tiistai 30. marraskuuta 2010

TI 30.11.2010














Päivän sää

Lämpötila aamulla -13 C, pilvistä ja poutaa, päivällä – 12 C. Aurinko nousee: 09.39, aurinko laskee: 14.45, päivän pituus: 5 h 5 min

Tapahtumat

Tänään oli kaupunginhallituksen kokous kello 15.30 alkaen ja kaupunginvaltuuston kokous klo 18.30 alkaen. Valtuuston esityslista oli varsin kevyt. Kaupunginhallituksessa kävimme läpi vuoden 2011 budjetin.
Arvostan suuresti tänään saamaani sähköpostia eduskunnasta. Valitettavasti minulla on erittäin kiireinen aikataulu johtuen monista asioista ja siksi voi käydä niin, että en ehdi hoitamaan pyydettyä asiaa annetussa ajassa haluamallani tavalla.
Kiitän Eviraa nopeasta toiminnasta. Sain vastauksen sähköpostitse esittämääni kysymykseen samana päivänä koskien ulkomaalaisen eläinlääkäriksi opiskelevan pätevöitymisvaatimuksista.
Kiirehdin tänään valokuvien toimittamista Toivo Ojalan ja Osmo Tokolan muotokuvien maalaamista varten. Neuvottelin tänään sponsorituesta Kalajoki-näyttelylle.

Uutiset

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion lääkäreitä on irtisanoutunut Nivalan ja Ylivieskan terveyskeskuksista viime päivinä iso joukko. Tiistai-aamuun mennessä irtisanoutuneiden määrä kohosi jo seitsemään. Eronneet ovat Kallion peruskuntayhtymän kokeneinta lääkärikuntaa. Irtisanoutumiset ovat astumassa voimaan vuodenvaihteessa. Syyksi lääkärit kertovat kuntayhtymän johdon ja työntekijöiden suuret näkemyserot, jotka ovat vaikeuttaneet työntekijöiden työntekoa.
Näkemyseroja on ollut Kallion hallinnon rakenteesta ja laajuudesta. Lääkäreiden mielestä byrokraattisuus on heikentänyt asioiden valmistelua ja vaikuttanut henkilöstöön sekä menokehityksen jatkoon.
– Suurimmaksi yksittäiseksi ongelmaksi on koettu hallinnon eristäytyminen käytännön työstä. Päätöksenteko on keskushallintovetoista, jossa varsinaiset tekijät eivät koe tulleensa kuulluiksi.
Lääkärit kertovat, että he yrittivät neuvotella asioista johdon kanssa vuoden verran ilman, että heitä kuultiin.
Erkin kommentti: Tervetuloa Kalajoelle. Me tarvitsemme lääkäreitä vakituiseen työsuhteeseen. Tarjoamme kilpailukykyiset työehdot ja miellyttävän työ- ja asuinympäristön.

Ensimmäinen Suomeen liittyvä havainto on tullut julki paljastussivusto Wikileaksin ja lehtien julkaisemista Yhdysvaltain diplomaattisähkeistä. New York Timesin mukaan Kiina varoitti vuonna 2009 Suomea ottamasta vastaan Guantanamon vankilasta vapautettuja uiguureja eli Kiinan muslimivähemmistön edustajia. Uiguurien sijoittamista Suomeen harkittiin, koska Kiinan uskottiin kohtelevan heitä kaltoin, mikäli heidät olisi palautettu Pekingiin. New York Timesin mukaan asiasta kertoo sähkeessä silloisen pääministeri Matti Vanhasen avustaja. – Kiinalaisdiplomaatit Helsingissä ovat toistuvasti varoittaneet, että kahdenväliset suhteet ovat vaarassa, mikäli Suomi ottaa uiguurit vastaan, tämän kerrotaan sanoneen elokuussa 2009. Suomi ei ottanut uiguureja vastaan. Osa heistä sai turvapaikan Albaniasta.

Suomen takauksen kokonaismäärä Irlannille myönnettävässä lainassa on noin 740,7 miljoonaa euroa, kertoo hallitus. Asia oli esillä valtioneuvoston ylimääräisessä istunnossa tiistaina. Suomen takaus on 507,5 miljoonan euron pääomaosuudelle ja siitä maksettaville koroille ja kuluille. Hallitus antaa tukipaketista tiedonannon eduskunnalle huomenna keskiviikkona. Eduskunta äänestää paketista perjantaina.

Lehtileikkeet lehtileikekokoelmaani

Ensimmäinen lehtileike: Keskipohjanmaa 30.11.2010 Kaikki halukkaat harrastamaan. Pysyvä sali nosti telinevoimistelun uudelle tasolle Kalajoella.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/

Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog

Timo Soini http://timosoini.fi/

Terveys ja liikunta

Paino 100,5 kg, verenpaine 175 / 103, lepopulssi 60.

Loppukevennys

- Miksi iso koko on eduksi jääkiekkoilijalle? – Taklausvoiman takia kai. – Ei, vaan mitä isompi mies, sitä isompi paita ja sitä enemmän mainostilaa.

- Miksi Laihiasta ei voi koskaan tulla kaupunkia? – Koska laihialaiset ovat lukeneet moottorilehdestä, että autot kuluttavat enemmän bensaa kaupunkiajossa, kuin maantiellä.

- Millainen on uskollinen naistyyppi: blondi, ruskeatukkainen vai punapää? – Ei mikään noista, vaan harmaatukkainen.

- Ote teini-ikäisen iltarukouksesta: - Äläkä johdata minua kiusaukseen – löydän kyllä sinne tieni itsekin.

- Kuinka töissä menee? – Viime viikolla vielä taputettiin olalle. – Entä nyt? – Potkitaan persuksille.

- Mikä on Turun paras menomesta? – Rautatieasema.

Toimittaja tenttasi Paavo Väyrystä: - Te ette siis koskaan ole myöntänyt olleenne väärässä, tai erehtyneenne? – Tuo ei pidä paikkansa. Kerran luulen olleeni väärässä, mutta se olikin erehdys.

- Monennellako nykäisyllä perämoottori lähtee käyntiin? – Viimeisellä.

- Meidän äiti aloitti laihdutuskuurin ja meni ratsastustunneille. – No onko hän laihtunut? – Ehkä vähän, muttei läheskään niin paljon, kuin hevonen.

- Mitä haluat syntymäpäivälahjaksi? mies kysyi vaimoltaan. – Avioeron. – Ajattelin kyllä jotakin halvempaa.

- Riitta matkustaa kuulemma ulkomaille opiskelemaan laulua. – Ihanko totta! Mistä hän on niin paljon rahaa saanut? – Naapurit ovat keränneet.

- Kärsittekö jalkasienestä? tohtori kysyi potilaaltaan. – No en minä ihan hirveästi siitä nauttiakaan osaa.

maanantai 29. marraskuuta 2010

MA 29.11.2010













Päivän sää

Lämpötila aamulla – 25 C, selkeää ja poutaa, lämpötila päivällä – 19 C. Aurinko nousee: 09.36,
aurinko laskee: 14.47, päivän pituus: 5 h 10 min

Tapahtumat

Tilasin korkeimmasta oikeudesta Kallan karien itsehallintoa koskevan päätöksen. Se on vuodelta 1989.
Tänään oli kaupunginvaltuuston iltakoulu klo 18.30 alkaen. Asiana konserniyhtiöitä koskeva selvitys leimalla EI JULKISUUTEEN. Nyt asiat jouduttiin pakon edessä kertomaan kaikille valtuutetuille. Olen vaatinut jo pitemmän aikaa selvitystä näistä asioista. Nyt monen päättäjänkin on helpompi ymmärtää miksi kuntaliitos oli niin nopea ja helppo. Selvitys oli eräiltä osin erittäin selkeä, mutta eräiltä osin erittäin puutteellinen. Minun muistini mukaan asiaa ei ole käsitelty kaupunginhallituksessa. Kuka tilasi ja antoi ohjeet selvityksen tekemiseen vain tietyistä asioista? Mikä oli selvityksen hinta? Olisiko hankinta pitänyt kilpailuttaa? Mikä on tilintarkastajan vastuu? Mikä on toimitusjohtajan vastuu? Mikä on hallituksen jäsenen vastuu? Miksi selvityksestä jätettiin pois Kalajoen Hiekkasärkät Oy, Kiinteistöyhtiö Kalajoen kylpylähotelli Oy, Kalajoen Apartementos Oy ja Marin-Park Oy? Siis, kuka tilasi selvityksen ja millä valtuuksilla?
Totesin selvityksen tekijälle, että selvityksessä olisi pitänyt olla muutkin yhtiöt, sillä Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n osalta selvityksen tekijä käsitteli totuutta varomattomasti. Kalajoen Hiekkasärkät Oy on pelastettu lukuisia kertoja konkurssilta ja kertaakaan tilintarkastajat eivät ole olleet tilanteesta niin paljon tietoisia, että olisivat voineet kertoa siitä päättäjille. Kalajoen kaupunginhallituksen puheenjohtaja, joka on Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtaja, yritti väittää, että yhtiön asioista tiedottaminen on ollut avointa. Totuus on kuitenkin se, että tiedottaminen päättäjien osalta on muistuttanut herkkusienten viljelyä: on pidetty pimennossa ja kantta on avattu vain sen verran, että on voitu heittää paskaa silmille.

Uutiset

Useat eurooppalaiset ja amerikkalaiset sanomalehdet ovat julkaisseet yhteenvetoja Wikileaks-verkkosivuston haltuunsa saamista Yhdysvaltain salaisista asiakirjoista. Niissä on tietoja Yhdysvaltain hallituksen arvioista, jotka koskevat ulkomaisia valtionjohtajia sekä arkoja tietoja terrorismista ja ydinaseiden leviämisestä. The New York Timesin mukaan Yhdysvallat pitää saudiarabialaisia lahjoittajia al Qaidan tapaisten terroristijärjestöjen päärahoittajina. Kiinan hallituksen valvomat toimijat ovat puolestaan käyneet koordinoitua verkkohyökkäyskampanjaa, jonka kohteena on Yhdysvallat liittolaisineen.
Wikileaksin vuotamat asiakirjat paljastavat, että kansainvälinen rintama Iranin ydinohjelmaa vastaan on laajempi kuin on tiedetty. Asiakirjojen mukaan etenkin Persianlahden maat Saudi-Arabia ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat ovat vaatineet Yhdysvalloilta kovia toimia Irania vastaan. USA:n ulkoministeri Hillary Clinton nousee puolestaan esille kehotuksellaan vakoilla YK-diplomaatteja.

Wikileaksin vuotamassa aineistossa on 16 "salaiseksi" luokiteltua sähkettä, jotka on lähetetty Yhdysvaltain Suomen-suurlähetystöstä. Tieto ilmenee saksalaisen Der Spiegel –lehden verkkosivullaan julkaisemasta kartasta. Kaikkiaan Suomen-lähetystöstä lähetettyjä asiakirjoja on 601. Ne ovat vuosilta 2003-2010. Helsingin 16 salaisesta sähkeestä viisi lähetettiin vuonna 2005, viisi vuonna 2006, kaksi vuonna 2007, kaksi vuonna 2008 ja kaksi vuonna 2009.
Valtaosalle sähkeistä Yhdysvaltain viranomaiset ovat antaneet luokituksen "luottamuksellinen". Amerikkalaisten käyttämällä kuuden portaan asteikolla ne ovat toisiksi salaisinta ryhmää. Julkistettuja ykkösluokan salasähkeitä Helsingistä ei ole. Kolmosluokassa on vain yksi sähke.
Aineiston uusimmat Suomesta lähetetyt sähkeet ovat tämän vuoden tammikuulta.
Guardian-lehden laatiman indeksin mukaan presidentti Martti Ahtisaari mainitaan 1167 eri dokumentissa.

EU:n valtiovarainministerit sopivat Irlannin rahoitustuen ehdoista sunnuntaina Brysselissä kiireesti koolle kutsutussa hätäkokouksessaan. Rahoituspaketin suuruus on 85 miljardia euroa, mistä euromaiden, Britannian, Ruotsin ja Tanskan osuus on yksi kolmasosa. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF vastaa toisesta kolmasosasta ja lopuista EU-komissio. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) ei heti neuvottelujen päätyttyä osannut sanoa Suomen tarkkaa osuutta tukipaketista, mutta ministeriön virkamiesten mukaan osuus jää hieman alle puolen miljardin.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike: Keskipohjanmaa 29.11.2010 Wikileaksilta karuja tietoja USA:sta.
Toinen lehtileike: Keskipohjanmaa 29.11.2010 Kokemus koulutti nuoruutta. HU-Kalajoki jauhoi täyden oppimäärän maajoukkueen lupausten kanssa.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/

Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog

Timo Soini http://timosoini.fi/

Terveys ja liikunta

Paino 100,8 kg, verenpaine 165 / 104, lepopulssi 65.

Loppukevennys

Pikku-Juuso oli kylässä vaarinsa luona. – Kuinka sinulla menee? isoisä kyseli. – Ihan hyvin, vaikka on minulla aina välillä ongelmia sinun poikasi kanssa.

- Kekkonen oli hiihtävä presidentti. Koivisto oli lentopalloa pelaava presidentti. Ahtisaari oli matkusteleva presidentti. Entäs Halonen sitten? – Hänhän on istuva presidentti.

Vaimo luki naistenlehdestä kiinalaista horoskooppia ja totesi miehelleen: - Ajatella! Jos olisit syntynyt kaksi päivää myöhemmin, sinä olisit ystävällinen, huumorintajuinen ja antelias.

- Täällä kerrotaan lääketieteen viimeisimmästä keksinnöstä. – Mikä se on? – Niin uusi lääke, ettei siihen vielä ole keksitty sairautta.

Vankikarkuri saatiin kiinni ja häntä alettiin kuulustella. – Miksi karkasitte vankilasta? – Siellä on niin huono ruoka. – Millä sahasitte kalterinne poikki? – Paahtoleivällä.

- Ettekö te saaneet tänään todistukset koulusta? Missä sinun on? – Lainasin sen Villelle. – Miksi ihmeessä? – Hän halusi säikäyttää sillä isänsä.

- Luuletko, että kuussa asutaan? – Varmasti. Näkyyhän sieltä valoakin.

- Isä, olin tänään hyvä koulussa. Minä olin ainoa joka viittasi. – Hienoa! Mitä opettaja kysyi? – Kuka on nähnyt vanhempansa juovuksissa.

- Koiramme on erittäin tehokas vahtikoira. Jos vain kuulemme jotain epäilyttäviä ääniä, niin herätämme sen ja se alkaa heti haukkua.

Lehden toimitukseen saapui Laihialta tulikivenkatkuinen kirje. – Ellette heti paikalla lopeta niitten typerien laihialaisvitsien julkaisemista, en tule enää ikinä lainaamaan teidän lehteänne.

Asiakas oli apteekissa ostamassa unilääkettä. – Tämä on uusi tehokas lääke ja tämä pakkaus riittää hyvinkin puoleksi vuodeksi, proviisori esitteli. – En minä niin kauan halua nukkua.

- Minulla on kerrassaan erinomainen taito oppia virheistäni. – Opit varmasti paljon joka ikinen päivä.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

SU 28.11.2010















Päivän sää

Lämpötila aamulla: - 19 C pilvistä ja vähäistä lumisadetta. Päivällä -21 C. Aurinko nousee: 09.33. Aurinko laskee: 14.49. Päivän pituus: 5 h 16 min

Tapahtumat

Taiteilija Markku Hakola oli saanut valmiiksi Janne Siipolan muotokuva. Todella hieno muotokuva. Tässä yhteydessä haluan kiittää myös sponsoreita, jotka mahdollistivat taideteossarjan tekemisen jatkamisen.
Kävin tänään katsomassa B-junioreiden jääkiekko-ottelun JHT – KooKoo. Ottelu päättyi tasan 3-3. Miesten Suomi-sarjan jääkiekko-ottelussa JHT kärsi odottamattoman yllätystappion Huntersille vieraissa numeroin 2-3. Miesten lentopallon ykkössarjan ottelussa HU-Kalajoki voitti odotetusti Kuortaneen, mutta vain 3-2 (25-23, 25-27, 28-30, 27-25, 15-8).

Uutiset

Robert Helenius
puolusti raskaansarjan EU-titteliään tyrmäävästi. Ruotsalainen haastaja Attila Levin kesti vain toiseen erään, kunnes Heleniuksen pommitus oli vastustajalleen liikaa ja tuomari keskeytti ottelun.

Pääsihteeri Seppo Tiitinen jätti torstaina Helsingin poliisille esitutkintapyynnön tilintarkastusraportin pohjalta. Tiitinen toivoo poliisin selvittävän onko eduskunnan hallinnollisella osastolla mahdollisesti tehty rikos tai rikoksia. Esitutkintapyyntö koskee virheellisesti maksettuja ikälisiä. Tiitinen ei tutkinnan tässä vaiheessa voi yksilöidä sitä keitä mahdolliset epäilyt koskevat.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan virheellisiä lisiä saanut henkilö olisi ollut luomassa eduskunnan uutta palkkausjärjestelmää ja ollut myös aiemmin ehdolla eduskunnan henkilöstöpäälliköksi.

Lehtileikkeet lehtileikekokoelmaani

Ensimmäinen lehtileike: Keskipohjanmaa 28.11.2010 Pohjois-Korea varoitti USA:ta. Lentotukialuksen saapumisen seurauksia ei voi kukaan ennustaa.

Televisiosta katsottua

Tanssii tähtien kanssa kisan voitti Antti Tuisku ja Ansku Bergström.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/

Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog

Timo Soini http://timosoini.fi/

Terveys ja liikunta

Paino 99,9 kg , verenpaine 162 / 94, lepopulssi 66.

Loppukevennys

- Eukko on tullut ihan hulluksi. Nyt on ostanut vuohen ja pitää sitä makuuhuoneessa. Se haisee niin peijakkaasti. – Mutta voithan sinä tuulettaa hajun pois. – Tuulettaa? Mutta silloinhan minun kyyhkyseni lentävät tiehensä.

- Mikset halua minua enää, vaimo kysyi mieheltään. – Siihen on kaksi syytä. – No mitkä? – Sinä ja eräs toinen nainen.

- Miksi laihialaismies huutaa sydäntä särkevästi saadessaan orgasmin? – Mies tajuaa viime hetkellä, että kaikki menee nyt omasta pussista.

Vaimo muistutti miestään lähestyvästä 20-vuotihääpäivästä ja tiedusteli, miten sitä mahdettaisiin juhlistaa. – Minä en todellakaan tiedä. Tai hetkinen, mitä sanoisit minuutin hiljaisuudesta+

Mitä yhteistä on Scania-merkkisellä rekalla ja blondilla? – Niitä on hankala hallita liukkaalla, ne imee helvetisti satasella, alkavat naputtaa iän myötä ja kaikkia haluavat koeajaa…

Pikkupoika oli isänsä kanssa autoajelulla. Kun he palasivat kotiin, äiti kysyi lapselta: - No ketä näitte matkalla? – Kolme kusipäätä, viisi idioottia ja neljä homoa.

- Minkä nimen kielentutkija antaa koiralleen? – Tietenkin Murre.

- Hyvää päivää, herra Tiainen. Mitäpä saisi olla? – Ottaisin kilon talia. – Laitanko pakettiin vai nokitteko tässä?

Iäkäs rouva saapui huohottaen poliisiasemalle, hymyili päivystävälle konstaapelille ja kysyi: - Tännekö tullaan pyytämään anteeksi, kun on ampunut miehensä?

Ennustaja selasi otsa kurtussa korttejaan. – Te joudutte huijarin kynsiin.. – Aavistin sen, mutta päätin tulla siitä huolimatta.

- Ovatko irakilaiset pyövelit päässeet sopuun työriidassaan? – Kyllä, he lupaavat vetää tästä lähin yhtä köyttä.

- Veljeni putosi eilen yli kaksikymmentä metriä korkeasta puusta. – Kauheaa! Loukkaantuiko hän pahoin? – Ei. Hän oli ehtinyt kiivetä vasta ensimmäiselle oksalle.

lauantai 27. marraskuuta 2010

LA 27.11.2010














Päivän sää

Lämpötila aamulla -15 C, tuuli 4 m/s selkeää ja poutaa, lämpötila päivällä -15 C, tuuli 4 m /s, selkeää ja poutaa. Aurinko nousee: 09.30. Aurinko laskee: 14.51. Päivän pituus: 5 h 21 min
Kaamos on alkanut Lapissa purevassa pakkasessa. Talven pakkasennätys paukkui rikki jo eilen illalla, jolloin Utsjoella mitattiin 34 pakkasastetta.

Tapahtumat

Tänään oli naisten messut Kalajoella. Minulla oli uskomattoman hyvä arpaonni. Jokaisella arvanostokerralla tuli voitto, ei kuitenkaan jokaisella arvalla. Monipuolinen ja onnistunut messutapahtuma.

Kolmen miehen seurue varasti olutta Kalajoen Shelliltä lauantaina aamuyöllä. Kaljat saatuaan miehet juoksivat pihalle kaljat mukanaan. Pihalla sattui olemaan kuitenkin valppaita kalajokisia nuoria, jotka esimerkillisesti nappasivat kaljavarkaat kiinni. Poliisipartion tullessa paikalle, ilmeni, että yksi miehistä oli kuljettanut autoa humalassa. Mies puhalsi alkometriin 1,3 promillen lukemat. Näpistyksen lisäksi, miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.
Myöhemmin samassa seurueessa ollut toinen mies kuljetti samaista autoa Oulaisissa Merijärventiellä. Puhalluskokeessa mies puhalsi alle rangaistavuuden rajan, mutta poliisipartion huomio kiinnittyi miehen epävarmaan ajotyyliin ja käytökseen, joten hänet vietiin verikokeeseen. Verikokeen tulos kertoo aikanaan, onko mies syyllistynyt rattijuopumukseen.

Miesten Suomi-sarjan jääkiekko-ottelussa JHT voitti Imatran Ketterän numeroin 5-0. YJK/JHT joukkue voitti ylialuesarjan C2 ottelussa Ylivieskassa JokiPojat numeroin 11-1.

Uutiset

Kaksi Helsingin kaupungin johtavaa virkamiestä esiintyi humalassa virkamatkalla Romaniassa marraskuun puolivälissä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Suomen Kuvalehti. Lehden mukaan virkamiehet nauttivat olutta ja viinaa julkisesti työaikana. Myös matkaseurueen bussi pysäytettiin alkoholiostoksille kesken matkan. Ainakin yhdestä romanialaisten kanssa järjestetystä tilaisuudesta helsinkiläiset poistuivat täysin yllättäen. Viisihenkinen suomalaisryhmä oli Romaniassa pohtimassa paikallisten viranomaisten kanssa keinoja, joilla hillittäisiin romanien virtaa Helsinkiin.
Kuvalehden mukaan alkoholi oli läsnä lähes koko ajan. Humalatila vaihteli kevyestä silmiinpistävään. Targu Carbunestissa kaupungin pormestarin kanssa sovittu tapaaminen oli lopetettu ilman varoitusta, minkä jälkeen seurue siirtyi kaupungille olutostoksille. Kaupungintalolle palattiin lopulta takaisin pormestarin pyynnöstä. Muut matkaan osallistuneet suomalaiset pitivät kaksikon käyttäytymistä kiusallisena.

Eurooppa lähtee viettämään viikonloppua pahinta painajaisunta peläten. Huhut Portugalin ajautumisesta talousavun varaan käynnistivät pelon talouskriisin leviämisestä Euroopan viidenneksi suurimpaan talouteen Espanjaan. Espanja on Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtajan Sixten Korkmanin mukaan nyt Euroopan ja Suomen kannalta isoin kysymys.
-Pahimmillaan se voi tarkoittaa sitä, että se mihin on sitouduttu, ei riitäkään. Jos huonosti menee, niin kysytään että pitääkö rahkeita kasvattaa, Korkman selittää.
-Tämä on poliittisesti äärimmäisen vaikeaa. Moni kansalainen ei voi ymmärtää, että miten hänen puolestaan hallitus antaa sitoumuksia. Jos tämän ymmärtää, niin sitä on hirveän vaikea hyväksyä.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin (kok) ehdotus islamilaisen sharia-lain osittaisesta käyttöönotosta tyrmistyttää muita poliitikkoja. Sasi ehdotti Kotimaa24-verkkolehden haastattelussa, että sitä voitaisiin osittain käyttää muslimien välisten siviiliriitojen sovittelussa Suomessa. Erkin kommentti: Onko tämä aidointa Kimmo Sasia?

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike: Keskipohjanmaa 27.11.2010 Myrkkyhoitaja kuin psykopaatti. Perushoitajaa syytetään viidestä murhasta ja kuudesta murhan yrityksestä. Perjantaina osittain julkitulleen mielentilatutkimuksen mukaan murhasarjasta syytetyllä hoitajalla on antisosiaalinen persoonallisuushäiriö. Sosiaalinen peluri, jolta puuttuu empatia. Antisosiaaliseen persoonallisuushäiriöön kuuluu, ettei ihminen kadu toiselle ihmiselle aiheuttamaansa kärsimystä. Antisosiaalinen persoonallisuushäiriö liittyy usein rikolliseen käyttäytymiseen.
Erkin kommentti: Onko samanlaisia merkkejä käyttäytymisessä havaittavissa eräällä varatuomarilla?
Toinen lehtileike: Keskipohjanmaa 27.11.2010 Vanhan ajan joulutunnelma. Havulan historiallinen koti kutsuu taas adventtiaikana.

Televisiosta katsottua

Hiihto, maailmancup Ruka
Naisten 5km (p)

1. Marit Björgen NOR 12.51,9
2. Justyna Kowalczyk POL + 2,1
3. Petra Majdic SLO + 8.3
4. Julia Tchekaleva RUS + 20,0
5. Nicole Fessel GER + 22,5
6. Charlotte Kalla SWE + 23,0
7. Vibeke Skofterud NOR + 24,7
8. Anna Haag SWE + 32,7
9. Marianna Longa ITA + 38,5
10. Ida Ingemarsdotter SWE + 41,8
--------------------------------------
16. Krista Lähteenmäki FIN + 47,4
19. Pirjo Muranen FIN + 53,0
20. Anne Kyllönen FIN + 53,6
21. Riitta-Liisa Roponen FIN + 54,3
29. Riikka Sarasoja FIN +1.05,3
51. Laura Ahervo FIN +1.24,9
60. Marjanna Pitkänen FIN +1.34,9

Miehet 10 km (p)

1. Dario Cologna SUI 23.24,8
2. Aleksander Legkov RUS + 6,7
3. Daniel Rickardsson SWE + 7,5
4. Eldar Rönning NOR + 12,4
5. Axel Teichmann GER + 18,0
6. Jens Filbrich GER + 23,7
7. Kris Freeman USA + 24,0
8. Emil Jönsson SWE + 24,8

30. Niklas Colliander FIN +1.05,6
34. Ville Nousiainen FIN +1.09,3
36. Lari Lehtonen FIN +1.12,3
39. Sami Jauhojärvi FIN +1.15,7
41. Matti Heikkinen FIN +1.16,6
52. Kari Varis FIN +1.25,4
61. Anssi Pentsinen FIN +1.29,9
68. Tero Similä FIN +1.39,3

Yhdistetty

1. Felix Gottwald AUT 28.17,5
2. Mikko Kokslien NOR + 7,5
3. Jason Lamy Chappuis FRA + 9,5
4. Mario Stecher AUT + 11,5
5. Eric Frenzel GER + 11,7
6. Jan Schmid NOR + 12,0
7. Johannes Rydzek GER + 18,8
8. Tino Edelmann GER + 30,9
9. Janne Ryynänen FIN + 37,2
10. Yoshito Watabe JPN + 41,9
-------------------------------------
29. Hannu Manninen FIN + 2.36,9
42. Joni Karjalainen FIN + 4.24,7
48. Ville Kähkönen FIN + 5.55,8
49. Ville Tuppurainen FIN + 5.56,9
50. Eetu Vähäsöyrinki FIN + 6.48,6

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/

Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog

Timo Soini http://timosoini.fi/


Terveys ja liikunta

Paino 99,8 kg, verenpaine167 / 96, lepopulssi 65.

Loppukevennys

Alkoholisti oli viinakaupan nurkalla pummaamassa rahaa. – Anna kaks euroo, että mä saan viinapullon. Ohikulkija löi miehelle neljä euroa käteen ja sanoi: - Tuopa samalla mullekin.

Mikä on lappalaisten Cooperin testi? – 12 minuuttia ilman viinaa.

Vanha Lauri oli kuolinvuoteellaan ja pappi tuli lohduttamaan. Vuoteen vieressä oli puolityhjä viskipullo. – Ja ha, sanoi pastori, ja tuoko on teidän ainoa lohtunne. – Ei, kähisi Lauri, on minulla kaapissa vielä kaksi tyhjää pulloa…

Miksi on epävarmaa, oliko Frykmanin viinalaivassa konjakkia, samppanjaa ja punkkua? – Laiva oli kaljaasi.

Mies meni viinakauppaan. Kun oli siinä vähän aikaa katsellut kiireisen näköisenä hyllyjä, hän meni kassalle ja sanoi neidille: - Anna nyt äkkiä jotain, joka menee hyvin päähän eikä ole kallista. No, kassaneiti vähän mietti, kumartui kassan alle, otti muovikassin ja sanoi: - 80 senttiä, kiitos.

Pastori kylällä tapaamalleen Horttanaiselle: - Kun viimeksi näin Horttanaisen, tuli kovin iloiseksi, koska te olitte selvin päin. Mutta nyt te olette taas ympärijuovuksissa! – Niin, pastori. Nyt on minun vuoroni olla iloinen.

Aviomiehen oli määrä vahtia levyllä kiehuvaa kattilaa. Vaimo raivosi: - Sanoinhan, että sinun pitää katsoa, milloin keitto kiehuu yli. – Katsoinhan minä. Se kiehui täsmälleen kello 15.20.

- Tuo pari näyttää viihtyvän hyvin toistensa seurassa. Ovatko he olleet kauankin naimisissa? – Luultavasti kymmenisen vuotta – mutta eivät keskenään.

- Eikö sinusta tunnu vähän tyhjältä nyt, kun miehesi muutti pois kotoa? – Ei, miten niin? Ei minun tarvinnut kuin sijoittaa hiekkasäkki tv-tuoliin ja kaikki on kuin ennen.

Äiti oli kaupassa neljän pienen lapsen kanssa, jotka juoksentelivat ympäriinsä. Kassaneiti sanoi osaaottavasti: - Eikä olisi ollut parasta jättää puolet lapsista kotiin? – Niinhän minä jätinkin, huokaisi äiti.

- Milloin voi sanoa, että vaimon vartalo on kaukana ihanteellisuudesta? – Kun ainoa vaatekappale, joka sopii on sateenvarjo.

Vanhemmat kävivät yöpuulle. Lapset olivat vielä hereillä. – Kuule mamma, sirkusteltan masto on pystytetty, isä sanoi. – Esitys on peruutettu, sirkuspellen nenästä vuotaa verta, äiti totesi.

perjantai 26. marraskuuta 2010

PE 26.11.2010


















Ylivieskan poliisi Raimo Ollila on tehnyt tutkimatta jättämispäätökset, vaikka rikostutkintapyynnöt on tehty ajoissa. Heino Virta on tehnyt tutkintapyynnön 15.3.1997. Erkki Aho on täydentänyt tutkintapyyntöä 23.3.1997.Raimo Ollila on tehnyt seuraavat tutkimattajättämispäätökset: 26.6.1997 6870/5406/1997, 9.10.1997 6870/R/891/1997 S/10109/2001, 13.8.2002 6870/S/10109/2001, 13.8.2002 S/10456/2002, 3.1.2002 R/1690/2002

Päivän sää

Lämpötila aamulla – 11 C, pilvistä, vähäistä lumisadetta. Lämpötila päivällä – 11 C. Aurinko nousee: 09.27. Aurinko laskee: 14.54. Päivän pituus: 5 h 26 min

Tapahtumat

Kävin tänään Rautiossa tapaamassa äitiäni. Tänään kävin joulun avauksessa Havulassa. Katso http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2010/02/oskari-santaholma-ja-havula.html

Soitin tänään Rovaniemen hovioikeuteen ja sain lisää aikaa vastineen tekemiseen. En tavoittanut lukuisista yrityksistä huolimatta asiaa hoitavaa hovioikeuden tuomaria. Tein tänään rikosilmoituksen PR-talojen konkurssivyyhdestä, Naturasta ja syrjinnästä nyt suoraan Jokilaaksojen poliisille. Asiat ovat nyt kesken Raahen käräjäoikeudessa, Rovaniemen hovioikeudessa, purkuna ja valituksena korkeimmassa oikeudessa, poliisirikosasiana valtakunnansyyttäjävirastossa ja kanteluna laillisuusvalvojalla. Periaatteessa joka paikassa on samat asiat. Teen parasta aikaa valitusta asioista myös Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen ja valitus käännetään ensi viikon aikana englanniksi. Minun on oman oikeusturvani kannalta pakko julkistaa PR-talojen konkurssivyyhden asiakirjoja yhä enemmän jotta kansa saa tietää totuuden. Oman oikeusturvani kannalta julkistan myös kirjeenvaihtoni poliisi Jyrki Rajaniemen kanssa. Näyttää siltä, että kaikki minua vastaan tehdyt rikostutkintapyynnöt, jotka ovat ns. kunnianloukkauksia, tutkitaan tulipalokiireellä, mutta minun tekemäni tutkintapyynnöt törkeistä petoksista ja muista vakavista rikoksista jätetään kokonaan tutkimatta ja kieltäydytään vastaanottamasta tutkintapyyntöjä sekä todistusaineistoja.

Uutiset

Perussuomalaisten nousu jatkuu. YLE Uutisten marraskuun mittauksessa perussuomalaiset sai 14,9 prosentin kannatuksen; kasvua lokakuusta 0,6 prosenttiyksikköä. Keskusta ohitti niukasti SDP:n, jolle mitattiin ennätysalhainen 18,4 prosentin tulos. Suosituin puolue on kokoomus 21,1 prosentin kannatuksella, mutta senkin suosio on laskussa. Kokoomus 21,1, - 0,6, keskusta 18,6 +1,0, sdp 18,4 – 0,7, perussuomalaiset 14,9 + 0,6, vihreät 9,1 – 0,6, vasemmistol. 7,9 + 0,1, kd 4,5 – 0,1, rkp 4,0 – 0,2, muut 1,5 + 0,5.

Pääministeri Mari Kiviniemi asettui viime viikolla omalla arvovallallaan tukemaan Suomen Metsästäjäliittoa, joka haluaa metsästyksen sisällyttämistä kouluopetukseen. Enää puuttuu konkretia. Metsästäjäliitossa ei ole vielä ehditty syventyä vuosi sitten tehdyn aloitteen konkreettisiin yksityiskohtiin. Liiton Jahti-lehdelle myöntämässään haastattelussa Kiviniemi oli huolissaan metsästäjien määrän vähenemisestä ja suurpetojen määrän lisääntymisestä.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta suosittelee suomalaisen sotalaivan lähettämistä Intian valtamerelle. Miinalaiva Pohjanmaan on tarkoitus osallistua ensi keväänä EU:n Atalanta-operaatioon, jolla turvataan ruokakuljetuksia Somaliaan ja pyritään ehkäisemään merirosvousta. Laivan mukana lähtee 120 suomalaissotilasta, joiden rekrytointi kantahenkilökunnasta ja reserviläisistä on jo loppusuoralla. Koko operaatio maksaa Suomelle yli 11,6 miljoonaa euroa, mistä puolustusvoimien osuus on lähes 4,5 miljoonaa euroa. Loput kustantaa ulkoministeriö.

Paperiliitto vahvistaa verkkosivuillaan, että nimenomaan Ahosen lausunnot eläkeyhtiöiden johtajien palkkioista käynnistivät syrjäyttämiskeskustelun. Ahonen saa eläkeyhtiö Varmasta hallituksen jäsenyytensä vastineeksi palkkioita noin 22000 euroa vuodessa ja niiden päälle vielä noin 3800 euron lisäeläkemaksut.

Kiistelty jätevesiasetus joutuu kumottavaksi ja uuteen valmisteluun. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mielestä asetus sisältää määräyksiä, jotka olisi nostettava lain tasolle.
Valiokunnan mukaan hallituksen ja eduskunnan ympäristövaliokunnan on valmisteltava jätevesisäännökset, joiden vaatimukset ovat sen tasoisia, että ne voidaan kohtuullisella investoinnilla ja toimivalla tekniikalla täyttää.

Suomen laajimmasta sarjamurhasta syytetty helsinkiläinen perushoitaja on syyntakeinen eli täydessä ymmärryksessä ja vastuussa teoistaan. Helsingin käräjäoikeus käsitteli tänään perushoitajasta valmistunutta mielentilatutkimusta. Lopullisen tuomionsa käräjäoikeus antaa joulun alla. Naista syytetään viidestä murhasta ja kuudesta murhan yrityksestä. Helsingin käräjäoikeus totesi toukokuussa välituomiossaan, että perushoitaja on syyllistynyt syyttäjien kuvailemiin lääkemyrkyttämisiin. Samalla oikeus määräsi naisen mielentilatutkimukseen.
Mielentilatutkimuksessa todetaan, että syytetyllä on antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, johon liittyy psykopaattisia piirteitä. Syytetyllä on poikkeuksellisen runsas valehtelutaipumus, ja hän on kyvykäs manipuloimaan toisia ihmisiä. Hänen itsetuntonsa on heikko, ja hänellä on taipumusta tunne-elämän epävakauteen. Lisäksi hänelle on ominaista toisten syyttely ja kykenemättömyys katumiseen. Mielentilatutkimuksen mukaan perushoitaja on persoonallisuushäiriöstään huolimatta kyennyt ymmärtämään tekojensa vaikutuksen ja merkityksen.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike: Keskipohjanmaa 26.11.2010 Jos kaikki järvet brändiksi muuttuisi. Työryhmä haluaa Suomesta luomua ja rauhansovittelua. Uutisessa ei kerrota työryhmän työskentelyn hintaa eli työ maksoi radiotiedon mukaan 500 000 euroa.
Toinen lehtileike: Keskipohjanmaa 26.11.2010 Ahonen pysyy löysässä hirressä ensi vuoteen. Erkin kommentti: Ahonen paljasti totuuden eli vakuutusyhtiöiden toiminnan. Ahneus koitui Ahosen kohtaloksi. Toivottavasti tästä paljastuksesta on hyvät seuraukset suomalaiselle yhteiskunnalle.

Televisiosta katsottua

Rukan maailman cup: SPRINTTI, 1,4 KM (P), LOPPUTULOKSET
1. John Kristian Dahl NOR 3.08,6
2. Aleksei Poltaranin KAZ + 1,7
3. Sami Jauhojärvi FIN + 2,0
4. Ola Vigen Hattestad NOR + 4,8
5. Renato Pasini ITA + 4,9
6. Andrew Newell USA + 23,0

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/

Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog

Timo Soini http://timosoini.fi/


Terveys ja liikunta

Paino 99,9 kg, verenpaine 169 /99, lepopulssi 61. Uinti 1000m / 79 000 m.

Loppukevennys

Kaupassa kuultua: - Saisinko vessapaperia? – Minkä väristä? – Valkoista. Minä väritän sen itse.

Mies pyrki maksulliseen käymälään. – Se on sitten yksi euro, ilmoitti lipunmyyjä. – Mitä! Meillä Hämeenlinnassa se on vain 50 senttiä. – Hyvin mahdollista, mutta sinne te ette nyt ehdi.

Mitä suomalaiset hiihtäjät totesivat kisojen jälkeen? – Meitä on kusetettu.

Saarnamies nuhteli seurakuntaansa: - On viinan syy, että lapsenne näkevät nälkää. On viinan syy, että lyötte aviopuolisoitanne. On viinan syy, että ammutte anoppejanne. Ja on viinan syy, että ammutte harhaan…

- Viina tekee sinut pirun paljon kauniimmaksi, sanoi Pekka vaimolleen. – Mutta enhän minä ole ottanut viinaa, vaimo ihmetteli. – Et niin, mutta minä olen.

Mikä on kuusi metriä pitkä ja haisee viinalle? – Kommunistien vappukulkue.

- Pekka, kerropa mitä ovat symbolit. – Ne ovat merkkejä, jota käytetään kun ei tiedetä mistä puhutaan.

- Kainuussa on kuulemma joku 70-vuotias akka, joka on saanut kaksoset. – Valetta! Ei voi pitää paikkaansa. – Totta se on. Tosin se tapahtui jo 45 vuotta sitten.

- Mitä eroa on sateenvarjolla ja nalkuttavalla vaimolla? – Sateenvarjon voi aina laittaa kiinni.

Pikkutyttö kirjoitti koulussa aineen. – Kävimme äidin kanssa kirpputorilla. Äiti vei sinne vanhaa tavaraa, jota ei enää tarvita. Vaatteita, vanhoja astioita, huonekaluja ja kaikkea muuta mistä hän haluaa päästä eroon. Isäkin oli mukana.

Kyltti kaupan näyteikkunassa: - Ostetaan romua ja lumppua. Myydään antiikkia.

Ikääntyvän lakimiehen elämänohje jälkikasvulleen: - Älä koskaan likaa omaa pesää, vaan putsaa muiden.

torstai 25. marraskuuta 2010

TO 25.11.2010















Päivän sää

Lämpötila aamulla – 13 C, tuuli 4 M / s, selkeää ja poutaa. Päivällä – 13 C, selkeää ja poutaa. Aurinko nousee: 09.24. Aurinko laskee: 14.56. Päivän pituus: 5 h 32 min

Tapahtumat

Olen tänään siivonnut arkistojani. Käyn läpi aineistoja vastineen tekemistä varten Rovaniemen hovioikeuteen. Aineistoa on valtavasti. Milloin tästä oravanpyörästä pääsee irti ja voisi elää normaalia elämää? Olen pyrkinyt nyt saamaan oikeutta itselleni ja muille jo yli 15,5 vuoden ajan. Suomi on oikeusvaltioiden takarivissä. Kysymys on poliisien, syyttäjien ja tuomareiden ammattitaidon tasosta sekä hyvä-veli-järjestelmästä. Miksi ihmiset eivät voi olla rehellisiä?
Maanantaina on jälleen kaupunginhallituksen kokous ja tiistaina kaupunginvaltuuston kokous.

Uutiset

Muoniossa rikottiin kuluvan talven pakkasennätys viime yönä, kun elohopea laski -30,9 asteeseen. Harvinaisen kylmä sää jatkuu, ja myös marraskuun pakkasennätyksiä saattaa rikkoutua. 30 astetta alitettiin myös Utsjoella ja Enontekijöillä. Eteläisessä Suomessa pakkasta oli viime yönä 5-7 astetta, Keski-Suomessa kymmenkunta astetta. Pakkanen kiristyy torstain aikana entisestään. Marraskuun pakkasennätys on vuodelta 1915, jolloin kuun viimeinen päivä lämpötila laski Sodankylässä -42 asteeseen. Etelässä ollaan kaukana Lapin lukemista. Esimerkiksi Helsinki-Vantaan marraskuun pakkasennätys, 20,8 astetta, on mitattu 30. marraskuuta vuonna 1980.
Suomen kaikkien aikojen pakkasennätys, 51,5 astetta, mitattiin Kittilässä 28. tammikuuta vuonna 1999.

Pohjois-Korea syyttää etelää. Katso uutiset Pohjois-Koreassa. Esitysaikaa 29 päivää jäljellä.
http://areena.yle.fi/video/1469810

Venäjä alentaa merkittävästi tämänhetkisiä puutulleja. Puutulliongelmaan löytyi kompromissiratkaisu viime viikonlopun neuvotteluissa Euroopan komission ja Venäjän välillä. Asia vahvistettiin eilisessä tapaamisessa Brysselissä. Puutullit ovat olleet merkittävä este Venäjän jäsenyydelle maailman kauppajärjestössä WTO:ssa. Väyrysen mukaan tullien aleneminen astuu voimaan heti kun Venäjän jäsenyys todentuu. Venäjän tavoitteena on jäsenyys jo ensi vuonna – väliin jäävänä aikana puutulleja ei saa nostaa

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike: Keskipohjanmaa 25.11.2010 Ympäristötarkastus yhä syynissä Kalajoella. Laura Kaattarilta eriävä mielipide.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/

Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog

Timo Soini http://timosoini.fi/


Terveys ja liikunta

Paino 99,9 kg , verenpaine 161 /99, lepopulssi 62.

Loppukevennys

- Herra on polttanut reiän pöytäliinaan. – Varmasti en ole. – Kummallista, asiakas, joka istui siinä teitä ennen väitti ihan samaa.

- Vaimoni ei ymmärrä minua lainkaan. – Hah! Älä yritä, noin kaikki miehet sanovat. – Mutta se on totta. Hän on kiinalainen, eikä osaa yhtään suomea.

- Maijalla oli eilen miesvieras? – Kyllä pastori, hän on minun veljeni. – Minulla on ollut sellainen käsitys, ettei Maijalla ole laisinkaan sisaruksia. – Niin minäkin luulin, kunnes pastori sanoi saarnassaan, että me olemme kaikki sisaria ja veljiä keskenämme.

- Mikä on ainoa tilaisuus, johon voi saapua kymmenen samalla tavalla pukeutunutta naista ilman, että yksikään heistä hämääntyy? – Mimmiliigan jalkapallo-ottelu.

Poika sai armeijassa korpraalin natsat. Lomalla ylpeä äiti valisti jälkeläistään. – Kun menet takaisin sinne sotaväkeen, niin älä kuitenkaan ole paha niille pienimmille herroille.

Mitä yhteistä on Janina Frostellin rintaliiveillä ja eräillä amerikkalaisilla pommikoneilla? – Molemmat ovat B-52.

Kolme kiinalaista kaverusta Bu, Chu ja Fu muuttivat Amerikkaan ja perille päästään he päättivät muuttaa nimensä amerikkalaisiksi: Bu muutti nimekseen Buck, Chu muutti nimekseen Chuck. Fu päätti lähteä takaisin Kiinaan.

Mikä on kurjempaa kuin herätä yöllä vessahätään? – Olla heräämättä.

Mikä on voimakkainta maailmassa? – Pissa. Poliisikaan ei voi pidättää sitä.

Mistä tietää, että tullaan Laihialle? – Vessapaperit kuivuvat pyykkinarulla.

Kaupunki on päättänyt rakentaa lisää käymälöitä tarpeen vaatiessa.

Kirjoitus vessan seinässä: - Muista; mikään työ ei ole loppuun suoritettu ennen kuin paperityöt on tehty.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

KE 24.11.2010











Päivän sää

Lämpötila aamulla – 12 C, selkeää ja poutaa. Lämpötila päivällä – 9 C, selkeää ja poutaa. Aurinko nousee: 09.21. Aurinko laskee: 14.59. Päivän pituus: 5 h 38 min

Tapahtumat

Alkuviikko on mennyt Kalajoen kaupungin ensi vuoden talousarvion käsittelyssä ja konkurssiasian hoitamisessa ja estämisessä. Tänään keskiviikkona on ollut palautumispäivä liikunnan ja arkistojeni siivouksen merkeissä. Oikeustaistelussa tilanne alkaa kääntyä voitoksi Mikko Kovalaisen virheiden takia. Myös Markku Koski omilla toimillaan on edistänyt asioiden selvittämistä omaksi vahingokseen. Pyrin loppuviikon aikana tekemään Kovalaisen aineistoon vastineen Rovaniemen hovioikeudelle. Kovalaisen aineisto on erinomainen minun kannaltani ja todennäköisesti tuhoisa Kovalaisen kannalta hänelle itselleen. Viikonlopun aikana pyrin tekemään valmiiksi aineiston Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimelle ja ensi viikon aikana aineisto käännetään englanniksi jotta asialla olisi paremmat mahdollisuudet menestyä EIT:ssä.

Uutiset

YLE Uutisten tietojen mukaan Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen joutuu jättämään tehtävänsä. Puheenjohtajaksi veikataan liittosihteeri Petri Vanhalaa. Ahonen on selvittänyt liiton keskiviikkoaamuna työvaliokunnalle puheitaan, jotka ovat suututtaneet paperin kenttäväkeä. Ahonen puolsi marraskuun alkupuolella TV1:n A-Studiossa eläkeyhtöiden johtajien palkankorotuksia. Petri Vanhala tuli tunnetuksi toissa keväänä Lauri Lylyn vastaehdokkaana SAK:n puheenjohtajakilvassa.

Kaikki tekevät virheitä, mutta valtiovarainministeri Jyrki Kataisella (kok) virhetili täyttyy nyt harvinaisen kovaa vauhtia. Ensin oli pankkien stressitestien hehkutus ja Venäjän talouden vertaaminen Hollantiin. Viimeinen moka tapahtui viime viikolla, kun Katainen sekoili valtionlainojen vakuusasiassa. Taloustieteilijä ja Helsingin entinen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen (sd) ihmettelee valtiovarainministerin edesottamuksia.
- Tuntuu siltä, että talouspolitiikka on päässyt unohtumaan, kun välissä oli vähän tasaisempi aika. Menee kokemattomuuden piikkiin, ilman muuta, Korpinen latasi.

Johtivatko Pohjanmaalla käytävä hintasota tai muut kaunat jäätävään virtsaiskuun huoltoasemalla? Näin uskoo mustasaarelaisen Solfservice-huoltoaseman omistaja Yngve Snickars. Omistajan mukaan pitkään jatkunut ilkivalta kärjistyi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun ilmeisessä humalatilassa ollut nuori mies virtsasi Solfservicen bensapumppujen pistoolisuuttimiin.
Tapahtumat alkoivat kello 0.44 viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Huoltoaseman pihaan ajoi vaaleansininen tai harmaa Ford Sierra, jonka kyydistä nousi päihtyneen oloinen nuorukainen.
Mies käveli määrätietoisesti tankkauspisteen luokse, otti bensapistoolin ja virtsasi sen sisälle. Sen jälkeen hän nousi takaisin autoon ja lähti ajamaan Rantatietä pohjoiseen. Uusi isku tapahtui kello 1.30. Sama auto palasi huoltoaseman pihaan, tällä kertaa kyydissään kaksi miestä. Edellisestä iskusta tuttu mies virtsasi tällä kertaa toiseen pistooliin. Pistoolit ovat olleet siitä asti epäkunnossa.
- Ovat jäätyneet sen verran, etteivät laukea, kun tankki on täynnä. Kaksi pistoolia on päin helvettiä, Snickars harmittelee. Hän toivoo, että tekijät saadaan edesvastuuseen.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike: Keskipohjanmaa 24.11.2010 Eduskunta huolestui Venäjä-suhteista. Eduskunnassa on pohdiskeltu, pitäisikö Suomen oman etunsa vuoksi painottaa enemmän kahdenvälisiä suhteitaan Venäjään päin, kun suuret EU-maat ovat lähteneet sille tielle.
Toinen lehtileike: Keskipohjanmaa 24.11.2010 Espanjan kriisi olisi kauhistus eurolle. Portugali joutuu todennäköisemmin turvautumaan apuun.
Kolmas lehtileike: Kaleva 24.11.2010 Lääkärin väitetään näyttäneen takamustaan. ” Kun hän sitten meni huomauttamaan asiasta lääkärille ja vaatimaan anteeksipyyntöä, tämä oli näyttänyt hänelle paljasta takapuoltaan.” Uutisen mukaan kysymys on Oulun yliopistollisen sairaalan anestesialääkäristä.

Televisiosta katsottua

Koko maan alueuutiset.

Pimeän puolella: Häpeän paikka. Ohjelma Ruben Oskar Auervaarasta ja Pertti Ylermi Lindgrenistä.
Katso: Ruben Oskar Auervaara
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruben_Oskar_Auervaara

Katso Elävä arkisto:
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=103&t=&a=09611

Katso: Pertti Ylermi Lindgren
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pertti_Ylermi_Lindgren

Kreivi Lindgren suosii kotimaisia naisia
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=29&t=10&a=197

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/

Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog

Timo Soini http://timosoini.fi/

Katso http://www.youtube.com/watch?v=iRFejcQCvio

Terveys ja liikunta

Paino 100,0 kg, verenpaine 173 / 104, lepopulssi 61. Hiihto 12 km. Uinti 1000 m / 78 000 m.

Loppukevennys

- Mitä eroa on suomalaisella ja kamelilla? – Kameli voi olla juomatta kaksi viikkoa, ja toisaalta – kameli ei voi juoda kahta viikkoa.

- Minä tiedän, että menit naimisiin kanssani vain rahan takia, rikas perijätär kiljui miehelleen. – Ei pidä paikkaansa! Kyllä kaikki muu omaisuus on ihan yhtä tärkeää.

- Missä sinä nykyisin majailet?, mies kysyi vanhalta, pahasti alkoholisoituneelta tutultaan. – Puiston penkillä. – Eikö siellä tule tähän vuodenaikaan kylmä? – Minä olen aika harvoin kotona.

- Anteeksi, hyvä herra, mutta me laskutamme aina etukäteen asiakkaita, jotka tilaavat sienimuhennosta.

- Palomiehet onnistuivat viime hetkellä pelastamaan juopuneen miehen ilmiliekeissä olleesta huoneesta. – Tämä kai opettaa teitä olemaan tupakoimatta vuoteessa, he toruivat. – En minä ole tupakoinut vuoteessa. Sänky oli liekeissä jo silloin kun menin nukkumaan.

Kaksi laihialaista löi tuhannen euron vedon siitä kumpi pystyy sukeltamaan pitempään. Nyt heidän sukulaisensa käräjöivät kumman perikunnalle se tonni kuuluu.

Venäläinen puoluejohtaja uhoaa, että koska amerikkalaiset menivät ensimmäisenä kuuhun, me ruskit valtaamme ensimmäisenä auringon. Ääni yleisön joukosta: - Auringossa on hirveä kuumuus. – Me menemme sinne tietysti yöllä.

Amerikkalainen venäläiselle: - Ostosmatkoihin käytämme kuplavolkkaria, oopperaan ajamme Cadillacilla ja ulkomaille lennämme. Entä te? – Ostokset tekee vaimo jalkaisin, oopperaan mennää traktorilla ja ulkomaille panssarivaunulla.

Saksalaisella sotavankileirillä toisen maailmansodan aikana vangit yllättyivät iloisesti, kun päivystävä SS-upseeri ilmoitti: - Tänään kaikki vangit vaihtavat alusvaatteensa. Kun vangit olivat hieman rauhoittuneet, upseeri jatkoi: - Ranskalaiset vaihtavat hollantilaisten kanssa, englantilaiset amerikkalaisten….

Amerikkalainen kertoi suomalaiselle kotimaastaan: We have Bill Clinton, Bob Hope and Johnny Cash. Suomalainen kertoi vuorostaan amerikkalaiselle: - We have Martti Ahtisaari, no hope, no cash.

tiistai 23. marraskuuta 2010

TI 23.11.2010













Päivän sää

Lämpötila aamulla – 15 C , selkeää ja poutaa. Päivällä – 10 C, puolipilvistä, ajoittaista lumisadetta. Aurinko nousee: 09.17, Aurinko laskee: 15.01, Päivän pituus: 5 h 43 min

Tapahtumat

Kalajoen kaupunginhallituksen kokous jatkui tänään kello 08.30. Kokouksessa käsiteltiin ensi vuoden budjettia teknisen puolen ja investointien osalta. Jouduin lähtemään kokouksesta kesken kokouksen, koska järjestelin 4332,04 euron pankkitakauksen Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen jotta oikeus toteutuisi. Jouduin hankkimaan pankkitakauksen, koska poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, laillisuusvalvonta ei toimi ja korkein oikeus ei pura alioikeuksien vääriä päätöksiä. Minä en maksa Mikko Kovalaiselle euroakaan, vaan hankin pankkitakauksen jotta voidaan varmistaa oikeuskäsittelyn jatkuminen. Ylivieska-Raahen käräjäoikeus on todella vaikean tehtävän edessä, sillä kysymys on myös siitä, onko oikeus toimivaltainen käsittelemään asiaa omien virheidensä takia, joihin korkein oikeus ei ole antanut valituslupaa. Tämä prosessi osoittaa todella järkyttävällä tavalla miten suomalainen oikeusvaltio toimii. En ole saanut 15,5 vuoden aikana esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Kaikki minua vastaan tehdyt rikostutkintapyynnöt tutkitaan välittömästi ja jopa lain ja ihmisoikeussopimusten vastaisesti. Minun esittämiä todistusaineistoja ei oikeudessa hyväksytä ja todistajana jätetään kutsumatta oikeuteen tai muuten estetään heidän todistamisensa asiassa. Minulta on estetty oikeusavustajan saanti systemaattisesti. Tämä on oikeusvaltio Suomi vuonna 2010.

Tämä taistelu on minulle ja perheelleni äärettömän raskasta ja kuluttavaa. Suomen perustuslain
21 §:n mukaan
Oikeusturva: Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.
Miksi perustuslakia ei noudateta? Miksi poliisi ei tutki tekemiäni tutkintapyyntöjä? Miksi syyttäjä ei syytä? Miksi laillisuusvalvojat eivät löydä asioista lainvastaista menettelyä rikoksista puhuttamattakaan? Miksi korkein oikeus ei pura vääriä päätöksiä?
Suomen perustuslaki 22 § 22 §
Perusoikeuksien turvaaminen
Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen
.

Järkyttävää on ollut poliisin ammattitaidottomuus ja täydellinen osaamattomuus talousrikosasioiden tutkimisessa. Järkyttävää on ollut käräjäoikeuksien tuomareiden laintuntemuksen heikkous. Järkyttävää on ollut syyttäjien rikollisuus. Kansalaisella ei ole oikeusturvaa Suomessa ja siksi tilanne on johtamassa täydelliseen katastrofiin, koska laillisuusvalvonta ei toimi ja korkein oikeus ei toimi Suomen lain mukaisesti.

Uutiset

Suomalaisten eläkeyhtiöiden hallitusten jäsenet ovat saaneet harvinaisen eläke-edun, josta yhtiöt eivät ole liiemmälti hiiskuneet julkisuuteen. Kymmenien tuhansien eurojen hallituspalkkioiden päälle maksetaan tuhansia euroja eläkemaksuja. Kyseessä on hallitustensa ja hallintoneuvostojensa jäsenille kustannettu vapaaehtoinen työeläkemaksu (tyel). Kaikki eläkeyhtiöt Veritasta lukuun ottamatta tarjoavat vapaaehtoista tyel-eläkettä luottamusmiehilleen, vaikka muutoin sen käyttö Suomessa on poikkeuksellista.
Eläkeyhtiöiden hallituksissa istuvat työantaja- ja ay-pomot ovat julkisuudessa puolustaneet eläkeyhtiöiden johtajien palkkaa ja eläke-etuja. Selvityksestä käy ilmi, että nämä samat hallitusten jäsenet saavat itsekin isoja palkkioita ja eläke-etuja, jotka kustannetaan suomalaisten eläkevakuutusmaksuilla. Varman toimitusjohtajan miljoonapalkkioita näyttävästi puolustanut Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen saa samasta yhtiöstä noin 22 000 euron kokonaispalkkiot, minkä päälle hänelle kertyy 3 800 euron etu eläkemaksujen muodossa. Palkansaajajärjestöjen palkkiojohtaja on STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää, jonka 37 000 euron vuosipalkkioita kuorruttaa noin 6 300 euron eläkevakuutusmaksu Varmasta. Hänen saamansa 37 000 euron korvaus on kutakuinkin yhtä suuri kuin suomalaisen keskipalkka. Paljon huonommaksi ei jää myöskään SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly, jonka saama 33 000 euron korvaus kasvaa 5 600 euron eläkevakuutusmaksun verran.

Pohjois-Korean tykistöisku Etelä-Koreaan liittyy luultavasti käynnissä olevaan vallansiirtoon Kim Jong-ililtä hänen nuorimmalle pojalleen, arvioi arvostetun Strategisen tutkimuksen instituutin IISS:n tutkija Lontoossa. Arvion mukaan maan tulevalle johtajalle Kim Jong-Unille halutaan antaa jonkinlaisia sotilaallisia meriittejä.
Pohjois-Korea on ampunut Etelä-Koreaan tykistötulta. Etelä-Korean armeijan mukaan kaksi laivastosotilasta on kuollut ja 18 sotilasta ja siviiliä haavoittunut.
Kymmenien saarella sijaitsevien rakennusten kerrottiin vaurioituneen tulituksessa ja televisiossa näytettiin kuvaa saarelta nousevista sankoista savupilvistä. Sähköjen kerrotaan katkenneen.
Tykistötulen kohteena oli maiden rajalla sijaitseva Yeonpyeong-saari, josta on kiistelty vuosikymmenet.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike: Keskipohjanmaa 23.11.2010 Kiviniemi puolusti Irlanti-tukea. Avun vaihtoehtona on hallituksen mukaan velkakriisin leviäminen muualle Eurooppaan.

Televisiosta katsottua

Ajankohtainen kakkonen: Ollila haluaa luomu-Suomen. Kuka saa harmaan talouden kuriin? Suomalainen takaa minkä EU mokaa.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/

Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog

Terveys ja liikunta

Paino 100,0 kg, verenpaine 192/106, lepopulssi 68.

Loppukevennys

Maalaistalon isäntä sairastui ja alkoi puhua synkkiä. – Jos minä nyt kuolen, niin ota tuo naapurin Viljo mieheksesi. – Se vanhapoika, minkä ihmeen takia? – No kun Viljo kerran petti minua sikakaupoissa.

- Miksi naimisissa olevat naiset ovat lihavampia kuin sinkut? – Kun sinkku tulee yöllä kotiin, hän katsoo jääkaappiin ja painuu sänkyyn. Kun naimisissa oleva nainen tulee yöllä kotiin, hän katsoo mitä sängyssä on ja painuu jääkaapille.

Iäkäs anoppi päätti vihdoinkin antaa periksi ”nykyajan hömpötyksille” ja hankkia itselleen kännykän. – Hienoa, vävy innostui. – siitenhän voit vain soitella eikä sinun tarvitse enää käydä meillä.

- Anteeksi herra, mutta ette ole maksanut vuokraanne kolmeen kuukauteen! – Saatte anteeksi.

Blondilta kysyttiin: - Pidätkö päiväkirjaa? – En tietenkään, eihän minulle päivällä koskaan mitään mielenkiintoista tapahdu.

- Ihanaa! Nämä kengät sopivat jalkaan aivan kuin ne olisivat omaa nahkaa, hienostorouva ihasteli kenkäkaupassa. – Siannahkaa ne ovatkin.

Jos asianajaja ja piru risteytetään keskenään, mikä on tulos? – Uusi asianajaja.

Et kai sinä ota maksua vanhalta luokkatoveriltasi pienestä lainopillisesta kysymyksestä? En tietenkään. Vain vastauksesta.

Mitä ehkäisyvälinettä asianajajat käyttävät? – Persoonallisuuttaan.

Asianajajaliiton eettiset ohjeet: ”Älä likaa omaa pesää, vaan putsaa muiden.”

Mistä löydät hyvän lakimiehen? – Lähimmältä hautausmaalta.

maanantai 22. marraskuuta 2010

MA 22.11.2010



















Päivän sää

Lämpötila aamulla -3 C pilvistä ja poutaa, lämpötila päivällä – 3 C , pilvistä ja vähäistä lumisadetta. Aurinko nousee: 09.14. Aurinko laskee: 15.04. Päivän pituus: 5 h 49 min

Tapahtumat

Kalajoen kaupunginhallituksen kokous alkoi klo 8.30 ja päättyi n. klo 17.00. Kokous käsitteli ensi vuoden budjettia. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa lausuntojen antamista Meriter Oy:n valituksista Oulun hallinto-oikeudelle. Minun oikeustajuni mukaan Kalajoen kaupunginhallituksen päätös asiassa on väärä lausunto oikeudelle. Ilmoitin tämän kaupunginhallitukselle. Yksi jäsen jätti asiassa eriävän mielipiteen. Esteellisyys asiasta käytiin kovaa kädenvääntöä. Valtuuston varapuheenjohtajaa, poliisia yritettiin saada jääviksi, mutta hän katsoi, ettei hän ole jäävi käsittelemään asiaa. Mikäli poliisi olisi todettu kaupunginhallituksen päätöksellä jääviksi, niin olisin pyytänyt poliisilta virka-apua todistamaan kuinka mahdollinen rikos eli väärä lausuma Oulun hallinto-oikeudelle annetaan. Näin olisin varmistanut poliisin läsnäolon päätöstä tehtäessä ja todistamassa mahdollisen rikollisen menettelyn asiassa.

Uutiset

Irlannissa on nyt pahin nähty. Irlannin valtiovarainministeri Brian Lenihan ilmoitti tänään, että maa aikoo hakea talousapua EU:lta, Euroopan keskuspankilta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä. Seuraavaksi katseet kääntyvät Portugaliin. Maan velkaongelmaa voidaan pitää samanlaisena kuin Irlannin - tai jopa pahempana.

Suomen Poliisijärjestöjen liiton valtuuston puheenjohtaja sanoo sisäministeri Anne Holmlundin (kok) antaneen eduskunnalle väärän kuvan poliisihallinnon tilanteesta. Ylikonstaapeli Severi Savolainen huomauttaa Savon Sanomissa, että ministeri on tulkinnut poliisibarometria omalaatuisesti.

Suomalainen rauhanturvaaja on haavoittunut Afganistanissa. Rauhanturvaaja sai lieviä sirpalevammoja kranaatinheitiniskussa. Rauhanturvaajat olivat vartiointitehtävässä partiotukikohdassaan Alizayn kylässä noin 40 kilometriä Mazar e Sharifissa sijaitsevasta kriisinhallintajoukon päätukikohdasta länteen, kun heitä vastaan tehtiin kranaatti-isku eilen kello 16.50 paikallista aikaa. Kranaatinheittimellä ammutuista kolmesta laukauksesta yksi osui partiotukikohdan sisäpuolelle. Rauhanturvaaja evakuoitiin helikopterilla Mazar e Sharifin saksalaiseen kenttäsairaalaan, jossa sirpaleet poistetaan illan aikana.
Haavoittuneen rauhanturvaajan tila on vakaa, ja välitöntä evakuointitarvetta ei ole.

Vanhustenhoidossa on ilmennyt paljon puutteita. Lääninhallitusten selvitysten mukaan hoitohenkilökuntaa on kaikkialla liian vähän ja monin paikoin alle minimin. Selvityksissä kerrotaan, että vanhuksia sidotaan peteihin ja teljetään lukkojen taakse paitsi heidän oman turvallisuutensa myös henkilökunnan puutteen vuoksi. Vaippoja käytetään vanhuksilla yleisesti. Niitä käytetään liikaa jopa hyväkuntoisilla, koska henkilökunnalla ei ole aikaa auttaa vessaan.
Kaatumisia on selvitysten mukaan paljon, ja ulkoilemaan vanhukset pääsevät harvakseltaan. Lisäksi vanhukset kärsivät ravinnon puutteesta ja saavat paikoin liikaa lääkkeitä. Kaikissa selvityksissä arvioidaan, ettei hoitajilla ole missään riittävästi aikaa vanhuksille. Sama pätee niin laitoshoidossa kuin kotona asuvienkin hoidossa ja palveluissa. Öisin ongelmat vielä korostuvat. Peruspalveluministeri Paula Risikon (kok.) mielestä tiedot ovat järkyttävää luettavaa.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike: Keskipohjanmaa 22.11.2010 Naton avaukset eivät sytytä Venäjällä.

Televisiosta katsottua

MOT-ohjelma: Autoklubi ohituskaistalla.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/

Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog

Terveys ja liikunta

Paino, verenpaine 178 / 107, lepopulssi 60.

Loppukevennys

Mikä on hitauden huippu? – Kävelee niin hitaasti, että varjo ehtii monta metriä edelle.

Mikä on saamattomuuden huippu? – Kun nainen levittää jalkansa, mies levittää kätensä.

Mikä on lyhyyden huippu? – Kun pitää kiivetä tuolille ylettyäkseen raapimaan päätään.

Mikä on rumuuden huippu? – Kun menee seisomaan marjapellolle ja linnut tuovat viimevuotisetkin marjat takaisin.

Mikä on ujouden huippu? – Kun ei kehtaa mennä yksinään saunaan.

Mikä on asianajajan ihannepaino? – Noin kaksi kiloa, uurna mukaan luettuna.

Asianajotoimiston tärkeimmät säännöt: Yksinkertainen asiakas, kaksinkertainen kirjanpito ja kolminkertainen tuntilaskutus.

Mitä eroa on huoralla ja asianajajalla? – Huora lopettaa sinun huijaamisen kun kuolet.

Mitä eroa on tiellä kuolleella koiralla ja asianajajalla? – Koiran edessä on jarrutusjäljet.

Mitä eroa on gigololla ja asianajajalla? – Gigolo kusettaa vain yhtä ihmistä kerrallaan.

Mitä tapahtuu, kun lakimies saa maksun asiakkaaltaan? – Paha saa palkkansa.

Oletko kuullut rehellisestä asianajajasta? En, ei kukaan muukaan ole kuullut.

Mikä on pielessä, jos sinulla on kuusi asianajajaa haudattuna kauloihin asti paskaan? – Ei vielä riittävästi paskaa.

Mitä yhteistä on lakimiehellä ja pyöränketjulla? – Kumpikin tarvitsee voitelua.

Asianajajissa on se paha vika, että 98 % heistä saa koko ammattikunnan huonoon valoon.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

SU 21.11.2010












Vihtori Kosola puhumassa juhlavasti koristelulla Kalajoen nuorisoseurantalolla lapuanliikkeen kiihkeimpänä aikana 1930-luvulla.

Päivän sää

Lämpötila aamulla: – 8 C, pilvistä ja poutaa. Päivällä: – 7 C, pilvistä ja poutaa.
Aurinko nousee: 09.11. Aurinko laskee: 15.06. Päivän pituus: 5 h 55 min

Tapahtumat

Tein rikostutkintapyynnön Sievin kunnanjohtajan ja keskustan kansanedustajaehdokkaan Markku Kosken toimista. Katso http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2010/11/rikostutkintapyynto-markku-kosken.html

Perjantai-iltana Haapavedellä tapahtunutta pahoinpitelyä selvittämään mennyt poliisipartio otti hangoittelevan epäillyn Haapavetisen miehen kiinni ja laittoi tämän poliisiautoon käsiraudoissa. Partion lukittua kuljetustilan ja mentyä selvittämään asiaa yksityisasuntoon, keskeytyi selvittely poliisiauton murtohälyttimen ääneen ja partio havaitsi kiinniotetun karanneen. Keveissä vaatteissa ja sukkasillaan karannutta etsittiin lähialueelta kolmen poliisipartion voimin. Karannut löytyi yömyöhällä Haapavetisestä yksityisasunnosta. Miehellä olleet käsiraudatkin löytyivät, - tosin voimapihdeillä murjottuina. Miehen tekemisiä tutkitaan pahoinpitelyn lisäksi vangin karkaamisena sekä lievänä vahingontekona. Poliisia kiinnostaa myös tapa jolla käsiraudoissa ollut mies pääsi karkaamaan autosta. Alkoholilla oli osansa tapahtumassa.

Uutiset

Toinen Afganistanissa haavoittuneista suomalaissotilaista lennätettiin lauantaina ambulanssikoneella hoitoon kotimaahan. Ruotsin puolustusvoimien järjestämä ambulanssikone laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle alkuillasta.

Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan opettajat vaihtavat helpommin koulua alhaisen tulotason ja korkean työttömyyden alueilla. Näillä alueilla vain joka neljännellä opettajalla on yli viisi vuotta kestänyt työsuhde. Vauraammalla alueella yli puolet opettajista on viihtynyt koulussaan yhtä pitkään. Työterveyslaitoksen mielenterveystiimin päällikön Marianna Virtasen mukaan pienituloisten alueiden koulujen opettajilla on pitkiä, yli yhdeksän päivän sairauslomia kolmanneksen enemmän kuin varakkaiden alueiden opettajilla.

Paula Lehtomäen mukaan jätevesiasetuksen äänekkäimmät keskustalaiset vastustajat ovat ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen, entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen ja kansanedustaja Hannu Hoskonen. Urheiluvertausta käyttävän Lehtomäen mukaan "kunnon joukkuepelaajat puhuisivat suunsa puhtaaksi pukukopissa". Lehtomäki haluaisi pitää kiinni hallituksen lakiesityksestä, jossa 68 vuotta täyttäneet haja-asutusalueiden kiinteistöjen haltijat ja omistajat vapautetaan jätevesien käsittelystä.

Äänestämisestä orgasmi. Katso http://www.iltalehti.fi/nettitv/?29572164

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike: Keskipohjanmaa 21.11.2010 Afganistan jää täysin omilleen 2014. Halonen patistaa Natoa panostamaan lisää afgaaniarmeijan koulutukseen.

Televisiosta katsottua

Avara luonto: Venäjä, Ussuri.

Maailmancup Jällivaarassa, 4 x 5 km, naiset
1. Norja I 50.16,0 Skofterud, Johaug, Steira, Björgen
2. Ruotsi I + 26,8 Johansson Norgren, Haag, Rydqvist, Kalla
3. Italia + 56,2 Genuin, Longa, Rupil, Follis
4. Saksa + 57,8
5. Suomi I +1.08,3 Muranen, Sarasoja, Roponen, Lähteenmäki
16. Suomi II +3.12,4 Kyllönen, Grundvall, Pitkänen, Ahervo

4x10 km, miehet

1. Ruotsi I 1.29.56,3 Larsson, Olsson, Rickardsson, Hellner
2. Venäjä I + 0,8 Belov, Vilegzhanin, Sedov, Legkov
3. Norja I + 47,9 Rönning, Johnsrud Sundby, Jespersen, Röthe
4. Sveitsi + 1.04,1
5. Venäjä II + 1.35,6
11. Suomi I + 1.56,3 Jauhojärvi, Lehtonen, Kattilakoski,Lallukka
16. Suomi II + 3.03,7 Colliander, Strandvall, Heikkinen, Similä

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/

Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog

Terveys ja liikunta

Paino 99,6 kg, verenpaine 171 /101, lepopulssi 62.

Loppukevennys

- Opettaja, olen tosi väsynyt. Tein läksyjä eilen kahteentoista asti. – Moneltako aloitit? – Varttia vaille.

- Yliopistoon on nyt entistä helpompi päästä. – Kuinka niin? – Siellä on uudet itsestään avautuvat ovet.

Maatalon isäntä työnteli lantaa kärryillään. Hölmöläiset tulivat tiellä vastaan ja kyselivät isännältä mihin hän noin paljon lantaa tarvitsi. – Panenpahan vain mansikoilleni, isäntä vastasi. – Vai että mansikoille, me olemme laittaneet mansikoillemme kermaa ja sokeria, mutta tuota emme ole vielä kokeilleet.

- Harri, miksi napsuttelet koko ajan sormiasi? – Karkotan alligaattoreita. – Mutta eihän täällä ole alligaattoreita. – Ei olekaan, koska minä napsuttelen sormiani.

- Ihmisen ja eläinten ero on siinä, että kun siat ovat lihoneet tarpeeksi, ne syödään.

Luuranko tuli ravintolaan ja istui pöytään. Tunnin päästä tuli tarjoilija: - Anteeksi, että jouduitte odottamaan noin kauan.

- En kerta kaikkiaan tule toimeen tällä pienellä palkallani, työntekijä valitti firman johtajalle. – Vai niin. Tuletteko kenties toimeen ilman sitä?

Mies joutui autokolariin ja vietiin sairaalaan. Herättyään monen tunnin kuluttua tajuttomuudestaan hän kysyi: - Olenko minä taivaassa? – Et, rakkaani, hänen vaimonsa sanoi. – Etkö näe, että minä olen tässä.

- Onko tässä teidän kylässänne syntynyt koskaan ketään suurmiestä? – Ei. Ainoastaan pieniä lapsia.

- Hei, liity sinäkin mieskuoroon. Osaat kai laulaa? – Vain hiukan. – Ei se mitään laulammekin vain kerran kuussa.

Pummi soitti ovikelloa. – Anteeksi, olisiko teillä vanhoja tarpeettomaksi jääneitä vaatteita? – En minä tiedä. Vaimoni on matkoilla, mies ärähti. – No siinä tapauksessa, voisinko saada tyhjiä pulloja?

- Huomenta, tohtori! Onnistuiko leikkaus? – Tohtori? Minä olen Pyhä Pietari.

lauantai 20. marraskuuta 2010

LA 20.11.2010


















Päivän sää

Lämpötila aamulla – 7 C pilvistä ja poutaa, päivällä – 6 C. Aurinko nousee: 09.08. Aurinko laskee: 15.09. Päivän pituus: 6 h 1 min

Tapahtumat

Olin tänään enoni Pentti Perttulan hautajaisissa Kokkolassa. Tällaisissa tilaisuuksissa huomaa kuinka vähän on suvun kanssa yhteyksiä.
Jääkiekon Suomi-sarjassa JHT voitti S-Kiekon 6-2. JHT:n uusin vahvistus on puolustaja Iikka Törnvall. B-nuorten I-divisioonan ottelussa Saipa voitti JHT:n numeroin 3-1. Lentopallon ykkössarjassa HU-Kalajoki voitti NaPan numeroin 3-1.

Uutiset

Suomi on lainannut talouskriisin ja velkaantumisen kolhimille maille yhteensä 552 miljoonaa euroa, valtiovarainministeriön (vm) tiedot kertovat. Kaikkiaan Suomi on sitoutunut lainaamaan Latvialle, Kreikalle ja Islannille yhteensä hieman yli 2,2 miljardia euroa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini vaati toukokuussa Kreikalta tukipaketin pantiksi ”Rodoksen saarta tai jotain”. Suomen ja valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) tiukka linja Irlannin EU-tukea kohtaan johtuu suurelta osin tulevista eduskuntavaaleista ja opposition vastustuksesta avustuspaketteja kohtaan. Suomen osuus Irlannin pelastamisesta saattaisi asettua noin 500 - 1 000 miljoonaan euroon. Laskelma perustuu sille olettamukselle, että Irlannin avustuspaketti olisi 45 - 90 miljardia euroa.

EU:n komissio on määrännyt Italian maksamaan takaisin satojentuhansien eurojen tukirahat, joilla maksettiin brittimuusikko Elton Johnin konsertti viime vuonna Napolissa. Tukirahat oli tarkoitettu köyhien alueiden kehittämiseen muun muassa parantamalla yhteiskunnan perusrakenteita ja koulutusta. Napolin alueen hallintovirkailijat näkivät kehittämisen laajemmin ja käyttivät 720 000 euroa Elton Johnin konserttiin viime vuoden syyskuussa.

Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaaren (sd.) mukaan on mahdollista, että EU hajoaa, jos Irlantia ei auteta ja populistipuolueiden kannatus Euroopassa edelleen vahvistuu. "Kyllä tästä mahdollisuudesta on puhuttava. Viime kädessä kansalaiset ratkaisevat vaaleissa, miten EU:lle käy", Jaakonsaari sanoi meppien pressikahveilla Helsingissä. Jaakonsaaren mukaan useissa jäsenmaissa erilaiset äärioikeistolaiset ja populistiset puolueet ovat vahvistamassa asemiaan, mikä heijastuu myös hallitusten politiikkaan. "Käytännössä EU voisi hajota jos esimerkiksi Saksa haluaa lopettaa kriisimaiden tukemisen, tai joku kriisimaa haluaa itse irrottautua eurosta", Jaakonsaari spekuloi.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/

Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog

Terveys ja liikunta

Paino 99.6 kg, verenpaine 168 / 104, lepopulssi 56.

Loppukevennys

- Joonas, menetkö kouluun mielelläsi? – Totta kai. Menen sinne mielelläni ja tulen sieltä mielelläni, mutta en millään viitsi olla siellä.

- Juuso, miksi sinä tulet koulusta näin aikaisin? – Minä tiesin oikean vastauksen opettajan kysymykseen, Juuso selittää. – Mihin kysymykseen? äiti kysyy hyvillään. – Kuka pani liimaa rehtorin hattuun?

Koulun siivooja oli raivoissaan, kun oppilaat heittivät aina roskat paperikorin ulkopuolelle. Eräänä päivänä hän menetti malttinsa ja laittoi käytävälle lapun: - Pommin pudotessa hyppää paperikoriin. Niihin ei ole vielä koskaan tullut osumia!

- Opitko Janne tänään koulussa mitään uutta? – Opinpa tietenkin. Jos työntää punaista vesiväriä nenäänsä, pääsee ulos luokasta.

Koulussa kysyttiin Jaakon isän ammattia. – Sutenööri, sanoi Jaakko. Tunnin loputtua opettaja kysyi Jaakolta: - Onko isäsi todellakin sutenööri? – Ei, se on pankinjohtaja, mutta en kehdannut sanoa.

Äiti moitti koulupoikaansa. – Naapurin Janikin menestyy koulussa hyvin. Mistähän se johtuu? – Sillä on kuulemma lahjakkaammat vanhemmat.

- Haloo, hätäkeskus? Mitä minun pitää tehdä? Olen juuri ajanut vahingossa verovirkailijan yli. – Peruuttakaa nopeasti!

- Hyvä rouva, kuinka suuri se kadottamanne shekki oli? – Tuota … ehkä suunnilleen postikortin kokoinen.

- Vai niin, te siis haluaisitte mennä naimisiin tyttäreni kanssa. Juotteko te? – Kiitos, oikein mielelläni, mutta puhuttaisiinko nämä naima-asiat ensin selväksi.

- Miten menee? – Eläimet vievät koko omaisuuteni! – Miten ihmeessä? – Lompakkoni on hukassa, autoni kateissa, kelloni kanissa ja verokarhu vei palkkani! Vielä hetken aikaa tällaista menoa, niin minut hukka perii.

Liukasta ja mutkaista sivutietä ajellut pappi päätyi ojaan autoineen. Hän kömpi ulos, katseli ympärilleen ja huokasi: - Jaa-a, ihmeellisiä ovat herran tiet…

- Mitä tapahtuu, kun risteytetään venäläinen ja saksalainen työntekijä? – Saadaan työntekijä, joka pinnaa kellon tarkkuudella.

Blondi oli mennyt naimisiin ja kehui miestään ystävättärelleen. – Hän on aivan käsittämättömän ahkera. – Miten se ilmenee? – Esimerkiksi juuri eilen hän lähti viikon lomalle etelään ja sielläkin hän aikoo vain työskennellä. – Mistä sen tiedät? – No ei kai hän muuten olisi ottanut sihteeriään mukaan!

- Ja millä perusteella haluatte avioeron? – Olen naimisissa.

perjantai 19. marraskuuta 2010

PE 19.11.2010











Kalajoen kirkonkylää kuvattuna kirkontornista Saarisillalle päin. Kuva on otettu 1920-luvun puolivälissä.

Päivän sää

Lämpötila aamulla – 7 C, pilvistä ja poutaa. Lämpötila päivällä -1 C, pilvistä. Aurinko nousee: 09.05. Aurinko laskee: 15.12. Päivän pituus: 6 h 7 min

Tapahtumat

Vasta tänään ehdin katsomaan KHI Forumin linkin. Heikki Urmaksen luento täydentää historian tutkimusta. Mielestäni osa tiedoista tarvitsee tarkempaa tarkastelua. En suoralta kädeltä ole valmis kaikkia esitettyjä asioita allekirjoittamaan.
http://khiforum.fi/tapahtumailmoitukset/onko-suomi-edelleen-suomettunut-kun-media-ei-uskalla-kertoa-totuutta/
Luento käsittelee muun muassa CIA ja KGB-asioita. Nämä linkit antavat lisävalaistusta asiassa

Kalajokinen vakooja Veikko Puskala
http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2008/11/kalajokinen-vakooja-veikko-puskala.html

John Raymond Ylitalo – suurlähettiläs
http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2009/05/john-raymond-ylitalo-suurlahettilas.html

Kävin tänään Rautiossa katsomassa äitiäni. Huomenna menemme Kokkolaan äidin veljen eli minun enoni hautajaisiin. Äitini kuului 13 lapsen perheeseen ja nyt kaikki muut sisarukset ovat kuolleet.

Tänään satuin melkein ”tuoreeltaan” peurakolaripaikalle. Kaksi peuraa ylitti 8-tietä lähellä Hiihtomajan tien risteystä ja toinen tuli auton yliajamaksi.

Ulosottomies toimitti minulle Mikko Kovalaisen pankkitilitiedot. On järkyttävää miten suomalainen yhteiskunta antaa Mikko Kovalaisen terrorisoida suomalaista yhteiskuntaa ja sen kansalaisia. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että ”valtion rikosliiga” käyttää Mikko Kovalaista käsikassarana rehellisiä kansalaisia vastaan. Erikoista on se, että poliisi ei tutki Mikko Kovalaisen rikoksia. Järjettömintä on se, että Mikko Kovalainen hakee varatonta henkilöä konkurssiin. Onko Ylivieska-Raahen käräjäoikeus toimivaltainen asiassa? Mielestäni käräjäoikeus voi ainoastaan korjata omat virheensä. Käräjäoikeus ei voi tehdä tässä asiassa uusia virheitä, koska siihen sillä ei ole toimivaltaa.

Maanantaina on kaupunginhallituksen kokous, mikä alkaa jo kello 8.30 aamulla. Asialistalla on asioita, joita on syytä epäillä vääriksi lausumiksi hallinto-oikeudelle. Rikoslain mukaan väärän lausuman antaminen oikeudelle on rangaistava teko.

Uutiset

Kaksi suomalaista ja yksi ruotsalainen rauhanturvaaja on haavoittunut sinkoiskussa Afganistanissa. Ensitietojen mukaan suomalaisten rauhanturvaajien saamat vammat ovat lieviä sirpalevammoja. Toisella on lieviä sirpalevammoja selässä ja toisella hieman vakavampia sirpalevammoja alaraajoissa.

Kahdeksan pienpuhdistamon vertailu on paljastanut puutteita laitteiden toiminnassa. Vain kaksi laitetta mahtui jätevesiasetuksen eli niin sanotun ”paskalain” edellyttämään poistoprosenttiin.
TM Rakennusmaailma -lehden, Käytännön Maamies -lehden ja MTT:n yhteishankkeessa on selvitetty pienpuhdistamojen toimintaa ensin tammi–toukokuussa ja sen jälkeen kesäkautena. Kesän aikana tarvittaviin poistoprosentteihin ylsi kaksi laitetta, Labko Biokem 6 ja Ecolator 5.

Poliisiasioista vastaava ministeri Anne Holmlund antaa täysin väärän kuvan poliisin toimintaedellytyksistä, sanoo Suomen poliisijärjestöjen liiton SPJL:n valtuuston puheenjohtaja Severi Savolainen. Hänen mukaansa poliisin resurssien vähentäminen heikentää poliisin toimintaa varsinkin syrjäseuduilla.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike: Keskipohjanmaa 19.11.2010 Pelastuslaitos ei ota miehiä takaisin. Vaasan hallinto-oikeus kumosi nuuskatuomittujen irtisanomiset.
Erkin kommentti: Hallinto-oikeuden ratkaisu on oikea. Ei kaksinkertaista rangaistusta samasta asiasta.

Televisiosta katsottua

Eilen illan katsoin ohjelman Silminnäkijä, joka kertoi kerjäläisyliopistoista eli nöyryytettiinkö akateeminen maailma, kun yliopistot pistettiin kerjuulle.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/

Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog

Terveys ja liikunta

Paino 99,6 kg, verenpaine 160/106, lepopulssi 59.

Loppukevennys

Opettaja kysyi äidinkielen tunnilla Aleksilta: - Mainitse viisi sidesanaa! – Umpisolmu, vetosolmu, rusettisolmu, hirttosilmu ja kravattisolmu.

- Lapset, mikä on Saimaan kanava, opettaja kysyi. – Ei semmoista vielä ole. Ei ainakaan meidän telkkarissa.

- Paljonko on viisi plus neljä? – Kymmenen. – Kymmenenkö? – Niin, laskutus lisän kanssa.

- Jussi, miten sinä kehtaat kiusata pienempiäsi? Mikä sinusta tulee oikein isona? – Opettaja!

Opettaja kysyy Joonakselta: - Mikä on isäsi ammatti? – Toimittaja. – En ole ennen kuullutkaan. Onko hän vaihtanut työpaikkaa? – Voi olla. Äitikin huusi eilen, että tuolta se tyhjäntoimittaja taas tulee.

Opettajanhuoneen naulakon yläpuolella oli lappu, jossa luku: ”Vain opettajia varten!” Eräänä päivänä salakirjoittaja oli lisännyt siihen: ”Voi ripustaa myös takkeja!”

- En ymmärrä miten joku voi istua kaikki illat kapakassa lipittämässä kaljaa, vaimo marmatti miehelleen. – Miksi yleensä viitsit puhua asioista, joista et ymmärrä mitään?

Kaksi blondia saapui lentokentälle ja toinen alkoi ihmetellä kuinka ihmeessä noin valtavan isot ja painavat koneet voivat pysyä ilmassa. – Sehän on yksinkertaista, toinen osasi vastata. – Kun ne ovat ilmassa, ne ovat tosi pieniä.

Vältät pysäköintisakkoja, kun aina pysäköidessäsi ruuvaat autosi rekisterikilvet irti ja laitat ne tavarasäilöön, tai otat mukaasi.

Laihialainen mies oli kuollut ja naapuri tuli lohduttamaan leskeä. – Kyllä se Esko lähti aivan liian varhain. – Sanos muuta, vaimokin nyökytteli. – Lääkettäkin olisi vielä ollut ainakin viikoksi.

Pikku-Matti rukoili iltarukoustaan. – Rakas Jumala. Tänä yönä sinun täytyy suojella minua itse, sillä seinävaatteen enkelit ovat pesussa.

Poliisi pysäytti ratsiassa vanhan rouvan ajaman auton. – Anteeksi vain, mutta autostanne puuttuu rekisterikilpi. Rouva ei ollut ollenkaan pahoillaan. – Voi ei se mitään, minä muistan rekisterinumeron ulkoa!

torstai 18. marraskuuta 2010

TO 18.11.2010


















Kalajoen Riennon Taitovoimistelujoukkue Kopinapojat esiintymässä Kalajoen Teatteritalolla v. 1955. Joukkueeseen kuuluivat Taisto Tanska, Raimo Hietala, Jouko Kaila, Reino Hietala ja Teuvo Hietala.

Päivän sää

Lämpötila aamulla -7 C, tuuli 3 m / s, tuntuu kuin – 12 C, pilvistä ja poutaa. Päivällä – 8 C. Aurinko nousee: 09.01. Aurinko laskee: 15.15. Päivän pituus: 6 h 13 min.

Tapahtumat

Tiitisen listaan liittyen blogissani on seuraava palaute: Pekka Pietilä kirjoitti 17 11 2010, 20:19
Alpo sotkettiin hänen veljeensä. Itse tapasin Alpon Helsingissä 1960-luvun lopussa. Kuvauksen perusteella IM Pekka joutui oikeuden eteen jo 1980-luvun alussa, joten juttu on jo käsitelty ja tuomio kärsitty. Syy, miksi on näin johtuu siitä, että alkuperäinen Tiitisen lista tuli jo 1980-luvun alussa Suomeen Supon käyttöön. Tätä ei haluta kertoa. Lista tuli Ranskasta Aldar Paasosen toimittamana. Juttu elää edelleen, koska "Tiitisen listasta" on luotu peitetarina, josta ei enää voida luopua. Koska luin listan tuoreeltaan läpi, en yhtään ihmettele poliitikkojen, lähinnä demareiden, tarvetta pitää kiinni peitetarinasta. Juttua voidaan kyllä kaivella edelleen, mutta mitään uutta sieltä tuskin löytyy.

Jyrki Virolaisen blogista löytyy erinomainen kirjoitus: Laajaa esitutkinta- pakkokeino- ja poliisilakipakettia yritetään runnoa kiireellä läpi eduskunnan loppuruuhkassa.

Jukka Kemppisen blogista löytyy kirjoitus: Tekijänoikeusmiliisi mallia HE 235/2010. Kannattaa lukea.

Tein Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen vastineen Mikko Kovalaisen tekemään konkurssihakemukseen.
Kävin tänään Rautiossa tapaamassa äitiäni.

Uutiset

Portugalin valtiovarainministeri Fernando Teixeira dos Santos on varoittanut tänään, että Portugali saattaa joutua hakemaan taloudellista apua kansainväliseltä yhteisöltä. Ministerin mukaan hätäavun riski on korkea, koska kyseessä ei ole vain yhden maan ongelma. Hän sanoo suoraan, että Kreikka, Irlanti ja Portugali ovat samassa veneessä huolimatta siitä, että maiden tilanteet ovat hyvin erilaisia.

Kansanedustaja Bjarne Kallis (kd) on jättänyt 16.11.2010 erinomaisen lakialoitteen. Laki oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n muuttamisesta. Aloite käsittelee oikeudenkäymiskaaren muutosehdotusta verrattuna nykyiseen tilanteeseen, joka on mm. Euroopan ihmisoikeussopimusten vastainen. Lakialoitteen on Kalliksen lisäksi allekirjoittanut viisi muuta kd:n, neljä kokoomuksen, neljä perussuomalaisten, yksi keskustan ja yksi vihreiden edustaja. Lakimuutosta perustellaan aloitteessa sotasyyllisyyskysymyksen ratkaisemisella, joskin kyseessä on myös laajempi asia: länsimaisessa oikeusvaltiossa tulee tuomioistuimilla olla muutosinstanssi.
Sotasyyllisyyden purkamisesta on keskusteltu jo iät ja ajat, asiaa käsiteltiin oikeusistuimessa viimeksi vuonna 2008, jolloin KKO totesi, ettei sillä ole toimivaltaa purkaa tuomioita. On selvä, että asia tulee olemaan esillä niin kauan kuin on syytä keskustella. Toisin sanoen siihen asti, kunnes se on korjattu.
Kiistatonta on, että sotasyyllisyystuomiot olivat Suomen perustuslain vastaisia. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 2 artiklan määräyksen mukaan rikoksesta tuomitulla on oikeus saada syyllisyyskysymys tai tuomittu rangaistus ainakin yhden kerran tutkittavaksi ylemmässä tuomioistuimessa. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, joten lainsäädäntöä tulee tältä osin muuttaa niin, että syyllisyyskysymys olisi mahdollista ottaa käsittelyyn uudestaan.
KKO totesi kaksi vuotta sitten (H2007/266, 20.10.2008), ettei sillä olisi toimivaltaa toimia sotasyyllisyystuomioistuimen (perustuslain vastainen erityinen tuomioistuin) muutosinstanssina. Asiaan liittyvä tarvittava muutos olisi kuitenkin yksinkertainen, ja siihen tarvittaisiin ainoastaan yhden momentin muuttaminen yhdessä laissa. Ihmisten oikeustajun mukaista on se, että poikkeustilan aikana tehdyt rikokset ja vääryydet korjataan normaalioloissa mahdollisimman pian. Lakialoitteen ovat allekirjoittaneet seuraavat kansanedustajat: Bjarne Kallis / kd , Toimi Kankaanniemi / kd, Tarja Tallqvist / kd, Sari Palm / kd, Kari Kärkkäinen / kd, Päivi Räsänen / kd, Raija Vahasalo / kok , Raimo Vistbacka / ps, Pirkko Ruohonen-Lerner / ps, Olli Nepponen / kok, Petri Salo / kok, Lyly Rajala / kok, Pekka Vilkuna / kesk, Pietari Jääskeläinen / ps , Pertti Virtanen / ps, Timo Juurikkala / vihr.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike: Kalajoki-lehti 17.11.2010 Vadelmalimulla Hilman hotellilla. Kirjoitus on raahelaisen Reijo Härönojan tekemä. Juttuun sisältyy erinomainen kuva Hilman hotellista.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/

Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog

Terveys ja liikunta

Paino 100,4 kg, verenpaine 170 / 103, lepopulssi 62.

Loppukevennys

Alaluokan opettaja näytti oppilailleen kuvaa, jossa olivat varpunen ja peipponen vierekkäin ja kysyi Aleksilta: - Kumpi näistä on varpunen? – Tuo se on, joka istuu peipposen vieressä.

- Opettaja, rankaisetteko minua jostain sellaisesta, jota en ole tehnyt? – En tietenkään, vastaa opettaja. – Hyvä, sillä en ole tehnyt kotiläksyjäni.

Opettaja pyysi lapsia piirtämään vihkoonsa kehän. Muut piirsivät ympyrän, mutta Aleksi neliön. – Mikäs kehä se tuommoinen on, ihmetteli opettaja. – Nyrkkeilykehä.

Opettaja antoi luokalle aineen aiheeksi: ”Mitä tekisin, jos voittaisin miljoonan.” Seuraavana päivänä hän otti Aleksin ankarasti puhutteluun. – Aleksi! Mitä tämä on? Kaikki toiset ovat kirjoittaneet vähintään kaksi sivua ja sinä jätät tyhjän paperin. – Sehän on juuri sen verran, minä tekisin, jos voittaisin miljoonan.

- Mitä nuo punaiset sienet ovat? – En tiedä. – Mutta nehän voivat olla myrkyllisiä. Et suinkaan aio syödä niitä? – En, poimin ne myytäväksi.

Sukeltaja suorastaan upposi työhönsä.

Maaherra oli kuollut ja eräs paikanhakijoista tuli ennen hautajaisia Manun puheille ja kysyi tältä: - Onko teillä mitään sitä vastaan että ottaisin maaherran paikan? – Ei lainkaan, tokaisi Manu. – Puhukaa asiasta hautausurakoitsijan kanssa.

- Kulti anna viisisatanen niin pääsen kauneushoitolaan. – Tässä tonni!

Aviomiehen oli määrä vahtia levyllä kiehuvaa kattilaa. Vaimo raivosi: - Sanoinhan, että sinun pitää katsoa, milloin keitto kiehuu yli. – Katsoinhan minä. Se kiehui täsmälleen 15.20.

Aviomies tuli kotiin vähän odotettua aikaisemmin ja vaimo makasi sängyssä vieraan miehen kanssa. – Mitä kummaa te kaksi oikein puuhaatte huusi aviomies kurkku suorana. – Siinä näet, huokasi nainen vieressään makaavalle miehelle. Sanoinhan että hän on vähän yksinkertainen.

Janne meni naimisiin ja huokaili muutaman kuukauden aviossa oltuaan parhaalle kaverilleen: - Kyllä ne ajat ovat muuttuneet kovasti siitä, kun me kuljimme yhdessä. Silloin oli viiniä, laulua ja naisia. Nyt on kaljaa, korppua ja vaimo.

- Olehan varovainen vaimosi, sanoi hiukan riidasta ärtynyt Heikki vaimolleen, sinunkin paikkaasi on jo kyselty. – Vai niin, sanoi vaimo, sinunkin paikkaasi on jo vähän kokeiltu.

- Mikä ero on vaimolla ja terroristilla? – Terroristin kanssa voi neuvotella.

- On mukava saada uutta verta tänne sahalle, toivotti työnjohtaja tervetulleeksi uutta työntekijää.