sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

SU 31.07.2011















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 14 C, tuuli koillisesta 4m /s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 96 %. Lämpötila päivällä +22 C. Aurinko nousee 04.25 ja aurinko laskee 22.34. Päivän pituus 18 t 09 min..

Tapahtumat

Olen tänään ollut muuttopuuhissa. Lihakset ovat kipeytyneet raskaiden taakkojen kantamisesta.

Uutiset

Syyrian armeija on surmannut ainakin 95 ihmistä Haman kaupungissa, ihmisoikeusaktivistit kertovat. Panssarivaunut vyöryivät varhain aamulla Hamaan, jota armeija on saartanut liki kuukauden. Yhdysvaltain Damaskoksen suurlähetystön mukaan Syyrian hallinto on aloittanut sodan omia kansalaisiaan vastaan. Haman asukkaat kertovat, että asuinalueita on tulitettu panssarivaunuista ja tarkka-ampujat ampuvat ihmisiä talojen katoilta. Uhrimäärän uskotaan edelleen nousevan, koska haavoittuneita on paljon.

Villihotti on kruunattu Teivossa käytyjen Kuninkuusravien vuoden kuninkaaksi. Lopulta ori voitti huipputasaisen ja jännittävän kilpailun äärettömän niukasti. Kuningatarkilpailun voittajaksi ravasi puolestaan kolmannen kerran perättäin I.P. Vipotiina

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Ihmisen elämä on hänen luonteensa.
Sydän ja mielikuvitus kuuluvat rikkaaseen elämään.
Elämässä onnistaa, kun vain jaksaa ponnistaa!
Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Markku Aro - Etsin kunnes löydän sun
http://www.youtube.com/watch?v=H10j9R5Qdzc&feature=related

Terveys ja liikunta

Paine 105,0 kg, verenpaine 172 /98, lepopulssi 66.

Loppukevennys

Muuan mies oli virtsalla kadun varressa. Hieno rouva käveli ohi ja tuhahti:
-Tuo on kyllä jo liian paksua!
- Mitä rouva tykkää pituudesta, vastasi miekkonen.

Opettaja oli ravintolassa maksamassa ruokaansa ja katsoi laskuaan, jossa luki: 1 kotleti, 7 euroa.
- Anteeksi, tässä pitäisi olla kaksi t:tä, hän huomautti tarjoilijalle.
Tarjoilija pyysi anteeksi, poistui ja tuli takaisin uuden laskun kanssa: 1 kotleti ja kaksi teetä, 10 euroa.

Mitä yhteistä on lento-onnettomuudella ja insinöörin ruuanlaitolla?
- Kun savu hälvenee, etsitään mustaa laatikkoa.

Pikku-Teemu ei osannut laskea, joten opettaja yritti selvittää asiaa.
- Jos sinulla on molemmissa taskuissasi yksi markka, niin mitä sinulla on?
- Jonkun toisen housut.

Kuinka pitkä on minuutti?
- Riippuu siitä, kummalla puolella vessan ovea seisoo.

Miksi ravintoloiden vessoissa on lukot?
- Koska ravintolan omistaja pelkää, että joku siivoaa vessan.

Benji-hyppy 60m. Kalajoen juhannus 2011
http://www.youtube.com/watch?v=oib8NyFRBMg

lauantai 30. heinäkuuta 2011

LA 30.07.2011















Suomen sodan 15-vuotias sankari Wilhelm von Schwerin kuoli tässä Matturaisen talossa Kalajoella. Maalaus Kalajoki-näyttelyssä.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 17 C, tuuli koillinen 3 m /s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 93%. Lämpötila päivällä + 23 C. Aurinko nousee 04.21 ja aurinko laskee 22.37. Päivän pituus 18 t 15 min.

Tapahtumat

Kävin tänään hakemassa Ylivieskasta huonekaluja uuteen kotiin. Olen ollut tämän päivän muuttohommissa.

Eilen Kalajokilaakso uutisoi näyttävästi Erkki Ahon sakkotuomion Markku Kosken kunnianloukkausasiassa. En itse ole nähnyt tuota juttua, mutta läheisiini se on vaikuttanut erittäin voimakkaasti. Voidaan sanoa, että henkiset kärsimykset ovat todella raskaat. Itse kuitenkin tiedän olevani oikeassa ja kestän tilanteen paremmin, kun tiedän tosiasiat. Luonnollisesti niille, jotka eivät tiedä asioiden todellista tilaa, tilanne on suuri järkytys. Kalajokilaakson toimittaja varmaan luulee tehneensä suuren laupeuden työn yhteiskunnalle uutisoidessaan asiaa. Miksi Kalajokilaakso-lehti ei voi kertoa todellista ja oikeaa totuutta asiassa? Kysymys asioissani todellisuudessa on paljon suuremmista asioista eli epäillystä presidentti Mauno Koiviston valtiopetoksesta, jossa presidentti Tarja Halonen on mukana. Katso Kirottu salaisuus http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2011/07/kirottu-salaisuus_16.html

Markku Kosken kunniaa oikeuden päätöksen mukaan loukkasi teksti, joka oli otettu Kaleva-lehdestä ja toinen teksti, mikä on myös kirjassani Olet Maamme Armahin Suomenmaa. Erikoista on siis se, että jos Kaleva julkaisee tekstin, niin se ei ole kunnianloukkaus, mutta jos Erkki Aho julkaisee saman tekstin, niin se on kunnianloukkaus. Kirjani ovat oikeusviranomaiset tarkistaneet ja antaneet siitä oman kirjallisen lausuntonsa. Oikeusviranomaisten mukaan kirjassa ei ole sellaista tekstiä, mikä loukkaa kenenkään kunniaa. Nyt minut on kuitenkin tuomittu näistä asioista ja vaadittu poistettavaksi ne tekstit blogistani. Tämä osoittaa oikeuden päätöksestä jotain.

Syytteen oli laatinut esteellinen Esa Mustonen, joka vaati minulle kolmen kuukauden ehdontonta vankeutta, mutta käräjäoikeus päätyi 480 euron sakkoon ja 2000 euron korvaukseen maksamiseen Markku Koskelle. On syytä epäillä, että syyttäjä Esa Mustonen peitteli omia ja muiden ( syyttäjä Sulo Heiskarin, poliisi Raimo Ollilan, poliisi Tapani Tasannon ja laajan asianajaja- ja varatuomariringin) rikoksia tietoisena siitä, että Suomen viranomaiset eivät puutu asiaan. Tämä tekee syyttäjä Tapani Tasannon esteelliseksi asiassa. Vaikka syyttäjä viime tingassa vaihdettiin niin se ei poista sitä, että syyte on tehty estellisen syyttäjän toimesta sekä rikostutkinta on tehty esitutkintalain vastaistesti. Markku Kosken asianajajana oli Timo Hautamäki, joka oli minulla aikaisemmin asianajajana ja hän oli sitä kautta perehtynyt asioihin. Siksi hänen laskunsa 6567.59 euroa on käsittämättömän suuri, koska hänen ei ole nyt tarvinnut todellisuudessa perehtyä kovin paljon enempää asioihin. Timo Hautamäki vaihtoi siis päämiestä kuin mustalainen hevosta. Onko tämä rehellisen ja luotettavan asianajajan toimintaa? Hankkiiko Timo Hautamäki tällaisella toiminnalla luottamusta kansan ja asiakkaiden silmissä?

Eilen minut pyörälenkillä pysäytti eräs kokenut lääkäri, joka kertoi, että asiaani puidaan joka paikassa, missä ihmiset Kalajoella kohtaavat. Hän kertoi, että minulla on puolellani kansan suuri tuki. Ihmiset, jotka minut tuntevat, ovat ajatusteni ja tekojeni takana. Hän kertoi mitä ihmiset ovat hänen vastaanotollaan kertoneet, mutta jätti nimet kertomatta vedoten vaitio-olovelvollisuuteensa. Hän ihmettelil miksi minulta estettiin kansanedustajaehdokkuus, vaikka olisin ollut alueen paras henkilö kokemukseni, tietojeni ja taitojeni perusteella. Hän myös kertoi, kuinka ihmiset muistelevat Leiribaarin aikoja ja sen hyvää toimintaa sekä henkilökunnan palvelualttioutta ja esimerkillistä yhteishenkeä. Yhdenkään Leiribaarin palveluksessa olleen henkilön hän ei ole kuullut lausuvan minkäänlaista moitetta toiminnasta, ainoastaa kiittäviä ja ylistäviä sanoja. Hän sanoi, että jos Erkki Aho olisi saanut jatkaa yrittäjän Hiekkasärkillä, niin Hiekkasärkkien luonto ei olisi varmasti raiskattu niin kuin nyt on tehty. Hän kysyi minulta vielä, että kuinka olen henkisesti jaksanut. Kerroin, että tiedän olevani oikeassa ja pidän fyysisestä kunnostani hyvää huolta.
Pakko on kuitenkin tunnustaa, että nämä asiat painavat niin paljon mieltäni, että heräsin yöllä kahden aikaan kirjoittamaan näitä asioita ylös blogiani varten. Totuus on se, että tappaa ne ei tohi ja raskaaksi ne ei saa.

Minulla on sellainen tunne, että oikeustaistelustani tullaan aikanaan tekemään elokuva. Se tapahtuu sitten, kun aika on kypsä siihen. Olen varma, että oikeustaisteluni jää Suomen historian lehdille elämään ja osoittamaan yhden aikakauden eli pimeyden ajan toimintaa suomalaisessa yhteiskunnassa, jolloin tasavallan presidenttinä oli juristi Tarja Halonen.

Edelläesitetyn valossa SDP:n käyttäytyminen on ymmärrettävää:
Norjan iskujen huolestuttama Sdp haluaa kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps) syrjään turvallisuusasioista vastaavan valiokunnan puheenjohtajan paikalta.Asia tuli esille Norjassa, jossa IS tapasi Sdp:n puoluesihteerin, kansanedustaja Mikael Jungnerin.Jungner kertoi, että sosiaalidemokraatit aikovat kyseenalaistaa Halla-ahon aseman eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana.

Uutiset

Vaikka johtajien palkoista on puhuttu mediassa paljon, suomalaisilla on kovin vääristynyt käsitys siitä, millä tasolla toimitusjohtajien ansiot oikeasti liikkuvat. Taloussanomat teetti asiasta kyselytutkimuksen, jonka tulokset kertovat asiantuntijan mukaan eliitin vieraantuneen täydellisesti kansasta
Toimitusjohtajien ansiot ovat monikymmenkertaiset tavalliseen työntekijään verrattuna. Helsingin Sanomien toukokuisen selvityksen mukaan suuren suomalaisen pörssiyrityksen toimitusjohtajan peruspalkka ilman bonuksia oli viime vuonna keskimäärin 654 106 euroa. Kuukausipalkaksi muodostuu siis noin 54 500 euroa.
Suomalaisen palkansaajan keskitulo oli viime vuonna bonuksineen 38 000 euroa eli reilut 3 000 euroa kuukaudessa. Toimitusjohtaja ansaitsee siis lähes 20 kertaa enemmän kuin keskiverto työssäkävijä.

Toimitusjohtajien suurimmat peruspalkat 2010
1. Olli-Pekka Kallasvuo, Nokia,
1 437 349 euroa / vuosi*
2. Jussi Pesonen, UPM,
1 066 000 euroa / vuosi
3. Jouko Karvinen, Stora Enso,
1 070 000 euroa / vuosi
4. Lars Nyberg, TeliaSonera,
985 247 euroa / vuosi
5. Tapio Kuula, Fortum,
911 545 euroa / vuosi

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Kuinka paljon merkitseekään nauru!
Se on salakirjoituksen avain, sen avulla pääsemme selville koko ihmisestä.

Kahdesta asiasta voi eläimiä kadehtia:ne eivät pelkää tulevia
onnettomuuksia eivätkä välitä ihmisten puheista.

On helppoa olla miellyttävä kun elämä soljuu laulun lailla.Mutta todellinen elämäntaituri on se,joka hymyilee kun kaikki menee päin seiniä.

Mitään emme anna niin halvalla kuin neuvoja.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Taiska - Haltin häät 1976
http://www.youtube.com/watch?v=_2T7bc81s7c&feature=related

Armi ja Danny - Kaiken sulle antaisin 1977
http://www.youtube.com/watch?v=LfbJX1T-6R0&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 105,1 kg, verenpaine 167 / 104, lepopulssi 60. Uinti 500 m / 60 000 m.

Loppukevennys

Mies oli saanut pestin sirkuksen posetiivariksi.
- Onko posetiivin soittaminen vaikeaa, kysyi vaimo illalla.
- On siinäkin omat niksinsä. Jos kampea rupeaa vääntämään väärään suuntaan, se lähtee irti.

Miksi orava ei osannut ratkaista sanaristikkoa?
- Siinä oli liikaa pähkinää purtavaksi.

Miksi hipit menivät sekaisin katsottuaan tv:tä?
- Kuulivat säätiedotuksesta, että uusi pilvilautta lähestyy Suomea lounaasta.

Mies huokaa:
- Eilen oli tosiaan sysimusta päivä. Ensin tuli jälkiverolappu, sitten anoppi tuli kylään ja lopuksi vielä poika oli saanut ainekirjoituksesta kuutosen.
- No ei se kuutonen nyt niin paha ole.
- On se! Minä kirjoitin sen aineen.

Miksi sanotaan havajilaisista kukkaseppeleistä vastaavaa tervetuliaisseremonian johtajaa?
- Leipomoksi.

Mies palasi kotiin ja löysi vaimonsa vieraan miehen kanssa sängyssä.
- Tämän sinä kyllä vielä maksat, ärhenteli aviomies vieraalle.
- Olen jo maksanut, vastasi vieras.

Slammer Magazine - Kalajoki X-Games 2011
http://www.youtube.com/watch?v=8bPjSqupWWE

Kalajoki X-games 2011 BigAir kisan parhaat palat
http://www.youtube.com/watch?v=1mrNxdLhmys&feature=related

perjantai 29. heinäkuuta 2011

PE 29.07.2011


















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 18 C, tuuli pohjoisesta 4 m /s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 93 %. Lämpötila päivällä + 22 C . Aurinko nousee 04.18 ja aurinko laskee 22.40. Päivän pituus 18 t 22 min..

Tapahtumat

Olen muuttopuuhissa ja muutossa joutuu käymään omaisuuttaan läpi. Löysin asiapapereiden joukosta LB-Sanomat vuodelta 1988. Se on yritykseni Leiribaari Ky:n henkilökunnan tekemä lehti. Näin henkilökunta kirjoittaa lehdessä:

Mikä on LB???

Monet LB-elittiin vihkiytymättömät ihmettelevät varmasti, että mikä on tämä kummallinen ja outoja tunteita herättävä LB, josta koko Leiribaarin henkilökunta puhuu, niin työajalla kuin sen ulkopuolellakin. LB:tä peittävä salaisuuden verho avautuu nyt ensimmäisen kerran...
Suomen suosituimman leirintäalueen sydämessä sijaitsee kullanhohtoinen, urbaani, idyllinen maailmanmatkaajien monitoimipalvelupiste erittäin palvelualttiine työntekijöineen. Tuletpa sitten kahvioon, kioskiin, myymälään, kampamoon, postiin, grilliin, keittiöstä ja pizzeriasta puhumattakaan, tiedät tulleessi paikkaan, jossa sinua palvellaan ystävällisesti, mutta tehokkaasti. MOTTO: ”Mitä et LB:stä löydä – sitä et tarvitsekaan !!!”
Mitä LB:ssä ei ole, kysyn vain!? No... on kaksi asiaa joita ei oo, eikä tuu, mutta voitaisiin kyllä tilata; eli yleinen WC ja keskiolut! (mutta toisaalta, kun ei ole keskiolutta ei tarvita WC:täkäään...)

LB-Sanomien toimituksen tarkoituksena oli saada lehteen myös suuren johtajamme haastattelu, mutta suunnitelma valitettavasti romuttui kesäsesonkien kiireiden vuoksi. Eipä silti, kaikki varmasti tietävät tämän johtajamme (varsinkin tänä kesänä) vallitsevan iloisen luonteen.
Hän kasvoi pienestä pojasta suureksi BUSINESS-mieheksi. Hän kiitää tuon tuostakin mustalla paholaisellaan dollarihymy huulillaan. Hän on kakkien turistien sankari, aikamme legenda.. -ÖRKKI ÄHÖN LAIDA -

Lopputurinat: Haluamme täten kiittää erityisesti reilua työnantajaamme mukavasta kesätyöpaikasta. LB:ssä työskentely on avartanut näköalojamme asiakaspalvelun ja matkailunkin parissa. Olemme ennen kaikkea oppineet mitä vaatii joustava, tasapuolinen ja reilu yhteistyö. Olemme myös tulleet huomaamaan, että hyvällä huumorintajulla kyllä selviää tilanteesta kuin tilanteesta, ja kuinka suuri merkitys sillä onkaan mutkattoman yhteispelin (LB-hengen luojana).
Kiitokset myös kaikille LB:n työnteijöille, jotka saiva tämän HELTEISEN ja toisinaan (!) kiireisenkin kesän kulumaan suuremmitta kommelluksitta. Rajaton kärsivällisyys ja itsekuri kasvoi itse kullakin, mutta sehän on vain hyvä asia.
Olemme tosiaankin olleet kuin yhtä suurta perhettä ja kaikille jäi varmasti mieleenpainuvat muistot tästä ennätyksellisestä kesästä. Toivotamme näin toisillimme menestystä ja rautaista terveyttä tuleville vuosille!!! JA NÄHHÄÄN KO TAVATAAN !!!

Uutiset

Centrum Balticum -säätiön johtaja, tohtori Esko Antola asettaa keskustan äänenkannattajan Suomenmaan haastattelussa kyseenalaiseksi sen, saiko Suomi sittenkään läpi vaatimiansa vakuuksia Kreikan uudesta laina-avusta.– Pääministerit sopivat sitä sun tätä, mutta sitten kun he menevät kotiin, he puhuvat sillä tavalla, että se tyydyttää kotimaista yleisöä. Aivan kuten meillekin on sanottu, että olemme saaneet vakuudet. Loppujen lopuksi käy ilmi, että on suullisesti luvattu, että voimme saada ne sitten joskus, Antola laukoo haastattelussa. Suomessa uutistoitiin laajasti noin viikko sitten, että Suomi olisi saanut vaatimansa vakuudet Kreikka-lainalle.

Rakennusliitto, poliisi ja työsuojeluviranomaiset ryhtyvät selvittämään väitteitä puolalaistyöntekijöiden työoloista Rautaruukin Raahen tehtaalla. - Puolalaiset kertoivat haastatteluissa, että heille maksetaan 3–4 euron tuntipalkkaa. Hänen mukaansa puolalaiset työntekijät ottivat yhteyttä Rakennusliittoon ja kyselivät, onko oikein, että he saavat niin pientä tuntipalkkaa. Poliisi halusi selvittää asiaa ja lähti siksi mukaan tarkastuskäynnille.

Yhdysvaltain talous on kasvanut arvioitua hitaammin. Huhti-kesäkuun talouskasvu oli perjantaina julki tulleiden lukujen mukaan 1,3 prosenttia, selkeästi alle odotusten. Suomalaisarvion mukaan tahti on kestävälle taloudelle aivan liian matala.Yhdysvalloille elintärkeää yksityistä kulutusta ovat suitsineet bensan hinnannousu ja tulojen polkeminen lähes paikallaan. Samalla Yhdysvaltain kauppaministeriö korjasi tammi-maaliskuun talouskasvun vain 0,4 prosenttiin. Yhdessä alkuvuoden bkt-kasvuluvut näyttävät synkimmiltä sitten taantuman päättymisen kaksi vuotta sitten.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
http://www.promerit.net/avainsanat/erkki-aho/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/
Markus Jansson http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari http://www.mikkoniskasaari.fi/
Antti Heikkilä http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=224

Päivän mietelause

Jumala ei voi olla kaikkialla, siksi hän loi äidin. (Tuntematon)
Ei ikä estä viisastumasta. (Aiskylos)
Tänään on loppuelämäsi ensimmäinen päivä – juhli sitä. (Tuntematon)
Aika parantaa sen, mihin järki ei pysty. (Seneca)

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Eija Kantola - Tietä kaitaa
http://www.youtube.com/watch?v=_iriqY-sVMY&feature=related

Laila Kinnunen - Niin paljon kuuluu rakkauteen
http://www.youtube.com/watch?v=z0IQFc1zpY4&feature=related

Marion - Rakkaus on hellyyttä
http://www.youtube.com/watch?v=OfIc0n9q1hU&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 104,9 kg, verenpaine 165 / 104, lepopulssi 53. Uinti 500 m / 59 500 m. Pyöräily 23 km / 1671

Loppukevennys

- Etsin tyttöä, joka ei ole kevytkenkäinen, ei juo, ei polta eikä tanssi.
- Minkä tähden?

Mitä eroa on miehellä ja naisella?
- Nainen haluaa yhden miehen tyydyttävän hänen kaikki tarpeensa, mies haluaa kaikkien naisten tyydyttävän hänen yhden tarpeensa.

- Isi, jos annat kympin, voin kertoa mitä postimies aina sanoo äidille.
- Tässä on, sano heti.
- Postinne olkaa hyvä, rouva.

Mitä mieheltä puuttuisi, jos ei olisi joulua, isänpäivää ja syntymäpäivää?
- Monta pulloa partavettä.

Valko-Venäjällä Lukashenkon puolueen kassakaappiin oli murtauduttu. Kansanmiliisi tuli tutkimaan tapahtunutta.
- Veivätkö rosvot paljon rahaa? miliisi kysyi sihteeriltä.
- Rahaa ei hävinnyt lainkaan, sihteeri totesi.
- Sitten varmaankaan mitään muutakaan arvokasta ei viety.
- Kyllä vain! Ensi vaalien tulokset!

Monennellako nykäisyllä moottorisaha lähtee käyntiin?
- Viimeisellä.

Kalajoen Juhannus 2007 (Kikkis)
http://www.youtube.com/watch?v=GldPjHC058o

Kalajoki 2007
http://www.youtube.com/watch?v=OZ7EvLt1S7M

Kalajokimiitti -07
http://www.youtube.com/watch?v=KmsvPdU_LBE&feature=related

torstai 28. heinäkuuta 2011

TO 28.07.2011



















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 14 C, tuuli pohoisesta 1 m /s, suhteellinen kosteus 98 %. Lämpötila päivällä + 23 C. Aurinko nousee 04.15 ja aurinko laskee 22.44. Päivän pituus 18 t 28 miin.

Tapahtumat

Tein vastineen Kalajoki-lehden uutisointiin omilla sivuillani. Katso
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2011/07/mita-kalajoki-lehti-ei-kertonut.html

Kävin katsomassa naisten 3-sarjan jalkapallo-ottelua Kalajoen Pallo – Kokkola F 10 2. Vieraat olivat vajaalla joukkueellakin parempia.

Kalajoki-näyttelyssä on käynyt tänä kesänä jo n. 5000 kävijää.

Uutiset

Suomessa on saatu nauttia ennätyslämmöstä tänä kesänä. Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että kesäkuun alusta mitattuna keskilämpötila on korkein 23 vuoteen.

Venäjällä on syttynyt maastopaloja eri puolilla maata helleaallon seurauksena. Hätätilaministeriön tiedossa on 220 paloa. Rostovissa metsäpalo on aiheuttanut poikkeustilanteen, kun toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtelevät tulessa.

Myös poliisin hätäkeskuksen toiminta on saanut kritiikkiä Norjassa. Kahden Utøyalla olleen nuoren isä kertoo, että hätäkeskus komensi lasta soittamaan itse saarelta, kun isä oli yrittänyt kertoa ammunnasta. Geir Johnsen sai tyttäreltään puhelun, jossa kerrottiin ammunnasta. Huolestunut isä soitti välittömästi poliisille, mutta totesi puhuvansa kuuroille korville.- Minua ei todellakaan uskottu, kun selitin, mitä tyttäreni oli kertonut Utøyalta. Minulle sanottiin, että jos niin on, lasten pitää soittaa poliisille itse. Rukoilin heitä ottamaan minut tosissaan, Johnsen kertoo Fremover-lehdelle

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Vahvin on se, joka hallitsee itsensä. (Seneca)
Se, joka sijoittaa omaisuutensa aivoihinsa, on suojassa rosvoilta. (Benjamin Franklin)
Ihmisistä opit enemmän kuin kirjoista. ( Sir Thomas Overbury)
Uskokaa kokenutta (Vergilius)

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Eurovision 1961 - Laila Kinnunen - Valoa ikkunassa
http://www.youtube.com/watch?v=K0qrZXmpj1g&feature=related

Eurovision 1962 - Marion Rung - Tipi-tii
http://www.youtube.com/watch?v=LzCUvzfHX50&feature=related

KIRKA "Hengaillaan" EUROVISION 1984 ( FINLAND )
http://www.youtube.com/watch?v=5G_vnjEL9R4&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 104,6 kg, verenpaine 181 / 112, lepopulssi 62. Pyöräily 60 km / 1642 km. Uinti 500 m / 59 000 m.

Loppukevennys

- Mitä maksaa hampaan poisto, kysyi mies hammaslääkärissä.
- Sata euroa, lääkäri vastasi.
- Mitä? Sata euroa minuutin hommasta, mies kauhisteli.
- Voin minä hitaamminkin vetää, lääkäri totesi.

Mies totesi parturille, joka palveli häntä ylen kovakouraisesti.
- Voitte leikata ne hiukset, joita ette saa juurineen irti.

Kaksi vanhusta istui vanhainkodin pihamaalla keinussa.
- Kuulehan Jaska. Minä olen nyt 83, mutta tunnen itseni alle kolmekymppiseksi. Miltä sinusta tuntuu?
- Minä tunnen itseni vastasyntyneeksi.
- Niinkö? Vastasyntyneeksi?
- Niin. Ei tukkaa, ei hampaita ja laskin juuri housuihini.

Kaksi vastavalmistunutta lääkäriä käveli kaupungilla. Heidän edellä käveli mies, joka laahasi jalkaa. Lääkärit alkoivat arvailla, mikä miestä vaivasi.
- Hän on varmaan menettänyt jalkansa sodassa.
- Sillä on nivelsiteet poikki. Hetken kinasteltuaan he päättivät mennä kysymään mieheltä, joka sattumalta oli pappi. Pappi nosti käsiään ja sanoi:
- Me kaikki kolme olemme väärässä. sinä luulit, että olen menettänyt jalkani sodassa ja sinä luulit, että nivelsiteeni on mennyt poikki ja minä luulin, että pieru on kuivaa.

Mitä eroa on lehmällä ja sonnilla?
- Sonni hymyilee kun sitä lypsetään.

Sinun olisi jo korkea aika mennä naimisiin, sanoi isä 30-vuotiaalle pojalleen.
- Menen naimisiin kahden viikon kuluttua, poika vastasi.
- Ja kuka on onnellinen valittusi? isä uteli.
- Naapurin Petteri.
- Mitä hemmettiä, ethän sinä voi mennä hänen kanssaan naimisiin, hänhän on demari!

Ilotulitus @ Hiekkasärkät, Kalajoki
http://www.youtube.com/watch?v=Z_Y5WwuMBzg

Kalajoen Venetsialaisten ilotulitus 2010
http://www.youtube.com/watch?v=0D_XpyTteJ8&feature=related

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

KE 27.07.2011



















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 18 C, tuuli lännestä 1m / s, suhteellinen kosteus 83 %, Lämpötila päivällä + 22 C, Aurinko nousee 04.12 ja aurinko laskee 22.47. Päivän pituus 18 t 35 min.

Tapahtumat

Kävin tänään Rautiossa tapaamassa äitiäni. Tänään Kalajoki-lehti kirjoitti koko sivun jutun kunnianloukkausasioistani. Minusta on erittäin raskasta se, että kirjoitetaan vain ns. virallinen totuus asioista. Ehkä toimittajien ammattitaito ei riitä tutkivaan journalismiin. Kalajoki-lehti mustaa tällä tavalla mainettani ja se on minulle erittäin raskas asia. Se ei ole ainoastaan minulle, vaan myös lähiomaisilleni sekä erityisesti vanhalle äidilleni, joka ottaa asiat aina todella raskaasti.

Olen auttanut ulkomaalaisia maahanmuuttajia heidän asioissaan. Ihmettelen suuresti työvoimaviranomaisten toimintaa ja KELAn toiminnan hitautta. Miksi koulutuksia maahanmuuttajille ei järjestetä Kalajoella, vaikka Kalajoella on jo noin 200 maahanmuuttajaa? Nyt koulutuset ovat Kokkolassa.

Sain tänään Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden tuomion. Tuomion piti tulla huomenna 28.07.2011 klo 11.00, mutta jostain syystä tuomionantoa oli nopeutettu. Minulla oli tarkoitus tehdä tänään etukäteen tyytymättömyyden ilmaisu asiassa, mutta en ehtinyt sitä tekemään, koska tuomio annettiin jo päivää ilmoitettua aikaisemmin. Valitan asiasta Rovaniemen hovioikeuteen ja lähetän tuomionpurkuhakemuksen suoraan korkeimpaan oikeuteen heti kun ehdin sen tekemään. Pyrin tekemään sen mahdollisimman pian. Tuomio oli etukäteen odotettu, koska 95 prosenttia tuomioistuinten tuomioista on syyttäjän vaatimusten mukaisia. Oikeudenkäynnissä ja varsinkin asioiden esitutkinnassa sekä syyttäjä toiminnassa oli niin paljon virheitä, että asian kanssa varmasti mennään vaikka EU-tuomioistuimeen saakka.
Suoralta kädeltä voin nimetä oikeusprosesissa seuraava virheet sekä merkittävät asiat:
1. Esitutkinta tehtiin esitutkintalain vastaisesti. Laitoin asiassa aineistoa sähköpostitse tutkija Jyrki Rajaniemelle ja vein hänelle merkittävän määrän todistusaineistoa mukanani kuulusteluun. Tutkija Jyrki Rajaniemi kieltäytyi vastaanottamasta todistusaineistoa ja kieltäytyi myös kirjoittamasta sellaista kuulustelukertomusta kuin minä sanelin. En allekirjoittanut kuulustelukertomusta, koska se ei vastannut kuulustelun kulkua. Myöskään sähköpostitse lähettämääni aineistoa ei ollut esitutkintamateriaalissa mukana. Tämän perusteella minun on syytä epäillä tutkija Jyrki Rajaniemeä virkarikoksesta. Rikoksen avulla tehty oikeustoimi on mitätön.
2. Lähetin todistusaineistot ja selvitykset sähköpostitse tutkinnanjohtaja Jonny Paanaselle. Jostain syystä myös tämä aineisto puuttui esitutkintamateriaalista. Minun on syytä epäillä tutkinnanjohtaja Jonny Paanasta virkarikoksesta.
3. Syyttäjä Esa Mustonen oli varmasti esteellinen toimimaan syyttäjänä, koska oli tietoinen vakavista rikoksista ja oli saanut todistusaineistot ja selvitykset asioista moneen kertaa, mutta oli jättänyt kaikki asiat syyttämättä. Ilmeisesti hän suojeli syyttäjä Sulo Heiskarin rikollista toimintaa ja tutkinnanjohtaja Raimo Ollilan toimintaa. Saamani informaation perusteella Ollila ja Mustonen ovat uskonveljiä. Olin tehnyt syyttäjä Esa Mustosen esteellisyydestä oikeudenkäyntiväittämän, mutta oikeus jätti käsittelemättä oikeudenkäyntiväittämän syyttäjän esteellisyydestä, koska syyttäjäksi oli yhtäkkiä vaihtunut Kati Alkula.
4. Syyttäjän tulee lain mukaan valvoa oikeudenkäynnin lainmukaisuutta. Kysyin syyttäjä Kati Alkulalta, oliko hän saanut tutkijalle ja tutkinnanjohtalle lähettämäni aineiston. Hän tunnusti, ettei ole saanut aineistoa, mutta katsoi, että hän siitä huolimatta voi toimia syyttäjänä. Mielestäni ja minun oikeustajuni mukaan, jos syyttäjä ei ole perehtynyt esitutkintamateriaaliin, niin ei hän voi toimia syyttäjänä asiassa. Nyt syyttäjä Kati Alkula hyppäsi liikkuvan junan kyytiin ja jatkoi esteellisen syyttäjän tekemällä aineistolla. Minulla on perusteltu syy epäillä, että syyttäjä Kati Alkulaa virkavirheestä
5. Olin tehnyt Ylivieska-Raahen käräjäoikeudelle oikeudenkäyntiväittämän syyttäjä Esa Mustosen ja käräjätuomari Heikki Sneckin toiminnasta. Konkurssiasiassani käräjätuomari Heikki Sneck jätti kuulemisasiassa kokonaan käsittelemättä oikeuteen lähettämäni aineiston ja avaamatta siinä olevat linkit. Nyt käräjätuomari Heikki Sneck käsitteli samoja asioita toiseen kertaan ja jätti oikeudenkäyntiväittämäni tulostuksesta linkit avaamatta niin syyttäjälle kuin vastapuolelleni ja myös jätti itsekin niihin perehtymättä. Minulla on nyt perusteltu syy epäillä, että käräjätuomari Heikki Sneck menetteli lainvastaisesti jättäessään linkit avaamatta ja todistusaineistot tulostamatta myös syyttäjälle ja toimi esteellisenä, koska henkilökohtaisessa konkurssiasiassani jätti todistusaineistot tulostamatta ja linkit avaamatta. Asian käsittely ei siis ollut asiakirjani mukainen, koska linkit jätettiin avaamatta ja niihin perehtymättä. Päätös tehtiin kokonaan toisesta aineistosta minkä olin käräjäikeudelle lähettänyt. Erikoista oli se, että syyttäjä sai aineiston vasta oikeudenistunnossa.
6. Erikoista oikeudenkäynnisä oli se, että käräjätuomari Heikki Sneck valitsi syytetyn todistusaineistosta ne todisteet, joita syytetty sai esittää oikeudelle. Menettely on varmasti oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vastainen, sillä syytetyn olisi pitänyt saada itse esittää omat todistusaineistonsa ja oikeuden olisi pitänyt ottaa kantaa esitettyyn todistusaineistoon. Nyt syytetyltä estettiin todistusaineiston esittäminen ja näinollen oikeus ei voinut ottaa kantaa todistusaineistoon.
7. Markku Kosken asianajaja Timo Hautamäki oli vaihtanut puolta yllättäen. Hän oli minulla aikaisemmin asianajajana ja oli tarkasti perehtynyt mm. PR-talojen konkurssivyyhteen ja siinä ilmenneisiin rikoksiin. Hän oli kuitenkin jättänyt nämä vakavat rikokset edelleen hoitamatta, vaikka rikoslaki edellyttää vakavien rikosten osalla toimenpiteitä.
8. Ylivieska-Raahen käräjäoikkeuden istunnossa todistettiin Alavieskan Puurakenne Oy.n konkurssipesän törkeät petokset ja PR-Teollisuus Oy:n konkurssi laittomaksi. Tilaan välittömästi kaikki oikeudenkäynnin asiapaperit.
9. Markku Koski tunnusti oikeudeistunnossa, että hän on sanout, että Keran apuolaisjohtaja Seppo Arponen oli luvannut pelastaa hänet ja Arponen oli moittinut häntä voimakkaasti siitä, että Koski meni mukaan yritykseen, joka oli markkinoilta poistettavien listalla. Saman asian voi todistaa Heino Virta, P.A., ja Tapani Kääntä minun lisäkseni. Tämä on äärettömän tärkeä asia, koska sen avulla rikostutkinnat on saatava uudelleen käyntiin.
10. Jokilaaksojen poliisilaitos on varmasti esteellinen tutkimaan asioitani johtuen entisen poliisipäälikkö Kaarlo Similän väärästä lausumasta asioissani Ylivieskan käräjäoikeudelle, poliisipäällikkö Petri Oulasmaan todella törkeästä teosta, jolla hän on aihettanut minulle ehdottoman tuomion väärillä tiedoilla tehdyllä syytteellä. Lisäksi on otettava huomioon Ylivieskan poliisin Raimo Ollilan todella törkeät virkarikokseksi epäiltävät teot asioissani.
11. Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden toimivaltaisuutta asioissani on syytä epäillä johtuen käräjätuomareiden toiminnasta asioissani. Heitä on syytä epäillä monista virkarikoksista, koska kaikki ovat olleet tietoisia tutkijoiden ja syyttäjien esteellisyydestä sekä PR-talojen konkurssivyyhden rikoksista, muun muassa Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän törkeästä petoksesta sekä PR-Teollisuus Oy:n laittomasta konkursista sekä muista siihen liittyvistä rikoksista.
12. Ylivieskan käräjäoikeuden luotettavuutta heikentää se, että Ylivieskan käräjäoikeuden tiedottajana on toiminut syyttäjä Sulo Heiskari, jonka rikokset on jätetty tutkimatta, vaikka näytöt ovat kiistattomat.

Uutiset

Tasavallan presidentti Tarja Halonen on kommentoinut Norjan tapahtumia Yle Uutisille ja MTV3:lle.
Halonen sanoo MTV3:lle pitävänsä mahdollisena, että Norjan tapaus vaikuttaa esimerkiksi valtion päämiesten turvallisuusjärjestelyihin Suomessa. Halonen kehottaa pohtimaan, mitä voitaisiin tehdä poliittisen johdon ja yleisötapahtumien turvaamiseksi paremmin. ››

Norjan joukkomurhaaja Anders Behring Breivik oli vapaamuurareiden jäsen, vahvistaa vapaamuurareiden Suomen suurloosin pääsihteeri. Breivik kuitenkin erotettiin jäsenyydestä välittömästi tekojensa tultua julki.Suomen suurloosin pääsihteerin Ahti Siltasen mukaan Breivik on ollut vapaamuurareiden jäsen vuodesta 2008. Tieto on saatu Norjan vapaamuurareilta. Breivik itse kirjoittaa päiväkirjassaan olleensa jäsen jo viisi vuotta. Hän sanoo, että hänet olisi kutsuttu tasolle 4 - 5, mutta "kieltäytyneensä ajanpuutteen vuoksi". Breivik esiintyy vapaamuurareiden rituaaliasussa valokuvassaan.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/


Päivän mietelause

Parhaiten käyttää elämänsä kun kuluttaa sen johonkin sellaiseen, mikä jää eämään vielä jälkeenpäin. (William ames)
Paras perintö, jonka vanhemmat voivat lapselleen antaa, on muutama hetki ajasta joka päivä. (O.A. Battista)
Viisaan opettajan ohje lapselle. Joka kerran kun kohotat kätesi, SINÄ päätät lötkö vai silitätkö. (Vuokko Niskanen)
Lapset ovat perheen käyntikortti (Tuntematon)

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Reijo Taipale - Tango Humiko
http://www.youtube.com/watch?v=rhFa2RwACeA&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 106,1 kg, verenpaine 178 /111, lepopulssi 56. Uinti 500 m / 58 500 m. Pyöräily 55 km / 1582 km.

Loppukevennys

Mieheni perii tänä vuonna ainakin miljoona euroa, nainen leuhki vanhalle koulutoverilleen.
- Älä ihmeessä. Sinullahan on käynyt säkä naimiskaupassa!
- Niin, mieheni on ulosottomies.

Helsinkiläisen autoilijan motto: jalankulkija on etuoikeutettu vain tullessaan oikealta ambulanssissa.

Isä ja poika ovat kävelyllä. Yhtäkkiä isä kysyy pojalta:
- Kävelenkö liian nopeasti?
- Et sinä, huohottaa poika, mutta minä kävelen.

- Vieläkö opettaja on sairas, vai joko hän on parempi?
- Kyllä hän on jo terve, mutta ei valitettavasti yhtään parempi.

- Meidän äiti aloitti laihdutuskuurin ja meni ratsastamaan.
- No, onko se laihtunut?
- Ei, mutta hevonen on.

Mies juoksi tohkeissaan asemalla junanlähettäjän luokse.
- Sanokaa pian milloin juna lähtee.
- Riippuu siitä minne olette menossa.
- Vessaan.

Oy Kati Ab Kalajoki
http://www.youtube.com/watch?v=2DnG2jwS4PE&feature=related

Kalajoki 2010 Finaali GFT/Beach - Roskasakki
http://www.youtube.com/watch?v=B86zjPWJzxk&feature=related

tiistai 26. heinäkuuta 2011

TI 26.07.2011















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 17 C, tuuli etelästä 2 m /s, suhteellinen kosteus 81 %. Lämpötila päivällä + 24 C. Aurinko nousee 04.09 ja aurinko laskee 22.50. Päivän pituus 18 t 41 min.

Tapahtumat

Lähetin vähemmistövaltuutetun hoidettavaksi valtakunnansyyttäjäviraston 22.7.2011 tekemän päätöksen 44/41/11. Ratkaisun on tehnyt apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen Mika Illman. Päätös on varmasti yleisen oikeustajun vastainen, koska se rikkoon kiistattomasti Euroopan Ihmisoikeussopimusta. Jos Suomessa oikeus- ja poliisiviranomaiset noudattaisivat Suomen lakia niin Suomi tulisi toimeen vähintäänkin puolta pienemmillä oikeus- ja poliisihallinnon kuilla ja organisaatioilla.

Kävin katsomassa IV-divisioonan jalkapallo-ottelun K-Pallo – No Stars. Vieraat olivat parempia.

Uutiset

EU valmistelee pommien tekemiseen sopivien kemikaalien vähittäiskaupan tiukentamista. Listalle on koottu reilut kymmenen ainetta, joita maailmalla eniten käytetään omatekoisten räjähteiden valmistamiseen. Osalle listan kemikaaleista on tulossa tiukat pitoisuusrajat, joita vahvempana niitä ei saa yleisesti kaupata. Näitä kemikaaleja saisi puhtaina vain hankintaluvalla.Lisäksi myyjälle tulisi velvollisuus ilmoittaa kemikaalien epäilyttävistä ostoista kansalliselle valvojalle.

Perinteisen kotipolttoisen pontikan teko on loppunut Suomessa lähes kokonaan. Aikoinaan ankarasti vainottu nautintoaine ei ole enää ongelma poliisille eikä kansanterveydelle.1960–70-luvulla tislaus siirtyi pikkuhiljaa kaupunkeihin. Sekin toiminta hiipui, kun pientislausvälineitten myynti ja markkinointi kiellettiin.Lopullisen niitin antoi tällä vuosikymmenellä halpa viina. Alkoholin verotusta laskettiin reilusti vuonna 2004, ja lisäksi suomalaiset tuovat halpaa viinaa Venäjältä ja Virosta.

Maaseudulla eläminen voi olla mukavaa – jos omistaa auton. Maalta pääsee yhä harvemmin linja-autolla kuntakeskukseen tai taajamasta toiseen. Liikenne- ja viestintäministeriöstä kerrotaan, että bussien vakiovuoroliikenteestä karsitaan suunnilleen kolmannes parissakymmenessä vuodessa. Suomen 35 000–40 000 vuorosta loppuu ainakin yli 500 vuosittain.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Pidä itsesi pystyssä, älä anna muiden tehdä sitä. (Marcus Aurelius)
Älä itke, aläkä raivoa. Ymmärrä. (Baruch Spinoza)
Kun ihminen alkaa ymmärtämään itseään, hän alkaa elää.(Norwin G. McGranaham)
Esittämällä ihanneminääsi muutut ennenpitkää sen kaltaiseksi. (Norman Vincent Paele)

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Reijo Taipale - Hiekkaa
http://www.youtube.com/watch?v=9SaVfVNtDoo&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 104,3 kg, verepaine 189 / 98, lepopulssi 51. Uinti 500 m / 58 000 m. Pyöräily 26 km / 1527 km

Loppukevennys

Rita valittaa ystävättärelleen:
- Olen aina niin hirvittävän hermostunut.
- No kokeile Dolorexia.
- Selvä - missä hän asuu?

Mitä laihialaiset tekevät kun on kova pakkanen?
- Lämmittelevät kynttilän vieressä. Mitä he tekevät kun pakkanen kiristyy?
- Sytyttävät kynttilän.

Mikä on märkä, mutainen ja haisee oksennukselta ja virtsalta?
- Rockfestareiden leirintäalue.

Päällikkö sihteerilleen:
- Istutko sinä täällä kädet ristissä, kun minä olen poissa?
- En suinkaan, kyllä minulla on käsityö mukanani.

- Joko kitinä appiukkosi autosta on loppunut?
- On, viikko sitten. Hän sai eron anopistani.

Herra tuli kirjakauppaan.
- Haluaisin ostaa kirjan.
- Saisiko se olla jotakin kevyttä?
- Ihan samantekevää, autoni seisoo aivan oven edessä.

Tractor pulling Finland Kalajoki 31.7.2010
http://www.youtube.com/watch?v=stMriIhheSg&feature=related

Kalajoen juhannus leiri vuosimallia 2010
http://www.youtube.com/watch?v=RHpKT0fvLNs&feature=related

maanantai 25. heinäkuuta 2011

MA 25.07.2011















Kuva pyörälenkiltä. Tänään tuli 1500 pyöräilykilometriä täyteen tälle kesälle.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 14 C, tuuli etelästä 4 m / s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 84 %. Lämpötila päivällä + 22 C. Aurinko nousee 04.05 ja aurinko laskee 22.53. Päivän pituus 18 t 48 min.

Tapahtumat

Kävin tänään Ylivieskassa ostamassa huonekaluja uuteen kotiin.

Uutiset

Perussuomalaiset ylivoimaisesti suosituin puolue
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/HS-gallup+Keskustan+alam%C3%A4ki+jatkuu/1135268023987

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero kannustaa suomalaisia ilmoittamaan aktiivisesti rikollisesta toiminnasta tai siihen viittaavista asioista. Poliisilla on rajalliset mahdollisuudet torjua rikollisuutta muun muassa puuttumalla nettikirjoitteluun.
Erkin kommentti: Olen yrittänyt jo yli 16 vuotta ilmoittaa poliisille, vatakunnansyyttäjlle ja laillisuusvalvojille rikoksia, mutta mitään ei tapahdu. Rikolliset poliisit ja syyttäjät sekä muut rikolliset saavat yhä jatkaa vapaasti rikollista toimintaansa poliisin ja laillisuusvalvonnan sekä valtokunnansyyttäjäviraston erityissuojeluksessa. Poliisi siis suojelee rikollista toimintaa ja peittelee rikoksia. Onko tämä Suomen kansan edun mukaista toimintaa verovaroilla ja virkavastuulla? Katso Kirottu salaisuus http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2011/07/kirottu-salaisuus_16.html

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Tyhmiä kysymyksiä ei ole. Tyhmyys alkaa sillä hetkellä, kun lakkaamme kyselemästä. (Charles Proterus Steinmerts)
Kasvatuksen salaisuus on oppilaan kunnioitus (Ralph Wildo Emerson)
Nuoruus tulee vain kerran elämässä.(Henry Longwellow)
Ei koulua varten vaan elämää varten. (Seneca)

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Esko Rahkonen - Satumaa
http://www.youtube.com/watch?v=oTfubtD-AkE&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 106,2 kg, verenpaine 177 /106, lepopulssi 55. Uinti 500 m / 57500 m. Pyöräily 20 km / 1501 km.

Loppukevennys

Urheilijat keskustelivat:
- Miten sait rahat kasvuhormoniin?
- Ne pisti mua halvalla.

Lääkäri kysyi Mäkiseltä että kärsiikö hän jalkasienestä. - No en minä siitä juuri nautikaan, sanoi Mäkinen.

Äiti, sinun pitäisi joskus nähdä, kuinka hauskasti isä ja uusi apulainen tekevät sitruunalimonaadia.
- Miten niin?
- No, Doris pitää sitruunaa ja isä puristaa Dorista.

- Minun työpaikallani tyhjennettiin tänään henkilökunnan ehdotuslaatikko, sihteeri kertoi miehelleen.
- No miten siinä kävi? Tuliko hyviä ehdotuksia?
- Tuli. Johtajalle kaksi ja minulle viisikymmentäkuusi.

Mies tunsi, ettei firman pomo arvostanut häntä kylliksi. Hän marssi pomonsa pöydän ääreen ja löi nyrkin pöytään:
- Vaadin palkankorotusta! Teen täällä kahden miehen työt.
- Palkankorotusta ette kyllä saa, pomo sanoi, mutta kerro kuka se toinen mies on, niin annan hänelle heti potkut.

- Minunkin pitäisi saada palkkaa kykyjeni mukaan!
- Valitettavasti se ei ole mahdollista. Minimipalkkaa ei saa alittaa.

Kalajoki - ympäri vuoden
http://www.youtube.com/watch?v=8HQ4WnWcBWs

Movetron - Ei Kenenkään Maa LIVE @ Kalajoen juhannus 2008
http://www.youtube.com/watch?v=0hzXg76JdP8

KAM - Artema Kalajoki. Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä
http://www.youtube.com/watch?v=keu15acrnkI

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

SU 24.07.2011
















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 19 C, tuuli lounaasta 3 m /s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 8 %, lämpötila päivällä + 20 C ja runsasta sadetta. Aurinko nousee 04.02 ja aurinko laskee 22.57. Päivän pituus 18 t 54 min.

Tapahtumat

Tänään Kalajoki-näyttelyssä oli runsaasti kävijöitä. Esittelin heille näyttelyä. Kalajoen Nuorisoseuran esimiehen Janne Siipolan muotokuva Kalajoki-näyttelyssä. Muotokuvan on maalannut taitelija Markku Hakola.

Tänään oli Kallan karikokous. Näin Kallan karien itsehallinto on yhä edelleen voimissaan. Kallan kareilla on samanlainen itsehallinto kuin Ahvenmaalla. Ahvenanmaa on hakenut ja saanut Euroopan Unionin jäsenyyden. Kallan karit ei ole hakenut EU:n jäsenyyttä eikä näin ollen ole EU:n jäsen. Kallan karit on EU:n ukopuolista aluetta. Toivottavasti tämä asia osataan Kalajoen matkailun markkinoinnissa jatkossa hyödyntää paremmin.

Bulgarialainen ystäväni esitteli minulle kyykäärmettä. Hän oli ottanut kyykäärmeeltä myrkkyhampaat pois ja näin käärme oli vaaraton. Hän kertoi oppineensa Bulgariassa tämän taidon ja hankkineensa Bulgariassa rahaa sillä, että oli ottanut käärmeiltä myrkkyhampaat pois ja myrkyn myös. Myrkyn hän oli myynyt siellä lääketehtaalle.

Uutiset

Norjan joukkosurmaajaksi tunnustautuneen 32-vuotiaan miehen isä Jens Breivik kertoo, että hän on ollut viimeksi yhteydessä poikaansa vuonna 1995 eli 16 vuotta sitten.
http://www.iltasanomat.fi/haku/?focus=tag&search-term=Oslon+pommi

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Vain pikkupojat ja vanhat miehet tuhahtelevat rakkaudelle. (Louis Auchineloss)
Jos nuoruus on vailla tulta, siitä seuraa vanhuus vailla kokemuksia (Charles Caleb Colton)
Pessimisti on se, joka kertoo totuuden ennen aikojaan. (Cyrano de Bergerac)
Rikas. Ei ole muuta kuin köyhä, jolla on rahaa. (W.C. Fields)

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Kultaiset Korvarenkaat - Taisto Tammi
http://www.youtube.com/watch?v=aupBw_8Ub68&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 106,3 kg, verenpaine 164 /101, lepopulssi 56. Pyöräily 6 km / 1481 km.

Loppukevennys

Isäntämies kärräsi lantaa takapihalleen. Kaksi blondia sattui kulkemaan ohi.
- Minnä sä tota lantaa viet, blondit kysyivät mieheltä.
- Levitän sitä mansikoilleni, mies sanoi.
- Ai juku, hämmästelivät blondit yhteen ääneen. - Me laitetaan mansikoille kermaa ja sokeria, mutta lantaa ei oo vielä kokeiltu!

Reiska tuli silmät ristissä vaimonsa luo ja alkoi leuhkia viisaudellaan.
- Olin viinakaupasta lähdössä enkä uskaltanutkaan laittaa kossupulloa mopon sarveen. Pelkäsin, että kaadun, ja pullo menee säpäleiksi. Niinpä join sen ja hyvä olikin; ajoin neljä kertaa ojaan matkan aikana!

Mitä yhteistä näyttäisi olevan - ainakin sarjataulukon perusteella - HPK:lla ja impotentilla?
-Sohivat kovasti luukulla, mutta mikään ei mene sisään.

- Onko totta, että lopullisessa kommunistisessa yhteiskunnassa ei käytetä ollenkaan rahaa?
- Tätä kysymystä ei ole lopullisesti ratkaistu. Toisen teorian mukaan rahaa käytetään vielä silloinkin, toisen mukaan ei. Täysin mahdollinen on myös näiden kahden vaihtoehdon välinen kompromissi, jonka mukaan lopullisessa kommunistisessa yhteiskunnassa toisilla on rahaa, toisilla ei.

Konsultti on ihminen, joka ratkoo ongelmia, joita yrityksellä ei olisi ilman häntä.

Demokratia: Kolme sutta ja lammas äänestävät, mitä on päivälliseksi.

Bimmerparty 2011 HD Gaining Momentum
http://www.youtube.com/watch?v=vYeqJl1298o&feature=related

lauantai 23. heinäkuuta 2011

LA 23.07.2011
















Pienoismalleja Kalajoki-näyttelyssä.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 19 C, tuuli idästä 2 m /s, puolipilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 94 %. Lämpötila päivällä + 30 C. Aurinko nousee 03.59 ja aurinko laskee 23.00. Päivän pituus 19 t 01 min.

Tapahtumat

Tänään Kalajoen raviradalla Tractor-Pulling vetokisat ja ravintola Dyynin edessä hiekkasählyn MM-kisat. Kun olin täänään pyörälenkillä, vastaani tuli Tour de Kalajoki-pyöräilijät yhtenäisessä asussa. Hyvältä näytti. Tänään oli mansikkapäivä. Laitoin pakastettavaan kuntoon 10 kg mansikoita eli kaksi laatikollista.

Uutiset

Norjan poliisin mukaan työväenpuolueen nuorisoleirillä perjantai-iltana tapahtuneessa ammuskelussa on kuolluut ainakin 80 ihmistä. Poliisi vahvisti kuolleiden lukumäärän aamuyöllä pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Poliisin mukaan tilanne on edelleen epäselvä ja kuolleiden lukumäärä voi vielä nousta.
Norjan poliisi on pidättänyt 32-vuotiaan norjalaismiehen, jota epäillään Utøyan saaren ampujaksi. Poliisi uskoo, että miehellä oli jotain tekemistä myös aikaisemmin sattuneen Oslon pommiräjähdyksen kanssa.
Norjan television mukaan pidätetyllä miehellä on yhteyksiä äärioikeistoon. Norjalainen TV2-kanava kertoi varhain lauantaiaamuna, että poliisi on tutkinut pidätetyn miehen asunnon Oslossa.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/07/epailty_on_aarikristillinen_oikeistolainen_2742359.html

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Vahvin on se, joka hallitsee itsensä. (Seneca)
Se, joka sjoittaa omaisuutensa aiivoihinsa, on suojassa rosvoilta. (Benjamin Franklin)
Aloita elämä heti. Laske jokainen päivä erilliseksi elämäksi. (Seneca)
Jos haluat olla arvossapidetty vanhana, ole ystävällinen ja kohtelias nuorena (John Lyly)

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Sauli Lehtonen - Hurmio
http://www.youtube.com/watch?v=11KIhobHHdA&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 105,8 kg, verenpaine 156 /101, lepopulssi 53. Uinti 700 m / 57 000 m. Pyöräily 20 km / 1473 km

Loppukevennys

Mikä on paras tapa pitää mies tyytyväisenä makuuhuoneessa?
- Tuo sinne televisio.

Oli hautajaiset, ja pappi oli juuri lopettanut siunauksen hautaan lasketun avoimen haudan äärellä. Vainajan muistoa kunnioitettiin vielä hetken hiljaisuudella, kun läheiseltä raviradalta kuului kovaääninen tiedotus: Luukut kiinni, lähtö hyväksytty!

Siihen aikaan kun keinosiementäjiä ei ollut vielä keksitty, muuan isäntä oli valjastanut sonnin auran eteen ja kynti peltoa. Naapuri tuli siihen ihmettelemään moista kyntöä. Isäntä selitti:
- Tahron näyttää tälle kantturalle, ettei elämä ole pelkkää erotiikkaa!

Autokoulun aloittanut poika isälleen:
- Haluatko kuulla, miten minun eka ajotuntini meni vai luetko mieluummin huomenna lehdestä?

Popmuusikot lähtivätjoukolla viikoksi Kanarialle. Toimittaja kysyi matkan jälkeen:
- No. tulikos paljon ulkoiltua?
- Kyllä me käytiin välillä parvekkeella oksentamassa.

Poika oli saattamassa tyttöä kotiin metsän halki. He näkivät, kun hirvipari oli hommissa. Poika viisaana sanoi, että uroshirvi tietää naaraan hajusta milloin se haluaa. He tulivat tytön kotiovelle. Poika kysyi, milloin tavataan. Tyttö siihen, että soittele sitten, kun nuhasi paranee.

Bimmerparty 2011!
http://www.youtube.com/watch?v=khbxxvsXklI&feature=related

BimmerParty 2011 BMW e30 316i Small Flaming
http://www.youtube.com/watch?v=yxjBROcT5w0&feature=related

Bimmerparty 2011 burnis, E30 S38 turbo "MÖRKÖ" 1st run
http://www.youtube.com/watch?v=M6HCQ6vMw5c&feature=related

perjantai 22. heinäkuuta 2011

PE 22.07.2011


























Hilma ja Hilman hotelli. Muotokuva Kalajoki-näyttelyssä. Muotokuvan on maalannut taiteilija Markku Hakola. Kuva Hilman Hotellista. Näyttelyssä useat henkilöt ihmettelevät miksi Hilman hotelli poltettiin vuonna 1987, vaikka kysymyksessä oli todella kulttuurihistoriallisesti merkittävä rakennus Kalajoen Hiekkasärkillä.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 18 C, tuuli koillisesta 3 m / s, pilvistä ja runsasta sadetta, suhteellinen kosteus 99 5. Lämpötila päivällä + 25 C. Aurinko nousee 03.56 ja aurinko laskee 23.03. Päivän pituus 19 t 07 min.

Tapahtumat

Olen tänään pakannut muuttoa varten. Tarkoitus on muuttaa viikon kuluttua toiseen asuntoon Kalajoella.
Sain tänään kirjeen konkurssipesänhoitaja Pasi Markus Leinoselta. Vastaan hänen kirjeeseensä viikonlopun aikana ja tulen vaatimaan, että hän lopettaa rikollisten avustamisen ja vetäytyy kiltitisti pesänhoitajan tehtävästä.

Uutiset

Norjan pääkaupungin Oslon keskustassa on sattunut räjähdys. Monia rakennuksia on vahingoittunut, muun muassa hallituksen rakennus, jossa sijaitsee Norjan pääministerin työhuone. Useita ihmisiä loukkaantui räjähdyksessä. Paikan päällä kerrotaan vallitsevan kaaos. Kadulla on verta vuotavia ihmisiä ja paljon lasinsiruja. Oslon keskustan yllä on laaja savupilvi. Keskustaan vievät tiet on suljettu, ja monia rakennuksia evakuoidaan. Räjähdyksessä loukkaantuneita on ainakin kahdeksan. Räjähdys sattui hieman kello kolmen jälkeen iltapäivällä paikallista aikaa. Toistaiseksi ei ole tiedossa, mistä räjähdys johtui.

Euromaiden huippukokous pääsi myöhään torstai-iltana sopuun Kreikan uudesta lainapaketista. Julkisen sektorin eli euromaiden ja IMF:n yhteenlaskettu osuus paketista on 109 miljardia euroa. IMF:n tarkka osuus tästä on vielä auki. 109 miljardin euron potista Kreikka saa 88 miljardia euroa yleistä lainaa budjettivajeensa katteeksi. Kreikka saa ostaa 20 miljardilla eurolla omia vanhoja velkojaan. Rahat lainaa euroalueen väliaikainen vakausvälinen ERVV. Yksityinen sektori eli pankit ja muut finanssiyhtiöt sitoutuvat pidentämään Kreikan lainoja vuoteen 2020 asti. Tämä koskee 135 miljardin euron lainapottia, joka on 90 prosenttia Kreikan erääntyvistä lainoista.
Talousasiantuntijoiden mukaan Eurooppa otti askeleen eteenpäin kohti liittovaltiota torstaisessa kriisikokouksessa. Neuvottelutuloksena sekä väliaikaisen että pysyvän vakausmekanismin säännöt muuttuivat niin, että niistä voidaan tulevaisuudessa muun muassa pääomittaa pankkeja.
Eurojohtajat hikoilivat torstaina kriisikokouksessaan jälleen uuden palopesäkkeen sammutustöissä. Akuuttiin hätään Kreikka saa uutta lainaa liki 110 miljardia euroa. Lisäksi kriisimaiden lainaehtoja helpotetaan. Markkinat reagoivat neuvottelutulokseen positiivisesti, mutta suomalaisasiantuntijat ovat pessimistisempiä.

Vilnan veriteoista syytetty KGB-eversti Mihail Golovatov on matkustellut Euroopassa Suomesta saamansa Schengen-viisumin avulla, kertoi tänään päivällä Finrosforum-verkkosivusto ja eräät muut lähteet. Tämän jälkeen ulkoministeriössä herättiin. On selvinnyt, että Golovatov on eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä huolimatta matkustellut EU-maissa Suomen myöntämän Schengen-viisumin turvin. Hän on Itävallan ulkoministeriön tietojen mukaan käynyt Suomessa viisi kertaa sen jälkeen, kun Liettua antoi pidätysmääräyksen lokakuussa 2010, kirjoittaa Finrosforum. Golovatov johti Finrosforumin mukaan Neuvostoliiton niin sanottuja Alfa-joukkoja Vilnan verilöylyn aikaan tammikuussa 1991. Hyökkäyksen seurauksena 14 henkilöä kuoli.

Jatkossa pullonkeräyksestä saatavat tulot täytyy ilmoittaa verottajalle, kertoo sanomalehti Karjalainen perjantain lehdessään. Pullojen keräys lasketaan lasketaan veronalaiseksi ansiotuloksi, joka täytyy jatkossa kirjata veroilmoitukseen.

Postin uusi kirjeiden lajittelukone on tuhonnut pahimmillaan satoja kiloja postia päivässä, kertoo Helsingin Sanomat. Lehden mukaan Helsingin lajittelukeskuksen uuteen koneeseen syydetään liian nopealla tahdilla kirjeitä, jolloin se repii lähetykset silpuksi. Ongelma ei ole HS:n nimettömän lähteen mukaan uusi.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Jokainen elävä olento rakastaa itseään. (Cicero)
Kyky ajatella tänään eri lailla kuin eilen erottaa viisaan itsepäisestä. (John Steinbeck)
Tyhmät ja kuolleet eivät koskaan muuta mielipidettään. (James Russell Lowell)
Kärsivällisyys suojaa vääryyksiltä kuten vaatteet kylmyydeltä. (Leonardo da Vinci)

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Kari Tapio - Se jokin alkaa
http://www.youtube.com/watch?v=_tWbCb5umXM&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 105,4 kg, verenpaine 176 / 105, lepopulssi 55. Pyöräily 48 km / 1453 km

Loppukevennys

- Aion testamentata aivoni tieteelle.
- No, pienikin apu on varmasti tarpeen.

Joka viimeksi nauraa ei ymmärtänyt vitsiä.

Ote valtion viraston rationalisointiohjeistosta:
- Olemme havainneet arkistojen kasvavan liian suuriksi ja nyt suoritamme rationalisointia. Jokainen hävittää kaikki yli viisi vuotta vanhat asiakirjat. Varmuuden vuoksi on kaikista hävitettävistä asiakirjoista otettava valokopiot.

Mitä yhteistä on Linnamäellä ja Viagralla?
- Tunnin odotus viiden minuutin kyydin takia.

Miksi kettu söi suden ruoan?
- Ettei hyvä ruoka menisi hukkaan.

Miksi miehet pitävät kalastuksesta?
- Koska silloin heillä on mahdollisuus kerrankin elämässään kuulla naisen suusta sanat: Vau miten iso!

Bimmerparty 1-2.7.2011 HD
http://www.youtube.com/watch?v=rF9fnDHRYsc&feature=related

Bimmerparty 2011 Kalajoki - Elpuercosi.fi -
http://www.youtube.com/watch?v=w85OSxXB34k

HD Petri Nygård - Juodaan Viinaa @ Kalajoen Juhannus 2011
http://www.youtube.com/watch?v=WQzXjRBJm1s

torstai 21. heinäkuuta 2011

TO 21.07.2011













Kalajoki-näyttelyn avasi viime vuonna nykyinen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, joka on V.H. Kiviojan tytöntyttö.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 15 C, tuuli idästä 2 m /s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 91 %. Lämpötila päivällä + 23 C. Aurinko nousee 03.53 ja aurinko laskee 23.06. Päivän pituus 19 t 13 min.

Tapahtumat

Kävin tänään Rautiossa tapaamassa äitiäni. Olen tänään suunittelut muuttoani uuteen asuntoon ja tehnyt siihen liittyviä asioita.

Uutiset

Finnairin teknisen alan toimihenkilöiden pääluottamusmies Markku Kaukanen arvioi, että Helsinki-Vantaasta tulee asema, jolla tehdään vain kevyitä huoltoja. Puolentoista vuoden välein tehtävät huollot Finnair on jo ulkoistanut Aasiaan. Perässä menevät myös muut raskaammat huollot, Kaukanen arvioi. Vielä 2000-luvun alussa Finnairin lentokonetekniikassa oli työntekijöitä melkein 2 500. Viime kevään yt-neuvottelujen jälkeen luku on puolet pienempi, 1 200.

Internetissä hitiksi noussut video pissaavasta pietarilaispoliisista on johtanut pääosassa "esiintyvän" poliisiesimiehen eroon. Kymmenettuhannet ihmiset ovat katsoneet Youtube-palvelussa valvontakameran kuvaa, jossa alushousuihin pukeutunut poliisieversti astuu ulos huoneestaan ja tekee kylmän rauhallisesti tarpeensa lattialle. Vähitellen paikalle ilmestyy muita poliiseja lammikkoa ihmettelemään. Mustavalkoiseen kuvaan on liitetty neuvostoaikaisen komedian tehokas taustamusiikki.

Russian Police Colonel Pees in the Corridors of a Commissariat
http://www.youtube.com/watch?v=aOfR69Obbfg

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Jos tuuli ei ole suotuisa, älä nosta purjeita.
Olitpa rahoissasi tai tahaton, uusi vuosi tuee aina ajallaan.
Ensin opitaan konttaamaan, sitten kävelemään.
On aika kalastaa ja on aika kuivattaa verkot.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

kari tapio -jälkemme hiekalla
http://www.youtube.com/watch?v=-An0pd2-STU&feature=related

Matti Esko - Näin Suomi pysyy pyörillään
http://www.youtube.com/watch?v=ZOf9JEL56Vs&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 105,8 kg, verenpaine 178 /114, lepopulssi 53. Pyöräily 20 km / 1405 km.

Loppukevennys

Nuori ja nätti tyttö oli käynyt eläintarhassa ja miltei rakastunut noihin kaikkiin kivoihin eläimiin. Kotimatkalla hän kävi tatuoitsijan luona kysymässä, mitä maksaisi eläimen tatuoiminen polveen.
- No, leijonan tai tiikerin minä teen satasella, mutta jos kysymyksessä on kirahvi, niin homma on ilmainen.

Johtaja soitti illalla kokouksesta vaimolleen. Kotiapulainen vastasi.
- Rouva on kylvyssä.
- Hyvä. Sanokaa rouvalle, että saavun puolen tunnin kuluessa. Painukoon jo vuoteeseen minua odottamaan.
- Hyvä on herra. Keneltä minä sanon hänelle terveiset?

Suomalaisten turistibussi lipsahti ojaan. Opas antoi ohjeita:
- Kaikki miehet työntämään. Naiset ja lapset kuuloetäisyyden ulkopuolelle!

Pauli valitti työtoverilleen, ettei millään keksinyt vaimolleen syntymäpäivälahjaa.
- Anna lahjakortti, jossa annat vaimollesi puoli tuntia maailman ihaninta rakastelua, sellaista josta hän on aina haaveillut. Seuraavana päivänä työtoveri kysyi:
- Oliko lahjakortti mieluinen?
- Kai se oli, Pena ärähti, vaimo hyppäsi kaulaani ja syöksyi sitten salamana ovesta hihkaisten, että nähdään huomenna.

Suomen todellinen ostovoima on tuulipukukansalla. Sillä on aina kahisevaa.

Miksi kasvit kasvavat nopeammin, jos niitä lannoitetaan?
- Ne tavoittelevat raitista ilmaa.

Tractor Pulling Finland Kalajoki 2.8.2008 part 1/2
http://www.youtube.com/watch?v=O2cVbF9I0xo&feature=related

Tractor Pulling Finland Kalajoki 4.8.2007 part 1/3
http://www.youtube.com/watch?v=wK8Ul18TV5A&feature=related

Kadunmiehen testipäivät kalajoki 7.6.2008
http://www.youtube.com/watch?v=aRtlo2fDQhM&feature=related

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

KE 20.07.2011















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 14 C, tuuli lounaasta 4 m / s, selkeää ja poutaa, suhteelinen kosteus 93 %. Lämpötila päivällä + 26 C. Aurinko nousee 03.49 ja aurinko laskee 23.09. Päivän pituus 19 t 19 min.

Tapahtumat

Tänään oli yksi kesän vilkkaimmista päivistä Kalajoen Hiekkasärkillä. Kuva JukuParkin liukumäkeen jonottajista.
Kalajoki-näyttelyssä Tapion Tuvalla on nyt käynyt 4000 vierialijaa.

Uutiset

Euroalueen markkinatilanne on pääministeri Jyrki Kataisen (kok) mukaan erittäin vaarallinen. Huomisessa huippukokouksessa Brysselissä on hänen mukaansa saatava aikaan päätöksiä Kreikasta, jotta kriisin paheneminen entisestään voidaan välttää.

Venäjä ei näytä luopuvan kiellostaan myydä raja-alueidensa maata ulkomaalaisille. Asiasta kertoi Suomen ulkoministeriö keskiviikkona. Ministeriön mukaan Venäjä vastasi muutama päivä sitten Suomen kieltoa koskevaan selvityspyyntöön.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Syöty muuttuu suolistossa paskaksi.
Ei tyhä säkki pystyssä pysy.
Ei naula ole molemmista päistä terävä.
Ei apinaa joka ei kiipeäisi salkoon.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Abba - I Have A Dream
http://www.youtube.com/watch?v=qFHbwikzNds&feature=related

Paula Koivuniemi -Sata Kesää, Tuhat Yötä
http://www.youtube.com/watch?v=xF1DfAqYAZQ&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 106,5 kg, verenpaine 156 / 103, lepopulssi 53. Pyöräily 28 km / 1385 km. Uinti 300 m / 56 300 m.

Loppukevennys

- Nyt on sitten Ruotsissakin miehille oma päivänsä.
- Älä. Koska se on?
- Toinen toista.

Pienikokoinen aviomies luuttusi keittiön lattiaa. Äkkiä hän paiskasi rätinkädestään karjaisten voimiensa takaa:
- Jumaliste, nyt se on loppu!
Vaimon kookas olemus ilmestyi ovelle:
- Että mikä on loppu?
- Mäntysuopa, rakkaani, mäntysuopa...

- Vaimoni halusi, että menisimme lomalla Sveitsiin. Minä taas halusin ehdottomasti Saariselälle.
- No, mitä piditte Alpeista?

Bertta, iso ja roteva nainen piti puhetta feministikokouksessa. Hän syyti tulta ja tulikiveä miesten maailman vääryyksiä ja naisten sortoa vastaan.
- Onko tässä huoneessa yhtään miestä, joka esimerkiksi tiskaa kotona, hän karjui.
- Kyllä minä tiskaan, kuului vieno ääni etupenkistä.
- Turpa kiinni Oskari, sinulta minä en kysynyt mitään!

Kersantti kysyi alokkaalta: Mitä tekisitte, jos olisi sota ja saisitte juuri nyt vastaanne kaksikymmentä vihollissotilasta? Alokas oli ensin kärsivän näköinen, mutta selitti sitten kasvot kirkastuen: - Herra kersantti, minä piirittäisin heidät.

Lada ja aasi tulivat tiellä toisiaan vastaan. Lada sanoi:
- Minä olen auto.
Aasi sanoi:
- Minä olen hevonen.

Kalajoki 17.7.2010
http://www.youtube.com/watch?v=xt6tZGUxKvw&feature=related

Tractor Pulling Finland Kalajoki 4.8.2007 part 2/3
http://www.youtube.com/watch?v=TgckVPREUDU&feature=related

tiistai 19. heinäkuuta 2011

TI 19.07.2011















Jussi Kurikkalan muotokuva Kalajoki-näyttelyssä.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 18 C, tuuli eyelästä 6 m / s, pilvistä ja poutaaa, suhteellinen kosteus 69 %. Lämpötila päivällä + 24 C. Aurinko nousee 03.46 ja aurinko laskee 23.12. Päivän pituus 19 t 25 min.

Tapahtumat

Lähetin tänään sähköpostia poliisiministeri Päivi Räsäselle Mikko Kovalaisen toiminnasta.

Kalajoki-näyttelyssä Jussi Kurikkalan muotokuvaa esitellessä usein tulee esille Mika Myllylän asia ja doping. Jussi Kurikkala kuoli 38-vuotiaana ja Mika Myllylä 41-vuotiaana. Olen saanut lisää informaatiota 1970-luvun ja 1980-luvun dopingista näyttelyvierailta, jotka ovat olleet läheisessä tekemisessä dopingin kanssa tuona aikana. Voidaan sanoa, että Suomen yleisurheilun menestys tuona aikana perustui dopinginkiin, mikä ei tuona aikana ollut kaikilta osin kiellettyä.

Uutiset

EU:n jäsenmaiden on laadittava vuoteen 2015 mennessä suunnitelmat radioaktiivisen jätteen käsittelystä ja loppusijoituksesta. Ministerit tiukensivat tiistaina myös ehtoja ydinjätteen viennille Euroopan ulkopuolelle.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Aasin suolesta ei tule hevosen paskaa.
Lehmän häntä peittää vain lehmän perseen.
Kun kissa paskantaa, se peittää omat jälkensä.
Sokea ei pelkää käärmeitä.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Heidi Kyrö - Sun suomineitos oon
http://www.youtube.com/watch?v=bqnkf5jvXow&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 105,8 kg, verenpaine §60 / 103, lepopulssi 53.Uinti 500 m / 56 000 m, pyöräily 5 km / 1357 km

Loppukevennys

- Kansanedustajan työ on todellista kokopäivätyötä.
- Miten niin?
- Puolet ajasta kuluu eduskunnassa verolakeja säätämässä ja toinen puoli siinä, kun neuvoo kotikunnan yrittäjiä, miten niitä verolakeja kierretään.

Kansanedustaja on fiksu, jos hän ymmärtää puolet siitä, mitä eduskunnassa puhutaan. Kansanedustaja on nero, jos hän sen lisäksi tietää, kumpi puoli pitää ymmärtää.

- Jussi, saat kaksi euroa, jos keksit kysymyksen, johon minä en osaa vastata, ehdottaa opettaja.
- Hyvä on. Mihin musiikki joutuu, kun se on soitettu?

Mikä on rikollisten lempiruokaa?
- Vasikka liemessä.

Merimies oli terveystarkastuksessa.
- Mitä lastentauteja olette sairastanut, lääkäri kysyi.
- Sikotauti, tuhkarokko, vesirokko ja tippuri.

Kaveri oli liikenteessä hieman pakoputkivammaisella välineellä ja poliisi pysäyttää, kävelee ikkunalle ja kysyy:
- Taitaa olla putkessa reikä?
- Joo, muuten se olis tankoo!

kalajoki miitin yhteis ajolle lähtö
http://www.youtube.com/watch?v=yG6zY3gZPOQ&feature=related