tiistai 26. huhtikuuta 2011

KE 27.04.2011















Kevät on tullut ja sen näkee nuorten käyttäytymisessä. Todennäköisesti ryhmä on lähetynyt ravintola Dyynistä ja kaatanut liikemerkin ja kiipeillyt JukuParkin aidassa. Sitten on pitänyt rikkoa kuvan penkki ja kaataa liikenemerkki ja mainostaulu. Todennäköisesti nuoret ovat yöpyneet Rantakallan tiloissa.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 2 C, tuuli lännestä 2 m/s, selkeää ja poutaa, lämpötila päivällä + 9 C. Kosteusprosentti 75. Aurinko nousee: 05.11, aurinko laskee: 21.34. Päivän pituus: 16 h 23 min.

Tapahtumat

Lähetin tänään kirjeen Rikosseuraamusvirastolle ja liitin siihen mukaan sähköpostini tasavallan presidentille ja muille tahoille.
Olen erittäin iloinen siitä, että Jussi Halla-ahosta tuli hallintovaliokunnan puheenjohtaja. Poliisiasiat kuuluvat hallintovaliokunnan alaisuuteen. Natura on yksi keskeinen asia selvitettäväksi.

Uutiset

Matkapuhelimia valmistava Nokia ilmoittaa aloittavansa eri puolilla maailmaa kaikkiaan 7000 henkeä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Yhtiö aikoo ulkoistaa 3000 työntekijää konsulttiyhtiö Accenturelle. Sen lisäksi Nokia aloittaa erilliset yt-neuvottelut 4000 työpaikan vähentämisestä. Suomessa irtisanomisia on luvassa noin 1400.

Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho nousee eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi. Hän jää tehtävään, ellei tule valituksi ministeriksi. Puheenjohtaja Timo Soinin perustelujen mukaan Halla-aho halusi tehtävään, ja siihen häntä tuki myös Helsingistä saatu korkea äänimäärä.

Televisiosta katsottua

Ulkolinja: Juuri valmistunut Ulkolinja kertaa Fukushiman tapahtumia päivä päivältä Japanin maanjäristyksen ja tsunamin jälkeen. Ensi kertaa ydinvoiman historiassa jopa neljä reaktoria oli yhtä aikaa pois hallinnasta, ja pahin pelko jopa Tshernobyliä suuremmasta katastrofista tuntui yhä mahdollisemmalta. Mitä oikein tapahtui, millaisia seurauksia ydinturmalla on maapallolle ja ihmisten terveydelle, ja mikä on ydinvoiman tulevaisuus tämän jälkeen? Ovatko ihmisten pelot aiheellisia?

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen
http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/
Markus Jansson http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari http://www.mikkoniskasaari.fi/
Antti Heikkilä http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=224

Päivän mietelause
Turvallisuus on tunne, joka sinulla on, ennen kuin olet tajunnut tilanteen.
Pessimismi on aivan turhaa, ei se auta kuitenkaan mitään.
Hyödytön, kuin tuulilasin pyyhkijä hanhen perseessä.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Eino Grön - Rakkauden satu
http://www.youtube.com/watch?v=r5VAt6dQvEM&feature=related

Liikunta ja terveys

Paino 107,9 kg, verenpaine 170/108, lepopulssi 63.Kävely 4 km, pyöräily 20 km, uinti 1000 m.

Loppukevennys

Pappi valmistelee saarnaansa ja toteaa luonnosta lukiessaan:
- Tätä eivät kyllä ymmärrä muut kuin Jumala ja minä.
Pappi alkaa korjailla tekstiä ja lukee sitten uuden aikaansaannoksensa.
- Nyt tämän ymmärtää enää yksin Jumala, huokaisee pappi surullisena.

Pappi oli ollut sairaana, mutta alkoi parantua. Lukkari kiinnitti lapun kirkon oveen:
"Jumala on hyvä. Pappi on parempi."

Pappi sanoi:
- Olen aina rukoillut, että köyhätkin tulisivat kirkkoon. Kun katson kolehtihaaviin huomaan, että rukoukseni on toteutunut.

- Hankin matkapuhelimeeni hands free -lisälaitteen. Nyt voin taas syödä ja juoda ajaessani.

Kaksi kaverusta heittelee virveliä rannalla. Rantapuskasta ilmestyy kalastuksenvalvoja joka kysäisee kalakorttia. Toinen miehistä viskaa virvelinsä ja pinkaisee kovaa vauhtia juoksemaan karkuun. Valvoja perässään mies juoksee yli kaksi kilometriä, mutta sitten on pakko pysähtyä puuskuttamaan. Hän kaivaa kalakortin taskustaan, ja ojentaa sen valvojalle.
- Mitä ihmettä, teillähän on luvat ihan kunnossa?
- Onhan mulla, mutta kaverilla ei ollut.

Mies oli koulutuslennolla.
- Tätä konetta ei sitten retuuteta miten tahansa, sanoi opettaja. Sitä täytyy käsitellä kuin naista, ymmärrättekö?
- Ymmärrän, sanoi mies ja käänsi koneen selälleen.

Jope Ruonansuu - Re-te-rik (Titanic)
http://www.youtube.com/watch?v=hGtF_gzcZCw&feature=related

Jope Ruonansuu - Sua Rakastan Kuin Hullu
http://www.youtube.com/watch?v=DPDTJdgIAVk

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti