tiistai 19. heinäkuuta 2011

TI 19.07.2011















Jussi Kurikkalan muotokuva Kalajoki-näyttelyssä.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 18 C, tuuli eyelästä 6 m / s, pilvistä ja poutaaa, suhteellinen kosteus 69 %. Lämpötila päivällä + 24 C. Aurinko nousee 03.46 ja aurinko laskee 23.12. Päivän pituus 19 t 25 min.

Tapahtumat

Lähetin tänään sähköpostia poliisiministeri Päivi Räsäselle Mikko Kovalaisen toiminnasta.

Kalajoki-näyttelyssä Jussi Kurikkalan muotokuvaa esitellessä usein tulee esille Mika Myllylän asia ja doping. Jussi Kurikkala kuoli 38-vuotiaana ja Mika Myllylä 41-vuotiaana. Olen saanut lisää informaatiota 1970-luvun ja 1980-luvun dopingista näyttelyvierailta, jotka ovat olleet läheisessä tekemisessä dopingin kanssa tuona aikana. Voidaan sanoa, että Suomen yleisurheilun menestys tuona aikana perustui dopinginkiin, mikä ei tuona aikana ollut kaikilta osin kiellettyä.

Uutiset

EU:n jäsenmaiden on laadittava vuoteen 2015 mennessä suunnitelmat radioaktiivisen jätteen käsittelystä ja loppusijoituksesta. Ministerit tiukensivat tiistaina myös ehtoja ydinjätteen viennille Euroopan ulkopuolelle.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Aasin suolesta ei tule hevosen paskaa.
Lehmän häntä peittää vain lehmän perseen.
Kun kissa paskantaa, se peittää omat jälkensä.
Sokea ei pelkää käärmeitä.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Heidi Kyrö - Sun suomineitos oon
http://www.youtube.com/watch?v=bqnkf5jvXow&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 105,8 kg, verenpaine §60 / 103, lepopulssi 53.Uinti 500 m / 56 000 m, pyöräily 5 km / 1357 km

Loppukevennys

- Kansanedustajan työ on todellista kokopäivätyötä.
- Miten niin?
- Puolet ajasta kuluu eduskunnassa verolakeja säätämässä ja toinen puoli siinä, kun neuvoo kotikunnan yrittäjiä, miten niitä verolakeja kierretään.

Kansanedustaja on fiksu, jos hän ymmärtää puolet siitä, mitä eduskunnassa puhutaan. Kansanedustaja on nero, jos hän sen lisäksi tietää, kumpi puoli pitää ymmärtää.

- Jussi, saat kaksi euroa, jos keksit kysymyksen, johon minä en osaa vastata, ehdottaa opettaja.
- Hyvä on. Mihin musiikki joutuu, kun se on soitettu?

Mikä on rikollisten lempiruokaa?
- Vasikka liemessä.

Merimies oli terveystarkastuksessa.
- Mitä lastentauteja olette sairastanut, lääkäri kysyi.
- Sikotauti, tuhkarokko, vesirokko ja tippuri.

Kaveri oli liikenteessä hieman pakoputkivammaisella välineellä ja poliisi pysäyttää, kävelee ikkunalle ja kysyy:
- Taitaa olla putkessa reikä?
- Joo, muuten se olis tankoo!

kalajoki miitin yhteis ajolle lähtö
http://www.youtube.com/watch?v=yG6zY3gZPOQ&feature=related

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti