tiistai 29. kesäkuuta 2010

TI 29.06.2010














Valtuutettu Veli Ainali kysyy

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 4C, päivällä + 26 C tuuli 4m/s

Tapahtumat

Kapina kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raili Myllylän toimintaa vastaan on voimistumassa. Tänään oli vuorossa ennen valtuuston varsinaista kokousta valtuuston työjärjestyksen 7 §:n mukainen kyselytunti. Valtuuston puheenjohtaja Pekka Märsylä ilmoitti valtuutetuille lähettämässään kutsussa, että kaupunginhallitukselle on toimitettu kirjallisena valtuutettujen Veli Ainalin, Heikki Ojan, Laura Kaattarin, Niko Jäppisen sekä Eija Pahkalan kysymykset. Totuus on se, että kaupunginhallitus ei ole käsitellyt valtuutetuille annettavia vastauksia, vaan ne ovat kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raili Myllylän vastauksia asiassa valtuutetuille. Kysymykset olivat asiallisia, mutta vastaukset eivät olleet vastauksia esitettyihin kysymyksiin.
Tämä menettely osoittaa suurta valtuutettujen aliarvostusta ja myös kaupunginhallituksen jäsenten suurta välipitämättömyyttä asioista. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että tärkeintä kaupunginhallituksen jäsenille on olla kultapossukerhon jäsen, ei se mitä ja miten asioita käsitellään ja miten päätökset syntyvät. Miksi kaupunginhallituksen jäsenet hyväksyvät tällaisen menettelyn? Asia ei ole ollut kaupunginhallituksen esityslistalla. Katso esityslista. Kuvan saat isommaksi klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.




















Uutiset

Oulun seudun viisi kuntaa ovat liittymässä yhteen vuodenvaihteessa 2012–2013. Silloin syntyy 185 000 asukkaan kaupunki. Näin Suur-Oulu ohittaa väkimäärältään Turun ja siitä tulee Suomen viidenneksi suurin kaupunki.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee Kalajoen juhannusta. Uutisen mukaan Kalajoen juhannus paransi viime kesästä. Promoottori Petri Ekmanin mukaan Kalajoen juhannus keräsi tänä vuonna 42 000 keskikesän juhlijaa. Erkin kommentti: uutinen on täysi ankka. Kalajoella oli tuskin 14 000 kävijää.

Televisiosta katsottua

Viisinkertainen maailmanmestari Brasilia ei antanut ennakkoon yllätysvalmiina pidetylle Chilelle mitään mahdollisuuksia MM-turnauksen neljännesvälierässä, vaan löi taululle tylyt 3–0-lukemat.

Terveys ja liikunta

Paino 105,1 kg, verenpaine 177/113, lepopulssi 56. Pyöräily 28 km/796 km

Loppukevennys

Mies meni kenkäkauppaan, ja nuori myyjätär tuli kysymään: - Mitä herralla on mielessä? Mies vastasi: - Pimpsa minulla on mielessä, mutta kenkiä minä tulin ostamaan.

Mitä on rodeorakastelu? Työnny vaimoosi takaapäin ja tokaise: - Tästä se sihteerikin tykkää! Tämän jälkeen yritä pysyä kahdeksan sekuntia sisällä.

Nainen todella rakastaa miestä, jos hän menee tämän kanssa sänkyyn heti tultuaan kampaajalta.

Mitä yhteistä on miehillä ja sukkahousuilla? Ne joko tarraavat kiinni, juoksevat pakoon tai eivät ole sopivat haaroista.

Kaksi huoraa seisoi kadun kulmassa. Toinen sanoi: - Täällä haisee muna. – Sori, mä röyhtäisin, toinen vastasi.

Kaksi miestä meni Marjaan – toinen edestä, toinen takaa.

Tamperelainen hyppäsi sivuttain ojan yli. Muut ihmettelivät sitä. – Saanpahan kotona kertoa tehneeni syrjähypyn.

Maisansalon laiturilla istui hömäkän näköinen pimu liotellen varpaitaan Näsijärvessä. Late ajatteli tehdä tuttavuutta: - Onko vesi lämmintä? – Minä olen eestiläinen huora, enkä mikään termometri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti