perjantai 30. huhtikuuta 2010

PE 30.04.2010









Päivän sää

Päivän lämpötila + 6 C , sateinen päivä.

Tapahtumat

Olen viimeistellyt Kalajoki-näyttelyä, elämäni ensimmäistä taidenäyttelyä. Sain opasteet valmiiksi ja Oma Orellin maalaamat taulut näyttelyyn esille. Maalaus Matturaisen talosa on todella upea. Sunnuntaina saadaan esille Untamo Soraston ja Efraim Kilpisen muotokuvat. Viimeistään maanantaiksi ennen virallista avausta saadaan esille Vasankarin koulun pienoismalli. Tein näyttelyyn lisää historiikkeja, joita siellä on nyt 60 eri Kalajokea käsittelevästä aiheesta yhteensä n. 300 sivua.
Vaikka näyttely oli vielä valmistelun osalta kesken, niin siellä kävi jo katsojia, joista osa viipyi jopa 1,5 tuntia näyttelyssä. Mielenkiintoa riitti.
Näyttelyyn voi tulla jo huomenna, vaikka virallinen avaus on vasta maanantaina. Kun aikanaan V. H. Kivioja avasi Kalajoen uuden sillan liikenteelle, oli silta otettu jo sitä ennen käyttöön. Rovasti totesi, että Kalajoella on tapana ottaa käyttöön ennen vihkimistä. Kalajoki-näyttelyn osalta tilanne lienee sama eli otetaan käyttöön ennen virallista vihkimistä.

Uutiset

Venäläiset ovat ostaneet heikossa kunnossa olevia kiinteistöjä ja maa-alueita sotilaskohteiden lähialueilta eri puolilla Suomea, kertoi MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma eilen. Kiinteistöjä on myyty ainakin ilmavoimien koelentokeskuksen, viestikoelaitoksen, lentosotakoulun, ilmavoimien esikunnan ja tutka-aseman vaikutuspiiristä. Pääesikunta ja suojelupoliisi eivät halunneet antaa aiheesta tv-haastattelua. MTV3:n haastattelemat kansanedustajat Aila Paloniemi (kesk.) ja Arja Karhuvaara (kok.) kritisoivat pääesikuntaa ja suojeluspoliisia haluttomuudesta selvittää asiaa.

20 suomalaisen joukko on jättänyt oikeuskanslerille selvityspyynnön keskustan ja kokoomuksen ministerien esteellisyydestä ydinvoimalupahakemusten käsittelyssä. Syynä on vaalirahakohu. Ydinvoimalupaesityksen hallitukselta saaneet Teollisuuden Voima ja Fennovoima ovat myöntäneet tukeneensa muun muassa keskustaa ja kokoomusta.

Suomalaisten eläkerahaa on sijoitettu talouskriisin keskiössä oleviin maihin yhteensä miljardien edestä. Eläkeyhtiöt eivät kuitenkaan ole huolissaan kriisimaihin, kuten Kreikkaan sijoittamistaan varoista. Yhtiöt uskovat tukipaketin vakauttavan Kreikan taloustilanteen ja turvaavan yhtiöiden sijoitukset. Esimerkiksi Kuntien Eläkevakuutuksella Kevalla on Kreikassa lähes 500 miljoonan euron potti ja ltaliassa tätä suurempikin.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee Reumasairaalaa. Hallitus ei ota vastuutta Reumasairaalan konkurssista.

Terveys ja liikunta

Paino 106,0 kg, verenpaine 183/110, lepopulssi 61.

Loppukevennys

- Miksi olutta on viisaampaa juoda pullosta kuin lasista? – Koska on hyvä pitää kiinni etiketistä.

Kun pyytää pientä palkankorotusta, niin sanotaan, että kuka tahansa voi tehdä sinun työsi. Jos taas haluat yhden päivän vapaata, oletkin korvaamaton.

Optimistisen naisen juhannus: Usko kadonnut, Toivo häipynyt, Onni kateissa, mutta Yrjö sentään tulossa!

Sex is like Nokia (connecting people), like Pepsi (ask for more), like CocaCola (enjoy) and like Nike (just do it).

Jasmin Mäntylä soitti Ilkka Kanervalle nähtyään Seitsemän Päivää-lehden jutut. – Sinä pidät minua täydellisenä idioottina! Jasmin sähähti. – Ei, en pidä. Kukaan ei ole täydellinen!, vastasi Kanerva.

- Onko teillä pyjama? kysyi hoitaja sairaalassa Jasmin Mäntylältä. – Ei. Tohtori sanoi sen olevan umpisuoli.

Paula Kokkonen piristää koko seuruetta – poistuessaan.

torstai 29. huhtikuuta 2010

TO 29.04.2010








Päivän sää

Lämpötila päivällä + 4 C, tuuli 1 m/s

Tapahtumat

Laitoin aamulla informaatiota kansanedustaja Anna-Maja Henrikssonin avustajalle koskien Kalajoki-näyttelyä. Tänään saatiin Kalajoki-näyttelyyn Raumankarin pienoismalli ja Apteekin talon pienoismalli. Vein viisi taulua kehystettäväksi ja saan ne maanantaina aamupäivällä. Olen tehnyt opasteita ja tulostanut historiikkeja näyttelyyn. Lähes koko päivä on mennyt Tapion Tuvalla näyttelyn viimeistelyssä. Nyt alkaa näyttää näyttelyn avauksen suhteen hyvältä.

Syyttäjä Esa Mustonen oli tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen Mikko Kovalaisen rikostutkintapyynnöstä koskien Erkki Ahoa. Merkit eri puolilta maata viittaavat siihen, että yhteiskunta on vihdoinkin herännyt Master Of Law Mikko Kovalaisen suhteen.

Uutiset

Peräti neljännes kansanedustajista oli poissa eduskunnan äänestäessä hallituksen luottamuksesta vapun aatonaattona. Vuoden toinen välikysymys koski reumapotilaiden hoidon turvaamista. Hallitus sai odotetusti eduskunnan luottamuksen. Opposition epäluottamusesitys kaatui äänin 92-56.
Poissa oli 51 edustajaa, joiden joukkoon lasketaan myös puhemiehenä toiminut Seppo Kääriäinen.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee Kalajoen kaupunginvaltuuston kokousta ja äänestystä Sun Areena asiasta. Uutisessa ei ole mitään mainintaa valtuutettu Erkki Ahon puheenvuorosta.

Terveys ja liikunta

Paino 106,0 kg, verenpaine 175/106, lepopulssi 63. Sain eilen Ilyalta tehokasta flunssalääkettä. Bulgarialaiset lääkkeet vaikuttavat minusta paljon tehokkaammilta kuin suomalaiset.

Loppukevennys

Esko Ahon poika kysyi isältään: - Miksi sinä istut bussissa aina silmät kiinni? Esko vastasi: - No kun minä en herrasmiehenä kestä katsoa, kun naisten pitää seisoa!

- Tiesitkö, että naapurin K-kauppias on aika rikas? – Niin, eikös sananlaskussakin sanota, että paha saa aina palkkansa.

Mikä balladi on Nokian nokkamiehen Jorma Ollilan lempibiisi? – Ontuva Ericsson.

Mikä lintu laulaa ”tili tuli tili meni”? – Viskisieppo.

Jos ois, mitä jois, jois sen pois, ettei ois, mitä jois pois.

Vanhan vuorineuvoksen elämänviisauksia pojalleen: - Rosvo vaatii sinulta rahat tai hengen. Puolisosi vaatii sinulta molemmat.

Eipä taida meidän Jari hiihtämällä voittaa. Eihän se edes tiedä onko veridoping totta.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

KE 28.04.2010








Päivän sää

Lämpötila aamulla 0 C, päivällä lämpötila + 6 C, aurinkoinen kolea päivä.

Tapahtumat

Olen koko päivän valmistellut Kalajoki-näyttelyä. Pienoismallit on jo kaapeissa, joihin laitoin retkipatjoista vihreän alusta ja taustana isot peilin. Näin pienoismallit pääsevät paremmin esille. Muotokuvat laitoin jo paikoilleen. Sunnuntaina saan viimeiset muotokuvat ennen avausta eli Efraim Kilpisen muotokuvan ja Untamo Soraston muotokuvan. Viisi Oma Orellin maalaamaa taulua on vielä kehystettävä. Vasankarin koulun pienoismalli valmistunee lauantaiksi samoin kuin kaksi Oma Orellin maalaamaa taulua. Raumankarin pienoismalli saataneen lauantaiksi näyttelytiloihin. Vielä on laitettava lyhyet opastukset tauluista ja pienoismalleista näyttelytiloihin. Se on huomenna suunniteltava. Olen tänään tulostanut historiikkeja, jotka käsittävät Kalajoen historiaa 1400-luuvulta 1800-luvulle. Se on yksi kokonaisuus. Huomenna tulostan toisen kokonaisuuden mikä käsittää 1800-luvun loppua ja 1900-lukua.

Olen saanut tänään lukuisia ”avunpyyntöjä” eri tahoilta oikeudellisten ongelmien kanssa painivilta.

Tänään tuli Helsingin poliisin Jouni Niskasen tutkimattajättämispäätös ja samalla suojelupäätös päiväyksellä 22.04.2010 8010/R/25449/10. Kysymys on kiistattomasta rikoskomisario Jouni Niskasen virkarikoksesta. Seuraava askel on tutkintapyyntö valtakunnansyyttäjävirastoon. Niskasen piti jäädä lomalle oman ilmoituksensa mukaan, mutta hän on saanut todennäköisesti ylemmältä taholta määräyksen virkarikoksen tekemiseen. Tutkintaa ei suoriteta eikä Erkki Aholle anneta mahdollisuutta loppulausuntoon asiassa. Tätä päätöstä voi epäillä toisen pölövästin päätökseksi. Valitettavasti nyt en ehdi analysoida virkarikosta yksityiskohtaisesti.

Olen tänään auttanut myös ulkomaisia ystäviäni heidän ongelmissaan.

Uutiset

Keskusrikospoliisi on kuulustellut useita Matti Vanhasen (kesk) vuoden 2006 presidentinvaalikampanjaan varoja keränneen Kansainvälinen Suomi ry:n luottamushenkilöitä.
Kansainvälisen Suomen tutkinnalla on suora yhteys keskustan hallitsemaan Nuorisosäätiöön ja erityisesti kansanedustaja Antti Kaikkoseen (kesk). Kaikkonen toimi vuosina 2005–2006 kaksoisroolissa: hän oli Kansainvälinen Suomi ry:n hallituksen varapuheenjohtaja sekä Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja. Yleishyödyllinen Nuorisosäätiö tuki Vanhasen presidentinvaalikampanjaa yli 23 000 eurolla. Kansainvälinen Suomi ry:n tutkinta liittyy keskusrikospoliisin Nuorisosäätiö-tutkimuksiin. Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) teki tammikuussa 2010 poliisille tutkintapyynnön Nuorisosäätiöstä. Keskeisessä asemassa oli myös keskustan hallintopäällikkö Aki Haaro. Hän oli Kansainvälisen Suomen taloudenhoitaja ja hoiti näin ollen tilit ja kirjanpidon. Matti Vanhanen toimi vuosina 1981–2003 Nuorisosäätiön hallinnossa. Säätiön hallituksen puheenjohtajana hän istui vuodesta 1998 vuoteen 2003, jolloin hän tuli valituksi maan pääministeriksi.

Kansanedustajien sidonnaisuudet pitäisi tuoda julki ennen ydinvoimapäätöksiä, katsoo puhemies Sauli Niinistö (kok). Ylen uutisten haastattelema Niinistö uskoo, että etukäteen käyty keskustelu mahdollisista esteellisyyksistä vähentäisi jälkipyykkiä. Ydinvoimalupia hakee Teollisuuden Voima, Fennovoima ja todennäköisesti luvatta jäävä Fortum.

Tuhoavatko piilokameralla kuvatut yksityiskohtaiset seksivideot Venäjän opposition lopullisesti? Ja onko nauhojen takana turvallisuuspalvelu FSB? Tätä pohditaan nyt Venäjällä, jossa velloo kaikkien aikojen videoskandaali. Seksinauhojen "sankarittarena" on pitkäsäärinen tumma kaunotar nimeltä Katja Gerasimova. Internetiin vuodetuissa videoissa Gerasimova harrastaa seksiä useiden oppositiovaikuttajien kanssa. Katso http://kanal911.com/index.php

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee kuntaliitoksia. Viisi kuntaa on lähdössä mukaan Oulun alueen kuntaliitokseen: Oulu, Haukipudas, Kiiminki, Oulunsalo ja Yli-Ii.

Toinen lehtileike käsittelee Vuotoksen allasta ja Mauri Pekkarisen kannanottoa. Pekkarisen mukaan Vuotos kannattaisi ottaa nyt käyttöön.

Terveys ja liikunta

Paino 106,5 kg, verenpaine 184/102, lepopulssi 65.

Loppukevennys

Vaimo: - Mennään ulos kulta ja pidetään vähän hauskaa! Mies: - Mennään vaan, mutta jos tulet kotiin ennen minua, jätä ulkovalo päälle!

Mitä! Huusi isä tyttärelleen. – Oletko sinä raskaana? – Olen… - Ja kuka on isä? – En minä tiedä, sinähän olet koko ajan sanonut, että olen liian nuori vakituiseen suhteeseen…

Hannele Lauri on koko ikänsä tehnyt itseään tunnetuksi ja onnistuttuaan siinä, hän on alkanut käyttää tummia aurinkolaseja, jottei kukaan tuntisi häntä.

Miksi Helsingistä myytiin viime keväänä niin paljon matkoja Israeliin? – Koska kaikki helsinkiläiset jääkiekkofanit halusivat käydä itkumuurilla.

Pekka kotiutui aamutunneilla ja vaimo heräsi alakerrasta kuuluvaan kolinaan. – Oletko se sinä, Pekka? huusi vaimo. – Tietenkin, vastasi Pekka. – Ketä sinä oikein odotit?

Mitä eroa on kanalla ja HIFK:n puolustuksella. – HIFK:n puolustus munii enemmän.

Miten on mahdollista, että kolme miestä menee saman sateenvarjon alle eikä yksikään kastu? – Ei sada.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

TI 27.04.2010



















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 8 C, päivällä lämpötila + 1 C , räntäsade

Tapahtumat

Lähetin Uuden Suomen toimitukselle uutisvinkkejä. Valmistelin oman esittelypuheenvuoroni Kalajoki-näyttelyn avaukseen.

Tänä iltana oli Kalajoen kaupunginvaltuuston kokous. Kokous päättyi kello 22.12 Valtuusto hyväksyi kaavoituskatsauksen 2010 ja kaavoitusohjelman 2010-2014. Nämä asiakirjat on tehty kiitettävästi ja selkeästi. Luonnollisesti on pidettävä huolta siitä, että kaavoitus voidaan toteuttaa eli on varattava riittävästi määrärahojen kaavoituksen aiheuttaman kunnallistekniikan toteuttamiseen.

Toinen iso asia oli Santaholman alueen asemakaavan muutos. Kaavan laatijana on toiminut arkkitehti Juho Rajaniemi. Kaavaehdotus on monen kompromissin summa. Minä tyydyin tähän kaavaehdotukseen enkä käyttänyt asiasta yhtään puheenvuoroa. Katsoin, että tässä vaiheessa kaavaehdotukseen on mahdoton saada muutoksia.

Kolmas iso asia tässä valtuustonkokouksessa oli vuokrasopimus Westend Estate Oy:n kanssa. Kysymyksessä on 50 hehtaarin vuokraaminen yhden euron vuosivuokralla Westend Estate Oy:lle Kalajoen parhaimmalta paikalta Kalajoen Hiekkasärkiltä 40 vuodeksi.
Valtuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen äänin 32 JAA, 12 EI, 9 TYHJÄÄ. Asiaa käsiteltiin nyt kolmannen kerran valtuustossa. Valtuutettu Pasi Rajala sai kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin menettämään malttinsa kysymällä kaupunginjohtajalta, että jos kaupunki ei ole saanut kolmen vuoden kuluttua sijoittamiaan rahoja takaisin, niin onko kaupunginjohtaja valmis vetämään omat johtopäätöksensä asiasta. Puoskari pyysi Rajalaa toistamaan kysymyksen. Rajala jäi vastausta vaille.

Itse käytin asiasta vain yhden puheenvuoron, jossa totesin hankkeen olevan perustuslain ja yhdenvertaisuuslain vastainen. Hankkeelle ei ole olemassa hyväksyttäviä perusteita. Siitä on todistuksena Sun Arena hankkeen loppuraportti. Lisäksi KHO:n päätös 2009/89 on kumonnut määräalojen kaupat, kun ei ole selvitetty määräalojen käypää arvoa. Lisäksi maa-alue tulee keinotteluun eikä luottamushenkilöillä ole oikeutta toimia lainvastaisesti, koska he silloin syyllistyvät luottamusmiesaseman väärinkäyttöön ja vastaavasti virkamiehet syyllistyvät virka-aseman väärinkäyttöön.Kaikilla valtuutetuilla olivat nämä asiat tiedossaan heidän tehdessään äänestyspäätöstä asiassa. On täysin selvää, että päätös poikii valituksia, joilla saadaan tarvittaessa ennakkopäätöksiä asioista korkeammaltakin oikeusasteelta. Minun oikeustajuni mukaan nyt on myös syytä tutkia onko syyllistytty rikolliseen menettelyyn asioissa. Onko kysymyksessä rikoslaissa määritelty luottamusmiesaseman ja virka-aseman väärinkäyttö?

Uutiset

Poliisia epäillään petoksesta, maksuvälinepetoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta Lapissa.
Keskusrikospoliisin pohjoisen osaston Rovaniemen yksikössä työskentelevän poliisin epäillään laskuttaneen perusteettomasti työhönsä liittyviä kuluja. Hänen epäillään käyttäneen hänelle myönnettyä luottokorttia väärin yhteensä tuhansien eurojen edestä vuoden 2007 joulukuun ja vuoden 2008 marraskuun välisenä aikana Rovaniemellä. Myös kolmea poliisin esimiestä epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta siltä osin, kun kululaskut ovat tulleet hyväksytyiksi.

Kontiolahtelaista noin 50-vuotiasta yliluutnanttia epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kertoo Karjalainen. Upseeri jäi kiinni lauantaina Nurmeksen Sotinpurossa, kun ampumaleirille osallistuneet henkilöt alkoivat epäillä miehen kuntoa ja ilmoittivat asiasta poliisille.
Poliisin saaman ilmoituksen mukaan kantaupseeri olisi ajellut koko lauantaipäivän juovuksissa pakettiautolla ympäriinsä Sotinpuron harjoitusaluetta. Poliisi tavoitti yliluutnantin ruokalasta. Pakettiauto oli pysäköity ruokalan eteen. Alkometriin mies oli puhaltanut 1,48 promillea.

Joukko Espoon kaupungin korkeita virkamiehiä käytti yli tuhat euroa alkoholiin syysseminaarissaan Mäntsälässä 2008. Muhkean viinalaskun paljasti sunnuntaina Hufvudstadsbladet, jonka löytämän kuitin mukaan kolmepäiväisen seminaarin kokonaislasku oli kahdeksalta hengeltä yli 6000 euroa.
Seminaariin osallistuivat mm. kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen, perusturvajohtaja Juha Metso, teknisen toimen johtaja Olavi Louko, sivistystoimenjohtaja Aulis Pitkälä ja rahoitusjohtaja Reijo Tuori.

Terveys ja liikunta

Paino 106.0 kg, verenpaine 179/102, lepopulssi 67.

Loppukevennys

Ilkka Kanerva oli viimein haastanut Sauli Niinistön oikeuteen kunnianloukkauksesta. – Onko totta, että olette haukkuneet Kanervaa tyhmäksi, selitteleväksi naistennaurattajaksi, joka ei ymmärrä talousasioista sitä mitä Suomen Pankissa pitäisi? tiedustelija asianajaja. – Kyllä, vastasi Sauli. – Oletteko myös nimittänyt häntä Suomen suurimmaksi mediapelleksi? – Voi, sen unohdin!

Myyntijohtaja Pekka käveli kadulla vaimonsa kanssa, kun Matti huusi kadun toiselta puolelta: - Hei Pekka! No onkos tuo nyt sitten vaimosi, vai olenko taaskin väärässä?

Fryckmanin poika tuli koulusta. – Mitä pidät uudesta opettajastasi? kysyi äiti. – Ihan kiva hän on, mutta luulen hänen olevan uskovainen. – Miten niin? – No, joka kerta kun vastaan hänen kysymykseensä, hän voihkaisee ”Voi hyvä Jumala!”.

Miten Skodan saa kiihtymään nollasta sataan alle 10 sekunnin? – Työntämällä alas jyrkänteeltä.

Mauri Pekkarinen on todellinen kyynikko. Hän luulee, että kaikki muutkin ovat yhtä pahoja kuin hän.

Millainen on rehellinen poliitikko? – Kun hänet on kerran lahjottu, hän pysyy rehellisesti lahjottuna.

Kirjanpitäjäni on suorittanut KHT-tutkinnon. Nyt hän tietää Kuinka Hävitetään Tositteet.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

MA 26.04.2010


















Santaholman kaavaehdotus

Päivän sää

Lämpötila aamulla 0 C, päivällä +14 C tuuli lounaasta 5 m/s

Tapahtumat

Laitoin aamulla tiedotusvälineille informaatiota Kalajoki-näyttelystä, lähinnä historiikeista. Laitoin informaatiota myös Timo Soinille.
Laitoin informaatioita asioista oikeusministerille, poliisiministerille, perustuslakivaliokunnalle ja tiedotusvälineille laillisuusvalvonnan ja poliisin toiminnasta.
En ole saanut vielä järjestettyä työpaikkaa bulgarialaiselle huippujalkapalloilijalle Kalajoelta.
Tapion Tuvalla ei voitukaan purkaa edellistä näyttelyä joten pääsen laittamaan Kalajoki-näyttelyä vasta keskiviikkona. Taitaa tulla melkoinen kiire näyttelyn pystyttämisessä.
Sain tänään Oulun poliisin Tapani Tasannon 19.04.2010 tutkimattajättämispäätöksen 8540/S/1119/10. Minun mielestäni kansalaisilla ei ole juuri oikeusturvaa, kun Tapani Tasanto tutkii asioita. Katso
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/04/varsinainen-polovasti.html

Tänään meillä on oman valtuustoryhmän kokous. Olen tänäänkin saanut useita yhteydenottoja tiistaina valtuustossa käsiteltävistä asioista. Santaholman kaavaehdotuksessa on suuria puutteita ja käsittämättömiä ratkaisuja. Kuka on niiden isä? Miksi kuntalaisten mielipiteet ovat jääneet huomioonottamatta?

Uutiset

Helsingin Sanomat kirjoittaa, että Lapin Kansasta erotettu päätoimittaja Johanna Korhonen on pyytänyt Tutkimuseettiseltä neuvottelukunnalta kannanottoa tutkijatohtori Päivi Tiilikan oikeudelle antamista kirjallisista lausunnoista. Tiilikka kirjoitti Korhosen irtisanomista käsitelleeseen käräjäoikeuden istuntoon lausunnon päätoimittajan asemasta. Lausunnon oli tilannut Alma Median asianajaja Petteri Uoti. Korhosen mukaan Tiilikan lausunto muistuttaa Uotin aikaisemmin antamaa lausuntoa. Uoti kirjoitti vastineessaan käräjäoikeudelle 19.12.2008 näin: "Tämän takia lehden julkaisijan on mahdotonta pitää palveluksessaan päätoimittajaa, johon ja jonka harkintakykyyn julkaisija ei voi luottaa täydellisesti." Tiilikka antoi kirjallisen lausunnon käräjäoikeudelle 22.4.2009. Se sisälsi lauseen: "Mielestäni ei ole realistinen ajatus, että julkaisija rekrytoisi vastaavan päätoimittajan tehtävään tai voisi pitää tällaisessa tehtävässä henkilöä, jonka rehellisyyteen tai harkintakykyyn tämä ei voi täysin luottaa." Korhosen mukaan lausunnot muistuttavat toisiaan.
"Tekstianalyyttisestä näkökulmasta ei ole uskottavaa, että Päivi Tiilikka olisi Uotista tietämättä täysin sattumalta päätynyt paitsi samaan ajatukseen, myös lähes samaan virkemuotoiluun Uotin kanssa", Korhonen kirjoittaa Tutkimuseettiselle neuvottelukunnalle.

Keskustalaisministeri Mauri Pekkarisen energiasuunnitelma ei kasvata kansantaloutta ja on verrattavissa maataloustukeen. Näin lataa energiatalouteen erikoistunut kansantaloustieteen professori Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta. Tutkija ei sanojensa mukaan varsinaisesti vastusta ydinvoimaa. Hän vain myöntäisi uuden ydinvoimalan ennen muita Fortumille. Se kun tuottaa sähköä kaikille samaan markkinahintaan. Liskin mielestä osuuskunnat Fennovoima ja Teollisuuden Voima johtavat markkinavääristymiin. Uusiutuvan energian kaavailut kaivautuvat syvälle kuluttajan kukkarossa. Suunnitelman mukaan teollisuuden ei tarvitsisi maksaa tukia, vaan kuluttaja hoitaa laskun. – Tuet maksavat sitä enemmän, mitä alemmaksi sähkön hinta painuu, ja lisäydinvoima voi romahduttaa hintatason. Tällöin kuluttajat käytännössä ostavat tuulimyllyt investoijille, Liski päättelee. – Kaiken lisäksi tuet halutaan kerätä vaivihkaa osana kuluttajien sähkölaskua. Rahan pitäisi ehdottomasti näkyä valtion budjetissa, jotta se altistuisi kriittiselle tarkastelulle.

Järjestäytynyt rikollisuus on siirtymässä talousrikoksiin ja yritysmaailmaan. Erityisesti ilmiö näkyy rakennusalalla, alihankintaketjujen loppupäissä ja pikkuyrityksissä. Toiminta on usein pitkälle organisoitua. Rehelliset pikkuyrittäjät ovat jo vuosia valittaneet, etteivät enää pärjää urakoissa.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee keskustan puoluevaltuuskunnan kokousta, jossa kakisteltiin kahta ydinvoimalaa. Arvostelua tuli eteenkin nuorten suunnalta.

Televisiosta katsottua

Katsoin ohjelman Seitsemäs taivas, jossa Maarit Tastulan vieraana oli filosofi Maija-Riitta Ollila.

Terveys ja liikunta

Paino 106,0 kg, verenpaine163/98, lepopulssi 65.

Loppukevennys

Perheeni on niin köyhä, että roskakuski kysyy aina talomme kohdalla ”Tyhjennetäänkö vai täytetäänkö?”

Jari Sarasvuo katsoo kelloaan esityksensä loppupuolella ja päättää sanoihin: - Koska minulle annetusta ajasta on enää kolme minuuttia jäljellä, lopetan tähän. Normaalisti tuo aika riittää aplodeille.

Jos yksi mies on konna ja valehtelija, kutsutaan häntä roistoksi. Jos tällaisia on yhdessä useampia, kutsutaan heitä asianajotoimistoksi. Kun heitä on koolla 200, kutsutaan heitä eduskunnaksi.

Mitä eroa on rikostoverilla ja asianajajalla? – Henkilö, joka auttaa sinua rikkomaan lakia ennen pidätystä, on rikostoveri. Sen sijaan henkilö, joka auttaa sinua rikkomaan lakia pidätyksen jälkeen, on asianajaja.

Lapsistamme tulee varmasti tarjoilijoita, Johan sanoi vaimolleen. – Mistä sinä niin päättelet? – Koska he eivät koskaan tule, kun heitä pyytää.

Miksi lehdet kirjoittavat niin paljon Jasmin Mäntylästä ja Ilkka Kanervasta? – Koska molemmat ovat oppineet jo kouluaikana, että parasta mitä he voivat saada on tyydyttävä.

Sulo Aittoniemi eduskunnan kyselytunnilla: - Kuinka voi työtön yövahti saada päivärahaa?

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

SU 25.04.2010














Maalaus Etelänkylän koulusta

Päivän sää

Aamulla lämpötila -7 C, tuuli 1m/s, lämpötila päivällä + 8 C, tuuli 2m/s, aurinkoinen päivä.

Tapahtumat

Olen valmistellut Kalajoki-näyttelyä tekemällä kansion näyttelyä varten. Huomenna Tapion Tuvalla aletaan purkaa edellistä näyttelyä.

Uutiset

Telinevoimistelun EM-kilpailut päättyivät Birminghamissa riemukkaissa suomalaistunnelmissa. Tomi Tuuha voitti miesten hypyn finaalissa Euroopan mestaruuden. Tuuhan EM-kulta on urheilukevään kovin suomalaisyllätys.

Ruotsin prinsessa Madeleine ja asianajaja Jonas Bergström ovat purkaneet kihlauksensa. Hovin tiedotteen mukaan kihlapari päätyi ratkaisuun huolellisen harkinnan jälkeen. Ruotsin prinsessa Madeleinen kihlatun kanssa vuosi sitten intiimiin kanssakäymiseen päätynyt Tora Uppström Berg, 21, kommentoi aiheuttamaansa kohua lauantaina. Jonaksen salarakkaalle maksettiin paljastuksesta vain 1 600 euroa

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee ohjaaja Markku Pölösen arviota Kalajoen keskustan ilmeestä. Hänen kommenttinsa oli: ”Hirveimmän näköinen, mitä olen ikinä nähnyt missään”.

Toinen lehtileike käsittelee Kreikan tilannetta. Kreikka pyysi EU:lta pelastusrangasta.

Terveys ja liikunta

Paino 106,5 kg, verenpaine 178/103, lepopulssi 66. Olen tämän päivän parannellut nuhaani ja yskääni.

Loppukevennys

Mitä yhteistä on gynekologilla ja pizzakuskilla? – Saa haistaa mutta ei maistaa.

Mitä hollantilaisturistit tekevät silloin kun he eivät ota aurinkoa? – He ovat pilvessä.

Mitä Paavo M Petäjä totesi ylioppilaskirjoitustensa tuloksista? – Kaikki A:t ja B:t olivat positiivisia yllätyksiä.

Miksi naisella on kahdet huulet. – Tosilla se vittuilee ja toisilla pyytää anteeksi.

Kaksi ilotyttöä kutsuttiin juhlimaan rahtilaivalle. Päästäkseen kannel heidän täytyi nousta ylös jyrkkiä portaita. Alempana tuleva nainen huudahti: - Mutta Liisa, sullahan ei ole alkkareita. – No et kai säkään pane pumpulia korviisi, jos olet menossa konserttiin!

Sauli Niinistö totesi Mauri Pekkarisesta: - Miehessä ei ole yhtään sellaista vikaa, jota ihme ei voisi parantaa.

Nuori vaimo kysyi mieheltään: - Onko sinun aivan pakko istu joka ilta oluella? – No ei todellakaan! Olen siellä aivan vapaaehtoisesti.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

LA 24.04.2010


















Päivän sää

Lämpötila aamulla 0 C, tuuli 4 m/s, päivällä + 4 C kylmä tuuli 5m/s

Tapahtumat

Kävin Rautiossa katsomassa äitiäni. Olen valmistellut blogiini Kalajoki-näyttelyä, josta toimittajat ja kansalaiset saavat tietoa Kalajoki-näyttelystä ja Kalajoen historiasta.
Katso http://kalajoki-nayttely.blogspot.com/

Katso myös Alnys ry:n sivut http://www.alnus.fi/16

Kalajoki-näyttely työllistää tällä hetkellä täysipäiväisesti. Tavoitteena on tehdä kaikin puolin viimeisen päälle erinomainen näyttely niillä resursseilla mitä on käytettävissä. Luonnollisesti Kalajoen kaupungin kielteinen suhtautuminen Kalajoki-näyttelyyn risoo minua.

Uutiset

Eduskuntavaalit lähestyvät. Päivän uutinen on SDP:n todellisen johtajan eli Eero Heinäluoman haastattelu Huvustadsbladetissa: Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman mielestä hallituksen arvio työperäisen maahanmuuton tarpeesta on täysin pielessä. Heinäluoma sanoo Hufvudstadsbladet-lehden haastattelussa, että talouden taantuma on olennaisesti vähentänyt ulkomailta saapuvan työvoiman tarvetta. Jos hallitus pitää kiinni tavoitteestaan lisätä työperäistä maahanmuuttoa, töitä ei enää riitä suomalaisille. Tämä voimistaisi rasismia, Heinäluoma varoittaa.
Kansanedustaja puolustaa niitä suomalaisia, jotka katsovat, ettei maahanmuuttoa pidä lisätä. Heinäluoma ilmoittaa myös pitävänsä maahanmuuttoministerin virkaa turhana - hänen puolestaan se joutaisi lakkauttaa. Heinäluoma hyökkää lausunnoillaan perussuomalaisten kannatuksen kimppuun.

Toinen merkki lähestyvistä eduskuntavaaleista on ydinvoimapäätös, mikä on tehty teollisuuden ehdoin eli näinkö keskusta ja kokoomus varmistivat vaalitukensa seuraavissa eduskuntavaaleissa. Hallituksen ydinvoimapäätöksen pohjana ollutta sähkönkulutusennustetta korotettiin vielä viime metreillä. YLE Uutisten tietojen mukaan vuotta 2020 koskevaa työ- ja elinkeinoministeriön arviota nostettiin kahteen otteeseen metsäteollisuuden kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen. Arvostelijoiden mukaan metsäteollisuus pääsee vaikuttamaan liikaa energialinjauksiin.
Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi viime marraskuussa, että Suomessa kuluu sähköä vuonna 2020 yhteensä 91 terawattituntia. Erityisesti metsäteollisuus piti arviota matalana.
Kolmea ydinvoimalaa ajanut Metsäteollisuus ry kiirehti tiedottamaan, ettei sähköntuotantoa pidä rajoittaa alhaisten kasvuarvioiden perusteella.
Teollisuuden huoli ei kaikunut kuuroille korville. YLE Uutiset kertoi maaliskuun puolivälissä, että hallituksen ydinvoimapäätöksen asiakirjoihin oli yllättäen lisätty metsäteollisuuden näkemys tulevasta sähkönkulutuksestaan. Ministeriön ennustetta hilattiin tuolloin ylöspäin viisi terawattituntia, mikä on enemmän kuin puolet Loviisan ydinreaktoreiden vuosituotannosta.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee vallan siirtoa muualle. Kokkolan kaupunginvaltuuston kokous peruttiin taas asiapulan vuoksi. Näyttää siltä, että kunnallisessa päätöksenteossa on suuntaus se, ettei luottamusmiesten enää tarvitse päättää kunnallisista asioista. Päätösvalta on viety päättäjiltä liikelaitoksille, yhtiöille jne. Mielestäni tämä on erittäin vaarallinen suuntaus, josta Kalajoella on kokemusta jo yli 30 vuoden ajalta matkailun piiristä.

Terveys ja liikunta

Paino 106,5 kg, verenpaine 183/108, lepopulssi 68. Nuhaa ja yskä.

Loppukevennys

Vanhempana olo on nyt sitten nykyään vaikeaa – yrittää nyt saada pentu tietokoneen kimpusta takaisin muiden kanssa television ääreen!

Miten näkee varmimmin lentäviä lautasia? – Kun nipistää tarjoilijaa takapuolesta.

Norjalaisessa ravintolassa asiakas valitti tarjoilijalle: - Tämä kala ei maistu läheskään yhtä hyvälle kuin viime viikolla! – Kummallista! Ihan sitä samaa kalaahan se on.

Pikku-Kallen äiti astutti lammasta. Pässi ei kuitenkaan meinannut innostua tekemään temppujaan. Silloin äiti hankasi kädellään pässi päätä, ja kas, sen jälkeen tämä teki hommat niin kuin piti. Kalle katseli vieressä ja tuumasi: - No nyt minä ymmärrän, miksi isällä on kalju!

Millainen on venäläinen pikahissi? – Tsetseeni painaa nappia, niin tulee kahdeksan kerrosta nopeasti alas.

Muropaketin mainos saksalaisessa uusnatsilehdessä: ” Osta uusia Aadolf-muroja. Jokaisessa paketissa vekkuli, pieni juutalaisnukke. Kerää koko keskitysleiri ja voita loistomatka Auschwitsziin!”

Virolaiselta ilotytöltä kysyttiin Suomen tullissa: - Harjoitatteko te prostituutiota? Tyttö vastasi: - Käyttäisin mieluummin sanaa erektionpoistoteknikko!

perjantai 23. huhtikuuta 2010

PE 23.04.2010















Taiteilija Oma Orellin maalaus Apteekin talosta

Päivän sää

Lämpötila aamulla -1 C, tuuli 1m/s, lämpötila +4 C

Tapahtumat

Kalajoki-näyttelyyn saan näyttelyn ajaksi Apteekin talon pienoismallin Hannu Isopahkalalta.
Nyt on Kalajoki-näyttelyn esite myös sähköiseen muotoon laitettu siten ettei se ole ”raskas” avata. Kävin viemässä luentoesitteen Kalajoen Artemaan.

Olen selvittänyt tänä aamuna Kalajoen kaupungin vastuulliseen virkamiehen mokaa, jolla yritetään suojella alaisten tekoja. Nyt tarvitaan luottamushenkilöiden järkeä tai sitten toinen vaihtoehto on valtakunnansyyttäjävirastoon tutkintapyyntö.

Uutiset

Leipäjonot ovat kasvaneet huolestuttavan pitkiksi. Ennen viime syksyä Helsingin Kallion leipäjonossa seisoi joka viikko 600-750 ihmistä, mutta nyt luku on 900-1200 jokaisena jakokertana, Laupeuden ystävät ry:n toiminnanjohtaja Heikki Hursti kertoo Uudelle Suomelle.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) paljastaa keskustan Verkkoapilan haastattelussa, että hän oli salannut julkisuudelta kannattavansa kahta ydinvoimalaa. On todella hienoa että ministeri voi puhua julkisesti yhtä ja tehdä toista. Näin Pekkarinen huijasi koko Suomea. Kansalaisten mielestä se olisi ollut huijaus, jos siihen olisi uskottu. Kepulainen valehteli - siinä vasta uutinen. Vaikka sen voissa paistaisi tai kermalla kuorruttaisi.
Pekkarinen toimi Esko Ahon hallituksessa ja sen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Hän oli päättämässä kymmenien tuhansien yrityksien tuhoamisesta Suomessa ja yli puolen miljoonan ihmisen työttömäksi saamisesta. On todella ala-arvoista mitätöidä selvä valehtelu kuittaamalla se tsoukiksí, kun kyse on maan tulevaisuuden kannalta tärkeästä asiasta. Velkarahalla maksettava risupaketti takaa varmaan kepun äänet ensi vaaleissa. Pääasia, että laariin sataa. Hoi laari, laari laa...
Katso http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/koiviston-konklaavi-salatut-sopimukset.html

Mauri Pekkarisesta kantelu oikeuskanslerille
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/vaalirahasotku-mauri-pekkarisesta-kantelu-oikeuskanslerille

Katso vaalirahoitus http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_vaalirahoituskohu#Ministerien_vaalirahoitus

Mediatietoihin perustuva vaalirahoituskertomus
http://jugement.blogit.uusisuomi.fi/2010/04/18/vuoden-2007-eduskuntavaalien-vaalirahoituksesta-mediatietoihin-perustuva-kertomus/

Paljonko taulut maksoivat, Mauri Pekkarinen?
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Paljonko+taulut+maksoivat+Mauri+Pekkarinen/1135236817616

Pitäisikö pääministeri Matti Vanhasen erota?

Kyllä Ei
81% 19%
Ääniä 61821


Pitäisikö eduskuntavaalit mielestäsi uusia?

Kyllä Ei
76% 24%
Ääniä 35013

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee ydinvoima-asioita. Otsikko: Uusia investointeja odotellaan.

Terveys ja liikunta

Paino 106,5 kg, verenpaine 188/105, lepopulssi 65.

Loppukevennys

Brittiläinen, ranskalainen ja venäläinen katselivat maalausta Aatamista ja Eevasta ilakoimassa Edenin puutarhassa. – Katsokaa heidän varauksellisuuttaan, heidän tyyneyttään, mietti brittiläinen, heidän täytyy olla brittiläisiä. – Pötyä, väitti ranskalainen, he ovat alastomia ja niin kauniita. selvästi he ovat ranskalaisia. – Ei vaatteita, ei suojaa, venäläinen huomautti, heillä on vain omena syötäväksi ja heille on kerrottu, että he ovat paratiisissa. He ovat venäläisiä.

Lainopillista uraa harjoittanut mies saapui Taivaan portille paavi mukanaan, joka oli menettänyt henkensä onnettomuudessa samana päivänä. Pyhä Pietari, joka saattoi heitä majapaikkaansa, opasti ensin Paavia. Huone oli hiukan surkeassa kunnossa ja pieni, samanlaisia löytyy tavallisista halvoista motelleista. Lakimies otti vastaan huoneensa, joka oli palatsimainen sviitti, johon kuului yksityinen uima-allas, piha ja terassilta oli näköala portille. Lakimies oli jotenkin ällistynyt ja kertoi Pyhälle Pietarille: - Olen todella yllättynyt tästä huoneesta, nähtyäni kuinka Paaville annetaan sellainen pieni asunto. Pyhä Pietari vastasi: - Meillä on täällä yli sata Paavia, he ovat hyvin yleisiä, mutta meillä ei ole koskaan ollut lakimiestä.

Kolme miestä päättyi taivaan porteille pian heidän kuolemansa jälkeen. Kun he saapuivat Pyhä Pietari sanoi: - Herrat , teidän täytyy vastata taitavasti kysymyksiin, ennen kuin teidät päästetään taivaaseen. Jos vastaatte oikein, valot välähtävät, kellot soivat, portit avautuvat ja olette vapaita menemään sisään.
Ensimmäinen mies astui ylemmäksi Pyhän Pietarin luokse kysymystään varten. Pyhä Pietari kysyi: - Mikä oli maailman ensimmäisen miehen nimi? – Oi, tämä on helppo, mies sanoi, Aatami! Valot välähtivät, kellot soivat, portit avautuivat ja mies astui taivaaseen. Toinen mies astui ylemmäksi Pyhän Pietarin luokse kysymystään varten. Pyhä Pietari kysyi: - Mikä oli maapallon ensimmäisen naisen nimi? – Oi, tämä on helppoa, mies sanoi, Eeva! Valot välähtivät, kellot soivat, portit avautuivat ja mies astui taivaaseen. Kolmas ja viimeinen mies astui ylemmäksi Pyhän Pietarin luokse kysymystään varten. Pyhä Pietari kysyi: - Mikä oli ensimmäinen asia, mitä Eeva sanoi Aatamille? Mies vastasi mietiskellen: - Kylläpä on kova… Valot välähtivät, kellot soivat, portit avautuivat ja mies astui taivaaseen.

- Älä luovuta, vaikka suomalainen hiihtäjä olisi edelläsi; voit voittaa hänet vielä 48 tuntia kisojen päättymisen jälkeen.

Juteltiin terveellisestä ruoasta: - Millainen suhde sinulla on ruisleipään? – En ota kantaa.

torstai 22. huhtikuuta 2010

TO 22.04.2010


Oma Orellin maalaus Jussilan taloista.







Päivän sää

Aamun lämpötila 0 C, päivällä +6 C.

Tapahtumat

Ilmoitin sähköpostitse tutkija Olli Rosenqvistille, että Kalajoki-näyttely voisi olla yksi kohde pyhiinvaellusreittien kohteena Kalajoella. Tapion Tupa ja Metsäkulttuurikeskus on mielestäni erinomainen kohde ko. reitille. Katso
http://www.chydenius.fi/yksikot/yhteiskuntatieteet/tutkimus/hankkeet/geniuslocihanke

Kävin tänään Kalajoen lukiossa viemässä rehtorille Kalajoki-näyttelyn esitteen samoin kuin Artemaan ja Kalajoen seurakunnalle. Kävin myös Kalajoen kaupungin elinkeinotoimistoon viemässä Kalajoki-näyttelyä koskevan aineiston Kalajoen kaupungin internet-sivuilla julkaistavaksi.
Katso http://www.kalajoki.fi/event_calendar/result.asp?menu_id=364&selected_language=1&event_id=756&firstload=

http://www.kalajoki.fi/event_calendar/result.asp?menu_id=364&selected_language=1&event_id=757&firstload=

Kävin tänään parturissa Raahessa. Vein Kalajoki-näyttelyä koskevan aineiston Raahenseudun toimittajalle Raili Wiiretille ja Radio Pookiin toimittajille sekä lisäksi Raahen kirjaston ilmoitustaululle. Kävin viemässä Tapion Tuvalle Kalajoki-näyttelyyn liittyvää aineistoa, jota voidaan laittaa Tapion Tuvan nettisivuille.
Tänään ilmestyi Uutispuuro-lehti, jossa oli yhden sivun juttu Kalajoki-näyttelystä ja Erkki Ahosta kuvien kera. Lehden jakelu on 175 000 kappaletta.

Soitin Helsingin rikoskomisario Jouni Niskaselle klo 9.50 hänen tekemästään tutkimattajättämispäätöksestä 8010/R/25449/10. Päätös koski eduskunnan oikeusasiamies Terhi Arjolan-Sarjan virkarikosta. Ilmoitin rikoskomisario Jouni Niskaselle miksi olen siirtämässä tämän päätöksen valtakunnansyyttäjävirastolle virkarikoksena tutkittavaksi. Perusteeni olivat seuraavat: Olen soittanut eduskunnan apulaisoikeusasiamies Terhi Arjola-Sarjalle tämän allekirjoittamasta päätöksestä, jonka on tehnyt eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Kävimme Terhi Arjolan-Sarjan kanssa yksityiskohtaisen puhelunkeskustelun, jossa kävimme yksityiskohtia kantelustani lävitse. Terhi Arjola-Sarja tunnisti valmistelleensa vastauksen kanteluuni. Hän siis on osallistunut kiistattomaan rikokseen. Hän on lisäksi allekirjoittanut päätöksen. Olen jo aikaisemmin soittanut hänelle, kun asia eteni niin hitaasti. Tällöin Terhi Arjola-Sarja kertoi, että viivästys johtuu siitä, että niin ja niin monta kantelua on vielä ennen tätä käsiteltävänä. Terhi Arjola- Sarja on kiistattomasti osallistunut päätöksen tekoon valmistelemalla virkarikoksen tunnusmerkistön täyttävän päätöksen. Tunnustuksen lisäksi sähköpostiliikenne osoittaa eduskunnan oikeusasiamiehen sihteerin Terhi Arjola-Sarjan virkarikoksen.

----- Original Message -----
From: EOA-kirjaamo
To: e.ahoky@kotinet.com
Sent: Tuesday, December 01, 2009 11:47 AM
Subject: Ilmoitus

EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIEHEN KANSLIA
Helsinki 01.12.2009

AHO, ERKKI

ILMOITUS

Tiedoksenne ilmoitetaan, että oikeusasiamiehen kansliaan lähettämänne kirjoitus on saapunut tänne 23.11.2009.

Asianne tulee ratkaisemaan joko oikeusasiamies tai apulaisoikeusasiamies, sen mukaan kuin oikeusasiamies on tehtävien jaosta päättänyt.

Asiaanne (dnro 4461) valmistelee kansliassa oikeusasiamiehensihteeri Terhi Arjola-Sarja.

Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia

Rikoskomisario Jouni Niskanen ilmoitti avaavansa jutun uudelleen.

Katso http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/04/eduskunnan-oikeusasiamiehen-sihteeri.html

Uutiset

Teollisuuden Voiman ja Fennovoiman kiistely ydinjätteen loppusijoituksesta jatkuu. Fennovoima on kaavaillut sijoittavansa jätteet TVO:n laitosten kupeeseen Eurajoen Olkiluotoon. Teollisuuden Voiman mukaan Fennovoiman jätteet eivät mahdu rakenteilla olevaan loppusijoitusluolaan.
Toimitusjohtaja Jarmo Tanhuan mukaan Olkiluotoon mahtuvat vain TVO:n ja Fortumin omistamien Loviisan yksiköiden jätteet. Hallitus esitti Fennovoimalle ydinvoimalan rakentamislupaa, mutta sen ehtona on selvitys jätteiden loppusijoituksesta.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee Kalajoen kaavoitusta. Kalajoelle on tekeillä kolme tuulivoimapuistoa.

Toinen lehtileike käsittelee Himangan Redi Oy:n toimintaa, mikä laajennetaan käsittämään koko Kalajoen alueen. Kalajoen kaupunki tulee näin yksityisen sektorin kilpailijaksi. Suhtaudun asiaan erittäin kriittisesti. Haisee yhteiskunnan kusetukselta. Tämä on olemattoman Kalajoki-Akatemian ikään kuin sisaryritys.

Televisiosta katsottua

Tänä iltana televisiossa A-talk. Ydinvoimaa. Vieraina Hanna Halmeenpää Kalajoelta, kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen ja vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki. Olen varma, että Hanna pesee Pekkarisen mennen tullen.

Terveys ja liikunta

Paino 106,4 kg, verenpaine 180/107, lepopulssi 64.

Loppukevennys

Toimittaja: - Herra ministeri, mitä sanottavaa teillä on budjetista? Ministeri: - Ei mitään! Toimittaja: - Tarkoitinkin, miten muotoilette lausuntonne.

Kerrotaan, että Venäjä olisi halukas vaihtamaan Suursaaren kahteen suomalaiseen saareen. Eduskunnassa pohditaan, kävisivätkö Ahtisaari ja Jaakonsaari.

Arvoitus Neuvostoliiton ajalta: Miksi äänestyspaikoilla oli aina useita äänestyskoppeja? – Jotta äänestäjät saattoivat valita eri koppien välillä.

Mies meni lääkäriin potenssivaikeuksien takia. – Kyllähän tähän apu löytyy, lääkäri sanoi. Meille on juuri tullut uutta, loistavaa fosforivalmistetta. – Taisitte käsittää väärin. Tulin tänne saadakseni sen seisomaan, en loistamaan!

Mamma oli lääkärissä. – Ei teissä ole mitään vikaa, mutta kirjoitankin kuitenkin teille yhden reseptin. – On kyllä ihanaa, että nykyajan miehet ovat kiinnostuneita ruuanlaitosta!

Aapo kaverilleen: Tiedätkö miten pääsin eroon selluliitista? – No kerro. – Olin kotoa pois kaksi viikkoa enkä soittanut kotiin kertaakaan. Kun tulin takaisin niin selluliitti oli lähtenyt äitinsä luo.
Neitonen oli käynyt lääkärissä, mutta palasi kohta takaisin. – Unohtuivatkohan nimettömäni tänne? – Eipä täällä ole niitä näkynyt. – Nyt minä muistankin. Minä kävin hammaslääkärissäkin, ja ne taisivat jäädä sinne.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

KE 21.04.2010


















Päivän sää

Lämpötila aamulla – 5 C, päivällä + 6 C

Tapahtumat

Kalajoki-lehti sponsoroi Kalajoki-näyttelyn esitteen. Esite tehtiin tänään. Jaoin esitteet Tapion Tuvalle, Kylpylä Sanifanin, Hotelli Sanin, ABC:n, Shellin, ST-ykkösen, S-marketin, K-Marketin, Halpa-hallin, K-Super-Marketin, kirjaston, Plassin kylätalon Kalajoen keskustan ilmoitustaululle.
Tein tänään Kalajoki-näyttelyä varten vakuutuksen.
Tänään taiteilija Oma Orell sai valmiiksi apteekintalon ja Jussilan talon maalaukset.

Kävin tänään Himangalla Osuuspankissa avustamassa neuvotteluissa asiakkaitani.

Sain tänään Helsingin poliisin naurettavan päätöksen eduskunnanoikeusasiamiehen sihteerin Terhi Arjola-Sarjan virkarikosasiassa. Päätöksen päiväys 14.4.2010 numero 8010/R/25449/10. Päätöksen on allekirjoittanut rikoskomisario Jouni Niskanen. Teen asiasta rikostutkintapyynnön valtakunnansyyttäjälle. Järkyttävää tämä poliisin ammattitaidottomuus ja suoranainen rikollisuus.

Uutiset

Iltalehti kertoo, että Kelan sähköinen asiointipalvelu on kätevä. Ilman sitä Markku Malmi ei olisi ehkä saanut tietää "asuneensa" entisen naapurinsa kanssa jo kolmen vuoden ajan.
- Menin nettipalveluun katsomaan, onko työmarkkinatukihakemukseni edennyt. Hämmästys oli kyllä melkoinen, kun huomasin henkilötiedoistani olevani avoliitossa, kertoo Malmi maanantai-illan yllätyksestä.
Malmi tunnisti "rouvansa" nimen. He olivat juuri aiemmin asuneet kolmen vuoden ajan samassa rapussa Naantalissa. Malmin asunto oli numero 1, nainen asunto numero 13.
Malmi soitti entiselle naapurilleen Hanna-Maarit Rantaselle. Rantanen tarkisti tietonsa omilta henkilökohtaisilta Kelan sivuiltaan. Nekin väittivät Malmin ja Rantasen pitäneen yhtä 31.5.2007 lähtien eli siitä, kun Rantanen muutti taloon.
Muuten tapaus voisi vain naurattaa, mutta Rantaselle virhe tarkoittaa selkeätä rahallista menetystä. Virheen vuoksi Kela on pitänyt Malmia Rantasen lapsen isäpuolena ja yksinhuoltajalisän maksaminen on lopetettu.

Hallitus myönsi tänään Fennovoimalle ja TVO:lle luvan ydinreaktorin rakentamiseen. Hallitus ei esittänyt lupaa Fortumille, joka myös haki lupaa. Asian esitteli elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) hallituksen iltakokouksessa keskiviikkona.
Jos esitys hyväksytään hallituksen äänestyksessä, TVO:n ydinvoimala tulisi Eurajoen Olkiluotoon, jonne paraikaa jo nousee yhtiön kolmas reaktori, viivästysten riivaama Olkiluoto 3. TVO:ta omistavat mm. Pohjolan Voima ja Fortum.
Fennovoima päättää laitoksensa sijoituspaikasta tämän vuoden loppuun mennessä. Vaihtoehdot ovat Pohjois-Suomessa joko Simossa tai Pyhäjoella.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike kertoo, että selkäsauna palasi amerikkalaiskouluun. Tämä on sitä amerikkalaista kasvatusta.

Terveys ja liikunta

Paino 106,5 kg verenpaine 170/107, lepopulssi 68.

Loppukevennys

Paavo Väyrynen näkee aamiaispöydässä lehteä lukiessaan kuvan, jossa Ilkka Kanerva esiintyy hemaisevan blondin kanssa. – Mistä johtuu, että maailman hulluimmat miehet saavat aina maailman kauneimmat naiset, Väyrynen mutisee puoliääneen. Vuokko-vaimo vilkaisee mieheensä, punastuu ja kuiskaa: - Kiitos, kulta.

Olipa kerran lentokone, joka lensi hullujenhuoneen yli. Kun lentokone oli ylittänyt hullujenhuoneen, kapteeni sanoi perämiehelle: - Milloinkahan ne huomaa että yks puuttuu!

Blondi nukahti baarista tullessaan kotitilansa tienposkeen. Yön aikana Mansikki könysi viereen makaamaan. Aamulla herätessään blondin käsi osui lehmän utareisiin, jolloin blondi totesi: - Viittisikö joku teistä jätkistä heittää mut himaan?

Kolme blondia käveli posket punoittaen. Vastaantulija ihmetteli tytöistä kuuluvaa surinaa. – Ollaan sauvakävelyllä, huokaisivat tytöt hymyillen…

Gruusialainen oli pistäytymässä Moskovassa ja halusi nähdä Leninin. Pitkä jono hirvitti, joten mies otti laatikollisen hyvää gruusialaista konjakkia, ja meni jututtamaan vahtisotilasta. Otettiin muutama siivu, jolloin sotilas julisti: - Menetkö suoraan johon ohi sisään, vai tuodaanko ukko ulos!

Kaksi ukkoa muisteli menneitä vanhainkodin terassilla. – Muistatkos, kun ne ennen vanhaan laittoivat armeijassa meidän ruokaan ”jarrua”, ettei olisi tehnyt kauheasti mieli? – Joo, muistanhan minä. – Oletkos huomannut, että nyt se on alkanut vaikuttaa?

Millainen on ruotsalainen neitsyt? – Tyttö, joka voittaa veljensä juoksussa.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

TI 20.04.2010














Hotelli Rantakallalle uudet omistajat.

Päivän sää

Lämpötila aamulla -2C, tuuli 1m/s, päivällä +5 C, tuuli 2m/s

Tapahtumat

Kalajoen kaupungilla tietokoneongelmat jatkuvat. Minä olen pyytänyt kaupunginhallituksen esityslistoista itselleni paperikopiot. Muut ovat tyytyneet Jorma Tikkasta lukuun ottamatta sähköiseen esityslistojen jakoon. Nyt ilmeni, etteivät he ole saaneet liitetiedostoja auki ja joillakin oli vieläkin suurempia ongelmia. Jos oikein tarkkoja ollaan, niin suuri osa kaupunginhallituksen jäsenistä ei ole saanut esityslistaa tietoonsa ennen kokousta ja siksi kokous on näin ollen laiton ja päätökset mitättömiä. Tätä on jatkunut koko tämän vuoden.
Vaikka minä pyysin esityslistan paperikopiona, niin siitä huolimatta minultakin puuttui liitetiedostaja, muun muassa kaavoituskatsaus.

Kaupunginhallitukselle saatettiin tiedoksi markkinaoikeuden päätös 7.4.2010 Nro 161/2010 Dnro 410/09 JH. Markkinaoikeus hylkää Meriter Oy:n hakemuksen. Markkinaoikeus velvoittaa Kalajoen kaupungin korvaamaan Meriter Oy:n oikeudenkäyntikulut. Tässä informaatiossa ei nyt ole kaikki palikat kohdallaan. Siksi minun oli hankittava tuo päätös, jotta totuus saadaan selville.
Kävin tänään hakemassa Kalajoen kaupungintalolta kopion markkinaoikeuden päätöksestä. Minulta kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajalta veloitettiin kopiosta 2,90 euroa.
Katso http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2010/04/kalajoen-kaupungille-2300-euron.html

Minulla on nyt kuudes valtuustokausi menossa Kalajoen valtuustossa. Koskaan aikaisemmin minun mielestäni Kalajoen asiat eivät ole olleet niin pahasti hunningolla kuin ne ovat nyt. Minulla ei ole kovin suurta luottamusta Kalajoen kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan toimintaan. Tulee sellainen tunne, ettei heihin voi luottaa vaikka he ”päivää” sanoisivat. Kättelemisenkin jälkeen on parempi laskea onko kaikki sormet tallella.

Lähetin lisää informaatiota valtakunnansyyttäjävirastolle koskien varatuomari Mikko Kovalaisen toimintaa. Täydensin myös tutkintapyyntöäni Tapani Tasangosta valtakunnansyyttäjävirastolle.

Uutiset

Kalajoella sijaitseva Hotelli Rantakalla on saanut uudet omistajat. Neljä ylivieskalaista yrittäjää on ostanut hotellin Eläke-Fennialta, ja hotellin toiminta käynnistyy uudelleen toukokuun puolivälissä. Rantakallan toiminta on ollut pysähdyksissä joulukuusta asti, jolloin toimintaa pyörittänyt Lomaliitto meni konkurssiin.
Hotelli Rantakallassa on iso, 350-paikkainen näköalaravintola. Sillä on 34 hotellihuonetta, joista osa erillisessä rivitaloissa. Tämän lisäksi hotellilla on vajaa 70 kesämökkiä, ja se on välittänyt myös yksityisten mökkejä. Hotelli työllisti vakituisesti 12 ja sesonkiaikoina noin 40 henkeä. Kiinteistön omistanut Eläke-Fennia on myynyt rakennukset ja noin 11 hehtaarin suuruisen tontin, jossa on 7 600 neliöä rakennusoikeutta käyttämättä. Kaikkiaan rakennusoikeutta on 11 500 neliöä. Kiinteistöt tontteineen ja Aurinkoheikkojen alueen mökit ostivat ylivieskalaiset yrittäjät: Pauli Aakula, Antti Rantala, Juha Salo ja Esa Valli. Hotellin johtajana jatkaa Sisko Konu.

Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi tiistaina kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen miehen, joka raiskasi 79-vuotiaan naisen viime kesänä. Rikos tapahtui eräässä Pohjois-Savon pienessä kunnassa. Mies raiskasi yksin asuneen naisen tämän kotona. Käräjäoikeuden mukaan teko oli niin vakava, ettei miestä voitu tuomita ehdolliseen vankeuteen, vaikka hän ei ole aiemmin saanut vankeusrangaistusta. Vuonna 1959 syntynyt mies on kuitenkin tuomittu aiemmin sakkoihin iäkkääseen naiseen kohdistuneesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee Sun Volleyn Suomen mestaruutta. Olen erittäin iloinen siitä, että joukkueessa on mukana Ville Sorvoja, joka aikanaan pelasi KaLePan ja HU-Kalajoen joukkueessa. Joukkueen tärkeisiin luottopelaajiin kuuluu myös Antti Tuomonpoika Malinen Alavieskasta.

Terveys ja liikunta

Paino 106,0 kg, verenpaine 159/102, lepopulssi 64

Loppukevennys

- Minkälainen mies on konsultti? – En minä vaan tiedä. – Konsultti on mies, joka hallitsee 150 asentoa, mutta ei tunne yhtään naista.

- Mikä se on, kun ministeri lähestyy nuorta naista intiimisti? – Mistä minä tietäisin. – Kyseessä on välikysymys.

- Mitä spitaalinen sanoi ilotalossa? – En osaa sanoa. – Siellä on ja pysyy.

- Mikä on nunnan hartain haave? – En minä tiedä. – Aamukahvi sänkyyn lämpimän munkin kanssa.

- Tiedätkö Kalle, kuka nauraa parhaiten? – No en! – Tietenkin se, jolla on paras lääkitys!

- Meidän ope on ihan hirveän rikas, leuhkii pikku-Kalle. – Miten niin? kysyy Ville. – Olen nähnyt ainakin seitsemän ravintolaa, joiden ovessa lukee ”open”.

Pikku-Kalle tuli kauppaan, latoi rahat tiskiin ja sanoi: - Saanko kymmenen kiloa sokeria ja hiivaa? Isä leipoo tänään.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

MA 19.04.2010














Päivän sää

Lämpötila aamulla -3 C, tuuli 2m/s, päivällä + 4 C, tuuli 4m/s.

Tapahtumat

Tänään sain Kalajoki-näyttelyyn Heikki Myllylahden maalaman taulun Vasankarin Nuorisoseurasta. Sama korkeatasoinen linja jatkuu maalausten suhteen Kalajoki-näyttelyssä. Vasankarin Nuorisoseuran historiikki löytyy osoitteesta http://www.vasankari.com/arkisto/nuorisoseuranhistoria.html

Lähetin Kalajoen sivistystoimenjohtaja Esa Siirilälle sähköpostilla informaatiota Kalajoki-näyttelystä ja esitin toimenpiteitä.
Lähetin sähköpostia valtakunnansyyttäjä Matti Nissiselle ja varmuuden vuoksi valtakunnansyyttäjäviraston kansliaan sekä oikeusministeri Tuija Braxille.
Lähetin valtakunnansyyttäjälle tutkintapyynnön myös poliisiviranomaisten tahallisesta sekoilusta.

Tänään oli Kalajokilaakso-lehdessä Kaisa Hietalan ennakkojuttu Kalajoki-näyttelystä. Tämä juttu oli ensimmäinen 15 vuoteen Kalajokilaakso-lehdessä julkaistu minusta tehty juttu, mikä ei aiheuttanut syvää mielipahaa minussa. Hyvästä jutusta annan suuret kiitokset toimittaja Kaisa Hietalalle.

Tänään olin kaupunginhallituksen kokouksessa.

Uutiset

SDP:n europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaaren mielestä Suomessa vallitseva salailun kulttuuri sai uuden vivahteen, kun kuluneella viikolla selvisi, että lukuisten valtionyhtiöiden johtajien lisäeläkkeet on salattu, vaikka valtio-omistaja on nimenomaan ohjeistanut mahdollisimman suureen avoimuuteen.

Keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas yllättyi ja tyrmistyi kollegansa, varapuheenjohtaja Paula Lehtomäen halusta käynnistää erityisselvitys vaalirahoituksesta Keskustapuolueessa. Ministeri Lehtomäki taas pitää perjantain puoluehallituksessa käynnistettäväksi aiottua selvitystä sekä taloudesta, että toimintatavoista välttämättömänä.
Ehkä Antti Rantakangas pelkää hyvä veli-järjestelmän paljastumista. Esim. Finnvera Oy, KTM, TE-Keskus, Vapo Oy, maakuntaliitto, seutukunta, vakuutusyhtiöt, arvovaltavaikuttaminen, valtion valvontaviranomaiset jne…

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee tuhkapilveä. Jutun otsikko Tuhkapilvi rassaa vielä päiviä.

Televisiosta katsottua

Katsoin illalla Ykkösdokumentin Vankileirien Syväri. 1930-luvulla siellä sijaitsi Stalinin työleirit, Suomen miehitysvuosina 1941-1944 vankileirit ja sodan jälkeen sotavankileirit.

Terveys ja liikunta

Paino 106,5 kg, verenpaine 184/106, lepopulssi 63. Eilen minulta lähti paikka hampaasta. Tänään hammas paikattiin. Nastahampaan kanssa on vielä ongelmia, koska sen tilalle olisi rakennettava silta, minkä hinta-arvio on n. 1300 euroa.

Loppukevennys

- Opettaja, miksi meidän on opittava englantia? – Koska puolet maailmasta puhuu sitä. – Eikö se sitten jo piisaa?

Menossa on biologian tunti. – Miksi metsähanhet lentävät joka vuosi etelään? opettaja kysyi luokalta. – Koska sinne on niin pitkä kävelymatka, Kalle tiesi.

Pikku-Kalle myöhästyi oppitunnilta. Opettaja torui häntä ankarasti. – Mä voin kyllä korvata asian. Mä lähden vastaavasti aikaisemmin täältä pois.

- Sinun todistukseni on niin kelvoton, että minun on pakko antaa rangaistus, Pikku-Kallen isä karjui hurjana. – Hyvä juttu, mä tiedän, missä opettaja asuu, vastasi Kalle iloisena.

Opettaja pyysi oppilaita selvittämään, mitä eroa on kuninkaalla ja presidentillä. Pikku-Kalle viittasi ankarasti ja sai luvan vastata. – Se on vissiin niin, että kuninkaan täytyy olla isänsä poika, mutta presidentin ei tarvitse.

Isä katseli Kallen joulutodistusta tyytyväisenä. – Minusta tuntuu, että poika on perinyt älykkyytensä minulta, hän kehaisi vaimolleen. – Voi olla, minun on ainakin vielä jäljellä, vaimo vastasi.

- Ja olette sitten kunnolla! äiti huusi Liisan perään tämän poistuessa Kallen kanssa juhannusta viettämään. – Älä pelkää, äiti, Liisa vastasi. – Minä lupaan, että kunnolla ollaan.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

SU 18.04.2010














Päivän sää

Lämpötila aamulla 0 C, tuuli 0 m/s, päivällä vesi- ja räntäsadetta, lämpötila +3 C.

Tapahtumat

Eilen vihittiin 150-paikkainen Ruskealan kirkko Herrankukkaro Venäjällä käyttöönsä. Vihkimisen suoritti piispa Aarre Kuukauppi. Kuvassa Ruskealan pappila, jossa olin yhden yön käydessäni Sortavalassa joitakin vuosia sitten. Toisessa kuvassa 83-vuotias Kalevi Keinonen Iris-vaimonsa kanssa. Kirkon rakentaminen on ollut Yrjö Keinosen veljen Kalevi Keinosen suururakka.

Hyvää informaatiota Suomesta ja tieto leviää kiitettävästi. Kiitos Älykkäille vaaleaveriköille Klaarikalle, Reetille ja Ramonalle. Katso ja klikkaa ensimmäisessä osassa (Suomen perustuslaki) näkyvää Suomen laki-kuvaa
http://morjesmoro.blogspot.com/2010_02_01_archive.html

Olen tänään selvittänyt suurpuhdistamon ympäristölupahakemusta. Minun käsitykseni mukaan vedenpuhdistamon pitää puhdistaa likavedet eikä toimia vain läpipumppaamona. Mielestäni nyt on kansalaisten otettava vahvasti kantaa tärkeän asian puolesta, jolla on merkittävä vaikutus tulevaisuudessa alueen vesiin ja ympäristöön.

Uutiset

Näin HS: Lausunto ei pidä paikkaansa. Maanantaina HS ei edes ottanut Vanhaseen yhteyttä vaaliraha-asioissa. Tiistaina HS:n toimittaja haastatteli Vanhasta valtioneuvoston juhlahuoneiston ulko-ovella, pääministerin tiedotustilaisuuden jälkeen. Toisin kuin Vanhanen perjantaina sanoi, toimittaja ei väittänyt, että lappu sisältyisi poliisin esitutkinta-aineistoon tai olisi HS:n hallussa.
Näin keskustelu eteni sanatarkasti nauhalta purettuna:
Toimittaja: "Uusien tietojen valossa, kysyn vielä kerran, suosittelitteko millään tavalla, missään muodossa, vaalitukea Merikukka Forsiukselle?"
Vanhanen: "En, tän asian olen käynyt aikanaan läpi."
Toimittaja: "Entä se lappu, jonka ojensitte Kesärannassa– –"
Vanhanen: "Niin, ei, no, tän aiheen olen käynyt aikanaan lävitse, enkä siitä sen kummemmin kommentoi."
Toimittaja: "Meillä on nyt uutta tietoa sellaisesta lapusta– –"
Vanhanen: "Joo joo, mutta olen kommentoinut sen, olen kertonut oman näkökulmani aiheeseen, en täydennä sitä millään tavalla."
Torstaina Vanhanen myönsi HS:lle suositelleensa Forsiuksen tukemista. "En kerro, millä tavalla sen nimen välitin", hän sanoi HS:n toimittajalle eduskunnassa.
Forsius sai 5 000 euroa KMS-tukea.

Vuoden 2006 sähköpostissa Merisalo informoi Kauppista ja muita ”veljiä” siitä, miten kevään 2007 eduskuntavaalissa tuettavien henkilöiden listaus on edistynyt. Kauppisen mukaan monet hänen antamistaan nimistä, kuten nykyinen Kevan valtuuskunnan varapuheenjohtaja Varpu-Leena Malmgren (kesk) olivat jo listoilla. Yksi nimi eli Kevan nykyinen hallituksen puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok) pantiin kuitenkin Kauppisen toimesta tuettavien listoille.
Keskustan varapuheenjohtaja Paula Lehtomäki pitää välttämättömänä, että keskustassa aloitetaan erityisselvitys vaalirahoituksesta. Lehtomäen mielestä selvityksen pitäisi kattaa paitsi puolueen, myös sen määräysvallassa olevien yritysten ja sitä lähellä olevien yhdistysten talous ja toiminta.
Lehtomäen mukaan puoluehallituksen tulisi käynnistää selvitys ensi perjantain kokouksessaan. Noin sitä noukitaan irtopisteitä. Paula Lehtomäki sai itse KMS:n tallilta 15000 euroa riihikuivaa rahaa, jota ei katsonut tarpeelliseksi palauttaa koska se ei näkynyt hänen kukkarossaan. On outoa ryhtyä nyt tuomaroimaan juttua ja pitää hampaat irvessä saaduista euroista kiinni. Pyyhkisi nyt ensin sen oman pöytänsä.

Katso ja kuuntele http://www.youtube.com/watch?v=iMzJBqBhmSw&feature=related

Kun eduskunta hyväksyi viimeksi ydinvoimalan, eli Olkiluoto 3:n, rakentamisen vuonna 2002, lisättiin myönteiseen periaatepäätökseen risupaketiksi ristitty ponsi. Ponnellaan eduskunta velvoitti hallituksen muun muassa lisäämään uusiutuvan energian käyttöä ja luopumaan asteittain kivihiilestä. YLE Uutiset kysyi sähköpostitse kahdeksalta asiantuntijalta yliopistoista, tutkimuslaitoksista, ympäristö- ja etujärjestöistä, mitä eduskunnan tahdolle kävi.
Tulos ei imartele Paavo Lipposen ja Matti Vanhasen hallituksia. Vastaajat moittivat sitä, ettei kivihiilen käyttöä ole onnistuttu vähentämään, energiansäästölaki on jäänyt toteutumatta ja ilmaston kannalta haitallista turvetta on tuettu verovapaudella ja syöttötariffilla.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee Tyngän aluekoulun harjannostajaisia. Kalajoen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajaa ei aluekoulun harjannostajaisiin kutsuttu.

Toinen lehtileike käsittelee kirkon rakentamista Ruskealaan. Kirkon rakentamisesta on vastannut Kalevi Keinonen, joka on Yrjö Keinosen veli. Tapasin Kalevi Keinosen muutama vuosi sitten ja hän kertoi silloin olevansa taloudellista syistä pakolainen ja suunnitteli silloin kirkon rakentamista Ruskealaan.

Televisiosta katsottua

Katsoin Yle Teemalta ohjelman Häjyistä. Puukkojunkkarit eli häijyt herättivät 1800-luvulla pelkoa Etelä-Pohjanmaalla ryöstelemällä ja tappamalla.

Terveys ja liikunta

Paino 106,5 kg, verenpaine 168/101, lepopulssi 66.

Loppukevennys

- Autoni on erinomainen, Kalle kehui Villelle. – En ole kolmeen vuoteen maksanut siitä euroakaan huoltolaskuja. – Sitä se huoltamon esimieskin valittaa.

Liisa soitti hädissään poliisille. – Tulkaa tänne pian! Kalle tappelee täällä erään miehen kanssa. Sitä on kestänyt jo puoli tuntia. – Miksi te ette ole soittaneet aikaisemmin? poliisi ihmetteli. – No kun Kalle oli aluksi voitolla.

Pikku-Kalle juoksi itkien portaita alas. Kiltti täti tuli vastaan ja kysyi, mikä oli hätänä. – Isä rupesi ripustamaan taulua seinälle, ja löi vasaralla sormeensa, Kalle niiskutti. – No mutta ei kai sinun sitä tarvitse itkeä, täti kummasteli. – Nauraisit mieluummin! – Niinhän minä nauroinkin…

Kalle ja Ville pohtivat tärkeitä asioita. – Tiedätkö Ville, mitä eroa on sillä, kun katsoo naista silmiin tai hevosta silmiin? – En taida tietää. – Jos meinaa katsoa hevosta silmiin, on noustava satulasta.

Kalle matkusti junassa ja paleli kamalasti. Lopulta hän ei malttanut olla kysymättä: - Mikähän täällä vetää niin kamalasti? Vastapäisellä penkillä istui kiltti vanha täti. – Poikaseni, kyllä se on varmaan veturi.

Oli historian tunti. – Miksi Kaarle XII oli yksinvaltias? – Koska hän ei ollut naimisissa, Kalle vastasi.

- Kallella on sitten ehtymätön tiedonjano, opettaja tunnusti Kallen äidille. – Tiedetään. Tiedon hän on perinyt minulta ja janon isältään.

lauantai 17. huhtikuuta 2010

LA 17.04.2010















Paavo Ruotsalainen ja Kalajoen käräjät
http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2010/02/paavo-ruotsalainen-ja-kalajoen-karajat.html

Päivän sää

Lämpötila aamulla – 2C, tuuli 2m/s, päivällä + 4 C, vesisadetta

Tapahtumat

Lapsenlapset Saana ja Ronja tulivat yökylään.

Uutiset

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) valehteli kesällä 2008, kun hän kiisti IS:lle suositelleensa Merikukka Forsiuksen (kok) tukemista liikemiesten KMS-rahan jakamisesta vastanneelle Nova-mies Tapani Yli-Saunamäelle.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) oli perjantaina tuohtunut siitä, että Merikukka Forsiuksen (vihr) rahoitusasia nousi Helsingin Sanomissa uudestaan esiin. "Tämä käsiteltiin jo 2008. Silloin kerroin osuuteni tähän rahoitukseen. Vanhanen ei ole aikaisemmin myöntänyt suositelleensa vaalirahoitusyhdistys KMS:lle Forsiuksen tukemista. Hän myönsi asian HS:n toimittajalle torstaina, ja HS uutisoi asiasta perjantaina.
"Ai että olisin suositellut rahaa toiselle puolueelle? Ei pidä paikkaansa, Vanhanen esimerkiksi totesi toukokuussa 2008 (Ilta-Sanomat 26. 5. 2008).
Forsius sai ainoana vihreänä ehdokkaana Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistykseltä 5 000 euroa vuoden 2007 eduskuntavaaleihin. KMS tuki Forsiusta Vanhasen ehdotuksesta.
Vanhanen ojensi Forsiuksen nimen lapulle kirjoitettuna pöydän yli.

KMS maksoi eduskuntavaalien jälkeen toukokuussa 2007 matkailuauton takaosan vahinkojen korjauksen. Kaikkineen remontti maksoi 2 740 euroa. Kun KMS:n tarkoitus oli muun muassa "kehittää maakuuntien elinvoimaisuutta" ja "lisätä kansalaisten äänestysaktiivisuutta", on vaikea äkkiseltään hahmottaa, miten siihen liittyy Ford Hobby T 600 GFS:n pölykapselin ja takapuskurin vaihto.
Kontiola kertoi kuulustelupöytäkirjan mukaan, että kyseessä oli kansanedustajaehdokas Eero Lankian käytössä ollut matkailuauto. Lankialla oli vaaliautona vuokrattu matkailuauto. Sillä hän 5–6 viikon aikana huristi 60–70 eri tilaisuuteen. Auto oli jo palautettu vuokraajalle, kun Lankialle ilmoitettiin, että autossa on kolhuja. Vuokraaja korjautti auton. Laskun maksoi KMS, koska se oli auton järjestänytkin.
Lankian matkailuauton lisäksi poliisi kyseli myös, miten ministeri Mauri Pekkarisen (kesk) valokuvaus (183 euroa), Kontiolan oma lentolippu Rovaniemelle tai Hyvinkään Tahkolle maksettu kymppitonni oikein liittyivät yhdistyksen toimintaan.

Kaupan alan ja vartijoiden vuorokauden lakko päättyy tänään lauantaina aamukuudelta. Palvelualan ammattiliitto Pamiin kuuluvien myyjien lakko vaikutti etenkin suurten kauppojen aukioloihin, mutta pienemmät liikkeet sinnittelivät avoinna kauppiasyrittäjien ja esimiesten voimin.
Lakon älyttömyys paljastuu, kun lasketaan rahassa mistä lakkoillaan. Kysymys on 4 eurosta myyjän kuukausipalkassa. Siksi on sanottava PAMille, että HALOO? Onko kaikki kotona?

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee tulivuoren tuhkapilveä, mikä lamaannutti lentoliikenteen.

Toinen lehtileike on otsikoitua Suomalaiset suuroperaatiossa. Onko kysymys isänmaan puolustamisesta, kun suomalaiset taistelevat Afganistanissa?

Terveys ja liikunta

Paino 106,5 kg, terveys ja liikunta 181/105, lepopulssi 57, Pyöräily 22 km/122 km.

Loppukevennys

- Mitä tekisit, jos olisit noita ja osaisit taikoa? opettaja kysyi Pikku-Kallelta. – Muuttaisin opettajan undulaatiksi ja avaisin ikkunan.

Oli menossa uskonnon tunti. – Minkä takia Nooa otti arkkiinsa kaikkia eläinlajeja kaksittain? opettaja kysyi luokalta. Pikku-Kalle viittasi kiivaasti. – Se ei uskonut haikaraan.

Kaksi mummoa keskusteli maailmanmenosta. – Kyllä nykynuoriso on kamalaa. Nykyään ne eivät muuta tee viikonloppuisin kuin juovat ja rakastelevat. – Sano muuta. Kyllä nyt olisi ihanaa olla nuori.

- Miksi Saara nauroi? – En minä muista.. – Koska Herra häntä koetteli.

- Mikähän on Suomen impotentein paikkakunta? – Jaa. En minä tiedä. – Se on Alaveteli.

- Mitä yhteistä on naisella ja sanomalehdellä? – Ei kai mitään. – On niillä. Molempia painetaan yöllä.

- On se niin väärin, että äideillä on äitienpäivä ja isillä on isänpäivä, mutta vanhoillapiioilla ei ole mitään. – Onpas. – No mikä sitten. – Kynttilänpäivä.

- Neidillä on varmaan sokeritauti. – Miten niin? – No kun neidillä on niin makea perä.

- Hikoileeko neiti koskaan? – Hihi… välistä. – Niin minä vähän ajattelinkin.

perjantai 16. huhtikuuta 2010

PE 16.04.2010
















Katso Elias Simojoki
http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2008/11/isnmaallinen-mies-elias-simojoki.html

Aarno Anthoni piileskeli Raution pappilassa
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2009/06/arno-anthoni-piileskeli-raution.html

Päivän sää

Lämpötila aamulla +1C, tuuli lounaasta 3m/s, päivällä lämpötila + 6 C.

Tapahtumat

Sovimme tänään Alnus ry:n sihteerin Tapio Salmelan ja Heikki Gummeruksen kanssa Kalajoki-näyttelyn avajaisohjelman, näyttelyn ja luentotilaisuuden tiedottamisen ja markkinoinnin.

FM Sari Alajoki lähetti minulle Jylhä-Ollilasta tekemänsä kirjoituksen sovitun mukaisesti. Laitan kirjoituksen Kalajoen historia-blogiini huomenna.

Tänään kaksi uutta muotokuvaa: Paavo Ruotsalainen ja käräjätalo sekä Elias Simojoki ja Raution pappila. Taitelija Markku Hakola on onnistunut näissäkin maalauksissa erinomaisesti. Olen todella iloinen ja ylpeä näistä töistä. Ne ovat erittäin korkeatasoisia. Kun ajatellaan kuinka korkeatasoinen taidenäyttely Kalajoki-näyttelystä tulee, niin sitä vaikeampaa on ymmärtää Oulun läänin taidetoimikunnan ja Keski-Pohjanmaan kulttuurirahaston kielteisiä avustuspäätöksiä asiassa. Kalajoen kaupungin suhtautuminenkin on ollut äärettömän nuivaa näyttelyä kohtaan.

Hain kaupungintalolta ensi maanantain kaupunginhallituksen esityslistan paperikopion. Esityslista on erittäin paksu ja yhtenä asiana on Westend Estate Oy:n vuokrasopimus, nyt jo kolmannen kerran käsittelyssä Sun Arena asia. Päätöntä touhua.

Uutiset

Koko Suomen ilmatila suljetaan Islannin tulivuorenpurkauksen syöksemän tuhkan vuoksi. Ilmailulaitos Finavia päätti torstai-iltana laajentaa lentoasemasulkua Helsinki-Vantaan ja Helsinki-Malmin lentoasemille kello 24 alkaen.

Suomalaisia ja ruotsalaisia ISAF-joukkoja osallistuu afganistanilaisten sotilaiden kanssa poikkeuksellisen mittavaan yhteisoperaatioon Pohjois-Afganistanissa.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee uuden suunnitellun keskuspuhdistamon toimintaa. Kalajoen seurakunnalla on huoli rantavesistä.

Terveys ja liikunta

Paino 106,5 kg, verenpaine 176/110, lepopulssi 65.

Loppukevennys

- Päivää, Kalle sanoi Liisan isälle. – Tulin pyytämään teiltä tyttärenne kättä. – Voihan ihme, tuleva appiukko ihmetteli. – Oletko sinä ihmissyöjä?

- Tiedätkö Ville, mikä joululaulu on kissalleni kaikkein rakkain? – No en. – Varpunen jouluaamuna.

- Haluatteko ruveta Jehovan todistajaksi? saarnaaja kysyi Kallelta. – Voi, voi, enhän minä nähnyt koko onnettomuutta!

- Äiti, anna viitonen, tuolla kadunkulmassa on kauhean köyhä mies. – Mitä se mies tekee, Kalle?
- Myy hattaroita.

- Kalle, oletko kuullut, että joissakin juustolaaduissa ryömii matoja? – En ole kuullut, mutta lukenut olen siitä kyllä.

- Meidän naapurin täti on kuin päivälehti, Kalle totesi Villelle. – Miten niin? – No kun se tulee meille joka päivä.

Isä opetti Kallelle numeroita. – Mikähän tulee kymmenen jälkeen? isä kysyi. – Yleensä talonmies, jos mulla on stereot tarpeeksi kovalla.

torstai 15. huhtikuuta 2010

TO 15.04.2010
















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 1 C, tuuli 2m/s, päivällä +10 C. Kevät etenee nopeasti. Kalajoella vesi uhkaa Tyngän kauppaa. Jääpato Tyngän myllyn alapuolella on pysynyt yön paikallaan ja vesi on sen vuoksi noussut Kalajoen Tyngällä. Keskiviikkoillasta vesi on noussut paikalla muutamia kymmeniä senttimetrejä. Pelastusviranomaiset keskittyvät nyt suojaamaan Tyngän kyläkauppaa, jota mahdollinen penkereen murtuminen uhkaa.
Letontie oli illalla tulvaveden vallassa. Muutamia autoja jäi Letolle saarroksiin. Ämmässä jäähdyttämön luona jääpato laukesi vähän ennen seitsemää illalla. On todennäköistä, että tulvavesi nousee Letontien suunnalla yön aikana.

Tapahtumat

Kävin tänään Rautiossa katsomassa äitiäni.
Sovin tänään Kalajoki-näyttelyä koskevan esitteen painamisesta sekä ohjelmasta avaustilaisuuteen. Huomenna pidämme palaverin tiedottamisesta ja avaustilaisuuden ohjelmasta.

Uutiset

Valtionyhtiöistä muun muassa Finnair ja Vapo salaavat yhä toimitusjohtajan lisäeläkkeen maksun suuruuden. Valtio käyttää molemmissa yhtiöissä ehdotonta määräysvaltaa yli 50 prosentin osakeomistuksella. Myös Rautaruukissa, Outokummussa ja Spondassa valtio-omistaja saisi asiat kuntoon vaikka yhtiökokouksen kautta. Valtion omistajaohjausosaston ylijohtaja Pekka Timonen istuu vieläpä Finnairin hallituksessa. Toimitusjohtajille ja muille johtoryhmän jäsenille maksetaan yleisesti lisäeläkkeitä, joista voi kertyä erittäin suuria piilopalkan osia. Lisäeläkkeet maksetaan usein jo 60 vuoden iästä kuolemaan asti. Osalla valtio-omisteisten yhtiöiden toimitusjohtajista on vieläpä kansaa parempi karttumaprosentti eli jopa 66 prosenttia palkan määrästä. Onko tämä sitä rosvoparoonien toimintaa?

Keskustan ja vaalirahoittaja Arto Merisalon taloudelliset yhteydet olivat varsin mutkattomat. Keskustan hallintopäällikkö Aki Haaro vetosi eduskuntavaalien 2007 jälkeisenä päivänä Merisaloon puolueensa kassatilanteen helpottamiseksi. Haaro lähetti 19. maaliskuuta sähköpostin: "Nyt tarvittaisiin kipeästi rahaa laskujen maksuun. Tällä viikolla erääntyy suurin osa loppulaskuista, joihin tarvittaisiin vähintään n. 250 000e. Palaillaan. Terv. Aki".
Eduskuntavaalit juuri voittaneen puolueen hallintopäällikön rahoituspyyntö ei mennyt kuuroille korville. 18 minuuttia myöhemmin Merisalo vastasi: "Moro! Tämän ja ensiviikon aikana saanemme kasaan tuon summan! Pidetään yhteyttä! Artsi".
Viikko Haaron vetoomuksen jälkeen Nova maksoi Menestyvän Suomen tilille 50 400 euroa. Tämän jälkeen myös Kyösti Kakkosen ja Toivo Sukarin piiriin kuuluvat yritykset tekivät sijoituksensa ja laittoivat pottiin yhteensä 99 000. Haaron karhukirje toi keskustayhdistyksen tilille kuukauden sisällä 149 400 euroa.

Vaalirahakohun uusimman käänteen mukaan kansanedustaja Marja Tiuran (kok) ja liikemies Arto Merisalon välit olivat läheiset. Sähköpostit paljastavat Iltalehden mukaan Tiuran ja Merisalon olleen sähköpostitse niin rennosti yhteydenpidossa, että he saattoivat kertoa viesteissään toisilleen jopa kikkelivitsejä.Tiura oli kirjoittanut Iltalehden mukaan 9.5.2008 kello 8.51 näin Merisalolle.

"Moikka! Otin asiaan jo eilen kantaa ryhmässä. Vapaavuori punotti. On tietoinen asiasta. Heehhhheh älä lähetä xxxx:lle sitä kikkeliviestiä...ottaa pian tosissaan!
t. marja
ps. viikonloppua!"

Tiuran viestin rennosta osuudesta Merisalo sanoo Iltalehdessä, että kikkeliosio liittyi erääseen huonoon vitsiin sekä urheiluvaikuttajaan, joka on ollut aikoinaan kansanedustajanakin. Merisalon mukaan kevyttä ja ystävällistä viestinvaihtoa käytiin hänen ja Tiuran välillä vielä pitkään vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen.
- Olemme olleet Tiuran kanssa paljon enemmän ja useammin tekemisissä kuin hän haluaa antaa ymmärtää, Merisalo kertoo.

Vanhasen lista unohduksista. Katso http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/89927-tassa-se-on-lista-vanhasen-kaikista-%E2%80%9Dunohduksista%E2%80%9D

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäisen lehtileikkeen otsikko on Tuleva tohtori tuntee arjen. Juttu on kalajokisesta kuntavaikuttajasta Sirkka Alho-Konusta, joka valmistelee tohtorin väitöskirjaa.

Terveys ja liikunta

Paino 106.5 kg, verenpaine 172/104, lepopulssi 60.

Loppukevennys

Kalle suunnitteli isona ryhtyvänsä poliisiksi, ja hän onnistuikin hankkimaan haltuunsa poliisikoulun pääsykokeet. Liisa tenttasi Kallea: - Mikä seuraavista ei kuulu luetteloon: yksi, kaksi, hevosenpää, kolme, neljä, viisi ja kuusi? – Jaa, pohdiskeli Kalle. – Se on tietysti kuusi! Kuusihan on puu.
– Oikein, Liisa vastasi. – Onnittelut poliisikouluun pääsyn johdosta!

- Liisa, tiedätkö sinä, mikä on SKH? – Enpä taida tietää. – Se on Esko Aho, joka on myynyt kaikki vokaalit.

Kaupparatsun auto petti, ja hän jäi iltaöiselle maantielle. Onneksi tämä sattui Kallen kodin lähettyvillä. Kaupparatsu lähti harhailemaan sankassa sumussa ja löysi viimein talon, jonka ovenripaan hän tarrautui hädissään. – Kuka siellä? Kalle kysyi. Kaupparatsu selvitti lyhyesti tilanteensa ja tiedusteli, oliko Kallen isä paikalla. – Ei ole, se lähti kuin äiti tuli. – Onko äiti sitten? – Ei ole, Se lähti kun isoäiti tuli. – Isoäiti sitten varmaan on… - Ei ole. Se lähti kun minä tulin. – Onpa teillä kummallinen talo, kaupparatsu puuskahti. – Ei tää mikään talo ole, Pikku-Kalle vastasi. – Tää on meidän huussi.

- Kalle, sinun pyörässäsi pitäisi olla valot. – Lamppu ei pala. – Sitten sinun on noustava pyörän päältä pois. – Olen minä sitäkin yrittänyt, mutta lamppu ei sittenkään pala.

Tiedätkös Ville, mitkä kolme tahoa voivat käyttää itsestään nimitystä ME? – Odotas … en tiedä.
– Englannin kuningatar, raskaana oleva nainen ja mies, jolla on lapamato.

Kalle oikaisi kerran hautausmaan halki. Kuinka ollakaan, hän pudota mätkähti auki kaivettuun hautaan eikä päässyt sieltä omin voimin pois. Edessä oli kylmä yö. – Minulla on järisyttävä vilu, Kalle ähkäisi aamun valjetessa paikalle saapuneelle haudankaivajalle. – Ihmekös tuo, haudankaivaja murahti. – Säähän on potkinut kaikki hiekat pois päältäs.

- Tiedätkö Ville, minkä ammatin harjoittaja saa kärsiä kaikkein eniten? – En tiedä. – Sikojen teurastaja.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

KE 14.04.2010














Päivän sää

Lämpötila aamulla – 3C, tuuli 1 m/s, päivällä +8 C. Tulvavaara on nyt vähentynyt. Jääpato on poistunut.
Lähdin tänään pyörälenkille. Otin kiikarin mukaan ja lähdin katselemaan muuttolintuja. Hiekkasärkillä Safaritalon kohdalla pyörätiellä huomasin mahdollisesti viskisiepon. Se oli ajellut autolla pyörätietä ja kaatanut lyhtypylväänkin. Poliisi oli kiinnostunut mahdollisesta viskisieposta ja järjesti tälle kyydin. Autorekisterikeskuksen mukaan tämän yksilön mahdollinen latinankielinen nimi on Pätkälä Piehingius.

Tapahtumat

Tänään sain varmistuksen, että kansanedustaja Anna-Maja Henriksson tulee avaamaan Kalajoki-näyttelyn. Taidehistorioitsija FM Sari Alajoki tarkensi minulle luentonsa aiheen 5.5.2010 pidettävään luentotilaisuuteen.

Näyttelyn avaus
Katso http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2010/04/kalajoki-nayttelyn-avaustilaisuus.html

Luentotilaisuus
Katso http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2010/04/kalajoki-nayttelyyn-liittyy-myos.html

Kalajoki-näyttelyn järjestelyjä ovat kieltäytyneet avustamasta Oulun läänin taidetoimikunta, Keski-Pohjanmaan kulttuurirahasto ja Kalajoen kaupunki.
Lähetin kutsun näyttelyyn ja sen tilaisuuksiin niin Oulun läänin taidetoimikunnan pääsihteeri Ulla Lassilalle kuin Keski-Pohjanmaan kulttuurirahaston asiamies Juha Saarelle.

Uutiset
Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen sai nimilistan Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistyksen (KMS) takana olevista liikemiehistä sähköpostitse jo maaliskuussa 2007.
Tähän asti Vanhanen on sanonut, ettei tiennyt KMS:n takana olevista rahoittajista muita kuin Nova Groupin Tapani Yli-Saunamäen. Vanhanen sai KMS-yhdistykseltä 10 000 euroa tukea vuoden 2007 eduskuntavaaleihin. Vanhasen saama nimilista KMS-tukijoista sisältyy kohuliikemies Arto Merisalon lähettämään sähköpostiin. Vanhasen ja Merisalon välinen sähköpostivaihto löytyy poliisin KMS-esitutkintamateriaalista. Esitutkintamateriaalista selviää myös, että keskustan puoluevirkailija Lasse Kontiola hoiti KMS:n rahaliikennettä tiedettyä kauemmin.
Vanhaselle vuonna 2008 toimittamassaan "anteeksipyynnössä" hän kertoi lopettaneensa tilimaksatukset tammikuussa 2007, mutta esitutkintamateriaalin mukaan hän hoiti rahaliikennettä vielä saman vuoden syyskuussa.
Uudeksi KMS:n tukimieheksi materiaali paljastaa Palmbergin (nykyisin osa Lemminkäistä) Risto Bonon. Muita KMS-liikemiehiä ovat Tokmannin Kyösti Kakkonen ja Seppo Saastamoinen, Maskun Toivo Sukari, Motonetin Lauri Juntunen ja Suomi-Soffan Harri Toivainen.

Liikemies Arto Merisalo ihmettelee, miten Helsingin Sanomilla on hallussaan esitutkintamateriaali, joka on salainen. Merisalo kieltäytyi käyttämästä minuuttiakaan kommentointiaikaa sellaiseen esitutkinta-aineistoon, joka hänen mielestään on saatu haltuun rikollisella tavalla. Esitutkinnassa Tiuraa epäillään lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa. Tiura istui Anna Tapion koulun säätiön hallituksessa, kun Nova Groupin väitetään pyrkineen mukaan koulun korjaushankkeeseen. Merisalo on todennut kuulusteluissa, etteivät Nova-yhtiöt ole koskaan tarjonneet mitään urakkaa tai muutakaan sopimusta koululle. Poliisi epäilee Tiuran saaneen Nova Groupilta kolmetoista etuutta vuosina 2006-2008. Tiura kiistää saaneensa etuisuuksia Anna Tapion koulun hallituksen jäsenenä ja katsoo kestityksen olleen normaalia kansanedustajan suhdetoimintaa.

Seksitutkija Anna Kontula vakuuttaa, että hän oli omalla työmatkallaan keräämässä aineistoa omia lehtikirjoituksiaan varten. Kiljunen ei suostunut kertomaan, tapasiko hän matkallaan valtionjohtajia Kontulan kanssa vai yksin. -Meillä oli Kiljusen kanssa joitakin yhteisiä asiantuntija- ja poliitikkotapaamisia Bhutanissa, sanoo Anna Kontula -Minä matkustan aina itsenäisesti, Kontula toteaa viitaten väitteisiin, joiden mukaan hän olisi ollut kansanedustaja Kiljusen matkakumppani. Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.) sanoo, että kansanedustajien pelaaminen itse luoduilla matkalippujärjestelyillä on nyt varmasti loppu. Kansanedustaja Kimmo Kiljusen (sd.) antama selitys kohutusta matkastaan ei kelpaa Niinistölle.
Katso Kiljusen kootut selitykset http://www.iltalehti.fi/nettitv/?18747472

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee Kalajoen tulvia otsikolla Tulva saartoi Junttilat kotiin.

Terveys ja liikunta

Paino 107,0 kg, verenpaine 167/106 , lepopulssi 62. Pyöräily 20 km/100km.

Loppukevennys

Mikä oli nukkuvien puolueen vaalislogan eduskuntavaaleissa? – Laveria ei jätetä.

Serbian hallitsevan puolueen kassakaappiin oli murtauduttu. Poliisi tuli tutkimaan tapahtunutta.
– Veivätkö rosvot paljon rahaa, poliisi kysyi sihteeriltä. – Rahaa ei hävinnyt lainkaan, sihteeri totesi. – Sitten varmaan mitään muutakaan arvokasta ei viety. – Kyllä vain! He veivät ensi vaalien tulokset.

Vaalien alla ihmeteltiin, miksi ministeri Tanja Saarela oli jatkuvasti poissa eduskunnan kyselytunneilta. – Mitä vähemmän hän on täällä, sitä suurempi kannatus hänellä on, toiset kansanedustajat selittivät.

Opettaja: - Kerrohan jotakin Ahtisaaresta, Kalle! – Hän on varmaan painava. - Miten sinä ensimmäisenä sellaista ajattelet? – No, kun kaikkialla sanotaan, että hänellä on paljon kannattajia.

Kolme kansanedustajaa jutteli siitä, mitä he tekevät ”sen” jälkeen. – Minä poltan tavallisesti savukkeen, Sauli Niinistö sanoi. – Minä otan mielelläni kylmän oluen, Seppo Kääriäinen kertoi. – Minä soitan tyttöystävälleni ja ilmoitan tulevani kotiin tunnin päästä, Ilkka Kanerva selitti.

Antti Kalliomäki keskusteli Tanja Saarelan kanssa eduskunnassa yliopisto-opiskelun ja opiskelijoiden nykytilanteesta. – Yliopistoonkin on nyt huomattavasti helpompi päästä, totesi Tanja Saarela. – Miten niin, kysyi Kalliomäki ihmeissään. – Siellä on uudet itsestään avautuvat ovet, kehui Saarela hallituksen tuloksia.

Liisa Jaakonsaari ja Jukka Gustafsson söivät mämmiä eduskunnan kuppilassa. Paikalle kävelivät ministerit Vanhanen ja Katainen. – Ahaa. Täällä sitä ladataan lausuntoautomaattia, murjaisi Vanhanen.