keskiviikko 30. toukokuuta 2012

KE 30.05.2012


Koulujen oppilasmäärät. Vuorenkallion koululla on ensi syksynä jo reilusti yli sata oppilasta.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 7 C, tuuli luoteesta 3 m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 2 %. Lämpötila päivällä + 8 C. Aurinko nousee 3.20 ja aurinko laskee 23.24. Päivän pituus 20 t 03 min.

Pasin taustalta löytyy kreikan Basilius, ”kuninkaallinen”. Läheisiä ovat myös venäjän muodot Vasilij, Vasko ja saksan Basil. Ortodoksialueella nimi on suosittu, sillä kirkkokunnalla on peräti kahdeksan Brasilias-pyhimystä, joista kuuluisin on munkkilaitoksen perustaja ja liturgian uudistaja, Kesarean arkkipiispa Basilius Suuri.

Tapahtumat

Tämän linkin kautta saat tiedot hälyytysasioista Suomessa
http://www.tilannehuone.fi/

Timo Soini 50 v.

Liikenteen toinen kaista oli vielä noin puoli kymmeneen saakka poissa käytöstä Ylivieskantiellä Kalajoella, koska rehurekan vetoauto syttyi palamaan aiemmin tiistai-iltana Kurikkalan risteyksen kohdalla. Rehurekan kuljettaja oli linja-autopysäkillä irrottamassa perävaunua, kun huomasi savun vetoautossa. Tulipalo lienee saanut alkunsa pyörän laakerista. Kuljettaja yritti alkusammutusta Palokunta saapui paikalle iltakahdeksan maissa ja sai tilanteen tunnissa hallintaansa. Osa eläinrehusta valui pientareelle, koska alumiinisäiliö repesi kuumuuden vuoksi. Jätehuollon tehtäväksi jäi rehun keräys ympäristöstä.

Sain tänään Oulun hallinto-oikeudesta kirjeen, jossa ilmoitetaan, etten saa asian esittelymuistioita. Siis en saa oikeudenkäyntiasiakirjoja nähtäväkseni. Minä olisin halunnut tarkistaa onko esittelijä Rene Pulkkinen esittänyt oikeuden tuomareille Pöyryn tekemän suunnitelman Sun Arenan alueen käytöstä. Soitin hallintopäällikkö Harri Westerholmille asian johdosta ja sovimme niin, että teen huomenna aineiston, jonka perusteella asia viedään hallinto-oikeuden ylituomarin käsittelyyn. Minä haluan saada Oulun hallinto-oikeudesta sen aineiston, jonka perusteella tuomarit ovat tehneet päätöksen. Valitan asiasta joka tapauksessa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Kansalaiset ovat todella kiukkuisia Jokilaaksojen poliisin Ilkka Piispasen toiminnasta. Piispanen tekee jatkuvasti selkeistä ja kiistattomista rikoksista tutkimattajättämispäätöksiä. Mistä tämä voi joutua? Eräs henkilö toi minulle tänään nähtäväksi jälleen yhden Piispasen tekemän käsittämättömän päätöksen. Eilen laitoin jo informaatiota Piispasen toiminnasta poliisiministeri Päivi Räsäselle. Odotan ministerin toimenpiteitä asiassa. Eilen tein valtuustoaloitteen Kalajoen kaupunginvaltuuston kokouksessa Jokilaaksojen poliisiasiainneuvottelukunnan kokoonkutsumiseksi kiireellisesti hätäistuntoon Jokilaaksojen poliisin rikolliseksi epäiltävän toiminnan johdosta.
Kävin tänään tutustumassa Vuorenkallion koulun tiloihin. Mielestäni paras ja edullisin ratkaisu Kalajoen kaupungille, oppilaille ja koulun henkilökunnalle olisi laittaa kesän aikana viipalekoulu Vuorenkallion koulun viereen. Tämä päätösesitys olisi pitänyt kouluverkkotyöryhmän tehdä, mutta kouluverkkotyöryhmä ei ole toiminut, koska sen puheenjohtajana on Kalajoen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raili Myllylä. Hän ei kannata viipalekoulun rakentamista. Eilen valtuuston kyselytunnilla valtuutettu Laura Kaattari sai kysymyksiinsä epämääräiset vastaukset asiassa. Siis kouluverkkoasiaratkaisua ollaan siirtämässä yli vaalien. Näin toimii keskusta Kalajoella. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raili Myllylä vastasi kaupunginhallituksen puolesta valtuutettu Laura Kaattarin kysymykseen, vaikka kaupunginhallitus ei ollut asiaa käsitellytkään. Myllylä käytännössä käveli Laura Kaattarin yli tässä asiassa. Äänestäjien tulee muistaa, että vaaleissa keskustalle annettu ääni menee Raili Myllylälle. Keskustan valtuutetut ovat rivivaltuutettuja joilla on puheoikeus, mutta päätösvalta on todellisuudessa vain Raili Myllylällä.
Selvitin tänään Sanifanin remonttia. Mielestäni kysymyksessä on ihmeellinen kuvio. Remonttipäätöstä ei ole tehty Kalajoen päättävissä elimissä, vaikka kiinteistön omistaa Kalajoen kaupunki. Remontin kustannusarvio on n. 600 000 euroa.

Uutiset

Kunnanhallitus sai potkut: ”Halveerasi kuntalaisia”
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/50892-kunnanhallitus-sai-potkut-siuntiossa-halveerasi-kuntalaisia

Asiantuntija: Vakausvälineet eivät pelasta Espanjaa tai Italiaa
http://yle.fi/uutiset/asiantuntija_vakausvalineet_eivat_pelasta_espanjaa_tai_italiaa/6141066

Hyvä-veli-verkostot tulevat uuteen valoon
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Hyv%C3%A4+veli+-verkostot+tulevat+uuteen+valoon/a1338333943106

Korkein hallinto-oikeus on todennut Kalajoen kaupunginhallituksen menetelleen lainvastaisesti ympäristötarkastajan sijaisuusjärjestelyissä ajalla 1.6.2009–19.6.2010. KHO piti näin voimassa hallinto-oikeuden ratkaisun, josta kaupunki valitti. Kaupunginhallitus määräsi ympäristötarkastajan virkavastuullisten tehtävien hoitajaksi rakennustarkastajan, jolla ei ollut virkaan vaadittua kelpoisuutta.Oulun hallinto-oikeus totesi lisäksi kaksi viikkoa sitten kaupunginhallituksen toimineen lainvastaisesti edelleen ajalla 19.6.2010–31.5.2011, jolloin ympäristötarkastajan tehtäviä hoitamaan nimitettiin toinen rakennustarkastaja. Hänelläkään ei ollut viran edellyttämää kelpoisuutta. KHO:n mukaan kaupunginhallitus ei kuitenkaan ylittänyt toimivaltaansa asiasta päättäessään, eikä ympäristölautakuntaa tarvinnut kuulla ennen päätöstä. KHO hylkäsi näin Hanna Halmeenpään, Markku Männistön ja Meriter Oy:n asiaa koskeneet valitukset. Kalajoen kaupungnjohtaja Jukka Puoskari on koulutukseltaan juristi.

Mielenkiintoiset blogit

Näiden linkkien avulla pääset Iltalehden, Uuden Suomen ja Helsingin Sanomien blogistien blogeihin

Mielipiteeni

Kannattaa lukea Pauli Vahteran blogikirjoitus

Kaveria ei jätetä
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2012/05/29/kaveria-ei-jateta/

Kannattaa lukea Eija Korholan blogikirjoitus

Liipaisimella hyvyys
http://blogit.iltalehti.fi/eija-riitta-korhola/2012/05/27/liipasimella-hyvyys/



Päivän mietelause

Rakastava sydän on kaiken tiedon alku.
On kunnioitettava taito oppia sietämään tietämättömien typeryyttä.
Aika paljastaa totuuden.
Totuus asustaa kuolevan huulilla.
Totuus ei koskaan satu kertojaansa.
Jos joku rupeaa aasiksi, hän saa kuljettaa säkkejä kaikille.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Celine Dion - Because you loved me
http://www.youtube.com/watch?v=P_r8pDziQKE&feature=related

Celine Dion When i need you
http://www.youtube.com/watch?v=NAAOS1i5wWc&feature=related

Celine Dion - The Power of Love
http://www.youtube.com/watch?v=ENeUyQOyoGo&feature=related


Värssy

Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa.

Terveys ja liikunta

Paino 103,8 kg, verenpaine 192/112, lepopulssi 53. Aamujumppa 30 min / 1710 min, Uinti 1000 m /46 000 m, kuntosali 90 min / 1350 min, pyöräily 28 km / 376 km

Loppukevennys

Nainen käveli rautakaupan johtajan luo. "Palkkaatteko yhtään apuvoimia?" hän kysyi. "Ei," johtaja sanoi. "Meillä on jo kaikki henkilökunta, mitä tarvitsemme." "Siinä tapauksessa, voisitteko saada jonkun palvelemaan minua?" nainen kysyi.

Best of just for laughs 2012 part 12
http://www.youtube.com/watch?v=KdXDhdMUBas&feature=fvwrel

Best of just for laughs 2012 part 13
http://www.youtube.com/watch?v=jvPjmBFexZg&feature=fvwrel

Best of just for laughs 2011 part 14
http://www.youtube.com/watch?v=6-AoO2eUkcE&feature=related

Best of just for laughs 2011 part 15
http://www.youtube.com/watch?v=4ocAGKh18Ws&feature=relmfu

Best of just for laughs 2011 part 16
http://www.youtube.com/watch?v=AzQjlrVpyww&feature=relmfu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti