tiistai 15. marraskuuta 2011

TI 15.11.2011



















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 3 C, tuuli, pohjoisesta 3 m / s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 54 %. Lämpötila päivällä + 3 C. Aurinko nousee 08.52 ja aurinko laskee 15.23. Päivän pituus 6 t 31 min.

Janikaa voidaan pitää Johanneksesta johdettujen miehennimien (Jan, Jani) sisarnimenä, toisaalta se voi olla vanhan pyhimysnimen Euniken muunnos. Janita ja Janina ovat muuntautuneet Johanneksesta – välittäjänä ovat todennäköisesti toimineet vastaavat anglosaksiset naisnimet.

Tapahtumat

Eilen metsähallituksen edustajat kertoivat Kalajoen kaupunginhallitukselle suunnitelmistaan Kalajoen Natura-alueiden osalta. Mielestäni tämä on oikea ja hyvä tapa lähestyä asioissa kaupunginhallitusta. Luontopolkuasian viimeistelyä ja lintutornien toimintaedellystysten parantamsita korostin heille ja olin tyytyväinen siitä, että vihdoinkin Meriluontokeskuksen toimintaa tehostetaan.

Tänään ennen valtuuston kokousta oli Vesikolmio Oy:n toimitusjohtaja Risto Bergbackan esitys: Vesikolmio 2010 Siirtolinja ja Keskuspudistamo ja hinnankehitys. Minä kommentoin tätä asia loppuviikon aikana.

Vestia Oy toimitusjohtaja Antero Isokoski oli perunut oman puheenvuoronsa. Vestian alueella on jätelautakunnan perustaminen meneillään. Hankkimani ja saamani aineiston perusteella on syytä epäillä, etta asiaan liittyy paljon juridisia ongelmia. Ehkä juuri tästä syystä Vestia Oy:n toimitusjohtaja oli perunut puheenvuronsa. Kommentoin niitä loppuviikon aikana Kalajokiblogissani.

Tänään oli kaupunginvaltuuston kokous. Veroprosentti nostettiin 19,50:een varmuuden vuoksi. Kalajoki olisi tullut toimeen pienemmälläkin eli 19.00 veroprosentilla, mutta veroprosentin nosto on varautumista tulevaisuuteen. Kaupunginhallituksessa asia meni äänestykseen ja kaupungimjohtajan esitys tuloveroprosentin nostosta voitti äänestyksessä numeroin 7-5. Valtuustossa äänestettin asiasta. Veroprosentin korotusta vastaan äänesti kokomuuslaiset ja kymmenen keskustalaista. Änestystulos oli 38-17. Kokoomus kannatti kiinteistöveroprosentin nostoa. Yleishyödyllisten yhdistysten kiinteistöveron poistamista esitti keskustan Alpo Murtoniemi ja minä kannatin esitystä, Perustelin asian sillä, että valtaosa Suomen kunnista ei peri yleishyödyllisiltä yhdistyksiltä kiinteistöveroa. Äänestyksessä hävisimme äänin 42-13.

Fennovoiman edustaja Minttu Hietamäki esitteli ydinvoima-asiaa ja Pyhäjoen ydinvoimalahanketta. Asian tiimoilta käytiin keskustelua, minkä valtuuston puheenjohtaja Pekka Märsylä keskeytti siinä vaiheessa kun alkoi tulla liian hankalia kysymyksiä asian johdosta.

Kouluverkkoasiaa selvittelen laajemmin Kalajoki-blogissani loppuviikosta, sillä nyt minulla ei ole aikaa perusteelliseen analyysiin. Selvittelen tarkemmin silloin myös muita talousarvioon liittyviä asioita. Erityisen huolestunut olen Jokilaaksojen pelastuslaitoksen toiminnan taloudellisesta kontrolloimattomuudesta sekä Oulun sairaanhoitopiirin toiminnasta ensihoitopalveluaasiassa.

Uutiset

Ilta-Sanomat sai Pietarista varmistuksen sille, että Suomesta on löytynyt jo kolmas valelääkäri, jolla on todistettavasti Pietarista väärennetyt lääkärin paperit.

New Yorkissa poliisi on häätänyt suurimman osan rahavaltaa vastustavista mielenosoittajista. Silminnäkijöiden mukaan pääosa Vallatkaa Wall Street -liikkeen protestoijista oli poistunut aamukahteen mennessä paikallista aikaa. Poliisi piiritti yöllä vielä pientä ryhmää mielenosoituspaikkana toimineessa Zuccotti-puistossa. Pormestari Michael Bloombergin mukaan protestoijat ja heidän telttansa halutaan pois puistosta vain tilapäisesti. Twitter-viestissään pormestari lupasi, että mielenosoittajat saavat palata kunhan puisto on siivottu.

Niinistön kannatus laskussa
http://www.hs.fi/politiikka/V%C3%A4yrysen+kannatus+ampaisi+nousuun/a1305549367256

Loviisan kirkon penkkejä koristavat yli sadan takapuolen jäljet. Syynä on uusi maalipinta, joka ei ehtinyt kuivua kunnolla ennen kirkkokonserttia. Asiasta uutisoi Loviisan sanomat.Lehden mukaan jäljet ovat peräisin lauantaina 5. marraskuuta järjestetystä Verdi Requiem -konsertista. Ahterin kuvia on lehden mukaan lähes jokaisella penkkirivillä."Joistakin maalikuvioista pystyi jopa näkemään istujan ahterin koon, muodon sekä pehmeyden", lehti kuvailee.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/
ProMerit.net - arvojen puolesta
http://www.promerit.net

Päivän mietelause

Sanomisen ja tekemisen välillä on pari kenkäpari kulunut.
Vähän kerrallaan niin pääset perille.
Sitä ei koskaan tiedä mihin pystyy ennenkuin yrittää.
Työ venyy aina käytettävissä olevan ajan mittaiseksi.
Kaikki mikä kannattaa tehdä, kannattaa tehdä myös hyvin.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Take Me Home - "Happy Birthday Sweet Sixteen"
http://www.youtube.com/watch?v=IAFnZA7EdJA&feature=related
Celtic Thunder - Amazing Grace
http://www.youtube.com/watch?v=Qni5bIN5qmU&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 105,0 kg, verenpaine 181 /105, lepopulssi 55. Uinti 1000 m / 77 000 m.

Loppukevennys

Ulkomaalainen turisti oli lomamatkalla Suomessa hirvenmetsästysaikaan. Leirintäalueen valvoja kysyi, mitä mieltä hän oli Suomesta.
- Siisti maa, vastasi turisti, humalaisetkin on merkitty punaisilla liiveillä!

Kettingin petettyä sattui luonnonsuojelijatyttö valumaan vauhdilla puusta, ja siinä rytäkässä meni tikku pimpulaan. Huuto oli hirveä ja lääkärireissuhan siitä tuli. Lääkäri tutki toosan, totesi tilanteen ja poistui. Typy makasi tuskissaan kolme päivää. Viimein lääkäri palasi ja poisti tikun kädenkäänteessä, ja kipu hellitti hetimiten. Tyttö tivasi, että mikä siinä näin kauan kesti. Tähän lääkäri vastasi että kelopuun poisto virkistys alueelta vaatii ympäristökeskuksen luvan.

Pastori tapasi kylällä lesken, jonka aviomieen hän oli vastikään siunannut haudan lepoon. Nainen vaikutti sangan murheelliselta, joten pastori kävi häntä lohduttamaan: - Arvaan, että teillä on juuri nyt kovin vaikeaa. Mutta on yksi, joka lohduttaa. Hän voi lievittää yksinäisyyttänne ja suruanne. - Voi pastori, sepä hauskaa! Nainen piristyi. - Ja minkä ikäinen?

Nuori kappalainen piti läksiäissaarnaansa vanhainkodissa. Vanhukset valittivat kovasti papin lähtöä. Hengenmies lohdutti salaa hieman hyvillään: - Kohtahan te saatte uuden paimenen. Ja entistä paremman. Huivipäinen mummo puheksi voivottelemaan: - Ei, ei, täällä on kakki papit vaihtunu vaikka kuin monet kerrat. Ja aina on huonompi saatu.

Reiska pani kylällä hyrskyn myrskyn ja sai syytteen häiriköinnistä. Tuomari nuhteli: - Tämä on nyt kolmas kerta tässä kuussa, kun olette täällä näissä samoissa asioissa. Ettekö vieläkään ymmärrä, että juuri tätä se viina teettää? - Niinkö teettää? Reiska huudahti. - Sitähän minäkin olen aatellut. Mutta ne muut vaan väittää, että tää on mun oma vika.

Kakolan vangit Arska ja Make olivat karkumatkalla ja hiipivät pitkin vankilan kattoa. Äkkiä Arskan jalka osui irtonaiseen tiileen. Kuului aikamoisen paha kolahdus. Vartija huusi: - Seis! Mitä siellä on meneillään? - Miauuu, naukaisi Arska. Vartija poistui koppiinsa. Kohta myös Make kolautti jalkansa tiileen. Vartija syöksyi jälleen pihalle huutamaan: - Kuka siellä? - Toinen kissa vain, huusi Make.

Pictures Taken At The Right Moment
http://www.youtube.com/watch?v=0P-Fzr42FeE&feature=related

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti