Erkin blogi: KE 24.09.2025 Kalajoen naiset

Aamulla aurinko nousi 07.11 ja laskee kello 19.19. Päivän pituus on 12 tuntia 08 minuuttia. Päivän lämpötila +5C - +8C. Melkein selkeää ja poutaa. Tuuli pohjoisesta 7 m/s.

https://www.foreca.fi/Finland/Kalajoki/details/20250924

Terveystietoni Paino 97.8 kg , Veren sokeri 8.8, Verenpaine 127/79 ja 63 pulssi. Unen laatu: kevyt uni 6 tuntia 26 min, syvä uni 1 tunti 18 min ja REM-uni 23 min.

Syö nämä 3 hedelmää ennen nukkumaanmenoa – lopeta yövirtsaaminen ja nuku paremmin!

https://www.youtube.com/watch?v=Z1kQRgEWlSk

Testaan nyt pitääkö videon antamat väitteet paikkansa. Siis tumma viinirypäle 15 kpl, ½ päärynää pilkottuna kuorineen ja 1/2 banaania pilkottuna sekä kanelia päälle.

Testin tulos oli aamulla näkyvissä. Unta 8 tuntia 07 minuuttia. Yövirtsaamista se ei lopettanut, mutta unen määrä lisääntyi huomattavasti.

Tummat viinirypäleet ovat terveellisiä ja sisältävät runsaasti antioksidantteja (kuten antosyaaneja ja resveratrolia), jotka suojaavat soluja, edistävät sydänterveyttä ja aivojen toimintaa sekä auttavat ylläpitämään tervettä ruoansulatusta kuitupitoisuutensa ansiosta. Ne ovat myös luonnollinen, nopeasti imeytyvä energianlähde ja voivat auttaa pitämään ihon terveenä.

Päärynä edistää ruoansulatusta ja auttaa ehkäisemään ummetusta kuitupitoisuutensa ansiosta, ja se tukee myös sydämen terveyttä vähentämällä sen haitallisia tekijöitä. Lisäksi päärynä sisältää A-, C- ja K-vitamiineja sekä kaliumia ja muita mineraaleja, jotka parantavat yleistä hyvinvointia. Päärynän nauttiminen kuorineen antaa eniten kuitua, mikä on hyödyllistä erityisesti suolistolle, ja se on myös erinomainen, vähäkalorinen välipala, joka auttaa painonhallinnassa.

Banaanit tarjoavat monia terveysvaikutuksia: ne ovat erinomainen kaliumin, kuidun, ja B6-vitamiinin lähde, tukevat ruoansulatusta ja mielialaa, auttavat verenpaineen säätelyssä, sekä voivat edistää unenlaatua magnesiumin ja kaliumin ansiosta. Banaanit toimivat myös luonnollisena energianlähteenä ja tukevat immuunijärjestelmän toimintaa.

.Kanelilla on monia terveysvaikutuksia, kuten veren sokeritason ja kolesterolin alentaminen, tulehduksen vähentäminen, ruoansulatuskanavan tukeminen ja immuunijärjestelmän vahvistaminen antioksidanttien ja antimikrobisten ominaisuuksien avulla.Sen käyttöä suositellaan tukemaan sydänterveyttä ja painonhallintaa.

Unohda magnesium-lisät! Tämä ruoka voittaa sarkopenian ja rakentaa lihaksia yli 60-vuotiaana

https://www.youtube.com/watch?v=-FBt4DsEx4A

Pinaatti, kurpitsa, chian-siemen.

Pinaatti on erittäin ravinteikas vihannes, joka tukee mm. sydän- ja verisuoniterveyttä, vahvistaa luustoa ja parantaa ruoansulatusta sisältämiensä vitamiinien (K, C, A, folaatti), mineraalien (kalium, magnesium) ja kuidun ansiosta. Se sisältää myös antioksidantteja ja luteiinia, jotka suojaavat silmiä ja auttavat ehkäisemään mm. ikään liittyvää silmänpohjan rappeumaa. Pinaatin korkea nitraattipitoisuus voi auttaa alentamaan verenpainetta ja parantamaan verenkiertoa.

Kurpitsa on ravintorikas ja vähäkalorinen kasvis, jolla on lukuisia terveysvaikutuksia, kuten immuunipuolustuksen vahvistaminen beetakaroteenin ja C-vitamiinin ansiosta, tulehduksen ehkäisy antioksidanttien avulla sekä sydämen ja suoliston terveyden tukeminen. Erityisesti kurpitsansiemenet ovat hyviä proteiinin, kuidun ja kivennäisaineiden, kuten raudan ja magnesiumin, lähteitä, ja niitä suositellaan myös hyvänlaatuista eturauhasen liikakasvua ehkäiseviksi.

Chian siementen terveyshyödyt perustuvat niiden runsaaseen kuitu-, proteiini- ja omega-3-rasvahappopitoisuuteen sekä antioksidantteihin ja moniin mineraaleihin. Ne voivat edistää ruoansulatusta ja kylläisyyttä, tukea sydämen terveyttä, parantaa luuston hyvinvointia ja auttaa verensokerin hallinnassa. Lisäksi ne sisältävät antioksidantteja, jotka suojaavat soluja ja tukevat yleistä terveyttä.

Säilykeruoka, joka rakentaa lihaksia ja tappaa sarkopenian – et usko mikä se on!

https://www.youtube.com/watch?v=NISKwgU6Uak

Tonnikala, säilykeliha, sieni

Tonnikala on terveellistä sen korkean proteiinipitoisuuden, sisältämien omega-3-rasvahappojen sekä vitamiinien ja hivenaineiden vuoksi, mutta sitä on syötävä kohtuudella sen sisältämän elohopean takia, joka kertyy elimistöön ja voi olla haitallista, erityisesti sikiöille ja lapsille. Raskaana olevien ja imettävien naisten sekä lasten tulee välttää tonnikalaa, tai syödä sitä hyvin vähän.

Sarkopenia, eli lihaskato, on etenevä tila, jossa lihasmassa ja lihasvoima vähenevät, mikä heikentää toimintakykyä ja lisää kaatumisriskiä. Sitä esiintyy yleisesti ikääntyvillä, mutta se voi johtua myös sairaudesta tai liikkumattomuudesta. Sarkopeniaa ehkäistään ja hoidetaan lihasvoimaharjoittelulla ja riittävällä proteiinin saannilla ruokavaliosta.

Naiskotiteollisuuskoulun historiaa

Kalajoen naiskotiteollisuuskoulun ensimmäiset oppilaat a opettajat 1946-1947 kokoontuneina yhteiseen tapaamiseen vuonna 1986. Etummaisina opettajat Aili Cajan ja vasemmalla Mirja Metsola.

Kalajoella oli vuodesta 1946 alkaen toiminut myös naisten kotiteollisuuskoulu. Sen syntyhistoriassa on samoja piirteitä kuin mieskotiteollisuuskouunkin saamisessa paikkakunnalle. Keski-Pohjanmaan Maanviljelysseura oli järjestänyt kalajokisten naisten ja miesten aloitteellisuuden pohjalta paikkakunnalle toistuvasti erilaisia käsityökursseja. Siitä kehittyi toive saada Kalajeolle myös pysyvää alan koulutusta. Asian johdosta otettiin moneen otteeseen yhteyttä Maataloushallituksen kotiteollisuusosastoon. Naisten koulutuksen puolesta toimivat tarmokkaasti etenkin Kalajoen Maatalousnaiset ruustinna Aice Kiviojan johdolla. Helsingissä heillä oli hyvänä yhteyshenkilönä Kalajoen kappalainen, myöhemmin kirkkoherra , V.H. Kivioja joka toimi kansanedustajana 1929-1945. Talvisodan seurauksena Kalajoelle sijoitettiin Karjalan evakkoja Sortavalasta ja sen ympäristöstä. Heidän mukanaan tänne siirtyi vuonna 1940 evakkoon myös Sortavalan naiskotiteollisuuskouu. Maataloushallituksessa muistettiin kalajokisten esitykset naisten käsityökoulun perustamisesta paikkakunnalle – olihan täällä silloon jo aloittanut toimintansa miesten kotiteollisuuskoulu.

Kappalainen V.H. Kivioj siirtyi vappuna 1940 Kalajoen seurakunnan kirkkoherran virkaan ja muutti samalla perheineen Hietalan pappilasta Jokelan pappilaan. Sortavalan naiskotiteollisuuskoulu sai nyt evakkopaikan Hietalan pappilasta ja Kalajoki siemenen naiskotiteollisuuskoululleen.

Evakkokoulussa oli yksivuotiset kudonta- ja ompeluosastot. Se toimi Kalajoella kaksi vuotta. Sen jälkeen Kalajoen Maatalousnaiset anoivat Keski-Pohjanmaan Maanviljelyssuralta kiertävän naiskotiteollisuuskoulun kiinteää sijoittamista Kalajoelle, Hietalan pappilaan. Hanke toteutui, ja neljä vuotta kiertävä koulu, jossa oli yhdistetty omepu- ja kudontaosasto – opettajana Aili Cajan – pysyi Kalajoella. Sen jälkeen koulu siirtyi Kälviälle, missä se myöhemmin vakinaistettiin.

Edellä mainitun neöjän vuoden aikana Kalajoella ja Kalajoelta toimittiin jälleen tarmokkaasti pysyvän naiskotiteollisuuskoulun saamiseksi paikkakunnalle. Vuonna 1946 se vihdoin onnistui: ensimmäiset oppilaat sisäänkirjoitettiin 2.9.1946. Päästötodistuksensa he saivat 8. keäskuuta 1947.

Kalajoen Naiskotiteollisuuskouluun tuli kaksi osastoa; yksivuotiset kudonta- ja ompeluosastot. Koulun johtajaksi nimitettiin Aili Cajan ja ompelun opettajaksi Mirja Metsola. He toimviat kouun palveluksessa eläkeikäänsä asti. Koulun johtokunnan tarmokkaana puheenjohtajana toimi ruustinna Alice Kivioja alusta alkaen siihen saakka, kunnes Naiskotiteollisuuskoulu ja Kalajoen Mieskotiteollisuuskoulu vuoden vaihteessa 1970-1971 yhdistettiin Kalajoen kotiteollisuuskouluksi.

Naiskotiteollisuuskoulu sai vuonna 1959 kunnan rakennuttamat uudet, tarkoituksenmukaiset tilat opettaja- ja oppilasasuntoloineen nykyisen Lankilantien varrelta. Ensimmäisen työvuotensa koulu oli toiminut entisessä suojeluskuntatalossa Suojassa. Hietalan pappilaan koulu siirtyi Suojasta takaisin kun pappila oli tyhjentynyt sinne majoitetusta siirtoväestä. Pappilan tilast alkoivat pian käydä koululle ahtaiksi ja epätarkoiutksenmukaisiksi, sillä pikkupuolella sijainneen ompeluosaston toimintaa haittasi muun muassa kylmyys. Sitä ”pakoon” osato pääsi nykyisen Marttilantien varrella sijaitsevaan, Eino Niemelältä vuonna 1954 ostettuun komeaan pohjalaistyyliseen taloon. Saman katon alle Kalajoen Naiskotiteollisuuskoulun osastot pääsivät viittä vuotta myöhemmin – Lankilantien varrelle. Vuonna 1972 Kälviän naiskotiteollisuuskouu siirtyi takaisin Kalajoelle. Siirto kuului maakunnan kotiteollisuusopetuksen kehittämiseen.

Lähdeaineisto Miesten kotiteollisuuskoulusta Kalajoen käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseksi 1937-1997.

Alice Kivioja

Alice Kivioja Taitelija Tanja Luukkosen piirtämä kuva

Alice Kivioja os. Bergroth, valmistui ylioppilaaksi 1917 Kokkolan yksityisestä ruotsinkielisestä yhteiskoulusta. Hän päätyi Kalajoelle Hyrynsalmen kautta vuonna 1923. Alice avioitui 30.12.1918 Vilho Heikki Kiviojankanssa. Perhe kasvoi tasaista menoa siten, että lapsia syntyi 23 vuodessa 11. Nuorimman syntyessä äiti oli täyttänyt 46 vuotta. Suurperheessä riitti äidille työtä, sillä kaikki alusvaatteet, liivit ja housut valmistettiin itse. Samoin tikattiin kaikki tarvittavat täkit. Kotona leivottiin leivät, viljeltiin vihannekset ja kasvatettiin kukantaimet omassa lavassa. Kappalaisen navetassa oli 16 lypsävää, vasikoita, lampaita, porsaita ja emakkoja. Pika-asutuksen vähennettyä viljelysmaita oli Jokelan kirkkoherran pappilassa jäljellä vain puolet tästä määrästä, kunnes maanviljelyksestä luovuttiin vuoden 1951 alusta.

Alice Kivioja oli kaupunkilaistyttö, joka joutui pappiloissa aivan uuteen vastuuseen. Alun alkaen hän liittyi karjantarkkailuyhdistykseen ja suunnitteli tarkastuskarjakon kanssa ruokintaa ym. navetan asioita. Kuuluipa Alice myös Etelänkylän sonniosuuskunnan johtokuntaan. Jo vuonna 1924 Alice Kivioja oli maanviljelysseurassa puuhamassa Kalajoelle Rauha Ståhlhammarin kutomakurssia. Kankaan kudonnasta tuli hänen suuri harrastuksensa. Kangaspuissa kudottiin ikkunaverhoja, pyyheliinoja, mattoja, raanuja, ryijyjä, pukukankaita sekä villasta että kesäleninkejä pellavasta. Alice Kivioja osallistui suuressa määrin kaikkeen paikkakunnan yhteiseen toimintaan. Kirkkoherran pappilassa hän toimi 1940-68 välisenä aikana kirkkoherranviraston palkattomana kanslistina.

Pappilassa pidettiin kaikki kirkkovaltuuston ja –neuvoston sekä talousjaoston kokoukset. Sodan jälkeen Kalajoki sai Ruotsista kummikunnan 1944. Yhteydenpito Dala-Järnaan hoidettiin pappilasta, koska Alice Kivioja oli toimikunnan puheenjohtaja. Ruotsista tulleet vieraat majoitettiin pappilaan. Kummikuntatyö kuului osana Mannerheimiiton työhön. Suurin tämän työn tuloksista oli, että 1947 Suomen Huolto myönsi kummikuntavaroja 500 000 markkaa terveystaloa varten.

Alice Kivioja toimi Kalajoen maatalouskerhon johtokunnan jäsenenä ja sihteerinä vuodesta 1932 yhteensä 27 vuotta. Hän toimi Kalajoen maatalousnaisten johtokunnan jäsenenä 1932-64 ja puheenjohtajana alkaen 1935. Lisäksi hän toimi Keski-Pohjanmaan edustajana Maatalousseurojen keskusliiton edustajistossa 1941-52. Hän oli myös Keski-Pohjanmaan maanviljelysseuran johtokunnan jäsenä 1941-63. Kalajoella toimivan Keski-Pohjanmaan kiinteän kotiteollisuuskoulun johtokunnan puheenjohtajana hän oli vuosina 1946-66. Alice Kivioja toimi myös Mannerheimin lastensuojeluliiton Oulun läänin piirihallituksen jäsenenä vuosina 1950-52 ja hän oli myös Suomen Punaisen Ristin Kalajoen osaston johtokunnassa 1951-60. Alice Kivioja kuoli Kalajoella elokuun 1. päivänä 1972.

Liisi Kivioja – eduskunnan ensimmäinen naiskansanedustaja Kalajoelta

Muotokuvapiirroksen kansanedustaja Liisi Kiviojasta on piirtänyt taiteilija Tanja Luukkonen.

Kansanedustaja Liisi Kivioja

Vasemmalla kuvassa oleva talo Liisi Kiviojan talo Lankilantie 4, jossa hän toimi Kansallis-Osake-Pankin konttorin johtajana.

Liisa (Liisi) Kivioja (entinen Kari) s. 10.1.1859 Siikajoella ja kuollut 30.10.1925 Helsingissä, oli kansakoulunopettaja, pankinjohtaja ja Suomalaisen puolueen kansanedustaja ensimmäisessä eduskunnassa 1907-1910 edustaen Vaasan läänin eteläistä vaaliiiriä.

Kivioja oli siikajokisen räätälin tytär, joka pääsi itseopiskelun avulla Jyväskylän seminaariin ja valmistui sieltä 1881 kansakoulunopettajaksi. Hän toimi kansakoulunopettajana Vähässäkyrössä 1881-1882 ja Oulunsalossa 1882-1888. Kun hänelle ei papiksi valmistuneen puolisonsa kanssa löytynyt työtä samalta paikkakunnalta, lähti pariskunta vuosiksi 1891-97 Amerikkaan, missä aviomies toimi siirtolaispappina. Heillä oli asuntonaan eräänlainen rivitalo, jossa oli yhteinen eteinen toisen perheen kanssa, jolla oli runsaasti lapsia. Yksi lapsista mieltyi naapureihin niin, että konttasi sinne aina kun kuuli ovissa kuljettavan ja rupesi olemaan yötkin naapurissa. Kun Kiviojta olivat lähdössä Suomeen, ilmoitti pieni Jani-poika lähtevänsä mukaan. He adoptoivat lapsen – omaa lasta perheessä ei ollut – ja näin heillä oli palatessaan poika ja seurakunnan antama hopeamalja alusvateineen. Malja on Liisi Kiviojan kuoleman jälkeen ollut Kalajoen seurakunnan kastemaljana. Siihen on kaiverrettu ”Muisto Fairpartin seurakunnasta pastori A.Kiviojalle”.

Suomeen palattuaan Kiviojat asettuivat ensin Teuvalle, mutta tulivat Kalajoelle 1902. Aapeli Kiviojan tultua valituksi Kalajoen kappalaiseksi. Teuvalaiset pyysivät tarmokkaan pastorskan kansanedustajaehdokkaaksi ensimmäisiin eduskuntavaaleihin, ja hänet valittiin Suomalaisen oulueen listoilta kansanedustajaksi Vaasan läänin eteläisestä vaalipiiristä vuosiksi 1907-09. Matka eduskuntaan kulki Kalajoelta.

Eduskunnassa Liisi Kivioja kannatti muiden naisedustajien rinnalla naisille oikeutta

kaikkiin valtion virkoihin, kätilöiden palkkaamista kuntiin, 21 vuotta täyttäneille aviovaimoille täysivaltaisuutta itseensä ja omaisuuteensa nähden, äitien vakuutuslainsäädännön parantamista ja aviottomien lasten aseman parantamista, mutta myös muun muassa yleistä oppivelvollisuutta ja kansankirjastojen avustamista. Kalajoen Hietalan kappalaisen pappilassa hänen käden jälkensä näkyy vieläkin, sillä suurin osa hänen istuttamistaan pihakoivuista on vielä pystyssä.

Miehensä kuoltua 1909 junassa paluumatkalla Helsingistä sairaalahoidosta Liisi Kivioja lähti Kuopioon, missä hän oli vanhain sokeain työkoulun johtajana 1910-1918. Kun hän joutui jättämään tehtävänsä koulun taloudellisten vaikeuksien vuoksi 1918, hänet valittiin naiselle harvinaiseen tehtävään, Kansallis-Osake-Pankin paikallisen konttorin johtajaksi Kalajoelle.

Kesällä 1918 hän palasi Kalajoelle, missä hän oli viihtynyt hyvin. Hän osti Mehtäkylästä hirsitalon, jonka siirrätti kirkonkylälle – osoite Lankilantie 4. Talon kulmakamarissa hän hoiti Kansallis-Osake-Pankin asioimiston johtajan töitä 1918-25.

Tämän lisäksi hän osallistui Kalajoen naisyhdistyksen toimintaan, jossa hän oli ollut mukana jo kappalaisen puolisona. Jäsenet hankkivat varoja mm. keittämällä hernesoppaa Santaholman pyykkipadassa markkinamiehille myytäväksi. Naisyhdistys piti joitakin vuosia Tyngälä Rahkossa kehkotautiparantolaakin. Yhdistys on lopetettu 1960-luvulla. Liisi Kiviojan elämäntyön merkittävin vaihe ajoittuu Kalajoelle.

Liisi Kivioja
http://arenan.yle.fi/radio/1285084

Liisi Kivioja – kansanedustaja
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hex5000.sh?hnro=910749

Hilma ja Hilman hotelli

Hilma Rahja ja Hilman hotelli Taitelija Markku Hakolan maalaus Hilma Sofia Pahikkala (s. Rahja)s. 2.12.1891 – k. 22.11.1972 aloitti Hilman hotellin pitämisen Kalajoen Hiekkasärkillä vuonna 1931. Kansakoulusta päästyään Hilman suurin haave oli päästä vielä opiskelemaan. Hän pääsi Kuortaneelle kesällä 1911 kuuden viikon kursseille, jossa koulutettiin kiertokoulunopettajia. Hilma toimi kiertävänä kansakoulunopettajana Kolarissa, Kemissa ja Rahjan koululla Kalajoella. Myöhemmin hänellä oli Kalajoen Tyngänkylässä kyläkauppa, jossa hän hoiti myös puhelinkeskusta.

Kauppiaana ollessaan Hilma oli kihloissa kalajokisen miehen kanssa, mutta kihlaus purkautui sulhasen epäröintiin. Myöhemmin Hilma tapasi Jalmari Pahikkalan ja avioitui hänen kanssaan. Jalmari oli leski ja hänellä oli Paavo-niminen poika.

Hilma osti rahjankyläläisen Jaakko Jyringin kanssa Santaholman väentuvan, joka siirrettiin jäitä pitkin Kalajoen Hiekkasärkille. Siitä tehtiin ravintola- ja matkustajakoti Hilman hotelli vuonna 1931. Jyringin luovuttua yrityksestä Hilma jatkoi yritystoimintaa yli 30 vuotta.

Täysihoitolassa vieraili tunnettuja taiteen, urheilun, politiikan, kirjallisuuden ja monen muun alan edustajia. Kirjailija Ilmari Kianto vieraili Hilma Pahikkalan täysihoitolassa 1940-luvun lopulla. Kalajoelle hänet johdatti tunnettu suomenruotsalainen kirjailija Tito Colliander. Tito asui vaimonsa, kuvataitelija Ina Collianderin ja lastensa kanssa sotavuosina jonkin aikaa Hiekkasärkillä.

Saapumisestaan Kalajoelle Ilmari Kianto kertoo: ”Meidät pujotettiin autosta hyvin kuivan näköiseen paikkaan, jossa ei näkynyt mitään taloa. Siinä nyt istua kökötimme sihteerini kanssa matkalaukkujemme vieressä ja ihmettelimme, kunnes männiköstä ilmestyi reipas emäntäihminen, joka kertoi hänelle soitetun tulostamme. Nyt lähdimme kimpsuinemme ja kampsuinemme tarpomaan pitkin hiekkaista kangasta ja muutamien satojen metrien päässä mäen päältä ilmestyi näkyviin Rouva Hilma Pahikkalan Täysihoitola.” Sillä kertaa kirjailija ja hänen sihteerinsä olivat Täysihoitolan ensimmäiset kesävieraat. He viipyivät Kalajoella kolmisen viikkoa ja viihtyivät hyvin.”Emäntä Hilma oli vilkas ja ystävällinen sielu, rupesimme saamaan erinomaista ruokaa. Saimme tuoretta kalaa, viiliä, hylkeenlihaa, sianlihaa, joimme maitoa ja kirnupiimää. Isäntä on entinen jääkäri ja rakennusmestari, joka nyt kohtelee täällä paikkoja ja tekee parannuksia ja uudistuksia minkä ehtii.”
Kävijöitä tuli läheltä ja kaukaa. Täysihoitola koettiin kotoisena ja kiireettömänä paikkana, pöydän antimet maukkaina ja monipuolisina. Hiliman-hotellissa oli alakerrassa ravintola ja yläkerrassa seitsemän huonetta. Hilma-emäntä oli erinomainen keskustelija, joka joustavasti seurusteli mitä erilaisimpien ihmisten kanssa. Tarvittaessa hän soitti taitavasti harmonia ja joskus muitakin soittimia. Itse hän sepitti toisinaan laulujakin esittäen niitä harmonin, sitran tai kitaran säestyksellä.

Jos räyhääjiä ilmaantui, ponteva emäntä sieppasi heidät kainaloonsa ja tömäytti hietikolle, niin että pölypilvi vähäksi aikaa peitti tuomien kiehtovan väriloiston ja Pahikkalan lehmät Rusko ja Krynsylä säntäsivät kauhuissaan karkuun.

Useimmiten emännän rutistelu oli ystävällistä. Kun laulajakuuluisuusAnna Mutanen saapui yllättäen vieraaksi, emäntä jätti leipomisen välittömästi sikseen ja ponnahti tulijan kaulaan ja syleily kesti kauan, vaikka arvon naiset eivät entuudestaan tuttuja olleetkaan.
Hilman sisko Hanna ja sisarusten lapsia oli usein kesäapulaisena Hiliman hotellissa. Työtä riitti keittiötöissä ja eläinten hoidossa. Hotelli oli muun ohella kuuluisa tuoreista munkeistaan.

Hotelli hävitettiin polttamalla 6.2.1987 klo 18.00-19.35

Ilmari Kianto vieraili Kalajoella

"Iki-Kianto" tuli 96 vuotisen elämänsä aikana koko Suomen kansan tuntemaksi etenkin kahden kirjansa ansiosta: Punainen viiva ja Ryysyrannan Jooseppi. Kirjailija Ilmari Kianto(1874-1970) kuvaili köyhän pohjoisen maanviljelijämiehen taistelua byrokratian nousevaa valtaa vastaan. Hän paljastaa suomalaisen korpikansan pohjimmaisen olemuksen, mikä on kohtalon lailla sitoutunut alkuperäiseen koskemattomaan luontoon.Ilmari Kianto kävi koulunsa Iissä ja Oulussa ja pääsi ylioppilaaksi Oulun lyseosta v.1892. Koulussa hän mm. toimitti oppilaskunnan lehteä. Hän aikoi ensin upseerin uralle ja aloitti Oulun neljännessä tarkk’ampuja-pataljoonassa, sai Venäjän aroilla pidetyistä harjoitusleireistä kyllikseen ja erosi. Hän julkaisi 22-vuotiaana esikoiskirjansa Väärällä uralla em.. armeija-kokemuksistaan. Kianto tunsi luonnonlyriikan omimmaksi alakseen ja julkaisi Soutajan lauluja (1896), Hiljaisina hetkinä (1897) ja Lauluja ja runoelmia(1900). Entinen koulutoveri Eino Leino auttoi häntä runojen valikoimisessa.Ilmari Kianto opiskeli Helsingin Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa pääaineinaan venäjän ja suomen kieli hylättyään aikeensa lukea teologiaa.

Myöhemmin Kianto toimi venäjän kielen opettajana Kajaanin yhteiskoulussa 1904-06.
Hän otti osaa Suomen vapautuspyrkimyksiin mm. Kajaanissa 1905. Kianto oli Kajaanin lehden toimittajana 1906, arvosteli Kajaanin kaupungin johtohenkilöiden ja pappien tekemisiä ja sai sekä vihollisia että ihailijoita. Kianto toimi aktiivisesti nimien suomalaistamisasiassa ja muutti itsekin nimensä Kiannoksi v.1906.Ilmari Kianto kirjoitti huomattavan määrän isänmaallisia, tsaarinvaltaa avoimestikin vastustavia runoja lehtiin ja teoksiinsa, julkaisi 1906 kokoelman Isänmaallisia runoelmia. Hän ei alistunut yhteiskunnan yleisiin kaavoihin vaan kapinoi kirkkoa, tsaarinvaltaa, tekopyhyyttä ja epäaitoutta vastaan, vaan jättäytyi vapaaksi kirjailijaksi 32-vuotiaana. Hän teki tiliä Jumala- ja yhteiskuntasuhteistaan teoksessaan Pyhä viha v.1908. Kianto kertoi liikuttavasti kolmivuotiaan esikoispoikansa kuolemasta teoksessaan Pyhä rakkaus 1910. Ilmari Kianto saavutti kuuluisuutta kansankuvauksellaan Punainen viiva v.1909. Hänet haastettiin jumalanpilkasta oikeuteen 1909 teostensa Pikku syntejä ja Vapaauskoisen psalttari vuoksi, tuomio oli kuitenkin vapauttava.

Kianto kirjoitti Kajaanin maanviljelysseuran tilauksesta v.1911 Nälkämaan laulun, joka O.Merikannon säveltämänä on eniten laulettuja maakuntalaulujamme . Ilmari Kianto asettui kasvavan perheensä kanssa asumaan Suomussalmen Kiantajärven rannalle rakennuttamaansa Turjanlinnaan v.1912.

Kianto otti osaa Vapaussotaan 1917-18 valkoisten aktivistien puolella ja toimi Antrean rintamalla mm. sotakirjeenvaihtajana. Kianto kannatti jääkäriliikettä. Hän tarjosi saarensa majoja jääkärien salaiseksi etappipaikaksi. Kirjoitti kielletyn Vapaussoturin valloituslaulun (sävel “Kauan on kärsitty vilua ja nälkää“)
Kianto oli suuri Vienan-tuntija ja toimi Suur-Suomi-hengessä Vienan Karjalan vapauttamisen puolesta ja teki sinne lukuisia retkiä patikoiden tai porolla ajaen Kianto kirjoitti Vienan kansasta ja sen oloista tsaarinvallan viimeisinä vuosikymmeninä useita teoksia - toistatuhatta sivua ainutlaatuista kulttuurihistoriaa, mm. Vienan virroilta, Karjalan kankahilta (1915), ja runoili myös 1906 Vienan kansallislaulun jonka sävelsi Heino Kaski.Ilmari Kianto halveksi kaupunkilaiselämää ja ihannoi luontoa, korpimaata ja maalaiselämää. Hän julkaisi 50-vuotiaana v.1924 toisen kansankuvauksensa, RyysyrannanJoosepin, jonka esikuva oli vähällä nostaa asiasta syytteen. Kianto kutsuttiin Suomen Kirjailijaliiton ja Karjalan Sivistysseuran kunniajäseneksi v.1924. Kianto julkaisi pitkän elämänsä aikana 67 teosta: runokokoelmia, romaaneja, matkakuvauksia, muistelmia ja näiden lisäksi lukemattomia kannanottoja ja lehtiartikkeleita. Toistakymmentä julkaisematonta käsikirjoitusta lienee vielä eri arkistoissa. Julkaistuista teoksista mainittakoon vielä Vanha Pappila, Papin poika, Patruunan tytär, Metsäherran herjaaja, Moskovan maisteriIlmari Kianto menetti rakkaan Turjanlinnansa sodassa 1939, jolloin suomalaiset sotilaat sen polttivat
Kianto jätti evakkoon lähtiessään Turjanlinnan eteisen pöydälle sikarilaatikon kanteen venäjänkielisen viestin jossa pyysi vihollisen jättämään talo rauhaan ja siirtymään hänen sisarensa, ns. vanhan postineiden huvilaan tai vastapäisen saaren kalamajoihin - viesti tulkittiin sotapetoksen yritykseksi ja hänet tuomittiin puoleksi vuodeksi kuritushuoneeseen, josta presidentti Kallio myöhemmin armahti. Hänet erotettiin "maanpetturina" useimmista kulttuuriseuroista. Vasta 1950-luvulla tunnustettiin julkisesti hänelle tapahtunut vääryys
Ilmari Kianto julkaisi kärsimästään vääryydestä vankilapäiväkirjan Omat koirat purivat (1948)Ilmari Kianto vieraili Hilman hotellissa
Hilma ja Jalmari Pahikkala pitivät ravintolaa ja matkustajakotia Kalajoen Hiekkasärkillä yli 30 vuotta. Tästä 1931 alkaneesta täysihoitolatoiminnasta ovat kertomassa vieraskirjat. Erityisen värikäs on Ilmari Kiannon osuus. Kianto löysi Kalajoen 1940-luvun lopulla ja vieraili tuolloin Hilma ja Jalmari Pahikkalan Täysihoitolassa, Hilman hotellissa ja osoitti kirjallisen kykynsä myös vieraskirjan sivuja täyttäessään. Kianto etsi Kalajoelta samalla juuriaan ja tästäkin aiheesta hän sai – rovasti Kiviojan suosiollisella avustuksella – paljon irti.

Matka Kalajoelle

Linja-automatkastaan kirjailija on merkinnyt muistiin yhtä ja toista:
”Niinpä siis eräänä toukokuun päivänä saavuin sihteerini kanssa Kokkolaan ja nousimme ahtaaseen linja-autoon, joka noin kolmessa tunnissa ajaa tämän välin. Sitten meidät pudotettiin hyvin kuivan näköiseen paikkaan, jossa ei näkynyt mitään taloa. Siinä nyt istua kökötimme sihteerini kanssa matkalaukkujemme vieressä ja ihmettelimme, kunnes männiköstä ilmestyi reipas emäntäihminen, joka kertoi hänelle soitetun tulostamme. Niin lähdimme kimpsuinemme ja kampsuinemme tarpomaan pitkin hiekkaista kangasta ja muutamien satojen metrien päästä mäen päältä ilmestyi näkyviin Rouva Hilma Pahikkalan Taysihoitola.”
Kianto viipyi sihteerinsä kanssa Kalajoella kolmisen viikkoa ja he viihtyivät hyvin.Hilma ja Jalmari

Kianto kirjoitti: ”Emäntä Hilma on vilkas ja ystävällinen sielu, rupesimme saamaan erinomaista ruokaa. Saimme tuoretta kalaa, viiliä, hylkeenlihaa, sianlihaa, joimme maitoa ja kirnupiimää. Isäntä on entinen jääkäri, ja rakennusmestari, joka nyt kohentelee täällä paikkoja ja tekee parannuksia ja uudistuksia minkä ehtii, kirjoittiIlmari Kianto. Täysihoitolan päiväkirjasta löytyvät toukokuulta 1947 Kiannon kirjoittamat runot Hilma Pahikkalalle:Olkoon kaunis tai ruma ilma.
Hilpeä aina on Hiekkarannan Hilma.
Laulellen, veisaten ruuat hän laittaa,
ja täällä jos missään, ruoka maittaa.
Ja sitten on Emännän sisko se Hanna,
jota ei jalat oikein päällänsä kanna!
Ja sitten on Paavo ja Isäntä vääpelijääkäri,
joka naisille pistää kääreen kuin lääkäri!”
Sukujuuret
Ilmari Kianto oli kiinnostunut esi-isistään, eikä peitellyt tyytyväisyyttään saatuaan tietoja rovasti V. H. Kiviojalta: ”Postitoimistossa kohtasin seurakunnan sielunpaimenen. Rovasti Vilho Kivioja on aivan erikoinen pappismies, jota voisi nimittää vaikkapa eläväksi Tietosanakirjaksi... niin paljon se miekkonen tietää seurakuntansa muinaishistoriasta, hänen päänsä on tupaten täynnä nimiä ja vuosilukuja.”

”Tunsin sanoin selittämätöntä juhlamieltä astellessani siinä ikivanhojen ”kumpujen yön” ritareidenluiden päällä. Tässä hautausmaassa lepäsivät Petrus Micjaelis Arctophilacius,Calajocius, korkonimeltä Terva-Pieti, ja hänen pojanpoikansa Per Calamnius, sekä Josef Gabrielin poika Calamnius ynnä Kaarle Kalling. Toiset Calamniukset, jos kohta Kalajoella toimineet, olivat kuolleet mikä Kemin, mikä Iin, mikä Pudasjärven sielunpaimenina. Tämä Kalajoki on kaikkien alkukehto. Täällä on suvun juuret”, Ilmari Kianto kirjoitti.Sihteeriasia

Suurimmat murheet Iki-Kiannolle aiheutti Kalajoella hänen sihteerinsä. Iki-Kianto ei aina voinut nauttia sihteerinsä läsnäolosta koko aikaa, sillä näillä oli taipumus lähteä omille teilleen. Kianto kirjoitti päiväkirjassaan näin:”Voi sitä heilaa, joka herransa jättää.
Voi sitä naista joka miehensä pettää!
Kenenkä nyt pöksyjen ompelet nappia?
Kenenkä nyt housujen hoitelet tappia?
Kenenkä nyt selkää saunassa hankaat?
Kenelle silität paidat ja kankaat?
Kenelle ruuat ja vuoteet laitat?
Kenelle ruusut ja unikukat taitat?
Keneltä parran ajelet parka?
Kenen kynsissä itkenet arka?
Mikä nyt suurimman onnen särki?
Voi hyvä Isä, missä on järki?
Aavistan varmaan, haamun sait harmaan,
aamun saat kokea, katkeran karmaan.
Joka myi ruumiinsa ruumenista,
Jumala kurittaa uumenista.
Ei sitä korvaa kalleinkaan turkki,
ei saa lohdusta rikkainkaan lurkki
Sellainen petturi rauhaa ei saa.
Elävältä hänet nielköhön maa!”
Ilmari Kiannon naiset

Kiannon naissuhteet ovat kiinnostaneet suurta yleisöä usein enemmän kuin kirjalliset ansiot. Aikanaan Kianto toki herätti suurta hämmennystä solmimalla Suomen ensimmäisen siviiliavioliiton ja jättämällä - Tolstoin hengessä - lapsensa kastamatta, puolustamalla avoimesti miehen polygamiaa, julistamalla maailmalle uudet naissuhteensa, joita kolmen avioliiton aikana oli "siinä sivussa". Kianto kirjoittaa teoksessaan Avioliitto: "Rakkautta, naisen hellivää rakkautta olen hulluuteen saakka kaivannut kaiken elämäni iän - siksi on minulle näin käynyt!"

Kianto solmi kolme avioliittoa ja sai kaikkiaan 12 lasta, erosi kerran ja jäi kahdesti leskeksi

Vuonna 1904, 30-vuotiaana kirjailija avioitui Hildur Molnbergin kanssa ja sai kahdeksan lasta. Liitto päättyi avioeroon 1932.
Vuonna 1916 alkoi avosuhde Siviä Karpin kanssa, joka synnytti kolme lasta.
Pitkäaikainen avoliitto Sigrid Engströmin kanssa 1920-luvulla oli lapseton.
Vuonna 1933 Kianto solmi toisen virallisen avioliiton Elsa Maria Karppisen, (o.s. Kokko) kanssa.
Avoliitto Rakel Nymannin kanssa kukoisti siinä sivussa kolme vuotta, muistoksi jäi 60-vuotiaalle isälle yksi lapsi.
Käsikirjoituksia naputteli 1940-luvun puolivälissä Inkeri Jokinen, "Mustaksi rouvaksi" mainittu.
1948 alkoi kiihkeä avoliitto sihteeriksi palkatun nuoren Anja Halosen kanssa, joka kuitenkin lopulta hylkäsi iäkkään ihailijansa.Kiannon tekstejä

Mikä ääretön hiljaisuus vallitsikaan erämaassa! Koko luonto ikäänkuin pidätti hengitystään odottaessaan hetkeä, jona taivas suvaitsisi peittää sen alastoman värisevän ruumiin lumen pehmoisiin untuviin. Yöt-päivät oli roudan herra kopristellut maaemon rintoja, tunkeutunut yhä syvemmälle sydämyksiä kohti, jäädyttänyt sykkivät suonet ja sulina läikehtivät nesteet.

Ei ketään ole ruoskan suutelijaksi luotu; ei ole ketään känsäisin käsin, verta vuotavin sormin pantu iäkseen tervasjuurikkaita kiskomaan, jotta porvarit kansan hankkimilla rahoilla saisivat laiskan päiviä viettää, verkavaatteissa ja samettisilkeissä pöyhistellä ja makeita viinejä juoskennella.

”Köyhäin verot poistetaan. Vanhuuden eläkkeet varataan! Virkamiehet, tyhjäntoimittajat, vähennetään!” Köyhien salolaisten sisäisiä kärsimyksiä ei moni ison maailman ihminen arvata taida. Jos on olemassa kaikkitietävä olento, hänpä ne siis yksin tuntee, ehkä ei kenellekään ilmoita. Mutta raaka todellisuus ei vaihda karvaa kuten orava tai jänis metsässä.

Vanhan maailmanjärjestyksen täytyy murtua! Täytyy, ah täytyy? Rikkaiden anastajien ja perintöporhojen täytyy väistyä. Köyhyyden ja kurjuuden täytyy kadota. Kaikille riittää ruokaa, juomaa, vaatteita ja nautinnoita. Ihmiskunnan tarvitsee vain luopua itsekkyydestään ja vääristä perustuslaeista – ja kaikki tämä meille annetaan.

Akkuna jäi yksikseen tuijottamaan lumista korpea kohti. Onko kukaan ajatellut, miten mökin akkuna noin voi tuijottaa erämaahan neljällä ruudullaan, joista yhdestä paistaa olkitukko, toinen on ristilöity päreillä, kolmannessa kuultaa lehmän virtsarakko ja vasta neljännestä kiiltää haljennut vihertävä lasi?

”Kaikki valta kansalle”, puhalsi tuo tuomion pasuuna. ”Lait on tehty kansaa sortaviksi. Rikkaat ovat lakien avulla päässeet yhä rikastumaan, mutta köyhät ovat köyhtymistään köyhtyneet. Vai eikö tämä ole totta?”

Kalajoen pommitukset

Maalauksen opettaja Vieno Lahdenperästä sekä pommitetusta talosta on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva.

Laskiaispäivä 22.2.1944 oli kaunis ja aurinkoinen päivä. Edellisenä päivänä oli pommitettua Oulua. Tieto siitä oli tullut myös Kalajoelle. Petroskoin Radion Tiltu oli ilmoittanut, että Kalajoelle pudotetaan laskiaispullia.Pakkasta oli muutama aste ja lunta oli aika vähän. Kouluissa oli vapaapäivä laskiaisen johdosta. Sota-ajan askareet tehtiin pääasiassa naisvoimin. Joitakin vanhimpien ikäluokkien miehiä oli kotiutettu toistaiseksi.Laskiaistiistai kääntyi iltaan.

Ilma oli tyyni ja taivas pilvetön.

Kello 19.20-19.25 alkoi kuulua lentokoneen ääniä pohjoiselta taivaalta. Lentokoneiden suunta oli etelään päin.Koneet lähestyivät Kalajokea mereltä päin jokiuomaa pitkin.
Koko kirkonkylä oli pimentämättä. Ikkunoista loistivat valot. Sadat kalajokiset olivat ulkona. He olivat tulleet kuuntelemaan ja katsomaan näkyisikö mitään.

Pommien pudottaminen

Koneen ollessa kirkonkylän keskustan yläpuolella oli hetken kuulunut pommien pudottamisesta johtuvaa ujellusta ja sitten valtava pommien räjähdyssarja ja ilmanpaineaalto. Valot sammuivat kaikkialta. Pommien pudottamisen tarkka ajankohta lienee ollut 19.35. Niihin lukemiin oli heiluriseinäkello pysähtynyt Honkelassa.

Lentokoneiden arvioitu lentokorkeus oli 1-2 kilometriä. Kone kaarsi etelään ja hetkisen kuluttua ilmeisesti samaan laivueeseen kuulunut kone pudotti laskuvarjopommin ja heti perään sarjan pommeja Kuivatjärven alueelle Hiekkasärkkien läheisyyteen. Samat koneet lienevät pudottaneet pommeja Kälviän Peitsoon etelään lentäessään. On todennäköistä, että sama laivue pudotti pommeja myös Merikarvialle. Venäläisten lennot olivat todennäköisesti suoritettu Virosta käsin.

Vieno Lahdenperä kuoli pommituksessa

Yksi pommi osui nykyiselle Pommitielle ja katkaisi suurjännitelinjan. Siksi valot sammuivat. Pommit putosivat suurjännitelinjan päälle ja katkoivat linjoja niin ne aiheuttivat myös näyttävän valoilmiön. Toinen pommi osui Lahdenperän talon merenpuoleiseen päätyyn noin 2-3 metriä seinästä. Talon toinen pää sortui kokonaan ja opettaja Vieno Lahdenperä os. Hongell sai surmansa silmänräpäyksessä. Kolmas pommi osui suurjännitelinjan jalkapylvään viereen. Neljäs pommi jäi suutariksi erään ladon viereen. Viides pommi osui meijerin merenpuoleisen päädyn lähelle repien suuret alat rappausta ja rikkoen ikkunat. Kuudes pommi osui meijerin Pitkäsenkylän puoleisen päädyn lähelle ojaan. Pommi vaurioitti meijerin lastauslaituria. Sama pommi rikkoi Aino ja Oskari Kähtävän talon ikkunat ja aiheutti talolle sirpalevahinkoja. On todennäköistä, että tästä pommista Aarne Kähtävä sai sirun kainaloonsa. Seuraavat kolme pommia osuivat Kärjenkoskeen ja repivät vain jäähän reikiä. Pommien paineaalto rikkoi ikkunoita n. kilometrin säteellä. Kalajoen sairaalassa tohtori Untamo Sorasto hoiti Aarne Himangan. Muita henkilöitä ei vastaanotolla käynytkään.

Näin kertovat pommitukset kokeneet

Inna Lahdenperä oli tuohon aikaan 9-vuotias tyttö.
Hän kertoo, että isämme Vilho Lahdenperä oli kaatunut 27.7.1941.
- Asuimme veljeni ja äitini kanssa 1939 valmistuneessa talossa. Laskiaispäivänä kävimme mummoa katsomassa Tyngällä ja palasimme kotiin n. klo 18 aikoihin. Äiti oli laittanut ruuan poikkeuksellisesti makuukamarin pienelle pöydälle. Syödessämme kuulimme lentokoneen ääniä.
Äiti sanoi: ”Käväisenpä katsomassa näkyykö mitään”. Muutaman sekunnin kuluttua pommit putosivat ja kaikki muuttui yhdellä rysäyksellä kaaokseksi. Melun ja rätinän vaiettu huusimme äitiämme. Mitään ei kuulunut. Arvasimme hänen jääneen raunioihin. Pyrimme talosta ulos.
Mitä olisi tapahtunut jos ruoka olisi katettu keittiöön eikä makuukamarin pienelle pöydälle? Pommi olisi silloin voinut surmata myös lapset.

Aino Kähtävä kertoo olleensa puuliiterissä tyttärensä kanssa hakkaamassa puita.
- Kuultuamme lentokoneiden voimakkaan surinan menimme pihalle. Tytär ilmeisesti ymmärsi pommeja pudotettavan ja käski mennä maahan pitkälleen. Samassa oli kuin ukkosen jylinä. Sika oli säikähtänyt pommitusta ja juoksi ympäri karsinaa. Lentokoneitten poistuttua menimme asuinhuoneisiin. Kaikki oli mullin mallin. Pommi oli pudonnut 15 metrin päähän talosta ojaan.
Ehkä pommin osuminen ojaan pelasti talon täydellisestä tuhoutumiselta.

Eino Laurila kertoo olleensa laskiaispäivän iltana kotona. Pitkään jatkuneiden lentokoneiden äänten takia hän oli uteliaisuudesta mennyt ulos. Samalla kuului pommien räjähdykset ja hän heittäytyi maahan pitkälleen. Paineaalto tuntui selvästi.
Laurilassa oli menty nukkumaan pommien ja koneiden äänten loputtua. Naapurin isäntä, Tuuran Niku, oli tullut herättämään n. kolmen aikaan yöllä ja kysymään, että voiko Eino viedä Lahdenperän ja Honkelan väkeä Tyngälle. Eino Laurila oli valjastanut hevosen ja lähtenyt viemään Inna ja Lassi Lahdenperää sekä Tilda Honkelaa ja tämän lapsia Auli ja Jorma Honkelaa Tyngän Honkelaan.

Aarne Himanka oli ollut pyöräilemässä ja päästyään Kalajoen Osuusmeijerin kohdalle hän oli kuullut pommien ujelluksen ja heittäytynyt ojaan makuulle. Lumisessa ojassa hän oli ollut sen verran huonosti suojassa, että hän sai pommista pienen sirpaleen kainaloonsa. Aarne kertoo, että valtaosa kylästä oli pimentämättä. Pommituksista hänellä oli kokemuksia niin talvi- kuin jatkosodastakin, mutta tuntui kummalliselta joutua pommituksen kohteeksi täällä, missä sitä kaikkein vähiten oli odottanut. Aarne Himanka on Kalajoen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Raili Myllylän isä.

Helena Petäistö

Muotokuvan on maalannut taitelija Rositsa Tancheva

Helena Petäistö

https://fi.wikipedia.org/wiki/Helena_Pet%C3%A4ist%C3%B6

Helena Petäistö

https://otava.fi/kirjailijat/helena-petaisto/

Helena Petäistö

https://www.mtvuutiset.fi/aihe/helena-petaisto/4692168#gs.75e8w2

Helena Petäistö on toimittaja eturivistä

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004774485.html

Helena Petäistö vihitään Oulun yliopiston kunniatohtoriksi

https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/588191

Helena Petäistö

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/author/helena-petaisto/

Helena Petäistön kolumni: "Näin tekee osuuskauppaväki" – Kyläkaupalla on keskeinen rooli maaseudun elävänä pysymisen kannalta

https://www.kalajokiseutu.fi/uutinen/593869

Hanna Halmeenpää karikatyyrimaalaus

Karikatyrimaalauksen kansanedustaja Hanna Halmeenpäästä on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva

Hanna Maaret Halmeenpä (s. 7. maaliskuuta 1976 Oulu on suomalainen opettaja, kansalaisaktivisti ja vihreä poliitikko. Hän toimi kansanedustajana 2015–2019.

Kansalaisaktivistina Halmeenpää on tullut tunnetuksi Fennovoiman Pyhäjoelle suunnitteleman ydinvoimalan rakentamista vastustavan Pro Hanhikivi -yhdistyksen varapuheenjohtajana. Halmeenpää on ollut myös Kalajoen kaupunginvaltuutettu vuodesta 2008 lähtien. Vuonna 2012 hän oli 218 äänellään kunnallisvaalien äänikuningatar Kalajoella. Kuntavaaleissa 2016 Hanna Halmeenpää sai 352 ollen Kalajoen äänikuningatar.

Tammikuussa 2019 Halmeenpää ilmoitti, ettei asetu ehdolle vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.Europarlamenttivaaleissa Hanna Halmeenpää sai 12 097 ääntä. Varasijalle sijoittunut Alviina Alametsä sai 13 687 ääntä. Alviina Alametsä nousi varasijalta europarlamentaarikoksi ja Hanna Halmeenpäästä tuli hänen varanaisensa. Kuntavaaleissa 2021 Hanna Halmeenpää sai 238 ääntä ollen Kalajoen kaupungin äänikuningatar.

Venäjän valtion ydinvoimayhtiö Rosatom on Kremlin raa'an voiman suonikas muskeli. Rosatomin ydinvoimahanke Pyhäjoen Hanhikivenniemelle eteni vaalirahasotkun seurauksena kun Vanhasen hallitus teki asiassa ratkaisunsa,

Venäläinen sähköisku: käsikirjoitus

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/02/20/venalainen-sahkoisku-kasikirjoitus

Itänaapuri vyöryttää etupiiriään energiahankkeilla, myös Suomi kohteena - ”Venäjä on Euroopassa nyt aggressori”

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/201803082200797145

Tutkija varoittaa Suomea: Pyhäjoen ydinvoimala mahdollistaa Venäjän salaiset operaatiot – ”Loistava tekosyy”

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006037478.html

Analyysi: Venäjä käyttää valtion ydinvoimayhtiötä ulkopolitiikan työkaluna – Pyhäjoen voimalahanke on esimerkki, kuinka Venäjän vaikutusvaltaa suitsitaan

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000007551859.html

Näin Venäjä painoi päälle - Putin vannoi Venäjän ”tekevän kaikkensa” Fennovoima-asiassa

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201808182201143416

Näin Venäjä vaikutti vuoden 2015 Fennovoima-omistuskohussa Suomeen – Lobbasi poliitikkoja ja yritti ohjailla mediaa sivuraiteille

https://seura.fi/asiat/tutkivat/nain-venaja-vaikutti-suomeen-vuoden-2015-fennovoima-omistuskohussa/

Rosatom

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rosatom

Kirjailija Maarit Verronen -karikatyyrimaalaus

Karikatyrimaalauksen kirjailija Maarit Verrosesta on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva

Maarit Verronen (s. 20. elokuuta 1965 Kalajoki) on suomalainen kirjailija. Verronen valmistui filosofian kandidaatiksi Oulun yliopistosta vuonna 1989 pääaineenaan tähtitiede. Filosofian lisensiaatin tutkinnon hän suoritti 1991. Verronen on työskennellyt Oulun yliopiston tähtitieteen laitoksella opetus- ja tutkimustehtävissä ja opiskellut myös aate- ja oppihistoriaa. Päätoiminen kirjailija hän on ollut vuodesta 1994 lähtien. Verronen asuu Helsingissä.

Verronen on ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana ja saanut useita kirjallisuuspalkintoja. Verronen kuvaa teoksissaan usein ohikulkijoita ja tarkkailijoita, matkaajia tai ulkopuolelle jääneitä. Monet hänen teoksistaan sisältävät joitakin fantasia-aineksia, hänen teoksiaan voidaan kuvailla käsitteillä reaalifantasia tai maaginen realismi.

Elämäkertatietoa

vanhemmat: insinööri Harri Verronen ja Kaija o.s. Hemmilä
Asunut Oulussa vuosina 1984–1995, nykyään Helsingissä.
Työskennellyt opetus- ja tutkimustehtävissä Oulun yliopistossa vuosina 1987-1993, päätoiminen kirjailija vuoden 1994 alusta lähtien
ylioppilaaksi 1984 (Kalajoen lukio), FK 1989 (Oulun yliopisto; pääaineena tähtitiede) FL 1991 (Oulun yliopisto; pääineena tähtitiede)

Sijoituksia ja kunniamainintoja Suomen Tieteiskirjoittajien novellikilpailussa (1985) ja Tampereen Science Fiction Seuran novellikilpailuissa 1987-1991, Kalevi Jäntin palkinto 1993, Finlandia-palkintoehdokkuudet romaaneilla Yksinäinen vuori ja Pimeästä maasta, Nuoren taiteen Suomi-palkinto 1994, Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinto 1996, Sokeain kuunnelmapalkinto 1997 ja Nuori Aleksis -palkinto 2005

Harrastukset: vrt. jäsenyydet seuraavissa
Amnesty International
PEN
Suomen kirjailijaliitto
Suomen muinaistaideseura
Talviuimarienkerho

Maarit Verronen (s.1965) on elämäntapakirjoittaja, joka ei edes halua erottaa työ- ja vapaa-aikaa toisistaan. Hän on ollut päätoiminen kirjailija vuodesta 1994 lähtien. Aiemmin hän on työskennellyt Oulun yliopiston tähtitieteen laitoksella opetus- ja tutkimustehtävissä. Kirjoittamisen lomassa hän harrastaa avantouintia sekä omatoimireppuselkämatkailua pääkaupunkiseudulle ja Euroopan reunoille. Hän syntynyt Kalajoella mutta asuu nykyisin Helsingissä.

Maarit Verronen on saavuttanut vakiintuneen aseman suomalaisessa kaunokirjallisuudessa. Persoonallisesti kirjoittavana proosan eri lajien taitajana hän puhuttelee niin tieteisfantasian ystäviä kuin perinteisen proosan lukijoita. Verronen on ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana sekä voittanut useita kirjallisuuspalkintoja.

Kirjailijan omat sanat

KIRJOITTAMISESTA

Me kaikki kerromme jatkuvasti itsellemme ja muille sekä tietoisesti että huomaamattamme tarinoita siitä, millaisia me olemme ja miksi meistä on sellaisia tullut; mitä meistä vielä voi tulla ja miten. Nämä tarinat voivat olla sopusoinnussa todellisuuden kanssa, mutta ne voivat myös olla epärealistisia: liian naiiveja tai liian kyynisiä; liian toiveikkaita tai liian pessimistisiä. Joskus ympäröivä maailma muuttuu niin, että vanhat tarinat eivät enää pidä paikkaansa. Joskus ihminen itse muuttuu: ikääntyy, saa uusia kokemuksia. Kirjailija heijastaa omia tarinoitaan kuvitteellisiin teksteihin, joita hän kirjoittaa. Tämä tapahtuu väistämättä ja usein tiedostamatta. Kun omat tarinansa näin joutuu asettamaan uuteen ympäristöön, näkee usein aiempaa helpommin, jos tarinoissa on jotakin vikaa. Fiktiivinen teksti nimittäin ei lähde toimimaan, ellei sen pohjalla oleva näkemys todellisuudesta ole realistinen ja sisäisesti johdonmukainen. Kirjoitettavaa tarinaa ei voi eikä pidä pakottaa taipumaan kirjoittajan itsepetoksen mukaan vaan kirjoittajan on luovuttava omista epärealistisista tarinoistaan. Kirjoittaminen voi muuttaa kirjoittajaa. Lukijan ei tätä vuorovaikutusta kirjoitetun tarinan ja kirjailijan omien tarinoiden välillä lainkaan tarvitse nähdä eikä ottaa huomioon. Lukemistapahtumassa tärkeitä ovat vain kirjoitettu tarina ja lukijan omat tarinat. Lukeminen saattaa muuttaa lukijaa.

HELSINGISTÄ

Olen syntynyt maaseudulla; asunut ensin yhdeksäntoista vuotta yhdeksäntuhannen asukkaan paikkakunnalla ja sitten yksitoista vuotta vajaan sadantuhannen asukkaan kaupungissa. Vasta sen jälkeen muutin pääkaupunkiin. Muutin, koska halusin asua juuri täällä; koska tämä on oikea kaupunki, sopivan kokoinen, ja minulla on täällä ystäviä. En luopunut mistään, kun tulin tänne; tämä kaupunki ei vaatinut minulta uhrauksia. Monta kertaa olen havahtunut talvisen iltapäivän hämärässä jonkin vilkasliikenteisen kadun keskikorokkeella vihreää valoa odotellessani ajattelemaan, että tämä on minun kotikaupunkini, ja täällä haluan elää. Olen löytänyt täältä muun muassa aarniometsän ja ihmisiä, jotka asuvat keskellä kaupunkia omakotitalossa meren rannalla. Pidän pienistä saarista, joita täällä on paljon, ja maailman lyhimmästä luontopolusta, joka eräänä kesänä ilmestyi tiheään kaislikkoon kahdensadan metrin päähän keskusrautatieasemasta. Ja ihmisistä, satunnaisista vastaantulijoista. Ystävällinen pultsari halusi kerran Sörnäisten metroaseman edustalla auttaa minua saamaan polkupyörän lampun toimimaan. Yritys ei tuottanut tulosta, koska ongelmana olivat loppuun kuluneet paristot - mutta ajatus oli kaunis. Toisella kerralla tuntematon nainen olisi halunnut, että tulen hänen kanssaan panttilainaamoon ja todistan siellä oman henkilöllisyyteni ja sen, että hän on se joka sanoo olevansa. Hänen henkilöllisyystodistuksensa oli unohtunut kotiin - tietysti hyvämaineiseen ja varakkaaseen kaupunginosaan - eikä hän enää ehtinyt käydä sitä hakemassa ennen sulkemisaikaa. Hyvä yritys, virkistävän naiivi ja omaperäinen. Ja mistä tietää, vaikka hän olisi puhunut totta? Minä vain olin niin kyynisen epäluuloinen, että en lähtenyt hänen mukaansa. Sitten oli vielä se vähän rähjäisen näköinen mies, joka kysyi kelloa bussissa. Kun vastasin "puoli neljä", hän halusi tarkennuksen: "Iltapäivälläkö?" Ennen luulin, ettei tuollaisia ihmisiä oikeasti ole olemassa. Mutta on heitä. Työhuoneeni ikkunasta näkyy puisto, hiljainen kuja ja muutamia kauniita taloja. Pikkuvarpuset hyppivät orapihlaja-aidan juurella ja penkovat kuivuneita lehtiä. Aina silloin tällöin matkustan täältä kauas muutamaksi viikoksi näkemään ja kokemaan jotakin aivan muuta. Mutta sitten kun taas rauhoitun työskentelemään kotona, haluan nähdä ikkunasta juuri tuollaisen maiseman.

Novellikokoelmat

Älä maksa lautturille: Fantastisia kertomuksia. Kirjayhtymä, 1992. ISBN 951-26-3726-X.
Viimeinen lapsitähti ja muita ylimääräisiä ihmisiä. Kirjayhtymä, 1994. ISBN 951-26-3925-4.
Kulkureita ja unohtajia. Kirjayhtymä, 1996. ISBN 951-26-4180-1.
Löytöretkeilijä ja muita eksyneitä. Tammi, 1999. ISBN 951-31-1619-0.
Luotettava ohikulkija. Tammi, 2002. ISBN 951-31-2470-3.
Keihäslintu. Tammi, 2004. ISBN 951-31-3093-2.
Saari kaupungissa. Tammi, 2007. ISBN 978-951-31-3876-9.
Normaalia elämää. Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4743-3.
Vanhat kuviot. Tammi, 2012. ISBN 978-951-31-6603-8.

Romaanit

Yksinäinen vuori. Kirjayhtymä, 1993.ISBN 951-26-3841-X.
Pimeästä maasta. Kirjayhtymä, 1995. ISBN 951-26-4067-8.
Luolavuodet. Kirjayhtymä, 1998. ISBN 951-26-4369-3.
Kylmien saarten soturi. Tammi, 2001. ISBN 951-31-2121-6.
Pieni elintila. Tammi, 2004. ISBN 951-31-2995-0.
Osallisuuden tunto. Tammi, 2006. ISBN 951-31-3716-3.
Karsintavaihe. Tammi, 2008. ISBN 978-951-31-4296-4.
Kirkkaan selkeää. Tammi, 2010. ISBN 978-951-31-5623-7.
Varjonainen. Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-7135-3.
Hiljaiset joet. Aviador, 2018. ISBN 978-952-7063-61-3.

Muut

Matka Albaniaan. Kirjayhtymä, 1997. ISBN 951-26-4259-X.
Pieni kumikanoottikirja. Tammi, 2011. ISBN 978-951-31-6036-4.
Sulhanen Lapinniemen viimeinen saari. Books on Demand, 2014. ISBN 978-952-286-932-6.
Puutornimuuntamot. Aviador, 2017. ISBN 978-952-7063-33-0.
Varjosaari – piilossa keskellä Helsinkiä. Reuna, 2019. ISBN 978-952-355-001-8.
Palkinnot

Sijoituksia ja kunniamainintoja Suomen tieteiskirjoittajat ry:n novellikilpailussa (1985) ja Tampereen science fiction -seuran novellikilpailuissa 1987–1991.
Kalevi Jäntin palkinto 1993.
Portti-palkinto vuoden 1993 parhaasta fantasiakirjasta.
Atorox-palkinnon toinen sija novellista ”Älä maksa lautturille” 1993.
Euroopan yleisradioliiton EBU:n nuorten käsikirjoituskilpailun palkinto 1993, kymmenen finalistin joukossa.
Nuoren taiteen Suomi-palkinto 1994.
Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinto 1996.
Sokeain kuunnelmapalkinto kuunnelmasta ”Kellarimies ja vaimo” 1997.
Nuori Aleksis -palkinto kirjasta Keihäslintu 2005.
Tähtivaeltaja-palkinto kirjasta Kirkkaan selkeää 2011
Kirjallisuuden valtionpalkinto 2018.

Ehdokkuudet

Finlandia-ehdokkuus 1993 (Yksinäinen vuori).
Finlandia-ehdokkuus 1995 (Pimeästä maasta).
Runeberg-palkintoehdokkuus 2009 (Normaalia elämää).

Novelleja

”Saari ja lentäjä”. Antologiassa Jäinen vaeltaja, Ursa 1986.
”Teloitus”. Aikakone 3/1989.
”Desierto.bas”. Portti 4/1989 ja antologiassa Keskiyön mato Ikaalisissa, Ursa, 1989
”Freyrin maa, Ingolfin maa”. Aikakone 1/1992.
”Uhrituoksujen viesti”. Antologiassa Kultainen naamio, 1993.
”Pitkä, hyytävä kesä”. Mytago 4, 1993.
”Pahanilmanlintu”. Image 1994.
”Kellonvalajan suku”. Portti 2/1996.
”Pikkuvanha petunjärsijä”. Virke 1997.
”Varjomaa”. Äidinkielen opettajain liiton vuosikirja 44, 2000.
The Dedalus Book of Finnish Fantasy (2006, toimittanut Johanna Sinisalo), käännökset novelleista ”Musta juna” sekä ”Kellarimies ja vaimo”

Kuunnelmat

”Mustahiuksinen nainen”, 1996
”Kellarimies ja vaimo”, 1997
”Ruhtinas Ardian”, 1999
”Tuntematon eteläinen maa”, 2001

kuoronjohtaja Soili Autio

Karikatyrimaalauksen kuoronjohtaja Soili Autiosta on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva.

Soili Autio on suorittanut musiikkiin erikoistuneen luokanopettajan tutkinnon Jyväskylän Yliopistossa v. 1978 sekä Klemetti-Opiston kuoronjohtajan tutkinnon v.1997. Hän on toiminut koko työuransa Kalajoella, aluksi yläasteen ja lukion musiikin opettajana vuoden ja sen jälkeen noin 400 oppilaan Pohjankylän ala-asteella luokanopettajana ja eri luokka-asteiden musiikinopettajana vuodesta 1979 - 2016.

Musiikkitoiminnassa Soili Autio on ollut aktiivisesti mukana jo lapsena, jolloin hän aloitti viulunsoiton opiskelun Ylivieskan Seudun Musiikkiopistossa ja lauloi Martti Saaren, Senni Savela-Kananojan ja Tuomo Nikkolan johtamissa lapsi- ja nuorisokuoroissa. Myöhemmin lukioikäisenä hän johti Ylivieskan Seurakunnan Ecclesia -lauluryhmää.

Työnsä ohella hän on johtanut mm. oman koulunsa lapsikuoroja ja musiikkikerhoja, Kalajoen kansalaisopiston kansanmusiikki- ym. ryhmiä sekä ollut toteuttamassa erilaisia kuntien ja seurakuntien yhteisiä musiikkiproduktioita.

Tällä hetkellä hänellä on johdettavanaan kaksi kuoroa: vuodesta -78 Soilat-viihdekuoro sekä vuodesta -98 Kalajokilaakson alueellinen Chorus Vallis -kamarikuoro. Hän johti myös tyttökuoro Fermaattia 40 vuotta, vuodesta 1979 vuoteen 2019. Hän on toiminut kuorojensa myötä yhteensä kuudellatoista julkaistulla äänitteellä musiikillisena johtajana. Kuorot ovat osallistuneet myös useisiin ulkomaisiin konsertti- ja kilpailumatkoihin. Fermaatti-kuoro on palkittu 1. palkintosijalla kansainvälisissä kuorokilpailuissa Hollannissa v. 1995, Italiassa v. 1998 sekä kultaisella diplomilla Espanjassa v. 2013. Chorus Vallis -kuoro palkittiin kahdella kultaisella diplomilla ja hopeadiplomilla Tsekin Olomoucissa v. 2015 sekä hopeasijalla Kreikan kansainvälisessä kuorokilpailussa v. 2007. Kuorot osallistuvat myös valtakunnalliseen toimintaan SULASOLin kautta. Soili Autio on ollut SULASOLIN Nuorten Kuoroliiton hallituksen jäsen v. 1992-96 sekä v. 2011-2017.

Soili Autiolle on myönnetty mm. Opettajien Ammattijärjestön hopeinen Pro Culture -mitali v. 1994, Sulasolin hopeinen kunniamerkki v. 1999, Oulun läänin Taidetoimikunnan taidetunnustus v. 2002, Nuorten Kuoroliiton korkein tunnustus, Heinz Hoffman -mitali v. 2003 sekä Suomen kulttuurirahaston Mikael Agricola -mitali v. 2011. Tasavallan presidentti myönsi hänelle director cantus -arvonimen v. 2011. Fermaatti-kuoron lopetettuaan keväällä 2019 Nuorten Kuoroliitto palkitsi hänet Erkki Pohjola -palkinnolla.

Elämän sointuja

Oi katsohan lintua oksalla puun!
Se laulaa niin kauniisti aina.
Se korkeimman kiitokseen aukaisee suun.
Sen mieltä ei huolet ne paina,
se laulaen Luojaansa kiittää.

Alkusoitto

Miettiessäni taaksepäin lähes 40 vuoden perspektiivillä Fermaatti-kuoron toimintaa totean, että kuoromme kokoonpano on kasvanut muutaman laulajan lauluryhmästä kuoroksi, jonka toiminta ulottuu jo kansainvälisiinkin mittoihin. Alussa ensimmäisen vuoden kohokohta oli hetki, jolloin saimme uudet paikallisen pankin lahjoittamat kuorokansiot. Nyt olemme saaneet omat kotisivut, joiden kautta voimme laajalti esitellä toimintaamme. Kuitenkin alkuvuodet ovat muodostuneet yhä merkityksekkäämmiksi kuoron taipaleella. Tuo sama innostunut ilmapiiri, laulamisen ilo, luja usko ja luottamus yhdessä musisointiin sekä pyrkimys kehittymiseen ja mahdollisimman hyvään musiikilliseen lopputulokseen kantavat yhä.

Melodiakulkuja

Jokainen kuorovuosi luo oman kuoronsa, joka syksyllä muovautuu sen mukaan, ketä kuoroon jää ja ketä lähtee - syksyn aloitus on siis aina uusi haaste. Mielessä siintää myös pitempiä linjoja esim. nauhoituksia, konsertti- ja kilpailumatkoja, koulutusta ym. Nämä antavat rytmiä ja ryhtiä työhön tavoitteena tietysti aina musiikillisen tason nousu. Missään lajissa taidot ja taitavuus, mestaruudesta puhumattakaan, eivät tule vaivatta. On osallistuttava, opeteltava, harjoiteltava, hiottava, keskityttävä ja kerrattava. Niin kuorotyössä kuin muissakin tavoitteellisissa harrastuksissa tarvitaan siis tiettyjä ominaisuuksia. Näitä ovat esim. innostus, pitkäjännitteisyys, vastuuntunto, luotettavuus, keskittymiskyky, sosiaalisuus ja sitkeys - sanalla sanoen vahva luonne. Tällaisilla eväillä varustettu kuorolainen piirtää kauniita ja vaihtelevia melodiakulkuja elämänsä taivaalle.

Harmoniaa

Melodian voi luoda yksinkin, mutta harmoniaan tarvitaan monta puhtaasti soivaa ääntä. Kuorolaisen on tiedostettava jo kuoroon tullessaan oman äänensä tärkeä merkitys koko kuorosointiin. Samoin kuoroelämässä: Tavoitteet, joihin yhdessä sitoudutaan, hyvä yhteisymmärrys ja anteeksianto rakentavat me-henkeä ja siten myös yhteissointia. Silloin, kun jokainen jäsen hallitsee stemmansa ja pystyy eläytymään ja mukautumaan osaksi kokonaisuutta, syntyy harmonia, joka voi olla yleisöllekin nautittavaa kuultavaa. Kovin kevyin perustein ei voi aiheuttaa muille sointuvaikeuksia jäämällä pois tärkeästä harjoituksesta tai esityksestä. Se, mitä luvataan, myös pidetään. Hienoja palkintoja saadaan silloin, kun ymmärtää musiikin olevan yhteinen kieli eri ihmisten, kulttuurien ja kansojen välillä. Parhaat hetket olen itse kokenut hengellisen ohjelmiston laulujen sanoman myötä.

Riitasointuja

Kuten musiikissa niin myös kuoroelämässä kuuluu ja pitääkin kuulua joskus riitasointuja. Pohdin usein, mitkä ovat kuorotyössä riittävän hyvät lähtökohdat. Kalajoella ne ovat toki paljon vaatimattomammat kuin sellaisilla paikkakunnilla, joissa toimivat musiikkiluokat tai muuten painotettu musiikin opetus, tai josta löytyvät akustisesti tyydyttävät harjoitus ja esiintymistilat, tai joilla on enemmän väestöpohjaa ja vielä opiskelun alettuakin pysytään omalla paikkakunnalla. Näin meillä ei ole. No - asiathan voidaan kääntää tietysti aina pienen paikkakunnan voitoksikin...
Lopulta totean, että musiikin jännite syntyykin siitä, miten nuo riitasoinnut purkautuvat takaisin kauniisti soiviin kolmisointuihin, harmoniaan.

Arjen ja juhlan sointuja

Puhutaan usein viikkorytmistä kuin se olisi vain työn ja levon vuorottelua. Itse haluaisin lisätä elämään vielä arjen ja juhlan vuorottelun. Kuorotyössä näkyy selvästi, kuinka harjoitus on arkea ja esitys - pienikin - aina juhlaa. Joudun miettimään ja arvioimaan, milloin kuoro on valmis esiintymiseen. Joskus esiintymispyynnöt tulevat viime tipassa, jolloin kuorolle ei jää aikaa valmistautua huolellisesti musiikilliseen puoleen. Arkiharjoitus on aivan yhtä arvokasta ja tärkeää nuorille laulajille kuin esiintymisetkin. Jokainen varmasti haluamme, että ne juhlan soinnut, joita saamme olla tekemässä, soivat sydämistämme.

Akustiikka

Fermaatti-kuoron toimintaa tukevana ja kannustavana “akustisena ympäristönä” on useitakin tahoja. Oman kotikunnan ja kotiseurakunnan materiaalinen tuki on ensiarvoisen tärkeä jo nuorisotyönkin kannalta. Kuoro kuuluu myös valtakunnallisesti Sulasolin erikoisliittoon, Nuorten Kuoroliittoon, jonka puitteissa avautuu aivan uusi ja laajempi näkökulma koko maan nuorisokuoroihin. Nuorten Kuoroliitto on myös antanut mahdollisuuksia osallistua tapahtumiin, joista Sympaatti -festivaali on ollut yksi mieleenpainuvimmista. Tärkein ja läheisin taustaorganisaatio sekä kuorolaisille että itselleni on vanhemmista koostuva Fermaatin Tuki r.y.. Toivotankin joka syksy taas uusien laulajien vanhemmat tervetulleiksi tähän “kuoroperheeseen” kannustamaan ja tukemaan lastaan kuoroharrastuksen parissa.

Finaali

On etuoikeutettua saada tehdä tätä arvokasta työtä nuorten parissa ja olla seuraamassa kuorolaisten matkalle lähtöä. Kuten on jo aiemminkin todettu “laulajat lähtevät, laulut jäävät”. Kiitollisuudella muistan kaikkia kuorossa mukana olleita laulajia! Mitä parhainta elämän matkaa teille, rakkaat kuorotytöt!

Lopulta kuitenkin totean: Työ jatkuu...

Se laulaen aamulla alkavi työt
ja päättää ne laululla illoin.
Niin rauhassa oksalla nukkuu se yöt
kuin vuode ois peitetty villoin.
Ja kattona sillä on taivas.

Soili Autio luopuu perustamastaan Fermaatti-kuorosta neljän vuosikymmenen jälkeen haikeana mutta ei surullisena – Kuoro juhlii 40-vuotistaivalta konsertein lauantaina ja sunnuntaina

https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/571980

juhlakonsertissa hän siirtää kuoronjohtajan tehtävät kuoron kasvatille – nuorelle Emma Räihälälle. Autio tuntee haikeutta, mutta ei surua.

– Emma on ollut mukana jo pari vuotta. Ensin syksystä 2017 apujohtajana ja vastuualueena äänen avaus, nyt jo toisena kuoronjohtajana niin, että olemme jakaneet harjoitusvuorot ja kappaleet.

Autio on luottavainen tulevaan.

– Emma valmistuu laulupedagogiksi, hän on johtanut jo pari vuotta Kälviän Mieslaulajia ja Kokkolan Lauluveikkojen seniorikuoroa. Hänellä on huomattavasti suuremmat valmiudet ottaa tällainen nuortenkuoro vastuulleen kun minulla oli neljä vuosikymmentä sitten. Voin olla myös varma siitä, että kuoron linja säilyy, vaikka Emma tuokin omat tuoreet ideat tullessaan.

Tehtävät jättävää kuoronjohtajaa ilahduttaa myös se, että Emma Räihälä asuu Kalajoella.

– Fermaatissa on yhä nuorempia laulajia, muutamat vasta kolmasluokkalaisia. Kuoronjohtaja on myös eräänlainen äitihahmo, joten keikkajohtajalta tällaisen kuoron johtaminen ei välttämättä onnistu.

Autio toteaa moneen otteeseen, että nuorten kanssa on ollut suuri ilo työskennellä ja samalla sitä on itsekin pysynyt kartalla nuorten maailmasta. Kuoronojhtajana hän pysyy edelleen kartalla, sillä Autio jatkaa niin alueellisen Chorus Vallis -kuoron kuin viihdekuoro Soilatin johtajana.

Anna-Liisa Tilus – televisiokuuluttaja ja tiedottaja

Televisiokuuluttaja Anna-Liisa Tiluksen muotokuvan on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva

Anna-Liisa Tilus-Väisänen (s. 17. joulukuuta 1964 Himanka on suomalainen entinen missi, nykyinen tiedottaja ja Ylen televisiokuuluttaja.

Hän voitti Miss Suomi -kilpailun vuonna 1984 19-vuotiaana ja oli silloin 173 senttimetriä pitkä ja painoi 53 kiloa. Tilus oli kilpailussa myös kuvauksellisin missi ja lehdistön ihannetyttö. Perintöprinsessoiksi valittiin Tiina Laine ja Tiina Hyvärinen. Miss Maailma -kilpailussa Tilus pääsi finaaliin.

Anna-Liisa Tilus on TV1-televisiokanavan kuuluttaja ja TV1:n vakituinen kanavaemäntä. Hän on opiskellut tiedottajaksi ja toiminut muun muassa Seinäjoen Tangomarkkinoiden juontajana.

Anna-Liisa Tilus oli naimisissa tuottaja Antti Väisäsen kanssa vuodesta 1988, mutta pari erosi lokakuussa 2013. Kaksi heidän kolmesta lapsestaan on jalkapalloilijoita, nuorempi Leo Väisänen sekä isoveli Sauli Väisänen.

Ex-missi Anna-Liisa Tiluksen pojat Sauli ja Leo Väisänen tekevät urheiluhistoriaa – äiti kannustaa katsomossa!

https://www.seiska.fi/Uutiset/Ex-missi-Anna-Liisa-Tiluksen-pojat-Sauli-ja-Leo-Vaisanen-tekevat-urheiluhistoriaa-aiti

Kotiliesi: Anna-Liisa Tilus kannustaa tarttumaan uusiin haasteisiin: ”Kun on astunut omalta hiekkalaatikoltaan epämukavuusalueelle, se on kerta kerralta vähän helpompaa”

https://seura.fi/viihde/julkkikset/anna-liisa-tilus-kun-on-monta-kertaa-astunut-omalta-hiekkalaatikoltaan-epamukavuusalueelle-se-on-kerta-kerralta-vahan-helpompaa/

Anna-Liisa Tilus ja idolimyytti

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/12/04/anna-liisa-tilus-ja-idolimyytti

Futisäiti Anna-Liisa Tiluksen jännät paikat – molemmat pojat Huuhkajissa: ”Ihan mieletön fiilis”

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/aeea20e3-f20c-4ea6-b7f0-33518c806148

Maalaistyttö Anna-Liisa Tiluksesta tehtiin paperinukke: "Mietin että nyt olen urani huipulla"

https://www.apu.fi/artikkelit/maalaistytto-anna-liisa-tiluksesta-tehtiin-paperinukke-mietin-etta-nyt-olen-urani-huipulla

Anna-Liisa Tiluksen molemmat pojat mukana historiaa tehneissä Huuhkajissa – äiti jännitti paikan päällä: ”Ihan huikea härdelli”

https://www.is.fi/viihde/art-2000006312680.html

KUVAT: Anna-Liisa Tilus 50 vuotta – tyrmäävänä missiajoista tähän päivään

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kuvat-anna-liisa-tilus-50-vuotta-tyrmaavana-missiajoista-tahan-paivaan/4620380#gs.b21sd8

KUVA: Missitrio 30 vuoden takaa juhli Tiluksen viisikymppisiä – tunnistatko?