torstai 19. toukokuuta 2011

TO 19.05.2011














Kuva uudesta Hiekkasärkkien leirintäalueen palvelurakennuksesta.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 6C, tuuli kaakosta 3 m/s, pilvistä ja poutaa. Suhteellinen kosteus 82 %. Lämpötila päivällä + 12 C. Aurinko nousee 03.56 ja aurinko laskee 22.46. Päivän pituus 18 t 49 min.

Tapahtumat

Kävin tänään Rautiossa tapaamassa äitiäni. Saan jatkuvasti lisää asiakirja-aineistoa Mikko Kovalaisen toimista ja lukuisia puhelinsoittoja sen johdosta, että Mikko Kovalaista ei saada vastuuseen teoistaan. Olen tänään valmistellut aineistoa maanantaita varten.

Uutiset

Osa suomalaisista toimitusjohtajista päättää toistensa palkoista ja palkitsemisesta ristiin yritysten hallituksissa. Hyvä esimerkki on Suomen suurimman työeläkeyhtiön Varman ympärille muodostunut piiri, joka päättää vastavuoroisesti miljoonien eurojen eduista.

Hallitusneuvottelut perjantaina aloittavien Sdp:n ja vihreiden välille on muodostunut runsaasti skismaa, arvioi kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd). Tuomioja kirjoitti blogissaan torstaina, että erimielisyydet juontavat vihreiden toimintaan keskustan johtamassa porvarihallituksessa.

Timo Soinin mukaan Paavo Arhinmäki on kääntänyt takkiaan niin vauhdilla, että paitakaan ei ole pysynyt päällä.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Ylhäistä palvotaan, alhaista poljetaan.
Ei valtameri isoja kaloja pelkää-
Tyhjät puheet eivät toteudu.
Suuret asiat vaativat suuria ihmisiä-
Kasteisella nurmella kaikki kengät kastuvat.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Jouko ja Kosti - Muisto vaan jää (1968)...
http://www.youtube.com/watch?v=-cuuS96gLj4&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 108,1 kg, verenpaine 175/109, lepopulssi 59

Loppukevennys

Eugen meni tapaamaan ennustajaeukkoa. Eukko mulkaisi miestä ja totesi tämän olevan naimisissa.
- Joo, sanoi Eugen.
- Ja teillä on hyvin kaunis nuori vaimo, eukko jatkoi.
- Joo, sanoi Eugen.
- Lisäksi teillä on kaksi lasta, eukko totesi edelleen.
- Ei, sanoi Eugen, vaan kolme.
- Niinhän te luulette

Mies tulee töistä kotiin. Vaimo valittaa:
- Tapasinpa inhottavan miehen kaupungilla. Hän haukkui minua ja sanoi kaikenlaisia rumia sanoja minulle.
- Miksi ihmeessä aloit puhua hänen kanssaan?
- Se tapahtui heti sen jälkeen, kun olin peruuttanut päin hänen autoaan.

Miksi maanviljelijällä oli käsi kipsissä?
- Hän pui nyrkkiään.

Miksi kutsutaan maalaisia, jotka muuttavat Helsinkiin?
- Uusmaalaisiksi.

Vaimo syleili hellästi töistä palavaa miestään ja kuiskasi tämän korvaan:
- Kultaseni, meitä on kohta kolme tässä perheessä
- Eihän, ihan totta, mies innostui.
- Juu-u, vanhempani eroavat, ja äiti muuttaa meille.

Minä olisin halunnut matkustaa maailman ympäri, sanoi amerikkalainen miljonääri, mutta tietysti vaimoni tahtoi matkustaa muualle.

Spede Show - Viinapullon käyttöohje
http://www.youtube.com/watch?v=7KKkpTe5rnQ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti