lauantai 31. maaliskuuta 2012

LA 31.03.2012


Kallan karit

Päivän sää

Lämpötila aamulla -8 C, tuuli pohjoisesta 2 m/s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 78 %, lumen syvyys 2 cm. Lämpötila päivällä 0 C. Aurinko nousee 6.43 ja aurinko laskee 20.14. Päivän pituus 13 t 30 min.

Perussuomalaisesti soinnahtava Irma otettiin almanakkaan vuosisadan alun kansallisromanttisten tuulien puhaltaessa, mutta nimi on silti johdannainen saksan kielen sanasta irmin, ”mahtava, suuri”. Irmin oli myös saksalaisten din-jumalan lisänimi. Irmeli on Suomeksi käsitetty Irman hellittelymuodoksi.

Tapahtumat

Tämän linkin kautta saat tiedot hälyytysasioista Suomessa
http://www.tilannehuone.fi/

Natura – Suomen suurin rikos?

Marika Ala-Pöntiö kukisti Eva Walströmin

Kokkolan Tiikerit säilyttivät paikkansa SM-liigassa voittamalla Joensuun Riennon ratkaisevassa viidennessä ottelussa Joensuussa.

Olen auttanut erästä yrittäjää hänen taistelussaan verottajaa ja pankinjohtajaa vastaan. Sanoin pankinjohtajalle, että hänellekin laiha sopu on parempi kuin lihava riita. Neuvotelut johtivat siihen, että tehtiin suulliset sopimukset asioista. Pankinjohtaja päätti kuitenkin sopimustemme vastaisesti hakea yrittäjän konkurssiin. Verottaja oli asiassa mukana. Pankinjohtaja piti voimassa erään sopimukseemme liittyvän takaajan sopimuksen, mutta sillä edelletyksellä, ettei hän kerro konkurssiin ajetun yrityksen asioista jatkossa, siis salassapitosopimus. Konkurssipesänhoitaja käynnisti minun arvioni mukaan pankinjohtajan vaatimuksesta rikostutkinnat yrittäjää vastaan. Puutuin tässä vaiheessa poliisin toimintaan ja kävin heidän luonaan Kokkolassa selvittämässä ja todistamassa totuuden asioissa. Poliisit jääräpäisesti lähtivät ajamaan pankinjohtajan ja tämän liekassa toimineiden verojohtajan sekä konkurssipesänhoitajan linjaa. Asia eteni käräjäoikeuteen, jossa pankinohtajan kaikki vaatimukset kokivat vesiperän. Nyt on mielenkiintoista seurata mitä tapahtuu. Aikanaan pankinjohtaja oli varoittanut yrittäjää, ettei Erkki Ahoon saa olla missään yhteydessä yrittäjän asioissa. Nyt voin sanoa, että pankinjohtajan, poliisin, verottajan ja konkurssipesänhoitajan olisi kannattanut kuunnella Erkki Ahoa, maallikkolakimiestä.

Uutiset

SK: Väyrynen onkin uuden kuntajakomallin isä
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201203090040457_uu.shtml

Poliittista ohjausta on harjoitettu aikaisemminkin
http://www.promerit.net/2012/03/14826/

Soini: Poliisiuudistus ei lupaa hyvää
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2012/03/soini_poliisiuudistus_ei_lupaa_hyvaa_3375943.html

Mielenkiintoiset blogit

Näiden linkkien avulla pääset Iltalehden, Uuden Suomen ja Helsingin Sanomien blogistien blogeihin
http://www.iltalehti.fi/blogit/
http://www.uusisuomi.fi/mielipide
http://blogit.hs.fi/

Tässä on mielenkiintoisia blogeja
Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry
http://www.nra.fi/
Markus Jansson
http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari
http://www.mikkoniskasaari.fi/
Aluetv.fi
http://aluetv.fi/
Verkkomedia
http://www.verkkomedia.org/
ProMerit.net - arvojen puolesta
http://www.promerit.net/
Samassa veneessä
http://www.samassaveneessa.info/lyhyet-katsaukset/473-kreikka-italia-ranska

Päivän mietelause

Musiikki on tehokkain tapa hallita ihmisiä.
Ei seinään maalatulla hevosella voi ratsastaa.
Ahkeruudella asiat menestyvät.
Kyvykkäät tekevät paljon työtä.
Kävelevän jalkaan muta ei tartu.
Rumpu saa iskut, rummuttaja rahat.





  

Mielipiteeni

Mielestäni YJK/JHT:n C-junioreiden joukkuetta ei saa päästään hajoamaan, vaan on kootta ensi kaudeksi junioreiden B2-joukkue, jossa on mukana laajemmalta alueelta pelaajia ja joukkueen tason pitää olla SM-liigatasoa. Kalajoki voisi toimi toimia isäntäkuntana joukkueelle. Mielestäni Kalajoella on kaikki edellytykset ko. joukkueen kotipaikaksi. Me pystymme tarjoamaan koulupaikat ja avustamaan asunnon hankinnassa. Opetuksen taso Kalajoella on tunnetusti korkea ja jääkiekossa harjoittelumahdollisuudet loistavat.

Väyrynen on Väyrynen
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012033115398265_uu.shtml

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Meidän ilta_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=FQvPRrrd9KI&feature=relmfu

Niin paljon rakkautemme_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=ail11cQ2Tck&feature=related

Kun kosket mua- Eini_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=5--m2qb9DyA&feature=relmfu

Värssy

Kaunis on aurinko,
kauniita tähdet ja kuu,
mutta niitäkin vielä kauniimpi
on lapsen naurava suu.

Terveys ja liikunta

Paino 99,5 kg, verenpane 184 /96, lepopulssi 57. Uinti 1000m / 18000 m.

Loppukevennys

Kauppamatkustaja palasi kotiin työmatkalta, hän yllätti vaimonsa sängystä muhinoimasta tuntemattoman mieshenkilön kanssa. Mies oli likainen, partainen ja hänen vaatteensakin olivat täyttä lumppua.- Miten sinä voit olla tuollaisen kanssa, vaahtosi kauppamatkustaja.- Mitä minun olisi pitänyt tehdä? Hän soitti ovikelloa ja kysyi, olisiko minulla mahdollisesti antaa hänelle jotain sellaista, mitä mieheni ei enää käytä.

Pikku-Kalle osoitti sormellaan kadulla paritteleva koiria ja kysyi isältään, mitä eläimet tekivät.
Katsohan, tuo takimmainen koira on varmaankin saanut tikun etukäpäläänsä jo tuo etummainen koira yrittää auttaa sitä, isä keksi nopeasti selitykseksi. -Voihan vittu, Kalle tuumi. -Ihan niin kuin ihmiset! Heti, kun yrittää auttaa jotakuta, niin joutuu nussituksi!

Äidinkielenopettaja opetti synonyymeja ja selitti oppilaille. -pistää-panna-asettaa, ovat kaikki samaa tarkoittavia sanoja. Eetu kertoi asiasta kotona isälleen, joka kuitenkin oli eri mieltä. Niinpä seuraavalla tunnilla Eetu selitti opettajalle. -Meidän isä on teurastaja ja se kyllä sanoi,
ettei ole sama pistetäänkö sika kuoliaaksi vai pannaanko sika kuoliaaksi.

Mies oli kova kertomaan kalajuttuja. Kerran hän selitti: - Kerran jouduin vetämään kalaa tuntikausia ennen kuin sain sen pintaan. Se oli sellainen jätti … mitä ne nyt ovatkaan? - Valas, ehdotti kuulija. - Ei, ei, valas, minulla oli syöttinä!

Kahta rakastavaista esittävä patsas oli seissyt puistossa vuosikymmeniä, kun sen luo tuli hyvä haltijatar, joka sanoi: - Herätän teidät henkiin puoleksi tunniksi. Voitte tehdä mitä ikänä haluatte! Naispatsas liikahti ja sanoi ensimmäiseksi: - Pidä sinä sitä pulua paikallaan, niin minä kakkaan sen niskaan!

Miksi Jenni itkee? - Hän tuli rappusia alas ja unohti kävellä.

Jätit ruokasi syömättä. Etkö arvosta hyvää kouluruokaa? - En ole vielä koskaan maistanut sellaista.

Wrestling World Championships 2009 - FS - 55kg - Gold

Wrestling World Championships 2009 - FS - 55kg - Bronze1

Wrestling World Championships 2009 - FS - 55kg - Bronze2                  

Wrestling World Championships 2009 - FS - 60kg - Gold
http://www.youtube.com/watch?v=JI2XcNrTslE

Wrestling World Championships 2009 - FS - 60kg - Bronze1

Wrestling World Championships 2009 - FS - 60kg - Bronze2

Wrestling World Championships 2009 - FS - 66kg - Gold

Wrestling World Championships 2009 - FS - 66kg - Bronze1

Wrestling World Championships 2009 - FS - 66kg - Bronze2

Wrestling European Championships 2009 - FS-74kg- Gold Match

Wrestling European Championships 2009 - GR-74kg- Bronze Match

Wrestling European Championships 2009 - FS-74kg- Bronze Match 2

Wrestling World Championships 2009 - FS - 84kg - Gold

Wrestling World Championships 2009 - FS - 84kg - Bronze1

Wrestling World Championships 2009 - FS - 84kg - Bronze2

Wrestling World Championships 2009 - FS - 96kg - Gold

Wrestling World Championships 2009 - FS - 96kg - Bronze1

Wrestling World Championships 2009 - FS - 96kg - Bronze2

Wrestling World Championships 2009 - FS - 120kg - Gold
http://www.youtube.com/watch?v=U0iIrWfcAAI&feature=relmfu

Wrestling World Championships 2009 - FS - 120kg - Bronze 1
http://www.youtube.com/watch?v=3pGxt36_1Ok

Wrestling World Championships 2009 - FS - 120kg - Bronze2
http://www.youtube.com/watch?v=w4Nuimbo5vA&feature=relmfu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti