Kiitos onnitteluista. Juhlitaan yhdessä syntymäpäivääni kuukauden kuluttua Rautiossa taidenäyttelyni yhteydessä. Tässä on sytymäpäiväpuheeni, mikä on sama kuin taidenäyttelyni esittelypuhe. Puhe kertoo siitä kuka oon ja mistä tuun. Se on myös taidenäyttelyni markkinointipuhe. Olen huomannut, että taidenäyttelyn markkinointia yritetään vaikeuttaa, sillä esimerkiksi Viiden tähden Kalajoki-markkinointilehdestä puuttuu kokonaan tiedot Rautio-viikosta ja taidenäyttelystäni. Muutkin asiat viittaavat siihen, että asioiden salaaminen ja pitkittäminen on tietoista.
29.06.-05.07.2026, RautioTaidenäyttely Raution, Kalajoen ja Suomen historiaa esittelevä taidenäyttely Rautio-viikolla Rautiossa. Avajaiset 29.06.2026 klo 14.00. Helena Petäistö avaa taidenäyttelyn ja Keijo Nivala vastaa musiikista.
Esittelypuheeni 29.06.2026 klo 14.00
Hyvät näyttelyvieraat,
Kun katsomme pientä, rauhallista maaseutupitäjää Vääräjoen varrella, emme ehkä heti arvaa, kuinka dramaattisia, syviä ja suuria tarinoita sen sielunmaisema kätkee sisäänsä. Mitä oikeastaan on rautiolaisuus? Se on ilmiö, joka hakee vertaistaan koko Suomen historiassa. Se on mielenlaatu, jossa yhdistyvät käsittämätön sitkeys, tiedon jano ja rohkeus astua maailmannäyttämölle.
Tämä taidenäyttely on syntynyt rautiolaisen identiteetin poikkeuksellisista palasista. Taidenäyttelyni on virallinen osa laajempaa Kalajoki 500 vuotta -juhlanäyttelyäni. Samalla se kytkeytyy osaksi vielä suurempaa eurooppalaista virtaa, sillä Oulu on tänä vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki, ja tämä näyttely on mukana tässä upeassa kokonaisuudessa. Euroopan ja maailman kartalla Rautio on aina ollut kokoaan suurempi.
Tänä vuonna näyttelyllämme on vielä yksi erityisen arvokas ja historiallinen kytkös. Se on virallisesti hyväksytty osaksi Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin 750-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Vuonna 1276 perustettu tuomiokapituli loi pohjan suomalaiselle julkiselle hallinnolle, koulutukselle ja sivistykselle. Juhlavuoden valtakunnallinen teema on "Sydämen sivistystä vuodesta 1276". Kun mietimme tätä teemaa – sydämen sivistystä – huomaamme, että se resonoi täydellisesti rautiolaisen sielun ja historian kanssa. Rautiossa sivistys ei ole koskaan ollut vain kylmää tiedon keruuta, vaan se on ollut sydämen sivistystä: yhteisöstä huolehtimista, henkistä paloa ja syvää periaatteen lujuutta.
Tämä rautiolainen sydämen sivistys ja rohkeus on aina tähdännyt myös maailmalle. Rautiosta lähti kaikkiaan 889 siirtolaista – määrä, joka suhteessa senaikaiseen väkilukuun on valtakunnallisesti poikkeuksellisen suuri. Lähes jokaisesta talosta ja perheestä lähti joku maailmalle. Heistä 619 suuntasi Amerikkaan. Yksi näiden siirtolaisten jälkeläisistä, rautiolaistaustainen John Raymond Ylitalo, nousi aina Yhdysvaltain Suomen-suurlähettilääksi saakka. Kirjoissaan hän valottaa maailmanpolitiikan kulissintakaisia salaisuuksia Naton perustamisesta siihen mysteeriin, miksi USA jätti sodan julistamatta Suomelle.
Maailmalle on ponnistettu muutenkin kuin siirtolaisina. Tästä vahvasta eteenpäinpyrkimisestä ja menestyksestä kertoo näyttelyssäni oleva karikatyyrimaalaus Pekka Niskasta. Hän on loistava esimerkki rautiolaisista juurista ja siitä, miten täältä ponnistetaan huipulle. Hänen nimeään kantava yrityksensä laajeni Suomesta useisiin Euroopan maihin. Pekka Niska oli esimerkillinen työnantaja, joka valittiin Suomen parhaaksi työnantajaksi, koska hän piti aidosti huolta työntekijöistään ja palkitsi heitä jopa terveistä elintavoista. Ja löytyipä tästä monipuolisesta miehestä sellaistakin herkkyyttä ja taitoa, että hän voitti vakiotanssin Suomen mestaruuden.
Rautiolaisuus on myös henkistä viisautta ja periksiantamatonta tahtoa. Tästä pienestä pitäjästä on noussut peräti 24 tohtoria – akateeminen saavutus, joka on suhteessa asukaslukuun täysin omassa luokassaan. Täällä on aina janottu sivistystä ja totuutta. Siitä kertoo myös Sulevi Juholan tekemä, perinpohjainen Pähkinäsaaren rauhanrajan tutkimus, joka haastoi perinteisen historiankirjoituksen.
Tämän rautiolaisen sivistystahdon ja hengen suurena isähahmona loistaa opettaja Osmo Tokola – varsinainen Rautio-viikon isä. Hän oli äärettömän monipuolinen lahjakkuus: kotiseuturakas historiankirjoittaja, lehtimies, runoilija, säveltäjä, soittaja, taiteilija ja metsästäjä. Hän oli myös vaativa opettaja, joka opetti kokonaisille sukupolville elämän perusarvoja, musiikkia, runoutta ja kädentaitoja – hänen käsityötunneillaan oppilaat valmistivat jopa vaativia könninkelloja. Ehkä juuri se Tokolan istuttama periksiantamaton henki siivitti myös paikalliset painonnostajat saavuttamaan käsittämättömät, yli 600 arvokisamitalia. Mutta täällä osataan soittaa muutakin kuin rautaa, ja tästä on upeana osoituksena Ari Sihvonen, joka toi pitäjään SM-hopeaa niinkin herkästä, harvinaisesta ja uniikista taidosta kuin sahansoitosta.
Rautiolaiset arvostavat syvästi perintöään ja vahvaa arvomaailmaansa. Tästä meitä muistuttaa Raution viimeinen kansanedustaja, virsirunoilija Leonard Typpö. Minulla on ilo esitellä tässä näyttelyssä taiteilija Tanja Luukkosen tekemä herkkä muotokuvapiirros tästä arvostetusta vaikuttajasta.
Tämä oma perintö, itsenäisyys ja omat kirkkometsät ovat olleet rautiolaisille niin pyhiä, että niistä on oltu valmiita taistelemaan loppuun asti. Kun tuomiokapituli aikanaan halusi liittää rikkaan Raution seurakunnan Kalajokeen, rautiolaiset nousivat vastustamaan liitosta ennennäkemättömällä yhtenäisyydellä. Kerättiin noin 1400 nimen adressi – käytännössä jokainen kirjoitustaitoinen rautiolainen kirjoitti siihen nimensä. Vaikka tuomiokapituli lopulta päätti yhdistämisestä ja Helsingin hallinto-oikeus sen myöhemmin vahvisti, tämä taistelu jätti historiankirjoihin ikuisen merkin siitä, mitä rautiolainen yhteishenki tarkoittaa, kun omaa puolustetaan.
Tämä Typön ja muiden menneiden sukupolvien perintö ja arvomaailma näkyy yhä suoraan rautiolaisten jokapäiväisessä elämässä. Se näkyy tulevaisuudenuskona ja yhteisöllisyytenä. Rautionkylän ikärakenne onkin alhaisempi kuin Kalajoen muissa kylissä. Rautiossa asuu poikkeuksellisen aktiivisia ihmisiä, jotka ottavat vastuun omasta kotiseudustaan. Täällä on kyläläisten itse omistama kauppa ja oma koulu. Vanhuksista pidetään huolta: heille on rakennettu yksityinen vanhustentalo, koska rautiolaiset haluavat taata senioreilleen arvokkaan vanhuuden. Lapsista ja nuorista pidetään huolta: kyläyhdistys on hankkinut heille oman nuorisotalon. Ja täällä luodaan uutta yhteisvoimin – siitä osoituksena on vuosi sitten avattu luontopolku sekä nyt juuri Rautio-viikon perjantaina avattava uusi frisbeegolfrata.
Tämä sama tinkimättömyys ja luonnon kunnioitus näkyy myös siinä, mitä me täällä juomme. Raution vesi edustaa suomalaisen vesihuollon parasta A-luokkaa. Se on käsittelemätöntä, kemikaalitonta ja täysin luonnollista pohjavettä, joka kumpuaa suoraan harjujemme kätköistä. Samaan aikaan kun merkittävä osa suomalaisista juo kemiallisesti puhdistettua pintavettä tai kloorattua vettä, me saamme nauttia luonnon omasta täydellisyydestä. Se on elämänvoimaa puhtaimmillaan.
Mutta rautiolaisuus on myös mystiikkaa, historian synkimpiä polttopisteitä ja rajujakin koettelemuksia. Näyttelyssäni on mukana taiteilija Rositsa Tanchevan vaikuttava ja pysäyttävä maalaus Isosta vihasta Kalajoella. Se vie meidät ajassa taaksepäin kohtalokkaaseen talvipäivään, joulukuun 14. päivään vuonna 1714. Maalaus kuvaa hetkeä, jolloin venäläiset kasakat hyökkäävät Kalajoelle ja Rautioon vieden mukanaan peräti 264 alle 15-vuotiasta lasta. Tästä ryöstösaaliista Rautiosta vietiin 18 poikaa ja 2 tyttöä – haavoja, jotka jättivät syvät arvet sukupolvien muistiin. Ja naapurista, Alavieskasta, kasakat veivät yöllä suoraan miehensä vierestä kauniin Marketta Pekantytär Aniaksen. Tämä maalaus muistuttaa meitä siitä, mistä kaikesta täällä on jouduttu selviytymään.
Tämä seutu on aina kantanut uskomattomia selviytymistarinoita. Kuten everstiluutnantti Eino Takkusen legendaarinen kohtalo – mies, joka virallisesti kuoli kolme kertaa ja haudattiin kaksi kertaa, mutta palasi aina takaisin. Se on historian lehtien havinaa vanhassa pappilassa, Eljas Simojoen askelia ja paikka, joka tarjosi salaisen piilopaikan Arno Anthonille, Punaisen Valpon etsimälle henkilölle.
Ja se on myös kykyä seistä yhdessä rintamassa silloin, kun katastrofi uhkaa kotikylää. Heinä-elokuussa 2021 koettiin dramaattisia hetkiä, kun täällä riehui Kalajoen suuri metsäpalo. Se oli yksi koko vuosikymmenen laajimmista ja tuhoisimmista paloista Suomessa. Liekit nielivät yli 230 hehtaaria maata, ja se oli pääasiassa juuri tuon entisen Raution seurakunnan vanhaa metsää. Palon kestäessä yli kaksi piinaavaa viikkoa paikallisten rautiolaisten ja vapaaehtoisten talkoolaisten panos nousi elintärkeäksi. Kyläläisten muodostama talkooväki seisoi pelastuslaitoksen tukena yötä päivää pyörittäen muonitusta, huoltoa ja opastaen pelastajia maastossa. Se oli moderni osoitus siitä samasta periksiantamattomuudesta ja sydämen sivistystä ilmentävästä talkoohengestä, joka virtaa tämän kylän veressä.
Tämä maaperä kantaa vahvoja juuria. Täältä ne ulottuvat toimittaja Helena Petäistön kaltaisiin maailmankansalaisiin ja aina pääministeri Juha Sipilään saakka. Rautiosta ei ole vain lähdetty maailmalle – sieltä on ponnistettu vaikuttamaan maailman kulkuun.
Teoksissani ja valitsemissani näyttelytöissä olen pyrkinyt vangitsemaan tämän kaiken: siirtolaisten kaipauksen, Isonvihan synkät tragediat, historian mysteerit, akateemisen viisauden, kirkonmetsien syvän vihreyden, vahvat arvot ja sen peruskallion voiman, jolla on kohdattu niin historian murrokset, metsäpalot kuin nostettu rautaakin. Toivon, että löydätte näistä töistä palan Raution poikkeuksellista sielua.
Tämän päivän juhlassamme rautiolainen koodi herää eloon paitsi kuvataiteessa, myös sanoissa ja sävelissä. Saamme kunnian kuulla rautiolaiset sukujuuret omaavaa, meidät vuosikymmeniä maailman metropoleihin reportaaseillaan vienyttä toimittaja Helena Petäistöä, joka tulee avaamaan tämän näyttelyn virallisesti.
Ja kun puhuin hetki sitten Raution uskomattomasta 24 tohtorin määrästä ja vahvasta kulttuuriperinnöstä – meillä on täällä siitä elävä ruumiillistuma. Avajaismusiikista vastaa nimittäin rautiolainen tekniikan tohtori, musiikin moniottelija sekä Tango-Landolan ja Selvien Sävelten orkesterinjohtaja Keijo Nivala.
Teoksissani, tämän päivän puheissa ja näissä rautiolaisissa sävelissä kohtaavat rautiolainen sitkeys, sivistys ja se peruskallion voima, joka kantaa Vääräjoen rannoilta maailman ääriin.
Toivotan teidät lämpimästi tervetulleiksi ja annan puheenvuoron eteenpäin. Ole hyvä Helena.
Erkki Aho
Merenojantie 9 B 16
85100 Kalajoki
