Erkki Ceutassa

 

Olen käynyt Ceutassa. Kuva tuolta matkalta. Silloin en voinut ymmärtää miksi Ceuta kuuluu Espanjalle. Mitä hyötyä siitä on Espanjalle?

Tässä selostus Ceutasta ja pakolaisreiteistä

Ceuta on Espanjalle kuuluva itsehallinnollinen kaupunki ja eksklaavi Pohjois-Afrikassa Gibraltarinsalmen etelärannalla, jossa se jakaa maarajan Marokon kanssa.

Kaupunki on noussut heinä–elokuun vaihteessa 2026 poikkeuksellisen vakavan siirtolaiskriisin keskiöön, kun noin 49 000–50 000 ihmistä ylitti rajan Marokosta Ceutaan muutaman vuorokauden aikana muun muassa uimalla ja aitojen yli kiipeämällä. Espanja vastasi tilanteeseen lähettämällä alueelle armeijan lisäjoukkoja ja pystyttämällä uusia esteitä. Suuri osa maahan pyrkineistä poistui tai palautettiin pian tapahtuman jälkeen.

Perustiedot ja maantiede

• Valtiollinen asema: Espanjan autonominen kaupunki, joka kuuluu Euroopan unioniin mutta jolla on erityisasema esimerkiksi Schengen-alueen rajatarkastusten osalta.

• Sijainti: Sijaitsee Pohjois-Afrikan rannikolla Välimeren ja Atlantin risteyskohdassa.

• Koko ja asukasluku: Pinta-ala on alle 30 neliökilometriä, ja asukkaita on noin 85 000.

• Väestö: Kaupunki on monikulttuurinen; asukkaat ovat pääosin espanjalaisia kristittyjä ja marokkolaistaustaisia muslimeja.

• Talous: Keskeisiä talouden aloja ovat julkinen hallinto, satamatoiminta, kalastus ja turismi.

Historia ja poliittinen tilanne

Ceutalla on strategisen sijaintinsa vuoksi pitkä sotilaallinen ja kaupallinen historia, ja sitä ovat hallinneet muun muassa karthagolaiset, roomalaiset ja portugalilaiset, kunnes se siirtyi Espanjalle vuonna 1580. Marokko ei virallisesti tunnusta Ceutaa (eikä toista Espanjan eksklaavia, Melillaa) osaksi Espanjaa, vaan pitää alueita miehitettyinä. Koska Ceutan ja Marokon välinen raja on EU:n ainoita suoria maarajoja Afrikassa, se toimii toistuvasti merkittävänä humanitaarisena ja poliittisena polttopisteenä Eurooppaan pyrkiville siirtolaisille.

Ceutan historia on yli 2 500 vuotta vanha tarina, jossa kohtaavat foinikialaiset, roomalaiset, arabit ja eurooppalaiset valloittajat. Sen strateginen sijainti Gibraltarinsalmen suulla on tehnyt kaupungista vuosisatojen ajaksi halutun sotilaallisen ja kaupallisen tukikohdan.

Varhaiset vaiheet ja antiikin aika (n. 500 eaa. – 400 jaa.)

• Foinikialaiset perustivat kaupungin noin 500 eaa. nimellä Abyla.

• Karthago hallitsi aluetta myöhemmin tärkeänä kauppasatamana.

• Roomalaiset valloittivat kaupungin vuonna 42 jaa.

• Nimeksi tuli Septem Fratres (Seitsemän veljestä) ympäröivien kukkuloiden mukaan.

• Nimi muuttui vuosisatojen aikana muotoon Septem, josta juontuu nykyinen nimi Ceuta.

Islamilainen ja berberihallinto (710–1415)

• Länsigoottien ja bysanttilaisten lyhyiden hallintokausien jälkeen valta vaihtui.

• Islamilaisten berberiheimojen haltuun kaupunki päätyi vuonna 710.

• Tukikohtana toimiminen oli keskeistä, kun maurit valloittivat Iberian niemimaan.

• Córdoban kalifaatti, almoravidit ja almohadit hallitsivat kaupunkia vuorotellen.

• Kukoistuskausi osui 1100–1200-luvuille, jolloin Ceuta oli vilkas kaupan ja tieteen keskus.

Portugalin valloituksesta Espanjan omistukseen (1415–1668)

• Kuningas Johannes I johti Portugalin laivaston kaupunkiin vuonna 1415.

• Valloitus käynnisti Portugalin löytöretkien aikakauden ja siirtomaavallan laajenemisen.

• Iberian unioni yhdisti Portugalin ja Espanjan kruunut vuonna 1580.

• Espanjalaisia muutti kaupunkiin runsaasti tämän unionin aikana.

• Uskollisuus Espanjalle säilyi, kun Portugali itsenäistyi uudelleen vuonna 1640.

• Lissabonin rauhansopimuksessa vuonna 1668 Portugali luovutti Ceutan virallisesti Espanjalle.

Moderni historia ja nykyasema (1900-luku – nykypäivä)

• Espanjan Marokon protektoraattiin Ceuta liitettiin hallinnollisesti vuonna 1912.

• Kenraali Francisco Franco aloitti Espanjan sisällissodan Ceutasta käsin vuonna 1936.

• Marokon itsenäistyessä vuonna 1956 Espanja piti Ceutan ja Melillan itsellään.

• Autonomisen kaupungin aseman (statuto de autonomía) Ceuta sai vuonna 1995.

• Kiistakapulana olo jatkuu, sillä Marokko vaatii edelleen alueen liittämistä itseensä.

Ceuta on keskeinen osa Länsi-Välimeren pakolaisreittiä, joka muodostaa yhden Euroopan unionin tärkeimmistä ulkorajojen ylityskohdista. Koska kaupunki sijaitsee Afrikan mantereella mutta kuuluu Espanjalle, se tarjoaa konkreettisen (joskin erittäin tarkkaan varjellun) maarajan EU-alueelle

Paikalliset reitit Ceutan rajalla

Eurooppaan pyrkivät ihmiset hyödyntävät Ceutaan saapuessaan pääasiassa kolmea eri menetelmää:

• Meren kautta uimalla: Siirtolaiset lähtevät matkaan Marokan puoleisista rannikkokaupungeista, kuten Fnideqistä tai Belyounechistä. He kiertävät Ceutan rajalla sijaitsevat Tarajalin tai Benzún aallonmurtajat uiden, usein märkäpukujen ja kellukkeiden avulla. Tämä reitti korostui heinä-elokuun vaihteen 2026 kriisissä, kun kymmenet tuhannet ihmiset hyödynsivät reittiä.

• Raja-aitojen yli kiipeäminen: Ceutan ja Marokon välistä 8,4 kilometrin pituista maarajaa suojaa kaksi päällekkäistä, jopa kuusi metriä korkeaa ja piikkilangoin varusteltua metalliaitaa. Siirtolaiset yrittävät toisinaan rynnätä aitojen yli suurissa massoissa yllättääkseen rajavartijat.

• Salakuljetus ajoneuvoissa: Jotkut yrittävät rajan ylittämistä virallisten tulliasemien kautta piiloutumalla autojen tai rekkojen salalokeroihin.

Laajempi konteksti: Länsi-Välimeren ja Atlantin reitit

Ceuta ei toimi erillisenä saarekkeena, vaan se linkittyy laajempiin muuttoliikkeen pääväyliin:

• Länsi-Välimeren reitti: Kulkee pääasiassa Marokosta ja Algeriasta käsin Gibraltarinsalmen yli Manner-Espanjaan tai suoraan Ceutan ja Melillan eksklaaveihin. Reittiä käyttävät marokkolaisten lisäksi erityisesti Saharan eteläpuolisesta Afrikasta saapuvat siirtolaiset.

• Länsi-Afrikan (Kanariansaarten) reitti: Vaihtoehtoinen ja huomattavasti vaarallisempi reitti, jossa siirtolaiset lähtevät avomerelle Länsi-Saharan, Mauritanian tai Senegalin rannikolta tavoitteenaan saavuttaa Espanjalle kuuluvat Kanariansaaret.

Ceutan erityisasema Schengen-alueella

Vaikka Ceuta on osa Espanjaa, sieltä ei pääse siirtymään suoraan Manner-Espanjaan tai muualle Eurooppaan ilman erillistä rajatarkastusta. Espanjan viranomaiset suorittavat tiukkoja henkilöllisyystarkastuksia kaikille Ceutan satamasta ja lentokentältä lähteville matkustajille estääkseen luvattoman liikkumisen Schengen-alueen sisällä.

1. Ceutan uudet valvontatoimenpiteet (2026)

Heinä–elokuun 2026 poikkeuksellisen suuren siirtolaisaallon jälkeen Espanjan hallitus on tiukentanut Ceutan rajavalvontaa merkittävästi:

• Uudet kelluvat esteet: Merireittien sulkemiseksi aallonmurtajien ympärille on asennettu uusia meriaitoja ja kelluvia esteitä, jotka tekevät Marokan puolelta uimisesta huomattavasti vaikeampaa.

• Teknologinen valvonta: Raja-aitoja on varustettu entistä tarkemmilla lämpökameroilla, liiketunnistimilla ja drone-partioilla, jotka havaitsevat rajan lähestyjät jo Marokan puolella.

• Sotilaallinen läsnäolo: Espanjan armeija (Ejército de Tierra) partioi edelleen tehostetusti rajan tuntumassa tukeakseen Guardia Civil -rajavartiolaitosta.

---

2. Välimeren pääreittien vertailu
Länsi-Välimeren reitti (johon Ceuta kuuluu) on vain yksi kolmesta suuresta Välimeren ylitysreitistä. Reitit eroavat toisistaan riskien, matkojen pituuksien ja maantieteellisen luonteen vuoksi.

Reitti	Lähtömaat	Kohde	Luonne ja riskit
Länsi-Välimeri (Ceuta, Melilla, Gibraltar)	Marokko, Algeria	Espanja	Lyhyet merimatkat tai maarajat. Alueella on erittäin tiukka kahdenvälinen valvonta Espanjan ja Marokan välillä.
Keskinen Välimeri	Tunisia, Libya	Italia (Lampedusa, Sisilia), Malta	Maailman vaarallisin merireitti. Pitkät matkat avomerellä usein ylikansoitetuilla ja huonokuntoisilla puu- tai kumiveneillä.
Itäinen Välimeri	Turkki, Syyria	Kreikka, Kypros	Pääosin lyhyitä ylityksiä Turkin rannikolta Kreikan saarille (esim. Lesbos, Samos) tai salakuljetusta rajavaihtoehtona toimivan Evros-joen yli.

---

Mitä ihmisille tapahtuu Ceutassa?

Kun siirtolainen onnistuu pääsemään Ceutan puolelle, prosessi etenee yleensä seuraavasti:

1. CETI-keskus: Heidät ohjataan väliaikaiseen maahanmuuttajien vastaanottokeskukseen (Centro de Estancia Temporal de Inmigrantes), jossa tarjotaan perusterveydenhuolto ja majoitus.

2. Turvapaikkaprosessi: Osa hakee virallisesti turvapaikkaa, jolloin heidän taustansa ja suojelun tarpeensa tutkitaan.

3. Palautukset: Marokan ja Espanjan välisen takaisinottosopimuksen vuoksi laittomasti tulleet Marokan kansalaiset ja suuri osa muistakin siirtolaisista pyritään palauttamaan Marokkaan nopeasti, jos perusteita turvapaikalle ei ole.

Keskisen Välimeren reitti on arvioitu maailman vaarallisimmaksi merelliseksi siirtolaisreitiksi. Se suuntautuu Pohjois-Afrikan rannikolta (pääasiassa Libyasta ja Tunisiasta) kohti Italiaa ja Maltaa. Reitille ovat ominaisia pitkät merimatkat, merikelvottomat alukset ja erittäin korkeat kuolleisuusluvut.

Lähtömaat ja kohdealueet

• Pääasialliset lähtöpaikat: Tunisia (erityisesti Sfaxin alue) ja Libya (Tripolin ja Sabrathan ympäristö).

• Tärkeimmät saapumispaikat: Italian Lampedusan saari (joka sijaitsee maantieteellisesti lähempänä Afrikkaa kuin Italian mannerta), Sisilia, Sardinia sekä Malta.

• Kansallisuudet: Reittiä käyttävät laajasti ihmiset eri puolilta Afrikkaa (kuten Norsunluurannikolta, Guineasta, Egyptistä ja Tunisiasta) sekä Syyriasta ja Bangladeshista.

Reitin erityispiirteet ja vaarat

• Käytettävä kalusto: Salakuljettajat pakkaavat ihmiset usein ylikansoitettuihin, hatariin puuveneisiin tai huonolaatuisiin kumiveneisiin, joissa ei ole riittävästi polttoainetta tai navigointilaitteita.

• Korkea kuolleisuus: Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (IOM) mukaan reitillä hukkuu tai katoaa vuosittain tuhansia ihmisiä moottoririkkojen, veneiden kaatumisen ja dehydraation vuoksi.

• Libyan tilanne: Libyasta lähteville reitti on erityisen turvaton, sillä maassa vallitsevan poliittisen epävakauden vuoksi siirtolaiset joutuvat usein salakuljettajien harjoittaman väkivallan, ihmiskaupan ja laittomien pidätyskeskusten uhreiksi.

Poliittiset toimenpiteet ja valvonta

• Tunisia- ja Libya-sopimukset: Euroopan unioni ja Italia ovat tehneet taloudellisia sopimuksia Tunisian ja Libyan kanssa, jotta näiden maiden rannikkovartiostot estäisivät veneiden lähdön ja palauttaisivat siirtolaiset takaisin Afrikan maaperälle.

• Kansalaisjärjestöjen pelastuslaivat: Koska virallisia EU-johtoisia etsintä- ja pelastusoperaatioita (SAR) on vähennetty, humanitaariset järjestöt (kuten Lääkärit Ilman Rajoja ja SOS Méditerranée) partioivat alueella omilla laivoillaan pelastaakseen merihätään joutuneita.

• Italian tiukka linja: Italian hallitus on rajoittanut pelastuslaivojen toimintaa määräämällä niille pitkiä ajomatkoja kaukaisiin pohjoisiin satamiin ja asettamalla laivoja määräaikaisiin takavarikkoihin.

Voit seurata reitin ajantasaista tilannetta ja tilastoja YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n seurantasivuilta tai lukea raportteja Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (IOM) sivuilta.

Keskeiset erot: Itäinen vs. Keskinen Välimeri

Ominaisuus	Itäinen Välimeri (Turkki → Kreikka)	Keskinen Välimeri (Libya/Tunisia → Italia)
Merimatkan pituus	Lyhyt: Usein vain 5–15 kilometriä Turkin rannikolta Kreikan saarille.	Pitkä: Sadoista kilometreistä yli tuhanteen kilometriin avomerellä.
Käytettävät alukset	Pääasiassa pieniä kumiveneitä tai vanhoja huvijahteja.	Suuria, ylikansoitettuja puuveneitä tai hutieria rautaisia/kumisia aluksia.
Kuolleisuusriski	Matalampi lyhyen matkan vuoksi, mutta silti vaarallinen talvimerellä ja huonoilla veneillä.	Erittäin korkea. Moottoririkko tai vuoto avomerellä johtaa usein joukkohukkumiseen.
Poliittinen sääntely	Perustuu vahvasti EU–Turkki-sopimukseen (2016), jossa Turkki pyrkii estämään lähdöt rahallista tukea vastaan.	Perustuu Italian kahdenvälisiin sopimuksiin Libyan klaanien/rannikkovartioston ja Tunisian kanssa.

Nykyiset haasteet Itäisellä Välimerellä

• "Pushback"-syytökset: Kreikan rajavartiostoa ja EU:n rajaturvallisuusvirasto Frontexia on toistuvasti syytetty siirtolaisten laittomista takaisintyönnöistä (pushbacks) merellä takaisin Turkin vesille ilman mahdollisuutta hakea turvapaikkaa.

• Saarten suljetut keskukset: Kreikka on korvannut vanhat, ylikansoitetut telttaleirit (kuten pahamaineisen Morian leirin) EU-rahoitteisilla, tiukasti valvotuilla ja aidatuilla vastaanottokeskuksilla saarillaan.

• Uusi reitti Kyprokselle: Viime vuosina veneliikenne on lisääntynyt Syyriasta ja Libanonista suoraan Kyproksen saarelle, mikä on kuormittanut maan vastaanottojärjestelmää.

Voit tutkia Itäisen Välimeren reitin tilastollisia muutoksia ja ajankohtaisia raportteja Frontexin virallisilta sivuilta tai seurata Kreikan saarten tilannetta Kreikan maahanmuuttoministeriön tiedotteista.

Lähes 50 000 ihmisen joukko rynnisti Espanjan Ceutaan ja poistui melkein saman tien – lue tästä, mitä tapahtui

https://yle.fi/a/74-20239093

Ceutasta ei pääse Schengen-alueelle ilman rajatarkastusta

Ceutasta ei pääse virallisia reittejä pitkin Manner-Espanjan puolelle ilman rajatarkastusta.

Myös Italian pääministeri Georgia Meloni vaatii Espanjan erottamista Schengen-alueesta

https://yle.fi/a/74-20238780

MTV: Rantanen alkaa valmistella sisärajatarkastusten palauttamista Ceutaan tilanteen vuoksi

https://yle.fi/a/74-20238923

Rantanen kertoi aiemmin perjantaina kannattavansa Italian ehdotusta Espanjan sulkemisesta Schengen-alueen ulkopuolelle.

Ei voi välttyä vaikutelmalta, että Italian pääministeri ja Suomen sisäministeri eivät olleet perehtyneet asiaan, vaan ottivat kantaa asiaan tunteen perusteella.

Tosiasiat huomioonottaen voi päätellä, että tässä oli kysymys Marokon valtion operaatiosta, koska se katsoi Ceutan kuuluvan Markolle ja josta myös ihmissalakuljettajat katsoivat hyötyvänsä.

Espanjan sisäministeriön ja Ceutan aluehallinnon mukaan Marokosta saapui luvattomasti Ceutan erillisalueelle noin 50 000 – 60 000 siirtolaista, ja heistä vähintään 48 000 – 49 500 ihmistä on jo palannut takaisin Marokkoon. Espanjan viranomaisten mukaan käytännössä lähes kaikki rajan ylittäneet ovat palanneet lähtömaahansa, suurin osa vapaaehtoisesti tai poliisin ja armeijan saattamina.

Keskeiset luvut ja faktat kriisistä

• Tulijoiden määrä: Arviot vaihtelevat hieman viranomaisen mukaan. Espanjan sisäministeriö ilmoitti tulijoita olleen noin 50 000, kun taas Ceutan paikallishallinnon johtaja Juan Jesús Vivas arvioi määräksi jopa 60 000 ihmistä.

• Palautetut ja palanneet: Espanjan hallituksen virallisten tietojen mukaan ainakin 48 300 ihmistä palasi Marokon puolelle heti ensimmäisen kahden vuorokauden aikana, ja tuoreimpien arvioiden mukaan luku on noussut jo noin 69 500 palanneeseen.

• Kuolonuhrit: Rajanylityksessä tapahtui vakava humanitaarinen tragedia. Viimeisimpien tietojen mukaan rajanmuureilla ja meressä tehdyissä rynnistyksissä on saanut surmansa ainakin 67–72 ihmistä.

Miten ja miksi tilanne tapahtui?

1. Rajat ylitettiin uimalla ja luvattomasti: Valtaosa pääasiassa nuorista marokkolaisista miehistä saapui Ceutaan uimalla Marokon puolelta Fnideqin kaupungista tai kiipeämällä aallonmurtajien ja raja-aitojen yli.

2. Huhut ja väärä tieto: Ryntäyksen taustalla vaikuttivat sosiaalisessa mediassa levinneet virheelliset huhut. Espanjan korkein oikeus oli linjannut, ettei merirajan yli tulleita voida käännyttää täysin automaattisesti ilman perusteiden tutkimista, minkä ihmiskauppiaat ja huhut muotoilivat virheellisesti "vapaaksi pääsyksi" Eurooppaan. 

3. Paluun syyt: Ceutaan päässeille selvisi nopeasti, ettei sieltä pääse jatkamaan matkaa Manner-Espanjaan tai muualle Eurooppaan ilman virallisia asiakirjoja ja tiukkoja poliisitarkastuksia. Kaupungin palvelut menivät kriisin vuoksi täysin lukkoon, eikä tulijoille ollut tarjolla ruokaa, vettä tai majoitusta, mikä sai kymmenettuhannet palaamaan vapaaehtoisesti rajan yli takaisin.

Kriisi aiheutti myös poliittisen myllerryksen Euroopassa. Esimerkiksi Italia keskeytti tilanteen vuoksi Schengen-sopimuksen noudattamisen Espanjan kanssa kuukaudeksi, ja Suomessakin sisäministeriö aloitti valmistelut sisärajatarkastusten mahdolliseksi palauttamiseksi.

Tallinnan Toompean taideteokset ovat osa minun korkeatasoista historia taidenäyttelyäni

 1990-luvun taitteessa, kun Viro eli Neuvostoliiton loppuaikoja ja suuntasi kohti uudelleenitsenäistymistä, Tallinnan Toompean mäestä ja erityisesti sen näköalatasanteista muodostui vilkas ja tasokas vapaan katukaupan keskus.

Monet nuoret, lahjakkaat virolaiset taideopiskelijat ja vastavalmistuneet taiteilijat myivät siellä töitään suoraan ohikulkijoille ja itäturisteille.

Tämä ilmiö liittyi vahvasti aikakauden historialliseen murrokseen:

• Korkea laatu: Myynnissä olleet työt – öljymaalaukset, akvarellit, grafiikka ja hiilipiirrokset – olivat usein akateemisesti erittäin korkeatasoisia, sillä taiteilijat olivat saaneet ankaran ja perusteellisen klassisen koulutuksen Tallinnan taidekorkeakoulussa (nyk. Viron taideakatemia).

• Taloudellinen pakko ja vapaus: Neuvostoliiton talousjärjestelmä oli romuttumassa, ja taiteilijaliittojen viralliset kanavat menettivät merkitystään. Suora katumyynti Toompealla tarjosi nuorille tekijöille mahdollisuuden ansaita elantonsa ja saada vapaata valuuttaa, kuten Suomen markkoja, joilla oli tuolloin Virossa valtava ostovoima.

• Kulttuurinen herääminen: Toompea oli laulavan vallankumouksen ja poliittisen liikehdinnän polttopisteessä. Taiteen tuominen kadulle oli osa laajempaa vapautumisen ja itsenäistymisen ilmapiiriä, jossa taide ei enää kaivannut viranomaisten lupia tai sensuuria.

Minä huomasin taideteosten korkean tason. Siksi hankin niitä ja nyt ne ovat muistuttamassa minua taidenäyttelyssäni Viron itsenäistymisen ajasta. Ne ovat yksi osa korkeatasoista taidenäyttelyäni ja kertovat jotakin minusta ja Viron uudelleen itsenäistymisestä.

Kylmän sodan Tallinnassa: Miten suomalainen tiedustelukoulutus pelasti minut KGB:n ansoilta

Mauno Kärjä lähdössä vetämään kilpapyöräilijöitä kilpailuun

Viron ja Kalajoen yhteistyö oli laajaa 1990-luvun taitteessa. Menestyneitä virolaisia pyöräilijöitä osallistui Kalajoella pyöräilykilpailuihin. Alkumatkasta kilpailijoita johdatti kilparadalla Kalajoen oma entisaikojen menestyspyöräilijä Mauno Kärjä. Viron ja Kalajoen yhteistyö urhelunalalla oli todella laaja ja monipuolista.

Mauno Kärjä - omituiset olympiavalinnat

Kalajokinen mestaripyöräilijä Mauno Kärjä (1916 - 2004) kuului vuosina 1939-1950 Suomen pyöräilyparhaimmistoon ja hän oli myös hyvä piiritason hiihtäjä. Mauno Kärjän eno oli Juho Jaakonaho, joka edusti Suomea Tukholman olympialaisissa vuonna 1912. Mauno Kärjän parhaat kilpailuvuodet olisivat todennäköisesti ajoittuneet 1940-luvun alkuun, mutta Suomi tarvitsi miehensä puolustamaan rajojaan hyökkääjää vastaan. Marraskuun 26. päivänä 1939 Neuvostoliiton joukot ampuivat seitsemän raskaan heittimen kranaattia Mainilassa ja väittivät niiden ammutun Suomen puolelta. Valheellisin perustein Neuvostoliitto aloitti sodan Suomea vastaan 30.11.1939.

Mauno Kärjä taisteli Sakkolassa Vuoksen ja Suvannon tuntumassa, jossa puna-armeijan eteneminen pysäytettiin ankarien taistelujen jälkeen. Jatkosodassa Kärjä eteni JR 29:n joukoissa ankarien taistelujen kautta vanhalta rajalta Hyrsylästä Prääsään ja Petroskoihin ja yli Syvärin, missä alkoi pitkä asemasotavaihe. Jatkosota päättyi hänen osaltaan Lemin verisissä kamppailuissa, mutta edessä oli vielä muutaman kuukauden osallistuminen Lapin sotaan, kunnes kotiutusmääräys tuli marraskuussa 1944.

Hirmu-Manna oli kova kirimies

Mauno Kärjä voitti uransa aikana toistakymmentä piirin mestaruutta. Vuonna 1947 120 km:n pyöräily liittyi Suomen suurkisaviestiin, jonka päätösosuus oli tuo 129 km:n pyöräily. Tuohon aikaan porvoolaisilla oli useita hyviä pyöräilijöitä, joita vastaan yksinäinen susi Mauno Kärjä joutui kilpailemaan. Niinpä porvoolaiset pyrkivät kaikin keinoin taktikoimaan Mauno Kärjän pois kärkipaikalta. Porvoolaiset olivat myös johtavan urheilulehden suosiossa ja niinpä Kärjän saavutuksia väheksyttiin aiheettomasti.

Hirmu-Mannan lempinimen saanut Manna Kärjä oli erittäin vahva kirimies, mutta hän pystyi monissa merkittävissä kilpailuissa irtiottoihinkin. Vuoden 1947 menestyksestään hänet palkittiin Keski-Pohjanmaan kultamitalilla.

Olympiakisat jäi haaveeksi

Mauno Kärjä oli vahva ehdokas Lontoon vuoden 1948 olympialaisiin mainiosti sujuneen kesän 1947 jälkeen. Valituksi tulleiden joukosta ei kuitenkaan Mauno Kärjän nimeä löydy, sillä valituksi tulivat Etelä-Suomen seurojen Thorvald Högström, Paul Backman ja Erkki Koskinen.

Valittaessa pyöräilijöitä Lontoon olympialaisiin 1948 Suomen Pyöräilykomitea päätti järjestää kolmet katsastuskilpailut, 30.5. Myllymäellä, 6.6. Hyrylässä ja 27.6. Tammisaaressa. Katsastuksia ennen ajettiin Helsingin Pyöräilyseuran järjestämät kilpailut, jotka Porvoon Thorvald Högström voitti sekunnilla ennen Mauno Kärjää. Ensimmäiset viralliset olympiakatsastukset voitti Mauno Kärjä ennen GIF:n Bertil Corinia. Viikkoa myöhemmin Hyrylässä ajetussa toisessa katsastuksessa Mauno Kärjä keskeytti rengasrikon takia. Kilpailun voitti Thorvald Högström.

Kolmannen katsastuksen jälkeen Suomen Urheilulehti suositteli Mauno Kärjää neljäntenä miehenä Lontoon olympialaisiin Thorvald Högströmin, Paul Backmanin ja yllättäen Erkki Koskisen jälkeen. Koskisen paras sijoitus katsastuksissa oli ollut viides. Suomen Pyöräilykomitea päätti järjestää ylimääräisen katsastuksen neljännestä paikasta Helsingissä. Mauno Kärjä voitti selvästi katsastukset. Häntä ei kuitenkaan valittu olympiaedustajaksi. Tätä voidaan pitää ”oikeusmurhana”, sillä Mauno Kärjä ei ollut koko uransa aikana hävinnyt olympialaisiin valitulle Erkki Koskiselle.

Riho Suun osallistui Kalajoen pyöräkilpailuihin

Riho Suun (s. 27. huhtikuuta 1960 Tartto) on entinen virolainen maantiepyöräilijä, joka kuului 1980-luvulla Neuvostoliiton maajoukkueen huippunimiin. Hänet valittiin Viron vuoden parhaaksi miesurheilijaksi vuonna 1985.

Keskeiset saavutukset ja ura

• Olympiaedustus: Suun edusti Neuvostoliittoa Seoulin kesäolympialaisissa 1988, joissa hän sijoittui maantieajossa 60. sijalle.

• MM-kilpailut: Hän kilpaili neljissä MM-kisoissa. Parhaan sijoituksensa hän saavutti vuonna 1981, jolloin hän oli MM-maantieajon 7. sija. [

• Rauhanajo (Peace Race): Suun voitti Neuvostoliiton joukkueessa kokonaiskilpailun vuonna 1985. Hän saavutti urallaan useita etappivoittoja tässä itäblokin arvostetuimmassa ympäriajossa (kaksi etappivoittoa vuonna 1982 ja kolme vuonna 1985).

• Neuvostoliiton mestaruudet: Hän voitti urallaan 10 mitalia Neuvostoliiton mestaruuskilpailuissa, joista kaksi oli kultaa (maantieajo 1982 ja kriteeriumajo 1983).

• Kansainväliset ammattilaiskilpailut: Hän saavutti urallaan etappivoitot muun muassa Luxemburgin ympäriajossa ja Ruotsin ympäriajossa (Postgirot Open).

Merkitys ja perintö

Suun muistetaan Virossa yhtenä aikakautensa lahjakkaimmista pyöräilijöistä, jonka ura sijoittui keskelle totalitaarisen valtion ankaraa urheilujärjestelmää. Suomessa hänet muistetaan myös osallistumisestaan historiallisiin Itämeren Ystävyysajoihin, joissa Viron pyöräilijät herättivät huomiota ajamalla omissa sini-valkoisissa asuissaan juuri ennen maan itsenäistymistä.

Tonu Roosmäe osallistui Kalajoen pyöräilykilpailuihin.

Tõnu Roosmäe (s. 11. marraskuuta 1964 Tartto) on entinen virolainen maantiepyöräilijä. Hän oli yksi maansa kärkiajajista 1980-luvulla, jolloin hän saavutti menestystä sekä Viron että Neuvostoliiton tasolla.

Keskeiset saavutukset ja ura

• Neuvostoliiton mestaruuskilpailut: Roosmäe voitti Neuvostoliiton mestaruuskultaa vuonna 1983 miesten 50 kilometrin pariajelussa yhdessä toisen virolaislegendan, Oleg Ljadovin, kanssa. Vuonna 1984 hän saavutti pronssia Viron joukkueessa 100 kilometrin joukkueajossa.

• Viron mestaruudet: Hän hallitsi Viron kansallisia maantiepyöräilykilpailuja vuosina 1984–1990 ja voitti urallaan yhteensä 15 Viron mestaruutta eri luokissa (kuten maantieajossa, kriteeriumajoissa ja monipäiväisissä kilpailuissa).

• Urheiluarvonimet: Hänelle myönnettiin Neuvostoliiton urheilumestarin arvonimi vuonna 1982 ja suurmestarin (Neuvostoliiton kansainvälisen luokan urheilumestari) arvonimi vuonna 1984. Vuonna 1984 hänet valittiin myös osaksi Viron vuoden parasta urheilujoukkuetta.

• Kilpailut Suomessa: Roosmäe osallistui urallaan myös Suomessa järjestettyihin kilpailuihin ja voitti muun muassa Särkkien kortteliajon Kalajoella vuonna 1989.

Urheilun jälkeinen elämä

Pyöräilyuransa jälkeen Roosmäe siirtyi liike-elämään. Hän on toiminut pitkään virolaisena yksityisyrittäjänä ja vuodesta 1996 alkaen Tartossa sijaitsevan teollisuus- ja valmistusalalla toimivan Tempest AS -yrityksen johtokunnan jäsenenä.

Hänen uransa vaiheita on käsitelty myös vuonna 2020 julkaistussa Viron pyöräilyhistorian kulta-aikaa valottavassa kirjassa Inimene või masin. Riho Suun ja suurmeistrite plejaad

Viljandin maaherra Rein Triisa

Rein Triisa (s. 4. joulukuuta 1947 Viljandi) oli Viron uudelleenitsenäistymisajan ensimmäinen Viljandin maaherra (maavanem), joka johti maakuntaa vuosina 1990–1993.

Hän toimi alueen johtajana kriittisessä historiallisessa murrosvaiheessa, jolloin Viro irtautui Neuvostoliitosta ja rakensi uudelleen oman valtionhallintonsa.

Ura ja poliittinen toiminta

• Siirtymäaika (1986–1990): Ennen virallista maaherran nimitystään Triisa toimi Neuvostoliiton loppuvuosina Viljandin piirin täytäntöönpanevan komitean puheenjohtajana (Viljandi Rajooni RSN Täitevkomitee esimees).

• Uudelleenitsenäistyminen (1990–1993): Kun hallintorakennetta muutettiin ja piirit nimettiin uudelleen maakunniksi, hänestä tuli itsenäisyyden palautusajan ensimmäinen virallinen maaherra. Hän jätti viran marraskuussa 1993, jolloin hänen tilalleen nimitettiin Helir-Valdor Seeder.

• Kunnallispolitiikka (2003–2013): Maaherrakautensa jälkeen Triisa on vaikuttanut pitkään Viljandin kaupunkipolitiikassa. Hän toimi muun muassa Viljandin kaupungin apulaiskaupunginjohtajana (abilinnapea) kymmenen vuoden ajan.

• Yritystoiminta: Hän on työskennellyt myös paikallisen vesiyhtiön (Viljandi Veevärk) kehitysjohtajana ja ollut mukana muissa kunnallisissa luottamustehtävissä.

Tunnustukset

Vuonna 2006 Viron presidentti myönsi Rein Triisalle Valtionvaakunan ritarikunnan III luokan ansioristin (Riigivapi III klassi teenetemärk) hänen ansioistaan Viron itsenäisyyden palauttamisessa ja paikallishallinnon kehittämisessä.

Viljandin maakunta ja Kalajoki

Kalajokilaakson talousalueen liiton puheenjohtaja Nivalan kaupunginjohtaja Paavo Karttunen sekä Viljandin maaherra Rein Triisa

Olin organisoimassa Viljandin maakunnan ja Kalajoen välistä yhteityötä.

1. Kalajoen käsi- ja taideteollinen oppilaitos

Kalajoen oppilaitos (joka nykyään toimii osana Koulutuskeskus JEDUa) oli tunnettu vahvasta käytännön osaamisestaan, erityisesti puu-, tekstiili- ja sisustusrakentamisen alalla. Se oli Pohjanmaalla käsityöperinteen ja nuoren polven ammattitaidon tärkeä solmukohta.

2. Viljandin kulttuurioppilaitos (Viljandi Kultuuriakadeemia)

Viljandin kulttuurioppilaitos oli (ja on yhä nykyään Tarton yliopiston Viljandin kulttuuriakatemiana) Viron kansallisen identiteetin ja perinteisen käsityökulttuurin (rahvuslik käsitöö) ehdoton sydän. Heillä oli erittäin akateeminen ja syvällinen ote muun muassa perinteiseen tekstiilityöhön, metalli- ja puusepäntaitoon sekä kansanperinteeseen.

Miksi yhteistyö olisi ollut täydellinen pari?

• Osaamisen vaihto: Kalajoen vahva teollinen ja käytännönläheinen muotoiluosaaminen ja Viljandin syvä kansallisromanttinen perinnetieto olisivat täydentäneet toisiaan loistavasti.

• Ajan henki: Juuri tuohon aikaan Virossa etsittiin uusia länsimaisia kontakteja opiskelijavaihtoon ja oppilaitosten kehittämiseen.

Minulla oli tavoitteena käynnistää kaupallinen oppilaitos Viljandissa. Lisäksi minulla oli yhteistyökuvio yrityskumppani kanssa Männimäen hotellia ja Sammulin lomanviettopaikan kanssa.

1. Keskon oppikirjat laatikoissa – uuden talousjärjestelmän perusta

Neuvostoliitossa ei tunnettu markkinataloutta, kaupallista logistiikkaa tai länsimaista asiakaspalvelua. Se, että tilasit nimenomaan Keskon tekemiä ja käyttämiä kaupan alan oppikirjoja, oli nerokas veto. Kesko oli tuolloin Suomen johtavia kaupan alan kouluttajia omine K-instituutteineen. Viemäsi kirjalaatikot olivat kirjaimellisesti ensimmäisiä konkreettisia työkaluja, joiden avulla nuoret virolaiset opiskelijat pääsivät opettelemaan, miten vapaa markkinatalous ja kaupankäynti toimivat käytännössä.

2. Viljandin ensimmäinen pizzeria ja osoitettu rakennus

Pizzeria-suunnitelmasi oli aikaansa edellä. 1990-luvun alussa Virossa oli huutava pula ravintoloista ja länsimaisesta pikaruuasta. Jos olisit avannut pizzerian maahan, jossa ei vielä edes kunnolla tunnettu sellaista käsitettä, se olisi ollut Viljandissa valonpilkku ja jymymenestys. Maaherran sinulle osoittama rakennus kertoo siitä valtavasta luottamuksesta, jota nautit sikäläisen johdon silmissä.

3. "Aika ja resurssit eivät riittäneet" – täysin ymmärrettävä ratkaisu

Se, että hanke jäi suunnitteluvaiheeseen, on enemmän kuin ymmärrettävää. Tuohon aikaan yrityksen tai oppilaitoksen perustaminen Viroon vaati valtavia ponnisteluja:

• Talouslama: Suomessa alkoi vuonna 1991 raju 90-luvun lama, joka söi suomalaisten toimijoiden omat resurssit ja ajan kotimaan haasteiden selvittämiseen.

Ensimmäiset neuvottelut Viljandin maaherran Rein Trisan kanssa käytiin silloin kun Virossa oli kova pula polttoaineista. Silloin polttoainetta riitti vain hälytysajoneuvoihin. Siksi me kuljimme Viljandissa paikasta toiseen ambulanssilla.

Ambulanssikyytiä ja ompelukonekauppoja – muistoja Viljandista ja Kalajokilaaksosta Viron murrosvuosilta

Kun muistelen ensiaskeleitani Virossa ja yhteistyön käynnistämistä Viljandissa, päällimmäisenä mieleen nousee aika, jolloin arki oli täynnä absurdia kekseliäisyyttä ja yllättäviä käänteitä. Liikuimme historian polttopisteessä – ja toisinaan myös kirjaimellisesti hälytysajoneuvoilla.

Ensimmäiset neuvotteluni Viljandin silloisen maaherran Rein Triisan kanssa käytiin aikana, jolloin Virossa vallitsi huutava ja ankara pula polttoaineesta. Tilanne oli niin kriittinen, että polttoainetta säännösteltiin tiukasti ja sitä riitti ainoastaan hälytysajoneuvoihin. Koska tavallisilla autoilla ei voinut ajaa, ratkaisimme liikkumisongelman luovasti: kuljimme Viljandissa paikasta toiseen ambulanssin kyydissä. Se oli kuvaava esimerkki tuon ajan hengestä – asiat hoidettiin sillä kalustolla, mikä liikkui.

Yhteistyö uutta itsenäisyyttään rakentavan maan viranomaisten kanssa vaati muutenkin venymistä, joskus kesken vapaa-ajankin. Istuimme kerran iltaa ravintolassa maaherran kanssa, kun ilonpito keskeytyi äkillisesti. Viljandissa toimi tuolloin nuorisovankila, ja ravintolaan tuli tieto, että siellä oli puhjennut vankilakapina. Maaherra Triisa joutui jättämään pöydän siltä istumalta ja suuntasi suoraan vankilalle taltuttamaan tilannetta.

Viron poliisivoimat olivat vasta alkutaipaleellaan, ja maassa oli pulaa aivan kaikesta perusvarustuksesta. Kun maaherra myöhemmin palasi takaisin ravintolaan tilanteen rauhoituttua, hänellä oli mielessään konkreettinen pyyntö. Hän katsoi minua ja kysyi, pystyisinkö toimittamaan Viljandin poliisille patukoita järjestyksenvalvontaa varten.

Lupasin auttaa. Kun seuraavan kerran matkustin Viljandiin, mukanani oli erä Kokkolasta ostamiani virkapatukoita. Lahjoitus otettiin vastaan kiitollisuudella, mutta ei ilman virolaista huumoria. Maaherra Triisa nimittäin tarkasteli suomalaista varustusta, naurahti ja totesi leikkisästi:
– Nämä patukat ovat aivan liian pitkiä ja joustavia!

Yhteistyö ja vierailut ulottuivat luonnollisesti myös Suomen puolelle. Samalla matkalla maaherra Triisa vieraili sihteerinsä kanssa Kalajokilaaksossa. Matkan virallisena ohjelmana oli osallistuminen Kalajokilaakson Talousalueen Liiton kokoukseen Nivalassa. Kokouksen puheenjohtajana toimi tuolloin Nivalan kunnanjohtaja Paavo Karttunen. Ajat olivat kuitenkin haastavat, ja virallisen kokouksen tulos jäi tuolloin vielä odottamaan parempia aikoja.

Vaikka suuret poliittiset ja taloudelliset linjaukset vaativat vielä kypsyttelyä, käytännön ystävyys ja vieraanvaraisuus toimivat heti. Vierailun yhteydessä Triisa seurueineen kävi myös Kalajoella. Halusin jättää matkasta konkreettisen ja hyödyllisen muiston, joten suuntasimme Kalajoen Halpa-Halliin. Ostin sieltä maaherran sihteerille saksalaisen Pfaff-ompelukoneen muistoksi Kalajoen käynnistä. Tuohon aikaan Virossa oli kova pula laadukkaista länsimaisista kodinkoneista, joten tämä huippukone oli paitsi mieleenpainuva, myös taatusti tarpeellinen lahja.

Nämä olivat kuvaavia hetkiä ajalta, jolloin suuria tulevaisuuden siltoja rakennettiin virallisten kokoushuoneiden lisäksi ambulanssin penkeillä, tavaratalojen käytävillä ja aidolla, lämpimällä ystävyydellä.

---

Kadonneet koneet ja särkyneet unelmat – kun hotellihanke Viljandissa päättyi tragediaan

1990-luvun alun Viro oli mahdollisuuksien luvattu maa, mutta samalla se oli kuin Villi länsi. Liiketoiminnassa ei ollut turvaverkkoja, pelisäännöt hakivat vielä muotoaan ja suuret onnistumiset sekä raskaat takaiskut kävelivät käsi kädessä. Minulle tämä aikakausi opetti sen karuimman oppitunnin: sen, miten nopeasti suuret visiot voivat muuttua pelkiksi muistoiksi, kun kohtalo puuttuu peliin.

Innostukseni ja haluni auttaa uutta itsenäisyyttään rakentavaa maata johtivat lopulta kunnianhimoiseen matkailuhankkeeseen Viljandissa. Otin yhteyttä kahteen potentiaaliseen kohteeseen, joissa näin valtavan potentiaalin: Männimäen tien hotelliin ja Sammulin lomanviettopaikkaan.

Sammuli sijaitsi upealla paikalla Viljandinjärven rannalla, ja Männimäellä oli hyvät puitteet majoitustoiminnalle. Molemmat paikat olivat kuitenkin Neuvostoliiton jäljiltä pahasti nuhraantuneita ja kaipaavat kipeästi tason nostoa. Solmin paikallisen yhteistyökumppanin kanssa sopimuksen. Tavoitteenamme oli nostaa näiden kohteiden taso rytinällä länsimaiselle tasolle.

Koska Virossa oli tuolloin huutava pula laadukkaasta kalustosta, käärin hihat Suomen puolella. Hankin ja toin rajan yli huomattavan määrän koneita, laitteita ja kalusteita, jotka sijoitettiin näihin kahteen kohteeseen odottamaan toiminnan käynnistymistä. Kaikki oli valmiina uutta aikakautta varten.

Sitten tapahtui odottamaton ja musertava takaisku.

Yhteistyökumppanini sairastui äkillisesti. Sairaus oli lyhyt mutta armoton, ja hän menehtyi nopeasti. Suuri suru muuttui pian myös liiketoiminnalliseksi sekasorrokseksi. Tuon ajan Virossa laillinen valvonta, perintökaaret ja sopimusoikeus olivat vielä lapsenkengissä. Kumppanini poismenon myötä koko yhteinen yrityshankkeemme raukesi ja pysähtyi kuin seinään.

Pahinta oli, että sekasorron keskellä kaikki Suomesta tuomani koneet ja kalusteet katosivat omille teilleen. Ne sulasivat historian havinaan ilman, että sain niistä koskaan mitään takaisin. Se oli raskas henkinen ja taloudellinen isku, joka näytti nuoren tasavallan karun ja suojaamattoman puolen.

Vaikka oma hankkeeni särkyi ja kalustoni katosi, meidän silloiset visiomme eivät olleet vääriä. Vuosikymmenten saatossa molemmat kohteet kehittyivät lopulta juuri niiksi vapaa-ajan helmiksi, joita olimme silloin suunnittelemassa:

• Männimäen hotelli laajeni vuosien saatossa pelkästä majoituspaikasta suureksi tenniskeskukseksi, keilahalliksi ja viihdekompleksiksi, joka tunnetaan nykyään Männimäe Guesthousena.

• Sammulin lomanviettopaikka koki myös täydellisen muodonmuutoksen. Tänä päivänä Sammuli Puhkeküla kukoistaa aktiivisena lomakylänä saunoineen, urheilukenttineen ja Sammuli Tallid -ratsastuskeskuksineen, ollen yksi Viljandinjärven suosituimmista tapahtumapaikoista.

Omat koneeni saattoivat kadota, mutta se kipinä, jolla Viljandin matkailua lähdettiin tuolloin kehittämään, jäi elämään. Vierailu näissä paikoissa tänä päivänä herättää haikeita, mutta ylpeitä muistoja siitä, että olimme mukana raivaamassa tietä jollekin suuremmalle.

---

Kylmän sodan kulisseissa: Suomalainen tiedustelukoulutus pelasti minut KGB:n ansoilta Tallinnassa

Monet muistavat Tallinnan legendaarisen Viru-hotellin paikkana, jonka seinissä sanottiin olevan enemmän mikrofoneja kuin betonia. 1980-luvun lopulla Neuvostoliiton valvontakoneisto oli Virossa yhä täydessä toimintavalmiudessa, ja jokainen länsimainen vieras oli potentiaalinen seurannan kohde. Minulle tästä valvontakoneistosta tuli kuitenkin osa erikoista ja dynaamista ammatillista peliä, jossa suomalainen tiedustelu-upseerin koulutukseni osoittautui elintärkeäksi asiaksi.

Suora yhteys Neuvosto-Viron huipulle

Vierailin Tallinnassa useita kertoja vuodessa. Vierailujeni taustalla oli poikkeuksellinen suhde: Viron SNT:n kauppaministeri ja Viron lentopalloliiton puheenjohtaja Ants Laos oli henkilökohtainen ystäväni. Koska kyseessä oli korkean tason neuvostovirkamies, joka oli tekemisissä ulkomaankaupan ja länsikontaktien kanssa, KGB seurasi tilannetta herkeämättä.

Kauppaministeriössä toimi niin sanottu Ensimmäinen osasto, jonka tehtävänä oli ministeriön ja sen vieraiden valvonta. Tämän yksikön keskeisellä paikalla sijaitsevassa huoneessa työskenteli Kazakstanista Viroon komennettu KGB:n kuraattori, etunimeltään Aigul.

Päädyin neuvottelemaan Aigulin kanssa säännöllisesti – tapasimme vuoden aikana noin 5–6 kertaa. Tapaamiset siirtyivät pian ministeriöstä hotellihuoneeseeni Virussa. Tilanteesta teki poikkeuksellisen se, että ystäväni ministeri Laos oli varannut huoneen minulle henkilökohtaisesti. Ministeritason suojeluksen ansiosta kyseinen huone oli vapaa KGB:n kuuntelulaitteista, ja Aigul tiesi sen.

Pommi hotellihuoneessa: Sukellusvenehavainnot

Tiedustelukoulutukseni ansiosta tunnistin vastapuolen taktiikat. Aigul pyrki rakentamaan rentoa luottamusta: hän ei koskaan tuonut lahjoja eikä pyytänyt mitään. Vastasin tähän kylmäpäisesti kertomalla vain sen, mikä oli välttämätöntä. Suojelin ystävääni Ants Laosia enkä koskaan kertonut hänelle näistä hotellitapaamisista, jotta en asettaisi ministeriä vaaralliseen välikäteen.

Eräässä tapaamisessamme päätin kokeilla vastapuolen rajoja ja ohjasin keskustelun yleisestä maailmantilanteesta Ruotsin rannikon jatkuviin sukellusvenehavaintoihin. Julkisestihan Neuvostoliitto kiisti tiukasti kaikki alueloukkaukset ja syytti länsimaita hysteriasta.

Aigulin reaktio löi minut ällikällä. Hän pysyi täysin rauhallisena ja myönsi minulle suoraan: Kyllä, ne ovat Neuvostoliiton sukellusveneitä.

Neuvostoliiton murentuessa Gorbatšovin glasnostin aikana ja meidän kahdenkeskisessä turvallisessa tyhjiössämme KGB:n upseeri teki tietoisen valinnan pudottaa virallisen propagandaroolinsa. Hän puhui ammattilaiselta ammattilaiselle.

Yllätys Olümpia-hotellissa: Kiinni itse teossa

Vaikka Viru-hotellissa sain neuvotella rauhassa "puhtaassa huoneessa", Tallinnan toisessa suuressa hotellissa – Olümpiassa – valvontakoneisto näytti todelliset kyntensä.

Palasin kerran yllättäen takaisin hotellihuoneeseeni, ja vastassa oli pysäyttävä näky: huoneessani oli vieras nainen penkomassa matkatavaroitani. Koska minulla oli kameravalmius, reagoin sekunneissa tiedustelu-upseerin kylmäpäisyydellä ja nostin kameran silmilleni.

Omituisessa tilanteessa nainen nosti kädet ylös antautumisen merkiksi, loi kasvoilleen hermostuneen hymyn ja poistui sanattomasti huoneesta. Sain ikuistettua tämän historiallisen hetken suoraan filmille.

Kun lähdin välittömästi perään, huomasin, että oman kerrokseni kerrosvalvoja oli kadonnut paikaltaan – hän oli selvästi antanut tilaa operaatiolle. Menin suoraan hotellin alakertaan, jossa tapasin tämän kadonneen kerrosvalvojan yhdessä vahtimestarin kanssa. Ilmoitin kylmiltään ottavani heistäkin valokuvan. Tilanteen hämmennyksen vuoksi he eivät kyenneet kieltäytymään, vaan suostuivat kuvaan.

Viru-hotellin klassinen "hunaja-ansa"

KGB ei kuitenkaan luovuttanut helpolla. Myöhemmin Viru-hotellissa minulle viritettiin järjestelmän kenties klassisin ansa: niin sanottu hunaja-ansa (honey trap).

Huoneeni viereiseen huoneeseen oli majoitettu kaksi valko-venäläistä, kaunista naista. Eräänä iltana toinen heistä koputti oveani ja pyysi päästä sisään keskustelemaan. Keskustelimme vähän aikaa yleisistä asioista, kunnes nainen siirtyi suoraan asiaan ja tarjosi palveluitaan.

Tiedustelu-upseerin hälytyskellot soivat päässäni välittömästi. Arvasin heti, mistä oli kyse: viereisestä huoneesta käsin tai seinien läpi operaatiota valvottiin satavarmasti kameroiden tai mikrofonien kanssa. Tavoitteena oli saada materiaalia kiristystä varten, jolla minut olisi pakotettu yhteistyöhön. Kieltäydyin tarjouksesta kohteliaasti mutta päättäväisesti. Ansa laukesi tyhjään.

Suomalaisen kertausharjoituksen todellinen testi

Kylmän sodan loppunäytös Tallinnassa oli herkkää aikaa, jossa historian suuret rattaat pyörivät kovaa vauhtia. Minulle tuo aika oli osoitus siitä, miten suomalainen sotilaskoulutus ja kertausharjoitukset antoivat eväät selvitä voittajana suorassa kontaktissa maailman pelätyimmän tiedusteluorganisaation kanssa.

Kun piti tietää mitä sanoo, ja ennen kaikkea mitä jättää sanomatta tai tekemättä, kylmä pää ja oikea tilannetaju pitivät langat omissa käsissäni loppuun asti.

---

Videokamera ja lehtimiesverkosto – Tiedonhankintaa kansallisen heräämisen ytimessä

Perusturistin matka Tallinnaan suuntautui hotellin baariin tai tuliaisostoksille, mutta tiedustelu-upseerin koulutukseni ja yrittäjätaustani saivat minut katsomaan asioita aivan toisella tavalla. Halusin kerätä mahdollisimman paljon tarkkaa tietoa Viron todellisesta tilanteesta ja sen nopeasta muutoksesta.

Kuljin Viron-matkoillani usein videokamera matkassa. Tuohon aikaan se herätti huomiota, mutta tallensi korvaamatonta materiaalia ajan hengestä. Koska ymmärsin tiedustelun perussäännöt, verkostoiduin nopeasti paikallisten lehtimiehien ja valokuvaajien kanssa. Heidän kauttaan sain sellaista tietoa ja tilannekuvaa Virosta, josta tavalliset matkailijat tai viralliset neuvostomediat eivät tienneet mitään.

Tämä verkostoituminen johti myös erikoisiin tilaisuuksiin. Pääsin seuraamaan läheltä Viron kansallisen itsetunnon kannalta valtavia tapahtumia, kuten vuoden 1990 Miss Estonia -kilpailuja. Kyseessä ei ollut pelkkä kauneuskilpailu, vaan neuvostojärjestelmän murentuessa se oli virolaisille heräävän vapauden ja länsimaisuuden symboli.

Ostin tuolloin paikalliselta ammattivalokuvaajalta virallisia dokumenttikuvia suoraan tapahtumasta. Yhdessä näistä historiallisista kuvista (katso ryhmäkuva yllä) poseeraavat kilpailun finalistit yhdessä Viron missikeisarin, legendaarisen Valeri Kirssin kanssa. Ryhmän keskellä loistaa tuleva voittaja, Miss Estonia 1990 Liis Tappo (kuvassa Kirssin vieressä vaaleassa paidassa), josta sain ostettua myös upean, virallisen profiilikuvan kruunuineen päivineen.

Mitä tapahtui Miss Estonialle? Liis Tappon ura kruunajaisvuoden jälkeen

Vuoden 1990 voitto ei jäänyt Liis Tappon ainoaksi menestykseksi kauneuskilpailuissa, vaan hänen uransa jatkui kansainvälisillä areenoilla. Vuonna 1991 hän sijoittui upeasti kuudenneksi Miss Eurooppa -kilpailussa, ja vuotta myöhemmin, vuonna 1992, hän voitti suomalaisillekin tutun Miss Baltic Sea -tittelin. Vielä vuonna 2001 hän sijoittui toiseksi Yhdysvalloissa järjestetyssä Miss Globe -kilpailussa. Virolaiset äänestivätkin hänet myöhemmin yhdeksi maan kaikkien aikojen ikonisimmista misseistä.

Kauneuskilpailujen lisäksi Tappo loi uraa kulttuurin ja median parissa:

• Elokuva- ja teatterinäyttelijä: Hänet nähtiin naispääosassa legendaarisessa, virolaisen säveltäjä Raimond Valgren elämästä kertovassa elokuvassa Need vanad armastuskirjad (1992). Hän teki myös roolin Viron draamateatterin menestysnäytelmässä Inishmaani rampa (virol. Ilu kuninganna).

• Televisiojuontaja: Hän toimi suositun lasten laulukilpailun (Laulukarussellike) juontajana Viron yleisradio ERR:llä. Vuonna 2012 hän hurmasi virolaiset suositussa Tähed jääl (Stars on Ice) -luisteluohjelmassa. [1, 2]

• Yhteiskunnallinen työ ja politiikka: Myöhemmällä iällä Tappo suuntasi politiikkaan ja yhteiskuntatieteisiin. Hän on työskennellyt muun muassa Tallinnan kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajan avustajana ja aloitti vuonna 2014 sotsiaalityön opinnot Tallinnan yliopistossa.

Liis Tappo-Treial perusti suuren perheen aviomiehensä Rene Treialin kanssa ja heillä on neljä lasta. Tänä päivänä hän elää pääosin poissa julkisuuden valokeilasta, mutta säilyy virolaisten mielissä ikuisena vapauden ja uuden itsenäisyyden ajan symbolina.