keskiviikko 15. syyskuuta 2010

KE 15.09.2010













Vanha silta, Nuorisoseura ja Kalajoen Osuuskauppa vanhaan hyvään aikaan.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 11 C, sadetta, tuuli 2 m /s, päivällä + 14 C

Tapahtumat

Puolen yön aikaan Raahessa, valtatiellä 8, kalajokinen mies ajoi poliisin tutkaan hurjalla ylinopeudella. 100km:n nopeusrajoitusalueella tutka näytti 180km/h. Miehen ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Puolen yön aikaan Pyhäjärvellä Ollintiellä puhallutettiin kalajokinen henkilöautoa kuljettanut mies. Puhalluskokeen tulos oli 1,03 promillea, joten miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.

Kalajoenseutu ei julkistanut vastinettani. Kalajoki-lehti julkisti vain vastineen nettiosoitteen. Se ei ole sama asia kuin vastine. Annan lehdille mahdollisuuden julkistaa seuraavassa lehdessään vastineeni tai vaihtoehtona on kantelu Julkisen Sanan Neuvostoon.

Uutiset

Vietellyiksi tulleet miehet kertovat Details-lehdelle Yhdysvalloista karkotetun 28-vuotiaan Anna Chapmanin parhaan salaisen aseen. Salainen ase oli seksi. Anna Chapmanilla oli tyrmäävä vaikutus miehiin. Chapman, oikealta nimeltään Anya Kushchenko oli yksi kesäkuussa paljastunutta laajaa venäläisvakoojien rinkiä. Naisen avuista vakoojana ei toistaiseksi juuri ole tietoa, mutta naisena hän oli täysi kymppi. Ainakin jos hänen pauloihinsa langenneita miehiä on uskominen. Useat miehistä väittivät myös olleensa sukupuoliyhteydessä Chapmanin kanssa.

Kuukausittaiset tulonlisäykset ja vuosittaiset menolisäykset menivät sekaisin eduskunnan budjettikeskustelussa suurimman oppositiopuolueen, SDP:n puheenjohtajalta Jutta Urpilaiselta. Urpilainen yritti kuvailla energiaveron korotusten kohtuuttomuutta pienituloisille, mutta sekoitti kuukausi- ja vuosivaikutukset.

Useita kymmeniä omaisuusrikoksista epäiltyjä ulkomaalaisia on otettu kiinni eri viranomaisten yhteisessä operaatiossa. Poliisin mukaan rikollisryhmät toteuttivat tekonsa poikkeuksellisen röyhkeästi ja suunnitelmallisesti. Esimerkiksi asuntoihin murtauduttiin keskellä päivää jopa niin, että asukkaat olivat sisällä kodissaan. Rikosten yhteydessä varastetun omaisuuden arvo on poliisin mukaan ollut huomattava, mutta osa varastetuista tavaroista ja muusta omaisuudesta on onnistuttu saamaan takaisin. Kolme kuukautta kestäneessä operaatiossa olivat poliisin lisäksi mukana Tulli, Rajavartiolaitos ja Valtakunnansyyttäjänvirasto. Lisäksi rikosten selvittelyä on auttanut lähialueiden maiden viranomaisten tiivis tietojenvaihto ja yhteistyö. Suomessa otettiin kesäkuukausina kiinni jopa 200 ulkomailta tullutta rikollista. Viranomaisten yhteistyössä toteuttamassa operaatiossa on etsitty mahdollisia rikoksentekijöitä muun muassa Helsinkiin saapuvan satamaliikenteen seasta.

Naimisissa keskenään ollut pariskunta käräytti toinen toisensa nettideittailusta - deittailtuaan salanimillä keskenään. Nyt pariskunta hakee avioeroa. Bosnialaiset Sana Klaric ja tämän aviomies Adnan käyttivät nettichatissa salanimiä "Sweetie" ja "Prince of Joy". He chattailivat tuntikausia keskenään paljastaen toisilleen avio-ongelmiaan. Totuus paljastui, kun pariskunta sopi treffit keskenään. Nyt pariskunta hakee avioeroa syyttäen toisiaan uskottomuudesta.
- Koin yllättäen olevani rakastunut. Se oli ihmeellistä. Tuntui, että olimme molemmat loukussa samanlaisissa onnettomissa avioliitoissa, Sana, 27, totesi.
- On yhä vaikea uskoa, että Sweetie, joka kirjoitti niin kauniita asioita oli oikeasti sama nainen, jonka kanssa olin naimisissa ja joka ei ollut sanonut minulle hyvää sanaa vuosiin, ihmetteli puolestaan Adnan, 32.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike: Vanha valta palaamassa. Juttu on ennakkojuttu SM-liigakaudesta.

Televisiosta katsottua

A-studiossa kerrotaan ulkomaalaisten rikoksista Suomessa.

Terveys ja liikunta

Paino 99,2 kg, verenpaine 149/99, lepopulssi 50. Kävely 12 km /481 km, uinti 1000m / 46 000m, pyöräily 28 km / 2310 km

Loppukevennys

Kirkkoherra päätti saarnansa, mutta ennen kuin laskeutui saarnatuolista, kohdisti katseensa seurakuntaansa ja sanoi: - Niin, ja vielä. Jumala on pyytänyt minua kertomaan teille, ettei kolehtihaaviin enää kannata laittaa nappeja, sillä taivaassakin on nykyisin siirrytty vetoketjuihin.

Vaihteen vuoksi autoa kannattaa aina välillä korjata.

- Tämä on Juhana Vänskän automaattinen puhelinvastaaja. Juhana ei ole nyt paikalla, mutta minä olen.

- Mitkä ovat matematiikanopettajien yleisimmät ammattitaudit? – Laskuhumala ja potenssivaikeudet.

- Miten tuuli syntyy? – Puut heiluvat ja panevat ilman liikkumaan.

- Kun ihminen keksi tulen, mistä hän sai kipinän keksintöönsä?

Sähköasentaja sai potkut, kun ei pysynyt tolpillaan.

- Mihin autossa tarvitaan tuulilasinpyyhkimiä? – Sakkolappujen pitimiksi.

Nokia ja Singer ovat salaa lyöneet viisaat päät yhteen ja kehitelleet langattoman ompelukoneen.

- Mitä kirurgilla on aina mielessään hänen astellessaan kohti leikkaussalia? – Onhan sen joskus onnistuttava.

Mielisairaalan jokakesäiset soutukilpailut käydään psykopaateilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti