keskiviikko 31. elokuuta 2011

KE 31.08.2011














Päivän sää

Lämpötila aamulla + 12 C, tuuli idästä 1 m / s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 99 %. Lämpötila päivällä + 16 C, sadekuuroja. Aurinko nousee 06.01 ja aurinko laskee 20.45. Päivän pituus 14 t 44 min.

Tänään on Arvin päivä. Arvi, aikaisemmin Arwi, asettui almanakkaan 1900-luvun alussa, vaikk nimi tässä muodossa on keskiaikainen. Nimen alkuperä on muinaisskandinaavinen: Arnvidner, myöhemmin Avid, tunnettin merkityksissä kotka ja sotilas.

Tapahtumat

Kävin tänään Rautiossa katsomassa äitiäni. Hän täyttää viikon kuluttua 88 vuotta, mutta asuu edelleenkin yksin.

Lähetin tänään sähköpostitse aineistoa oikeuskanslerille, valtakunnansyyttäjälle, keskusrikospoliisille, hallintovaliokunnan puheenjohtajalle, perussuomalaisten rikoskomisariolle ja perussuomalaisten puheenjohtajalle Timo Soinille. On käsittämätöntä, miksi virkamiesten rikoksiin ei puututa. Tämä on minulle henkisesti äärettömän raskasta, kun kukaan ei korvaansa lotkautta silloin kun pitäisi toimia kansalaisten edun mukaisella tavalla.

Tänään oli Kalajoenseutu-lehdessä syyttäjä Sulo Heiskarin haastattelu. Nyt kiinteistöjen kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virtakin voi nähdä minkänäköinen henkilö on muun muassa Heino Virran allekirjoitaman kiinteistökauppakirjojen kaupanvahvistajaksi merkitty henkilö, jota Heino Virta ei kirjallisen valaehtoisen todistuksensa mukaan ole koskaan nähnyt eikä tavannut. Myöskin kaupanvahistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa ettei ole ollut paikalla, kun kiinteistöjen kauppakirjat on allekirjoitettu.
Katso: avaintodistajan lausunto
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/avaintodistajan-lausunto-sulo-heiskarin.html

Katso Kiirehtimispyyntö
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/10/kiirehtimispyynto.html

Syyttäjä Sulo Heiskarin toiminta
(kuvat saa isommaksi klikkaamalla hiirellä kuvan päällä)
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/12/sm-2007-2086pr-1.html

Syyttäjän esteellisyys on määritelty syyttäjistä annetussa laissa ( 12 §). Katso
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19970199

Ylivieskan poliisi Raimo Ollila on tehnyt tutkimatta jättämispäätökset, vaikka rikostutkintapyynnöt on tehty ajoissa Ylivieskan poliisille. Raimo Ollilalle Heino Virta on tehnyt tutkintapyynnön 15.3.1997. Erkki Aho on täydentänyt tutkintapyyntöä 23.3.1997.Raimo Ollila on tehnyt seuraavat tutkimattajättämispäätökset: 26.6.1997 6870/5406/1997, 9.10.1997 6870/R/891/1997 S/10109/2001, 13.8.2002 6870/S/10109/2001, 13.8.2002 S/10456/2002, 3.1.2002 R/1690/2002Oulun KRP:n tutkija Tapio Mäkelälle on tehty tutkintapyynnöt 20.8.1997 ja 8.12.1997. Mäkelä tehnyt tutkimattajättämispäätös 10.1.1998 2521/R/37/1997. Varatuomari Jorma Herttuaisen tekemät tutkintapyynnöt on tehty 22.5.1998 Tapio Mäkelälle. Mäkelä tehnyt tutkimattajättämispäätöksen. Eero Klemetti on tehnyt 10.7.2000 varatuomari Paavo M. Petäjän toimintaa koskevan tutkimattajättämispäätöksen, vaikka Petäjä tunnustaa rikoksen

Nämä kaikki asiat ovat olleet tutkinanjohtajien Raimo Ollila ja Tapani Tasanto sekä syyttäjä Esa Mustonen tiedossa samoinkuin Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden tuomareiden tiedossa ja myös Rovaniemen hovioikeuden tuomareiden sekä korkeimman oikeuden tuomareiden, KRP:n, valtakunnansyyttäjän ja laillisuusvalvojen tiedossa. Mustonen on Heiskarin työtoveri ja Ollilan uskonveli.

Tässä todistetaan kuinka käräjätuomari Jaakko Raittila, syyttäjä Esa Mustonen ja varatuomari Mikko Kovalainen antavat väärän lausuman ylemmille oikeusasteille. Katso

Selvityspyyntö oikeuskansleri Jaakko Jonkalle http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/02/selvityspyynto-oikeuskansleri-jaakko.html

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2011/08/konkurssipesanhoitajan-vapauttaminen.html

Tässä todistetaan millainen mies on varatuomari Mikko Kovalainen

Kantelu Mikko Kovalaisen toiminnasta
http://www.erkkiaho.com/blogarchive/780.htm

Totuus asioissa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/09/totuus-asioissa.html

Tässä todistetaan millaista liigaa vastaan joudun taistelemaan

Valvonta-asia DNRO 00711
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2011/03/valvonta-asia-dnro-00711.html

Tässä todistetaan kuinka hanurista on Suomen poliisin, syyttäjälaitoksen ja oikeuslaitoksen toiminta sekä laillisuusvalvonnan toiminta

Avoin kirje poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/02/avoin-kirje-poliisiylijohtaja-mikko.html

Paateron sihteeri kuitenkin lähetti minulle sähköpostin ja ilmoitti ettei tällaisia kirjeitä saa laittaa poliisiylijohtajalle. Poliisien rikokset suojelee valtakunnansyyttäjävirastossa kihlakunnansyyttäjä Heli Haapalehto. Häntä voidaan perustellusti tituleerata poliisirikosten hautausmaan hoitajaksi.

PR-talojen konkurssivyyhti
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2011/06/pr-talojen-konkurssivyyhti.html

Korruption isä on apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske Mikko Niskasaaren blogin mukaan. Katso
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/96

Tässä on vielä suullinen valaehtoinen todistajalausunto asioista

Kirottu salaisuus
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2011/07/kirottu-salaisuus_16.html


Uutiset

Daegun MM-kisojen viidennen kilpailupäivän ainoa laji, naisten 20 kilometrin kävely oli Olga Kaniskinan näytöstä. Venäläinen venytti Osakan MM-kisoista vuonna 2007 alkanutta arvokisakultaputkeaan jälleen yhdellä mestaruudella.

Metsäyhtiö UPM sulkee tehtaansa Myllykoskella Kouvolassa tämän vuoden loppuun mennessä. Vähennys on osa suunnitelmaa leikata paperintuotantoa Suomessa, Saksassa ja Ranskassa. Tämän suunnitelman seurauksena henkilöstömäärä vähenee 1170:llä Suomessa, Saksassa ja Ranskassa, yhtiö arvioi.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
http://www.promerit.net/avainsanat/erkki-aho/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/
Markus Jansson http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari http://www.mikkoniskasaari.fi/
Antti Heikkilä http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=224

Nalle ja puh
http://www.iltalehti.fi/talous/2011083114298901_ta.shtml

Päivän mietelause

Ystävyys on kuin kukka. Jos sitä ei hoida, se kuihtuu.
Kiitollisuus on sydämen muisti.
Onnellisuus voi tarttua.
Kukkii ystävyys, oli kevät tai syys.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Erkki Junkkarinen - Keinumorsian
http://www.youtube.com/watch?v=O_2-GkDzfyo&feature=related

Erkki Junkkarinen-Pieni hetki
http://www.youtube.com/watch?v=i6IP5b3Pvyc&feature=related

Erkki Junkkarinen - Kappale Kauneinta Suomea
http://www.youtube.com/watch?v=v3US8s3vC3M&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 102,0 kg, verenpaine 177 / 104, lepopulssi 50.

Loppukevennys

Miksi saamelaiset ovat niin ahkeria naimaan? - No koska he koko ajan pelkäävät kuolevansa sukupuuttoon.

Aira Samulin meni gynekologille ja pyysi ehkäisypillereitä. Lääkräi katsoi rouvaa ihmeissään ja sanoi: - Tätä minä kutsun kyllä toiveajatteluksi.

Aleksander Stubbilta kysyttiin, mitä hän oppi opiskellessaan politiikkaa Amerikassa. - Opin sen, että Amerikka tekee kaikkensa tehdäkseen maailmasta turvallisemman paikan. Ensin Vietnam, sitten Kuwait, sitten Irak ja nyt Afganistan. He ovat tehneet todella paljon työtä maailman turvallisuuden eteen.

Toimittaja kysyi Vesa Keskisen uudelta tyttöystävältä: - Rakastuitko tuohon Vesaa ihan heti, oliko se rakkautta ensi silmäyksellä? Tyttö katseli toimittajaa hämmentyneenä ja sanoi: - Ei, ei, kyllä se oli vasta toisella. - Kuinka niin vasta toisella? - No ensimmäisen kerran hänet nähtyäni en vielä tiennyt, että hän on miljönääri ja Suomen tunnetuin kyläkauppias.

Saksan paras viime aikojen aprillipiloista oli se, että koiranruokiin lisätään fluorisoivaa aineitta, jotta koirankakat alakvat hohtaa pimeässä.

Mikä on nopein tapa saada pitkäveteinen illallispuhuja istumaan alas ja lopettamaan puheensa? - Kuiskataan hänelle, että vetoketjusi on auki.

Hidden Camera : Incorrigible GranPa !
http://www.youtube.com/watch?v=BkVlAfMVaIc&feature=relmfu

Hidden Camera : My woman is a man !
http://www.youtube.com/watch?v=NzzgEfCpqUE&feature=relmfu

Hidden Camera : Serial Girl
http://www.youtube.com/watch?v=0cF2X02FUcw&feature=relmfu

tiistai 30. elokuuta 2011

TI 30.08.2011


















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 8 C, tuuli etelästä 3 m / s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 96 %. Lämpötila päivällä + 19 C. Aurinko nousee 05.58 ja aurinko laskee 20.49. Päivän pituus 14 t 50 min.

Täänään Eemilin ja Eemelin nimipäivä. Eemil löytyy almanakastamme jo 1700-luvun lopulla. Roomalainen patriisisuku Aemilius elää yhä edelleen tässä nimessä, jonka ranskalainen muoto Emile saavutti mainetta valitusfilosofi Rosseaun teoksen ansiosta. Suomalaisittain ääntyvä Eemeli on vasta vuoden 1950 nimisatoa.

Tapahtumat

Tänään oli Kalajoen kaupunginvaltuuston kokous.

Uutiset

Muammar Gaddafin vaimo, kaksi poikaa ja tytär saapuivat Algeriaan maanantaina, maan ulkoministeriö tiedotti. Muammar Gaddafin olinpaikasta ei ole tietoja.

Helsingin käräjäoikeus on hylännyt Larisa Lisitsynin ja hänen miehensä vaatimat vahingonkorvaukset Suomen valtiolta. Lisitsynit vaativat korvauksia aiheettomasti aloitetusta esitutkinnasta ja sitä koskeneesta julkisuudesta. Oikeus velvoitti Lisitsynit korvaamaan valtion oikeudenkäyntikulut. Larisa Lisitsyn ja hänen miehensä vaativat Suomen valtiolta korvauksia aiheetta aloitetun esitutkinnan, lainvastaisten ja viivyteltyjen esitutkintatoimien sekä salassa pidettävien tietojen julkistamisen aiheuttamista taloudellisista vahingoista ja henkisistä kärsimyksistä. Lisitsynit vaativat erilaisina korvauksina yli 4,4 miljoonaa euroa, joista yli 4,3 miljoonaa oli Larisa Lisitsynin tulonmenetyskorvausta. Pariskunta vaati valtiota myös korvaamaan heidän asianajo- ja asianosaiskulunsa. Kaikki korvaukset vaadittiin maksamaan korkoineen päivineen. Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kanteen.
Larisa Lisitsyn
http://fi.wikipedia.org/wiki/Larisa_Lisitsyn

Erkin kommentti: Onko poliisi Suomessa lain ulkopuolella?

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet, 50, on ruotsalaisen kansanpuolueen ehdokas ensi tammikuun presidentinvaalissa. Kansanedustaja Mauri Pekkarinen ei aio lähteä keskustan presidenttiehdokkaaksi.

Huomattava osa iäkkäistä suomalaisista kärsii lääkkeiden haittavaikutuksista, todetaan proviisori Jouni Ahosen väitöskirjassa, joka tarkastettiin Itä-Suomen yliopistossa äskettäin. Ahosen väitöstutkimuksen mukaan 77 vuotta täyttäneistä kuopiolaisista lähes joka kolmas käyttää vähintään kymmentä lääkettä ja joka neljäs käyttää lääkkeitä, joita tulisi välttää iäkkäiden lääkityksessä. Jouni Ahosen mukaan haittavaikutukset olisivat ennaltaehkäistävissä oikeilla lääkevalinnoilla ja -annoksilla. Keskeinen keino lääkehaittojen ehkäisyssä on lääkityksen vuosittainen arviointi. Seuraavien 20 vuoden kuluessa 75 vuotta täyttäneiden suomalaisten määrä lähes kaksinkertaistuu nykyisestä 440 000:sta noin 850 000 henkilöön.

Polvivaivoista kärsinyt Osku Torro ei onnistunut korkeushypyn karsinnassa, vaan karsiutui jo alkukierroksilla. Torro pystyi ylittämään ainoastaan avauskorkeutensa 216. Korkeuden karsintaraja oli peräti 231.

Maailmanmestariksi 110 metrin aidoissa juossut Dayron Robles on diskattu. Dayron Roblesin osui kädellään kahdesti Liu Xiangiin, joka menetti tämän myötä parhaan vauhtinsa ja jäi kolmanneksi.
Roblesin diskauksen myötä mestariksi nousee USA:n Jason Richardson. Hopeaa ottaa siis Liu Xiang ja pronssia Andrew Turner.

Vasta 18-vuotias Grenadan Kirani James voitti miesten 400 metrin maailmanmestaruuden Daegussa tiistaina. James voitti loppukiritaistossa hallitsevan maailmanmestarin ja olympiavoittajan LaShawn Merrittin.

Miesten 800 metrin maailmanennätysmies David Rudisha voitti matkan maailmanmestaruuden ylivoimaiseen tyyliin Daegun MM-kisoissa tiistaina. Rudisha hallitsi matkaa alusta loppuun saakka.

Naisten seiväshypyssä nähtiin varsin mielenkiintoinen loppukilpailu, sillä mestaruudesta eivät taistelleet edellisistä kisoista tutut nimet. Senttitaistelun voitti lopulta karsinnassakin vakuuttanut Brasilian Fabiana Murer.

Kuudennen lajin jälkeen seitsenottelun kärkeen siirtynyt Tatjana Tshernova kesti paineet päätöslajissa ja voitti uransa ensimmäisen aikuisten maailmanmestaruuden uusilla ennätyspisteillään 6880. Hallitseva mestari Jessica Ennis jätettiin toiseksi.

Venäjän Julia Zaripova voitti naisten 3000 metrin estejuoksun maailmanmestaruuden upealla suorituksella. Zaripova pinkaisi heti lähdöstä kärkeen, piti rohkeasti vauhdin lähellä maailmanennätystahtia ja pudotti muut kannoiltaan.

Saksan Robert Harting oli täysin ylivoimainen miesten kiekonheiton finaalissa, vaikka on kauden aikana kärsinyt polvivammasta. Hallitseva maailmanmestari pani kilpakavereilleen jauhot suuhun jo ensimmäisellä heitollaan. Pekingin olympiakisoissa kultaa voittanut Gerd Kanter osoitti hyvää tuloskuntoaan nakkaamalla toisellaan 66,95. Tämä riitti kuitenkin kirkastamaan Berliinin MM-pronssin hopeaan.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Oleminen on havaituksi tulemista.
Elämä on usein – niin elinkautista.
Eteenpäin elävän mieli.
Elä itse ja anna toisten elää.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Helmenkalastaja- Reijo Taipale
http://www.youtube.com/watch?v=Ky9p6Mt7qfM&feature=related

Reijo Taipale - Vaaralliset huulet (1964)
http://www.youtube.com/watch?v=cN3REu9Bot8&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 102,5 kg, verenpaine 150 / 109, lepopulssi 62. Aamujumppa 30 min. Pyöröily 24 km / 2212 km

Loppukevennys

Virolainen ilotyttö vuokrasi asunnon ja sopi, että omistaja sai periä vuokraa luonnonmenetelmällä. Kerran omistajalla oli taas temput mielessään, ja hän soitti vuokralaisen ovikelloa. - Kuka siellä? Tyttö huusi oven läpi. - Vuokraa tultiin perimäään, mies vastasi. - Voisitteko odottaa hetkisen, tyttö huusi takaisin. - Minulla on juuri menossa sohvakaluston osamaksu!

Mitä sinä tarkoitat sanoessasi julkisesti, että presidentinvaalit olivat kasvattava kokemus? Mauri Pekkarinen kysyy Esko Aholta. - Että vituttaa niin perkeleesti, vastaa Aho.

Tseteniläsitä huumoria: - Mitä eroa o sikarilla ja venäläisellä? - Sikarissa ovat parhaita ensimmäiset henkäykset, venäläisessä viimeiset.

Mitä yhteistä on venäläisellä naisella ja bensiinillä – Mitä kipeämmin sitä tarvitsee, sitä enemmän siitä saa maksaa.

Vankien kuntouskeskuksessa vangit tunnustivat rikoksiaan. Eräs myönsi murhanneensa, toinen varastaneensa. Sitten tuli Pekan vuoro. Hän kertoi joutuneensa linnaan koiriin sekaantumisesta. Inhon ilme kävi muitteen vankien kasvoilla. - Kuinkahan alas ihminen voikaan vaipua? Eräs vanki pohti ääneen. - Mäyräkoiriin, vastasi Pekka.

Mikä on uusavuttomien häämatka? - Tuherruskuukausi.

Hidden camera - Bugs
http://www.youtube.com/watch?v=VRuECMGdvPM&feature=related

maanantai 29. elokuuta 2011

MA 29.08.2011



















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 14 C, tuuli etelästä 5 m / s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 86 %. Lämpötila päivällä + 19 C. Aurinko nousee 05.55 ja aurinko laskee 20.53. Päivän pituus. 14 t 57 min.

Tapahtumat

Tein valtiuksen täydennyksen Rovanimen hovioikeudelle asiassa 11/857. Olen tänään siivonnut varastojani. Sieltä löytyi muun muassa Kultakalan logo.

Uutiset

Jukka Keskisalo ei peitellyt pettymystään pudottuaan jatkosta Daegun MM-kisojen 3 000 metrin estejuoksun alkuerissä. Joensuulainen oli kovavauhtisessa alkuerässä kahdeksas ajalla 8.31,52. Juoksu oli hellesää ja aamupäivästartti huomioiden samaa tasoa kuin Keskisalon viime aikojen juoksut kotimaassa. Olli-Pekka Karjalainen sivusi yleisurheilun MM-kisojen moukarinheiton finaalissa kautensa parasta tulosta 76,60. Sillä tuloksella Karjalainen kuitenkin jäi finaalin yhdeksänneksi ja ulos kolmelta viimeiseltä heittokierrokselta.
Miesten moukarifinaalista tuli Koji Murofushin näytöstä, vaikka Unkarin Krisztian Pars viimeisellä heitollaan hetken aikaa piinasikin japanilaista.

Miesten 110 metrin aitajuoksufinaalista on tulossa farssi. Kisan voittoon juossut Dayron Robles on viimeisimpien tietojen mukaan hylätty ja koko juoksu saatetaan järjestää uudelleen.Roblesin ja Liu Xiangin kädet osuivat yhteen kisan viimeisellä aidalla sillä seurauksella, että Robles pääsi nousemaan kisan voittoon ja kiinalainen jäi kolmanneksi. Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF on uutistoimisto Reutersin mukaan jo hylännyt Roblesin, mutta hylkäyksen seuraukset ovat vielä auki. Eri versioiden mukaan USA:n Jason Richardson nousee mestariksi, tai sitten koko pika-aitojen finaali juostaan uudelleen.

Naisten 100 metrin maailmantilaston ykkösnainen, USA:n Carmelita Jeter, voitti pikamatkan maailmanmestaruuden. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Jamaikan Shelly-Ann Fraser-Pryce jäi hyvästä alusta huolimatta ilman mitalia.
Seipään finaali tarjosi huikeaa venymistä, tiukkaa taistoa sekä draamaa. Mestaruudesta taistelivat tiukimmin kaksi yllättäjää: Kuuban Lazaro Borges ja finaaliin niukasti päässyt Puolan Pawel Wojciechowski. Voittajaksi saatiin lopulta vasta 22-vuotias Wojciechowski.

Naisten kuularinkiä hallinnut Valerie Adams osoitti olevansa edelleen lyömätön arvokisoissa. Uusiseelantilainen jatkoi mestaruuksien napsimista myös Daegussa, nyt huikealla tuloksella 21,24.
Allyson Felixin unelma 400 metrin ja 200 metrin maailmanmestaruuksista murskautui heti avausmatkalla, kun Botswanan Amantle Montsho piti pintansa äärimmäisen tiukassa loppusuoran taistelussa.

Pohjolan suurin pankki Nordea aloittaa yt-neuvottelut noin 2 000 työntekijän vähentämiseksi neljässä Pohjoismaassa. Sekä Suomesta, Tanskasta että Ruotsista vähennetään kustakin 500 - 650 työntekijää, Norjasta 200 - 300. Nyt Nordea työllistää yli 34 000 ihmistä.

Hurrikaani Irene on ohittanut New Yorkin kaupungin aiheuttamatta niin suuria tuhoja kuin viranomaiset pelkäsivät. Kaupunki koki kuitenkin mahtavan saderyöpyn. Irene heikkeni hurrikaanista trooppiseksi myrskyksi rantauduttuaan New Yorkiin sunnuntaina iltapäivällä Suomen aikaan. Keskikaupungilla mitattiin tuulen nopeudeksi 29 metriä sekunnissa. Keskuspuiston mittausasemalla sademäärä oli 190 milliä. Elokuu on muutenkin ollut erittäin sateinen. Kun Irenen tuoma sademäärä lisätään aiempiin sateisiin, vuoden 2011 elokuu muodostuu New Yorkin tilastoidun säähistorian sateisimmaksi kuukaudeksi, kertoo sääasioihin erikoistunut Wunderground-sivusto. Kuukauden aikana on satanut 492 milliä. Hirmumyrsky Irenen uhrimäärä on noussut 18 ihmiseen, kertovat viranomaiset.

Viron parlamentti on äänestänyt Toomas Hendrik Ilveksen uudelle presidenttikaudelle äänin 25–73. Ilveksen jatkokautta pidettiin jo ennalta käytännössä varmana, koska hänen takanaan oli hallituspuolueiden tuki.

Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki ei ole käytettävissä, kun keskusta valitsee presidenttiehdokkaansa. Jäätteenmäki kertoi asiasta YLE Uutisten haastattelussa Brysselissä. Päätöstä edelsi perusteellinen harkinta.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
http://www.promerit.net/avainsanat/erkki-aho/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/
Markus Jansson http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari http://www.mikkoniskasaari.fi/
Antti Heikkilä http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=224

Päivän mietelause

Kun kynttilät on sammutettu, kaikki naiset ovat kauniita.
Koira on viisaampi kuin nainen. Se ei hauku isäntäänsä.
Kun nainen sanoo ei, hän nyökyttää päätänsä.
Flirtti on rakkauden akvarelli.

Laulu, mikä on jännyt mieleeni

Matti & Teppo -Suvivalssi
http://www.youtube.com/watch?v=n45_inRAoqA&feature=related

Saarenmaan valssi
http://www.youtube.com/watch?v=Ul72o6LVX0Y&feature=related

Reijo Kallio - Suvivalssi
http://www.youtube.com/watch?v=ZgA_tC0x1j4&feature=related


Terveys ja liikunta

Paino 101,6 kg, verenpaine 177 /104, lepopulssi 51, Aamujumppa 30 min. Pyöräily 28 km / 2188 km.

Loppukevennys

Miksi palkat ei nouse Suomessa? - Jokaisessa firmassa on palkanlaskija.

Miksi moottoripyöräjengiläisillä on niin paljon tatuointeja? - Lääkäri on helpompi koota palaset yhteen.
Isä, minkä takia sinä menit naimisiin äidin kanssa? - Katso nyt, eivät edes lapset voi käsittää sitä!, totesi isä vaimoonsa päin kääntyneenä.

Sinä petät minua! Ilkka Kanervan tyttöystävä epäille. - Ei pidä paikkaansa, Ike puolustautuu. - Petätpäs, tyttöystävä inttää. - Sen työpaikallasi norkoilevan blondin kanssa. - Ei se ole hän, Kanerva hmähtää.

Minä näin viime yönä märän unen F1-kilpailusta, Erja Häkkinen tunnustaa ystävättärelleen. - Millaisen? Ystävätär utelee. - Kujettajat olivat lähtöviivalla järjestyksessä Panis – Mika – Tagaki.

Nokian insinööri soittaa hotellin vastaanottotiskille tilatakseen herätyksen. - Koska te haluatte tilata herätyksen? Portieeri kysyy. - Nyt heti, insinööri vastaa.

Hidden camera - Ice Cream
http://www.youtube.com/watch?v=_1ma0hGrDow&feature=related

Hidden camera - Mouse
http://www.youtube.com/watch?v=qPg5NRhc3SI&feature=related

Hidden camera - Fruit
http://www.youtube.com/watch?v=KS1FB7S6-pE&feature=related

sunnuntai 28. elokuuta 2011

SU 28.08.2011
















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 17 C, tuuli kaakosta 4 m / s, selkeää ja poutaa, kosteus 77 %. Lämpötila päivällä + 29 c. Aurinko nousee 05.52 ja aurinko laskee 20.56 . Päivän pituus 15 t 03 minuuttia.

Tänään on Taunon päivä. Taunon uskotaan kulkeutuneen meille Karjalasta, missä san tunnetaan merkityksessä hyväntapainen, sävyisä. Karjalassa syntyneitä ovat monet tunnetut Taunotkin. Tauno on joskus mainittu Augustinus nimen suomennokseksi.

Tapahtumat

Tämä päivä on kulunut urheilua seuratessa. Yöllä katsoin Robert Heleniuksen nyrkkeilyottelun ja sen jälkeen yleisurheilun MM-kisoja lähes koko päivän.

Uutiset

Nyrkkeilijä Robert Heleniuksen ammattilaisura jatkuu tyrmäävästi. Helenius kukisti Saksan Erfurtissa Valko-Venäjän Sjarhei Ljahovitšin raskaan sarjan ottelussa tyrmäyksellä.

Yleisurheilun MM-kisojen dramaattisin yllätys nähtiin miesten sadan metrin finaalissa, kun jamaikalainen suursuosikki Usain Bolt hylättiin vilppilähdön vuoksi.
Etiopian Ibrahim Jeilan yllätti yleisurheilun MM-kisojen miesten 10 000 metrillä sunnuntaina. Hän päihitti loppukirissä viime hetkellä brittisuosikki Mo Farahin ja voitti kultaa. Farah jäi hopealle.
Kilpakävelijä Valeri Bortšin palasi väkevästi loukkaantumisen tuoman vuoden kilpailutauon jälkeen. Kaksi varoitustakaan ei hillinnyt venäläisen vauhtia, kun hän eteni Daegun helteessä sunnuntaina 20 kilometrin mestaruuteen.

Yhdysvalloissa yli miljoona ihmistä on evakuoitu hurrikaani Irenen tieltä New Yorkin ja New Jerseyn osavaltioissa. New Yorkissa myös julkinen liikenne on pysähtynyt ja kadut ovat liki autioita.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson harkitsisi toisen ihmisen vainoamisen kriminalisointia, kirjoittaa Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalainen.Koska Suomi hyväksyi keväällä Euroopan neuvoston perheväkivaltaa ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevan yleissopimuksen, lainsäädäntöä on syytä miettiä. Henrikssonin mukaan yleissopimus saattaa edellyttää vainoamisen määrittelyä rikolliseksi. Vainoaminen on kriminalisoitu muun muassa Britanniassa, Saksassa, Tanskassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Yhdysvalloissa.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Miehet rakentavat taloja, naiset koteja.
Teot ovat miehiä, sanat naisia.
Miehet keräävät rikkaudet, naiset pitävät ne.
Jack olisi herrasmies, jos hänellä olisi rahaa.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Eini - HUONE 105
http://www.youtube.com/watch?v=hsuaS9QXiXo&feature=related

Paula Koivuniemi -Sata Kesää, Tuhat Yötä
http://www.youtube.com/watch?v=xF1DfAqYAZQ&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 102,0 kg, verenpaine 163 /98, lepopulssi 54. Pyöräily 20 km / 2160 km

Loppukevennys

Miksi käärmeet eivät pure asianajajia? - Ammatillisesta kohteliaisuudesta.

Miksi blondi on niin hiljaa sängyssä vieraan miehen kanssa? - Äiti on sanonut, että vieraitten miesten kanssa ei saa puhua.

Mikä on rohekuden huippu? - Kaksi kanninbaalia suutelemassa.

Miksi sinä ihastuit Iiroon? Toimittaja kysyy Iiro Seppasen uudelta tyttöystävältä. - No kun Iiro on niin näppärä sormistaan, sädehtii tyttö.

Kari Häkämies: - Minusta neekreiden mustamaalaaminen on tarpeetonta.

Heikki, pyysitkö anteeksi tädiltä, jonka varpaille tallasit? - Kyllä, ja hän palkitsi minut kohteliasuudesta markalla. - No mitä teit sen jälkeen? - Tallasin hänen varpailleen toisen kerran.

Hidden camera - Shoes
http://www.youtube.com/watch?v=CqbkJISoieI&feature=related

lauantai 27. elokuuta 2011

LA 27.08.2011












Päivän sää

Lämpötila aamulla + 17 C, tuuli etelästä 2 m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 96 %. Lämpötila päivällä + 22 C. Aurinko nousee 05.49 ja aurinko laskee 21.00. Päivän pituus 15 t 10 min.

Tänään on Raulin päivä. Rauli on saatu Suomeen Ruotsin Ralf-nimen kautta. Muinaisskandinaavinen Radulfr merkitsee neuvosta sutta. Tämä vanha viikinkinimi on saanut eri kielissä omia muotoja, joista esim. ranskan Raoulilla lienee suuri merkitys Raulimme muodostumisessa.

Tapahtumat

Kävin katsomassa D2-junioreiden jääkiekkoturnausta. Katsoin turnauksen kaksi ottelua. JHT voitti Kiekko-Oulun 10-1 ja Haukiputaan Ahmat 7-1 ja JPK 6-5. Pasi Priuskan valmentaja joukkue voitti turnauksessa kaikki ottelut ja näin koko turnauksen.

Uutiset

Kenia osoitti lauantaina suuruutensa naisten kestävyysjuoksussa. Aamuisen maratonin kolmoisvoiton kruunasi 10 000 metrin neloisvoitto, kun Vivian Cheruiyot johti maansa kärkisijoille.
Olli-Pekka Karjalainen heitti yleisurheilun MM-kisojen moukarinheiton karsinnassa tuloksen 76,60, joka riitti loppukilpailupaikkaan. Tulos on Karjalaisen kauden paras. Sandra Eriksson karsiutui loppukilpailusta naisten 3 000 metrin estejuoksussa Daegun MM-kisoissa. Eriksson juoksi ajan 10.03,20, jolla hän oli oman alkueränsä yhdeksäs. Jere Bergius karsiutui seiväshypyn loppukilpailusta yleisurheilun MM-kisoissa. Bergiuksen tie katkesi, kun hän pudotti karsinnoissa kolme kertaa 560:stä. Tampereen Pyrintöä edustavan Bergiuksen tulokseksi jäi 535, jonka hän selvitti toisella yrityksellä.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
http://www.promerit.net/avainsanat/erkki-aho/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/
Markus Jansson http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari http://www.mikkoniskasaari.fi/
Antti Heikkilä http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=224

Päivän mietelause

Korpin munista ei kuoriudu kyyhkysiä.
Nuorena pyhimys, vanhana piru.
Kasvatuksen salaisuus on oppilaan kunnioitus.
Joka kerta kun lyöt lastasi, vihaat häntä.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Eini - Vielä jossakin kohdataan
http://www.youtube.com/watch?v=bqieT6xRHuk&feature=related

Johnny - Ihana Aamu.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=RByo3w4Via0&feature=related

Surujen kitara - (Esa Pulliainen Cover)
http://www.youtube.com/watch?v=tGvzzLEP03Q&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 102,5 kg, verenpaine 162 /97, lepopulssi 62. Aamujumppa 30 min. Pyöräily 20 km / 2140 km.

Loppukevennys

Sotilaat olivat metsäretkellä ja nukkuivat yöllä teltassa. Eräs mies näki unta, että on naisystävänsä kanssa ja halaili unissaan kaminaa. Aamulla hän meni suoraan lääkintämajurin vastaanotolle. - No onpa sattunut pahasti, totesi majuri. - Ja mitenkäs tämä toinen käsi on näin nokinen? Sotilas vastasi: - Herra majuri, se oli tuhkaluukussa.

Mikä on naisen inflaatio? - Kultainen vaimo vaihdetaan kahteen rautaiseen huoraan.

Isännän navetan nurkalla kaahattiin jarkuvasti ylinopeudella ja ajettiin joka päivä kana tai pari kuoliaaksi. Eivät auttaneet varoitusmerkit eikä 30 kilometrin nopeusrajoituksetkaan. Mutta sitten tuli rauha maisemiin, kun isäntä teki kyltin tienvarteen. Siinä luki ”Nudistileiri! Ei saa katsella!”

Mies on joutunut oikeuteen rattijouppoudesta. Syyttäjä kuulustelee: - Olitte aikalailla maistanut ja ajoitte sataakahtakymmentä. Ettekö ajatellut lainkaan, että voitte törmätä toiseen ajoneuvoon? - Miten niin? Jalkakäytävällä...?

Mikä on vanhan Kiinan kansallislaulu? - ”Mao on niin kaunis”.

- Tiedättekö miten voi pelastaa viisi lakimiestä? - En. - Sepä hyvä!

Hidden camera - Hysterics in Shop
http://www.youtube.com/watch?v=A19IrsoXq2k&feature=related

Hidden camera - Frozen in Shop
http://www.youtube.com/watch?v=I7a2HMZCtsY&feature=related

Hidden camera - Broken Arm
http://www.youtube.com/watch?v=LFsC-PyEk_Q&feature=related

perjantai 26. elokuuta 2011

PE 26.08.2011















Jussi Jokinen jakamassa nimmareita

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 15 C, tuuli idästä 3 m / s, pilvistä ja poutaa, suhteelinen kosteus 90 %. Lämpötila päivällä. Aurinko nousee 05.46 ja aurinko laskee 21.03. Päivän pituus 15 t 16 min.

Tänään on Ilmin, Ilman ja Ilmataren päivä. Ilma kuuluu vuosisadan alun suomalaisuuskauden nimiin. Autereinen, eteerinen Ilma sopi ajan käsityksen mukaan hyvin suomalaistytön nimeksi. Almanakkaan olivat samanaikaisesti ehdolla myös muunnokset Ilmi ja Ilmatar, mutta ne kelpuutettiin Ilman rinnalle vasta myöhemmin.

Tapahtumat

Tein tänään valituksen Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden päätöksestä Rovaniemen hovioikeudelle ja täydennän valitusta maanantaina.

Kävin katsomassa hyvänteväisyysottelun Jussi Jokinen All Stars – JHT.

Uutiset

Vasemmiston kapinakaksikkona tunnetuksi tulleet kansanedustajat pistävät pystyyn oman eduskuntaryhmän. Suomen Kuvalehden mukaan Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho aikovat ilmoittaa syysistuntokauden alussa, että he perustavat kahden miehen eduskuntaryhmän.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Tie ei kerro kulkijalle mikä odottaa matkan päässä.
Vaarallisinta maailmassa on ylittää rotko kahdella loikalla.
Maaillma on kaunis rakastaville.
Rakkaus on sitä, ettei koskaan voi sanoa hyvästi eikä pahasti.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Saija Varjus - Dam dam da da di dum
http://www.youtube.com/watch?v=3Qo4iT2Jnsw&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 102,1 kg, verenpaine 165 / 102, lepopulssi 49. Aamujumppa 30 min. Kävely 10 km/ 167 km.

Loppukevennys

Kehuskelkaa te vain kalajutuillanne, mutta kerran kun oltiinTimo Relanderin kanssa kalassa, oli ahvenilla niin kova syönti, että meidän piti mennä puun taakse piiloon pujottamaan mato koukkuun ….

Vaimollani on niin hyvä yleissivistys, että hän pystyy riitelemään iahn mstä vaan.

Eski-ikäinen rouva meni Alkoon: - Mitä suosittelisitte juotavaksi hopeahääpäivänä? - Riippuu sitä haluaako juhlia vai unohtaa.

Miksi kutsutaan poliitikkoa, joka on mokannut kunnolla? - Maaherraksi, suurlähettilääksi tai pääjohtaajaksi.

Ai, oletkos sinä kotona? Sinunhan piti matkustaa ulkomaille sapattivapaata viettämään? - No jaa, ne muuttivatkin sen ehdolliseksi.

- Miksi minun täytyy pitää sinua korvista, kun suutelemme? Ihmetteli venäläistyttö suomalaisturistille. - Viimeksi, kun pussasin venäläistä, katosi lompakkoni sen tien.

Hidden camera - Bride in bushes
http://www.youtube.com/watch?v=UMs4Y24eB-4&feature=list_related&playnext=1&list=PL5ED36BBED0933B58
3Dlist_related%26playnext%3D3

torstai 25. elokuuta 2011

TO 25.08.2011
















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 10 C, tuuli idästä 2 m /s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 100 %. Lämpötila päivällä + 22 C. Aurinko nousee 05.43 ja aurinko laskee 21.07. Päivän pituus 15 t 23 min.

Tänään on Loviisan päivä. Loviisa saatiin Suomeen Ruotsin Lovisa-nimen välityksellä; sama muoto oli meillä käytössä kaksi sataa vuotta. Saipa Ruotsi-Suomen kuningatar Loviisa Ulrika Suomessa oikein nimikkokaupungin. Ruotsalaiset olivat nimen omineet Preussin hovipiiresitä, missä Loviisa vastasi maskuliinista Louisia eli Ludvigia, ”ylistettyä taistelijaa”.

Tapahtumat

Tein tänään tyytymättömyyden ilmaisun Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden päätökseen sekä samalla rikostutkintapyynnön KRP:lle, valtakunnansyyttäjävirastolle sekä kantelun oikeuskanslerille. Tällä tyytymättömyydenilmaisulla osoitan tutkijoiden, tutkinnanjohtajien, syyttäjien, käräjätuomareiden, hovioikeuden esittelijän ja korkeimman oikeuden esittelijän rikollisen toiminnan.Ihmettelen, kuinka pitkään Suomen poliisin, syyttäjälaitoksen ja oikeuslaitoksen imago kestää tällaisia paljastuksia. Olen osoittanut olevani avoin, rehellinen, oikeudenmukainen ja tasapuolinen. Siis sellainen kuten olen vaalimainoksessani ilmoittanut. Katso
Tyytymättömyyden ilmaisu
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/

Olen tänään pyrkinyt löytämään työpaikkoja Kalajoella asuville maahanmuuttajille.

Uutiset

Tuore budjettiesitys saa kovaa kritiikkiä hallituspuolueilta. Oulussa koolla olevat Vasemmistoliiton kansanedustajat muistuttavat, että valtiovarainministeriön esitys poikkeaa paikoin sovitusta hallitusohjelmasta. Talousarvioesitystä on kritisoitu myös muista hallituspuolueista. Vasemmistoliittoa kaihertavat etenkin työllisyysrahojen leikkausaikeet. Suomussalmelaisen liikenneministerin Merja Kyllösen mukaan budjettiriiheen jää paljon pelattavaa.
Uuden hallituksen ministerit ovat tehneet viime aikoina poikkeuksellisen paljon irtiottoja hallitusohjelmasta. Hallituspuolueiden yhteiselo sai keskiviikkona jälleen uuden särön, kun vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie moitti kokoomusta uusien leikkausten esittämisestä jo sovittujen lisäksi.

Maan laajuinen kuntauudistus valmistellaan asiantuntijatyöryhmän voimin, jota vetämään kuntaministeri nimitti kokeneen kuntaliitosselvittäjän Arto Kosken syyskuun alusta. Niin sanottuun rakennetyöryhmään kerätään asiantuntijoita ministeriöistä ja kuntaliitosta. Käytännössä juuri tämä työryhmä selvittää, valmistelee ja tekee esitykset hallituksen kuntauudistuksen sisällöksi eli asiallisesti piirtää Suomen kuntakartan uusiksi.

Tuore sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok) haluaa luopua kokonaan terveyskeskusmaksuista, sillä maksut voivat estää monia hakeutumasta hoitoon. Risikko ei myöskään lämpene käyntimaksuille, jotka perittäisiin sairaanhoitajan antamasta hoidosta.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Missä on lapsia, siellä on kulta-aika.
Lapsi on näkyväksi tullutta rakkautta.
Lapset on arvokkain luonnonvaramme.
Sinne minne tainta taivutetaan, puu kallistuu.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Rotunainen- Lea Laven_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=EKE2q6L5x4Y&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 103,8 kg, verenpaine 182 / 109, lepopulssi 53. Aamujumppa 30 min. Pyöräily 20 km /2120 km.

Loppukevennys

Kersantti katselee tutkivin silmin iltalomalle pyrkivää varusmiestä. - Tuo tukka olisi pitänyt leikata kauan sitten! - Se leikattiinkin kauan sitten, herra kersantti.

Mies meni ennustajan puheille. - Näen vaimonne kuolevan ensi viikolla. - Kyllä minä sen tiedän, mutta tahdon tietää jäänkö minä siitä kiinni.

Mitä yhteistä on Jeesuksella ja täsmällisellä putkimiehellä? - Molemmista olen kuullut, mutta en koskaan nähnyt.

Pastori tuli vanhan Annan luokse pieneen mökkiin. - Haluatteko, että laulan virren? Kysyi pappi. - Laulakaa toki, menen sillä välin keittämään kahvit.

Miksi tapoitte miehenne, ettekä tämän rakastajatarta? - Ajattelin, että on parempi tappaa yksi mies, kuin yksi nainen kerran kuukaudessa.

- Olen lopettanut pitkien puheiden pitämisen, sanoi Mauri Pekkarinen Esko Aholle. - Vai niin, tuliko kurkkusi kipeäksi? - Ei, mutta turhan moni on luvannut katkaista sen jos jatkan samaan malliin.

Hidden Camera : Kiss me (but behind the window glass)
http://www.youtube.com/watch?v=SBc3IMaLcjg&feature=related

Hidden Camera : Swimming Blood (Mad Boys)
http://www.youtube.com/watch?v=Lxb7VW7s9MY&feature=relmfu

keskiviikko 24. elokuuta 2011

KE 24.08.2011





















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 10 C, tuuli kaakosta 1 m /s, melko pilvistä ja poutaa, suhteelinen kosteus 100 %. Lämpötila päivällä + 20 C. Aurinko nousee 05.40 ja aurinko laskee 21.10. Päivän pituus 15 t 30 min..

Tänään on Pertun nimipäivä. Perttu on juhlinut nimipäiväänsä vuodesta 1929 lähtien samana päivänä kuin sen kantakaima Pyhä Bartolomeus jo 800-luvulla. Nimen taustalta löytyvät sanat Bar Tolmai, Ptolemaloksen poika. Suomen nimi on tullut hyvin varhain muodossa Perttuli ja Pärttyli.
Kansanomaisesti meillä on puhuttu muun muassa Perttulin pikkukesästä. Näyttää siltä, että tänä vuonna on Perttulin pikkukesä, koska on varsin lämmin sääjakso menossa.
Sääennustuksia
http://www.kirjastovirma.net/vihanti/sananparsia/saaennustuksia

Mikä päivä Perttulina, sitä koko syksynä. Vanhan kansan ennusteen mukaan tule hyvä syksy.

Tapahtumat

Kävin tänään Rautiossa katsomassa äitiäni. Vanhusten talojen edessä on kyltti Kaupustelu kielletty. Huomasin kuitenkin, että kulkukauppiaat eivät kieltoa tottele. Onko syytä isontaa kieltotauluja, jos nykyiset eivät tehoa? Miten saadaan kuriin kulkukauppiaat, jotka eivät tottele kieltomääräyksiä ja käyttävät vanhusten tilaa härskisti hyväkseen.

Olen tänään edelleen järjestellyt muuttotavaroita. Löysin oppilaiden tekemän kortin luokanvalvojalleen eli minulle vuodelta 1987, jolloin olin opettajana Raahen porvari- ja kauppakoulussa. Kuvat tästä kortista.

Tein tänään vastauksen rikosylikonstaapeli Pirjo Valoselle. Katso http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/

Uutiset

Saksan liittokansleri Angela Merkel hylkää Suomen erityisvaateet Kreikka-avun suhteen. Merkelin näkemyksestä kertoi korkea-arvoinen saksalaisparlamentaarikko uutistoimisto Reutersille.
Saksa hylkäsi Suomen vaatimukset liittokansleri Angela Merkelin johdolla Kreikka-vakuuksista tänään. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinille päätös ei tullut yllätyksenä.- Olen puolitoista vuotta yrittänyt takoa järkeä, että tämä ei toimi, Soini toteaa.Hänen mielestään Suomen pitää nyt kieltäytyä Kreikan tukemisesta kokonaan.
Ensin Saksan liittokansleri Angela Merkel tyrmäsi Suomen käteisvakuudet. Nyt Wall Street Journal -talouslehti kertoo, että Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n vastaus on myös ei. ››
Saksan hallituspuolueen CDU:n parlamenttiryhmän varapuheenjohtaja Michael Fuchs vahvistaa YLE Uutisille, että Saksan liittokanslerin Angela Merkelin kielteinen kanta Kreikka-vakuuksille on tulkittu oikein tiedotusvälineissä. : Fuchs: Merkelin kielteinen vakuuskanta pitää…

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Motivaatio on kuin ravinto. Sitä pitää saada kunnon annos päivittäin, jotta ihminen pysyisi voimissaan.
Älä anna olosuhteiden lannistaa itseäsi. Sinä pysty, jos uskot pystyväsi.
Kehitä innostus työtäsi kohtaan huippuunsa, niin työsi kehitty huippuunsa.
Rakasta elämää, niin elämä rakastaa sinua.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Marion - Rakkaus on hellyyttä 1977
http://www.youtube.com/watch?v=OfIc0n9q1hU&feature=related

Paula Koivuniemi - Sua vasten aina painautuisin (1978)
http://www.youtube.com/watch?v=3GE6awFV450&feature=related


Terveys ja liikunta

Paino 103,2 kg, verenpaine 172 /99, lepopulssi 50. Aamujumppa 30 min, pyöräily 25 km / 2100 km.

Loppukevennys

Hukkaan valui, sanoi savolainen sudenraiskaaja.

Lääkäri puhutteli vuorineuvosta huolestunut ilme kasvoillaan: - Teidän täytyy ehdottomasti vähentää konjakin käyttöänne. Verinäytteenne haihtui matkalla laboratorioon.

Miksi blondilla on näppylöitä takapuolessa? - Siellä on käyttöohjeet sokeille.

Seurapiirirouva kysyi Mehiläisen komeimmalta gynelogilta: - Mihin panen vaatteeni? - Vaikka siihen minun vaatteitteni päälle!

Ida toi kolmannen aviottoman lapsen kasteelle. - Tietääkö Ida tämän lapsen isän? tiedusteli pappi ennen seremoniaa. - En tiedä. Pimeää oli kun hän tuli, ja pimeää oli kun lähti, mutta hän haisi suutarilta.

Älä itke vaikkei isäsi annakaan meidän mennä vihille. Kyllä minä löydän jonkun toisen.

Mikä on muusikkojen kansallislaulu? - Hanuristilippumme.

Millainen on savolainen esileikki? - Mies sanoo vaimolleen ”kiänny”.

Hidden camera - Popcorn
http://www.youtube.com/watch?v=udcIiVgN6Wc&feature=related

Just for laughs - oops! Fell off a bridge
http://www.youtube.com/watch?v=LkWWGoyla1Y&feature=related

tiistai 23. elokuuta 2011

TI 23.08.2011
















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 14 C, tuuli idästä 2m / s,pilvistä ja ajoittaista sadetta, suhteellinen kosteus 98 %. Lämpötila päivällä + 18 C. Aurinko nousee 05.37 ja aurinko laskee 21.14. Päivän pituus 15 t 36 min.

Tänään on Varman ja Signen päivä. Varma kuuluu vuosisadan alun suomalaisnimiin. Monen kaltaisensa tavoin se sisältää kelpo luonteenominaisuuden, jota sopii lapselle toivoa. Signen alkuperä on kokonaan toinen: esikuvana on muinaisskandinaavinen Sighne, ”voittajatar” joka tuli Suomen nimistöön Ruotsin välityksellä.

Tapahtumat

Kävin katsomassa naisten III-sarjan jalkapallo-ottelun K-Pallo – Tarmo. Vieraat olivat parempia. Kuvassa K-Pallon pelaajat puoliajalla.

Puhdistin tänään varastojani. Vein kaatopaikalle tietosanakirjasarjoja mm. Spectrum-sarjan, koululaisen tietosanakirjan ja muutaman muun kirjasarjan. Nykyisin netti korvaa tietosanakirjat.

Kalajoen kaupunki on saanut Oulun ELY-keskukselta Kalajoen yrityspuistojen kehittämiseen 1,6 miljoonaa euroa. Jos tavalliselta kalajokiselta kysytään, että missä Kalajoen yrityspuistot sijaitsevat, niin hän ei varmasti tiedä. Minulla valtuuston varapuheenjohtajana on ollut mahdollisuus lukea hankehakemuksesta, että yrityspuistoilla Kalajoella takoitetaan mm. Himangan taajamassa sijaitsevan Kensapuu Oy:n liittymän parantamista sekä voimakkaasti kasvavan Meinalan teollisuusalueen infran kehittämistä. Projektihakemusten täytyy olla hyvin laadittuja ja kekseliäitä. Pitää osata sumuuttaa päättäjiä härskisti ja tehokkaasti. Mielestäni projektirahoitus on suurta bluffia koko Suomessa.

Uutiset

Urheilun oikeusturvalautakunta on tehnyt päätöksen Antti Ruuskasen valitukseen keihään MM-valinnoista.Urheilun oikeusturvalautakunta on kumonnut Urheiluliiton keihäsvalinnan yleisurheilun MM-kilpailuihin. Oikeusturvalautakunnan päätöksellä Antti Ruuskanen on valittu MM-joukkueeseen Sampo Lehtolan tilalle.

Valtio maksaa ensi vuonna lainanantajille korkoina ja Euroopan unionille maksuina yhteensä noin 4,2 miljardia euroa eli suurin piirtein saman verran kuin valtion budjetissa on eläkemenoja. Valtion velan korot ovat valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) budjettiehdotuksessa liki 2,4 miljardia euroa eli neljänneksen enemmän kuin tämän vuoden budjettiesityksessä arvioitiin.Maksut EU:lle ovat noin 1,8 miljardia euroa. Valtiovarainministeriö arvioi ehdotuksessaan, että euroalueen yleisen korkotason nousu yhdellä prosenttiyksiköllä lisäisi velan korkokustannuksia noin 244 miljoonalla eurolla vuonna 2012. Valtio ottaa ensi vuonna uutta velkaa 6,8 miljardia euroa. Lisäksi vanhoja lainoja on uusittava 18,4 miljardilla eurolla. Velkaa valtiolla arvioidaan olevan vuoden lopussa 88 miljardia euroa.

Oulu-Ylivieska rata saamassa 100 miljoonaa
http://www.yle.fi/alueet/oulu/2011/08/oulu-ylivieska-rata_saamassa_100_miljoonaa_2809386.html

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Esitä innostunutta. Kun uskot olevasi innostunut, muutut sellaiseksi.
Menestyminen vaatii nöyrää, mutta silti todellista itsehyväksyntää, normaalia itsekunnioitusta ja varmuutta siitä, että voi saavuttaa haluamansa.
Tajua, että olet suurempi kuin olet ikinä ajatellutkaan.
Laula ainakin yksi laulu päivässä.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Fredi - Kolmatta linjaa 1972
http://www.youtube.com/watch?v=BDjPNYKVmhE&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 104,2 kg, verenpaine 183 / 107, lepopulssi 53. Aamujumppa 30 min. Kävely 3 km / 157 km, pyöräily 22 km / 2075 km.

Loppukevennys

Mikä on kommunismi paras puoli?
Se pystyy ratkaisemaan ongelmia, joita muissa järjestelmissä ei ole.

Saarnaaja tuli maalaistaloon, ja isännällä oli monta syytä kieltäytyä majoittamasta yövierasta: talossa oli huonosti ruokaa, ei ollut vierassänkyä eikä naisväki ollut kotosalla. - Ei se haittaa, vastasi saarnaaja. - Voihan sitä yhden yön olla ilman naistakin.

Haluatteko valko- vai punaviiniä pääruuan kanssa? Tarjoilija kysyi blindilta. - Mitä muita värejä löytyy.

Mikä herättä kupiolaiskalat joka aamu? - Kalakukko.

Kirkkoherra piti rippikoulua ja kysyi oppilailta: - Jos te olette lampaita, niin mikä minä olen? - Sinä olet pässi! Huusivat oppilaat kuorossa.

Oli kerran hajamielinen professori, joka meni vessaan, avasi liiviensä napit, veti esiin solmionsa ja kusi housuihinsa.

Hidden camera - romancing policeman
http://www.youtube.com/watch?v=8z-rpNioxvc&feature=related

maanantai 22. elokuuta 2011

MA 22.08.2011

















Kuvassa sadan markan seteli vuodelta 1922.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 12 C, tuuli kaakosta + 3 m / s, melko pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 100 %. Lämpötila päivällä + 19 C . Aurinko nousee 05.34 ja aurinko laskee 21.17. Päivän pituus 15 t 43 min.

Tänään on Iivarin päivä. Iivari on Ruotsin keskiaikaisia nimilainoja, joka aluksi esiinty almanakassameni muodossa Iwar suomalaistuakseen vuonna 1908 Iivariksi. Nimi tarkoittaa muinaiskandinaavien keskuudessa jousella taistelijaa. Kansanomaisista muunnoksista lamankkaan on noussut Iivo.

Tapahtumat

Tänään oli Kalajoen kaupunginhallituksen kokous. Rahasta oli nytkin kysymys, kun päätöksiä tehtiin. Kalajoen satamaan päätettiin rakentaa kolme uutta varastohallia. Kalajoen sataman kehitys on ollut voimakasta viime vuosina.
Raution tonttiasiat saatiin kuntoon maakaupan ansiosta. Himangan osalta hyväksyttiin Iso-Mansikan ranta-asemankaavan laatiminen ja Himangan vanhustekotiyhdistyksen asemakaavan muutos.
Annettiin lausunto paloasemaverkkoselvitystyöryhmän loppuraportista. Loppuraportissa todettiin, ettei Merijärven, Siikajoenkylän ja Raution paloasemia suljeta. Minusta olisi ollut luonnollista, että Kalajoen kaupunki olisi tämän johdosta edellyttänyt, että esim. Raution paloaseman jatkuvuus turvataan. Mielestäni kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin esitys kaupunginhallituksen lausumaksi asiassa oli vähintäänki huono ja epäselvä. Kaupunginhallituksen jäsen Kullervo Niemelä jätti asiassa eriävän mielipiteen.

Näyttää siltä, että keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto on toiminut erikoisella ja puolueen varapuheenjohtajalle sopimattomalla tavalla. Katso

Keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/114955-keskusta-pomo-pettyi-paavo-vayryseen-%E2%80%9Dhavettaa%E2%80%9D

Libyan kapinallistaistelijat kertovat vallanneensa pääkaupunki Tripolin lukuun ottamatta Libyan johtajan Muammar Gaddafin tukikohtaa. Sky News -kanavan mukaan kapinalliset heiluttavat opposition lippuja, juhlivat ja ampuvat laukauksia ilmaan Tripolin keskustan Vihreällä aukiolla. Libyan johtajan Muammar Gaddafin turvallisuutta vartioiva henkivartiokaarti on antautunut Tripolissa. Lisäksi Gaddafin kaksi poikaa on vangittu. Libyan hallitus kertoo olevansa valmis neuvotteluihin ja vetoaa kapinallisiin taisteluiden päättymiseksi. Kapinallisten mukaan koko Tripoli, lukuun ottamatta Gaddafin tukikohtaa, on heidän hallussaan.

Talouskomissaari Olli Rehn ilmoitti hetki sitten, että hän ei pyri keskustan presidenttiehdokkaaksi. Tiedotteessaan Rehn kertoo pohtineensa asiaa perusteellisesti kesän aikana.

Valtion budjettiesitys panee monet kunnat ahtaalle. Esimerkiksi Alavieskassa pohditaan vakavina, millä noin 600.000 euron tiukennus kunnan talouteen paikataan. Alavieskassa on laskettu että valtionosuuksien leikkaaminen 630 miljoonalla eurolla ja muut valtionvarainministeriön budjettiesityksen yksityiskohdat merkitsevät kunnalle noin 595.000 euron vähennystä kunnan tuloihin.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Älä anna olosuhteiden lannistaa itseäsi. Sinä pystyt, jos uskot pystyväsi.
Älä koskaan alistu psyykkisesti tappioon. Etsi aina, tappion hetkelläkin voitonmahdollisuuksia.
Säilytä aina toiveekkuutesi – etenkin silloin, kun kulku on raskasta.
Rentotunut ihminen on voimakas ihminen.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Juice Leskinen - Jyrki Boy
http://www.youtube.com/watch?v=i3HaP4a9sX4&feature=related

Juice Leskinen - Anne ja Jacques 1977
http://www.youtube.com/watch?v=KhGUUJtppho&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 104,0 kg, verenpaine 165 / 103, lepopulssi 58. Aamujumppa 30 min. Kävely 6 km /154 km, pyöräily 28 km / 2053 km

Loppukevennys

Vaimo ei pitänyt miehensä golfkaverista. - Hän ei ole kotona, vastasi vaimo taas kerran kaverin soittoon. - Ehkä voin soittaa myöhemmin? - Kyllä vain! - Milloin sopisi parhaiten? - No vaikka kahden kolmen vuoden kuluttua.

Vaimo katseli itseään peilistä ja totesi miehelleen: - Itse asiassa minä olen vielä hyvässä kunnossa. Katso vaikka, tässä iässäkään minun ei tarvite käyttää rintaliivejä. - Ei niin, ja se pitää kasvosi sileinä.

Mitä Sami Hyypiä sanoi syötyään suomalaista naudanlihaa? - Olen minä hullumpaakin syönyt!

Sihteeri palaa ruokatunniltaan toimistoon ja huomaa, kuinka toimitusjohtajan huoneesta kannetaan juuri sohvaa ulos. Sihteeri juoksee toimitusjohtajan huoneeseen ja kysyy: - Tarkoittaako tämä sitä, että minut on erotettu?

Mies valitti aamuisesta metelistä matkaoppaalle Egyptissä: - Oletko kuullut kuinka aasi huutaa? - En! Anna tulla vaan.

Miksi ruotsalaismiehet kuljettavat pesäpallomailaa mukanaan? - Tällöin he voivat maanmiehensä kohdatessaan katsoa hutunkeitolla, kumman vuoro on ensin olla sisällä.

Just for Laugh - went wrong Hidden Camera
http://www.youtube.com/watch?v=DXuG_HN0nJM&feature=related

sunnuntai 21. elokuuta 2011

SU 21.08.2011













Päivän sää

Lämpötila aamulla + 13 C, tuuli idästä 3 m/ s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 92 %. Lämpötila päivällä + 16 C. Aurinko nousee 05.31 ja aurinko laskee 21.21. Päivän pituus 15 t 49 min.

Tänään on Soinin ja Veinin nimipäivä. Molemmat nimet ovat johdannaisia Ruotsin Svea-nimestä. Yleisnimenäkin käytetty, nuorukaista tarkoittava Soini tunnettiin meillä jo keskiajalla, kuten muutamista paikannimistä voi todeta. Paljon nuorempi laina on Veni, joka sijoitettiin Soinin rinnalle almanakkaan vasta vuonna 1964.

Tapahtumat

Tänään oli Kalajoella Isokallion autoradalla JM-kisat. Valitettavasti minulla ei ollut mahdollisuutta käydä katsomassa kisoja.

22 Largest Bankruptcies in World History
http://www.instantshift.com/2010/02/03/22-largest-bankruptcies-in-world-history/

Uutiset

Useat räjähdykset ja raskas tulitus ovat ravistelleet Libyan pääkaupunkia Tripolia lauantai-iltana. Tulitus alkoi Tripolissa päiväaikaisen paaston jälkeen. Paikallisten mukaan tulitusta on kuulunut useilta alueilta. Libyan valtiollinen televisio esitti lähetyksessään ääninauhan, jossa Gaddafi kiitti kannattajiaan kapinallisten torjumisesta. Hän myös syytti ääninauhallaan Ranskan presidenttiä Nicolas Sarkozya yrityksestä varastaa maan öljyä. Kapinallishallinnon edustaja on sanonut, että useat Gaddafin kannattajat ovat paenneet. Hänen mukaansa seuraavat tunnit ovat taistelujen kannalta ratkaisevia.

Maratonin Suomen mestaruuden loistavalla ajalla voittanut Leena Puotiniemi oli todella tyytyväinen juoksuunsa. MM-kisajoukkueesta rannalle jäänyt Puotiniemi ei harmittele kohtaloaan, vaan tähtää kohti parempia aikoja. Puotiniemi on alittanut kauden aikana Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n Daegun MM-kisoihin asettaman rajan 2.43. SUL päätti kuitenkin jättää Puotiniemen valitsematta vedoten omaan MM-rajaansa (2.38). Vasta muutamia vuosia ammattimaisesti harjoitellut Puotiniemi ei kuitenkaan ole katkerana tilanteesta. Huimasti viime vuosina kehittynyt Puotiniemi on asettanut tähtäimensä vuoden 2012 Lontoon olympiakisoihin, joiden karsintarajan rikkoontumista hän pitää ajan kysymyksenä. - Jäin nyt Lontoon A-rajasta (2.37) minuutin.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
http://www.promerit.net/avainsanat/erkki-aho/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/
Markus Jansson http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari http://www.mikkoniskasaari.fi/
Antti Heikkilä http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=224

Päivän mietelause

Ongelma tekee mielelle sitä, mitä voimistelu lihaksille: karaisee ja vahvistaa.
Kehitä havainnointikykyäsi. Opi tuntemaan itsesi. Tunne syvällä sisimmässäsi asuva aito minäsi.
Älä ikinä ajattele epäonnistuvasi. Sinun ei tarvitse.
Motivaatio sytyttää sydämeen tulen – tulen, joka saa sisäiset voimat liikkeelle.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Juice Leskinen- Erkki twistaa
http://www.youtube.com/watch?v=qPJhf5mF2Qk&feature=related

Juice Leskinen: Että mitenkä
http://www.youtube.com/watch?v=FeqbKPTFjwI&feature=related

Juice Leskinen - Ollaan ihmisiksi
http://www.youtube.com/watch?v=s5uWFIjKtzU&feature=related

Sissel - Hymne à l`amour (If You Love Me)
http://www.youtube.com/watch?v=ElAW5AzgjJk&feature=related


Terveys ja liikunta

Paino 103,1 kg, verenpaine 176 / 108, lepopulssi 51.

Loppukevennys

Tiedät olevasi keski-ikäinen, kun työnteko ei maistu hauskalta ja hauskanpito alkaa maistua työltä.

Ujo konttoristi saapui päällikkönsä puheille loman toivossa. - Menisin mielelläni anoppini hautajaisiin. - Niin minäkin, pomo vastasi.

Oletko kuullut, mitä tapahtui naiselle, joka oppi ymmärtämään miehiä. - Hän kuoli nauruun.

Mikä on venäläisen kenraalin painajainen? - Se, että kiinalaiset oppisivat taistelemaan kuin israelilaiset, tai että israelilaiset oppisivat lisääntymään kuten kiinalaiset.

Poikamiehen mielestä ainoa avioliitto, jossa on ollut jotain järkeä, on hänen vahempiensa avioliitto, koska hän on olemassa sen seurauksena.

Ruotsin jääkiekkojoukkueen taktiikka on selkeä: - Pitkä pystyyn ja perään.

”Toivon hääpäiälahjaksi minkkiä”, kirjoitti optiomiljonäärin nuorikko miehelleen. - Saat toki, mutta saat itse pitää häkin puhtaana, vastasi juppi.

Just For Laughs - Sexy cab driver
http://www.youtube.com/watch?v=HVU1oOfM2lw&feature=related

Just for Laughs - Girl Kiss Me
http://www.youtube.com/watch?v=vR_0Nydra_c&feature=related

Just for Laughs- Asia
http://www.youtube.com/watch?v=CruzRXbv4e4&feature=related

lauantai 20. elokuuta 2011

LA 20.08.2011















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 9 C, tuuli idästä 2m / s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 100 %. Lämpötila päivällä 16 C. Aurinko nousee 05.28 ja aurinko laskee 21.25. Päivän pituus 15 t 56 min.

Tänään on Samuelin päivä. Samuel on ollut suomalainen almanakkanimi 1700-luvulta lähtien, ja useiden vanhojen nimien tapaan se on raamatullista perua. Ortodokikirkosaa vietetäänkin profeetta Samuelin juhlaa juuri 20.8. Hepreankielinen Samuel merkitsee Jumalan kuulemaa. Uudet nimitulokkaat Sami ja Samu on tunnettu kansan keskuudessa jo varsin kauan.

Tapahtumat

Kävin katsomassa miesten jääkiekon harjoitusottelun JHT – IPK. Kotijoukkue voitti ottelun numeroin 4-1 (2-0, 0-0. 2-1).

Uutiset

Suomen naiset voittivat suunnistuksen maailmanmestaruuden vaiheikkaan kisan jälkeen Ranskan MM-kisoissa. Suomen ankkurina suunnistanut Minna Kauppi pääsi matkaan viidentenä puolitoista minuuttia kärkeä jäljessä. Pahan pummin seurauksena ero kärkeen venähti jo neljään minuuttiin. Kauppi keräsi kuitenkin itsensä, paikkasi mokansa ja kukisti loppukirissä hopealle jääneen Tšekin ankkurin.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
http://www.promerit.net/avainsanat/erkki-aho/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/
Markus Jansson http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari http://www.mikkoniskasaari.fi/
Antti Heikkilä http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=224

Päivän mietelause

Esittämällä ihanneminääsi muutut ennen pitkää sen kaltaiseksi.
Sinulla ei ole oikeus, vaan myös velvollisuus olla onnellinen ja menestyvä.
Innostus voi lumota elämäsi, sen mahtava taikavoima uudistaa koko olemassolosi.
Oivalla, että voit itse tehdä itsestäsi terveen, vireän ja elinvoimaisen.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Juice Leskinen - Norjalainen villapaita
http://www.youtube.com/watch?v=DBRCVtHICQc&feature=related

- Kaksoiselämää - (Säv. ja san. Juice Leskinen)
http://www.youtube.com/watch?v=xW40azTCvX8&feature=related

Juice Leskinen - Siniristiloppumme
http://www.youtube.com/watch?v=CF_-ThDLF34&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 104,0 kg, verenpaine 171 /108, lepopulssi 57.

Loppukevennys

Rakastaako miehesi sinua edelleen samalla tavalla kuin ennenkin? - Ei, onneksi hän on oppinut pari muutakin asentoa.

Aurinkoisen päivänä uimarannalla pikku Timo vetää perässään bikinien yläosaa. Isä toteaa: - Hyi sinua tuhmaa poikaa, nyt sinä näytät heti, mistä ne löysit.

Ikäneidot Liisa Koponen ja Liisa Kulhia olivat ruskaretkellä Lapissa. Eräänä päivänä Kulhia lähti pikku retkelle lähitunturiin ja viipyi siellä neiti Koposen mielestä liian kauan. Neiti Koponen meni majan portaille alkoi huutaa: - Kulhia, Kulhia!. Lapinmies oli metsällä tunturin rinteessä ja kuultuaan huudon lähti juoksujalkaa kohti mökkiä huutaen: -Tulhaan, tulhaan!!

Lääkäri kyseli avioparin sukupuolielämästä. - Käytättekö mitään varokeinoja? - Kyllä, vaseliinia. - Jaahas. Mitenkäs te sitä käytätte. - Voitelemme makuuhuoneen ovenkahvan, etteivät lapset pääse sisälle.

Naapuri kyseli 85-vuotiaan vuorineuvoksen vointia. - Hyvin menee muuten, mutta tuo niska on niin jäykkä, että konjakkiryyppy pitää ottaa keinutuolissa.

Opettaja kertoi lapsille luomishistoriasta. Pikku Petteri totesi: - Meidän isä kyllä sanoi meidän periytyvän apinoista. - Kyllä, kyllä, mutta nyt emme puhu teidän perheestänne.

http://naurunappula.com/45788/unsafe-sex.jpg

Just for Laughs - Falling mirror
http://www.youtube.com/watch?v=HW7HJsYxfxg&feature=related

Just for laughs Inflatable Bra
http://www.youtube.com/watch?v=v_niIf9D160&feature=related

just for laughs sexy skirt liftprank
http://www.youtube.com/watch?v=Lj-e-go_ArU&feature=related

perjantai 19. elokuuta 2011

PE 19.08.2011













Hiekkasärkillä on vietetty vapaa-aikaa ennenkin.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 14 C, tuuli lounaasta 2 m / s, pilvistä ja ajoittaista sadetta, suhteellinen kosteus 98 %. Lämpötila päivällä + 18 C. Aurinko nousee 05.25 ja aurinko laskee 21.28. Päivän pituus 16 t 03 min.

Maunon päivä. Mauno on varsin kansanomainen asu nimestä Magnus, joka merkitsee latinaksi suurta. Keskiaikainen historiamme vilisee Maunuja Maunu Ladonlukosta Maunu II Tavastiin. Tässä muodossa nimi tosin päätyi almanakkaan vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla kuten sangen paljonkäytetty Maunokin.

Tapahtumat

Äitini oli tänään meillä kylässä. Hän täyttää syyskuussa 88 vuotta. Hän asuu yksin vielä toistaiseksi Rautiossa.

Kalajoen satama
http://www.yle.fi/alueet/oulu/2011/08/kalajoen_satama_tahyaa_lisaa_kasvua_2776167.html

Uutiset

Itella aloittaa isot yhteistoimintaneuvottelut ensi viikolla. Ne koskevat posti- ja logistiikkakonsernin 820 työntekijää kolmessa eri yksikössä. Vähennystarve on 430 henkilötyövuotta.

Suomen miesten koripallomaajoukkue on selvittänyt tiensä Liettuassa pelattaviin EM-kisoihin. Suomalaisten kisapaikka varmistui, kun Portugali kaatoi tänään Unkarin vieraskentällä 66–57.

HJK teki todellisen jättiyllätyksen kaatamalla saksalaisen suurseura Schalken Euroopan liigan karsintaottelussa. HJK kaatoi Schalken kotonaan 2-0 Teemu Pukin kahdella maalilla.

Uuden oikeusministerin kanta saattaa olla kuolinisku yksityisille parkkisakkofirmoille. Yksityiset parkkifirmat saattavat menettää sakotusoikeutensa, kertoo Ylen uutiset. Uusi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) asettuu samalle kannalle kuin perustuslakivaliokunta, jonka mielestä yksityiselle yhtiölle sakotusoikeutta ei tulisi sallia.

Keski-Pohjanmaan maakuntajohtaja, maakuntaneuvos Altti Seikkula on kuollut. Sairauslomalla ollut Seikkula menehtyi lyhyen sairauden murtamana torstaina 18.08.2011. Kalajoella 10.03.1948 syntynyt Altti Seikkula teki elämäntyönsä keskipohjalaiskunnissa. Hän toimi myös pääministeri Esko Ahon erityisavustajana.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
http://www.promerit.net/avainsanat/erkki-aho/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/
Markus Jansson http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari http://www.mikkoniskasaari.fi/
Antti Heikkilä http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=224

Päivän mietelause

Muista joka päivä omat kykysi ja tahdonvoimasi ja olet vakuuttunut siitä, että voit luoda itsellesi suurenmoisen elämän.
Päämäärien saavuttamsien salaisuus pielee siinä, että tietää mitä haluaa ja uskoo sen saavansa.
Elämän kolhut eivät voi murtaa ihmistä, jonka sielussa palaa innostuksen tuli.
Itseluottamus on menestyksen suuri salaisuus. Joten usko ja luota itseesi.

Laulu, joka on jäänyt mieleeni

Jope Ruonansuu - Tosimies jos oisin
http://www.youtube.com/watch?v=zOtnPxhiEtI&feature=share

Seppo Kohvakka - Päivä vain ja hetki kerrallansa
http://www.youtube.com/watch?v=TTHk1mGW3Us&feature=share

Paula Koivuniemi -Jos helmiä kyyneleet ois
http://www.youtube.com/watch?v=jLLywgH1dOU&feature=share

Terveys ja liikunta

Paino 104,4 kg, verenpaine 170 / 108, lepopulssi 54.

Loppukevennys

Radio Jerevanilta kysyttiin: - Oliko Eeva uskollinen Aatamille? Radio vastasi: -Periaatteessa kyllä, mutta on olemassa sellainenkin teoria, että ihminen polveutuu apinasta.

Kirurgi ajoi autolla ylinopeutta, ja poliisi pysäytti hänet. - Mihinks sellainen kiire on? Poliisi kysyi. - Olen lääkäri ja minulla on kova kiire elimensiirtoon. - No kukas on elimen vastaanottaja? Poliisi kysyi. - Vaimoni.

Mies seisoo baaritiskin edessä housunsepalus auki. Nainen hänen vieressään huomauttaa asiasta. - Minä tiedän sen, vastaa mies ja jatkaa: - Olen tehnyt sen tarkoituksella säästääkseni aikaa. Tämä on hyvä keino päästä puheisiin naisten kanssa, kun aihe on jo valmiiksi tarkoituksiini sopiva.

Kaksi hullua käveli illalla puistossa. - Kuunetele, satakieli laulaa. - Ei se mikään satakieli ole, se on sardiini. - Älä nyt hullu ole. Sardiinit laulavat vain päivisin.

Kaksi naista oli ilmiriidassa keskenään. - Sinä … sinä olet niin tyhmä, ettet edes tiedä kuka on äitisi! - Varovasti, varovasti, älä puhu hänestä. Se voit olla vaikka sinä!

Nuori nainen meni lääkäriin. Tohtori kysyi mikä häntä vaivaa. - Olo on tosi heikko ja seksinkin kanssa on vaikeuksia. - Minkälaisia vaikeuksia? - Olo on niin heikko, etten jaksa sanoa yhdellekään miehelle ei.

Nykyisiä pörssikursseja voi kuvata kiinalaiseen tapaan: - Kun pienistäkin miehistä alkaa tulla pitkiä varjoja, niin silloin aurinko on laskemassa.

No, te varmaan keksitte tälle jotain käyttöä
http://naurunappula.com/777161/no-te-varmaan-keksitte-talle-jotain-kayttoa.jpg

Just For Laugh - Explosive Dog
http://www.youtube.com/watch?v=rx0WQLh5KBY&feature=related

Just for laugh - funny
http://www.youtube.com/watch?v=ROW3VIz3rd0&feature=related

Just For Laugh - Policeman's balls
http://www.youtube.com/watch?v=7ICW4SZVJh4&feature=related

Ystävyysottelu
http://www.iltalehti.fi/nettitv/?31569429