sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

SU 11.07.2010




















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 16 C, tuuli 2 m/s, päivällä + 23 C

Tapahtumat

Kävin tänään Rautiossa Rautio-päivillä seuraamassa historiallista kulkuetta ja sen jälkeen olin kotiseutujuhlassa, jossa puheen kotiseudusta piti Kaisa Raudasoja (ent. Tokola). Hän on luokkakaverini kansakouluajalta. En ollut tavannut häntä n. 40 vuoteen. Juhlapuheen piti professori Hannu Katajamäki.

Poliisin mukaan ei ole huomauttamista Bimmer-tapahtumasta. Aiempina vuosina Kalajoen Hiekkasärkillä poliisille jonkin verran ongelmia aiheuttanut Bimmer-tapahtuma sujui tällä kertaa poliisin arvion mukaan esimerkillisen rauhallisesti. Runsaslukuisesta osallistujamäärästä ja helteisestä säästä huolimatta tapahtuman aikana kirjattiin ainoastaan pari rattijuopumusta, 1 kpl. törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia. Vakavia piittaamattomuuksia todettiin kolmessa tapauksessa ja parista moposta oli kyhätty moottoripyörän tunnusmerkit täyttävä ajopeli. Särkkäin alueella poliisi joutui puuttumaan parikymmentä kertaa tapauksiin, joissa nuorukaiset avoauton puutteessa roikuskelivat ovista ja ikkunoista auton ulkopuolella.
Erkin kommentti: Poliisin tiedottaminen on mielestäni aika erikoista jopa suorastaan vastuutonta, sillä minun oikeustajuni mukaan yksikin rattijuoppo on liikaa. Olen kiitollinen poliisille siitä, että nämä pari mopopoikaa on nyt saatu kiinni.

Uutiset

Kymmenettuhannet ihmiset ovat kerääntyneet Srebrenican kaupunkiin kansanmurhan 15-vuotismuistopäivänä. Tilaisuudessa haudataan 775 uhria, jotka on tunnistettu äskettäin DNA-määrityksen avulla. Bosnian serbijoukot surmasivat 11.heinäkuuta 1995 Srebrenicassa noin 8 000 muslimimiestä ja -poikaa.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee Kreikan velanhoitoa. Otsikkona on: Kreikan vaikea hankkia luottamusta.
Toinen lehtileike käsittelee vakoojia. Jutun otsikkona on: Vakoojat tulivat, vakoojat menivät. Erikoinen tapaus, jossa on kysymyksiä enemmän kuin vastauksia.

Televisiosta katsottua

Katsoin televisiosta viestinjuoksun SM-kisojen toisen päivän kilpailut.

Terveys ja liikunta

Paino 103,4 kg, verenpaine 172/107, lepopulssi 53. Pyöräily 28 km/1129 km

Loppukevennys

Miksi laihialaiset miehet katsovat pornofilmit takaperin? – Niistä on hauska katsoa kun huorat antaa rahat takaisin.

Laihialaisen kerrostalon seinällä oli ilmoitus: - Hissi rikki, käytä naapuritalon hissiä.

Miksi Laihialta tulee paljon pappeja? – Papin ei tarvitse laittaa rahaa kolehtiin.

Laihialainen meni Vaasaan pukua ostamaan. Hän oli kova tinkimään, ja niin hinnasta tuli myyjän kanssa erimielisyyksiä. Lopulta myyjä sanoi vihaisena: - Viekää minun puolestani vaikka ilmaiseksi? Isäntä mietti hetken ja sanoi: - Jos kaksien housujen kans saan, niin otan.

Laihialaiset, isä ja poika, päättivät lähteä Australiaan. Matkalla poika kysyi: - Isä, koska me oomma perillä, kun sitä Australiaa ei jo näy? Isä ärähti: - Ui vain, äläkä kysele!

Laihialainen ilotalossa: - Mitä maksaa yksi meno-paluu?

Laihialainen oli lähdössä lomalle. Vaimo varoitteli lähtiessä: - Muista sitten ottaa silmälasit pois, kun et katsele!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti