perjantai 23. joulukuuta 2011

PE 23.12.2011











Hyvää Joulua!

Hoosianna - Tapiolan yhteiskoulun kuoro
http://www.youtube.com/watch?v=Js1_5qtSTzs&feature=related

Jouluevankeliumi

Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana. Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana. Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa. Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa." Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti." Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta. Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat. Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä. Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu. Luuk. 2:1-20.

Kaija Koo Joulukirkossa - 10. Enkeli taivaan (sing-along)
http://www.youtube.com/watch?v=NvTHXD_EZhI

Maa on niin kaunis - virsi 30
http://www.youtube.com/watch?v=YPRDv2q8LMY&feature=related

Kari Tapio - Jouluyö, Juhlayö
http://www.youtube.com/watch?v=dZ1KFRhYq8s&feature=related

Joulun kellot / Kari Tapio
http://www.youtube.com/watch?v=37jviTXlgmk&feature=related

Mauno Kuusisto - Konstan Joululaulu
http://www.youtube.com/watch?v=5iXc51lXFGw

Päivän sää

Lämpötila aamulla – 1 C, tuuli kaakosta 4 m / s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 89 %. Lämpötila päivällä -1 C. Aurinko nousee 10.21 ja aurinko laskee 14.25. Päivän pituus 4 t 3 minuuttia.

Perinteikkäältä kuulostava Senni asettui almanakkaan vasta vuonna 1950 monen paljon modernimman tytönnimen kera. Senniä pidettiin karjalaisena muotona nimestä eugenia, ”korkeasukuinen”, jolla on molemmissa katolisissa kirkoissa muistopäivä 24. ja 25. joulukuuta, josku myös Kseniaa on puhuteltu Senniksi.

Tapahtumat

Kokonaiskuva-vai...
http://www.samassaveneessa.info/alakohtaiset-artikkelit/476-kokonaiskuva-vai

Uutiset

Kamppailu presidentinvaalien kakkospaikasta on äärimmäisen tasainen, ilmenee Ilta-Sanomien teettämästä kyselystä. Kyselyn mukaan paikasta kamppailee tasaväkisesti neljä ehdokasta. Timo Soinin (ps) ja Paavo Väyrysen (kesk) suosio on 11 prosenttia. Paavo Lipposta (sd) ja Pekka Haavistoa (vihr) äänestäisi 9 prosenttia suomalaisista.Sauli Niinistöä (kok) kannattaa kyselyn mukaan nyt 51 prosenttia kansalaisista. Paavo Arhinmäen (vas) kannatus on 4 sekä Eva Biaudet'n (r). ja Sari Essayahin (kd) 3 prosenttia.

Syyrian tilanne on muuttumassa täysimittaiseksi sisällissodaksi. Presidentti Bashar al-Assadin turvallisuusjoukkojen ja hallitusta vastustavien kapinallisten väliset yhteenotot jatkuivat tänään.Damaskoksessa räjähti hetki sitten pommi, joka surmasi yli 30 ihmistä ja haavoitti kymmeniä. Pommin asettajasta ei toistaiseksi ole tietoa.Arabiliiton tarkkailijat saapuivat eilen Syyriaan. Tarkkailijoiden on tarkoitus tutustua Syyrian tilanteeseen ja yrittää löytää ratkaisu väkivaltaisuuksien lopettamiseksi. Liitto on tuominnut väkivallan.Tänään brittiläinen ihmisoikeusjärjestä Avaaz ilmoitti saaneensa todisteet 6 237 kapinallisen tai siviilin kuolemista. Luku on noin tuhat enemmän kuin mitä YK on arvioinut Syyriassa kuolleen maaliskuussa alkaneiden levottomuuksien jälkeen.

Ylivieskasta kotoisin oleva kadoksissa ollut Jonna Sorvisto on löytynyt hyvässä kunnossa Oulusta.Jonna Sorvisto katosi 12.12. yöllä Oulaskankaan sairaalasta, eikä hänestä sen jälkeen saatu viikkoon mitään havaintoja. Lehdistötiedotteen avulla saatiin muutamia vihjeitä, joiden avulla Jonna löytyi eräästä yksityisasunnosta Oulusta hyvässä kunnossa. Poliisi kiittää etsintän osallistuneita ja vihjeiden antajia, joiden avulla päästiin toivottuun tulokseen.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
http://www.promerit.net/avainsanat/erkki-aho/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/
http://eduskunta.net/
Markus Jansson http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari http://www.mikkoniskasaari.fi/

Aluetv.fi
http://aluetv.fi
Verkkomedia
http://www.verkkomedia.org
ProMerit.net - arvojen puolesta
http://www.promerit.net
Samassa veneessä
http://www.samassaveneessa.info/lyhyet-katsaukset/473-kreikka-italia-ranska

Päivän mietelause

Kirjat ovat mykkiä opettajia.
Kirjoissa puhuvat kuolleittein kuolemattomat äänet.
Kirjat ovat meille henkistä kivihiiltä, joka antaa voimaa jatkettuun kulttuurityöhön.
Kullakin aikakaudella on oma kirjansa.
Ei ole niin huonoa kirjaa, josta ei löytäisi jotakin hyödyllistä.
Lukeminen tekee tietorikkaaksi, keskustelu toimintavalmiiksi, kirjoittaminen täsmälliseksi.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

No onkos tullut kesä
http://www.youtube.com/watch?v=sIxW90JP0yc&feature=related

Joulu on taas
http://www.youtube.com/watch?v=D_8LRVekHnY&feature=related

Petteri Punakuono
http://www.youtube.com/watch?v=xrJuqpccc4A&feature=related


CELINE DION - SO THIS IS CHRISTMAS
http://www.youtube.com/watch?v=51bO1CVPWRA

Sissel - Silent Night
http://www.youtube.com/watch?v=uK3_Kr2nLtA&feature=related

Celine Dion-Oh Holy night
http://www.youtube.com/watch?v=7Jr-2eyRtV4&feature=share

Andrea Bocelli - Ave Maria
http://www.youtube.com/watch?v=JuoKS5N5V98&feature=share


Terveys ja liikunta

Paino 98,2 kg, verenpaine 160 / 110, lepopulssi 51. Aamujumppa 30 min. Uinti 1000 m / 98 000 m.
Kävely 3 km.

Loppukevennys

Johtajan rouva soitti toimistoon ja pyysi saada puhua hetken johtajan kanssa.-Johtaja ei nyt ole tavattavissa,vastasi keskusneiti.Hän ilmoitti hetki sitten lähtevänsä lounaalle vaimonsa kanssa.-Vai niin,totesi vaimo.Ilmoittaisitteko hänelle,kun palaavat,että hänen sihteerinsä on soittanut.

Olipa kerran autokorjaamo A.Mukunen Oy.Eräänä päivänä sihteeri sanoi pomolleen,että eikös voitais vaihtaa firman nimeä.Pomo ihmetteli että miksi näin.Sihteeri siihen-No kun on vähän noloa vastata puhelimeen A.Mukusella.

Järvestä löytyi hukkunut somali 100 kiloa kettinkiä ympärillään, poliisi kirjasi raporttiin: Mokkakikkeli yritti varastaa enemmän kuin jaksoi uimalla viedä.

Pirkko kysyi Pentiltä: - Uskotko tulevaan elämään? - Helvetti, ei kai se kortsu mennyt rikki.

Mitä eroa on naisella ja joulukuusella? - Molemmat ovat yleensä runsaasti koristeltuja, mutta toiselta riisutaan koristeet ennen käyttöä ja toiselta vasta käytön jälkeen.

Poliisi pysäyttää autoilijan ja kysyy: - Saisinko nähdä ajokorttinne? - Minä luulin, että sen saa vasta 18-vuotiaana.

Miten menevät sanan valehtelija vertailuasteet? - Valehtelija, asianajaja, poliitikko.

Mitä Virpi Kuitunen totesi ensimmäisen avioliittovuoden jälkeen? - Me olemme Jarin kanssa ihan samanlaisia. Minä rakastan Jari Sarasvuota ja Jari rakastaa myös Jari Sarasvuota.

Minkälaisesta kinkusta sinä tykkäät? - Minä tykkään sellaisesta vähän kosteammasta kinkusta verkkosukassa. Slurps!

Joulupukin maa
http://www.youtube.com/watch?v=pP5YoDcYHb4&feature=related

Joulupukki matkaan jo käy
http://www.youtube.com/watch?v=IWRcSfswDR4&feature=related

Juice Leskinen - Sika
http://www.youtube.com/watch?v=j-CuPDYB9UM&feature=related

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti