torstai 7. lokakuuta 2010

TO 07.10.2010













Päivän sää

Lämpötila aamulla + 6 C, päivällä + 10 C pilvistä

Tapahtumat

Kalajoki-näyttelyssä on nyt käynyt kaikkiaan 9 000 vierasta. Luin tänään Arne Treholtin kirjan Yksin. Minulle jäi sellainen kuva, että Arne Treholt on oikeusmurhan uhri.

Uutiset

Veikkauksen hallintoneuvoston kokouksista eniten olivat poissa viime vuonna kansanedustajat Merikukka Forsius (kok) ja Juha Rehula (kesk). Rehula on nykyisin sosiaali- ja terveysministeri.Kansanedustaja Juha Rehula ehti vuoden aikana vain yhteen kokoukseen. Rehula sai hallintoneuvoston rivijäsenenä 500 euron kuukausipalkkion ja 200 euron kokouspalkkion. Yhteen kokoukseen osallistumisesta Rehula kuittasi siten yhteensä 6 200 euroa. Se oli liki sama summa, minkä Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen sai kokousta kohti Neste Oilin hallintoneuvostossa vuosina 2008–2010.

Olkiluodon ydinvoimalatyömaalta on paljastunut epäselvyyksiä. Viimeviikkoisessa yllätysiskussa työmaalta löytyi parikymmentä yritystä, joista työsuojeluviranomaiset eivät tienneet mitään. Nyt viranomaiset selvittävät alihankintayritysten palkka- ja verotietoja.
Ydinvoimalatyömaalla on 4 400 työntekijää, heistä noin 3 300 ulkomaalaista, alueella toimii satoja yrityksiä ja puhutaan kymmeniä kieliä. Palkoista on vaikea saada tietoa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas, rovasti Anssi Joutsenlahti lupaa luovuttaa koko kansanedustajan 6335 euron kuukausipalkkionsa hyväntekeväisyyteen vaalikauden ajan, mikäli tulee valituksi kevään vaaleissa. Joutsenlahti, joka toimi SMP:n kansanedustajana vuosina 1979–87, on kyllästynyt ”ahnaasti omia etujaan ajaviin” kansanedustajiin.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike: Keskipohjanmaa 07.10.2010 Pääkirjoitus Arvostus romuttuu. Tuskin koskaan on eletty vaalikautta, jonka kuluessa eduskunnan arvovalta ja politiikan arvostus olisivat rapautuneet yhtä perusteellisesti kuin nyt.
Toinen lehtileike: Kaleva 07.10.2010 Raahen kohtalonyö 6. lokakuuta 1810. Tulipalo hävitti kolme neljäsosaa kaupungista.

Terveys ja liikunta

Paino 98,6 kg, verenpaine 155 /91, lepopulssi 52. Lentopalloa 1,5 tuntia.

Loppukevennys

Jussi oli saanut pikkuveljen. Hän soitti asiasta mummolle. – Nyt se pikkuveli on syntynyt. Etunimeksi se saa Tomppa ja sukunimen saa pappi itte valita.

Kaisa kuiskasi mummolle salaisuuden: - Äiti sanoi, että meille tulee vauva. Sitä ei saa kuitenkaan kertoa vielä isälle.

Veikko oli autoajelulla isänsä ja äitinsä kanssa. Jonkin matkaa ajettua hän kysyi: - Isä, kuka sua neuvoi miten pitää ajaa ennen kuin tapasit äidin?

Isäni oli iltauninen, äitini oli aamu-uninen, minä raukka tulin molempiin.

Meinasi tulla pieru, mutta meni takaisin, että paukahti.

Oli liian vähän nahkaa: kun panee suunsa kiinni, niin pääsee pieru.

Mitä jäätelöä syödään helvetissä? – Hornantuutteja.

Mitä Jeesus sanoi avatessaan joulupakettinsa? – Jee, sukset!

Kun viskisieppo liittyi AA-kerhoon, siitä tuli selvä pyy.

Kettutyttö meni oikeuden istunnon tauolla asianajajansa kanssa lounaalle. Molemmat tutkivat hartaasti ruokalistaa, kunnes vegetaari kettutyttö sanoi: - Minä en halua maksaa. Asianajaja hermostui silminnähden ja änkytti: - En kyllä minäkään. Lähdetään pois.

- Mites koulussa? äiti tiedusteli, kun Ville palasi kotiin. – Hyvin, mutta se meidän ope on varsinainen hyttynen. – Miten niin? – Se pitää jatkuvasti pistokokeita.

Lääkäripäivillä pidettiin tautisen hyviä esitelmiä.

- Mikä on Suomen yleisin kotieläin? - ?? – Se on juovuskissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti