perjantai 2. huhtikuuta 2010

PE 02.04.2010













Päivän sää

Lämpötila aamulla + 3C. Päivällä lämpötila + 10 C.

Tapahtumat

Tein tänään rikosilmoituksen Kainuun poliisille Ylivieskan poliisista Raimo Ollilasta, syyttäjä Esa Mustosesta ja käräjätuomari Jyrki Määtästä koskien Suomussalmen asiaa ja sen käsittelyä koko prosessina. Samalla tulee käsiteltäväksi esteellisyysasiat.

Uutiset

Marja Tiura ei vastannut kysymyksiin vaan luki valmiiksi kirjoittamansa lausunnon. Helsingin Sanomien mukaan yksi kokoomuksen hallitusneuvottelijoista olisi sanonut Tiuran "uhitelleen tai kiristäneen loikkauksella, jos ei pääse ministeriksi. Nova-liikemies Arto Merisalo pitää valheellisena Tiuran väitettä siitä, että keskusta houkutteli häntä loikkaamaan keväällä 2007.
- Tiura antaa julkisuuteen väärää, suorastaan valheellista tietoa oman etunsa ajamiseksi, Merisalo sanoo.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee opettajakoulutuksen loppumista Kajaanissa. Tämä on kova takaisku Kainuulle.

Toinen lehtileike käsittelee aurinko- ja tuulivoimaa. Artikkeli on STT:n lanseeraama ja Heikki Karkkolaisen kirjoittama.

Toinen lehtileike käsittelee Bosnian muslimimurhia. Kysymys on Srebrenican joukkomurhista.

Kolmas lehtileike käsittelee JSN:n päätöstä. Hazardin sanat kohtuuttomia.

Televisiosta katsottua

Jääkiekko-ottelu JYP-Kärpät 2-0.

Terveys ja liikunta

Paino 105,2 kg, verenpaine 180/101, lepopulssi 65. Pyöräily 20 km, kävely 5 km.

Loppukevennys

Teuvo äidilleen aamulla: - Äiti, mä en halua mennä tänään kouluun. – Miksi et, äiti kysyi. – Mutta kun kaikki vaan kiusaa ja hakkaa ja haukkuu koko ajan eikä siellä ole yhtään kivaa. – Mutta kyllä sinun nyt Teuvo täytyy mennä kouluun, olethan sinä koulun rehtori!

Pappi kysyi rippikoulupojalta: - Onko jumalalle mikään mahdotonta? – On, vastasi poika, kaljupäisen tukistaminen.

Opettaja selitti ekaluokkalaisille koulun käyttäytymissääntöjä. – Jos jollekulle tulee vessahätä kesken tunnin, niin silloin pitää vain nostaa käsi ylös ja viitata. – Ja sekö muka auttaa, ihmetteli Jaska.

Koululaisten piti kirjoittaa runo kesästä. Pikku-Maija kirjoitti: ”Vedessä on kiva hillua, kun vesi hivelee polvia.” – Miksi runosi loppuu kesken? – Äiti kielsi menemästä syvemmälle.

Isä oli kiinnostunut poikansa kouluasioista ja erityisesti sukupuolivalistus kiinnosti häntä. – Onhan meillä sitä ollut, kertoi poika. Onko sinulla pahakin ongelma?

- Minulle opetettiin jo pienenä, ettei koskaan saa valehdella, Tarja Halonen kertoi lapsille vieraillessaan alakoulussa. Seurasi pitkä hiljaisuus. – Miten ihmeessä sinä sitten pääsit presidentiksi, vihdoin Minna kysyy viattomasti.

Sakari selitti koulussa, miksei heille enää tarvittu koiranpentua. – Äiti haukkuu vieraat, isä heiluttaa häntää ja pikkuveli pissaa lattialle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti