torstai 28. tammikuuta 2010

To 28.01.2010










Pienoismalli käräjätalosta.

Päivän sää

Pakkaspäivä, aamulla – 24 C tuuli kaakosta 4 m/s.

Tapahtumat

Yhteydenotot päivän mittaan osoittavat, että Kalajoen ja Himangan kuntaliitoksen karu totuus tulee nyt esiin ja pinnan alla kytee. Keskeiset ongelmat ovat it-ongelmia, sitten tulee perusturvan ja sivistystoimen asiat. Himangan keittola-asiat ovat nyt järkevästi hoidettuja ja siksi Kalajoen mallia on sinne turha tyrkyttää. Näyttää siltä, että nyt puidaan nyrkkiä taskussa. Paineet ongelmien ratkaisemiseksi kasvavat ja kasvavat. Sivistyspalveluiden siirto hotelli Sanin tiloihin on tunteita herättävä ratkaisu.

Tein seuraavan vastineen Kalajoki-lehden ja Kalajoenseudun yleisönosastokirjoituksiin:

Erkki Aho vastaa

Suomessa on mielipidevapaus ja siksi kirjoittajat voivat vapaasti esittää mielikuvituksellisia asioita ja asettaa oman tietonsa ja taitonsa lukijoiden arvioitavaksi. Vastaan edellisessä lehdessä olleeseen minua koskeneeseen kirjoitukseen. Muun muassa Kalajoen kaupunki on rahoittanut SunArena selvityshanketta, jolla selvitetään monitoimihallihankkeen konkreettiset toteuttamisedellytykset (mm. rahoituksen hankinta, investoinnit ja kannattavan liiketoiminnan käynnistäminen). Hanke on päättynyt 31.12.2009. Hankkeesta tehdään julkinen loppuraportti viimeistään helmikuun alussa.

Kirjoittaja kirjoitti yleisönosastokirjoituksessa, että J.H. on hakenut avustusta selvittääkseen hankkeen kannattavuusedellytykset lähinnä itselleen. Näinkin voi ajatella. Suomi on vapaa maa. Yhteiskunta on kuitenkin antanut rahaa sitä varten, että asiat selvitetään kaikille ja julkisesti. Siihen yrittäjä on sitoutunut avustuksen saatuaan ja se on julkistettu myös hankkeesta kertovilla nettisivuilla, jossa hankkeen tavoitteet on julkistettu. Hankkeen yhtenä tavoitteena on myös rahoituksen selvittäminen. Tämä tarkoittaa sitä, että loppuraportista näkyy miten hanke rahoitetaan. Sen selvittämiseen on rahoitusavustus annettu. Hankkeen tavoitteena on ollut myös investointien selvittäminen. Loppuraportista näemme tarkasti ja selvästi mitä investoidaan, mitä ne maksavat ja kuka ne rahoittaa. Odotan mielenkiinnolla loppuraporttia. Olen tilannut loppuraportin.

Ei virkamiehillä eikä luottamushenkilöillä ole laillista oikeutta lahjoittaa yhteistä veronmaksajien omaisuutta, eikä varsinkaan keinottelutarkoituksiin. Jos valtuutetut päättävät lahjoittaa kaupungin maata keinottelutarkoituksiin, niin he syyllistyvät luottamusmiesaseman väärinkäyttöön. Jos on väärillä tiedoilla harhautettu päättäjiä, niin silloin asia saa jo vakavamman luonteen. Tilanne edellyttää silloin asian vaatimia toimenpiteitä.
Asian käsittelyn osalla on huomioitava myös kuntajakolaki. Asiaa ei olisi saanut tuoda joulukuussa valtuustokäsittelyyn, sillä kuntajakolain oikeusperiaate koskee myös kalajokisia eikä ainoastaan himankalaisia. Katso kuntajakolaki 19.12.1997/1196 Lakkaavan tai supistuvan kunnan viranomaisen toimivalta 33 §. Jos kuntajaon muutos merkitsee kunnan lakkaamista tai kuntaan kuuluvan alueen siirtymistä toiseen kuntaan, asianomainen kunnan viranomainen ei sen jälkeen, kun kuntajaon muutoksesta on määrätty, saa päättää asioista, joiden on katsottava kuntajaon muututtua kuuluvan toisen kunnan viranomaiselle ja jotka voidaan sille siirtää.

Erkki Aho Kalajoen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja


Kävin tänään Rautiossa katsomassa äitiäni. Isän syntymästä on tänään kulunut 98 vuotta.

Lasten hiihdot on tältä päivältä peruttu, koska pakkasta on – 20C ja lisäksi tuulee, mikä tekee ilman vielä kylmemmäksi.

Uutiset

Keskusrikospoliisi selvitti jo lokakuussa pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) toimia Nuorisosäätiöön ja sen jakamaan vaalirahaan liittyen. Myös oikeuskanslerinvirasto selvitti vaalirahavyyhtiä loppusyksystä 2009. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka kertoi lokakuussa, että oikeuskanslerinvirasto odottaa KRP:n selvityksiä, josko sieltä tulisi "tärkeää tietoa". Jo tuolloin poliisi ja valtakunnansyyttäjänvirasto valmistautuivat laajempaan tutkintaan. KRP ei voi aloittaa esitutkintaa ilman, että perustuslakivaliokunta päättää asiasta. Jos pääministerin katsottaisiin toimineen esteellisesti raha-avustusten jakamisessa, oikeuskansleri voi antaa huomautuksen. Mahdollisesta rikostutkinnasta hän tekisi aloitteen eduskunnan perustuslakivaliokunnalle.

Valtiosääntöoikeuden asiantuntijan Joensuun yliopiston julkisoikeuden emeritusprofessorin Teuvo Pohjolaisen mielestä pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) pitäisi erota, mikäli Keskusrikospoliisi päättäisi aloittaa rikostutkinnan liittyen Vanhasen toimiin Nuorisosäätiössä.

Krista Lähteenmäki voitti nuorten alle 20–vuotiaiden maailmanmestaruuden 5 km:n perinteisen hiihtotavan kilpailussa Saksan Hinterzartenissa keskiviikkona. Ikaalisten Urheilijoita edustava Lähteenmäki kirkasti viime vuotisen nuorten MM-kisojen yhdistelmähiihdon hopean nyt kultaiseksi.

Kerttu Niskanen hiihti maailmanmestariksi naisten alle 23-vuotiaiden perinteisen hiihtotavan 10 kilometrillä Saksan Hinterzartenissa. Suomalaisten hyvää panosta täydensi neljänneksi sijoittunut Anne Kyllönen, jonka ero pronssiin oli 5,1 sekuntia.

Lehtileikkeet

Ensimmäinen lehtileike käsittelee vaatimusta Kokkolan Ketekin erityistilintarkastuksesta. Mielestäni Ketekin toiminta antaa viitteitä siihen, että erityistilintarkastus on tarpeen. Tämä asia koskettaa myös muita vastaavia organisaatioita, jotka ovat voineet touhuta ilman todellista kontrollia.

Toinen lehtileike käsittelee Kalajoen valtuuston kokousta. Uutisesta näkee myös sen ketä valtuutettua toimittaja haluaa nostaa kirjoittamalla tämä puheenvuorosta vaikka tämä ei juuri sanoisikaan. Toimittaja käyttää tällä tavalla mediavaltaa. Toisia nostetaan ja toisia ei.

Terveys ja liikunta

Paino 104,0 kg, verenpaine 159/92, lepopulssi 58.

Loppukevennys

Hei, tämä on Erkki Ahon automaattinen puhelinvastaaja. Mikäs sinä olet?

Tarjoilija, keitossani on kärpänen, valitti asiakas. – Niin pitääkin. – Miten niin pitääkin? ihmetteli asiakas. – Se on kärpässienikeittoa.

Yritin eilen hukuttaa huoleni ja murheeni, selitti kaveri toverilleen baaritiskillä. – Onnistuitko? kysyi toinen. – En. En saanut vaimoa ja anoppia lähtemään souturetkelle.

Perjantaisin suomalaismies karjuu yhteen ja sitten yrjöö kahteen.

- Tarjoilija, en voi syödä tätä tuomaanne annosta! Kutsukaa heti paikalla ravintolan johtaja tänne! asiakas vaati tiukkaan sävyyn.
Tarjoilija seisoi punastellen pöydän ääressä ja sanoi sitten anteeksi pyytävästi: - Valitan, mutta se ei ole nyt mahdollista.
- Miten niin ei ole mahdollista? tuohtui asiakas.
- Katsokaas, kun johtaja pistäytyi juuri ulos syömään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti