keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

KE 01.06.2011















Katsastamaton auto, josta ajoneuvoverot oli maksamatta, ei ole pysynyt tiellä, vaan oli ryhtynyt tutkiskelemaan ojanpohjia Kalajoen Plassilla Havulan kohdalla.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 20 C, tuuli etelästä 6 m/s, selkeää ja pouta, suhteellinen kosteus 64 %, lämpötila päivällä + 12 C, Aurinko nousee 03.18 ja aurinko laskee 23-26. Päivän pituus 20 t 08 min.

Tapahtumat

Eilisessä valtuuston kokouksessa päätettiin Haaralan kiinteistön myynnistä Päivi ja Erkki Peltolalle 45 000 euron hinnalla. Haaralan talo kunnostetaan ostajien toimesta ja tontille rakennetaan myös uutta. Tämä on pelin henki.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi myös toimitilojen rakentamisen Bloomit Oy:lle. Kritisoin päätöstä sen takia, että rakentamiseen otetaan lisää velkaa, vaikka velkamäärää ei saisi lisätä. Tämä on ollut valtuuston kanta aikaisemmin hyväksytyissä suunnitelmissa. Minun mielestäni meillä on investointitarpeita myös satamassa ja Merenojan koulun remontti tulee nielemään merkittävän summan rahaa. Siksi investoinnit tulisi priorisoida ja purkaa investointeihin kaupungin omia sijoituksia eli ns. Reporahoja.
Valtuuston kokouksen jälkeen Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtaja Esa Siirilä esitteli Hiekkasärkät Oy:n numeroita. Esityksen mukaan kaikki menee hyvin, mutta tulosta ei synny. Minun mielestäni koko Hiekkasärkät Oy tulisi ajaa nopeasti alas. Yhtiöllä ei todellisuudessa ole kannattavan toiminnan edellytyksiä ja jotta toimintaa voidaan pyörittää, niin käytännössä pitää olla yhteinen kassa Kalajoen kaupungin kanssa josta yhtiölle rahaa pumpataan. Kalajoki-akatemiaa ei juridisesti ole olemassa, mutta sitä ylläpidetään yhteiskunnan todellisuudessa kontrolloimattomalla projektirahoituksella ja siksi on mahdollista, että henkilöstöä on käynyt viikon ajan tutustumassa sauvakäkelyreitteihin Italiassa.

Vaadin sähköpostitse korkeinta oikeutta järjestämään kiireellisesti suullisen käsittelyn kaikissa tuomioiden purkuasioissani. Tuomiot on saatu aikaan rikollisesti.

Uutiset

Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj on 30.5.2011 tehdyillä liiketoimintakaupoilla ostanut Printtimedia Kalajoen Seutu Oy:ltä Kalajoen Seutu -lehden liiketoiminnan ja Joutsen Media Oy:ltä Kalajoki-lehden liiketoiminnan. Kalajoki-lehden liiketoiminta siirtyy ostajalle kesäkuun alusta ja Kalajoen Seudun liiketoiminta kuukautta myöhemmin. Molempien lehtien työntekijät siirtyvät uuden omistajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
Erkin kommentti: Kauan odotettu järkevä fuusio. Tämä on helpotus paikkakunnan yrittäjille, koska nyt mainoskulut laskevat, kun ei tarvitse ilmoittaa kuin yhdessä lehdessä. Nyt on uudella lehdellä helpompi valloittaa lähialuetta. Uuden lehden merkitys on Kalajoen alueelle erittäin suuri. Tosin haittapuolena on median keskittyminen yksiin käsiin.


Rahjankylässä majailee karhu. Se on popsinut Halmeenpään mehiläistarhan parempiin suihin. Karhusta on myös näköhavaintoja. Mehilaistarhan omistajaperheen Hanna Halmeenpää oli vihreiden kansanedustajaehdokkaana ja jäi vain 200 äänen päähän kansanedustajapaikasta. Kalajoen turkistuottajienkin olisi kannattanut perheineen ääenstää Hanna Halmeenpäätä, sillä Hannan appiukolla on turkistarha. Jos Hanna olisi tullut valituksi, niin hän ainakin ymmärtäisi turkistarhauksesta enemmän kuin nyt Oulun vaalipiiristä valittu henkilö.

Hallitusneuvotteluiden taloustyöryhmä ei päässyt sopuun talousasioista keskiviikon vastaiseen yöhön jatkuneissa neuvotteluissa. Ryhmää vetävä kokoomuksen Kimmo Sasi ja SDP:n Eero Heinäluoma eivät päässeet yksimielisyyteen talousraamin aikaansaamiseksi.
Kimmo Sasin mukaan neuvotteluissa on lähennytty, mutta tuloksiin ei vielä päästy. Edistystä on hänen mukaansa kuitenkin tapahtunut.

Perussuomalaiset on nostanut eniten kannatustaan eduskuntavaalien jälkeen, kertoo Ylen Taloustutkimuksella teettämä kysely. Sen mukaan perussuomalaisten kannatus oli toukokuussa 20,6 prosenttia, kun suosituimman puolueen eli kokoomuksen kannatus oli 21,5 prosenttia. Perussuomalaisten kannatus oli eduskuntavaaleista noussut puolitoista prosenttiyksikköä. SDP on kolmanneksi suosituin puolue 18,8 prosentin kannatuksella. Keskustan kannatus oli tässä tutkimuksessa pudonnut eduskuntavaaleista puolitoista prosenttiyksikköä 14,3:een prosenttiin.

Rovaniemen hovioikeus on lieventänyt huomattavasti Kalajoella vuosi sitten tapahtuneesta puukotuksesta tuomitun vankeusrangaistusta. Alioikeuden langettama yhdeksän vuoden vankilatuomio lyheni 3 vuoteen ja kuuteen kuukauteen. Yhden miehen kuolemaan johatanut, usean miehen joukkotappelu tapahtui Venteläntiellä yksityisasunnossa ja asunnon pihassa.
Puukotuksesta tuomitun Petri Poutasen rikosnimike lieveni hovioikeudessa taposta törkeäksi pahoinpitelyksi.

Suomi-Soffa on jättänyt konkurssihakemuksen Kajaanin huonekalutehtaastaan. Tehtaanjohtaja Ahti Virkkalan mukaan hakemus jouduttiin jättämään, koska tehdasta ei hyväksytty yrityssaneeraukseen

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/
Markus Jansson http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari http://www.mikkoniskasaari.fi/
Antti Heikkilä http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=224


Päivän mietelause

Ei ihminen ilosta halkea.
Onni on kuin kyttyrä, sitä on raskasta kantaa.
Onnellinen on se, jolla on aikaa elää.
Onnellisuus riippuu meistä itsestämme.


Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Tapio Rautavaara - Korttipakka
http://www.youtube.com/watch?v=b3Ety7hbPmM&feature=related

Anna Netrebko - Je veux vivre (Romeo & Juliette)
http://www.youtube.com/watch?v=HsHKWGHkH0M

BONEY M - DADDY COOL
http://www.youtube.com/watch?v=E5gNYVia2rg&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 106,7 kg, verenpaine 170 /106, lepopulssi 60. Uinti 1000m / 43000m

Loppukevennys

Pitääkö kissasi lapsista?
- Pitää, mutta mieluiten se syö silakoita.

Kyllästynyt aviomies kysyi vaimoltaan:
- Kultaseni, miksi pidät vihkisormusta väärässä sormessa?
Vielä kyllästyneempi vaimo vastasi:
- Siksi, että menin naimisiin väärän miehen kanssa.

Virolaisurheilija P. Kangur tekee Tallinnan kansainvälisissä kesäkisoissa maailmanennätyksen vasaranheitossa. Paikallisen lehden toimittaja haastattelee häntä:
- Miten Te onnistuitte heittämään vasaraa noin pitkälle?
P. Kangur heilauttaa viikinkimäistä päätään ja vastaa:
- Jos minulle annettaisiin sirppi, niin heittäisin sen vielä kauemmas!

Mies halusi salakuljettaa kyyhkysen lentokoneessa. Hän ei keksinyt sille muuta kuljetuspaikkaa kuin että tunki sen housuihinsa. No, matkalla kyyhkynen kävi levottomaksi. Mies arveli, että sillä on kuuma ja se ei saa happea. Niinpä hän avasi sepalustaan, josta kyyhkynen tunki päänsä ulos ja rauhoittui. Vieressä istuva nunna tarkkaili tilannetta ja sanoi miehelle: "Anteeksi, herra! Minähän en näistä asioista mitään ymmärrä, mutta luulen, että munanne on kuoriutunut."

Seurakunnan diakonissa oli matkalla pitäjän laitamille, kun autosta loppui bensa. Lähimmälle huoltoasemalle oli melkoisesti matkaa eikä autosta löytynyt muuta astiaa kuin potta. Diakonissa kipaisi uljaasti huoltoasemalle, osti potallisen bensaa ja palasi autonsa luo. Kun hän oli liruttamassa potan sisältöä tankkiin, sattui rovasti ajamaan paikalle, pysäytti autonsa, taputti diakonissaa isällisesti selkään ja lausahti:
- Uskosi on vahva, sisar.

Kaverukset olivat olleet aamuyöhön asti ravintolassa. Kotimatkalla he pohtivat, kuinka selvitä vaimosta niin aamuvarhain.
- Mennään kotiin takaperin ovesta.- Miksi ihmeessä?
- Kun vaimo herää, hän kysyy: Kulta, töihinkö sinä olet jo näin aikaisin menossa?

Jenkki, venäläinen ja Al-Qaida-terroristi istui lentokoneessa Atlantin yläpuolella. Lentoemäntä tuli juomakärryn kanssa kysymään, mitä saisi olla.
- Viski jäillä, sanoi jenkki.
- Vodka kiitos, pyysi venäläinen.
- Ottaisin vain vettä. Minun täytyy ajaa kohta, vastasi terroristi.

horse breeding (tamby)1
http://www.youtube.com/watch?v=mn42tbmgSC0&feature=related

thigh massage video
http://www.youtube.com/watch?v=d_czxTedXpc&feature=related

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti