Raution suojeluskuntatalo, myöhemmin Raution kunnantalo ja Säästöpankin konttori
Lisäksi
kulttuurireitiltä puuttuu kokonaan Raution kunnan entisen keskustan
historialliset nähtävyydet: koulut, pappila, kunnantalo,
suojeluskuntatalo, työväentalon paikka eli koko Alapään kylän
keskeiset historialliset paikat
Raution
kulttuurireitin tietoja pitäisi muuttaa tosiasioiden mukaiseksi.
Pähkinäsaaren
rauhan v.1323 raja Sulevi Juholan mukaan
https://journal.fi/ennenjanyt/article/view/108463/63471
Sulevi
Juhola
Näissä
teoksissa olen osoittanut, että aikaisempien tutkijoiden kuten
Jalmari Jaakkolan, Kustaa Vilkunan, Kyösti Julkun ym. rajateoriat,
Pähkinäsaaren rauhan rajan (v.1323) pohjoisosilta, eivät kestä
lähdekriittistä tarkastelua, eikä tekemieni löydösten valossa
tehtyä tarkastelua. Näin ollen voin todeta, että tutkimukseni
antaa vastauksen tuohon "Suomen historian suurinpaan
mysteeriin", kuten muutamat aikaisemmat tutkijat ovat todenneet
tuon em. rajan pohjoisosasta. Vakaan käsitykseni mukaan esittämäni
rajateoria(t) tulevat kestämään pysyvästi. Tuo em. artikkeli,
joka on yliopistojen ylläpitämässä Suomen merkittävimmässä
historiallisessa verkkojulkaisussa, on ollut kritisoitavana 7/2016
mennessä viisi vuotta, ja sitä vastaan ei ole tehty sen yhteyteen
minkäänlaista muistutusta sen oikeellisuutta vastaan.
Pähkinäsaaren
rauhan rajan kulku on ollut kiistellyimpiä kysymyksiä suomalaisessa
historiantutkimuksessa.
Yksimielisyys
on vallinnut siitä, että rauha todellakin solmittiin vuonna 1323 ja
se päätti noin sata vuotta jatkuneen sotaisan kauden Ruotsin ja
Novgorodin välillä. Mutta määritettiinkö rauhassa Ruotsin ja
Novgorodin välinen raja?
Mitään
tiukasti vartioitua rajaa ei Laatokalta Pohjanlahden rannikolle
muodostunut. Raja-alueella asuneet ihmiset tuskin edes tiesivät
rajasta. Sen yli kuljettiin esteettä.
Valtioon
kuuluva maa-alue-ajatus alkoi kehittyä vasta 1400-luvulla, jolloin
Pähkinäsaaren rajaakin alettiin ensimmäistä kertaa hahmotella.
Muistettiin, että tällainen rauha oli solmittu. Siihen alettiin
liittää itselle sopivaa sisältöä. R ajaan liittyviä
dokumentteja keksittiin - eli väärennettiin. Tosin
väärennös-ajatuskin on anakronismi - aikalaiset tuskin olisivat
kokeneet huijaavansa,
Pähkinäsaaren
rauhassa ei määritetty lännen ja idän rajaa. Viipurin ja
Olavinlinnat eivät Korpelan mukaan olleet lännen etuvartioasemia
itää vastaan, kuten kansallisromanttisesti on ajateltu. Ne olivat
Ruotsin kuninkaan vallan merkkejä ja verotuksen keskuksia alueen
asukkaille.
Rauhaa
ei 1300-luvulla ylipäänsä käsitetty sodan vastakohtana. Kyse oli
hallitsijoiden henkilökohtaisesta sopimuksesta. Pähkinäsaaressa
pääasiallinen tavoite oli kaupallinen. Jatkuva sotatila oli
häirinnyt Suomenlahden kaupankäyntiä ja Pähkinäsaaressa
varmistettiin kauppa-alusten pääsy Suomenlahden kautta Neva-joelle
ja eteenpäin syvemmälle Venäjälle. Pähkinäsaaren
raja jakaa Suomen kahteen kansaan.
Pähkinäsaaren
rauha oli Ruotsin alaikäistä
kuningasta Maunu Eerikinpoikaa ohjanneen
holhoojahallituksen ja Novgorodin
tasavallanvälillä 12.
elokuuta 1323 solmittu
rauhansopimus. Rauhansopimus päätti pitkähkön sotajakson näiden
kahden kansan välillä. Se on vanhin tunnettu Ruotsille itärajan
määrittelevä rauhansopimus. Varsinaista
alkuperäistä rauhansopimusta ei ole säilynyt nykyaikoihin.
Tallella on ainoastaan erikielisiä myöhäisiä versioita, jotka
eroavat jossain määrin toisistaan. On myös mahdollista, että
rauhansopimus oli alun perin suullinen. Tämä selittäisi, miksi
myöhemmät kirjoitetut sopimuksen versiot poikkeavat toisistaan.
Pähkinäsaaren
rauhan neuvottelut käytiin Novgorodin huomattavassa
puolustuskeskuksessa Pähkinäsaaren linnassa. Pähkinäsaaren
rauhaan johtavia tekijöitä oli useita, joista merkittävimpiä
olivat poliittissotilaalliset suhteet, lännen ja idän välinen
kauppa sekä yksityiset omistus- ja nautintasuhteet. Molemmat
osapuolet olivat valmiita antamaan joitakin myönnytyksiä
tavoitteistaan, joten rauhansopimus saatiin aikaan vuonna 1323.
Pähkinäsaaressa olivat Novgorodin edustajina paikalla ruhtinas Juri
Danilovits, Alfarminus sekä herttua Abraham. Ruotsia edusti
alaikäisen kuningas Maunu Eerikinpojan lähetystö, johon kuuluivat
lähettiläät Eerik Tuurenpoika, Hemming Odgislason, Pietari
Jooninpoika sekä pappi Waemundus. Läsnä olivat myös Gotlannin
kauppiaat Ludovicus ja Forda. Tässä ”ikuiseksi rauhaksi”,
ristiä suutelemalla, tehdyssä rauhassa sovittiin
kauppamerenkulusta, erinäisistä sotilaallisista asioista sekä
Suomenlahdelta alkavasta rajasta, joka tehtiin ”vanhoilla
ehdoilla”. Siitä ilmenee, että suullisia sopimuksia oli tehty jo
aikaisemmin. Rauhanteosta on myöhemmin laadittu venäjänkielinen,
latinankielinen, latinalais-ruotsalainen ja ruotsinkielinen versio.
Ne voivat olla satoja vuosia myöhemmin laadittuja.
Maanselälle
edetyn raja-alueen jatkeella, Maanselän länsipuolella, on
Vääräjokeen laskeva Petäjäoja (Petäisenoja) Petäjäoja laskee
kahden ”Petä”-järven läpi, eli latvaosalla Wähä-Pätäistön
(nykyinen Lanajärvi) ja alaosalla Petäistön (nykyinen Ryhmänjärvi)
läpi Näiden järvien ”Petä”-/”Pätä”-nimiosa on jäänne
vuoden 1323 rajaluettelon Petäjoen nimestä.
Nimen
”ruotsalaismuoto” on säilynyt edellä mainittujen järvien
nimissä sekä Sievin ja Raution sukunimissä Petäistö-muotoisena.
Petäjäojan suunta on mielenkiintoinen, sillä sen jatke Maanselältä
tultaessa kulkee edelleen joen pohjoisosasta samalla linjalla Raution
Kukkarokivelle. Kukkarokivi on erittäin suurella todennäköisyydellä
Novgorodin ja Ruotsin välinen verotusrajan merkkikivi eli Hanhikivi.
Kansojen
välinen raja
Viipurin
linna perustettiin kolmannen ristiretken aikana Tyrgils Knutsson’in
eli Torkkeli Knuutinpojan toimesta vuonna 1293 vilkkaan kauppapaikan
suojaksi, idästä tulevia valtauspyrkimyksiä vastaan. Paikkaa ei
valittu mielijohteesta, vaan tuhottu vanha karjalainen linnoitus oli
entuudestaan tuttu ruotsalaisille kaupallisten yhteyksien ja
ryöstöretkien kautta.
Heti
ruotsalaisten suorittaman valtauksen jälkeen ryhdyttiin rakentamaan
uutta kivistä linnaa, joka joutui ottamaan vastaan Novgorodin
ensimmäisen hyökkäyksen vuonna 1294.
Pähkinäsaaren
rauha vuonna 1323 vakiinnutti rauhantilan ja loi samalla edellytykset
Viipurin kasvulle. On tunnettua, että 1300-luvulla asutus oli
siirtynyt linnan kaakkoispuolella olevalle niemekkeelle. Pian asutus
valtasi niemekkeen ja sitä ryhdyttiin kutsumaan kaupungiksi eli
Civitas. Varhaisin Viipurin kaupunkinimitys löytyy Vatikaanin
arkistosta 1350-luvulta, vaikka Viipurilla ei ollut laillisia
kaupunkioikeuksia.
Viipurille
myönnettiin kauppaoikeudet 1400-luvun alussa ja vuonna 1403 niemelle
kohonnut asutus sai Erik Pommerilaiselta kaupunkioikeudet.
Kirkot
olivat ensimmäisiä ja hallitsevia rakennuksia Viipurissa
keskiajalla. Kivirakenteista tuomiokirkkoa ryhdyttiin rakentamaan v.
1418, mutta se tuhoutui v. 1477 kaupungissa raivonneessa tulipalossa.
Mustainveljesten kivistä luostarikirkkoa ryhdyttiin rakentamaan
uuteen paikkaan vuonna v. 1481 ja Harmaidenveljesten luostarikirkkoa
oletettavasti v. 1445. Luterilainen uskonpuhdistus lakkautti
luostarit 1520-luvun alkupuolella, mutta kirkollinen merkitys ei
silti vähentynyt.
Pohjanmaalla
kansojen välistä rajaa siirrettiin asutuksen myötä
Pähkinäsaaren
rauhassa sovitun rajan linjasta on useita erilaisia tulkintoja.
Kiistaton on vain rajalinjan eteläisin osa, joka
ulottui Viipurin itä-
ja pohjoispuolelta Pihlajavedelle. Useimmin toistetun tulkinnan
mukaan raja jatkui sieltä nykyisen Savon ja Keski-Suomen halki
päättyen lopulta Pohjanlahteen. Tavallisten
1300-luvun ihmisten näkökulmasta rajaa ei ollut edes olemassa.
Rajasopimuksella oli merkitystä vain etäisille valtakeskuksille,
jotka riitelivät verotusalueista, Pohjanlahteen
päättyvää rajaa on siirretty Suomen kansan asutuksen siirtyessä
pohjoisemmaksi vuosisatojen kuluessa. Alkuperäinen kansojen raja on
Sulevi Juholan määrittelemä raja.
1300-luvulla
ei ollut valtioita nykyisessä merkityksessä, vaan kyse oli
pikemminkin hallitsijoiden
ja valtapiirien välisestä rajasta.
Tässä
on muutama tarkennus siihen, mitä Pähkinäsaaren raja
todellisuudessa edusti:
1.
Hallitsijoiden välinen sopimus
Sopimus
solmittiin Ruotsin
kuninkaan
(Magnus Eriksson) ja Novgorodin
tasavallan
välillä. Kyseessä oli siis kahden feodaalisen ja poliittisen
mahtitekijän välinen sopimus siitä, kuka saa verottaa ja hallita
kyseisiä maita.
2.
Uskonnon ja kulttuurin raja (Kansojen välinen ero)
Vaikka
raja oli virallisesti hallinnollinen, siitä muodostui ajan myötä
syvä kansallinen
ja uskonnollinen raja:
Länsipuolella
vaikutti roomalaiskatolinen
kirkko ja ruotsalainen oikeusjärjestys.
Itäpuolella
vaikutti ortodoksinen
kirkko ja itäinen hallintoperinne.
Tämä jako vaikutti
siihen, millaiseksi ihmisten kieli, tavat ja identiteetti
muodostuivat rajan eri puolilla – esimerkiksi karjalaiset
jakautuivat tämän rajan myötä "ruotsinuskoin" ja
"venäjänuskoin".
3.
Verotus- ja nautintaraja
Pähkinäsaaren
rauha oli ennen kaikkea sopimus verotusoikeuksista
ja nautinta-alueista
(kuten kalastus- ja metsästysmaista). Kalajoen ja Pohjanmaan
seuduilla tämä oli kriittistä, koska pirkkalaiset ja muut
nautintaoikeuksien haltijat liikkuivat laajoilla alueilla. Raja
yritti määritellä, kenen pussiin turkikset ja kalat loppujen
lopuksi päätyivät.
4.
Epämääräinen erämaraja
Toisin
kuin nykyiset valtioiden rajat, jotka on merkitty tarkasti maastoon,
Pähkinäsaaren raja oli erämaissa vain sarja pisteitä (kuten ne
aiemmin mainitut rajakivet). Se ei ollut katkeamaton viiva, vaan
pikemminkin suuntaa-antava jako valtapiirien välillä.
Vasta
mainitsemasi 1500-luvun
puolivälin jälkeen
(erityisesti Kustaa Vaasan aikana) Ruotsi alkoi kehittyä kohti
keskitettyä valtiota, joka pystyi valvomaan rajojaan ja hallitsemaan
alamaisiaan tehokkaammin myös täällä Pohjanperällä.
John
Raymond Ylitalo
Amerikansuomalainen J.
Raymond Ylitalo toimi
35 vuotta Yhdysvaltain hallituksen palveluksessa ja päätti uransa
suurlähettilään virka-asemassa 1960-luvulla työskenneltyään
maansa edustustoissa neljässä maanosassa. Hän aloitti
diplomaattisen uransa Helsingissä, Yhdysvaltain lähetystön
attaseana syksyllä 1946. Hän on todennäköisesti ainoa täysin
suomalaista syntyperää oleva amerikkalainen, joka on toiminut
maansa presidentin henkilökohtaisena edustajana, suurlähettiläänä,
toisessa maassa.
Suurlähettilään
isä säilytti pohjalaisen talonpojan perinnöstään ylpeänä
nimensä senkin jälkeen kun hän muutti siirtolaiseksi vuonna 1909
Yhdysvaltoihin ja avioitui kuusi vuotta myöhemmin Minnesotassa
Oulaisista kotoisin olleen Saima
Pihlajan kanssa.
Talo jossa hän syntyi ja jossa hänet ristittiin Juhani
Jaakonpojaksi oli
tavallista pidempi pohjalainen hirsitalo Raution
Kärkiskylässä.
John
Raymond Ylitalo (1916–1987) oli amerikansuomalainen diplomaatti ja
FBI-agentti, jonka nimi on noussut esiin historiallisissa
keskusteluissa liittyen Suomen ja Yhdysvaltojen suhteisiin sekä
Naton syntyhistoriaan. Historiallisissa keskusteluissa ja
muistelmissa Ylitaloa on pidetty yhtenä niistä henkilöistä,
joiden raportointi vaikutti Naton perustamiseen. Hänen katsotaan
olleen avainasemassa välittämässä tietoa Pohjois-Euroopan
turvallisuustilanteesta Washingtoniin toisen maailmansodan jälkeisinä
"vaaran vuosina"
John
Raymond Ylitalo oli FBI:n asiamies. Hänen mukaansa
ulkoministeri Gordell Hull esti sodanjulistuksen Suomelle
silloin, kun Amerikka julisti sodan Unkarille, Bulgarialle ja
Romanialle. Hullilla oli voimakkaat käsitykset oikeasta ja väärästä.
Järkkymättömänä hän muistutti presidentille
neuvostoliittolaisten syyllisyydestä talvisotaan. Hän ei koskaan
unohtanut neuvostoliittolaisten hyökkäystä Suomea vastaan eikä
voinut antaa sitä heille anteeksi.
Sodan
aikana kaikkien Ruotsiin ja Suomeen liittyvien juttujen tutkinta oli
annettu John Raymond Ylitalon tutkittavaksi.
John
Raymond Ylitalo nimitettiin
Helsingin lähetystöön, uuteen poliittis-taloudelliseen virkaan.
Lähetystöjen vastaanotoilla Ylitalo tapasi hallituksen jäsenet,
ulkoministeriön ja muiden ministeriöiden virkamiehet sekä monia
muita aktiivisia henkilöitä ulko- ja sisäpolitiikassa. Heidän
joukossaan oli kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arvo
Salminen,
maalaisliiton ryhmän johtaja Juho
Koivisto,
edistyspuolueen ryhmänjohtaja Kalle
Kauppi ja
sosiaalidemokraattisen puolueen ryhmänjohtaja Väinö
Hakkila.
Tuttavapiirin kuuluivat lisäksi Olavi
Lindblom, Aku Sumu, Väinö Leskinen, Unto Varjonen, Yrjö"Jahvetti"
Kilpeläinen ja Aleksi Aaltonen.
Ulkoministeri Carl
Enckell vuodatti
kyyneleitä, kun lähettiläs Avra
Warren Suomen
vaaran vuosien synkimpinä päivinä, tarkkaan sanoen 21.maaliskuuta
1948 kertoi, että jos Suomen koskemattomuutta ja itsenäisyyttä
uhattaisiin, Suomelle järjestyisi tilaisuus viedä asia
Yhdistyneisiin Kansakuntiin ja saada lisäksi Yhdysvaltain tuki
puolelle.
Ylitalon
Suomen kautena maassa toimi kolme hallitusta, Mauno
Pekkalan "kolmen
suuren" hallitus, K.A.
Fagerholmin vähemmistöhallitus
sekä Urho
Kekkosen ensimmäinen
hallitus, mikä oli keskustalais-porvarillinen vähemmistöhallitus.
Ylitalo tunsi näiden hallitusten ministerit hyvin.
Sosiaalidemokraattisia ystävyyksiä oli useita. Pekkalan hallitus
kieltäyyi Marshall-avusta. Kenraali Savonenkov käski
pääminiseri Pekkalaa kieltäytymään
siitä.
Fagerholmin sosiaalidemokraatinen
vähemistöhallitus tarjois ulospääsyn siitä sodanjälkeisestä
realiteettina pidetystä vaatimuksesta, että kommunistien olisi
osallistuttava Suomen koalitiohallituksiin. Se, että tämä halitus
kesti kaksikymmentä kuukautta, vuoden 1950 presidenti
valitsjiamiesvaalehin saakka oli odotamaton
saavutus. Leinon rakentaman
kommunistisen valtiollisen poliisin purkaminen oli huomattava
saavutus.
Kekkosen keskustavähemmistöhallitus
teki Suomelle paljon helpommaksi puolutustaa suvereenisuuttaan
jatkamalla ja lujittamalla Fagerholmin aloittamaa
käytäntöä ja estämällä kommunisteja saamasta ministerin
salkkuja.
Maaliskuun
neljännen päivän tapaaminen vuonna1948 Ylitalo saattoi
liikkeelle salasanoman joka kuului. "Norja olisi seuraava maa,
joka kutsuttaisiin neuvottelemaan puolustussopimuksesta
Neuvostoliiton kanssa". Neuvostoliiton lähetystön suomalaisen
avustajan käynti autokauppias Bromanin luona ja edelleen
viestin välittäminen Ylitalolle, johti tapahtumaketjuun, jonka
päässä oli North Atlantic Treaty Organization, Atlannin liitto,
eli Nato. Perustava kokous pidettiin 4.4.1949.
Lähdeaineisto
J. Raymond Ylitalo: Ylitalo, amerikkalainen ISBN 951-1-107120-3
J.
Raymond Ylitalo oli
FBI:n agentti. Hän on kirjoittanut kirjan Salasanomia Helsingistä
Washingtoniin, muistelmia ja dokumenttejä vuosilta 1946-1948. Sodan
jälkeiset vaaran vuodet oli kriittinen ja kiistelty ajanjakso ja sen
tapahtuamt ja tunnelmat sekä kulissien takaiset kuiskeet
amerikkalaisten diplomaattien kokemina ja raportoimina löytyy
kirjasta. Kirja kertoo Suomen sopeutumisesta sodanjälkeiseen
tilanteeseen, valvontakomission valtakausi, maassa risteilevät pelot
ja toiveet yhteiskuntajärjestelmän muuttumisesta, YYA-sopimuksen
synty, taustana toisen maailmansodan päättyminen ja vähitellen
kiihtyvä kylmä sota idän ja lännen välillä. Näistä asioista
kirja kertoo.
Yhdysvalloissa
seurattiin tiiviisti mitä Suomessa tapahtui, paremmin ehkä kuin
arvaattiinkaan. Yhdysvaltain ulkoministeriön 30 vuoden takaiset
asiakirjat on vapautettu virallisen salaisuuden suojasta vuonna 1978.
Asikairjat kertovatt omana tarinansa Suomen vaiekasta ajasta
YYA-sopimuksen ja kommunistien vallankaappausta koskevien huhujen
vuonna. Kirja paljastaa ajan salaiset raportit Helsingistä
Washingtoniin.
Yhdysvallat
ei harkinnut sodanjulistusta Suomea vastaan
Yhdysvaltain
ulkoministeriön historiallisesta arkistosta löytyvät varsin
täydelliset tiedot syistä Suomen suhteiden katkeamiseen 30.6.1944,
missään ei ole mainittu ehdotusta, että Suomea vastaan
julistettaisiin sota. Syynä siihen oli syvällinen ja kautta maan
vallitseva hyvä tahto Suomea kohtaan. Suomen rohkea vastarinta
talvisodassa oli vaikuttanut niin voimakkaasti amerikkalaisen yleisön
tunteisiin, etteivät sotatilan muuttamat olosuhteet sitä pyyhkineet
mielestä. Kieltämättä oli monia ärtymyksen aiheita, esimö
Luftwaffen tukikohdat Suomessa. Saksalaiset pommituslennot näistä
tukikohdista tuhosivat lukuisia amerkkilaisia rahtialuksia ja niiden
miehiestöjä, jotka kuljettivat Lend-Lease-sopimuksen (lainaus- ja
vuokrauslaki) perusteella rahtia Neuvostoliitolle Murmanskiin.
Ensimmäisestä amerikkalaisesta laivastosaattueesta, joka lähti
kohti Murmanskia tammikuussa 1942, upotettiin 28 alusta. Vain
seitsemän palasi matkalta.
Sodan
päätyttyä ja liittoutuneiden valvontakomission tultua Suomen
ylimmäksi käskynhaltijaksi monet suomalaiset pitivät
Neuvostoliiton edustajien hallitsevaa asemaa valvontakomissiossa
huolestuttavana, He totesivat usein Yhdysvaltian lähetystön
edustajille, että olisi olut parempi jos Yhdysvallat olisi ollut
sodassa Suomea vastaan - eivätkä aina leikin vuoksi. Näin olisi
Yhdysvallat tullut valvontakomission jäseneksi.
Amerikkalaisten
apu näkyi jo ensimmäisen Export-Import-pankin päätöksestä
myöntää lisää luottoja Suomelle. Pankki myösni 35 miljoonan
dollarin luoton. Yhdysvalloista saapui myös yli miljoona
lahjapakettia Suomeen vuonna 1946.
Kekkosen
kanssa Ylpön saunassa
Ylitalo kirjoittaa,
että muistan hyvin illan 16.3.1950 Helsingissä. Kekkonen muodosti
seuraavana päivänä ensimmäisen hallituksensa. Naapurini
professori Arvo
Ylppö oli
tapansa mukaan kutsunut minut kylpemään mainioon saunaansa
lasstensairaalaan. Saavuttuani Ylpön luo hän toivoi etten tykkäisi
matalaa vaikka hän oli kutsunut tosienkin saunavieraan,
Professori Arvo
Ylppö oli
juuri palannut Neuvostoliiton lähetystön vastaanotolta. Kun hän
oli maininnut tällä vastaanotolla tapaamalleen ystävälle, että
amerikkalainen lähetystöattasea Ylitalo oli tulossa saunomaan, tämä
oli suostunut tulemaan seuraamme. Tällä yhdennellätoista hetkellä,
menestys jo näköjään varmsitettuna, hänellä oli aikaa tavata
minua ja kysyä täysin vakavasti, kuinka Yhdysvallat mahtaisi
suhtautua hänen johdollaan toimivaan Suomen hallitukseen,
kysyi Kekkonen. Ensimmäinen
rekationi oli kiusoitella häntä tavalla, joka oli hänelle
itselleen tunnusomaista: " Vaivaako omatuntosi sinua?"
Selitin sitten tietenkin, ilman tarvetta puhua edes Suomeen saapuneen
lähettiläämme John
Cabotin kanssa,
että voin vakuuttaa Yhdysvaltojen hyväksyvän täydellisesti hänen
hallituskensa, joka olisi riippumattoman maan parlamentaarinen
hallitus.
Yhdysvaltain
Suomen politiikka
Salainen
Suomea koskeva lausunto, jonka on antanut Yhdysvaltain ulkoministeri,
kuvaa selkeästi Yhdysvaltain Suomen politiikkaa: "Yhdysvaltain
Suomen-politiikan kulmakiven mudostaa halumme taata, että Suomen
suvereenin valtion todellinen itsenäisyys säilyy".
Yhdysvaltain
ulkoministeriössä 15.7.1947 laadittu tutkimus Suomen
tilanteesta
Suomen
tilanne ei ole täysin vertailukelpoinen Itä-Euroopan maden ja
Neuvostoliiton satelliittien kanssa. Suomea ei ole miehitetty, mutta
se on aselepohallinnon pohjalla alistettu liittoutuneiden
(neuvotoliittolais-brittiläiselle) valvontakomissiolle, jossa
brittiläisellä osastolla oan toisarvoinen asema. Suomi ja
Iso-Britannia ovat ratifioineet rauhansopimuksen, joka tulee voimaan
Iso-Britannian ja Neuvostoliiton rafioinnin jälkeen, mutta
Neuvostoliitto ei ole vielä sitä ratifioinut.
Strategisesti
Suomi on Neuvostoliiton vallan piirissä. Porkkalan vuokra-alue
sijaitsee tykinkantaman päässä Helsingistä ja hallitsee
Suomenlahtea. Neuvostoliitto voi painostaa Suomea sisäpolitiikassa
Suomen kommunistissen puolueen kautta. Sotakorvausvelvoitteet ovat
Neuvostoliitolle tärkeä apuväline omien näkkantojensa
voimaansaattamiseksi. Rauhansopimus antaa voimaan tultuaan
Neuvostoliitole takuita, joiden suhteen se on käytännöllisesti
katsoen ainoa tuomari.
Vastuussa
olevat suomalaiset tajuavat, ettei suomalaisilla ole tässä
tilanteessa muuta mahollisuutta kuin noudattaa Neuvostoliittoa
tyydyttävää politiikkaa. Toisaalta on Suomen hallituksen sallittu
tähän mennessä toimia aikaisempien perustuslaillisten linjojensa
puitteissa. Ay-liikkeen vaikutusvalta on kasavanut suuresti, mutta se
on toiminut jatkuvasti vakiintuneiden perinteidensä mukaisesti ja
sosiaalidemokraatit ovat pitäneet kontrollinsa. Vapaat vaalit
pidettiin huhtikuussa 1945. Kommunistinen puolue sai valituksi vain
39 kansanedustajaa 200:sta. Hajaannus ja epäjärejstys
sosiaalidemokraattisessa puolueessa sekä se, että kommunistien
katsotaan heijastavan neuvostoliittolaisia näkökantoja, ovat
kuitenkin antaneet kommunisteille enemmän vaiktusvaltaa kuin tämä
suhdeluku edellyttäisi.
Neuvostoliitolla
voidaan olettaa olevan seuraavia tavoitteita Suomen suhteen:
1)
Neuvostoliitolle myötämielisen hallituksen säilyminen
2)
Suomen sotakorvasuten saanti ajallaan
3)
Suomen asteittainen poliittinen ja taloudellinen kehittyminen
kommunistiseen suuntaa.
Neuvostoliiton
menetelmät tavoitteidensa edistämiseksi ovat toistaiseksi olleet
suhteellisen maltillisia. Venäläiset tuntevat suomalaisen
kansanluonteen je kunnioittavat heidän lujaa ja itsepäistä
itsenäisyydenhaluaan. He ovat erittäin kiinnostuneita
sotakorvausten jatkuvasta virrasta. He tajuavat, että väkivaltaiset
toimenpiteet kuivattaisivat sotakorvausvirran ja vaatisivat lisäksi
huomattavat miehitys- ja poliisivoimat. Niihin liittyisi vaikeita
uusia ongelia ilman vastaavia etuja, ja niillä voisi olla kielteinen
vaikutus suhteessa muuhun Skandinaviaan. Heillä on ollut aihetta
uskoa, että nykytilanne takaa riittävän hyvin heidän
pääasialliset etunsa ja että pitkän tähtäyksen tavoitteet
voidaan jättää tulevaisuuden varaan.
Neuvostoliittolaistaminen
ei ole Neuvosotliiton välitön tavoite, ja tämänsuuntaiset
saavutukset ovat olleet mitättömiä. Vaikka SNTL on pinnallisesti
hyväksynyt nykyisen tilan, on silti selvää, etteivät Suomen
olosuhteet tyydytä sitä niin kauan kuin olot eroavat oleellisesti
neuvostoliittolaisista.
Voimakkaat
enuvostoliittolaiset vaateet tai vallankaappaus Suomessa ovat
epätodennäköisiä, ellei jännitysken lisääntyminen muualla
saata Neuvostoliitoa paniikkitilaan ja saa sitä olettamaan, että
sen asema Suomessa on asetettu kyseenalaisekis, mihin olisi
vastattava kontrollia tiukentamalla.
Vaikka
neuvostoliittolaisen kaappauksen mahdollisuus Suomessa on jossain
määrin etäinen, saattaa Neuvosotliiton nykyinen taktiikka, jos
sitä jatketaan hellittämättä vuosikausia, johtaa samaan
lopputulokseen jopa suomalaisesta vastustuksesta huolimatta.
Yhdysvaltain
tulisi toimenpiteillään jatkuvasti auttaa suomalaisia vastustamaan
epäoikeutettua neuvostoliittolaista painostusta
1)
siten että kerromme kiinnostuksestamme vakaaseen demokraattiseen
poliittiseen kehitykseen ja tuemm sitä, vapaaseen taloudelliseen
järjestelmään ja Suomen normaaleihin multilateraalisiin
kansainvälisiin suhteisiin
2)
antamalla riittävää taloudlelista apua, jotta Suomi pystyisi
jälleen elpymään itsenäiseksi tuotantoyksiköksi
3)
piättymällä sellaisista toimista Suomessa, joita voidaan
Neuvostoliiotssa kohtuuella pitää tämän oleellisten etujen
asettamisena kyseenlaisiksi
4)
varoittamalla suomalaisia heilahtamasta kovin näkyvästi
ystäväsyyspolitiikastaan Neuvostoliiton kanssa, mistä voisi
seurata neuvostoliittolaisten vastatoimia
5)
suosimalla ja edistämällä selllaisa yleisesti vakakutavia
tekijöitä kuin Suomen YK-jäsenyyttä ja normaalia kauppaa,
matkailu- ja kulttuurisuhteita Yhdystvaltain ja Länsi-Euroopan
kanssa. Jos Suomen asemaa voidaan vähitelleen vahvistaa ja
normaalistaa, ilman uhmaa, joka johtaisia paniikinomaisiin
vastatoimiin, suomalaisten voidaan olettaa vastustavan jatkuvasti
kommunistein etenemistä.
Erkin
kommentti:
J. Raymond Ylitalo on
pystynyt hämmästyttävän hyvin saamaan tietoja suomalaisesta
yhteiskunnasta ja sen tapahtumista. Kirjassa on esitetty todella
yksityiskohtaiset ja oikeat tiedot Suomen tilanteesta ja
tapahtumista. Tärkeintä on kuitenkin ollut se, että J.Raymond
Ylitalo on
nähnyt mikä on suomalaisten etu ja miten Yhdysvaltain viranomaisten
tulee toimia, että paras mahdollinen tulos suomalaisten kannalta
asiaa ajateltuna saavutetaan. Ylitalo on nähnyt Neuvostoliiton
roolin ja toiminnan oikein ja nähnyt mikä on mahdollista Suomessa
ja mikä ei ole mahdollista. Mielestäni J.
Raymond Ylitalon työpanos
Suomen hyväksi on erittäin merkittävä
.jpg)
