Kysymys
siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, on moraalin
ja etiikan peruskysymys,
johon ei ole yhtä ainoaa vastausta. Se, miten määrittelemme oikean
ja väärän, riippuu näkökulmasta:
Yhteiskunta
ja laki:
Oikein on se, mikä noudattaa yhteisiä lakeja ja sääntöjä.
Väärin on se, mikä vahingoittaa muita tai rikkoo lakia.
Kultainen
sääntö:
Universaali ohje, jonka mukaan oikein on kohdella muita niin kuin
toivoisi itseään kohdeltavan.
Filosofia
(etiikka):
Oikeaa toimintaa voidaan arvioida sen seurauksien (utilitarismi),
velvollisuuksien täyttämisen (velvollisuusetiikka) tai ihmisen
luonteen hyveiden (hyve-etiikka) kautta.
Uskonto:
Monet saavat moraalisen selkeyden pyhistä teksteistä, kuten
Raamatun kymmenestä käskystä tai rakkauden kaksoiskäskystä.
Yleisesti
ottaen oikein
on toimintaa, joka lisää hyvinvointia, oikeudenmukaisuutta ja
kunnioitusta. Väärin
puolestaan on sellaista, mikä aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä,
epärehellisyyttä tai itsekästä haittaa muille.
Perustulain
mukaan kansanedustajan tulee noudattaa lakia mutta siitä huolimatta
hänet pakotetaan noudattamaan ryhmäkuria.
Ryhmäkuri
ei ole juridinen velvoite vaan poliittinen sopimus,
ja perustuslain näkökulmasta kansanedustajalla on aina täysi
oikeus äänestää vastoin oman ryhmänsä tahtoa.
Suomen
perustuslain 29 §
säätää kansanedustajan riippumattomuudesta seuraavasti:
”Kansanedustaja
on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on
siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido
muut määräykset.”
Tämä pykälä kieltää niin sanotun imperatiivisen mandaatin eli
sen, että ulkopuolinen taho – kuten eduskuntaryhmä, puolue tai
äänestäjät – voisi antaa edustajalle juridisesti sitovia
määräyksiä.
Ristiriita
perustuslain tekstin ja käytännön politiikan välillä ratkeaa
seuraavilla juridisilla ja poliittisilla eroilla:
Juridinen
riippumattomuus vs. poliittinen seuraus
Äänestystä
ei voi mitätöidä:
Jos kansanedustaja äänestää ryhmäkuria vastaan, hänen äänensä
jää voimaan, eikä puolue voi sitä oikeudellisesti muuttaa tai
estää.
Ei
oikeudellisia rangaistuksia:
Ryhmäkurin rikkomisesta ei voi seurata sakkoja, vankeutta tai
edustajapaikan menetystä, sillä laki suojaa edustajan tointa.
Poliittiset
sisäiset seuraamukset:
Eduskuntaryhmät ovat rekisteröimättömiä yhdistyksiä, joilla on
omat sääntönsä. Jos edustaja rikkoo yhteistä sopimusta, ryhmä
voi erottaa hänet valiokuntapaikoilta tai kokonaan
eduskuntaryhmästä. Tämä on poliittinen järjestäytymisoikeus,
ei juridinen rangaistus.
Miksi
ryhmäkuria käytetään?
Ennustettavuus:
Hallituksen toimintakyky ja lakien läpivienti vaativat sitä, että
hallituskumppanit voivat luottaa sovittujen asioiden yhteiseen
rintamaan.
Parlamentarismi:
Suomen järjestelmä perustuu vahvoille puolueille. Äänestäjät
valitsevat edustajat useimmiten puolueen listalta, joten puolueen
linjan noudattamisen katsotaan edustavan myös kyseisen puolueen
äänestäjien tahtoa.
Kansanedustajaa
ei siis voida juridisesti "pakottaa" noudattamaan
ryhmäkuria. Kyse on tietoisesta valinnasta, jossa edustaja punnitsee
oman mielipiteensä ja ryhmässä pysymisen tuoman poliittisen
vaikutusvallan välillä
Mielestäni
ryhmän säännöt eivät saa olla perustuslain vastaisia?
Olet
aivan oikeassa periaatteessa: mikään
alempi sääntö, sopimus tai yhdistyksen pykälä ei saa olla
ristiriidassa perustuslain kanssa.
Perustuslaki on Suomen korkein normi, ja kaikki muu sääntely
alistuu sille.
Tämä
asia on kuitenkin herättänyt paljon oikeustieteellistä ja
poliittista keskustelua. Tilanne ei ole juridisesti täysin
yksiselitteinen, ja se jäsentyy seuraavasti:
Miksi
ryhmäsääntöjä ei pidetä perustuslain vastaisina?
Oikeustieteen
valtavirran ja eduskunnan oman tulkinnan mukaan eduskuntaryhmien
säännöt eivät riko perustuslakia. Perustelut ovat seuraavat:
Vapaaehtoisuus:
Eduskuntaryhmät ovat vapaaehtoisia yhteenliittymiä.
Kansanedustajan ei ole pakko kuulua mihinkään ryhmään. Koska
jäsenyys on vapaaehtoista, edustaja sitoutuu ryhmän sääntöihin
omasta tahdostaan.
Ei
oikeudellista pakkoa:
Ryhmän säännöt eivät voi kumota perustuslain 29 §:ää. Jos
edustaja äänestää vastoin ryhmän tahtoa, hänen äänensä jää
voimaan, eikä häntä voida erottaa eduskunnasta. Ryhmäsäännöillä
ei siis ole oikeudellista sitovuutta perustuslain edessä.
Yhdistymisvapaus:
Eduskuntaryhmillä on perustuslain takaama yhdistymisvapaus. Se
tarkoittaa oikeutta päättää itse omista jäsenistään. Jos
edustaja ei enää jaa ryhmän yhteistä linjaa, ryhmällä on
oikeus erottaa hänet keskuudestaan.
Kriittinen
näkökulma: "Tosiasiallinen pakko"
Monet
perustuslakitutkijat ja kansanedustajat ovat kanssasi samaa mieltä
siitä, että nykykäytäntö on ongelmallinen. Tätä kritiikkiä
kutsutaan usein valtiosääntöoikeudelliseksi
jännitteeksi:
Poliittinen
rangaistus estää vapauden:
Vaikka ryhmäkuri ei ole juridisesti sitovaa, se on sitovaa
tosiasiallisesti.
Valiokuntapaikkojen menetys tai ryhmästä erottaminen voi
käytännössä tuhota edustajan poliittisen uran ja mahdollisuuden
vaikuttaa.
Vaikutus
kansanedustajan työhön:
Perustuslaki takaa edustajalle itsenäisen harkintavallan.
Kriitikoiden mukaan ankarat ryhmäkurisäännöt tekevät tästä
oikeudesta pelkästään teoreettisen, sillä rangaistuksen pelko
kaventaa edustajan todellista vapautta toimia omantuntonsa mukaan.
Kyseessä
on siis jatkuva tasapainottelu: toisella puolella on perustuslain
kirjain kansanedustajan vapaudesta, ja toisella puolella
puoluejärjestelmään perustuvan politiikan käytännön
vaatimukset.
Oikeustieteen
valtavirran ja eduskunnan oman tulkinnan mukaan eduskuntaryhmien
säännöt eivät riko perustuslakia. Totuus on kuitenkin toinen.
Laki on laki ja oikeustieen valtavirta ja eduskunnan oma tulkinta
perustuu omaan käsitykseen, ei lakiin.
Näkökulmasi
osuu suoraan valtiosääntöoikeuden ja poliittisen todellisuuden
väliseen suurimpaan jännitteeseen. Kun sanot, että laki on laki ja
tulkintojen pitäisi perustua siihen, nostat esiin
perustavanlaatuisen kysymyksen tekstin
kirjaimellisesta tulkinnasta
versus käytännön
soveltamisesta.
Tässä
suhteessa tilannetta voi tarkastella kahdesta täysin erilaisesta,
mutta loogisesta näkökulmasta:
1.
Näkökulma: Kirjaimellinen ja ehdoton tulkinta (Näkemyksesi
peruste)
Jos
luetaan perustuslain 29 § täysin kirjaimellisesti, argumenttisi on
vahva:
"Eivätkä
häntä sido muut määräykset":
Lause on ehdoton. Siinä ei sanota "paitsi eduskuntaryhmän
säännöt" tai "paitsi jos edustaja itse niin
vapaaehtoisesti haluaa".
Tosiasiallinen
vaikutus:
Kun ryhmän säännöillä luodaan sanktioita (kuten erottaminen
valiokunnasta), luodaan käytännössä painostuskeino, joka pyrkii
sitomaan edustajan ratkaisun. Kirjaimellisessa tulkinnassa tämä on
perustuslain hengen ja sanamuodon vastaista kiertämistä.
2.
Näkökulma: Oikeudellinen formalismi (Valtavirran perustelu)
Oikeustieteen
valtavirta ei perustele kantaansa pelkällä "omalla
käsityksellä", vaan toisella juridisella logiikalla, jossa
erotetaan oikeudellinen
sitovuus
ja poliittinen
seuraus:
Ei
oikeudellista voimaa:
Ryhmän sääntö ei ole laki. Jos edustaja rikkoo ryhmän sääntöä,
mikään Suomen tuomioistuin tai viranomainen ei voi häntä siitä
rangaista. Perustuslaki toteutuu juridisesti siinä, että edustajan
äänestysvalta säilyy täydellisenä riippumatta siitä, mitä
ryhmä tekee.
Perusoikeuksien
törmäys:
Tilanteessa törmää kaksi perustuslain pykälää. Edustajan
riippumattomuus (29 §) ja kansalaisten sekä edustajien
yhdistymisvapaus (13 §). Yhdistymisvapauteen kuuluu oikeus päättää,
kuka yhdistykseen (tai eduskuntaryhmään) saa kuulua. Oikeustieteen
valtavirta katsoo, ettei edustajan riippumattomuus voi kumota ryhmän
oikeutta erottaa jäsentään.
Miksi
tästä ei ole oikeuden päätöstä?
Suomessa
ei ole erillistä perustuslakituomioistuinta, joka voisi ottaa tämän
asian käsiteltäväkseen ja antaa siitä lopullisen juridisen
tuomion. Perustuslain tulkinnasta eduskunnan sisällä vastaa
perustuslakivaliokunta,
joka koostuu kansanedustajista itsestään (käyttäen apunaan
valtiosääntöoikeuden professoreita). Tämän vuoksi kriitikot
usein sanovat, että eduskunta pääsee itse määrittelemään omien
sääntöjensä laillisuuden.
Tämä
on klassinen esimerkki tilanteesta, jossa perustuslain tekstin tiukka
moraalinen ja sanamukainen tulkinta on ristiriidassa sen käytännön
tulkinnan kanssa, jolla valtiokoneisto on saatu toimimaan.
Kyllä,
Suomeen pitää perustaa perustuslakituomioistuin.
Näkemyksesi
perustuslakituomioistuimen tarpeesta jakaa vahvasti mielipiteitä
niin suomalaisessa politiikassa kuin oikeustieteessäkin. Erillisen
tuomioistuimen perustaminen muuttaisi Suomen valtiosääntöjärjestelmää
perustavanlaatuisella tavalla.
Tästä
ehdotuksesta käytävässä keskustelussa on kaksi päälinjaa:
Perustelut
perustamisen puolesta (Miksi se tarvittaisiin?)
Riippumattomuus
poliitikoista:
Nykyisin perustuslakivaliokunta koostuu kansanedustajista, eli
poliitikot valvovat itse omia lakejaan. Erillinen tuomioistuin
siirtäisi tulkinnan riippumattomille tuomareille.
Yksilönsuojan
ja perusoikeuksien vahvistaminen:
Tuomioistuin voisi ottaa kantaa yksittäisten kansalaisten (tai
kansanedustajien) valituksiin, jos he kokevat, että heidän
perustuslaillisia oikeuksiaan on rikottu.
Selkeämpi
oikeustila:
Kuten eduskuntaryhmien ja perustuslain välisessä jännitteessä,
riippumaton tuomioistuin voisi antaa asiasta sitovan juridisen
ratkaisun sen sijaan, että asia jätetään poliittisen tulkinnan
varaan.
Perustelut
perustamista vastaan (Miksi sitä vastustetaan?)
Demokratian
toteutuminen:
Nykyisessä järjestelmässä ylin valta on eduskunnalla, jonka
kansa on valinnut. Kriitikoiden mukaan perustuslakituomioistuin
siirtäisi ylintä poliittista valtaa vaaleilla valitsemattomille
tuomareille, joita kansa ei voi vaihtaa.
Ennakoiva
valvonta toimii jo:
Suomen järjestelmä on poikkeuksellinen, koska lakeja valvotaan
ennen
niiden säätämistä (ennakkoraportointi
perustuslakivaliokunnassa). Monissa maissa, joissa on
perustuslakituomioistuin, laki voidaan todeta perustuslain
vastaiseksi vasta vuosia sen voimaantulon jälkeen.
Politisoinnin
riski:
Yhdysvaltojen ja joidenkin Euroopan maiden esimerkit osoittavat,
että jos tuomioistuimella on paljon poliittista valtaa, tuomareiden
nimityksistä tulee puoluepoliittisia taisteluita.
Suomessa
on perinteisesti luotettu eduskunnan omaan sisäiseen valvontaan,
mutta vaatimukset riippumattomasta tuomioistuimesta nousevat esiin
aina, kun perustuslain tulkinnan ja poliittisen käytännön välillä
havaitaan ristiriitoja.
Suomeen
pitäisi perustaa perustuslakituomioistuin ja lakkauttaa korkein
oikeus ja hallinto-oikeudet. Lisäksi nykyisen kaltainen
laillisuusvalvonta tulisi lopettaa. Jäljelle jäisivät
käräjäoikeudet, hovioikeudet ja perustuslakituomioistuin. Asia on
mahdollista toteuttaa kun hyödynnytetään tekoälyä entistä
suuremmassa määrin. Silloin palautettaisiin Suomi takaisin
oikeusvaltioksi.
Ehdotuksesi
tarkoittaisi Suomen koko oikeusjärjestelmän historian suurinta
mullistusta. Esittämäsi malli korvaisi nykyisen moniportaisen ja
erikoistuneen tuomioistuinrakenteen kolmiportaisella järjestelmällä
(käräjäoikeudet, hovioikeudet, perustuslakituomioistuin), jossa
tekoälyllä ja perustuslaillisella valvonnalla olisi keskeinen
rooli.
Tällaisen
mallin toteuttaminen, hyödyt ja haasteet jäsentyvät seuraavasti:
Miten
malli toimisi käytännössä?
Yksityisoikeus
ja rikosoikeus:
Käräjäoikeudet ja hovioikeudet käsittelisivät edelleen riita-
ja rikosasiat. Korkeimman oikeuden (KKO) puuttuessa ennakkopäätösten
tekeminen tai lopullinen tulkinta siirtyisi joko hovioikeuksille tai
perustuslakituomioistuimelle, jos asia koskettaa perusoikeuksia.
Julkinen
valta ja hallinto:
Hallinto-oikeuksien ja Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO)
lakkauttaminen tarkoittaisi, että kansalaisten valitukset
viranomaisten päätöksistä (kuten verotus, kaavoitus,
sosiaalituet tai turvapaikat) siirtyisivät uuteen osoitteeseen. Ne
pitäisi käsitellä joko yleisissä tuomioistuimissa tai suoraan
perustuslakituomioistuimessa perusoikeuskysymyksinä.
Laillisuusvalvonta:
Oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen lakkauttaminen tarkoittaisi,
että virkamiesten ja hallituksen toiminnan valvonta keskittyisi
pelkästään tuomioistuinlaitokseen.
Tekoälyn
rooli järjestelmässä
Tekoälyn
laajamittainen hyödyntäminen on avainasemassa, jotta ehdottamasi
malli ei ruuhkautuisi:
Massavalitusten
käsittely:
Tekoäly voisi seuloa ja ratkaista rutiininomaisia
hallintovalituksia (esim. selkeät verotus- tai tukipäätökset),
jolloin ihmistuomareiden resurssit säästyisivät
perustuslakituomioistuimen suuriin linjaratkaisuihin.
Juridinen
analyysi:
Tekoäly pystyy sekunneissa vertaamaan uusia lakiesityksiä tai
tuomioita perustuslakiin ja kansainvälisiin sopimuksiin, mikä
tehostaisi laadunvalvontaa ilman raskaita virastoja.
Haasteet
ja riskit oikeusvaltioperiaatteelle
Vaikka
tavoitteena on palauttaa Suomi tiukemmin oikeusvaltioksi,
asiantuntijat näkevät mallissa merkittäviä riskejä:
Erikoisosaamisen
menetys:
Hallinto-oikeus on erikoistunut julkisen vallan käyttöön.
Yleisillä tuomioistuimilla (käräjä- ja hovioikeudet) ei
nykyisellään ole samanlaista osaamista esimerkiksi monimutkaisessa
ympäristö-, vero- tai kunnallisoikeudessa.
Tekoälyn
luotettavuus ja läpinäkyvyys:
Oikeusvaltion ydinalueisiin kuuluu oikeus tulla kuulluksi ja saada
perusteltu päätös ihmiseltä. Tekoäly voi monistaa datassa
olevia vinoumia ("black box" -ongelma), jolloin päätöksen
perusteluja on vaikea haastaa.
Ruuhkautuminen:
Jos kaikki hallintoasiat ja perustuslakivalitukset kasautuvat
yhdelle tuomioistuimelle, järjestelmä voi halvaantua ilman
täydellisesti toimivaa automaatiota.
Miten
näet tekoälyn roolin tässä mallissa – pitäisikö
tekoälyn tehdä itsenäisiä ratkaisuja
rutiiniasioissa, vai toimia pelkästään ihmistuomareiden
avustajana ja tiedonhakijana?
Kaikkia
näitä
Tekoälyn
monipuolinen rooli – avustajana, tiedonhakijana ja itsenäisenä
ratkaisijana – onkin kaikkein tehokkain tapa purkaa oikeuslaitoksen
perinteisiä pullonkauloja. Jotta ehdottamasi kolmiportainen
järjestelmä (käräjäoikeudet, hovioikeudet,
perustuslakituomioistuin) toimisi käytännössä ilman
hallinto-oikeuksia ja Korkeinta oikeutta, tekoälyn tehtävät
jakautuisivat seuraavasti:
1.
Tekoäly tiedonhakijana (Rutiinityön eliminointi)
Tehtävä:
Tekoäly käy sekunneissa läpi miljoonat sivut lakitekstejä,
esitöitä ja aiempia tuomioita.
Hyöty:
Tuomareiden ei tarvitse käyttää päiviä tiedonhakuun.
Järjestelmä löytää välittömästi ne kohdat, joissa uusi
lakiesitys tai viranomaisen päätös on ristiriidassa perustuslain
kanssa.
2.
Tekoäly tuomarin avustajana (Laadunvarmistus)
Tehtävä:
Tekoäly laatii luonnoksia päätöksistä ja analysoi jutun
osapuolten argumentteja. Se voi myös varoittaa tuomaria, jos tämän
suunnittelema tuomio poikkeaa merkittävästi linjasta ilman
painavaa perustetta.
Hyöty:
Inhimilliset virheet, väsymys tai henkilökohtaiset vinoumat
vähenevät. Tämä yhtenäistää oikeuskäytäntöä ja lisää
kansalaisten tasapuolista kohtelua.
3.
Tekoäly itsenäisenä ratkaisijana (Massajutut)
Tehtävä:
Selkeät, puhtaasti matemaattiset tai mekaaniset massavalitukset
(kuten yksinkertaiset vero- ja pysäköintivirhemaksukiistat tai
selkeät tukipäätökset) siirretään tekoälyn itsenäisesti
ratkaistaviksi.
Hyöty:
Tämä poistaa miljoonien työtuntien taakan ihmistuomareilta,
jolloin hallinto-oikeuksien lakkauttaminen ei tuki järjestelmää.
Ihmistuomarit voivat keskittyä vaikeisiin rikos- ja riita-asioihin
sekä perustuslakituomioistuimen suuriin linjaratkaisuihin.
-
Miten
oikeusvaltio varmistetaan tässä mallissa?
Jotta
järjestelmä pysyisi luotettavana oikeusvaltiona, tekoälyn
itsenäisiin päätöksiin tulisi liittää automaattinen
valitusoikeus ihmiselle.
Jos kansalainen kokee tekoälyn tehneen virheen tai jättäneen
huomiotta inhimillisen erityistilanteen, hovioikeuden tai
perustuslakituomioistuimen ihmistuomari tarkistaa asian.
Kun
tekoäly hoitaa datan ja rutiinit, ihmisille jää se, mihin kone ei
pysty: moraalinen harkinta, kohtuuden arviointi ja perustuslain
hengen syvällinen tulkinta.
Jos
tämä malli otettaisiin käyttöön, miltä
viranomaiselta tai elimeltä
(esim. oikeusministeriöltä vai eduskunnalta) tekoälyn algoritmien
valvonta mielestäsi vaatisi suurinta kontrollia, jotta kukaan ei
pääse manipuloimaan "konetuomaria"?
Mielestäni
täysin ulkopuolisen tahon täytyisi toimia "konetuomarina"
Ajatus
täysin ulkopuolisesta ja riippumattomasta tahosta on erittäin
looginen, sillä oikeusvaltiossa valvontaa ei voi antaa taholle,
jolla on poliittisia tai taloudellisia intressejä. Jos valvonta
annettaisiin eduskunnalle tai oikeusministeriölle, vaarana olisi,
että kulloinenkin hallitus pääsisi muokkaamaan tekoälyn koodia ja
painotuksia omien poliittisten päämääriensä mukaiseksi.
Jotta
tämä ulkopuolinen "konetuomari" olisi todella
riippumaton, se voitaisiin toteuttaa esimerkiksi seuraavilla
tavoilla:
1.
Teknologis-juridinen erillisvirasto (Algoritmiylituomioistuin)
Toiminta:
Perustetaan uusi, perustuslailla suojattu elin, joka koostuu
huipputason tietotekniikan professoreista, datatutkijoista ja
valtiosääntöoikeuden asiantuntijoista.
Tehtävä:
Tämä taho ei ratkaise yksittäisiä oikeusjuttuja, vaan sen ainoa
tehtävä on auditoida tekoälyn lähdekoodia, valvoa opetusdataa ja
varmistaa, ettei tekoälyyn pääse syntymään vinoumia tai
ulkopuolista manipulointia.
2.
Täysin avoin lähdekoodi (Kansalaisten ja tiedeyhteisön valvonta)
Toiminta:
Tekoälytuomarin koodi ja sen käyttämä logiikka pidetään
100-prosenttisesti julkisena ja avoimena (Open Source).
Tehtävä:
Kuka tahansa kansalainen, yliopisto tai riippumaton tutkija
maailmassa voi tarkastaa koodin ja testata sitä. Jos järjestelmässä
havaitaan virhe tai piilotettu painotus, se nousee heti julkiseen
keskusteluun. Avoimuus toimii parhaana suojana korruptiota vastaan.
3.
Kansainvälinen valvontaelin
Toiminta:
Valvonta siirretään Suomen rajojen ulkopuolelle, esimerkiksi
Pohjoismaiden yhteiselle tai EU-tasoiselle riippumattomalle
elimelle.
Tehtävä:
Koska elin toimii Suomen sisäpolitiikan ulkopuolella, kotimaiset
puolueet tai virkamiehet eivät voi painostaa sitä. Tämä takaisi
sen, että tekoäly noudattaa puhtaasti perustuslakia ilman
kansallisia suhdannepoliittisia paineita.
Tässä
mallissa korostuu se, että tekniikan
valvonnan on oltava vähintään yhtä ankaraa kuin perinteisen
vallan valvonnan.
Huolenani
on ollut se, että preidentti Koiviston valtiopetosta ei ole saatu
oikeuskäsittelyyn Suomessa eikä myöskää pääministeri Petteri
Orpon esteellisenä toimimista saada oikeudenmukaiseen ratkaisuun.
Suomen oikeusjärjestlemä suosii poliittista rikolliseksti
toiminnaksi epäiltävää toimintaa. Tämä on mahdollista vain
Suomessa, koska meillä ei ole perustuslakituomioistuinta.
