,2 kg, verenpaine 185/97, lepopulssi 58. Uinti 1000m / 2000m.

Loppukevennys

- Pilkettä silmään, sanoi halonhakkaaja.

- Voiko kodittomille antaa kotitehtäviä?

- Mitä huumekuriiri sanoi kaverilleen tullissa? – Kamalasti pelottaa.

- Niin se vain tuli sammuu ja sali tummuu, totesi nuorisoseurantalon vahtimestari sammutellessaan valoja iltamien päätyttyä.

- Pannaanko pussiin vai vedättekö tässä käteen? kysyi sormikasliikkeen myyjätär miesasiakkaaltaan.

- Uutisotsikko: ”Lemmenjoesta löytyi kullanmuru”

- Mikä on kenkäkauppiaan ihanneasiakas? – Tuhatjalkainen.

- Mitä eroa on naisilla ja miehillä? Naiset ovat nisäkkäitä ja miehet munakkaita.

- Mikä on asukasluvultaan Suomen pienin kunta? – Pariskunta.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

SU 21.03.2010














Päivän sää

Lämpötila aamulla -12 C, tuuli 1m/s. Päivällä – 3 C.

Tapahtumat

Tänään oli Kalajoen Junkkareiden 80-vuotisjuhla. Juhlapuhujana oli kansanedustaja Juha Mieto, joka piti erinomaisen ja asiantuntevan puheen urheilusta ja urheiluseuratoiminnasta. Kalajoen puhallinorkesteri esiintyi Eskoa Lastikan johdolla ja sopraano Saara Kiiveri lauloi. Historiikin esitti Heikki Rahkola.

Noin kello 11 tänään nykyinen Sievin kunnanjohtaja Markku Koski soitti minulle ”isoäänisen” uhkauspuhelun. Hän on nähtävästi pyrkimässä kansanedustajaehdokkaaksi. Hän ei ollut tyytyväinen päiväkirjassani esittämiin sanomalehtitietoihin Sepen toimintaan liittyvistä asioista. Ymmärsin, että hän oli huolissaan muistakin tiedoista, jotka koskivat PR-talojen toimintaa sekä Kera Oy:n ja Vapo Oy:n sekä Markku Kosken liiketoimintakuvioita. Ymmärrän Markku Kosken huolen, koska saamani tiedon mukaan Valtiontalouden tarkastusvirasto tutkii Markku Kosken liiketoimia. Ne ovat julistettu salaisiksi ja turvaluokitus on kaksi. Perästä kuuluu, sanoi torventekijä. En ymmärrä miksi tutkimukset on pitänyt julistaa salaisiksi.

Kävin katsomassa Suomisarjan tämän kauden viimeisen kotiottelun, jossa JHT voitti EtPo72:n numeroin 5-4.

Uutiset

Venäjän sirpaleinen oppositio nimesi lauantain Raivon päiväksi, ja uutistoimistot raportoivat mielenosoituksista 50 kaupungissa. Mielenosoituksista suurin järjestettiin ilmeisesti Kaliningradissa, jossa noin 3 000 ihmistä heristeli mandariineja vastustaakseen paikallisen kuvernööriä Georgi Boosia. Boosia nimitetään Kaliningradissa mandariiniksi, siis keisarin nimittämäksi virkamieheksi. Boos yritti lauantaina vaimentaa mielenosoituksia erikoisella "telemeeting"-tapahtumalla, jossa kuvernööri vastaili kysymyksiin, joita kansalaiset saivat esittää Boosille internetin välityksellä. Moskovassa mielenosoituksia oli lauantaina kaksi. Laillinen mielenosoitus keräsi 80 ihmistä, laiton 200, joista 70 otettiin kiinni. Vladivostokissa kokoontui arviolta 1 500, ja Irkutskissa 1 000 vastusti sellutehdasta.

Rakennusliiton toinen puheenjohtaja Kyösti Suokas sanoo, että hallitus on esittämässä lupaa jopa kolmelle uudelle ydinvoimalalle. - Suomea ollaan kovaa vauhtia rakentamassa Euroopan unionin ydinvoimareservaatiksi. Muut EU:n jäsenmaat eivät halua uusien ydinvoimaloiden riskejä ja ratkaisematonta ydinjätteen varastointiongelmaa omien kansalaistensa keskelle. Suomessa ydinvoimasta käytävä keskustelu on kansalliseen tyyliin vaimennettu. Meillä ydinvoimaan ei sisälly ongelmia eikä riskejä.

Ukrainalaisnyrkkeilijä Vladimir Klitshko säilytti WBO- ja IBF-liittojen tittelinsä raskaansarjan mestaruusottelussa Dysseldorfissa. Klitshko voitti yhdysvaltalaisen Eddie Chambersin tyrmäyksellä 12 erässä. Lähes kaksimetrinen Klitshko dominoi ottelua ja päätti sen vasemmalla koukullansa, kun viimeistä erää oli jäljellä vain viisi sekuntia. Klitshkoa13 senttiä lyhyempi Chambers kupsahti maahan raskaasti, ja haastajalla meni pari minuuttia iskusta toipumiseen. 33-vuotiaan Klitshkon tilasto on tällä hetkellä 53-3. Voitoistaan 48 hän on saavuttanut tyrmäyksellä.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileikkeen otsikko: Halonen asettui isoäitien tueksi.

Toinen lehtileike käsittelee Luther-säätiön toimintaa. Luther-säätiö vihki oman piispansa.

Kolmas lehtileike käsittelee Karjalan Sanomien ahdinkoa.

Terveys ja liikunta

Paino 106,0 kg, verenpaine 178/102, lepopulssi 67.

Loppukevennys

Tohtori katsoi hyvin epäilevästi potilastaan ennen kuin kysyi: - Kärsittekö te alkoholismista? – En, mutta aika usein krapulasta.

- Minusta tuntuu, että minun pitää hankkia Viagraa, mies valitti kaverilleen masentuneena. – Ei kannata. – Miksei? – Mä tiedän paremman keinon. – Mikä se on? – Minä otin Pohjolan seisontavakuutuksen.

Pubin mainoslause sisään tultaessa: ”Täällä ei naureta humalaisille.” Pubin mainoslause ulos lähdettäessä: ”Ulospääsy selvin päin kielletty.”

- Lupasin menne kotiin heti kahdeksan jälkeen, mutta tämä onkin vasta kuudes.

- Olen osuuskaupan jäsenosakas ja auki joka päivä.

- Mikä on tuomarin vastakohta? – Viemäri.

- Puukko on lähellä suomalaisten sydäntä.

- Mitkä olivat Punahilkan isoäidin viimeiset sanat? – Rakas pikkutyttöseni, olen hukassa.

lauantai 20. maaliskuuta 2010

LA 20.03.2010














Jääsurffauksen EM-kisat Kalajoella

Päivän sää

Lämpötila aamulla 0 C, tuuli etelästä 2m/s, päivällä + 2 C tuuli 4m/s.

Tapahtumat

Kävin Tapion Tuvalla tapaamassa taitelija Markku Hakolaa. Niilo Kustaa Malmbergin muotokuva on nyt valmis. Antti Santaholman muotokuva on viittä vaille valmis. Olen erittäin tyytyväinen Kalajoki-näyttelyn taideteoksista. Kalajoki-näyttely tulee mielestäni olemaan yksi korkeatasoisimmista taidenäyttelyistä ensi kesänä Pohjois-Suomessa.

Kävin katsomassa jääkiekko-ottelun JHT99- Kärpät. Kotijoukkue voitti numeroin 9-2.

Kävin katsomassa jääsurffauksen EM-kisoja. Tuulen kanssa oli ongelmia, mutta kisat saatiin vietyä kuitenkin läpi tuulen yltyessä.

Uutiset

Jääsurffauksen EM-kisat Kalajoella
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/03/1082623

Seurakuntien jakamaa ruoka-apua haki Suomessa viime vuonna yli 94 000 henkilöä, kun heitä edellisvuonna oli yli 14 000 vähemmän. Alun perin hätäavuksi tarkoitetusta seurakuntien ruokapankista onkin tullut monelle suomalaiselle selviytymiskeino.

Kokkolan kaupungin ja Korpelan Voima -kuntayhtymän kiista korvauksista ja verkon omistuksesta kärjistyy. Kuntaosuuksien arvo punnitaan välimiesmenettelyssä, jakeluverkon rajoja mittaillaan energiamarkkinavirastossa. Kuntaliitoksen myötä Kälviä, Lohtaja ja Ullava jäivät pois Korpelan Voiman hallinnosta. Nyt Kokkola aikoo viedä jakeluverkon omistuksen energiamarkkinaviraston ratkaistavaksi sekä kuntaosuuksien korvausasian välimiesmenettelyyn.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee Alavieskan lomituksen siirtymistä Kalajoen yksikköön. Tähän saakka lomituksen on järjestetty Sievistä, mutta Sievi ja Ylivieska siirtyvät vuodenvaihteessa Nivalan yksikköön. Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela ratkaisi alavieskalaisten suunnan Kalajoelle tuottajien oman toivomuksen mukaisesti. Tämä vahvistaa Kalajoen asemaa entisestään.

Toinen lehtileike käsittelee hovioikeuden ratkaisua, jonka mukaan Johanna Korhonen sai potkut lesbouden takia. Tämä oli odotettu ja oikeudenmukainen päätös.

Kolmas lehtileike käsittelee jääpurjehduksen EM-kisoja Kalajoella.

Terveys ja liikunta

Paino 106 kg, verenpaine 170/99, lepopulssi 63.

Loppukevennys

- Alokas, miksi te haluatte juuri ilmatorjuntaan? – Herra kersantti, minä olen aina elämässäni tähdännyt korkealle.

- Miksi kutsutaan älykästä ihmistä eduskunnassa? – Vierailijaksi.

- Miksi Keskustan tupailtaan kannattaa aina mennä ajoissa? – Jotta saa istumapaikan takarivistä.

Mannerheimin suosikkiurheiluseuran nimi oli kuuleman mukaan ”Suomen Työväen Ampujat”.

Kun kansanedustaja joutui sairaalaan vakavaan leikkaukseen, hän sai pian sähkeen eduskunnasta: ”Äänin 75-68 toivotamme sinulle hyvä veli pikaista paranemista.”

- Voi jumalauta! ajatteli kansanedustaja. – Näin kauheaa painajaista, jossa olin pitämässä puhetta eduskunnassa, enkä yhtäkkiä muistanutkaan, mitä piti sanoa. Onneksi heräsin ja huomasin pitäväni eduskunnassa puhetta.

Kun poliitikko vakuuttaa, että tunnelin päässä näkyy jo valoa puhuessaan kansalaisten taloudellisista näkymistä, kannattaa tarkistaa, puhuuko hän silloin vastaan tulevasta pikajunasta.

Kansanedustaja pyrki vaaleissa uudelleen Arkadianmäelle. Kun hän päätti juuri yhden puhetilaisuutensa, saapui muuan isäntä kiittelemään. – Hieno puhe, herra kansanedustaja. Minä olenkin kuullut teistä paljon näinä kuluneina neljänä vuotena. – Mutta mitään ei voida todistaa, kiirehti edustaja sanomaan.

perjantai 19. maaliskuuta 2010

PE 19.03.2010


















Kuvassa Kalajoen kirkon tapulin pienoismalli. Kirkon vieressä on Heikki Kuorikosken 1815 rakentama tapuli, joka säilyi kirkon palossa 1869. Perimätiedon mukaan mielenvikainen mies nousi luukkujen alapuolella olevalle seinälle ja roiski sieltä vettä kuumentuneille seinille. Alunperin tapuli oli kaksikerroksinen; nykyiseen asuun se korotettiin 1858. Oven vieressä oleva vaivaisukko on vuodelta 1815. Sen tekijä on tuntematon reisjärvinen mies.

Päivän sää

Lämpötila aamulla -7 C. Päivällä +1 C.

Tapahtumat

Olen tänään selvittänyt työmahdollisuuksia bulgarialaiselle huippu-urheilijalle Kalajoelta. Vielä ei ole mitään täyttä varmuutta työpaikoista joten työpaikan etsintää on jatkettava. Yhteistyöllä asiat varmasti järjestyvät. Siitä olen varma. Asuntoasia on kunnossa. Minulla on vahva usko siihen, että Kalajoella nähdään ensi kesänä todella kovantason jalkapalloilija.

Näin älykäs ja viisas on perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi. Tässä sähköpostiviestini perustuslakivaliokunnan puheenjohtajalle Kimmo Sasille ja hänen vastauksensa:

----- Original Message -----
From: Sasi Kimmo
To: Erkki Aho
Sent: Friday, March 19, 2010 4:11 PM
Subject: VS: yksilöimättömiä asioita?

Huomautus tarkoittaa sitä, että on toimittu väärin.
Kimmo Sasi

________________________________________
Lähettäjä: Erkki Aho [mailto:e.ahoky@kotinet.com]
Lähetetty: 18. maaliskuuta 2010 12:12
Vastaanottaja: Sasi Kimmo; Perustuslakivaliokunta; krp-kirjaamo@krp.poliisi.fi; tuija.brax@oikeus.fi; riikka.kaihovaara@yle.fi
Aihe: yksilöimättömiä asioita?

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajalle Kimmo Sasille ja perustuslakivaliokunnalle

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/03/yksiloimaton-kirjoitus-ja-oikeusvaltio.html


Jos laillisuusvalvonta ei ymmärrä asioita niin voisiko keskusrikospoliisi tai suojelupoliisi selventää päivän selviä asioita.

Kalajoella 18.03.2010 Erkki Aho Kalajoen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja

Nyt voimme yhdessä kajauttaa ilmoille kolminkertaisen Eläköön-huudon Kimmo Sasin kunniaksi. Eläköön!, Eläköön!, Eläköön! Ehkä voimme vielä kiittää Kimmo Sasia hänen vastauksestaan myös kolminkertaisilla Huraa-huudoilla. Huraa!, Huraa!, Huraa! Nyt minun on pakko kysyä, onko Kimmo Sasi tehtäviensä tasalla?
Perustuslakivaliokunnan tehtävänä on laillisuusvalvojien toiminnan valvonta. Laillisuusvalvojille tehdyistä kanteluista vain muutama promille aiheuttaa huomautuksen vastaisen varalle. Onko Suomen kansa todella niin tyhmää kuin laillisuusvalvonnan tilastot osoittavat? Laillisuusvalvonta Suomessa on rikollisten suojelua verovaroilla ja virkavastuulla. Se on kansan edun vastaista toimintaa. Näin oikeuslaitos on alistettu poliittiseen valvontaan. Siitä YK:n alainen laitos on antanut Suomelle virallisen huomautuksen.
Ystäväni entinen kansanedustaja pastori Juhani Alaranta sanoi minulle, että hän ei mennyt laillisuusvalvonnan kutsumaan tilaisuuteen, jonne perustuslakivaliokunta varajäsenineen oli kutsuttu, koska kutsussa oli ilmoitettu, että baarikaappi avataan kello 15.00.
Kokoomus on ottanut itselleen lähes yksinoikeudeksi rikollisten suojelun. Viimeinen ei kokoomuslainen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja oli Urho Kekkonen. Kimmo Sasin toiminta on todella järkyttävää vallankäyttöä. Mieleeni tulee ruotsalaisen sotapäällikön Axel Oxenstjärnan sanat pojalleen: ”Kuule poikani, kunpa tietäisit kuinka vähällä järjellä maailmaa hallitaan.”
Kokoomuksen toimintalinjaan sopii erinomaisesti se, että nykyisen, todellisuudessa kokoomusjohtoisen, hallituksen poliisiministerinä on yo-merkonomi Anne Holmlund, joka ei ole vastannut minulle yhteenkään lähettämääni sähköpostiviestiin. Minun mielestäni Anne Holmlund on kaikkien aikojen ammattitaidottomin poliisiministeri. Hän toimii rikolliseksi epäiltävän poliisihallinnon komentajana. Olen jo aikaisemmin sanonut mielipiteeni Anne Holmlundin toiminnasta. Mielestäni Anne Holmlund on kävelevä katastrofi.

Uutiset

Satamien lakko päättyy. Sekä Auto- ja kuljetusalojen työntekijäliitto AKT että Satamaoperaattorit hyväksyivät työriitaan annetun sovintoesityksen. Noin 3 000 ahtaajan lakko sulki lähes kaikki Suomen satamat ja olisi lähiaikoina pysäyttänyt paperiteollisuuden lisäksi myös paljon muuta teollisuutta ja kauppaa. Sovun syntymistä vauhditti keskusjärjestöjen johtajien tuleminen pari päivää sitten mukaan neuvotteluihin. Pitkään jumissa olleeseen tilanteeseen syntyi lopulta sopu parissa päivässä.

Presidentti Tarja Halosen mukaan kahden isoäidin käännytyspäätökset tuntuvat kohtuuttomilta. Hän ei moiti tuomioistuinta, mutta toteaa päätösten sotivan yleistä oikeustajua vastaan. Halonen ei kommentoi lain muuttamista. Halonen kertoi keskustelleensa tilanteesta maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin (r.) kanssa. Halosen mielestä ei ole kuitenkaan presidentin tehtävä kommentoida lain mahdollista muuttamista. Halonen oli YLEn ruotsinkielisen uutistoimituksen haastateltavana perjantaina Minna Canthin päivän kunniaksi järjestetyssä tilaisuudessa Presidentinlinnassa.
Korkein hallinto-oikeus päätti aiemmin hylätä kahden isoäidin, 81-vuotiaan Irina Antonovan ja vuonna 1945 syntyneen Eveline Fadayelin oleskelulupavalitukset. Käännytyspäätöksen saaneen egyptiläisen Eveline Fadayelin tulee poistua maasta viimeistään 29. maaliskuuta. Venäläisen isoäidin, Irina Antonovan tapauksessa ulkomaalaispoliisi ei ole vielä ilmoittanut ryhtyvänsä käännytyspäätöksen täytäntöönpanoon.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike on Iltalehden pääkirjoitus: Pekkarisen luvat kahden tulen välissä. Lehden mukaan Pekkarinen tuo esitykset ydinvoimaluvista hallitukseen viimeistään 8. huhtikuuta. Kaksi lupaa ja optio. On mielenkiintoista nähdä miten seuraavien eduskuntavaalien rahoitus on järjestetty keskustan osalta.

Televisiosta katsottua

MOT-ohjelma paneutui Sisu-auton ihmeellisiin kuvioihin. Legendaarinen kuorma-autojen valmistaja Sisu Auto on pantu myyntikuntoon. Omistajat ovat kuitenkin vaitonaisia mahdollisista myyntineuvotteluista. ”Jos jostain neuvoteltaisiin, niin siitä ei oikeastaan kannattaisi julkisuudessa puhua”, Sisu Auton omistavan Suomen Autoteollisuus Oy:n hallituksen jäsen Kari Heinistö toteaa maanantaina esitettävässä MOT-ohjelmassa. Sisu Auto on viime vuosina ulkoistanut tai myynyt valtaosan toiminnoistaan. Yritys on myyntivoitoilla maksanut velkojaan. Tappiollisen yrityksen tilauskanta on kutistunut laman myötä. Yhtiö valmisti viime vuonna 150 kuorma-autoa. Niistä hieman alle puolet oli sotilasajoneuvoja.

Terveys ja liikunta

Paino 106.0 kg, verenpaine 170/97, lepopulssi 62. Hiihto 12 km / 178 km.

Loppukevennys

Nainen tarvitsee neljää eläintä. Minkin vaatekaappiin. Jaguarin autotalliin. Tiikerin sänkyynsä. Ja aasin huolehtimaan kustannuksista.

- Oletko kuullut miten aasi huutaa? – En, anna tulla vaan.

Opettaja kysyy Kallelta: - Missä sijaitsee Venäjä? Kalle- Etkö sinä sitäkään tiedä.

Vaimo haukkui miehensä pystyyn, kun mies humalassa kaatui.

- Mitä eroa on pahalla ja työttömällä? – Paha saa aina palkkansa.

- Mitä eroa on kaljakorilla ja asianajajalla? – Asianajaja kusettaa enemmän.

- Mitä yhteistä on ufoilla ja rehellisellä lakimiehellä? – Molemmista kuulee puhuttavan paljon, mutta kumpaakaan ei ole kukaan koskaan nähnyt.

torstai 18. maaliskuuta 2010

TO 18.03.2010












Kuvassa lääkärintalon pienoismalli.

Päivän sää

Lämpötila aamulla -22 C, päivällä – 2 C.

Tapahtumat

Lähetin sähköpostia perustuslakivaliokunnan puheenjohtajalle Kimmo Sasille, perustuslakivaliokunnalle, kansanedustajille Inkeri Kerola, Antti Rantakangas, Kyösti Karjula, Tapani Tölli, Annika Lapintie, oikeusministerille, oikeuskanslerille, valtakunnansyyttäjälle, keskusrikospoliisille, korkeimmalle oikeudelle sekä tiedotusvälineille. Asiana oli pyyntö selvittää mistä johtuu se, että Suomi saa jatkuvasti EIT:ssä tuomioita ylipitkistä oikeudenkäynneistä. Esitin, että oma tapaukseni eli 15 vuotta oikeustaistelua ilman oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä olisi selvityksen pohjana. Tämä aineisto olisi selvityksen pohjana: http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/03/laamanni-naki-vaan-ei-huomannut.html

Kimmo Sasi vastasi näin:

Asiaa käsitellään juuri valmistuneessa PeVn mietinnössä hallituksen kertomuksesta 2008.
Kimmo Sasi


Pyysin toimittamaan minulle tuon perustuslakivaliokunnan mietinnön.

Kun olen auttanut Kalajoella olevia ulkomaalaisia, niin olen samalla oppinut tuntemaan entistä paremmin kalajokisia yrityksiä ja niiden tarjoamia palveluita. Tällä kertaa apu löytyi Siipotec Oy:ltä.

Tänään mieltäni masensi apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen toiminta. Minun oikeustajuni mukaan kysymyksessä on kiistaton virkarikos, rikollisten suojelu. Katso http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/03/yksiloimaton-kirjoitus-ja-oikeusvaltio.html

Uutiset

Suomen tilaamissa NH90-kuljetushelikoptereissa on vakavia teknisiä vikoja, käy ilmi Ylen A-studion ohjelmasta. A-studio sai haltuunsa salaisen raportin, joka vuoti Saksassa julkisuuteen kaksi viikkoa sitten. Saksassa testattiin koptereita, jotka ovat lähes samanlaisia kuin Suomeen tilatut.
Testausraportti paljastaa, että kuljetuskopterien lattiat ovat herkkiä paineelle ja soveltuvat huonosti jalkaväkisotilaiden kuljetukseen. Istuimet ovat epämukavia ja niin heikkoja, etteivät kestä täydessä varustuksessa olevien sotilaiden painoa. Lisäksi kopterin peräramppi on hutera eikä sovellu sotilaiden nousuun. Suomi on tilannut yhteensä kaksikymmentä NH90-kopteria. Toimittaminen on kolme vuotta jäljessä, ja Suomeen on tuotu vasta seitsemän kopteria. Saksassa paljastuneet tekniset viat saattavat viivästyttää toimituksia entisestään. Kopterien kokoamisesta vastaava Patria ei ohjelmassa suostunut kommentoimaan tietoja.

Toimittaja Johanna Korhonen saa korvauksia irtisanomisestaan Lapin Kansa -lehdestä yhteensä noin 80 000 euroa, päätti Helsingin hovioikeus torstaina. Hovioikeus arvioi, että Korhosen puolison sukupuolen paljastumisella oli olennainen osuus potkuihin. Katso http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=2&t=&a=6111

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee uutista siitä, että Sun Areenalle esitetään tehtäväksi euron vuokrasopimus. Siis 50 hehtaaria eurolla maata Kalajoen kuuluilta Hiekkasärkeiltä täysin mielikuvitukselliseen hankkeeseen, mikä ei tule koskaan toteutumaan. Niin kaupunginjohtaja kuin yrittäjä Juha Hannula ilmoittivat, että laaja maa-alue tulee keinottelutarkoituksiin. Asia on valtuustokäsittelyssä tiistaina, jolloin käytän asiasta asiantuntevan, huomiota herättävän ja mieliin painuvan puheenvuoron.

Terveys ja liikunta

Paino 106 kg, verenpaine 171/95, lepopulssi 62.

Loppukevennys

Tosipoliitikko käyttää tilastoja kuin juoppolalli lyhtypylvästä. Ei valaisemiseen, vaan tukena.

- Armas on suuri roisto! Sain vasta eilen kuulla, että hän on naimisissa! – Kuka kertoi? – Minun mieheni.

- Onko alokkaalla liian isot saappaat? – Nojaa, hiukan ne hiertävät nivusissa.

Mitä mies sano nähdessään Miss Puolan uima-altaassa? – Nyt tekisi mieli polskia.

- Vaimoni on vaikea päättää, minkä turkin hän ottaisi. Jos hän ei ole tyytyväinen, voiko hän tulla vaihtamaan sen? – Totta kai. – Kuinka usein?

- Miksi et nauranut pomon vitsille? – Vaihdan uuteen työpaikkaan ensi viikolla.

- Teidän firmassanne siis etsitään kassanhoitajaa? – Etsitään kahtakin. Uutta ja entistä.

- Tarjoilija! Salaatissani on etana! – Hyvä että otitte sen puheeksi. Lisään sen laskuun.

Oskari oli kuullut, että valkoisen leivän syönti parantaa potenssia. Niinpä hän marssi läheiseen kauppaa ja pyysi viidelläkymmenellä eurolla ranskanleipää. Myyjä ihmetteli:
- Viidelläkymmenellä eurolla ranskanleipää. Sehän muuttuu kivikovaksi ennen kuin ehditte syödä puoliakaan. – Siinä tapauksessa otan koko satasella.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

KE 17.03.2010








Santaholman konttorin pienoismalli

Katso Antti Santaholma oli merkittävä liikemies
http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2008/11/antti-santaholma-oli-merkittv-liikemies.html

Oskari Santaholma ja Havula

http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2010/02/oskari-santaholma-ja-havula.html

Päivän sää

Lämpötila aamulla – 14 C. Päivällä -5 C.

Tapahtumat

Kävin tänään Rautiossa äitini luona.

Olen järjestellyt tämän päivän ulkomaalaisten asunto- ja työasioita Kalajoella.
Olen saanut tänään varmistuksen Petroskoin Yliopiston luennoitsijan tulosta Kalajoki-näyttelyyn. Alustavaksi luennointipäiväksi olen sopinut tiistain 4.5.2010.
Tämän viikon aikana saan Antti Santaholman muotokuvan ja mahdollisesti myös Niilo Kustaa Malmbergin muotokuvan. Nämä muotokuvat ovat esillä Kalajoki-näyttelyssä.

Tänään Kalajoenseudun välissä ilmestyi 16-sivuinen Kalajoen Junkkareiden juhlalehti. Ensi sunnuntaina Kalajoen Junkkarit viettävät 80-vuotisjuhlaa. Tein tuohon lehteen kaksi juttua. Toinen on parin sivun juttu Kalajoen Junkkareiden historiasta ja toinen on naisjaoston toiminnasta.

Uutiset

Metropomo Olavi Loukon (kok) toimet joutuivat viranomaisten syyniin sen jälkeen, kun Espoon kaupunginvaltuutettu Kurt Byman (sit) teki tutkintapyynnön Loukosta lokakuussa 2008.Taustalla oli Bymanin näkemys siitä, että Loukolla on liian läheiset suhteet tahoihin, jotka tulisivat hyötymään metro- ja yleiskaavapäätöksistä. Bymanin tutkintapyyntö johti krp:n rikostutkintaan ja syyteharkintaan. Syyttäjä pohtii parhaillaan, onko Loukoa ja Espoon kaupunginjohtajaa Marketta Kokkosta (kok) vastaan nostettava syyte. Loukoa epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta ja lahjusrikkomuksesta ja Kokkosta lahjusrikkomuksesta sekä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Molemmat ovat kiistäneet syytteet. Byman nosti esiin myös Loukon Eurocardin käytön. Limusiinipalveluja Ranskan Cannesissa, tyynyostoksia Espoon Ikeassa, illallinen korkeimman oikeuden tuomarille Roomassa. Kun Espoon kaupungin teknisen toimen johtaja ja Länsimetron hallituksen puheenjohtaja Olavi Louko on hoitanut yhteiskuntasuhteita, kuluissa ei ole säästetty. Kaiken kaikkiaan Louko on vinguttanut Iltalehden tietojen mukaan kaupungin myöntämää Eurocard-luottokorttia vuosien 2005-2009 välillä 65 000 euron edestä.

Sivullinen löysi Pasilan poliisitalon kupeessa olevalta roskalavalta viime kuun puolivälissä erilaista poliisin aineistoa. Joukossa oli julkisuudessa olleiden tietojen perusteella muun muassa revittyjä ruumiskuvia, osittain revitty passi sekä ampumaradalla Helsingissä tapahtuneesta kolmoismurhasta tuomitun naisen puhutteluksi nimetty C-kasetti. Poliisihallitus sanoi saaneensa valmiiksi oman selvityksensä poliisin salassa pidettävien materiaalien päätymisestä roskalavalle Helsingissä. Ilmenneiden seikkojen vuoksi asia on siirretty nyt valtakunnansyyttäjänvirastoon, joka arvioi esitutkintakynnyksen ylittymistä. Jos jupakka etenee poliisirikostutkintaan, tutkinnanjohtajana toimii syyttäjä.

8-vuotias tyttö joutui makaamaan ainakin kaksi tuntia suu, kädet ja jalat teipattuna kylpyhuoneen lattialla, kun raivostunut isä halusi rangaista häntä. Helsingin hovioikeus tuomitsi keskiviikkona isän muista tyttöön kohdistuneista vuosia vanhoista rikoksista, mutta jätti hänet ilman rangaistusta sitomistapauksesta. Hovioikeuden mukaan tekoa ei voi pitää törkeänä vapaudenriistona muun muassa siksi, että paikka oli tytölle tuttu eikä tekoon liittynyt väkivaltaa tai sillä uhkailua.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaan

Ensimmäinen lehtileike käsittelee Urpo Leppäsen elämäntyötä.

Toinen lehtileike käsittelee David Beckhamin sairaalareissua.

Terveys ja liikunta

Paino 105,0 kg, verenpaine 179/113, lepopulssi 60. Uinti 1000 metriä.

Loppukevennys

- Kuinkas vappu meni? – Ihan mukavasti. Ainoastaan Mannerheimintien ja Kalevankadun kulmauksessa joku astui sormilleni.

- Miksi kaikilla Nova Groupin johtajilla on niin suuri pää? – Koska heidän suuri suunsa ei mahtuisi kovin pieneen päähän.

- Tanja Karpelan poliittinen paino on noussut merkittävästi. – Ai kuinka niin, kysyi Sauli Niinistö. – Nyt hän on ensi kertaa raskaana kansanedustaja-aikanaan.

Mikä on Ilkka Kanervan iltarukous? Se alkaa: kiitos Jumala kaikista niistä kiusauksista, jotka olet lähettänyt luokseni, amen.

Vanhaan hyvään Kekkosen aikaan nuori taiteilija haki Keskustapuolueen jäsenkorttia. Toimistosihteeri kysyi: - Mikä saa sinut liittymään Suomen keskustaan? – Keskustan politiikassa ja minussa on niin paljon yhteistä, mies vastasi. – Nimeni on Aimo Tukiainen.

Mitä pesäpalloilijan vaimo antoi miehelleen ohjeeksi pesäpalloreissulle? – Muistathan, että mailaa saa heiluttaa vain kotipesässä.

Punapäinen kaunotar lähestyi Jeppeä Ohranjyvässä. Hän hymyili Jepelle herttaisesti, iski silmää ja kysyi: - Haluaisitko antaa minulle pusun? – Kyllä haluaisin. – Ja ottaa minut käsivarsillesi? – Taatusti. – Ja riisua minut? – Kyllä vain. – Ja tulla sänkyyn minun kanssani? – Ihan varmasti. – No hyvä. Ja nyt seuraakin kahdensadan euron kysymys.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

TI 16.03.2010















Oma Orellin maalaus Haaralan talosta. Haarala, alkuaan Änkilä, on Pohjankylän kantataloja. Nykyinen päärakennus lienee 1800-luvun alkupuolelta ja sen on rakentanut maanmittari Hårdh. Hahmoltaan rakennus on virkatalotyyppiä keskeissalipohjakaavoineen. Rakennuksessa on tavallista korkeammat ikkunat ja kauniisti koristeltu masardikattoinen avokuisti, jonka malli peritiedon mukaan on saatu Suomenlinnasta. Rovasti Montin osti talon Hådhilta, Montinin perikunnalta talo siirtyi Kustaa Änkilälle (Vetoniemi). Hän myi talon vuonna 1862 kauppakirjanpitäjä Erik Roosille, jolta talon osti värjäri Juho Pahikainen. Haaralat muuttivat taloon vuonna 1919. Talossa ei enää asuta. Kalajoen kaupunki on talon nykyinen omistaja.

Päivän sää

Lämpötila aamulla – 26 C, päivällä – 9 C

Tapahtumat

Sain tänään maalauksen Haaralan talosta Kalajoki-näyttelyä varten. Taulun on maalannut taitelija Oma Orell. Katso http://www.kotinet.com/oma.orell/

Eilisessä kaupunginhallituksen kokouksessa valittiin myös edustajia eri yhteisöjen hallituksiin. Valtuuston varapuheenjohtajana tiedustelin kaupunginhallituksen keskustalaiselta puheenjohtajalta Raili Myllylältä miksi Kalajoen Lämpö Oy:n hallitukseen keskustan edustajana ei ole esitetty valtuutettua, joka on koulutukseltaan lämpöpuolen insinööri. En saanut vastausta. Ei voinut välttyä vaikutelmalta, että ko. insinöörivaltuutettu ei kuulu Raili Myllylän sisäpiiriin. Myllylällä oli paikalle sopiva ehdokas, mutta ei välttämättä lämpöpuolen insinöörin tasoinen henkilö. Mielestäni kalajokisten edun mukaista olisi saada kaikki pätevimmät henkilöt niihin tehtäviin jossa voidaan hyödyntää heidän koulutustaan ja ammattitaitoaan.

Tiedustelin kaupunginhallituksen kokouksessa miksi Kalajoen kaupunki on estänyt merkittävän ratsastusalanyrityksen siirtymisen Kalajoelle. Minua perustelu ei tyydyttänyt ja katson, että kysymyksessä on kaupunginjohdon taitamaton toiminta, jonka johdosta yrityksen siirtyminen Kalajoelle estyi.

Kalajoen kaupunginhallitus käsitteli Kalajoen Riennon lisätoiminta-avustuksen, mitä oli haettu vesivahinkojen korjaamiseen. Vesivahingon suuruus rahassa mitattuna on tähän mennessä tulleiden laskujen mukaan 6.321,59 euroa. Minulla on sellainen kuva, että vesivahingon suuruus tulee olemaan todellisuudessa paljon suurempi. Siksi jään odottelemaan lisätietoja asiasta. Kaupunginhallitus myönsi nyt 25 prosentin avustuksen eli 1580 euroa.
Katso Kalajoen Riento 100 vuotta
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2008/11/kalajoen-riento-100-vuotta.html













Plassilla sijaitsevan työväentalon rakentamiseksi perustettiin vuonna 1937 Teatteritalo Oy, ja tyyliltään 1920-luvun klassismia edustava talo valmistui pari vuotta myöhemmin. Rakennukseen sijoitettiin siirtolaisia jatkosodan aikana, kuten moniin muihinkin alueen seurantaloihin. Talo siirtyi myöhemmin voimistelu- ja urheiluseura Riennolle, joka on laajentanut ja peruskorjannut taloa.

On aika erikoista, että kaupunginjohtaja esitti ja kaupunginhallitus hyväksyi saman maa-alueen vuokrattavaksi Westend Estate Oy:lle eurolla, vaikka juuri saman alueen eli 50 hehtaarin myyntiä eurolla Westend Estate Oy:lle koskevasta Kalajoen kaupunginvaltuuston päätöksestä on valitettu Oulun hallinto-oikeuteen ja asian käsittely on kesken. Minun oikeustajuni mukaan samasta asiasta ei voi olla kahta erilaista päätöstä yhtä aikaa voimassa. Uutta päätöstä ei voida tehdä niin kauan kun edellinen päätös on ratkaistu Oulun hallinto-oikeuden päätöksellä ja mahdollisesti vielä ylempien oikeusasteiden päätöksellä.

Lähetin sähköpostia oikeusministeri Tuija Braxille, keskusrikospoliisille, ajankohtaiselle kakkoselle sekä Radio Keskipohjanmaalle.
Lähetin sähköpostia Oulun läänin taidetoimikunnan Ulla Lassilalle ja kerroin konkreettisella tavalla Kalajoki-näyttelyn idean.

Kävin tapaamassa Kalajoen perusturvajohtajaa, koska 10.02.2010 pidetyssä palaverissa käsitellyt asiat eivät ole toteutuneet sovitulla tavalla.

Ryhdyin selvittämään bulgarialaiselle huippu-urheilijalle työmahdollisuuksia Kalajoelta.

Uutiset

Tšetšenian sotaorpoja auttajina tunnetut Hadižat ja Malik Gatajev ovat saaneet Suomesta kielteiset päätökset turvapaikkahakemuksiinsa. Maahanmuuttovirasto teki päätökset viime viikolla.

Jalkapallotähti David Beckhamin poikki mennyt akillesjänne ommeltiin kuntoon
leikkausoperaatiossa Turussa maanantaina. Beckham saapui Turkuun leikattavaksi maanantaina iltapäivällä. Operaation suorittanut kirurgi Sakari Orava kuvaili leikkauksen sujuneen hyvin.

Korkein oikeus (KKO) katsoo tiistaina antamassaan ratkaisussa, että yksityisellä pysäköintiyhtiöllä ParkComilla oli oikeus periä kiinteistöyhtiön pihamaalla tapahtuneesta virheellisestä pysäköinnistä seuraavat valvontamaksut auton kuljettajalta.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee Rosenholz-aineistoa.

Toinen lehtileike on yleisönosastokirjoitukseni Keskipohjanmaassa koskien sotasyyllisyysoikeudenkäyntejä.

Kolmas lehtileike käsittelee HU-Kalajoen lentopallo-ottelua Mäntän Valoa vastaan.

Terveys ja liikunta

Paino 105,0 kg, verenpaine 183/111, lepopulssi 65. Hiihto 12 km/166 km

Loppukevennys

- Olette kaunein nainen, jonka olen koskaan nähnyt. – Samaa sanoi luutnantti Jymyläkin äsken. – Ja sitä pölkkypäätä sinä uskot!

- Saatihin kerrankin tapella ilman nimismiestä, sanoi härmäläinen sodasta tullessaan. – Mutta vähän nolua on mennä kotihin, kun ei oo eres kaatunukkaan.

Vääpeli: - Mitä sotamiehet tekevät, jos hälytys tulee yöllä? Sotamies: - He nukkuvat, herra vääpeli.

- Miten pomot saa nauramaan Lidlissä? – Pyytämällä palkankorotusta.

Johanna Tukiainen pyrki sisään Onnelaan. Hovimestari kysyi: - Mitä haluaisitte tänään? – Jotain pientä ja hyvää. – Sorry, tänä iltana Sedu on katsomassa Hakan matsia Valkeakoskella. Tuu huomenna uudestaan.

Miksi Manne kuivattaa paitoja tuulisella säällä? – Työvoimatoimistossa sanoivat, että pitäisi joskus laittaa hihatkin heilumaan.