keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

KE 07.04.2010













Matturaisen talosta löytyi parempi kuva. Tämän kuvan perusteella maalataan taulu Wilhelm von Schwerinin kuolintalosta.

Päivän sää

Lämpötila aamulla 0 C, tuuli 1 m/s, päivällä + 6 c, tuuli 2 m/ s.

Tapahtumat

Lähetin sähköpostia kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinille sekä kansanedustaja Anna-Maja Henrikssonille, jonka isoisä on V.H.Kivioja. Pyysin kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinia avaamaan Kalajoki-näyttelyn, mutta hänen aikatauluunsa se ei sopinut.

Eilen sain varmistusta siitä, että Petroskoin yliopiston edustajalla on mahdollisuus tulla Kalajoelle 5.5.2010. On todennäköistä, että silloin järjestetään Kalajoki-näyttelyn ensimmäinen luentotilaisuus. Asia vaatii vielä lopullisen varmistuksen.

Kävin tänään Rautiossa katsomassa äitiäni.

Hain tänään kaupungintalolta asiapaperit valituksen tekemistä varten Kalajoen kaupunginvaltuuston päätöksestä 23.3.2010 § 41 vuokrasopimus Westend Estate Oy.

Sain valtuuston varapuheenjohtajana ja entisenä ympäristölautakunnan puheenjohtajana tänään keskiviikkona tietää huhupuheena, että huomisiltana on klo 18.00 Vesikolmio Oy informaatiotilaisuus suuren vedenpuhdistamon ympäristöluvasta Kalajoen kaupungintalolla. Kävin kaupungintalolla jotta olisin voinut perehtyä aineistoon huomista tilaisuutta varten, mutta aineistoja oli vain yksi kappale ja sekin oli erään Kalajoen kaupungin virkamiehen hallussa. Minulla ei siis ole ollut mahdollisuutta perehtyä asiaan ennen huomista aivopesutilaisuutta, jota informaatiotilaisuudeksi tituleerataan. Aineistoa on toista mapillista ja siitä pitäisi, jos vanhat merkit pitävät paikkansa, kaupunginhallituksen antaa lausunnon näkemättä aineistoa ja perehtymättä koko aineistoon, mistä lausunto pitää antaa.

Tänään Helsingin hovioikeudessa olisi pitänyt olla suullinen käsittely, jossa osapuolina olivat Mikko Kovalainen ja Kaisa Suomalainen. Varatuomari Mikko Kovalainen oli ilmoituksensa mukaan sairastunut ja istunto jouduttiin perumaan. Mielestäni varatuomari Mikko Kovalainen käyttää härskisti väärin Suomen oikeusjärjestelmää. Tämä on mahdollista, koska poliisi ja laillisuusvalvonta eivät Suomessa toimi. Olin vaatinut KRP:tä seuraamaan tuota istuntoa ja pidättämään varatuomari Mikko Kovalaisen. Kuka vasikoi tiedon Kovalaiselle? Varatuomari Mikko Kovalaisen toimiin on sekaantunut melkoinen määrä poliiseja ja muita viranomaisia. On aika käsittämätöntä poliisin toimimattomuus varatuomari Mikko Kovalaisen asioissa.

Soitin Kainuun poliisiin ja tavoittelin poliisipäällikkö Petri Rönkköä, mutta hän oli jäänyt vuosilomalle ja palaa töihin vasta 19.4.2010. Saamani tiedon mukaan ennen sitä useat tekemäni rikostutkintapyynnöt eivät etene. Rönkkö ei ole antanut alaisilleen ohjeita mitä tutkintapyyntöjen kanssa tehdään. Minun käsitykseni mukaan esimiehen loma ei saa olla rikostutkintojen esteenä. Poliisilaki määrittelee selkeästi miten tulee menetellä. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että nyt pyritään voittamaan aikaa ja keksimään syitä miksi poliisi- ja muita virkarikoksia ei tutkita.

Uutiset

Elintarviketeollisuuden yöllä alkanut lakko ei juuri ehdi näkyä kauppojen hyllyillä. Kolmen päivän työtaistelu pysäyttää tuotannon 12 suuresta lihanjalostustehtaasta ja leipomosta. Lakko voi kuitenkin hankaloittaa esimerkiksi koulujen, vanhainkotien, puolustusvoimien ja vastaavien laitosten elintarvikehuoltoa. Lakon alkaminen varmistui eilen illalla. Uusista neuvotteluista ei ole sovittu.

Kokoomuksen kansanedustaja Marja Tiura kertoi tiistai-iltana Ylen Ajankohtaisen kakkosen haastattelussa aikovansa jättäytyä kokoomuksen varapuheenjohtajan tehtävistä. Marja Tiuran on arveltu vuoden 2007 vaalien jälkeen uhkailleen loikkauksella kokoomuksesta keskustaan, jos kokoomus ei antaisi hänelle ministerin paikkaa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on tuominnut Suomen valtion maksamaan yhteensä 132 000 euroa korvauksia useille suomalaisille lehtiyhtiölle ja toimittajille sanavapauden loukkaamisesta. Lehdet olivat julkaisseet 1997 silloisen valtakunnansovittelijan Jorma Reinin naisystävän nimen ja kuvan käsitellessään Reinin potkuihin johtaneita tapahtumia yksityisasunnossa. Lehdet ja toimittajat oli tuomittu hovioikeudessa sakkoihin naisen yksityiselämän loukkaamisesta. Jutut julkaistiin Seurassa, Hymyssä, Nykypostissa, Iltalehdessä ja 7 päivää -lehdessä. Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, etteivät Suomen tuomioistuimet olleet löytäneet oikeaa tasapainoa sananvapaudesta ja yksityiselämän suojasta johtuvien vaatimusten välille.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee pienen ihmisen isoa taistelua. Juttu on kirjoitettu valtuutettu Hanna Halmeenpäästä, joka vastustaa kiivaasti ydinvoimaa. Jopa niin kiivaasti, että hänen miehensä Riku Halmeenpää menetti työpaikkansa sen johdosta. Näin ainakin Hanna epäilee kirjoituksessa.

Terveys ja liikunta

Paino 106,0 kg, verenpaine 171/101, lepopulssi 66.

Loppukevennys

Linnun ampuminen lennosta on helppoa. Mutta osuminen on ylen vaikeata.

Lääkäri: - Sydämenne lyö kovin epäsäännöllisesti. Juotteko paljon, tupakoitteko ja vietättekö epäsäännöllistä elämää? Potilas: - Teen kyllä tuota kaikkea – mutta säännöllisesti.

Vastaanottohuoneeseen saapui nuori viehättävä neitonen. Sermin takaa kuului käsienpesun ääntä ja lääkärin kehotus: - Olkaa hyvä ja riisuutukaa. Minä tulen aivan kohta. – Mihin minä voin laskea vaatteeni? neitonen kysyi arasti. – Laittakaa ne vain siihen tuolille minun vaatteideni päälle.

Nainen oli käynyt laboratoriossa tutkimuksissa ja tullut lääkärin vastaanotolle kuulemaan tulokset. – Ei kai vain löytynyt valkuaista, hän kysyy arkaillen. – Voihan sen noinkin sanoa. Ja elokuussa saatte työnnellä vaunuissa keltuaista.

Sukupuolitaudit ovat kova uhka Ruotsissa. Eräskin ruotsalaismies oli saanut aidsin. – Tiedätkö keneltä olet taudin saanut, tiedusteli lääkäri. – En tiedä. Eihän minulla sentään ole silmiä selässäni!

Mikä ero on tavallisella lääkärillä ja erikoislääkärillä? – Erikoislääkärillä on pienempi vastaanotto, mutta isompi purjevene.

Mies meni lääkärin vastaanotolle, sillä hänen vatsansa kurni kummasti. Lääkäri otti stetoskooppinsa, kuunteli aikansa miehen vatsaa ja totesi sitten: - Ei se ole mitään vakavaa. Kyseessä on vain yksi eksynyt pieru, joka ei löydä tietä ulos.

Liisa päätti kirjoittaa kysymyskirjeen lehden lääkäripalstalle: ”Nukumme samassa huoneessa kahden lapsemme kanssa. Onko tämä vaaraksi lastemme moraaliselle kehitykselle?” Ja jonkin ajan kuluttua lehdessä oli kysymykseen vastaus: ”Ei varmastikaan, jos todella nukutte.”

tiistai 6. huhtikuuta 2010

TI 06.04.2010










Leo Takalon valmistama pienoismalli Havulasta on yksi parhaimmista pienoismalleista mitä olen Suomessa nähnyt.

Päivän sää

Lämpötila aamulla 0 c, tuuli 1m/s, päivällä + 4 C

Tapahtumat

Tänään kävin hakemassa Leo Takalon valmistaman pienoismallin Havulasta, Oskari Santaholman kodista. Pienoismalli on todella kaunis, näyttävä ja erittäin viimeistelty työ. Se on mestarin työtä.
Kalajoki-näyttelystä tulee erittäin korkeatasoinen taidenäyttely, ehkä korkeatasoisin, monipuolisin ja uraauurtavin koko Pohjois-Suomessa mukaan luettuna Keski-Pohjanmaa. On todennäköistä, että Kalajoki-näyttely on ensimmäinen näyttely, jossa paljastetaan n. 10 erittäin korkeatasoista muotokuvaa. Kävin tänään katsomassa taitelija Oma Orellin maalaamia ja valmistumassa olevaa kolmea todellista taideteosta: Etelänkylän koulu, Apteekin talo sekä Vanha-Jussilan talo. Olen todella ylpeä taidenäyttelyyn tulevien taideteosten korkeasta laatutasosta. Toimitan huomenna ja perjantaina lisää aineistoa taiteilija Markku Hakolalle Eljas Simojoen, Untamo Soraston ja Efraim Kilpisen muotokuvan maalaamista varten. Paavo Ruotsalaisen muotokuva on jo varsin pitkällä.

Kävin tänään neuvottelemassa Kalajoen kaupunginsivistystoimenjohtajan Esa Siirilän kanssa Kalajoki-näyttelystä. Kalajoen kaupungilla ei ole määrärahoja Kalajoki-näyttelyn taloudelliseen avustamiseen. Onko syy on poliittinen?

Sain tänään sähköpostia Keski-Pohjanmaan kulttuurirahastolta. Tämä päätös oli varmistus, jota tiesin odottaa, koska tiesin, ketkä päättävät avustusmäärärahojen jakamisesta.

----- Original Message -----
From: "Suomen Kulttuurirahasto" ilmoitus@skr.fi>
To: e.ahoky@kotinet.com
Sent: Tuesday, April 06, 2010 1:16 PM
Subject: Keski-Pohjanmaan rahasto / Apurahapäätökset 2009

yo-merkonomi Erkki Aho
Kalajoki-näyttely, jossa esitellään kalajokista historiaa pienoismallein, muotokuvin ja maalauksin sekä historiakertomuksin sekä luentotilaisuuksin.

Ilmoitamme kohteliaimmin, että Teille ei ole myönnetty apurahaa Keski-Pohjanmaan rahastoon 10.1.-10.2.2010 jättämänne hakemuksen perusteella. Keski-Pohjanmaan rahasto ei perustele päätöksiä.

Kunnioittaen

KESKI-POHJANMAAN RAHASTO

Tämä on automaattisesti lähetetty viesti, johon ei voi vastata.

Tänään jouduttiin lasten hiihdot peruuttamaan, koska sääolosuhteet olivat jo liian lämpimät.

Uutiset

Suomalaista eläkerahaa on sijoitettuna yli neljä miljardia euroa talouskriisissä tarpovien valtioiden velkakirjoihin. Esimerkiksi Kuntien eläkevakuutus Keva kertoo omistavansa noin 500 miljoonalla eurolla sekä Kreikan valtion että Italian valtion joukkovelkakirjalainoja. Näissä kahdessa valtiossa on kuntien eläkerahaa siis noin miljardi. Se on kymmenen prosenttia Kevan joukkovelkakirjojen määrästä ja noin neljä prosenttia koko sijoitussalkusta. Finanssivalvonta on selvittänyt eläkeyhtiöiden ja -laitosten sijoituksia kriisimaiksi luokiteltavien maiden velkakirjoihin. Tarkastelun kohteena olivat Portugali, Irlanti, Kreikka ja Espanja, joihin julkiset eläkevakuuttajat ovat sijoittaneet yhteensä 2,7 miljardia euroa.

Valtaosa, 76 prosenttia suomalaisista ei pidä Venäjää kovinkaan suurena tai minkäänlaisena uhkana, kertoo Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämä kysely. Niitä, jotka kokevat Venäjän olevan suuri tai melko suuri uhka, oli 22 prosenttia kansasta.

Kalajoessa havaittiin maanantaina öljyvahinko Nivalassa Padingin voimalaitoksen alapuolella. Päivystävän palomestarin mukaan öljyä oli vähän, mutta se oli levinnyt kohtuullisen laajalle alueelle. Vuodon syystä ei ollut illalla tietoa.

Kärpät nipisti makean voiton JYPistä jääkiekon SM-liigan 5. puolivälierottelussa, kun se vei maratonotteluksi venyneen pelin 4-3. Pavel Rosa iski ratkaisumaalin ajassa 118.05. Ottelun jälkeen pukukopeissa oli väsyneitä miehiä. "Kaikki mitä on juotu on varmasti pelipaidassa", huohotti Kärppä-pakki Ilkka Mikkola. JYP johtaa nyt ottelusarjaa voitoin 3-2.

Nova-yhtiöiden liikemiehet olivat yhteydessä hallitusneuvottelujen aikaan kokoomuksen ja keskustan puoluejohtoon kansanedustaja Marja Tiuran ministeripaikasta. Nova-yhtiöiden entinen johtaja Arto Merisalo sanoo toimineensa asiassa Tiuran pyynnöstä. Tiura-kohu sai tiistaina uusia käänteitä kun liikemies Arto Merisalo kertoi YLE Uutisille, että Nova-liikemiehet ovat olleet lobbaamassa kokoomuksen kansanedustajan Marja Tiuraan ministeripaikkaa niin keskustalle kuin kokoomuksellekin.

Terveys ja liikunta

Paino 106,0 kg, verenpaine 171/100, lepopulssi 64, Uinti 500 m /5000m.

Loppukevennys

Katriina kävi pyhäkoulua ja pastori kysyi häneltä, miten on mahdollista, että Neitsyt Maria sai lapsen, vaikkei ollut naimisissa. Katriina mietti hetken: - Kai se oli ollut firman pikkujouluissa.

- Seksi on aina eräänlaista tiedonvälitystä, siis kahden ihmisen välistä juttelua ruumiin kielellä, pastori selittää rippikoululeirillä. Jouko haluaa kysyä: - Mitä se sitten on, kun minä haluan jutella itsekseni?

Millainen metsä on neitseellinen, opettaja kysyy koulussa? – Se on paikka, jossa mies ei ole koskaan astunut, pikku Jouni tietää.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Ma 05.04.2010 2. Pääsiäispäivä















Kuvassa Matturaisen talo. Wilhelm von Schwerin kuoli tässä talossa ja hänet haudattiin Kalajoen kirkon viereen.

Päivän sää

Aamulla lämpötila +3 C, pilvistä

Tapahtumat

Tein tutkintapyynnöt Kainuun poliisille ja KRP:lle varatuomari Mikko Kovalaisen toiminnasta. Lähetin sähköpostia oikeusministeri Tuija Braxille, eduskunnan perustuslakivaliokunnalle, hallintovaliokunnalle sekä suojelupoliisille.
Valmistelin jatkoa tutkintapyynnölle Oulun poliisista Tapani Tasannosta Kainuun poliisille.

Uutiset

Nato-johtoiset Isaf-joukot ovat myöntäneet tappaneensa erehdyksessä siviilejä Afganistanissa. Surmat tehtiin Paktian maakunnassa maan itäosassa helmikuun puolivälissä. Iskussa kuoli kolme naista ja kaksi miestä. Kahden amerikkalaislehden maanantaina julkaisemien tietojen mukaan siviilit kuolivat amerikkalaisten erikoisjoukkojen luoteihin. Sotilaat olivat lehtien mukaan yrittäneet myöhemmin salata surmat kaivamalla luodit pois ruumiista. Isaf ei vahvistanut lehtien tietoja.

Pohjois-Savon käräjäoikeus vangitsi sunnuntaina poliisin esityksestä kolme nuorta liettualaismiestä, jotka poliisi otti kiirastorstaina kiinni Keuruulla. Miesten epäillään syyllistyneen pääsiäisviikolla useisiin asuntomurtoihin Itä-Suomen alueella. Liettualaisten tekemiksi epäiltyjä omakotitalomurtoja on tapahtunut ainakin Itä-Uudenmaan, Kymeen, Etelä-Savon ja Pohjois-Savon poliisilaitosten alueilla. Asuntomurrot on poliisin mukaan tehty pääasiassa päiväsaikaan tai alkuillasta murtautumalla talojen takapuolelta taloon sisälle. Taloissa sisällä on pengottu paikkoja ja anastettu pääasiassa koruja, kelloja ja käteistä rahaa.

Miesten Lentisliigassa nähdään ensi kaudella uutta väriä, kun oululainen Lentopalloseura Etta varmisti nousunsa korkeimmalle sarjatasolle sunnuntaina. Etta voitti viidennessä ja ratkaisevassa karsintaottelussa Valkeakosken Isku-Veikot 3-0 (30-28, 25-23, 25-11). Näin Lentisliigassa 2010-2011 nähdään kaksi oululaisjoukkuetta: Etta ja edelleen Suomen mestaruudesta taisteleva Sun Volley.

Televisiosta katsottua

Katsoin dokumentin Himmlerin henkilääkäristä suomalaisesta Felix Kerstenistä, joka pelasti n. 60 000 ihmistä keskitysleireiltä. Wikipediasta löytyy hieman toisenlaista tietoa.
Katso http://fi.wikipedia.org/wiki/Felix_Kersten

Katso myös http://veikkohuuska.blogit.fi/felix-kersten-sankari-ja-huijari/

Terveys ja liikunta

Paino 105,6 kg, verenpaine 173/100, lepopulssi 61, uinti 500m/4500m

Loppukevennys

Poliisiauton määritelmä: Torvi katolla ja kaksi sisällä.

KRP lähetti Helsingistä etsintäkuulutuksen Ruotsiin. Etsitystä oli kolme kuvaa, edestä ja molemmilta sivuilta. Kuukauden kuluttua Tukholman rikospoliisi vastasi: - Karkureista kaksi on saatu kiinni ja kolmannen jäljillä ollaan.

Miksi suomalaisessa poliisiautossa on kolme poliisia? – Yksi osaa lukea, yksi kirjoittaa ja kolmas osaa takaisin poliisiasemalle.

Partiopoliisi oli kierroksella puistossa kun hänen luokseen ryntäsi kaunis vaaleaverikkö huutaen: - Apua poliisi! Minut on raiskattu! Poliisi alkoi avata housujensa vetoketjua sanoen: - Voi, voi tyttö, tänään ei todellakaan ole sinun onnenpäiväsi…

Ote poliisin pöytäkirjasta: ”Mieheen osui kaksitoista laukausta, joista onneksi vain yksi oli kuolettava..”

-Onko suvussanne esiintynyt mielisairautta? lääkäri kysyi potilaalta. – Ei ole.., tai no, yksi serkuistani on poliisi.

Mies oli ruumishuoneella tunnistamassa kuollutta naista. – Oliko hänellä mitään erityistuntomerkkejä, poliisi kysyy. – Kyllä, hänellä oli tapana jodlata aina kun hän sai orgasmin.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

SU 04.04.2010 Pääsiäinen


















Päivän sää

Lämpötila + 3 C, tuuli 1 m/s

Tapahtumat

Kävin viemässä Merjan Ylivieskaan junalle. Merja lähti töihin Helsinkiin.

Sain tänään Matturaisen talon mustavalkokuvan nähtäväkseni. Otin siitä valokuvan maalauksen tekemistä varten. Matturaisen talossa Suomen sodassa kuolettavasti haavoittunut Wilhelm von Schwerin kuoli.

Uutiset

Saksalaissotilaat ovat surmanneet vahingossa ainakin viisi afganistanilaista sotilasta Kunduzin
maakunnassa Pohjois-Afganistanissa. Saksan armeijan ja Naton mukaan saksalaissotilaat avasivat tulen, kun heitä lähestyneet afganistanilaisten autot eivät pysähtyneet. Saksalaiset olivat matkalla paikalle, jossa kolme saksalaissotilasta kuoli ja kahdeksan haavoittui aiemmin tulitaistelussa kapinallisten kanssa.

EOK:n jäsentiedotteesta: EOK:n seurannan mukaan monet ihmiset ovat kokeneet oikeusloukkauksiensa myötä ylimmän laillisuusvalvonnan lähes täysin tehottomaksi. Perus- ja ihmisoikeuksia rikkonut tuomari tai muu virkamies ei saa usein edes huomautusta, toteaa Juntunen. Näyttää siltä, että laillisuusvalvojien ratkaisuilla silitetään oikeusloukkaajien päitä ja lähes kannustetaan tekemään lisää perus- ja ihmisoikeusloukkauksia ilman sanktioita, sanoo Juntunen.
Julkisen vallan sektorilla toimiva vallan väärinkäyttö voidaan rinnastaa jopa jossain määrin terroriluonteiseen toimintaan, sillä väärinkäyttäjät voivat edelleen tehottoman laillisuusvalvonnan seurauksena aiheuttaa yksilöille ja yrityksille sekä yhteiskunnalle suuria vahinkoja, varoittaa Juntunen.
Juntusen mukaan toinen selkeä ongelma näkyy suomalaisessa oikeuskäytännössä. Esimerkiksi perustuslain 118 §:n mukaisia virkarikosepäilyjä ei poliisin toimesta hevin tutkita eikä syyttäjäportaassa tai tuomioistuimissa niitä miksikään noteerata. Ei ole mikään ihme, että "ei korppi korpin silmää noki" oikeusloukkaajien suojelusysteemi on vahvasti heikentänyt kansalaisten uskoa Suomeen oikeusvaltiona, toteaa Juntunen.
Katso http://eok.fi/eok/

Katso Oikeus- ja asianajajamafia
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/10/oikeus-ja-asianajajamafia.html

Katso Arvoisa Tasavallan Presidentti Tarja Halonen
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/11/arvoisa-tasavallan-presidentti-tarja.html

Katso Toteutuksen valvonta
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/12/toteuksen-valvonta.html

Katso Järjestäytynyt rikollisuus
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/09/jarjestaytynyt-rikollisuus.html

Katso Kirje Tasavallan Presidentille
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/06/original-message-from-erkki-aho-to.html

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen ja Oulun poliisi Tapani Tasanto nousussa, samoin Master of Law Mikko Kovalainen

Päätin ryhtyä ”päivittämään” oikeus- ja poliisihallinnon R-ranking A- ja R-ranking B-listoja. Perusteena ovat omat kokemukseni ja mielipiteeni. Suomessa on mielipidevapaus. Listat täydentyvät ja muuttuvat viikoittain.

Oikeus- ja poliisi R-ranking A

1. Ylivieskan syyttäjä Sulo Heiskari
2. Ylivieskan poliisi Raimo Ollila
3. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske
4. Entinen Oulun läänin poliisijohtaja Sauli Kuha
5. Entinen oikeuskansleri Paavo Nikula
6. Esittelijäneuvos Jukka Okko
7. Apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen
8. Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen
9. Rovaniemen hovioikeuden presidentti Esko Oikarinen
10. Ylivieskan poliisipäällikkö Petri Oulasmaa
11. KRP:n talousrikosyksikön päällikkö Tapio Kalliokoski
12. Oulun KRP:n päällikkö Leila Melander
13. Oulun KRP:n entinen päällikkö Eero Klemetti
14. Oulun KRP:n tutkija Tapio Mäkelä
15. Oulun poliisi Tapani Tasanto
16. Ylivieskan entinen poliisipäällikkö Kaarlo Similä
17. Kalajoen poliisi Harri Rahkola
18. Raahen käräjätuomari Jyrki Määttä
19. Syyttäjä Esa Mustonen
20. Entinen Ylivieskan poliisipäällikkö, nykyinen Kuusamon poliisipäällikkö Esa Heikkinen
21. Sisäasianministeriön poliisiosasto ylikomisario Jonne Lähteenmäki
22. Ylivieskan määräaikainen käräjätuomari Ulla-Maija Viitavuori
23. Ylivieskan laamaani Riitta Kuurinmaa-Myllyniemi

R-ranking B
1. Asianajaja Antti Latola
2. Varatuomari Mikko Kovalainen
3. Varatuomari Vesa Juntunen
4. Varatuomari Paavo M. Petäjä
5. Asianajaja Antti Kejo
6. Asianajaja Asko Keränen
7. Asianajaja Veli Päivikkö
8. Asianajaja Hannu Tuomaala
9. Asianajaja Sampsa Teittinen
10. Asianajaja Tapani Takala

Muut nimet löytyvät tästä linkistä
Avoin kirje poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/02/avoin-kirje-poliisiylijohtaja-mikko.html

Tämän päivän, pääsiäisen, ristiinnaulitun kuva on Alavieskan kirkosta. Tunnen itsekin olevani ristiinnaulittu näiden Saatanan Roistojen toimesta. Olen elämässäni aina kunnioittanut rehellisyyttä, avoimuutta, tasapuolisuutta, oikeudenmukaisuutta ja lainmukaisuutta. Ne asiat olen imenyt jo äidinmaidossa. Nyt olen kuitenkin joutunut näiden periaatteiden noudattamisen takia kuten Jeesus aikanaan ristiinnaulituksi, häväistyksi, pilkatuksi, menettänyt omaisuuteni ja ihmisarvoni törkeiden ihmisoikeusrikosten kohteena.

Terveys ja liikunta

Paino 106,0 kg, verenpaine 180/100, lepopulssi 64.

Loppukevennys

Reino päätti aikuisena hankkia uimataidon ja meni uimakouluun. Opettaja oli nuori, kaunis nainen. Eräänä päivänä he osuivat samaan ruuhkabussiin. Yhtäkkiä Reino hoksasi opettajansa ja huusi tälle tervehdyksen väkijoukon päitten yli: - Hyvää päivää! En ollut ensin tunteakaan neitiä, kun neidillä on nyt vaatteet yllä!

Mamma ja pappa oli Niilo Ylivainoin kokouksessa. Homman nimi oli se, että hänen piti pitää käsiä kipeän paikan päällä. Siinä odotellessa papan kädet väsyi ja pappa laski kätensä ”rippikoulukaverin” paikkeille, silloin mamma papalle: - Ei se kualleista oo luvannu herättää!

Nuori nunna oli koulutuksessaan tullut seksuaalivalistukseen. Abbedissa kysyy nuorelta nunnalta: - Mitä sinä tekisit, jos olisit yksin kävelemässä pimeässä metsässä ja vastaan tulisi mies, joka laskisi housut nilkkoihinsa? – Minä nostaisin hameeni helmat ylös, vastaa nuori nunna. – Mitä, oletko sinä menettänyt järkesi, kivahtaa abbedissa. – En ole. Minä luulen, että juoksen nopeammin helmat ylhäällä, kuin hän housut nilkoissa.

Paremman puolen elämästään ohittanut rouvahenkilö teki kirkkoherralle tunnustuksen: - Voi kiltti kirkkoherra, sanokaa te, onko se synti, kun minä istun peilin edessä ja ihailen, kuinka kaunis minä olen? – Ei, rouva kiltti. Se ei ole synti. Se on erehdys.

Pappi on kyläilemässä eräässä perheessä ja perheen isä avaa pojan huoneen oven. Pappi näkee pojan sängyn vieressä polvillaan. Pappi menee sängyn toiselle puolelle, ja laittaa kätensä ristiin. Poika kysyy ihmeissään: - Mitä sinä teet? – Sitä samaa mitä sinäkin, vastasi pappi. – Älä nyt, hyvä mies, sinne puolelle kuse, kun potta on tällä puolella, sanoi poika.

Heikki oli pyhäkoulussa ja pappi kysyi siellä: - Tietääkö Heikki, mikä on pieni, ruskea ja tuuheahäntäinen? Heikki mietti vähän aikaa ja vastasi: - Normaalitilanteessa se varmaan olisi orava, mutta kun oikein pappi sitä kysyy, niin sen on pakko olla Jeesus.

Oppilaiden piti piirtää koulussa ihminen. Työ piti tehdä lyijykynällä, mutta kumia ei saanut käyttää. Ville piirsi tytön, mutta vatsa lipsahti todella isoksi. Opettaja ihmetteli isoa mahaa. Ville tokaisi, että niin siinä käy, kun ilman kumia tuhertaa.

lauantai 3. huhtikuuta 2010

LA 03.04.2010



















Päivän sää
Lämpötila aamulla -2C, päivällä + 2C, sataa vettä

Tapahtumat

Tänään on trullien päivä ja pääsiäiskokkojen ilta. Olin Plassin pääsiäiskokolla, jossa oli tarjolla myös erinomaista hernekeittoa.

















Kävin katsomassa Kalajoen jäähallissa jääkiekko-ottelun JHT98 – HC Pribram Tsekki. Ottelu päättyi vieraiden voittoon numeroin 4-5.
Tapasin ottelun yhteydessä entisen Tsekkoslovakian maajoukkueen jääkiekkolijan Jan Neliban. Kuvassa ”Teippi-Tuomo” Haikola ja Jan Neliba.

Uutiset

Pudasjärvellä sijaitseva kotkakamera tallensi pitkänäperjantaina ahkeraa pesän koristelua. Koiraskotka asetteli pesäntäytteitä ja ainutlaatuisissa kuvissa myös naaras saapui kokeilemaan, miltä haudonta tuntuisi. Seuraa Kotkanpesää http://www.panoraama.com/live/maakotka/

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee kansanedustaja Marja Tiuran loikkausaikeita ja asian nostattamaa kohua.

Toinen lehtileike käsittelee ydinvoimahanketta ja Fennovoiman mahdollisuuksia.

Televisiosta katsottua

Ak Bars Kazanin maalivahti Petri Vehanen oli kentän ykkösnimi kun, joukkue löi jo toistamiseen jääkiekkoliiga KHL:n itäisen konferenssin finaaleissa ufalaisen Salavat Julajevin. Vehanen piti huipputorjunnoillaan taitavan Ufan kurissa ja Hannes Hyvönen lirutti Kazanille jatkoerävoiton. Kazan vei tiukan jännitysnäytelmän 2-1 ja siirtyi otteluvoitoissa 2-0-johtoon.

Terveys ja liikunta

Paino 106,0 kg, verenpaine 171/107, lepopulssi 64.

Loppukevennys

- Kalle, tule leikkimään. Pikku-Liisa huusi keittiön ikkunasta. – Mun täytyy auttaa äitiä tiskaamisessa, mutta ei se kestä kauan. Mä tulen sitten, kun mä olen rikkonut pari lautasta.

Meidän äiti muistuttaa puoliksi koiraa ja puoliksi arkeologia, Kalle paljasti Villelle. – Miten niin? – No jos se ei hauku niin sitten se kaivelee menneitä.

Pikku-Kallen kotiovelle kolkutettiin. Asialla oli naapurin setä, joka pyysi lainaksi perheen stereoita. – Onko teillä tänä iltana juhlat? Kalle kysyi. – Ei ole. Me haluamme kerrankin nukkua rauhassa.

Opettaja opetti Pikku-Kallen luokalle biologiaa. Koska opetus ei oikein ottanut sujuakseen, opettaja päätti keventää tunnelmaa. – No lapset, mikä teidän mielestänne on Suomen suurin lintu? – Ilman muuta satakieli, Kalle vastasi. – Mitenkäs sinä siihen päädyit? kysyi opettaja ihmeissään. – No pitää sitä olla linnulla aika paljon kokoa, jos sillä on kieliäkin sata.

Luokka keskusteli siitä, kenen kotona on käynyt arvovaltaisin vieras. Erään pojan kotona oli käynyt toimitusjohtaja, toisen kansliapäällikkö ja kolmannen everstiluutnantti, mutta Kalle pisti paremmaksi. – Meillä on aika usein kylässä Jumala, Kalle pamautti. – No etköhän sinä nyt vähän liioittele, opettaja hämmästeli. – Enkä liioittele. Eilenkin äiti huusi, että voi hyvä Jumala, tule nyt katsomaan mitä tuo Kalle on taas tehnyt.

Pikku-Kalle rukoili iltarukouksessaan: - Voi hyvä Jumala, anna Pariisin olla Englannin pääkaupunki, niin kuin minä vastasin maantiedon kokeessa.

- No Kalle, kuka on tiedän luokallanne paras oppilas? Kallen kummitäti kysyi pojalta. – Virtasen Heikki. Se osaa heiluttaa korviaan.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

PE 02.04.2010













Päivän sää

Lämpötila aamulla + 3C. Päivällä lämpötila + 10 C.

Tapahtumat

Tein tänään rikosilmoituksen Kainuun poliisille Ylivieskan poliisista Raimo Ollilasta, syyttäjä Esa Mustosesta ja käräjätuomari Jyrki Määtästä koskien Suomussalmen asiaa ja sen käsittelyä koko prosessina. Samalla tulee käsiteltäväksi esteellisyysasiat.

Uutiset

Marja Tiura ei vastannut kysymyksiin vaan luki valmiiksi kirjoittamansa lausunnon. Helsingin Sanomien mukaan yksi kokoomuksen hallitusneuvottelijoista olisi sanonut Tiuran "uhitelleen tai kiristäneen loikkauksella, jos ei pääse ministeriksi. Nova-liikemies Arto Merisalo pitää valheellisena Tiuran väitettä siitä, että keskusta houkutteli häntä loikkaamaan keväällä 2007.
- Tiura antaa julkisuuteen väärää, suorastaan valheellista tietoa oman etunsa ajamiseksi, Merisalo sanoo.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee opettajakoulutuksen loppumista Kajaanissa. Tämä on kova takaisku Kainuulle.

Toinen lehtileike käsittelee aurinko- ja tuulivoimaa. Artikkeli on STT:n lanseeraama ja Heikki Karkkolaisen kirjoittama.

Toinen lehtileike käsittelee Bosnian muslimimurhia. Kysymys on Srebrenican joukkomurhista.

Kolmas lehtileike käsittelee JSN:n päätöstä. Hazardin sanat kohtuuttomia.

Televisiosta katsottua

Jääkiekko-ottelu JYP-Kärpät 2-0.

Terveys ja liikunta

Paino 105,2 kg, verenpaine 180/101, lepopulssi 65. Pyöräily 20 km, kävely 5 km.

Loppukevennys

Teuvo äidilleen aamulla: - Äiti, mä en halua mennä tänään kouluun. – Miksi et, äiti kysyi. – Mutta kun kaikki vaan kiusaa ja hakkaa ja haukkuu koko ajan eikä siellä ole yhtään kivaa. – Mutta kyllä sinun nyt Teuvo täytyy mennä kouluun, olethan sinä koulun rehtori!

Pappi kysyi rippikoulupojalta: - Onko jumalalle mikään mahdotonta? – On, vastasi poika, kaljupäisen tukistaminen.

Opettaja selitti ekaluokkalaisille koulun käyttäytymissääntöjä. – Jos jollekulle tulee vessahätä kesken tunnin, niin silloin pitää vain nostaa käsi ylös ja viitata. – Ja sekö muka auttaa, ihmetteli Jaska.

Koululaisten piti kirjoittaa runo kesästä. Pikku-Maija kirjoitti: ”Vedessä on kiva hillua, kun vesi hivelee polvia.” – Miksi runosi loppuu kesken? – Äiti kielsi menemästä syvemmälle.

Isä oli kiinnostunut poikansa kouluasioista ja erityisesti sukupuolivalistus kiinnosti häntä. – Onhan meillä sitä ollut, kertoi poika. Onko sinulla pahakin ongelma?

- Minulle opetettiin jo pienenä, ettei koskaan saa valehdella, Tarja Halonen kertoi lapsille vieraillessaan alakoulussa. Seurasi pitkä hiljaisuus. – Miten ihmeessä sinä sitten pääsit presidentiksi, vihdoin Minna kysyy viattomasti.

Sakari selitti koulussa, miksei heille enää tarvittu koiranpentua. – Äiti haukkuu vieraat, isä heiluttaa häntää ja pikkuveli pissaa lattialle.

torstai 1. huhtikuuta 2010

TO 01.04.2010














Päivän sää

Lämpötila aamulla +2C, päivällä lämpötila +10 C.

Tapahtumat

Sain tänään taiteilija Markku Hakolan maalaaman Antti Santaholman muotokuvan Kalajoki-näyttelyä varten. Mielestäni taitelija Markku Hakola on yksi Suomen parhaimmista, ellei paras muotokuvamaalari.

Kävin katsomassa miten Vasankarin koulun pienoismalli valmistuu. Näyttää pysyvän aikataulussa ja pienoismalli on esillä Kalajoki-näyttelyssä näyttelyn avauksesta lähtien. Vasankarin koulusta on myös historiikki valmiina.

Kalajoen sivistystoimenjohtaja Esa Siirilä vastasi sähköpostiini noin kolmen kuukauden kuluttua sen vastaanottamisesta. Kysymys oli Kalajoki-näyttelystä.

Järjestelin tänään Kalajoen keskustan liiketonttiasioita. Uskon, että nyt löytyi ratkaisu, joka voidaan toteuttaa varsin nopealla aikataululla. Ainakin tontin tarvitsija vaikutti tyytyväiseltä esittämääni ratkaisuun. Samalla esittämäni ratkaisu toisi merkittävän edistysaskeleen koko Kalajoen keskustan kaupallisiin asioihin ja toimitiloihin.

Sain tänään sähköpostitse oikeuskanslerinviraston päätöksen asianumero OKV/1487/1/2008. Päätös on niin sisältä, syvältä ja pimeästä kuin olla voi. On järkyttävää millainen on Suomen laillisuusvalvonnan tila. Miksi tällaisille henkilöille kuin apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen ja vanhempi oikeuskanslerinsihteeri Pekka Liesivuori maksetaan verovaroista palkkaa? Kysymys on kiistatta heidän selkeistä virkarikoksistaan. Kysymys on kansalaisten edun vastaisesta toiminnasta ja vielä kiistatta rikollisesta toiminnasta verovaroilla ja virkavastuulla. Tiedotusvälineet vaikenevat asioista ja kansanedustajat ovat avuttomia kuin lehmät suossa, kun pitäisi puolustaa kansalaisten oikeusturvaa ja perusoikeuksia. Olen äärettömän pettynyt oikeusministeri Tuija Braxin ja sisäministeri Anne Holmlundin toimintaan. He ylläpitävät tätä rikollista oikeus- ja asianajajamafiaa Suomessa. Jos Suomi olisi Neuvostoliitto niin……

Paikallislehdissä on kirjoituksia Sun Areena-asioista. Järjettömyyttä ihmetellään.

Minulla on kirjahyllyssäni suurennuslasi. Nyt siitä oli hyötyä, sillä huomasin sen avulla Kalajoki-lehdessä uutisen Kalajoki-näyttelystä.

Uutiset

Kokoomusta tuki maaliskuussa 22,9, sosiaalidemokraatteja 21,2 ja keskustaa 20,7 prosenttia vastaajista. Vihreiden kannatus oli 10,4 ja vasemmistoliiton 8 prosenttia. Perussuomalaisten kannatus oli maaliskuussa 6,8 prosenttia. Kristillisdemokraateille mitattiin maaliskuussa 4,3 prosentin ja Rkp:lle neljän prosentin kannatus. Taloustutkimus haastatteli kannatusarviota varten yhteensä 3 369 ihmistä maaliskuussa. Arvion virhemarginaali on 1,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Nova-liikemies Arto Merisalon mukaan Tiuran väite siitä, että keskusta houkutteli häntä loikkaamaan keväällä 2007 on valheellinen. Merisalon mukaan aloite tuli nimenomaan ja vain Tiuralta. Välimiehenä toimineen Merisalon mukaan hän, keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen ja pääministeri Matti Vanhanen muistanevat asian samoin. Merisalon mukaan myös kaksi Novan entistä työntekijää voivat tarvittaessa tulla julkisuuteen vahvistamaan asian.

Pohjois-Pohjanmaan ELY haluaa täydennyksiä Perämeren merihiekan nostosta tehtyihin ympäristöselvityksiin. Valtion maa-ainesyhtiö Morenia on hakenut lupaa merihiekan ja muun kiviaineksen ottamiseen Pyhäjoelta Hailuotoon ulottuvalla merialueella. Osa hiekasta tuotaisiin maihin Kalajoen sataman kautta.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee Kalajoen kaupungin tilinpäätöstä otsikolla Kalajoki vailla sisäisiä veropaineita. Toimittaja Hannu Verronen on tehnyt jutun annettujen tietojen pohjalta. Jutussa ei ole tutkivaa journalismia.

Toinen lehtileike on STT:n uutisoima ja Heikki Karkkolaisen tekemä uutinen Taantuma romutti työllisyystavoitteen.

Kolmas lehtileike on otsikolla Jussi Jokinen kaatoi Atlantan. Haluan säilyttää jälkipolville todistusaineiston Jussi Jokisen törkeästä kohtelusta olympiavalinnoissa. Jussi olisi olympiapaikkansa ansainnut.

Neljäs lehtileike käsittelee Moskovan iskuja ja sen taustoja.

Terveys ja liikunta

Paino 105,4 kg, verenpaine 162/95, lepopulssi 64.

Loppukevennys

- Mitä eroa on aviomiehen ja rakastajan välillä? – No mitä? – Yö ja päivä.

- Koska tietää olevansa vanha? – En minä vaan tiedä. – Kun sen tekeminen kestää koko yön, mitä ennen teki kaiket yöt.

- Tiedättekö, mitä tekisin, jos yrittäisit ottaa minut väkisin? – En tosiaankaan. – Etkö sinä ole ollenkaan utelias?

- Mitä yhteistä on miehellä ja hiirellä? – En tiedä. – Kumpikin löytää kolon pimeässä.

Kalle oli palavasti rakastunut opettajaansa. Lopulta hän tunnusti lempensä kohteelle herkät tunteensa. – Voi Kalle kulta, opettaja huokaisi, - mutta kun minä en pidä ollenkaan lapsista. – Ei se mitään, Kalle vastasi innostuneesti. – Mä voin pölliä faijalta kortonkeja.

- Saanko luvan? Kalle kysyi Liisalta pyytäessään tätä kohteliaan kumarruksen kera tanssimaan. – Juu, kuiskasi Liisa punastuen. – Mutta kai me sentään vähän tanssitaan ensin?

- Ville, tiedätkös sinä, mikä on seksin määritelmä? – No en. – Se on hauskinta puuhaa, mitä voi nauramatta tehdä.