torstai 18. helmikuuta 2010

TO 18.02.2010



Kuva Haaralan talosta







Päivän sää

Lämpötila aamulla -25 C, päivällä -16 C.

Tapahtumat

Kalajoki-näyttelyn valmistelussa edetään hyvää vauhtia. Nyt on pienoismalleja valmiina lisää muun muassa Haaralan talo, Lääkärintalo, Santaholman konttori, Kilpisen talo, kauppias Poukkulan talo ja Raution pappila on työn alla.

Olen tänään keskustellut useamman henkilön kanssa yhteiskunnallisesta taide-, kulttuuri-, urheilu- ja yritysrahoituksen jakamisesta. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että näiden rahojen jako on poliittisesti värittynyttä. Eräs henkilö kertoi kuinka hän ei saanut rahoitusta kylätoimikunnan hankkeelle, kun poliittisena päättäjänä asiassa oli hänen kanssaan erimieltä oleva saman puolueen edustaja. Hän totesi, että kyläyhdistyksen on turha tehdä avustushakemuksia ko. taholle, koska päättäjänä on tietty sama henkilö.
Aikanaan Kalajoella haettiin alalla pitkät perinteet omaavan yhdistyksen toimesta rahoitusta lumiveistotaidon kehittämiseen ja tapahtumien järjestämiseen. Yhdistyksen joukkue oli voittanut maailmanmestaruuden ja lukuisia Suomen mestaruuksia. Silloin käytettävissä oli hankkeen vetämiseen todellinen alan ammattilainen niin lumiveistossa, opetuksessa kuin taiteen tuntemuksessakin. Vetäjäksi lupautunut henkilö oli mielestäni paras mahdollinen Suomessa siihen aikaan. Hankkeeseen ei saatu avustusta, koska hakijana oli ”väärä keskustalainen”. Heti kun hakijaksi tuli Kalajoen Hiekkasärkät Oy niin asialle tuli rahoitusta, mutta heillä ei ollut vetäjää hankkeelle ja siksi hanke loppui, kun rahat oli tuhottu. Hankkeella ei ollut jatkuvuutta eikä positiivista vaikutusta yhteiskunnalle.

PR-talojen ajalta muistan, kun KTM kieltäytyi rahoittamasta PR-talojen toimintaa, koska PR-Teollisuus Oy jatkoi konkurssiin menneen Alavieskan Puurakenne Oy:n toimintaa. Peruste oli tietenkin lainvastainen, mutta kukaan siihen ei puuttunut, vaikka olisi minkälaisen valituksen asiasta tehnyt, koska kysymys oli politiikasta.
Kera Oy kieltäytyi rahoittamasta Betonista Oy:n toimintaa, koska yritys jatkoi konkurssiin menneen yrityksen tiloissa. Perusteena Kera Oy:n yritystutkijan mukaan oli se, että konkurssissa ”yrityksen seinät olivat saastuneet”.
Valtuustoaloitteeni hiihtotunnelin taloudellisen kannattavuuden selvittäminen ei saanut Kalajoen kaupungin virkamiesten kiinnostusta, mutta heti, kun muutetun idean isäksi saatiin ”oikea keskustalainen”, niin rahaa on virrannut hankkeeseen ” mummon markkoina” yli miljoona.

On syytä epäillä, että yhteiskunnan rahoittamassa tieteen, kulttuurin, urheilun ja yritystoiminnan rahoituksessa politiikka on liian hallitsevassa asemassa ja hyväveli-järjestelmä toimii tehokkaasti. Päättäjät on usein valittu poliittisin perustein ja kytkökset ovat selvät. Minulta tänään eräs yhteiskunnan rahanjakoon keskeisesti vaikuttava henkilö kysyi, että olenko keskustalainen. Hän itse ilmoitti olevansa keskustalainen. Ehkä yhteiskunnan rahan saamiseen vaikuttaa ainakin täälläpäin se, jos on ”oikea keskustalainen”.
Yhteiskunnan avustusten, tukien, hanke- ja projektirahojen jakaminen on otettava tarkemman kontrollin piiriin. On selvitettävä ketkä avustuksia ja tukirahoja saavat, millä perusteella niitä on jaettu ja mitä tuloksia rahoilla on saatu aikaan. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että kulttuuri- ja taidemäärät jaetaan useasti niille, jotka ovat niitä tottuneet saamaan. Menettely on sama kuin keskustan kunnallisjärjestössä ja paikallisosastoissa. Valitaan entiset uudelleen. Muille jaetaan vain murusia enemmänkin suhteiden kuin ansioiden mukaan. Mielestäni Mauri Pekkarisen vaalirahoituskuviot olisi tutkittava uudelleen. Minun oikeustajuni mukaan kytkökset on selvitettävä.

Uutiset

Kehittyvien maakuntien Suomi (KMS) -tukiyhdistykseen liittyvä esitutkinta on saatu valmiiksi. Poliisi epäilee rikoksista kuutta ihmistä. Nimikkeet ovat jokaisen osalla rekisterimerkintärikos ja kirjanpitorikkomus. Epäiltyjä ovat keskustan yhteyspäällikkö Lasse Kontiola, KMS:n hallituksen puheenjohtajana toiminut ex-asianajaja Pekka Lind sekä hallituksen jäseninä olleet eversti evp. Jorma Kosunen ja yrittäjä Timo Töykkä. Ensimmäisen vuosikokouksen ainoa päätös oli pankkitilin avaaminen. Sen koommin hallitus ei kokoontunut. Poliisi siis epäilee, että tosiasiassa KMS:ssä valtaa on käyttänyt joku muu kuin yhdistysrekisteriin ilmoitettu virallinen hallitus. Lisäksi epäiltyinä on kuulusteltu Nova-yhtiöiden johtajat Arto Merisalo ja Tapani Yli-Saunamäki.

Suomalaisten tuotantoeläinten oloista näyttää paljastuneen jälleen vakavia epäkohtia. Ylen A-studio on näyttänyt Oikeutta Eläimille-järjestön turkistarhoilla salaa kuvaamaa videomateriaalia. Oikeutta Eläimille kertoo keränneensä kuvamateriaalin viime vuonna 30 suomalaiselta turkistarhalta kesäkuun ja joulukuun välisenä aikana. Iso osa kuvista on järjestön mukaan tarhoilta, joille on myönnetty sertifikaatti merkkinä hyvästä tuotantotavasta. Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) tuomitsee eläinaktivistien salaa turkistarhoilla kuvaamissa videoissa näkyvät eläinsuojelurikkomukset. Anttila lupaa, että viranomaiset tarkistavat videoilla olevat tilat. Eräs kohutuista tarhoista on Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton puheenjohtajalle kuuluva tila Närpiössä. Katso kohuttu video http://www.iltalehti.fi/nettitv/?15552593

Yleisradion uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Nokian verkkoyhtiön johtaja Lauri Kivinen, 48. Nykyisen johtajan Mikael Jungnerin kausi päättyy vappuna. Jungner johti Yleisradiota viisi vuotta. Lauri Kivinen: Kuuluin Jyväskylässä kokoomusnuoriin 70-luvulla. Mutta en ole pitkään aikaan ollut poliittisessa toiminnassa mukana.

Lehtileikkeet

Ensimmäinen lehtileike käsittelee Israelin kouluissa kytevää aikapommia eli koulutuksen kahtiajakoa. Arabilapset ovat eriarvoisessa asemassa.
Toinen lehtileike käsittelee Altiaa, valtionyhtiötä ja sen laajentumista pohjoismaihin.
Kolmas lehtileike käsittelee valtuustoaloitteita, muun muassa Tähtikeskusta Hillilän koululle.
Muut lehtileikkeet käsittelevät Vancouverin olympialaisia.

Televisiosta katsottua

MIEHET, SPRINTTI, 1,6 km (p)
Finaalin tulokset
1. Nikita Kriukov RUS 3.36,3
2. Aleksander Pantshinski RUS + 0,0
3. Petter Northug NOR + 9,2
4. Ola Vigen Hattestad NOR + 13,7
5. Aleksei Poltaranin KAZ + 18,1
6. Öystein Pettersen NOR +1.19,9
7. Emil Jönsson SWE
8. Mihail Devjatjarov RUS
9. Johan Kjölstad NOR
10. Kalle Lassila FIN
11. Teodor Peterson SWE
12. Sami Jauhojärvi FIN
22. Jesse Väänänen FIN
37. Matias Strandvall FIN


NAISET, SPRINTTI, 1,4 km (p)
Finaalin tulokset
1. Marit Björgen NOR 3.39,2
2. Justyna Kowalczyk POL + 1,1
3. Petra Majdic SLO + 1,8
4. Anna Olsson SWE + 2,5
5. Magda Genuin ITA + 9,9
6. Celine Brun-Lie NOR + 12,3
7. Astrid Jacobsen NOR
8. Kikkan Randall USA
9. Virpi Kuitunen FIN
10. Magdalena Pajala SWE
11. Katerina Smutna AUT
12. Natalia Korosteleva RUS
13. Aino-Kaisa Saarinen FIN
19. Kirsi Perälä FIN
21. Pirjo Muranen FIN

MIESTEN HALFPIPEN LOPPUTULOKSET
1. Shaun White USA 48,4
2. Peetu Piiroinen FIN 45,0
3. Scott Lago USA 42,8
4. Iouri Podladtchikov SUI 42,4
5. Louie Vito USA 39,4
6. Markku Koski FIN 36,4
7. Justin Lamoureux CAN 35,9
8. Kazuhiro Kokubo JPN 35,7
9. Ryo Aono JPN 32,9
10. Mathieu Crepel FRA 25,9
11. Markus Malin FIN 18,6
12. Gregory Bretz USA 18,3

Suomi - Valko-Venäjä 5-1 (2-0,1-1,2-0)
3.24 1-0 Jokinen (S. Koivu, Selänne)yv
17.50 2-0 Hagman (M. Koivu, Pitkänen)yv
20.21 2-1 Kostitsin (Demagin)
36.52 3-1 Hagman (M. Koivu)
40.23 4-1 Filppula (M. Koivu)
52.59 5-1 J. Ruutu (Kukkonen, Kapanen)
Maalivahdit Jäähyt
Kiprusoff FIN 2+ 1+ 8=11 FIN 2 x 2 min
Koval BLR 15+10+15=40 BLR 6 x 2 min

Terveys ja liikunta

Paino 105,0 kg, verenpaine 170/99, lepopulssi 60. Nuha ja yskä on hellittänyt otettaan.

Loppukevennys

- Oletko jo unohtanut minulta lainaamasi kympin?
- En vielä, veli hyvä, mutta anna minulle aikaa.

- Voisitko Hannu kertoa esimerkin ihmiskehon sopeutumiskyvystä? – Kyllä vain: Niilo-sedän nahka ei haljennut, vaikka hän lihoi 25 kiloa.

Mies ja vaimo olivat riidoissa. Vaimo: - Mieluummin olisin naimisissa itse Vanhan Aatamin kanssa. – Tuskin pappi vihkisi niin lähisukulaisia.

- Anteeksi, mutta ovatko nämä omenat ranskalaisia vai amerikkalaisia? – Entä sitten? Aiotteko jutella niiden kanssa.

- Huomenna sinun on pidettävä silmäsi auki. – Miten niin? – Muuten et näe mitään.

- Et voi aavistaa, miten minua kesäloman aikana piiritettiin, Eeva henkäisee ystävättärelleen. – Voin toki. Hyttyset olivat viime kesänä todella kiusallisia.

- Mutta rakas lapsi, kuka sinut on opettanut kiroilemaan, täti nuhteli. – Opettanut ja opettanut, vaikka toinen on lahjakas.

Ahti Karjalainen tanssi Afrikassa mustan tytön kanssa. Lopulta hän arveli, että täytyy sanoa jotakin. Hän sanoi: - I love you. Tyttö vastasi hiukan arvellen: - I love you too. Johon Ahti: - I love you three.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti