sunnuntai 1. maaliskuuta 2026

SU 01.03.2026 Kaupat suurten muutosten edessä

 

SU 01.03.2026 Kaupat suurten muutosten edessä



Kaupan muutos näkyy Temu-pakettien rajussa kasvussa. Suuret muutokset koskevat ns. kivijalkakauppoja Suoemssa. Esimerkiksi halpaketjut kokevat kaupan muutoksen erittäin voimakkaana.


    Kokonaismäärä: Tullin ja asiantuntija-arvioiden mukaan EU:n ulkopuolelta (pääosin Kiinasta) saapuvien lähetysten määrä ylitti 40 miljoonan rajan vuoden 2025 aikana.

    Temun osuus: Temu on noussut Suomessa suosituimmaksi kiinalaiseksi verkkokaupaksi. Kansainvälisesti Temu saavutti vuonna 2025 saman 24 % markkinaosuuden rajat ylittävässä kaupassa kuin Amazon.

    Kasvuvauhti: Pakettitulva on kasvanut monikymmenkertaiseksi muutamassa vuodessa; esimerkiksi vuonna 2022 Kiinasta saapui vain noin 850 000 pakettia.

Olen tilannut Temusta tuotteita mm. villapuseron, villatakin, kaksi päällyspaitaa, puvun, kengät, shortsiasun, mustat suorat housut, valkoiset housut ja paidan seekä koruja jne. Ainoa pettymys tuli siinä kun tilasin taulujen kehyksiä, niin tuli kuvia taulujen kehykistä. Tämä on kuitenkin vähäinen huolenaihe, koska tuotteiden laatu/hintasuhde on hyvä ja toimitukset toimivat moitteettomasti.

Kysymys on siitä, että kiinalainen tuotekehittely on mennyt niin pitkälle ettei suomalainen tuote pärjää sille hinta/laatu suhteessa.


54,5 miljoonaa pakettia viime vuonna: Suomalaisten temutusinto "on kuin sukupuolitauti" https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomalaisten-into-temuttaa-ei-laannu-se-on-kuin-sukupuolitauti/9303204


Ovatko suomalaiset väärässä kun he ostavat kiinalaisia Temu-tuotteita?. Eivät ole, sanon minä. Kaupan piirissä on menossa uusi kehitysvaihe ja se merkitsee kansainvälistymistä ja kotimaisten kivijalakauppojen vähenemistä.


Katson, että olen asiantuntija asiassa joten voin lausua asiassa oma mielipiteeni. Katso työkokemukseni https://www.erkkiaho.com/tyokokemus.html


Olen tehnyt tänään seuraavat blogikirjoitukset


SU 01.03.2026 Ukrainan sota 1467 .päivä

http://kalajoki-ploki.blogspot.com/2026/03/su-01032026-ukrainan-sota-1467-paiva.html


Sauna, mustikat ja liikunta – oikea hengitys ja kylmä pyyhe laskee verenpainetta nopeasti

https://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2026/03/sauna-mustikat-ja-liikunta-oikea.html

Olen tehnyt tänään sukuselvitystä. Nyt on sukupuussani 25332 nimeä.



Olen seurannut televisiosta yleisurheilun SM-hallikilpailuja sekä hiihdon MM-cupin kisoja.



HALLI-SM-KILPAILUT, ESPOO


N 3 000 metriä

1. Ilona Mononen 8.55,17 PB

2. Nathalie Blomqvist 8.58,33

3. Alisa Virtanen 9.34,58


M 3-loikka

1. Marc Alingue 15,21

2. Juho Nieminen 15,00

3. Oliver Kärki 14,93


M 3 000 metriä

1. Tuomas Heikkilä 7.55,56

2. Mika Kotiranta 7.58,41

3. Eemil Helander 8.05,64


N 3-loikka

1. Elina Kostiainen 12,96

2. Lotta Kirvesmies 12,56

  1. Siri Savolainen 12,52


M 200 metriä

1. Eljas Aalto 21,37

2. Konsta Alatupa 21,54

3. Elias Mäkikokko 21,59 PB


N 200 metriä

1. Nora Lindahl 23,14

2. Emma Tainio 23,78 PB

3. Heidi Salminen 23,83


M 7-ottelu

1. Aleksi Savolainen 5526 PB

2. Ville Toivonen 5399

3. Juuso Toivonen 5319


N Korkeus

1. Ella Mikkola 185

2. Alisa Launonen 178

  1. Sini Lällä, Aino Aalto 173


N 800 metriä

1. Veera Mattila 2.04,68

2. Veera Perälä 2.06,02

3. Teresa Perttilä 2.07,70 PB


M kuula

1. Miika Lahtonen 18,44 SB

2. Eero Ahola 17,86

3. Aatu Kangasniemi 17,60


M 800 metriä

1. Joonas Rinne 1.48,21

2. Justus Korvenpää 1.49,62 PB

3. Oliver Asikainen 1.49,96 PB


M 60 metriä aj

1. Elmo Lakka 7,74

2. Santeri Kuusiniemi 7,78

3. Juuso Peltola 7,96


N 60 metriä aj

1. Lotta Harala 8,00

2. Saara Keskitalo 8,01

3. Reetta Hurske 8,03


M seiväs

1. Urho Kujanpää 548 *

2. Juho Alasaari 548

3. Tommi Järvenpää 526

Joonatan Kemppainen 526

* Kujanpää voitti uusinnan.


M 4 x 200 metriä

1. Lahden Ahkera 1.29,01

2. IF Sibbo-Vargarna 1.29,32

3. Turun Urheiluliitto 1.29,62

Nopeimman ajan juossut Jyväskylän

Kenttäurheilijat hylättiin ratarikon

takia.


N 4 x 200 metriä

1. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1.39,29

2. Joensuun Kataja 1.39,62

3. Kuivasjärven Aura 1.39,75


Falun, Ruotsi

     Miehet, 10 km (p) + 10 km (v)

  1. Johannes H. Kläbo    NOR 48.41,8
  2. Harald Ö. Amundsen   NOR +   0,7
  3. Martin L. Nyenget    NOR +   0,8
  4. Saveliy Korostelev   AIN +   4,0
  5. Andreas Ree          NOR +   5,2
  6. Arsi Ruuskanen       FIN +   5,6
  7. Gus Schumacher       USA +  56,8
  8. Theo Schely          FRA +  56,9
  9. Martin K. Mörk       NOR +  57,2
 10. Antoine Cyr          CAN +  57,4

 16. Niko Anttola         FIN +1.13,5
 22. Alexander Ståhlberg  FIN +1.23,6
 25. Markus Vuorela       FIN +1.37,6
 40. Perttu Hyvärinen     FIN +2.38,9
 52. Petteri Koivisto     FIN +3.29,8

Naiset, 10 km (p) + 10 km (v)


1. Heidi Weng NOR 54.42,8

2. Jessie Diggins USA + 0,1

3. Frida Karlsson SWE + 0,9

4. Linn Svahn SWE + 11,3

5. Dariya Nepryaeva AIN + 15,3

6. Kristin Fosnäs NOR + 38,1

7. Nadja Kälin SUI + 46,3

8. Moa Ilar SWE + 47,0

9. Kendall Kramer USA +1.08,4

10. Karo. Simpson-Larsen NOR +1.10,0


  1. Vilma Ryytty FIN +3.10,1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti