sunnuntai 14. helmikuuta 2010

SU 14.02.2010


















Päivän sää

Lämpötila aamulla – 14 C, päivällä – 8 C, tuuli 2m/s

Tapahtumat

Kävin katsomassa JHT:n B-junnujen pelin SaPKoa vastaan. Kotijoukkue voitti 6-5.
Kävin katsomassa JHT:n C-junnujen pelin IPK:ta vastaan. Kotijoukkue voitti 6-3.
Kävin Tapion Tuvalla katsomassa jääveistoa sekä lumiveistoa.

Uutiset

Sonni ruhjoi miehen kuoliaaksi Alajärven Lehtimäellä lauantaina. Myös miehen veli joutui sonnin ruhjomaksi, ja hänet vietiin hoidettavaksi Etelä-Pohjanmaan keskussairaalaan.

Carolinan Jussi Jokinen jäi maajoukkuetauolle 23 osuman miehenä, parhaana suomalaisena maalintekijänä NHL:ssä. Olympialaisissa häntä ei silti nähdä, sillä päävalmentaja Jukka Jalonen ei löytänyt joukkueesta oikeata roolia Jokiselle - tai löysi parempia pelaajia Jokisen tilalle. Jokinen on tehnyt 60 pelissä 23+26=49 pistettä.

Lehtileikkeet

Ensimmäinen lehtileike käsittelee kiinalaista kalenteria, jossa alkaa tiikerin vuosi. Tiikerinvuosi lupaa rohkeille rahaa. Olen kiinalaisen horoskoopin mukaan tiikeri.

Televisiosta katsottua

Olen katsonut yön aikana Vancouverin olympialaisia. Ohjelmassa on ollut naisten jääkiekko-ottelu Ruotsi-Sveitsi ja Canada – Slovakia ja 5000 metrin luistelu. Canada voitti Slovakian 18-0. Kanadassa jääkiekkoa harrastaa jopa 85 000 naista, kun Slovakiassa vain 263 naispelaajaa vetää jalkaansa hokkarit.

MÄKIOSUUDEN TULOKSET, HS 106
1. Jani Ryynänen FIN
2. Todd Lodwick USA + 0.34
3. Christoph Bieler AUT + 0.42
4. Johnny Spillane USA + 0.44
5. Jason Lamy Chappuis FRA + 0.46
6. Alessandro Pittin ITA + 0.48
7. Mario Stecher AUT + 0.52
8. Anssi Koivuranta FIN + 0.52
Francois Braud FRA + 0.54
13. Jaakko Tallus FIN + 1.04
22. Hannu Manninen FIN + 1.18

Terveys ja liikunta

Paino 104,5 kg, verenpaine 164/104, lepopulssi 62, nuha jatkuu kolmatta päivää.

Loppukevennys

Ruotsalainen käveli apteekkiin. - Haluaisin ostaa sellaisen uudenlaisen kondomin, jonka päässä on hyönteismyrkkyä. - Hyönteismyrkkyä? kummastelee apteekkari. Tarkoittanette varmaankin siittiömyrkkyä. - En vaan hyönteismyrkkyä. Ystävälläni on suolimatoja.

- Kauanko anoppi kerää vielä mansikoita? kysyi Ossi.
- Pari tuntia, vastasi Leila.
Johon Ossi tyytyväisenä: - Hyvä!! Sitten ei tarvitse laittaa linnunpelätintä...

Eräässä ravintolassa oli meno päällä ja ihmisiä virtasi sisään. Ovella seisoi kuitenkin naispuoleinen pelastusarmeijan sotilas, joka pysäytti niin monta kuin ehti.
- Älkää menkö sinne synninpesään, älkää menkö...
Eräs nuori mies kysi oliko nainen ollut itse koskaan ravintolassa.
- En tietenkään.
- Kuinka voit tietää minkälaista siellä on. Lähde mukaan.
Pienen suostuttelun jälkeen nainen lähti sisälle. He menivät baariin ja mies kysyi oisiko tarjota drinkin.
- Voi hyvänen aika, nainen sanoi epäröiden. - No jos saan sen kahvikupissa, niin voin ottaakin. Muuten se olisi liian moraalittoman näköistä.
Mies meni baaritiskille ja pyysi kaksi viskipaukkua, toisen lasiin ja toisen kahvikuppiin.
- Ei kai...baarimikko sanoi ällistyneenä. - Älä vain sano että se pelastusarmeijalainen on taas täällä!

Miksi ruotsalainen blondi ei käytä minihametta?
- Ettei munat näy.

Pakkanen lannistaa nudistin.

Naura ongelmillesi, niin kaikki muutkin tekevät.

Siitä huolimatta, että eläminen on niin kallista, se on edelleen hyvin suosittua.

Pessimisti ei pety koskaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti