1: Oman hyvinvointialueesi taloustilannetarkastelu
Koska olet Kalajoella, oma hyvinvointialueesi on Pohde (Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue). Se on maantieteellisesti valtava alue, johon kuuluu Kalajoen lisäksi muun muassa Oulu, Raahe, Kuusamo ja Ylivieska.
Talouskriisin mittakaava: Pohde on yksi Suomen suurimmista hyvinvointialueista, mutta se painii myös valtavien talousongelmien kanssa. Pohteen alijäämä on pyörinyt satojen miljoonien eurojen luokassa. Valtio vaatii lailla, että nämä alijäämät on katettava, minkä vuoksi alueella on käyty ja käydään jatkuvasti rajuja YT-neuvotteluja ja säästökierroksia.
Kalajoen ja lähialueiden tilanne: Pohteen säästöstrategiana on ollut palveluverkon keskittäminen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että pienempien kuntien vuodeosastoja, yöpäivystyksiä ja lähipalveluita on lakkautettu tai muutettu digitaalisiksi. Tavoitteena on siirtää painopistettä raskaasta laitoshoidosta kotiin vietäviin palveluihin, mutta se aiheuttaa paikallisesti suurta huolta hoitoon pääsystä.
Kohta 2: Ostopalvelut ja vuokratyövoima vs. Hallintokulut
Kun mietitään, mistä sote-alueiden rahat oikeasti valuvat, hallintokulut ja vuokratyövoima ovat aivan eri kokoluokan asioita.
? Pohteen ja muiden sote-alueiden kulujen mittakaava (suuntaa-antava suhde):[---------- Ostopalvelut ja vuokratyövoima (Jopa 15-20% budjetista) ----------][-- Hallinto ja poliittinen johto (Noin 3-5% budjetista) --]
Ostopalvelut ja vuokralääkärit (Suuri reikä lompakossa): Hyvinvointialueilla kuluu satoja miljoonia euroja vuodessa siihen, että lääkäreitä ja hoitajia vuokrataan yksityisiltä firmoilta tai palveluita (kuten jonojen purkua) ostetaan kokonaan ulkopuolelta. Koska omista viroista on pulaa tai niihin ei saada tekijöitä, yksityiset yritykset voivat pyytää palveluista kovaa hintaa. Tämä on suurin yksittäinen kuluerä, joka ylittää budjetit jatkuvasti.
Hallintokulut (Helppo kohde, pieni säästö): Hallinnon (IT-järjestelmät, palkanlaskenta, HR, viestintä, johtajien palkat) leikkaukset ovat poliittisesti suosittuja, koska ne eivät heikennä suoraan potilashoitoa. Ongelma on se, että vaikka koko alueen hallinto ajettaisiin minimiin, sieltä saatavat miljoonasäästöt eivät riitä paikkaamaan vuokralääkäribudjetin tai kasvavien hoivatarpeiden aiheuttamia aukkoja.
Kohta 3: Luottamushenkilöiden määrän ja lautakuntien vähentäminen
Aiemmin laskimme, että Suomessa kuluu noin 13 miljoonaa euroa aluevaltuutettujen ja lautakuntien palkkioihin. Miten tästä rakenteesta voitaisiin säästää ilman, että kosketaan hoitajiin?
Lautakuntien karsiminen: Hyvinvointialueilla on aluevaltuuston ja -hallituksen lisäksi useita alalautakuntia (esim. ikäihmisten palvelujen lautakunta, pelastuslautakunta, lähidemokratiahallitukset). Jokainen lautakunta tarkoittaa lisää kokouksia, kokouspalkkioita, matkakorvauksia ja valmistelevaa virkamiestyötä. Yhdistämällä lautakuntia suoraan aluehallituksen alle voitaisiin säästää rahaa ja nopeuttaa päätöksentekoa.
Valtuutettujen määrän vähentäminen: Hyvinvointialueiden valtuustot ovat suuria (alueesta riippuen 59–89 valtuutettua). Jos lakia muutettaisiin niin, että valtuutettujen määrä puolitettaisiin tulevissa aluevaaleissa, kokouskustannukset pienenisivät merkittävästi.
Demokratian hinta: Tässä säästössä on kuitenkin poliittinen kääntöpuoli. Jos paikkoja vähennetään ja rakenteita tiivistetään, vaarana on, että Kalajoen kaltaisten pienempien kuntien edustajat putoavat pois päätöksenteosta. Silloin suuret kaupungit (kuten Pohteen tapauksessa Oulu) päättäisivät yksin siitä, missä terveyskeskukset sijaitsevat.
1: Pohteen taloustilanne ja Kalajoen palveluverkko
Pohde on noin 2,4 miljardin euron vuosibudjetillaan yksi Suomen suurimmista hyvinvointialueista, mutta sen talous on ollut perustamisesta lähtien massiivisessa kriisissä.
Säästöpaineet: Valtio vaatii hyvinvointialueita kattamaan kertyneet alijäämänsä nopeasti. Aluevaltuuston hyväksymässä talousarviossa on jouduttu tekemään kymmenien miljoonien eurojen lisäsäästöjä, jotta tilinpäätös saadaan plussalle.
Vaikutukset Kalajoella: Pohteen säästöstrategia perustuu "palveluverkon tiivistämiseen". Kalajoen sosiaali- ja terveyskeskuksessa lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanottoa pyritään pitämään yllä, mutta painopistettä siirretään raskaasta osastohoidosta kotiin vietäviin palveluihin, digitaaliseen sote-keskukseen ja yhteisölliseen asumiseen (kuten Kalajoen Iltarusko). Pienempien paikkakuntien yöpäivystyksiä ja akuuttiosastoja arvioidaan jatkuvasti kriittisesti, mikä keskittää palveluita kohti Oulua tai Ylivieskaa.
? Kohta 2: Ostopalvelut ja vuokratyövoima vs. Hallintokulut
Julkisessa keskustelussa vaaditaan usein hallinnon ja johtajien palkkojen leikkaamista. Kun katsotaan Pohteen miljardiluokan budjettia, kaksi asiaa painivat aivan eri sarjoissa:
Vuokratyövoiman ja ostopalvelujen hintalappu (Suurin reikä): Yksityisiltä firmoilta ostetut lääkäri- ja hoitajapalvelut ovat hyvinvointialueiden suurin talousrasite. Kuntatyönantajien (KT) selvityksen mukaan vuokratyövoima maksaa alueille jopa kaksi kertaa enemmän kuin omat vakituiset työntekijät. Jos lääkäriä ei saada palkattua Kalajoelle omaksi työntekijäksi, keikkalääkärin tuominen vuokrafirmasta maksaa Pohteelle helposti moninkertaisen summan.
Hallintokulut (Poliittisesti helppo, taloudellisesti pieni): Pohde on tehnyt säästöpäätöksiä, joissa esimerkiksi konsernipalveluiden ja hallinnon määrärahoja leikataan miljoonia euroja, ja terveydenhuollon ylilääkäri- sekä johtamisorganisaatioita on tiivistetty yhteistoimintaneuvotteluissa. Nämä leikkaukset ovat tärkeitä signaaleja, mutta ne tuovat vain murto-osan niistä säästöistä, joita ostopalveluissa ja vuokratyövoimassa valuisi hukkaan ilman tiukkaa valvontaa.
? Kohta 3: Luottamushenkilöiden ja lautakuntien karsiminen
Poliittisen koneiston pyörittäminen maksaa, ja sieltäkin haetaan nyt säästöjä.
Palkkioiden ja tukien karsinta: Pohde on lähtenyt leikkaamaan omia poliittisia kulujansa. Esimerkiksi hyväksytyssä talousarviossa päätettiin kokonaan poistaa valtuustoryhmien toimintatuki (niin sanottu ryhmäraha) toimielinpalveluista. Samoin henkilöstön ja päättäjien etuja, kuten Smartum-etuuksia, on pienennetty.
Lautakuntarakenteen tiivistäminen: Aluevaltuutettujen ja lautakuntien (kuten vanhus-, vammais- ja nuorisoneuvostojen sekä eri palvelulautakuntien) kokouspalkkiot muodostavat Pohteen mittakaavassa muutamia satoja tuhansia euroja vuodessa. Lautakuntien määriä vähentämällä säästetään paitsi kokouspalkkioissa, myös virkamiesvalmistelussa: jokainen kokous vaatii kymmeniä tunteja sihteerien, lakimiesten ja johtajien työaikaa esityslistojen ja pöytäkirjojen tekemiseen.
Kalajoen näkökulma ja demokratia: Jos lautakuntia ja edustajien määriä vähennetään rajusti, päätöksenteko keskittyy yhä harvemmille kärkipoliitikoille. Kalajoen kaltaisille reuna-alueille tämä on riski, sillä ilman paikallista valtuutettua tai lautakunnan jäsentä maakunnan reuna-alueiden ääni vaimenee ja päätökset (kuten palveluiden keskittämiset) tehdään helpommin Oulusta käsin.
Riski on jo toteutunut. Kalajoen päättäjillä ei ole käytännössä mitään päätösvaltaa vaan ne toimivat vain napinpainajina ja palkkioiden ja matkakorvausten nauttijoina.
Tämä on erittäin suora ja painava havainto. Se osuu suoraan siihen kipeimpään kohtaan, josta sote-uudistuksen jälkeen on puhuttu ympäri Suomea ja erityisesti Kalajoen kaltaisissa kunnissa. Moni paikallinen päättäjä ja asukas kokee aivan samalla tavalla: valta valui uudistuksessa maakuntakeskuksiin, ja reuna-alueiden edustajille jäi lähinnä kumileimasimen rooli.
Talousmentorina haluan avata sinulle ne kaksi suurta syytä, miksi tämä tilanne on syntynyt, ja miltä tämä "napinpainajan arki" näyttää lukujen valossa.
1. Miksi Kalajoen päättäjillä ei enää ole valtaa?
Ennen sote-uudistusta Kalajoen kaupunginvaltuusto ja paikalliset lautakunnat päättivät itse omasta terveyskeskuksestaan, vanhainkodeistaan ja sosiaalipalveluistaan. Jos rahaa puuttui, kunta saattoi nostaa veroprosenttiaan tai tinkiä muista menoista pitääkseen oman kylän palvelut pystyssä.
Nyt tilanne on muuttunut kokonaan:
Valta siirtyi Ouluun: Kaikki päätökset Kalajoen sote-palveluista tekee Pohjo-Pohjanmaan hyvinvointialueen (Pohde) aluevaltuusto Oulussa. Kalajoella kunnanvaltuutetuilla ei ole enää mitään virallista sananvaltaa siihen, miten terveyskeskus toimii.
Valtion tiukka talousnuora: Vaikka Kalajoelta on edustajia Pohteen aluevaltuustossa, heidänkin kätensä ovat pitkälti sidotut. Valtio jakaa hyvinvointialueille rahaa tiukan laskentakaavan mukaan ja vaatii lailla, että miljoonien eurojen alijäämät on katettava nopeasti.
Pakon edessä äänestäminen: Tämän vuoksi aluevaltuutetut joutuvat usein vain äänestämään virkamiesten valmistelemien säästöpakettien puolesta. Jos aluevaltuusto kieltäytyisi säästöistä, valtio voisi ottaa alueen hallintaan. Tässä mielessä rooli muuttuu helposti juuri kuvailemaksesi "napinpainamiseksi", jossa todellisia vaihtoehtoja ei ole.
2. Mitä "palkkioiden ja matkakorvausten nauttiminen" tarkoittaa luvuissa?
Kun valta koetaan pieneksi, huomio kiinnittyy herkästi poliitikkojen saamiin korvauksiin. Katsotaanpa, millaisista summista puhutaan, kun kalajokinen tai kuka tahansa muu edustaja matkustaa Pohteen kokouksiin Ouluun.
Kokouspalkkiot: Pohteessa tavallisen aluevaltuutetun kokouspalkkio on noin 200–400 euroa kokoukselta riippuen siitä, kuinka pitkään kokous kestää. Jos edustaja kuuluu tärkeämpään aluehallitukseen, palkkio on isompi, ja puheenjohtajille maksetaan kiinteää kuukausipalkkiota.
Matkakorvaukset (Kalajoki–Oulu): Kalajoelta on Ouluun matkaa autolla reilut 130 kilometriä suuntaansa. Edestakaisesta matkasta (noin 265 km) kertyy valtion virallisen kilometrikorvauksen mukaan yli 140 euroa matkakorvausta per kokous.
Kokonaiskustannus: Jos edustaja istuu useissa lautakunnissa ja matkustaa Ouluun viikoittain, pelkästään yhden ihmisen matkakorvaukset ja palkkiot voivat nousta tuhansiin euroihin vuodessa. Kuten aiemmin todettiin, koko alueen tasolla puhutaan sadoista tuhansista euroista.
⚖️ Johtopäätös: Suurin hinta maksetaan luottamuksessa
Kuvailemasi tilanne osoittaa, että sote-uudistuksen suurin valuvika ei ehkä olekaan pelkästään rahassa, vaan demokratiassa ja luottamuksessa.
Kun paikalliset päättäjät kokevat olevansa voimattomia ja asukkaat kokevat, että heidän äänellään ei ole merkitystä, usko yhteisten asioiden hoitamiseen rakoilee. Silloin poliitikoille maksettavat palkkiot ja pitkistä ajomatkoista kertyvät kilometrikorvaukset alkavat perustellusti tuntua veronmaksajien silmissä hukkaan heitetyltä rahalta.
Keikkalääkäreiden (eli vuokralääkäreiden) palkkojen ja ostopalveluhintojen karkaaminen käsistä on yksi hyvinvointialueiden suurimmista talousongelmista. Pahimmillaan yhden kuukauden keikkalääkärikustannuksella katettaisiin vakituisen virkalääkärin palkka useaksi kuukaudeksi.
Koska yksittäinen hyvinvointialue ei voi sanella hintoja vapaille markkinoille ilman, että lääkärit kaikkovat naapurialueelle, tehokas palkka- tai hintakatto vaatii valtakunnallisia ja lakisääteisiä toimia.
Katto voidaan toteuttaa kolmella eri tasolla:
1. Ruotsin malli: Hyvinvointialueiden yhteinen boikotti ja vyöhykehinnoittelu
Ruotsissa tehtiin laaja uudistus, jota Suomessakin on tarkkaan selvitetty sosiaali- ja terveysministeriön johdolla.
Miten se toimii: Kaikki maan hyvinvointialueet tekevät sitovan, yhteisen sopimuksen siitä, mitä ne suostuvat vuokratyöstä maksimissaan maksamaan. Keikkafirmoille asetetaan yhtenäiset maksimihinnat.
Vyöhykeperuste (Tärkeä Kalajoen kaltaisille alueille): Jotta lääkäreitä saataisiin myös maakuntiin, Ruotsin mallissa käytetään maantieteellisiä vyöhykkeitä. Kompensaatio ja kattohinta ovat korkeimmat maaseudulla ja syrjäseuduilla, ja alhaisimmat suurkaupungeissa (kuten Tukholmassa tai Oulussa).
Tulos: Kun yksikään alue ei suostu maksamaan ylihintoja, keikkafirmojen ja lääkäreiden on pakko suostua kattohintaan tai palata vakituisiin virkoihin.
2. Kansallinen lainsäädäntö ja "viimesijaisuuspykälä"
Jos pelkkä alueiden välinen sopimus ei riitä, valtio voi puuttua peliin säätämällä uutta lainsäädäntöä.
Ostopalveluiden enimmäishinta: Lakiin voidaan asettaa katto sille, kuinka monta prosenttia ostopalvelun hinta saa ylittää vastaavan virkatyön kustannukset työnantajamaksuineen.
Vuokratyön viimesijaisuus: Suomessa on kaavailtu sääntöjä, joissa vuokratyövoiman käyttö määriteltäisiin laissa viimesijaiseksi keinoksi. Hyvinvointialue saisi ostaa keikkalääkärin vain, jos se pystyy todistamaan, että paikkaa on yritetty hakea vakituiseksi kuukausien ajan eikä ketään ole saatu, ja silloinkin vain lyhytaikaiseen tarpeeseen.
3. Verotustekniset ratkaisut (Osinkokikkailun estäminen)
Moni keikkalääkäri toimii oman osakeyhtiön kautta. Silloin hyvinvointialue maksaa laskun lääkärin yritykselle, ja lääkäri nostaa tulot itselleen kevyemmin verotettuina osinkoina.
Miten se toimii: Valtio voi muuttaa verolakeja niin, että julkiselta sektorilta nostetut ostopalvelutulot katsotaan verotuksessa suoraksi ansiotuloksi yritysmuodosta huolimatta.
Tulos: Kun oman yrityksen kautta laskuttaminen ei enää toisi veroetua, keikkatyön houkuttelevuus laskisi. Silloin lääkärit hakeutuisivat mieluummin takaisin hyvinvointialueiden omille palkkalistoille.
⚖️ Mikä tässä toteutuksessa jarruttaa?
Suurin pelko palkka- tai hintakatossa on palveluiden romuttuminen lyhyellä aikavälillä.
Jos Pohteessa lätkäistäisiin huomenna ehdoton katto keikkalääkäreiden hinnoille, osa lääkäreistä saattaisi kieltäytyä ottamasta vuoroja vastaan lainkaan. Silloin terveyskeskusten jonot pitenisivät entisestään tai yöpäivystyksiä jouduttaisiin sulkemaan kokonaan lääkäripulan vuoksi. Jotta katto toimii, sen on oltava niin laajasti sovittu, ettei lääkäreillä ole mahdollisuutta "paeta" sitä.
Paljonko yksi vuokralääkäri maksaa Pohteelle?
Pohjois-Suomen hyvinvointialueet (Pohde, Lappi, Kainuu ja Keski-Pohjanmaa) käyttävät lääkärihankintoihin muun muassa yhteisesti omistamaansa Tervia Osaajat -yhtiötä. Sen kautta paljastuneet hinnat kertovat karua kieltä kustannuksista:
Päivähinta: Erikoislääkärin vajaan kahdeksan tunnin työpäivästä hyvinvointialue maksaa vuokrayhtiölle noin 1 800 euroa päivässä.
Erikoistuva lääkäri: Hieman nuoremman, erikoistuvan lääkärin päivähinta on noin 1 430 euroa päivässä.
Kuukausitasolla: Jos vuokralääkäri tekee täyttä työviikkoa Kalajoella tai muualla Pohteen alueella, lasku hyvinvointialueelle on noin 30 000 – 40 000 euroa kuukaudessa per lääkäri.
Vertailun vuoksi: Pohteen oma virkasuhteinen lääkäri maksaa työnantajamaksuineen alueelle tyypillisesti noin 8 000 – 11 000 euroa kuukaudessa. Vuokralääkäri on siis Pohteelle noin 3–4 kertaa kalliimpi kuin oma työntekijä.
Pohteen suunta: Vuokrakuluja yritetään painaa alas
Pohteen talousjohto on tunnistanut tämän "lääkärirallin" yhdeksi suurimmista taloutensa upottajista, ja alueella on otettu käyttöön kovat keinot suunnan kääntämiseksi:
Oma vuokratyövoiman vähentämisohjelma: Pohde on asettanut tiukat rajoitukset sille, missä tilanteissa vuokralääkäreitä saa enää käyttää. Tavoitteena on ollut puolittaa vuokratyövoiman käyttö ja siirtää säästyneet rahat omien virkojen houkuttelevuuden parantamiseen.
Uusi omalääkärimalli: Pohde on saanut valtiolta miljoonatukea ja valmistelee uutta ammatinharjoittaja-omalääkärimallia. Siinä lääkäri voisi toimia itsenäisenä ammatinharjoittajana suoraan terveyskeskuksessa. Tämän toivotaan katkaisevan kalliiden välikäsifirmojen (vuokrayhtiöiden) siivun ja tuovan pysyvämpiä lääkäreitä myös Kalajoen kaltaisiin kuntiin.
Tämä jatkuva kamppailu vuokralääkäreiden hinnoista on juuri se syy, miksi sote-alueet vaativat valtiolta apua ja valtakunnallista hintakattoa, jotta markkinat saataisiin rauhoitettua.
Kuinka monta omaa lääkäriä Pohde voisi palkata Kalajoelle, jos yhden kuukauden vuokralääkärikulut saataisiin puolitettua?
Jos vain yhden ainoan vuokralääkärin kuukausikustannus saataisiin puolitettua, Pohde voisi palkata Kalajoelle lähes kaksi omaa kokoaikaista lääkäriä Lääkärilehti Tervia Osaajat.
Jos taas puhutaan koko Kalajoen terveyskeskuksen kaikkien vuokralääkärikulujen puolittamisesta (esimerkiksi tilanteessa, jossa terveyskeskuksessa pyörii yhtä aikaa vaikkapa kolme keikkalääkäriä), säästyneellä rahalla saataisiin palkattua peräti 5–6 omaa vakituista lääkäriä.
Talousmentorina haluan näyttää sinulle tämän matematiikan taustat, jotta huomaat, kuinka valtavasta vääristymästä sote-alueiden rahankäytössä on kyse.
Näin laskelma muodostuu (1 kk mittakaavassa)
Lasketaan tilanne yhden vuokralääkärin kautta Lääkärilehti Tervia Osaajat:
Vuokralääkärin hinta Pohteelle: Noin 35 000 €/kk (perustuen keskimääräiseen 1 600 € päivähintaan).
Kustannuksen puolittaminen: Jos hinta saadaan neuvoteltua tai pakotettua puoleen, säästöä syntyy 17 500 €/kk.
Oman lääkärin hinta Pohteelle: Kokeneen terveyskeskuslääkärin kokonaispalkka lisineen on noin 7 800 €/kk. Kun tähän lisätään työnantajan sivukulut (+22 %), yksi oma lääkäri maksaa Pohteelle noin 9 500 €/kk.
Kun jaetaan saavutettu säästö (17 500 €) oman lääkärin kustannuksella (9 500 €), saadaan tulokseksi 1,84 omaa lääkäriä.
Vuotuisessa mittakaavassa ero on järkyttävä
Jos katsotaan tilannetta koko vuodeksi eteenpäin, ero muuttuu vielä hurjemmaksi:
1 vuokralääkäri vuodessa: Maksaa Pohteelle noin 420 000 euroa.
Puolikas vuokralääkärikustannus (säästö): 210 000 euroa.
1 oma lääkäri vuodessa (sivukuluineen): Noin 114 000 euroa.
Tämä tarkoittaa, että pelkästään yhden vuokralääkärin pitäminen Kalajoella maksaa vuodessa saman verran kuin lähes neljän (3,7) oman lääkärin palkkaaminen. Jos keikkafirmalle maksettu summa puolitetaan, säästetyllä rahalla kuitataan helposti lähes kahden oman lääkärin koko vuoden palkat.
Miksi Pohde ei vain palkkaa niitä omia lääkäreitä?
Laskelma osoittaa, että kyse ei ole rahapulasta, vaan tekijäpulasta. Pohde maksaisi mielellään tämän halvemman hinnan omalle lääkärille, mutta Kalajoen ja muiden maakuntien terveyskeskusvirkoihin ei vain ole tarpeeksi hakijoita.
Lääkärit tietävät oman markkina-asemansa: he voivat valita helpomman ja paremmin palkatun keikkatyön firman kautta sen sijaan, että sitoutuisivat virkatyöhön, johon kuuluu usein enemmän paperitöitä ja päivystysvastuuta. Juuri tämän vuoksi Pohde yrittääkin nyt epätoivoisesti kehittää uutta ammatinharjoittaja-omalääkärimallia, jotta lääkäreitä saataisiin sitoutettua Kalajoelle ilman kalliita välikäsifirmoja.
Suomen valtion talouden tila on sellainen, että on julistettava poikkeustila ja muutettava perustuslakia, jotta voidaan turvata kansalaisen peruspalvelut.
Tämä on erittäin painava mielipide, joka kuvaa hyvin sitä, kuinka syvää huolta Suomen julkisen talouden tilanne ja sosiaali- ja terveyspalveluiden kriisi herättävät Helsingin Sanomat. Kysymys siitä, pitäisikö valtion turvautua poikkeuksellisiin ja jopa perustuslaillisiin keinoihin tilanteen ratkaisemiseksi, jakaa voimakkaasti mielipiteitä juristien, poliitikkojen ja taloustieteilijöiden kesken.
Asiassa on kaksi hyvin erilaista ja perusteltua näkökulmaa:
Miksi perustuslain muuttamista tai radikaaleja toimia pidetään tarpeellisina?
Palveluiden pelastaminen: Monet kriitikot katsovat, että nykyinen tulkinta perustuslaista estää järkevät talouspäätökset. Esimerkiksi vuokralääkärimarkkinoiden kuriin laittaminen tai pienten terveyskeskusten sulkeminen on hidasta, koska perustuslaki vaatii takaamaan kaikille yhtäläiset palvelut ja suojaa vahvasti elinkeinovapautta Lääkärilehti. Jos lakeja muutettaisiin suoraviivaisemmin, julkinen sektori voisi tehdä nopeampia rakenteellisia säästöjä ja ohjata rahat suoraan tärkeimpiin peruspalveluihin.
Talouskriisin vakavuus: Tämän näkökulman mukaan valtion velkaantuminen ja hyvinvointialueiden miljardiluokan alijäämät ovat niin vakava uhka Suomen tulevaisuudelle, että tavanomaiset säästökeinot eivät enää riitä Helsingin Sanomat. Silloin poikkeukselliset toimet nähtäisiin välttämättömänä hätäjarruna.
Miksi perustuslakiin ja poikkeustilaan koskemista varotaan?
Oikeusvaltion periaatteet: Oikeustieteilijät ja perustuslakiasiantuntijat painottavat, että perustuslaki on yhteiskunnan kivijalka, jonka tehtävänä on suojata kansalaisia ja yrityksiä valtion mielivaltaisilta päätöksiltä. Poikkeustilan julistaminen tai perustuslain pikainen muuttaminen taloudellisista syistä loisi vaarallisen ennakkotapauksen, joka voisi heikentää Suomen mainetta vakaana ja ennustettavana oikeusvaltiona.
Toisenlaiset ratkaisut: Monet taloustieteilijät muistuttavat, että talouskriisi on mahdollista ratkaista myös olemassa olevan lainsäädännön puitteissa. Keinoina pidetään esimerkiksi verotuksen uudistamista, työllisyyden parantamista, hallinnon tehostamista sekä julkisten palveluiden laajaa digitalisointia, jolloin rajuja poikkeuslakeja ei tarvittaisi.
Miksi tavallisen kansalaisen pitää kärsiä perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaisesta toiminnasta, koska valtio antaa niin tapahtua?
Tämä kysymys nousee suoraan suomalaisen yhteiskunnan nykyisen kipupisteen ytimeen. Monet suomalaiset kokevat aivan samalla tavalla: kun hoitoon ei pääse, perustuslaissa luvattu oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin tuntuu pelkältä paperilta, ja arjen kärsijäksi jää tavallinen kansalainen Finlex.
Neutralina AI-keskustelukumppanina haluan avata sinulle ne kaksi hyvin erilaista näkökulmaa, joiden kautta tätä ristiriitaa – valtion vastuuta ja perusoikeuksien toteutumista – yhteiskunnassa tarkastellaan.
Näkökulma A: Valtio epäonnistuu velvollisuudessaan ja sallii heikennykset
Tämä näkemys jakaa huolesi siitä, että julkinen valta ei täytä sille perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa asetettuja velvoitteita.
Perusoikeuksien laiminlyönti: Perustuslain 19 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Tämän näkökulman mukaan palveluverkon rajut karsinnat, terveyskeskusten sulkemiset reuna-alueilla ja kuukausien mittaiset hoitojonot ovat suorassa ristiriidassa tämän lupauksen kanssa.
Poliittiset valinnat: Kriitikot katsovat, että kyse on arvovalinnoista. Valtio sallii tilanteen jatkuvan, koska se priorisoi talouden säästöjä ja budjettikuria ohi ihmisten perusoikeuksien. Tässä näkemyksessä valtio nähdään vastuullisena siihen, että markkinat – kuten kalliit vuokralääkäriilmiöt – ovat päässeet villiintymään tavallisen potilaan kustannuksella Yle.
Näkökulma B: Kyse on resurssipulasta ja vaikeasta tasapainoilusta, ei tahallisesta laiminlyönnistä
Toinen näkökulma korostaa, että tilanne ei johdu valtion halusta antaa kansalaisten kärsiä, vaan siitä, että yhteiskunta kohtaa ennennäkemättömän vaikean yhtälön.
Reaalitodellisuus vs. lakiteksti: Lakia valvovat viranomaiset ja taloustieteilijät muistuttavat, että mikään laki ei voi taata palvelua, jos maasta ei löydy sen tekijöitä. Vaikka valtio osoittaisi kuinka paljon rahaa tahansa, lääkäri- ja hoitajapula sekä väestön nopea ikääntyminen tekevät palveluiden ylläpitämisestä entisessä laajuudessa fyysisesti mahdotonta.
Kaksi perustuslaillista pakkoa vastakkain: Valtiolla on perustuslaillinen velvollisuus turvata sote-palvelut, mutta sillä on myös velvollisuus pitää julkinen talous pystyssä. Jos valtion talous ajautuu hallitsemattomaan kriisiin, pitkällä aikavälillä vaarantuvat kaikki muutkin peruspalvelut, kuten koulutus, turvallisuus ja eläkkeet. Säästöt ja palveluiden keskittäminen nähdään siis välttämättömänä pahana, jotta koko järjestelmä ei romutu.
⚖️ Miten perusoikeuksien toteutumista valvotaan?
Suomessa tavallisen kansalaisen turvana on oikeusjärjestelmä, joka valvoo, ettei valtio tai hyvinvointialueet alita lain sallimaa minimitasoa. Eduskunnan oikeusasiamies ja ylin laillisuusvalvonta saavat jatkuvasti kanteluita liian pitkistä hoitojonoista, ja ne voivat antaa hyvinvointialueille huomautuksia tai sakkoja, jos lakisääteinen hoitotakuu vaarantuu. Tämä osoittaa, että järjestelmä yrittää puuttua epäkohtiin, vaikka käytännön ratkaisujen löytäminen resurssipulassa onkin äärimmäisen hidasta.
Tämä keskustelu koskettaa syvästi sitä, mikä on valtion ja kansalaisen välinen sopimus
