perjantai 7. lokakuuta 2011

PE 07.10.2011



















































Tänään oli tuulinen päivä. Korkeimmillaan tuuli 12 m /s Kalajoella. Vesi nousi lähes metrin. Kaksi ylintä kuvaa Vihaspauhan parkkipaikalta, mikä oli veden vallassa. Kaksi alempaa kuvaa ovat Keskuskarin tien molemmilta puolin tuulen tuivertaessa kovalla voimalla ja kuohuvien aaltopäiden iskiessä rantaan.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 8 C, tuuli etelästä 7 m /s , pilvistä ja vähäistä sadetta, suhteellinen kosteus 91 %. Lämpötila päivällä + ( C. Aurinko nousee 07.49 ja aurinko laskee 18.33. Päivän pituus 10 t 44 min.

Ruotsalaiset – ja suomalaiset – ovat saaneet Birgittansa muinaiskelttiläisen tulenjumalattaren Brigantian nimestä, joka merkitsee korotettua, ylennettyä. Nimestä on tietoja Suomessakin jo 1300-luvulta, ja lähes yhtä kauan lokakuun seitsemättä on meillä juhlittu Vadstenan luostarin perustajan Pyhän Birgitan muistopäivänä. Birgitta on poikinut hyvän joukon nimiä rinnalleen almanakkaan.

Tapahtumat

Suomi-sarja jääkiekko-ottelussa maakunnan hegemoniaottelussa Kokkolassa JHT pisti Kokkolan Hermeksen jäänrakoon numeroin 1-7 (0-2, 0-4, 1-1) yli 500 katsojan todistaessa Hermeksen nöyryytystä.

Uutiset

Hallituspuolueista SDP:n kannatus on pudonnut alle 18 prosentin ja kokoomuksen suosio on noussut yli 24 prosentin. Oppositiossa perussuomalaiset kerää lähes 22 prosentin kannatuksen, ja keskustan syöksy alaspäin näyttää tasaantuvan vajaan 13 prosentin lukemiin.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/10/kokoomus_karkaa_sdplta_2931297.html

Pyhäjoen ydinvoimalan jätteet eivät mahdu Olkiluotoon
http://www.hs.fi/kotimaa/Pyh%C3%A4joen+ydinvoimalan+j%C3%A4tteet+eiv%C3%A4t+mahdu+Olkiluotoon/a1305546665645

Ranskalaisyhtiö Arevan ydinvoimatyömaalla Kiinassa on törmätty samankaltaisiin puutteisiin kuin Arevan vetämässä Olkiluoto 3 -hankkeessa Eurajoella. YLE Uutisten saaman raportin mukaan kiinalaisviranomaiset huomauttivat ennen rakennustöiden alkua voimayhtiöitä Taishanin voimalatyömaalla muun muassa betonin laadunvalvonnan puutteista. Säteilyturvakeskus joutui aiemmin puuttumaan samaan asiaan Olkiluodossa.

Halsualle Rössin kylään suunniteltu suurturkistarha saa sekä Halsuan että Kaustisen ympäristölautakuntien tuen. Tarha-alueelle on tarkoitus rakentaa 130 uutta varjotaloa, joiden yhteispituus on yli 12 kilometriä ja tarhalle tulee enintään runsaat 30 000 kettua ja 77 000 minkkiä.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
http://www.promerit.net/avainsanat/erkki-aho/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/
Markus Jansson http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari http://www.mikkoniskasaari.fi/
Antti Heikkilä http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=224

Päivän mietelause

Onnellinen elämä on mielenrauhaa.
Mahdollisuus harjoittaa vapaasti omia kykyjään on onnen ydin.
Elämä ei anna ihmiselle mitään ilman työtä.
Työ on minun paras nautintoni.
Työ ja rakkaus – ne ovat kaiken perusta.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Frederik - Tsingis Khan
http://www.youtube.com/watch?v=NJ9G744XPdI&feature=related

Juhamatti - Volga
http://www.youtube.com/watch?v=j--_gSS2KGc&feature=related

Jaakko Teppo - Pamela
http://www.youtube.com/watch?v=rC8n4t61t8w&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 103,0 kg, verenpaine 179 / 108, lepopulssi 54.

Loppukevennys

Opettaja vei Pikku-Matin luokn Turun tuomiokirkkoon. - Mikä kiinnittää teidän huomitanne täällä ensimmäiseksi? Opettaja kysyi innon puna poskillaan. - Täällä ei ole telkkaria, Matti kiljaisi.

Alakoulun uskontotunnilla opettaja kertoi siitä, kuinka Jeesus vieraili Martan ja Marian kodissa. Seuraavalla tunnilla lasten piti kertoa tarinan sisältö omin sanoin. Kun kukaan ei viitannut, opettaja määräsi Villen kertomaan, mitä hän muisti. Ja Ville kertoi: - Kun Martta näki Jeesuksen tulevan, hän sanoi Marialle: ” Laita hemmetin äkkiä kahvipannu tulelle ja omat munkit pakkasesta. Jeesus on kohta jo ovella.”

Tiedättekö, minkä takia kukat kasvavat niin nopeasti, kun ne lannoitetaan? Opettaja kysyi luokalta biologian tunnilla. Ville viittasi ja sai luvan vastata: - Ne haluavat päästä mahdollisimman nopeasti raittiiseen ilmaan!

Mistä teidämme että Aatami asui paratiiisissa? Opettaja kysyi luokalta uskonnon tunnilla. - Sillä ei ollut anoppia, Pikku-Juuso vastasi hiljaa.

Opettaja käski luokan kirjoittaa aineen tulipalosta. Näin Oskari kirjoitti: ”Lapset ovat usein tulipalojen aiheuttajia. Ne syntyvät poikkeuksetta huolimattomuuden ja hutiloinnin seurauksena.”

Oltiin uskonnon tunnilla. - Ja seuraavaksi ainon kertoa teille, kuinka maailmaan luotiin kaksi ensimmäistä ihmistä. - Se me jo tiedetään, Pikku-Ville huusi. - Mutta kerro siitä, kuinka se kolmas tehtiin!

Opettaja näytti luokalleen kuvia vieraiden kansojen lapsista. Eräällä pojalla oli huomattavan kapeat hartiat. - Minkähän takia? Opettaja kysyi luokalta ja arveli näin pääsevänsä puhumaan maailman nälänhädästä. - Josko se on koeputkilapsi, Pikku-Ville arveli.

Hilander-TV Tohtori Kimittäjä 4
http://www.youtube.com/watch?v=yG2VQJDzRT8&feature=related

Hilander TV - Loiri puffi
http://www.youtube.com/watch?v=wXbewLDIro8&feature=related

Halonen imitaatio
http://www.youtube.com/watch?v=PKmVZnlQZK4&feature=related

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti