tiistai 22. maaliskuuta 2011

TI 22.03.2011















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 5 C, selkeää ja poutaa. Tuuli 7 m/s lounaasta. Lämpötila päivällä +6 C. Aurinko nousee: 06.19, aurinko laskee: 18.44. Päivän pituus: 12 h 24 min. Lumen syvyys 48 cm.
Tapahtumat

Tänään oli tämän talven viimeiset lastenhiihdot hiihtomajalla. Olin kuuluttamassa kisoissa. Olen ollut kuuluttamassa lasten kisoja Kalajoella jo yhden sukupolven ajan eli n. 20 vuotta.

Uutiset

Japani tsunami
http://yle.fi/uutiset/teemat/japanin_tsunami/

Euromaiden laajennettu kokous pääsi sopuun euroalueen pysyvän kriisinhallintamekanismin eli Euroopan vakausmekanismin (EVM) pääpiirteistä. Kokouksen päätöksen mukaan EVM:n toimintakyky turvataan 80 miljardin euron yhteisellä alkupääomalla, josta Suomen osuus on 1,44 miljardia euroa. Puolet Suomelta vaadittavasta pääomasta maksetaan EVM:n perustamisvaiheessa kesällä 2013 ja loppuosa erissä kahden vuoden kuluessa tämän jälkeen. Maksetun pääoman lisäksi EMV muodostuu yhteensä enintään 620 miljardin euron korotusvaltuudesta ja takauksista, joista Suomen osuus on 11,14 miljardia euroa. Suomen osuus koko potista on siis 12,58 miljardia euroa.

Länsiliittouma on jälleen tehnyt ilmaiskuja Libyaan. Televisiokanava al-Jazeeran mukaan liittouma on pommittanut tiistain vastaisena yönä kahta Itä-Libyassa sijaitsevaa ilmatorjuntatukikohtaa. Myös Tripolissa on kuultu räjähdyksiä ja tulitusta. Al-Jazeeran Tripolissa olevan kirjeenvaihtajan mukaan kaupungissa on tällä hetkellä rauhallista. Tripolista on kuitenkin kuultu useita räjähdyksiä ja ilmatorjunta-aseiden tulitusta maanantai-illan ja tiistain vastaisen yön aikana.
Uutistoimisto AFP kertoo Libyan hallituksen edustajan sanoneen, että Yhdysvaltain, Britannian ja Ranskan johtama liittouma on pommittanut maanantaina myös eteläistä Sebhan kaupunkia. Kaupunki on Libyan johtajan Muammar Gaddafin Guededfa-heimon kotipaikka. Hallituksen edustajan mukaan liittoutuneet pommittivat myös pientä kalastajakylää Tripolin länsipuolella.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/

Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog

Timo Soini http://timosoini.fi/

NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Markus Jansson http://markusjansson.blogspot.com/

Mikko Niskasaari http://www.mikkoniskasaari.fi/

Antti Heikkilä http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=224

Päivän aforismi

Meillä kaikilla on kaksi korvaa ja yksi kieli jotta kuulisimme enemmän ja puhuisimme vähemmän. (Diogenes)
Ihmisillä on yksi yhteinen ominaisuus. He ovat kaikki erilaisia. (Robert Send).
Rakkaus ei ole vain tuntemista. Se on myös tekemistä. (David Wilkerson).

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Erkki Junkkarinen - Heili Karjalasta 1978

http://www.youtube.com/watch?v=G9mtr2RPxb8

Terveys ja liikunta

Paino 104,7 kg, verenpaine 170/106, lepopulssi 65. Uinti 1000 m.

Loppukevennys

Joissakin amerikkalaisissa kouluissa suunnitellaan koululaisille univormupakkoa. Se ei sinänsä ole ihme, sillä aseethan heillä jo on.

- Meidän poika täyttää kohta 14. Ajattelin puhella hänen kanssaan seksiasioista.
- Juttele ihmeessä. Tuon ikäisiltä voit oppia kaikenlaista.

- Estin eilen yhden nuoren naisen joutumasta ahdistelun uhriksi.
- Mitä sinä teit?
- Hillitsin itseni.

Vanhoista puhelinluetteloista saat kätevästi osoitekirjoja. Viivaa vain yli kaikkien tuntemattomien nimet.

Pysäköintisakkoja voit vältellä irrottamalla tuulilasinpyyhkimet varsineen, kun pysäköit autosi.

Mitä yhteistä on lääkäreillä ja meteorologeilla?
- He ottavat maksun olivatpa sitten oikeassa tai väärässä.

Vedetään hatusta - Rakkauslaulu 2
http://www.youtube.com/watch?v=tTx1IC5fmwY&feature=related

Vedetään hatusta - Baarikohtaus 2
http://www.youtube.com/watch?v=sWMH90ZecC8&feature=related

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti