tiistai 10. elokuuta 2010

TI 10.08.2010


















Päivän sää

Lämpötila + 17 C

Tapahtumat

Tänään en päässyt enää nettisivuilleni. Juttuja pääsen kuitenkin lataamaan. En ole löytänyt ratkaisua ongelmaani. Pääsen omille sivuilleni kiertotien kautta. Häirintä ehkä johtuu siitä, että laitoin laajan aineiston Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen, valtakunnansyyttäjävirastoon, oikeuskanslerille ja oikeusministerille sekä perustuslakivaliokunnan jäsenille.

Tänään kävin Keskipohjanmaan toimituksessa ja kuulin toimittaja Pia Räihälältä, että minua haetaan henkilökohtaiseen konkurssiin. Aika erikoista, että tieto tulee toimittajalta eikä käräjäoikeudelta. Kun pääsin kotiin, soitin Ylivieskan käräjäoikeuteen ja sen jälkeen Raahen käräjäoikeuteen. Sain Raahen käräjäoikeudesta tietää, että Mikko Kovalainen on hakenut minua henkilökohtaiseen konkurssiin Raahen käräjäoikeuden päätöksen perusteella, johon Rovaniemen hovioikeus ei antanut suullista käsittelyä. Korkein oikeus ei antanut valituslupaa, vaikka Raahen käräjäoikeudessa käräjätuomari Jyrki Määttä ei antanut minun kuulustella vastapuolen todistajaa Kalervo Savolaista. Kalervo Savolainen on 85 vuoden ja kuoleman välillä oleva henkilö, joka Raahen käräjäoikeuden puhelinkuulustelussa ei muistanut mitä hänen pitää sanoa, niin Kovalainen sanoi, että voinko auttaa. Käräjäoikeuden menettely on ihmisoikeussopimuksen vastainen, mutta kaikki oikeusasteet menettelivät asiassa lainvastaisesti. Minulla on kolmen todistajan kirjallinen lausuma siitä, että käräjätuomari Jyrki Määttä ei antanut kuulustella minun vastapuolen todistajaa. Jos olisin saanut kuulustella Kalervo Savolaista, niin koko rikosvyyhti olisi alkanut purkaantua. Lisäksi todistajat todistavat kirjallisesti, että käräjätuomari Jyrki Määttä menetteli puolueellisesti, koska ei ottanut huomioon Erkki Ahon esittämiä kirjallisia todisteita, joilla todistettiin Mikko Kovalaisen rikollinen toiminta. Käräjätuomari Jyrki Määtän menettely oli siis vuorenvarmasti tietoisen rikollista toimintaa. Rikostutkinnat käsiteltävässä asiassa oli tehnyt esteellinen Ylivieskan poliisi Raimo Ollila. Tästä tietoisena syyttäjä Esa Mustonen vei asioita eteenpäin ja jätti todistusaineistosta tuomatta oikeuteen n. 80 prosenttia. Lisäksi oikeudenkäyntiväitteeni jätettiin asiallisesti käsittelemättä. Käräjätuomari Jyrki Määttä oli tietoinen sekä tutkinnanjohtajan että syyttäjän esteellisyydestä lähettämäni aineiston perusteella,
Nyt tätä rikollista prosessia ja oikeuslaitoksemme heikkoutta eli korkeimman oikeudenkin virheellistä toimintaa hyväksikäyttäen Mikko Kovalainen, joka kiistattomasti on todistettu toimineen rikollisesti niin Suomussalmen Heikkisten asiassa kuin K. Suomalaisen ja H. Wikströmin asiassa, on hakenut minut korkeimman oikeuden ja muiden oikeusasteiden virheellisen menettelyn johdosta henkilökohtaiseen konkurssiin. Mikko Kovalainen saa jatkaa edelleen rikollista toimintaansa, koska poliisi ei tutki ja laillisuusvalvonta ei toimi. Mikko Kovalainen toimii yhdessä rikollisten syyttäjien ja poliisien kanssa kansan ja kansalaisten suureksi vahingoksi käyttäen törkeästi hyväkseen suomalaisen oikeus- ja poliisijärjestelmän heikkouksia.
Soitin valtakunnansyyttäjävirastoon poliisirikoksista vastaavalle Heli Haapalehdolle, joka kertoi, ettei hän ole ehtinyt käsitellä asioita. Hän lupasi minulle päätöksen ennen lomia, mutta toisin kävi. Näin pääsi Kovalaisen rikollisen toiminta jatkumaan villisti ja vapaasti viranomaisten suojeluksessa.
Soitin tänään oikeuskanslerinvirastoon. Siellä asiat ovat nyt Lieslahden käsittelyssä.
Lähetin asioista laajan sähköpostijakelun muun muassa tasavallan presidentille, oikeusministerille, oikeuskansleri Jaakko Jonkalle, korkeimman oikeuden presidentille Pauliine Koskelolle, keskusrikospoliisille, perustuslakivaliokunnalle ja tiedostusvälineille.

Keskipohjanmaan toimittaja Kari Viiperi soitti ja aikoi tehdä asiasta jutun. Lähetin hänelle sähköpostitse aineistoa ja keskustelimme mikä asiassa on asian ydintä ja mikä on uutisoitavaa. Viiperi oli soittanut Kovalaiselle niin kuin toimittajan kuuluukin jutun tasapuolisuuden vuoksi. Kovalainen oli uhannut, että Aholle tulee ensi viikolla lisää syytteitä. Viiperi ei ollut päässyt perille mistä Ahoa syytetään. Toimittaja Kari Viiperi soitti minulle ja luki kirjoittamansa jutun. Se on tiivistetty juttu asiasta huomisessa Keskipohjanmaassa.

Näyttää siltä poliisi- ja oikeusviranomaisilla on erittäin suuria vaikeuksia ymmärtää asioita. Ajattelin huomenna tehdä yksinkertaisen kysymyslistan, jolla selkeästi osoitetaan asiat tavalliselle maallikolle saatikka sitten poliisi- ja oikeusviranomaisille.

On pakko myöntää, että tällainen oikeustaistelu on äärettömän raskasta ei ainoastaan minulle vaan myös läheisilleni. On käsittämätöntä kuinka huonossa tilassa Suomen poliisi- ja oikeusjärjestelmä on. Taisteluani nyt Kovalaista vastaan voidaan verrata kuvaannollisesti hyvän ja pahan paimenen toimintaan. Hyvä paimen panee henkensä lammasten edestä, mutta paha paimen panee lampaita henkensä edestä.

Uutiset

Kaksi venäläissotilasta kuoli tiistaina lähellä Moskovaa, kun he olivat turvaamassa Venäjän merkittävintä ydintutkimuskeskusta maassa riehuvilta maastopaloilta. Liekit uhkaavat myös läheistä ydinjätteiden käsittelylaitosta.

Kalajoen vesipuisto JukuPark teki uuden kävijäennätyksen viikonloppuna päättyneellä kaudella. Vesipuistossa vieraili kesän aikana 53 000 kävijää, mikä on parituhatta enemmän kuin viime kesänä.

Kalajoen Tyngän koululla kiirettä pitää. Uusi koulu aloittaa lukuvuoden keskiviikkona ja tiistaina paikan päällä laiteltiin vielä paikkoja kuntoon.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike: Pakistan tarvitsee tulva-apua ulkomailta.

Terveys ja liikunta

Paino 101,3 kg, verenpaine 160/103, lepopulssi 54. Pyöräily 28 km/1780 km. Kävely 9 km/271 km.

Loppukevennys

Nainen meni kukkakauppaan ja kysyi: - Onko teillä sitä dementia-kukkaa? Myyjä vastasi: - Ei ole, enkä ole sellaisesta kuullutkaan. Siihen nainen: - Minä en muista tarkasti sitä kukan nimeä, kun minulla on tämä atsalea.

Pappilan nuori palvelija sai lapsen. Muuan hienosteluun ja sivistyssanoihin mieltynyt pitäjäläinen totesi: - Tuskin sille lapselle biolookista isää löydetään. – Juu ja tuskin teolookistakaan, epäili toinen.

Kouvolan terveysasemalla kuultua: - Kyllä nuo ortodoksit ovat eteviä. Minunkin jalkani leikkasivat niin hyvin.

Manne oli jälleen syytettynä oikeudessa. Tuomari kysyi häneltä, tiesikö hän, mikä on alibi. – Tiijänhän minä, vastasi Manne. – Se on sitä, että on kahessa paikassa yhtä aikaa.

Äiti Virtanen: - Pekan opettaja oli sanonut, että meidänkin pojalla saisi olla ensyklopedia. Isä Virtanen: - Kyllä se vaan on pojan terveellisempää kävellä kouluun.

Nuori pari palasi tansseista ja joutui ylittämään aidan. Aidalta maahan päästyään tyttö sanoi: - Taisi näkyä kompinenssi? Poika meni hiukan noloksi, mutta katsoi olevansa pakotettu vastaamaan: - En ilkeä sanoa, mutta ennen sanottiin vituksi. ( Poika ei tiennyt, että kompinenssi= alushame).

Hyväkuntoinen nuori mies haki ravintolasta portsarin paikkaa, pääsi työhönottohaastatteluunkin, mutta ei saanut hommaa. Kaverit kysyivät, mihin paikanhaku tyssäsi. – No ensin se ravintolan johtajatar kokeili hauislihaksiani ja tuntui tyytyväiseltä. Sitten se kokeili reisilihaksiani, ja oli edelleen tyytyväinen. Sitten se kysyi, että millainen on minun uraputkeni – ja minä hullu näytin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti