lauantai 27. helmikuuta 2010

LA 27.02.2010










Päivän sää

Lämpötila aamulla – 3 C, tuuli 2m/s, yöllä satanut lunta. Päivällä – 1 C.

Tapahtumat

Kävin aamulla lumitöissä, koska yöllä oli satanut lunta ja koko ajan sataa lisää. Iltaa kohti sade on muuttunut vetisemmäksi.

Olin tänään kuuluttajana Hippo-hiihdoissa, joissa kisaisäntinä olivat Kalajoen Osuuspankki ja Kalajoen seurakunta. Hippo-hiihtoihin osallistui n. 200 hiihtäjää. Kisahartauden piti rovasti Terho Hämeenkorpi. Oli miellyttävä tavata vanhaa koulukaveria eli Terho Hämeenkorpea. Olin Terhon kanssa Alavieskan-Raution kunnallisessa keskikoulussa samaan aikaan 1960-luvulla.

Kalajoki-näyttelyyn olen sopinut tehtäväksi maalauksen Etelänkylän koulusta, jonka on suunnitellut arkkitehti Toivo Salervo. Hän on yksi tärkeimmistä koulutalojen suunnittelijoista Suomessa.
Myös Kalajoen keskustassa oleva Vanha-Jussila maalataan tauluksi. Vanha-Jussilan pihalla oli I maailmansodan aikaisten venäläissotilaiden kasarmit. Vanha-Jussila on Kalajoen kantatiloja, jonka historia ulottuu ainakin 1500-luvulle. 1800-luvulla talo siirtyi lukkari Friisille, joka aloitti paikalla teollisen toiminnan. Talossa on harjoitettu myös kauppaa ja kestikievari- ja majatalotoimintaa.
Kalajoen Apteekki on Suomen vanhin maaseutuapteekki. Apteekkitalon ikä ei ole tiedossa, mutta se on todennäköisesti peräisin 1800-luvulta. Apteekkari Väinö Granlundin toimesta rakennusta remontoitiin ja laajennettiin useaan otteeseen. Granlundin lisäys oli mm. torni, joka on ollut tyypillinen osa vanhoja apteekkirakennuksia. Julkisivun erkkerin päällä on ollut parveke ja talon ympärillä vehreä puutarha. Apteekkirakennuksesta samoin kuin Etelänkylän koulusta ja Vanha-Jussilan talosta taiteilija Oma Orell tekee maalaukset.
Haaralan talosta Oma Orellin maalaus on nyt viimeistelyä vaille valmis. Nämä maalaukset tulevat esille toukokuun alussa avattavaan Kalajoki-näyttelyyn.

Sain tänään tehtäväkseni erään virheellisen kaava-asian korjaamisen. Asia näyttää edistyvän kohtuuttoman hitaasti Kalajoen kaupungin byrokratiassa. Tehdyn virheen korjaaminen näyttää tuottavan ylivoimaisen suuria vaikeuksia Kalajoen kaupungin virkamiehille. Pyrin vauhdittamaan asiaa maanantaina.

Lupauduin tekemään Kalajoen Junkkareiden juhlalehteen seuran historian merkittävimmistä tapahtumista parin sivun jutun sekä jutun myös naisjaoston toiminnasta.

Uutiset

Kalajoen lukion eläkkeelle jäänyt rehtori Martti Isokoski on kuollut 24.02.2010. Kokkolan keskussairaalassa 74-vuotiaana. Martti Isokoski toimi Kalajoen lukion rehtorina toimi vuodesta 1963 lähtien 32 vuoden ajan. Katso tietoja lukion toiminnasta http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=428

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee arveluja siitä, että NordStream-maakaasuputken yhteyteen lasketaan venäläinen telekommunikaatiokaapeli. Varsinainen syy Venäjän haluun siirtää teleliikennettään itse hallinnoimilleen urille on Ruotsi. Ruotsi saa lakiensa mukaan salakuunnella rajojensa läpi kulkevaa teleliikennettä.

Toinen lehtileike käsittelee nuorisosihteeri Alpo Murtoniemen eläkkeelle jäämistä. Murtoniemi jättää 38 vuoden kunnallisuransa ja ”uhkaa” kirjoittaa muistelmat, joita ”on syytä pelätä”.

Muut lehtileikkeet käsittelevät Vancouverin olympialaisia.

Televisiosta katsottua

NAISET, PUJOTTELU
1. Maria Riesch GER 1.42,89
2. Marlies Schild AUT + 0,43
3. Sarka Zahrobska CZE + 1,01
4. Maria Pietilä-Holmner SWE + 1,33
5. Sandrine Aubert FRA + 1,57
6. Tanja Poutiainen FIN + 2,04
7. Elisabeth Görgl AUT + 2,08
8. Nicole Gius ITA + 2,12
9. Tina Maze SLO + 2,20
10. Veronika Zuzulova SVK + 2,25
Sanni Leinonen laski ulos kilpailun avauskierroksella.

MIEHET, VÄLIERÄ
USA - Suomi 6-1 (6-0,0-0,0-1)
2.04 1-0 Malone
6.22 2-0 Parise (Stastny, Rafalski) yv
8.36 3-0 E Johnson (Pavelski,Malone)yv
10.08 4-0 Kane
12.31 5-0 Kane (Rafalski)
12.46 6-0 Stastny (Langenbrunner,Parise
54.46 6-1 Miettinen (Lepistö) yv
Maalivahdit Jäähyt
Miller USA 4+7+ 7=18 USA 3 x 2 min
(vaihto ajassa 48.29) FIN 5 x 2 min
Thomas 6 J Ruutu 1 x10 min
Kiprusoff FIN 3 (vaihto ajassa 10.08)
Bäckström FIN 4+9+ 3=16

MIEHET, VÄLIERÄ
Kanada - Slovakia 3-2 (2-0,1-0,0-2)

Terveys ja liikunta

Paino 105,0 kg, verenpaine 156/104, lepopulssi 61

Loppukevennys

Tiedättekö mitä yhteistä on tyttöystävälläni ja kananmunilla? Veikko kysyi kerran kiukkuisena Villeltä. – En tiedä. – Molemmat ovat maalattuja ja kovaksikeitettyjä.

- Mitä yhteistä on naisilla ja sammakoilla? – En osaa sanoa. – Alituinen kurnutus, koko ajan kylmät jalat ja jatkuva haikaran pelko.

- Aiot erota siis jo viidennen kerran. Kauheaa! Kenessä on syy, naisissa vai sinussa? – Ei ainakaan minussa. Jokainen akka on itse pyytänyt eroa.

- Tiedätkö Ville, minkä ammatin harjoittaja saa kärsiä kaikkein eniten. – En tiedä. – Sikojen teurastaja.

Mies haki työpaikkaa. – Olen naimisissa ja minulla on kahdeksan lasta. – Jassoo. Ja mitä muuta te osaatte.

Jussi porhalsi viinakauppaan ja ilmoitti muitta mutkitta Alkon myyjälle: - Äkkiä halvinta mikä menee päähän. – Tossa on muovikassi, 20 centtiä, myyjä ilmoitti lakonisesti.

Vanhapiika meni viinakauppaan ja halusi tietää viineistä. – Tuleeko se lihan vai kalan kanssa? ystävällinen Alkon myyjä tiedusteli. – Ei kun talonmiehen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti