keskiviikko 26. lokakuuta 2011

KE 26.10.2011














Kuva arkistojen kätköistä: Jukka Kauppila ja Martti Vainio vauhdittamassa Kalajoen kunniakierrosta.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 4 C, tuuli lounaasta 2m/s, pilvistä ja pouta, suhteellinen kosteus 94 %. Lämpötila päivällä + 7 C. Aurinko nousee 08.47 ja aurinko laskee 17.27. Päivän pituus 8 t 40 min..

Amanda otettiin almanakkaamme 300-luvulla eläneen Strassburgin piispa Amanduksen muistoksi – Latinan Amandus tarkoittaa rakastettavaa. Manta on Amandan tavallisin puhuttelumuoto. Niina vuodelta 1973 kuuluu venäläiseen nimistöön. Se on toisaalta Annasta Anninan välityksellä muovautunut puhuttelumuoto, toisaalta gruusialainen mukaelma Assyrian pääkaupungin Niiniven kreikkalaisesta vastineesta Ninos.

Tapahtumat

Kävin tänään Rautiossa katsomassa äitiäni. Lainasin tänään kirjastosta Juhani Suomen kirjan Entä tähtien tällä puolen? Kirja antaa uutta näkemystä päättäjistä ja joskus saa jopa ironisia sävyjä. Lainaus kirjasta: ”Väitin tuntevani Ahon istuttuani useamman vuoden naapurihuoneessa Ahon toimiessa Väyrysen poliittisena sihteerinä. Siltä pohjalta olin saanut vaikutelman, että Aholla oli suurin tuntemani ego eikä juuri muuta sen katteeksi kuin pelurin vaistot.”

Uutiset

Pääministeripuolue kokoomus on onnistunut kasvattamaan suosiotaan hallitusvastuustaan huolimatta. Puoluetta äänestäisi 23,2 prosenttia suomalaisista, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt, käy ilmi TNS Gallupin Helsingin Sanomien toimeksiannosta tekemästä tutkimuksesta. Kokoomuksen kannatus on noussut elo–syyskuun vaihteessa tehdystä kyselystä yli puoli prosenttiyksikköä. Huhtikuun vaaleista nousua on peräti 2,8 prosenttiyksikköä. Tutkimuksessa toiselle päähallituspuolueelle Sdp:lle mitattiin 18,5 prosentin kannatus, kun taas perussuomalaisia äänestäisi 21,9 prosenttia. Luvut ovat pysyneet viime mittaukseen nähden liki samoina. Muilta osin puolueiden suosioluvut ovat pysytelleet poikkeuksellisen samoissa lukemissa edelliseen mittaukseen verrattuna. Ainoa muutos kokoomuksen lisäksi on tapahtunut kristillisdemokraattien kannatuksessa, joka on vajonnut 0,4 prosenttiyksikköä 3,1 prosenttiin.Tulosten valossa keskusta saattaa olla toipumassa pohjakosketuksestaan. Nyt sen kannatus on 13,4 prosenttia

Ruotsin sosiaalidemokraatit haluavat avata maan turvallisuuspoliisin Säpon Stasi-arkistot. Demareita valtiopäivien perustuslakivaliokunnassa johtava Sven-Erik Österberg sanoo Svenska Dagbladet -lehdelle, että arkistot olisi syytä avata "niin laajasti kuin mahdollista".Svenska Dagbladetin mukaan Säpon papereissa nimetään noin 50 ruotsalaista, joita on epäilty yhteistyöstä entisen DDR:n turvallisuuspoliisin kanssa.

Sikaloiden salakuvauksesta luettiin tänään syytteet neljälle Salon käräjätalolla. Kaksi naista ja miestä sai syytteen törkeistä kunnianloukkauksista. Heistä yksi mies ja yksi nainen saivat lisäksi syytteen julkisrauhan rikkomisista. Asianomistajina on kymmenen sikatilan omistajia. He vaativat yhteensä yli 150 000 euron vahingonkorvauksia.

Alkoholismi uhkaa näissä ammateissa
http://www.iltalehti.fi/elintavat/2011102514642080_el.shtml

Cent-Listat Oy rakentaa Kalajoelle aihiotehtaan. Tehtaaseen tulee muun muassa sormijatkos- ja vannessahalinja oheislaitteineen. Puukeitaan Kalajoella sijaitseva tytäryhtiö Cent-Listat Oy toteuttaa vuosille 2011–2015 suunnitellun investointiohjelman seuraavan vaiheen rakentamalla aihiotehtaan. Rakennustyöt käynnistyvät välittömästi ja laitteiden asentamiseen päästään ensi vuoden alussa. Investointiohjelman kustannusarvio on kokonaisuudessaan noin 1,5 miljoonaa euroa.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Ahkeruudella asiat menestyvät.
Kyvykkäät tekevät paljon työtä.
Kävelevään jalkaan muta tarttuu.
Älä piittaa ihmisten puheista, tee vain työsi taidolla.
Kenen verkko, sen kalat.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

El Condor Pasa
http://www.youtube.com/watch?v=M_gSydN_BYM

Varvara - the song "Katyusha"
http://www.youtube.com/watch?v=nabYYdQkS58

Terveys ja liikunta

Paino 102,7 kg, verenpaine 160 / 101, leopulssi 55.

Loppukevennys

Miten hammaslääkäristä tulee aivokirurgi? - Kun pora lipsahtaa.

Herra johtaja, vaadin, että otatte konttoripäällikön heti puhutteluun, sanoi sihteeri tuohtuneena. Kuulin omin korvin hänen sanovan eräälle asiakkaalle, että olen vanha huora! - Teen sen heti. Onhan edesvastuutonta mennä paljastamaan yhtiön sisäisiä liikesalaisuuksia vieraille.

Sihteeri täyttää kyselylomaketta, jonka aiheena on työpaikan ilmapiiri. Kaikki sujui hyvin kunnes hän tulee kohtaan ”suhde johtajaan”. Pienen epäröinnin jälkeen hän kirjoittaa: Kyllä, maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Ajattele, johtaja on mennyt naimisiin sihteerinsä kanssa. Luulin kysymyksessä olleen pelkän flirtin. - Niin johtajakin luuli.

Johtajalla oli ongelma. Lääkäri oli kehottanut häntä vähentmään seksihommat puoleen. Nyt hän ei tiennyt ottaisiko avioeron vai antaisiko sihteerille lopputilin.

Mitä sanoo hyvä sihteeri aamuisin? - Good morning, sir! Mitä sanoo erittäin hyvä sihteeri aamuisin? - It is morning, sir!

Kappale kadonnutta Kalevalaa
Vaka vanha Väinämöinen, uros kaunis karvarinta, tunsihe tulisen lemmen, sytkyttävän suonissansa, kutkuttavan kullin päässä. Tuo ei tuostansa tokene, jollei naida napsahuta, naista suttihin sukaise. Vaka vanha Väinämöinen, kantaja kalun kamalan, halajas hameen haentahan, emon ehtan etsintähän. Suuntasi suksensa salolle, vartavasten vieraisille. Lylyllänsä lykkelehti, kalhullansa kiitäeli, kunnes kohteeseensa kerkisi, Pohjan piukoille perille.

Pohjan piika pikkarainen, kovin kiimainen kakara, tarjosi toki tavaratansa, pilluansa pantavaksi. Vaka vanha Väinämöinen, sanan virkkoi noin nimesi: "Ei ole pillusi parahin, aikamiehen aiottavaksi, isojen poikien pantavaksi. Vaan se on pukkia poikasien, alamittaisten asettaa.

Pohjan Akka harvahammas, leveäperseinen letukka, pyörsi pirtistä pihalle, povensa puolittain paljasti, sanan suustansa noin suikkasi: "Jos sie tahot Kalevan Poika, pillun pitkän pantavaksi, pyllyn pulskan pukittavaksi, tule tuokiossa tupahan, alle kahden kurkihirren.

Vaka vanha Väinämöinen, pieksut porstuaan potkaisi, paidan palttinaisen paljasti. Muorin laverille levitti, housut nilkoille nitisti. Pallit pontevasti paljasti. Vaka vanha Väinämöinen, oikaisi aisansa esille, sukunuijansa suoristi, varren vallan vapisevan. Syöksi kullinsa kamalan, uumenihin uikuttavan, nartun naitavan napahan. Tahdin tuimaksi tihensi, vauhdin vallan vihmovaksi. Paadet vaskiset vapisi, pöly pirtissä pöllysi, pierut perseistä pärisi,

Vaka vanha Väinämöinen, tunsi tuhonsa tulevan, onnen oivan orgasmissa, siemenen syvälle syöstessänsä, mehunsa muorihin mojautti, koinat kohtuun kehittymään.

Vedetään hatusta - Kahdella repliikillä 2
http://www.youtube.com/watch?v=Eaw0jVsCs40&feature=feedrec_grec_index

Vedetään hatusta - Vedetään kamoista 3
http://www.youtube.com/watch?v=fn__6FlKbTw&feature=related

Vedetään hatusta - Kahdella repliikillä
http://www.youtube.com/watch?v=ujDVNuXUYmI&feature=related

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti