Olen ryhtynyt käyttämään
blogien kirjoittamisessa entistä enemmän tekoälyä hyväkseni.
Ystäväni varoittivat minua tekoälyn käytön vaaroista. Minä
puolustaduin sillä, että luotan muistiini ja asioideni tuntemukseen
ja siten voin välttää tekoälyn vaarat. Sain vastauksen kuinka
muisti toimii. Hyvää sähköpostivaihtoa. Tänään voin todeta,
että olimme ystävieni kanssa molemat oikeassa. Kun tänään
kirjoitin blogikirjoituksiani niin tekoäly teki erittäin suuren
määrän virheitä. Tuntui uskomattomalta virheiden määrä.
Tekoäly sekoitti asioiita perusteellisesti ja keksi uusia
käsittämättömiä juttuja. Koska olin perehtynyt asioihin ja
minulle oli niistä muistikuva niin huomasin tekoälyn tekemät
virheet. En ole varma huomasiko kaikkia virheitä. Täytyy tarkistaa
esim. Keski-Pohjanmaan maakuntaviestin ankkuriosuuden tapahtumat
Kalajoki-lehdestä maantaina Kalajoen kirjastossa. Pääosin tekoäly
tuottaa hyvää aineistoa.
Minulla oli eilen
teitokoneeni kanssa ongelmia, koska minulta katosi yhtääkkiä
kirjoitusohjelma. Koska olen tietokoneasioissa täysi amatööri niin
jouduin tekemään usieta tunteja töitä korjatakseni ongelman. Ei
onnistunut. Kutsuin apuvoimia korjaamaan ongelmaa. Ei onnistunut.
Jatkoin itse ongelman korjaamista. Illalla kymmen jälkeen onnistui
korjaamaan ongelman ja sain tietokoneeni toimimaan haluamallani
tavalla. Vielä on kuitenkin pieniä ongelmia valpkuvien käyttämisen
suhteen.
Olen tehnyt tänään
seuraavat blogikirjoitukset:
Vuosi
1997 Kalajoella
https://kalajokinen.blogspot.com/2026/04/vuosi-1997-kalajoella.html
LA 25.04.2026 Ukrainan sota
1525 .päivä
http://kalajoki-ploki.blogspot.com/2026/04/la-25042026-ukrainan-sota-1525-paiva.html
Vuosi 2025
https://suomenhistoriaa.blogspot.com/2026/04/vuosi-2025.html
Mielestäni Kalajoki ei ole
muistanut Unto Jutilan toimintaa riittävästi esim. juhlavuonnaan
2025.
Unto
Jutila
https://fi.wikipedia.org/wiki/Unto_Jutila
Unto Jutilan muotokuvan on
maalannut taiteilija Rositsa Tancheva
Unto Väinö Jutila syntyi
Kalajoella 5.12.1944. Hänen vanhempansa olivat sahanasettaja Väinö
Jutila ( 1901-65) ja hänen vaimonsa Anni Esteri ( 1910-80), Kustaa
ja Fiina Tiinasen tytär Ämmän tienhaarasta. Heidät vihittiin
1931. Vanhempiensa 5 lapsesta Unto oli 4. Molemmat vanhemmat olivat
Untolle tärkeitä, mitä osoittaa mm. se, että hän sävelsi
surutyönään kummankin kuoltua urkukappaleen ( Virsi op. 2 1965 ja
Viimeinen matka 1980).
Unton vanhempi veli Matti
korostaa, että Santaholma antoi Jutilan perheelle työtä monessa
polvessa. Isoisä Viljam Jutila ( 1870-1947) tuli Alavieskasta ensin
työhän kivihiomoon ja sen lakattua 1. maailmansodan jälkeen
sahalle, toimipa vielä vanhana sahavahtina nin kuin myöhemmin
Plassin poikain laulujen Afletti-Matti. Isä-Väinö kävi Viipurissa
alan kurssin ja oli sahan toiminnan kannalta tärkeä metallimies,
terottaja ja seppä. Äiti-Armi työskenteli nuorena hinaajassa
kokkina. Oli Untokin nuorena miehenä parina vuonna höylällä
vastaanottajana, mutta hän koki, ettei se ollut hänen paikkansa.
Sen sijaan veljet Matti ja Eino viihtyivät sahan töissä.
Matti ajattelee, että
musikaalista perintöä heillä on molemmilta puolilta. Esim. isän
sukulainen Teuvo Kääntä ja äidin veli Vihtori ovat soittaneet
haitaria. Vanhemmat eivät itse olleet aktiivisia
musiikinharrastajia, mutta yleensä kulttuurille myönteisiä,
Järvinen esittelee isä-Veikon urheilumiehenä: voimisteluryhmän
jäsenenä ja nyrkkeilijänä. Äidillä oli hyvä lauluääni ja
käsiala. Hän esitti lausuntaa nuorena, oli Aaro Hellaakoskelle
sukuakin.
Unton lapsuus oli
onnellinen. Perheellä oli oma koti metsässä Äijähaantiellä.
Vanhemmat olivat rauhallisia eivätkä riidelleet. Pari vuotta
vanhempi Liisa-sisko oli Unton leikkitoveri. Äiti ei ollut
ansiotyössä. Liisa-sisko muistaa, että jo ennen kouluikää Unto
sävelsi laulun ”Kylälle, kylälle, kyllään”, jonka mukaan
kierrettiin rinkiä. Eli ei ”Ilonen meripoika” olekaan Unton
varhaisin sävellys!
Hiihto oli Untolle lapsena
mieluisa harrastus. Matti muistaa Unton tehneen kodin lähelle
metsään ladun. Liisa muistelee, että Unto katseli hiihtäessään
usein taaksepäin. Oli tärkeää, että latu oli suora ja hyvä,
Hyvä Unton tekemä latu oi myöhemminkin!
Unto aloitti kansakoulun
syksyllä 1951. Koulumatkaa oli 2,5 kilometriä, Jutilat muuttivat
tammikuussa 1952 keskelle kylää ”Taalin paikalle”. Isän
työmatka ja lasten koulumatka lyhenivät selvästi. ”Jokisuun
yliopistossa” Unton alakoulunopettaja oli hyvin musikaalinen Anni
Puurunen ( 1912- ). Hän oli kanttorin tytär, laulatti paljon
oppilaitaan ja esitti itse usein juhlissa yksinlaulua. Unto lauloi
hyvin. Anni Puurunen kiittelee kaikkia Jutilan lapsia musikaalisiksi.
Hän pahoittelee, että musiikkia oli Unton kouluaikana vain 0,5
tuntia viikosssa. Hän tuumailee nyt, että jos hän olisi aavistanut
Unton mahdollisuudet, hän olisi antanut tälle yksityisopetusta.
Matti muistaa hänen käyneen Jutilalla kotonakin ja toimineen Unton
arvostelijana henkisissä kilpailuissa. Antti Puurusen mieleen Unto
on jäänyt hillittynä, totisena, itseensä sulkeutuneena oppilaana.
”Ehkä hänen sielussaan soivat aina sävelet. Tiedän kylä
millaista se on. Ei sitä paljon ulkomaailmasta välitä.”
Keskiluokan opettajana oli
Anna Halme ( s.1905), yläluokilla Pohjankylän koululla Uolevi Saari
( s.1929). Myöhemmin Unto harmitteli, ettei tullut käyneeksi
enemmän koulua. Liisa-siskokin meni keskikouluun.
Matti muistelee, että
Oskari Kilpinen tapasi käydä heillä ”Taalin paikalla” noin
kerran kuukaudessa ja puhui usein haitarinsoitosta. Matti korostaa
Oskarin osuutta Unton ja hänen soittoharrastuksen syntymiseen.
Unto soitti ensi kerran
Ämmän kalajuhlilla kesällä 1954. Matti kertoo, että isä oli
ostanut teroitushommista ylitöinä ansaitsemillaan rahoilla Kilpisen
kautta 17 000 mk maksavan Miranda-pianohaitarin. Liisa kertoo
pyytäneensä pianoa, mutta isä oli päätynyt pianoharmonikkaan.
Liisa ei innostunut sen soittamiseen, mutta varsinkin 8-vuotias Unton
veli sitäkin enemmän. Tämän ensiesiintyminen oli Teatteritalolla
pikkujoulussa 1953. Matti korostaa Oskari Kilpisen osuutta myös
soittamisen alkamisessa. Oskari opetti veljeksille soiton ensi
aakkosia, tilasi nuotteja, kannusti. Unto ei muuten saanut aluksi
soittaa ilman isän läsnäoloa, ettei kallis peli vain putoaisi
pikku pojalta. Liisa muistaa Unton kyllä soittaneen varkainkin.
Hanuri-lehden ( 3/1985)
haastattelussa Unto korostaa Paul Kilpiön (s.1920) osuutta alkuun
pääsemisessä. Tämä oli Teatteritalon vahtimestarina ja tanssien
soittajana 1952-54, myöhemmin kanttorina Itä-Suomessa, Kilpiö
antoi Jutilan pojille pätevää opetusta kerran viikossa, Unto
mainitsee Kilpiön jo kirjoittaneen sormituksen nykyaikaisesti. Ja
pojat harjoittelivat. Liisa muistelee, että kotona kuului aina
jostakin päin haitarinsoittoa. Eino-veli sanoo, että hän ei siksi
alkanut soittaa, kun toiset jo soittivat niin paljon.
Kilpiön muutettua
paikkakunnalta Unto pääsi tarkan ja vaativan Leander Norrbackin
oppilaaksi, Eino muistaa, kuinka isä lähti kesälomallaan Unton
kanssa linja-autolla Norrbackn luo Myrkkyyn lähelle Vaasaa. Unto on
kertonut Norrbackin opista: ”Muistan eräänkin kerran, kun olin
huolellisesti harjoitellut kappaleen, joka mielestäni meni varsin
hyvin. Kuitenkin siinä oli ainakin puolet vielä tekemistä – se
ei ollut lähellekään valmista! Iltaisin sain kirjoitella hänen
antamiaan tehtäviä.” Koti-ikävä vaivasi 10-vuotiasta.
Samassa Hanurin
haastattelussa Unto antaa tunnustusta Eino Ventelälle (1911-87),
joka soitti hanurilla paljon tansseja ja oli torvisoittokunnan
jäseniä. Tämän naapurissa sukulaisella Ernsti Hämeenkorvella
kylässä käytäessä käytiin samalla kuuntelemassa ”Eppun”
soittoa. Työnjohtaja Arvi Koivu (s.1919-88) oli vanha
torvisoittokunnan jäsen. Hänkin kävi Jutilalla ja neuvoi. Jo
mainittu valokuvaaja ja vanha hanuristi Erkki Mäkelä (1903-90)
korjasi taitavasti soittimeen tulleita vikoja, Ennen pitkää Untolle
läheisiksi tulivat myös kalajokiset hanuristi Pauli Juola (
s.1933-2011), Pauli Laurila (1930-99) ja Unto Kärkinen ( s.
1936-87).
Unton ensimmäiset keikat
olivat tanssien taukosoittoja varsinaisten soittajien levähtäessä.
Matti muistaa Aale Mantilan usein pyytäneen Untoa soittamaan
tansseja nuorisoseuralle ja Elisa Ojalan pyytäneen säestämään
kansantanhuja. Rahjan ja Käännänkylän nuorisoseuralla Unto kävi
yksin soittamassa tanssit. 13-vuotiaana hänellä oli jo oma ”Jutilan
yhtye” (Unton lisäksi Esko Ventelä, Markku Penttilä ja Heikki
Oikarinen). Joskus oli häätanssejakin.
Kilpailut olivat olennainen
osa Unton kasvamisessa tähdeksi. Jo 9-vuotiaana hän uskalsi lähteä
Ouluun harmonikkakilpailuun ja voitti sarjansa. Seuraavina vuosinakin
tuli voittoja, 1957 hän tuli Helsingissä valtakunnallisissa
harmonikkakilpailuissa 12-15-vuotiaiden sarjassa kolmanneksi.
Untoa voidaan sanoa aikansa
tenavatähdeksi. Jo rippikouluikäisenä hänellä oli takanaan
melkoinen kokemus, maakunnallinen menestys ja oma yhtye. Yleensä
lahjakkaaseen iloiseen hanuristipoikaan suhtauduttiin myönteisesti.
Jokisuun koulun opettaja Unto Lahti muistelee kaimansa istuneen
Plassin venerannassa ja soittaneen iso lauma tyttöjä ympärillään.
Harmonikkataiteilija Unto
Jutila syntyi
joulukuun 5. päivänä 1944. Hän vietti lapsuuteensa ja nuoruutensa
Kalajoen Plassilla. Unton isä Väinö hankki pojalleen harmonikan ja
jo 11-vuotiaana Unto Jutila esiintyi Kalajoen teatteritalossa ja
Ämmän lavalla tanssien taukosoittajana. Unton isä oli pojalla
tukena ja turvana.
Alpo
Ylitalo muistelee
Unton soittokeikkaa Rahjan nuorisoseuran pikkujouluiltamissa. Unto
oli tullut sinne isänsä kanssa polkupyörällä. Unto oli tuolloin
12-vuotias. Innokkaan ja tunnollisen harjoittelijan taidot olivat
kehittyneet niin, että hän kykeni soittamaan yksin koko iltamat.
Tanssia oli noin puolitoista tuntia ohjelman jälkeen.
Unto
Jutilan elämäntyöhän
harmonikansoiton alalla sisältyy selviä toisistaan erottuvia
jaksoja: tanssimuusikko, säveltäjä, opettaja, harmonikkaleirien
taiteellinen johtaja, levyttäjä ja esiintyvä taitelija.
Soittajana Unto
Jutilaa voidaan
pitää valtaosin itseoppineena. Musiikkiteorian opetuksen hän
sai Pauli
Kilpiöltä.
Varsinaisen harmonikan käsittelyn hänelle opetti Leander Norrback.
Esiintyvän taiteilijan ominaisuudet ja ohjelmiston hioi Veikko
Ahvenainen. Yli 10 vuotta kestänyt tanssimuusikkokausi alkoi
1960-alussa, jolloin taiteilija kiersi oman yhtyeensä kanssa ympäri
Suomea.
Tanssimuusikkona
Unto
Jutilan orkesterin
ensimmäisen kokoonpanon jäsenistä elää vielä ainakin
kalajokinenEsko
Ventelä,
jonka muistikuvan mukaan orkesteri perustettiin vuonna 1958.
Kokoonpano muuttui vuosien aikana useita kertoja, kunnes Unto
siirtyi Alpo
Ylitalon yhtyeen
hanuristiksi vuonna 1964 tai 1965. Unton ja Alpon tuttavuus ja
ystävyys alkoi 1960-luvun alussa. Unto oli vannoutunut
iskelmämusiikin ystävä, jonka parasta antia olivat hanuristien
esittämät vaikeat tangot, kuten Ilta Välimerellä, Helmiä
etelästä ja monet A. Malandon tangoista. Unto esitti useita Paul
Norbackin sävellyksiä joka ilta tanssikeikoilla. Tuohon aikaan
Unton kiinnostus heräsi myös jazz-musiikkia kohtaan. Hän alkoi
kirjoittaa magnetofin nauhalta Art van Dammen musiikkia nuoteille.
Sitten hän opetteli soittamaan nuotti nuotilta. Matti
Viljanen ja
hänen kirjallisuutensa jazzista kuului Unton opinto- ja
harjoitusohjelmaan.
Unto oli erityisen kiinnostunut
konserttimusiikista, jota hän harjoitteli paljon. Hän valmistautui
kilpailemaan hanurilla Suomen mestaruudesta. Tämä musiikinala
kuului tuohon aikaan myös Veikko
Ahvenaisen harjoitusohjelmaan.
Unto oli Norbackin ja Ahvenaisen oppilaana.
Alpo
Ylitalon yhtye
aloitti tanssien soittamisen Vaasassa ”evalla” kuten silloin
sanottiin. Paikka lienee ollut Kirjastokatu 11:ssä. Bändin
laittaessa ”kamoja” kasaan näyttämön eteen tuli joukko nuoria
miehiä. Yksi esitti Untolle ivalliseen sävyyn kysymyksen, osaako
tämä soittaa ”Metsäkukkia”. Unto vastasi osaavansa, mutta
jatkoi että osaako kysyjä. Siihen kyselytunti päättyi, eikä
kyselijöitä sen koommin ole näkynyt.
Tanssikeikoilta
palattiin usein Kokkolaan, jossa Unto yöpyi Alpo
Ylitalon luona.
Sunnuntaiaamuisin vierailtiin Paul Witickin luona. Witick oli innokas
konserttimusiikin harrastaja. Herrat soittelivat yhdessä ja
suunnittelivat kokeillen sormituksia, joilla ”koskipaikat”
selvitettiin puhtaimmin. Soitto ja harjoittelu oli usein niin
innokasta, että ”Ruusan”, Paulin vaimon kutsut kaikuivat
kuuroille korville.
Samoihin aikoihin Unto kanssa tuli
Alpo Ylitalon yhtyeeseen rumpaliksi Folke
Neunstedt. Heti
alkuun syntyi Unton ja Folken välille omanlaisensa huumori. Sitä
ulkopuolisen oli joskus vaikea ymmärtää. Folke suorastaan vihasi
tangoja ja Unto taas piti niistä. Tämä kina jatkui pitkään. Ei
ollut harvinaista, että Folke sanoi Untolle, että kyllä sinä olet
helvetin ”korni”, kun soitat aina vain tangoja. Unto saattoi
vastata, että niitä soittaisi moni muukin, kun vain osaisi. Unto ei
jäänyt huulenheitossa toiseksi.
Folke oli päivätöissä
Granholmin tukkuliikkeen hedelmäosastonhoitajana ja kuljetti
kaupungin kauppiaille Volvon umpikuorma-autolla hedelmiä ja
vihanneksia. Folke onnistui kerran unohtamaan autonsa sivuoven auki
ajellessaan Isoakatua. Tuosta unohduksesta Folke saikin lempinimen
”hedelmäprofessori”.
Ylitalon yhtyeen ohjelmistoon tuli yhä
enemmän ja enemmän jazzahtava tyyli. Jopa kappaleesta
”Persialaisella torilla” oli sovitus, joka ei jättänyt
kuulijoita hiljaiseksi. Kuusikymmentäluvun puolivälistä
saakka Laila
Kinnunen oli
erittäin usein orkesterin vierailevana solistina. Samoin myös Eija
Merilä, Paula
Koivuniemi ja Jukka
Kuoppamäki.
Alpo
Ylitalo muistelee
Kemin keikkaa, kun bändin jäsenet jäivät hotelliin yöksi.
Seuraavan iltana oli Kemin työväentalolla Olavi
Virta esiintymässä.
Virran säestäjäksi oli hankittu paikallinen maineikas yhtye. Virta
oli yrittänyt laulaa muutaman kappaleen yhtyeen säestyksellä ja
hän ilmoitti järjestäjille, ettei laulaisi, ellei saa paikalle
säestäjää, joka ”klaaraa” kappaleet. Toiminnanjohtaja
Järvinen oli soittanut Hotelli Kemiin ja oli kysynyt, että voisiko
Ylitalon yhtye tulla säestämään Olavi Virtaa, koska Virta oli
kieltäytynyt laulamasta säestäjäksi sovitun bändin kanssa. Alpo
Ylitalo lupasi
orkesterinsa yrittävän Virran säestystä. Virta antoi nuotit Unton
eteen ja kysyi onnistuuko tuon valssikappaleen säestäminen. Unto
rypisti otsaansa ja alkoi ”laskea kappaleen käyntiin”. Virta
aloitti laulun kiilaten välillä ja hidastaen toisaalla oikein
painostavasti. Virta yritti pudottaa ”kompin pois kyydistä”.
Huomattuaan ettei se onnistu, niin hän alkoi laulaa normaalisti ja
kappale ”kahlattiin” loppuun. Seuraaviin kappaleisiin ei otettu
nuotteja esille lainkaan, vaan soitettiin ”vanhasta muistista”.
Virta ei kommentoinut mitenkään orkesterin onnistumista, vaan
jatkoi taukoon saakka. Tauon alettua Virta meni näyttämöverhojen
taakse yksin istumaan eikä kommentoinut mitään. Toisen ”hukin”
bändi aloitti Virran suosimilla foxeilla, joissa Folke pääsi
oikein vauhtiin ja Unto soitti maukkaan ”kooruksen”. Kaikki
saattoivat huomata, että Virta piti ”meiningistä”.
Vuosina
1965-69 Unton muusikkotuttavapiiri kasvoi jazzmuusikoiden
suuntaan. Alpo
Ylitalon yhtyessä
soittivat Unton ja Folken lisäksi Pehr-Erik
Hongell elektronihanuria
ja Holger
Moisio tenorisaksofonia.
Joskus Endo Mäkinen oli mukana soittamassa tenorisaksofonia ja Mikko
Haavisto venttiilipasuunaa.
Unto sovitti lähes kaikki kappaleet, ja kun mukana oli joskus
seitsemänkin miestä ja neljä puhallinta, niin musiikki tuntui
musiikilta, sanoo Alpo
Ylitalo.
Monet
vierailevat solistit ja Unton sovittama musiikki tekivät
tuolloisesta Alpo
Ylitalon yhtyeestä
tietynlaisen edelläkävijän koko maakunnassa. Untosta tuli
monipuolinen musiikin harrastaja, soittaja ja säveltäjä.
Kalajokisen
laulajan Pekka
Himangan kanssa
yhteistyö kesti monta vuotta. Pekan laulama ja Unton sovittama
Kankaan kaunis Katriina nousi suosikkihitiksi vuonna 1975. Unto
muutti Toholammille avioiduttuaan heinäkuun 2. päivänä 1977
fil.kand. Sinikka Alasen kanssa.
Taiteilijana
ja opettajana
Sävellys-
ja opetustyön lisääntyminen lopettivat vähin erin raskaan
kiertävän tanssimuusikkokauden. Ensimmäinen sävelmä syntyi 1959
nimeltään Iloinen meripoika ja viimeinen sävellys 1990 Hyväntuulen
jenkka. Näiden sävellysten väliin mahtuu ainakin 200 erityyppistä
teosta, joista tunnetuimmat ovat Rapsodia harmonikalle, Konsertto
F-duuri ja Kuvia lapsille-sarja. Viihdemusiikin puolella Unskin
pidetyin sävellys lienee Kalajoki-valssi, joka levytettiin
ensimmäisen kerran vuonna 1969. Harmonikanopettajan työkausi
ajoittuu 1975-87 väliseen aikaan ja Keski-Pohjanmaan musiikkiopisto
1978-87. Lisänä vielä runsas määrä yksityisoppilaita.
Unto
Jutila osallistui
esiintyvänä taiteilijana ja opettajana Hyvinkään
harmonikkaviikoilla, Sata Häme soi Ikaalisissa ja Ivalon
harmonikkaviikoilla. Unto
Jutila toimi
Särkät Soi tapahtuman taiteellisena johtajana Kalajoella 1974-85 ja
Toholammin harmonikkaviikoilla 1986-92.
Unto
Jutilan kansainväliset
kontaktit olivat laajat ja hedelmälliset. Hänellä oli läheiset
yhteydet lähes kaikkiin Neuvostoliiton tunnetuimpiin
harmonikkataitelijoihin. Unto Jutila esiintyi itsenäisenä
taiteilijana Ruotsissa, USA:ssa, Kanadassa, Neuvostoliitossa, Baltian
maissa ja Italiassa. Ystävyys ranskalaisen Maurice Vittenetin kanssa
toi musette-musiikin ohjelmistoon.
Unto
Jutila levytti
kuusi sooloäänitettä, joista tunnetuimmat ovat Ranskalainen
visiitti ja Kuutamoserenadi. Esiintyvä taiteilijana Unto
Jutila oli
hyvin arvostettu myös ulkomailla ja hänen soittoaan kuvattiin
suomalaisen tunturipuron solinaksi, johon liittyi vaikutteita
suomalaisesta luonnosta, sen metsien hiljaisuudesta ja meren
ehdottomuudesta.
Jälkeenpäin tarkasteltuna voidaan
todeta taitelijan loistava muuntautumiskyky eri harmonikkamusiikin
aloilla. Alussa oli puhdas tanssimusiikki, sen jälkeen perinteinen
harmonikkamusiikki, josta siirtyminen klassiseen harmonikkamusiikkiin
tapahtui saumattomasti. 1980-luvun alussa tuli musette-musiikki ja
lopuksi jazz-musiikki, jonka vaikutus tosin oli ollut kaiken aikaa
taustalla. Unto
Jutilan elämän
loppuvuosia himmensi vaikea silmäsairaus, mikä rajoitti
huomattavasti hänen toimintaansa, mutta ei estänyt sävellystyötä
eikä julkisia esiintymisiä. Unto Jutila kuoli Toholammilla 5.3.1992
aivan liian nuorena. Plassin kylätalossa on pysyvä näyttely
omistettuna Unto Jutilalle.
Pelimannin jäähyväiset U
Jutila
https://www.youtube.com/watch?v=05u-rviKomU&list=RDEMUtOccAAJ3MgDQcnipNYfkQ&start_radio=1
Leikitellen
https://www.youtube.com/watch?v=QHzOpKIn0D4
Lumous
https://www.youtube.com/watch?v=JOiiiIk3Tb0
Kaks'rivisen riihipolkka
https://www.youtube.com/watch?v=HgSYeBLFbKA
Maailmanpyörä
https://www.youtube.com/watch?v=Vt3dyhXYiSc
Pelimannin jäähyväiset
https://www.youtube.com/watch?v=TUevkzLQLBQ
Muistojen polku
https://www.youtube.com/watch?v=I0HKXk6xCWg
Ilta Marseilessa
https://www.youtube.com/watch?v=EgfqYlOtF5w
Ilomielin
https://www.youtube.com/watch?v=F2idKxweKzc
Hilpeä hanuri
https://www.youtube.com/watch?v=36nhVM9fwpY
Unto Jutila - Pariisin
taivaan alla (Sous le ciel de Paris)
https://www.youtube.com/watch?v=_2_ZUHuuy8Y
Unto Jutila -
Mustalaishanuri (Accordéon Bohémien)
https://www.youtube.com/watch?v=tLDUjAmjTUE
Unto Jutila - Fantasia
polkka (Fantasie Polka)
https://www.youtube.com/watch?v=ATO4BpyGqf0
Unto Jutila - Hymni
rakkaudelle (Hymne á l’amour)
https://www.youtube.com/watch?v=dsgd9-6eK2U
Osmo
Tokola – rautiolaisuuden isähahmo
Osmo Tokolan muotokuvan ja Raution koulun on maalannut taiteilija Markku Hakola
Osmo
Tokola (1918–1990) oli rautiolainen opettaja, kirjailija ja
merkittävä kotiseutumies, jota on kutsuttu jopa "rautiolaisuuden
isähahmoksi".
Tausta ja työura
Opettaja:
Tokola toimi yli 20 vuotta opettajana Raution koululla. Hänet
muistetaan erityisesti liikunnan ja musiikin painottamisesta: hän
säesti laulua harmonilla ja opetti kaikille oppilailleen "kipin"
tekemisen rekillä.
Kotipaikka:
Hän asui suurimman osan elämästään Rautiossa, mutta muutti
Ylivieskaan vuonna 1990.
Kulttuurivaikutus Rautiossa
Tokola oli keskeinen hahmo
paikallisen identiteetin rakentamisessa:
Kulttuurin
liekki:
Hän toimi keräyspäällikkönä vuonna 1965 hankkeessa, joka teki
Rautiosta tilastollisesti Suomen kulttuurimyönteisimmän kunnan.
Järjestötoiminta:
Hän oli mukana perustamassa Raution kotiseutuyhdistystä, toimi sen
puheenjohtajana ja käynnisti museotoiminnan. Hän oli aktiivinen
myös urheiluseura Raution Kisailijoissa ja Raution Nuorisoseurassa.
Musiikki:
Tokola sävelsi muun muassa Raution
Nuorisoseuran marssin.
Musiikki ja sanoittaminen olivat hänen rakkaita harrastuksiaan läpi
elämän.
Tapahtumat:
Hän oli käynnistämässä perinteistä Rautio- viikkoa.
Rautiolainen opettaja Osmo
Tokola, joka on Rautio-viikon isä, oli erittäin monitaitoinen
ihminen. Hän oli myös säveltäjä ja sanoittaja. Hän on säeltänyt
mm. Pitkäjärven valssin, Raution Nuorisoseuran marssin,
Kalajoki-jenkan ja Tapion Tuvan valssin.
Tokolan tunnettuun
tuotantoon kuuluvat muun muassa:
Rautio-valssi:
Yksi hänen rakastetuimmista kotiseutulauluistaan.
Kotikirkon
kellot:
Hengellinen laulu, joka heijastaa Tokolan arvomaailmaa.
Joulumieli:
Kaunis joululaulu, jonka nuotit on julkaistu myös
digitaalisesti Uusi
Joululaulu -sivustolla.
Vääräjoen
valssi:
Kotiseutuaiheinen teos, joka ammentaa Raution maisemista.
Kalajokilaakson
laulu:
Alueellista identiteettiä vahvistava sävellys.
Kajari-CD:
Vuonna 2007 julkaistu kokoelma sisältää useita Tokolan
sävellyksiä ja sanoituksia, joita paikalliset kuorot ja solistit
esittävät.
Tokola tunnetaan
erityisesti "rautiolaisuuden isänä", ja hänen
musiikkinsa on keskeinen osa Keski-Pohjanmaan ja erityisesti
Kalajokilaakson kulttuuriperintöä.
Tokola, Osmo
opettaja, kirjoittaja,
säveltäjä, sanoittaja, muusikko 117 teoksessa.
Osmo Tokola on syntynyt
13.05.1918 Rautiossa. Hän kuoli 04.08.2019 Ylivieskassa. Osmo Tokola on kirjoittanut Raution Kisailijoiden (1981) ja Raution nuorisoseuran (1988)
historiikit. Tokolan runoja on julkaistu myös antologioissa Seudun
sanat ja sävel: pöytälaatikkorunot 1995-1997 ja Runomarjoja
Vääräjoen varrelta (2001).
Kirjat:
Hengellisiä
lauluja II
kokoomateokset
Olla
kuulumatta siihen
kokoomateokset
Osmo
Tokolan laulukirja
tietokirjat
Kulttuurirahaston
palkintomitali Osmo Tokolalle : "Mitali on yhteistyön tulos"
/ Marjo Hintsala Kalajokilaakso : sitoutumaton Kalajokilaakson
talousalueen äänenkannattaja 13.4.1999 , s. 1
Muistopuhe
Osmo Tokolalle / Alpo Murtoniemi Kalajoki : puolueisiin sitoutumaton
paikallislehti 19.8.2009 , s. 5
Osmo
Tokolan laulut pantiin kansien väliin : yli 200 sävellystä ja
sanoitusta / Pauli Isoaho Vieskalainen : ylivieskalainen
ilmoituslehti 5.12.1998 , s. 3
Osmo
Tokolan laulut pantiin kansien väliin : yli 200 sävellystä ja
sanoitusta / Pauli Isoaho Kalalatva : alueellinen kotiseutulehti
6.12.1998 , s. 3
Osmo Tokolan musiikillinen
tuotanto oli hänen elämänsä viimeisinä vuosikymmeninä hänen
rakkain harrastuksensä, ja se keskittyi erityisesti
kotiseutuhenkisiin lauluihin, sävellyksiin ja sanoituksiin.
Tokolan musiikillisen
perinnön keskeisiä osia ovat:
Lauluja
Kalajokilaaksosta (1989):
Tämä on Tokolan merkittävin musiikkiin liittyvä julkaisu, jonka
on kustantanut Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy. Teos sisältää
alueellisia lauluja ja on osa laajempaa keskipohjalaista
lauluperintöä.
Raution
Nuorisoseuran marssi:
Tokola sävelsi tämän marssin Raution Nuorisoseuran
80-vuotisjuhlaan.
Äänitteet
ja laulukirjat:
Tokolan tuotannosta on julkaistu useita äänitteitä ja
laulukirjoja, jotka sisältävät hänen sanoituksiaan ja
sävellyksiään.
Osallistuminen
antologioihin:
Hänen musiikillisia tekstejään ja runojaan on mukana kokoelmissa,
kuten Seudun
sanat ja sävel: pöytälaatikkorunot 1995–1997.
Tokola tunnettiin myös
käytännön musiikkikasvattajana; opettajavuosinaan hän säesti
oppilaiden laulua usein harmonilla. Hänen tyylinsä ammensi vahvasti
paikallisesta identiteetistä
Osmo Tokolan musiikillista
tuotantoa, kuten nuotteja ja äänitteitä, löytyy parhaiten
paikallisista kirjastoista ja arkistoista. Koska teokset ovat usein
pienten kustantajien tai omakustanteiden julkaisemia, ne eivät
välttämättä ole suoratoistopalveluissa.
Mistä löytää nuotteja
ja äänitteitä?
Finna-palvelu
(Kirjastot):
Teosta Lauluja
Kalajokilaaksosta (1989)
löytyy useista kirjastoista, kuten Kalajoen
kaupunginkirjastosta ja
muista Keski-Pohjanmaan (Anders-kirjastot) sekä Pohjois-Pohjanmaan
kirjastoista. Teos sisältää usein sekä sanat että nuotit.
Äänitteet:
Tokolan musiikkia on tallennettu muun muassa kasetille Lauluja
Kalajokilaaksosta.
Näitä voi tiedustella Kalajoen kirjaston kotiseutukokoelmasta.
Raution
kotiseutuarkisto:
Koska Tokola oli Raution kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja, monet
hänen alkuperäiskäsikirjoituksistaan, nuoteistaan ja
epävirallisista nauhoituksistaan saattavat sijaita Raution
kotiseutumuseon tai
yhdistyksen arkistoissa.
Yleisradio
(Fono.fi):
Ylen äänitetietokannasta voi tarkistaa, onko Tokolan teoksia
radioitu tai taltioitu Ylen arkistoihin (esim. hakusanalla "Osmo
Tokola").
Keskeisiä teoksia
etsintään
.JPG)
