lauantai 28. tammikuuta 2012

LA 28.01.2012












Säästöpankin vanha rakennus Kalajoen keskustassa


Päivän sää

Lämpötila aamulla – 13 C, tuuli kaakosta 3 m/s, pilvistä ja ajoittaista lumisadetta, suhteellinen kosteus 84 %, lumen syvyys 21 cm. Lämpötila päivällä – 16 C. Aurinko nousee 09.19 ja aurinko laskee 15.56 Päivän pituus 6 t 37 min.

Kaarle- ja Kalle-nimiä tavataan pitää miehisen miehen niminä, ja germaaninen kantanimi Karel tarkoittaakin vapaata talonpoikaista miestä, on siis eräänlainen säätynimi. Pohjoismainen vastine Karl on niin ikään yleiskielen ”mies” kuten oma suora käännöksemme ja uusin almanakkatulokkaamme Mies.

Tapahtumat

Kävin tänään Ylivieskassa katsomassa C-junioreiden ykkösdivisioonan jääkiekko-ottelut YJK/JHT vastaan Lahden Pelicans. Koitjoukkue voitti numeroin 7-3. Toimin samalla ottelun kuuluttajana. Keravalla Suomisarjan jääkiekko-ottelussa KJT Tuuski hävisi JHT Kalajoelle voittolaukauskisan jälkeen numeroin 3-4. JHT:n sankari oli Sami Markkanen.

Uutiset

Ankarissa talousvaikeuksissa pitkään ollut espanjalainen lentoyhtiö Spanairin hallitus ilmoitti myöhään perjantaina, että se on päättänyt hakea yhtiön konkurssiin. Uutistoimisto AP:n mukaan konkurssin johtuu siitä, että espanjalaisen itsehallintoalueen Katalonian hallitus on päättänyt lopettaa lentoyhtiön rahoittamisen.

Verkkolaitteita valmistava Nokia Siemens Networks aikoo karsia Suomesta 1 300–1 200 työpaikkaa, kertovat nimettömänä pysyttelevät lähteet Helsingin Sanomille.Työpaikkoja vähennetään kaikilta paikkakunnilta, joissa yhtiöllä on liiketoimintaa. Oulussa sijaitsevaa tukiasematehdasta ei Helsingin Sanomien tietojen mukaan lakkauteta.

NAISTEN TAKAA-AJO, 10 KM (v) SM Keuruu
1. Krista Lähteenmäki 25.20,7
2. Aino-Kaisa Saarinen + 0,2
3. Riitta-Liisa Roponen + 2,1
4. Riikka Sarasoja-Lilja + 44,9
5. Kerttu Niskanen + 59,5
6. Laura Ahervo + 1.01,0
7. Anne Kyllönen + 1.14,0
8. Anne Mäkinen + 1.46,0
9. Maija Hakala + 1.57,9
10. Maria Grundvall + 2.22,8

MIESTEN TAKAA-AJO, 15 KM (v)

1. Ville Nousiainen 35.14,1
2. Sami Jauhojärvi + 4,2
3. Tero Similä + 4,7
4. Jussi Simula + 10,9
5. Mikko Koutaniemi + 19,8
6. Matti Heikkinen + 24,7
7. Ristomatti Hakola + 29,2
8. Heikki Palosaari + 29,3
9. Antti Ojansivu + 33,4
10. Kari Varis + 33,7
11. Lari Lehtonen + 34,0
12. Perttu Hyvärinen + 43,0
13. Anssi Petsinen + 57,6
14. Jesse Väänänen + 1.02,1
15. Olli-Pekka Tolvanen + 1.02,2

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry
http://www.nra.fi/
http://eduskunta.net/
Markus Jansson http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari http://www.mikkoniskasaari.fi/


Aluetv.fi
http://aluetv.fi
Verkkomedia
http://www.verkkomedia.org
ProMerit.net - arvojen puolesta
http://www.promerit.net
Samassa veneessä
http://www.samassaveneessa.info/lyhyet-katsaukset/473-kreikka-italia-ranska

Päivän mietelause

Avioliitto – kirja jonka ensimmäinen luku on runoutta ja muut proosaa.
Onneton avioliitto johtuu varsin usein siitä, että kaksi erinomaista ihmistä on joutunut toistensa huonoon seuraan.
Kun aviomies ja vaimo ovat saaneet toisensa, vain piru tietää kumpi sai kumman.
Mennessään naimisiin nainen antaa koko elämänsä.
Synnin palkka on elatusmaksu.
Vaimoni itki ja tuomari pyyhki hänen kasvonsa minun sekkivihollani.

Mielipiteeni

Miksi floppasi?
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2012/01/miksi-floppasi.html

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Mia - Veel üks päev
http://www.youtube.com/watch?v=DcJGAp4fKfg&feature=related

Merlyn Uusküla (Merka) feat. Cool D - Miks alles nüüd
http://www.youtube.com/watch?v=TKmlyc4RmtQ&feature=related

Merka-Soovin sulle head
http://www.youtube.com/watch?v=ehq8FxE0qZ8&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 98,5 kg, verenpaine 161 /93, lepopulssi 47. Aamujumppa 30 min /720 min.

Loppukevennys

Muori ja vaari innostuivat harrastamaan seksiä. Vaari esivalmisteli heppiään tuvan puolella. Heppi ei seissyt, vaikka vaari kuinka yritti. Lopulta vaari sitoi hepin tueksi jäätelötikun ja mutisi:" Sisään vaan, vaikka ei seisokaan!" Muori seurasi ovan raosta ja ajatteli myös kohentaa harmaantunutta häpyään. Hän sipaisi uunista hiiltä ja värjäsi tussunsa mustaksi. Vaari tuli siihen ihmettelemään muorin tekosia, johon muori: "Pitäähän morsiamen mustissa olla, jos sulhasta paareilla tuodaan."

Perheenisä valittaa: - Vaimoni mielestä minä en vietä tarpeeksi aikaa lastemme kanssa. - Niinkö? Montako lasta teillä on? - Pari kolme ainakin.

Pikku-Kalle ajoi mummon kumoon pyörällä. Mummo suuttui: - Eikö sinulla ole kelloa pyörässäsi? - On, mutta en halunnut säikyttää sinua.

Kiinteistövälittäjä esitteli taloa. - Tässä talossa on sekä hyviä että huonoja puolia. Rehellisesti on sanottava, että toisella puolella on selluloosatehdas ja toisella puolela teurastamo. - Mitä hyviä puolia talossa siten on? Kysyi asiakas. - Täällä pystyy aina anomaan, mistä päin tuulee!

Miksi on hyvä, että Ruotsi on olemassa? - Muuten ruotsalaisia olisi ympäri maailmaa.

Söin lounaalla kanan kanssa curryllä maustettua riisiä. - Vai niin. Meillä kyllä eläimet ruokitaan erikseen.

Neuvo uusavuttomalle kokille: - Jos kananmuna on vielä tunnin keittämisen jälkeen raaka, vika ei välttämättä ole kattilassa!

Veikko Kankkonen - olympiakultaa Innsbruck 1964
http://www.youtube.com/watch?v=Lw7SVbEn64Y

Veikko Kankkonen 1964 olympialaiset
http://www.youtube.com/watch?v=8Pt-_nLfsOA&feature=related

INNSBRUCK 1964 (Lighting of the Olympic Cauldron)
http://www.youtube.com/watch?v=EO8LmlubkLE&feature=related

Innsbruck 1964 Ski Jumping Large Hill
http://www.youtube.com/watch?v=T7KTTMxwCdg&feature=related

1964 Olympics Pairs Protopopov
http://www.youtube.com/watch?v=1G42i0gufEs&feature=related

1964 Innsbruck Olympic Winter Games, Cross Country, 30 km, Men
http://www.youtube.com/watch?v=7XGdN-c9Opk&feature=related

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti