torstai 5. elokuuta 2010

TO 05.08.2010


















Kuvan saat isommaksi klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Päivän sää

Lämpötila aamulla +14 C, tuuli 6m/s, päivällä + 20 C, illalla 19.00 lämpötila + 22 C.

Tapahtumat

Sain tänään Perussuomalaisten Oulun piirin (syrjintä)kirjeen, mikä todistaa kiistatta syrjintärikosepäilykseni aiheelliseksi. Valintamenettely on sellainen, että se mahdollistaa syrjinnän ja nyt siitä on kirjallinen todiste. Muhoslainen piirisihteeri Paula Juka on muhoslaisen kansanedustajaehdokkaan Pirkko Mattilan asialla. Mattila oli aikaisemmin perussuomalaisen puolueen yksi varapuheenjohtajista, mutta hänet pudotettiin tältä paikalta. Nyt Mattilalle halutaan mahdollisimman hyvät edellytykset eduskuntavaaleissa, koska on todennäköistä, että perussuomalaiset saavat ainakin yhden kansanedustajapaikan Oulun vaalipiirissä ensi kevään eduskuntavaaleissa. Mattilan asemaa uhkaavia kilpailijoita ei otettu listoille. Mattilalle haetaan kannatusta keinoja kaihtamatta. Katso juttu Rahjankylän kalajuhlissa http://www.erkkiaho.com/blog/index.php?content=detail&id=423

Ei voi välttyä vaikutelmalta, että totuuden kertominen Rahjan kalajuhlien puheesta maksoi minulle kansanedustajaehdokkuuden ja mahdollisesti myös kansanedustajuudenkin. Kosto on tapahtunut. Minua ei valittu kansanedustajaehdokkaaksi, koska kerroin totuuden.










Kalajokilaakso-lehti uutisoi 4.8.2010 Oulun piirin perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaan loikkauksen kokoomuksen listoilta näyttävästi. Henkilö on päässyt kunnallisvaaleissa varavaltuutetuksi. Kannatus on mitattu. On tällainen kannatus riittävä kansanedustajaehdokkuuteen?
Olen huolissani perussuomalaisten erikoisesta toiminnasta ja mielestäni likaisista toimintatavoista. Miksi puolueen johto pistää päänsä pensaaseen? Eikö joukkoja pitäisi johtaa edestä eikä takaa?

Sähköposti puoluehallituksen jäsenille:

----- Original Message -----
From: Erkki Aho
To: timo.soini@europarl.europa.eu ; pentti.oinonen@eduskunta.fi ; auli.kangasmaki@kolumbus.fi ; vesa-matti.saarakkala@netikka.fi ; ossi.sandvik@perussuomalaiset.fi ; lauri.heikkila@marttila.fi ; r.hongisto@pp.inet.fi ; seppo.huhta@netti.fi ; skispekka@gmail.com ; maria@marialohela.fi ; osmo.kokko@kolumbus.fi ; pp.mattila@kolumbus.fi ; raimo.vistbacka@eduskunta.fi
Cc: ahti.moilainen@elisanet.fi
Sent: Wednesday, August 04, 2010 12:16 PM
Subject: Puoluehallituksen jäsenille

Perussuomalaisen puolueen puoluehallituksen jäsenille ja Oulun piirin puheenjohtajalle:

Historiajuttuni kelpaavat muun muassa Turun Yliopiston professoreille sekä historian tutkijoille ja jutut arkistoidaan digitaaliseen arkistoon sadoiksi vuoksiksi: katso http://agricola.utu.fi/nyt/blogit/

Pankkikriisiblogin jutut löytyvät erittäin arvovaltaisen tahon tutkimusaineistosta: katso http://pankkikriisi.blogspot.com/2010/06/wwwpankkikriisinet.html
ja
http://www.pankkikriisi.net/linkit/index.html

Olen mainostanut Perussuomalaisia ja perussuomalaisuuttani yli neljä vuotta: katso http://www.erkkiaho.com/

Kalajoki-näyttelyni on saanut erittäin suuren suosion. Katso
http://kalajoki-nayttely.blogspot.com/2010/04/kalajoki-nayttely.html
ja kuvagalleria http://picasaweb.google.com/htilus/KalajokiNayttelyMetsakulttuurikeskusTapionTupaHiekkasarkat#

Naturablogini on tutkijoiden suosiossa Katso http://naturansalat.blogspot.com/

Blogisivuillani on suoritettu jo lähes 37 000 avausta ja kävijämäärä on satojatuhansia. Katso http://www.blogger.com/profile/00295090684102203500

On todella käsittämätöntä ettei perussuomalaisille kelpaa tällainen tietotaito ja erittäin kummallista on se, että erittäin vahva kunnallispoliitikan ammattitaitoni ja kokemukseni ( kuusi kautta valtuustossa ja nykyisin valtuuston varapuheenjohtaja, moninkertainen kunnan ääniharava) ohitetaan kokoomuksen listan varavaltuutetulla, jota ei juuri kukaan tunne.

Katso kokemus ja ammattitaito http://www.erkkiaho.com/henkilo.html

Onko Oulun piirin toiminta puolueen edun mukaista? Miksi halutaan menettää jopa 10 000 ääntä tyhmyydellä ja likaisella pelillä?

Kalajoella 04.07.2010 Erkki Aho Kalajoen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja

Jokilaaksojen poliisilaitoksen lupa-asiakkaat joutuvat odottamaan hakemuksiensa käsittelyjä ajankohdasta johtuen normaalia pitempään. Osa henkilökunnasta on lomalla eikä sijaisia ole voitu palkata. Lähestyvä metsästyskausi on myös lisännyt oleellisesti ampuma-aselupien kysyntää.

Uutiset

Kolme ihmistä on loukkaantunut iltapäivällä trombin tai syöksyvirtauksen kaadettua puita asuntovaunujen päälle Hietasaaren leirintäalueella Uuraisilla Keski-Suomessa. Yksi ihminen jäi tiettävästi puun alle.
Ukkosrintama työllisti keskiviikkona alkuillan aikana pelastuslaitoksia myös Etelä-Karjalassa ja Savossa. Lähinnä pelastuslaitoksille ilmoitettiin tuulen kaatamista puista, joita oli runsaasti nurin teillä sekä talojen ja autojen päällä.
Myrsky katkaisi keskiviikkona illalla sähköt yli kymmeneltä tuhannelta taloudelta Kainuussa. Vielä kello kymmenen jälkeen noin 11 000 taloutta oli ilman sähköä.
Rankka raekuuro yllätti tamperelaiset keskiviikkona. Taivaalta satoi lähes golfpallon kokoisia rakeita.
Maa- ja metsätalousministeriön mukaan Asta-myrsky kaatoi puita huikeat miljoona kuutiometriä.
Pahimmin tuho iski Etelä-Savoon, Keski-Suomeen ja Kaakkois-Suomeen.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee eurooppalaisten opettajien koulutusta Kalajoella. Toinen lehtileike käsittelee HU-Kalajoen lentopallojoukkueen kokoonpanoa. Joukkueessa pelaa ensi kaudella muun muassa kaksi brasilialaista pelaajaa ja SM-liigasta tullut Antti Ylitalo. Kolmas lehtileike käsittelee JukuJuku-leiriä.

Terveys ja liikunta

Paino 102,5 kg, verenpaine 162/101, lepopulssi 59, uinti 500m/26500m, kävely 9km/244 km.

Loppukevennys

- Joen yli ajoi auto. Mitä tapahtui? -? – Joe kuoli.

Ruotsalainen lammaspaimen oli jäänyt työttömäksi. Hän meni työvoimatoimistoon töitä tiedustelemaan. Virkailija kysyi ensiksi nimeä. – Määää oooon Bääääärtil.

Renkipoika oli aatelisherraa kyydissä ja sai selville, että tämän nimessä oli etuliite von. – Onkos se hienova? kysyi renkipoika. – No onhan se, myönteli aatelisherra. – Sitähän minnii. Minä oun muuten Heikki Kut von en.

Tohmajärven tiilitehtaan johtaja Arvo Määttä käveli maantiellä. Tuli vastaan Niemi-niminen työmies, tunnettu koiranleuka ja kysyi: - Minne työ Määttä määttä? – Niemen nokkaan paskalle, vastasi Määttä.

Sallassa on Kirves-niminen lääkäri. Kun vastaanottoapulainen sanoi uudelle potilaalle: ”Taas tuli Kirveelle töitä”, moni sairas pelästyi ja lähti käpälämäkeen.

Eräällä miehellä oli polvessa haava, ja hän joutui turvautumaan pitäjänsä Kulin-nimiseen lääkäriin. Toiset tietenkin jälkeenpäin kysyivät, mitä lääkäri oli polvesta sanonut. – Luumälän sano Kulliini tulleen, vastasi mies.

Calle Öhmanin sukunimi äännetään ”Ööman”. Kerrotaan, että Marjatta-rouva olisi joskus vastannut jollekulle h:n kanssa Öhmania kyselleelle: - Öhman ei ole nyt tavattavissa – hän on ahmiaisella.

Hei, tunnetteko ketään Niskasta? – Paremmin minä heidät edestäpäin tunnen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti