Erkin blogi: Sankareita ja antisankareita

Pähkinäsaaren rauhan v.1323 raja Sulevi Juholan mukaan

https://journal.fi/ennenjanyt/article/view/108463/63471

Sulevi Juhola

Näissä teoksissa olen osoittanut, että aikaisempien tutkijoiden kuten Jalmari Jaakkolan, Kustaa Vilkunan, Kyösti Julkun ym. rajateoriat, Pähkinäsaaren rauhan rajan (v.1323) pohjoisosilta, eivät kestä lähdekriittistä tarkastelua, eikä tekemieni löydösten valossa tehtyä tarkastelua. Näin ollen voin todeta, että tutkimukseni antaa vastauksen tuohon "Suomen historian suurinpaan mysteeriin", kuten muutamat aikaisemmat tutkijat ovat todenneet tuon em. rajan pohjoisosasta. Vakaan käsitykseni mukaan esittämäni rajateoria(t) tulevat kestämään pysyvästi. Tuo em. artikkeli, joka on yliopistojen ylläpitämässä Suomen merkittävimmässä historiallisessa verkkojulkaisussa, on ollut kritisoitavana 7/2016 mennessä viisi vuotta, ja sitä vastaan ei ole tehty sen yhteyteen minkäänlaista muistutusta sen oikeellisuutta vastaan.

Isäni Martti Aho kuvassa takarivissä 4.s vasemmalta

Talvisota

Olojen epävakaisuus Euroopassa ja Venäjän vaatimukset Suomelle aiheuttivat sen, että Suomessa toimeenpantiin liikekannallepano. Se tarkoitti sitä, että reserviläiset kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Hevosenottolautakunnat ottivat hevosia ja ajoneuvoja armeijalle. Myös moottoriajoneuvot, henkilökuorma-autot ja moottoripyörät otettiin armeijan käyttöön.

13.10.1939 Raution reserviläiset saivat määräyksen kokoontua Pöllän koululle. Täältä marssittiin Sievin asemalle, jossa yövyttiin koululla. Sieltä siirryttiin Kokkolaan suojeluskuntatalolle jossa saatiin varusteet. Raution reserviläiset pääosiltaan tulivat kuulumaan kahteen rykmenttiin. Nämä olivat Kokkolassa muodostettu JR 64, jonka päällikkönä oli evl. Merikallio, osa rautiolaisista joutui muodostettuun JR 64, jonka päällikkönä oli evl. Fagernäs.

JR 24 oli täysin reserviläisiä. Se siirtyi Kannakselle ja purettiin junista Sairalan asemalle. Täältä rykmentti marssi Kivinimeen. Kannaksen armeijan komentaja oli kenraali H. Österman. JR 24 kuului 8d, jonka komentaja oli eversti C. Wind. JR 24 komentaja oli evl V. Merikallio. Rykmentti sijoittui Kiviniemen alueelle, tehden niinä viikkoina kun oli vielä rauhanaika linnoitustöitä.

4.12.1939 neuvostojoukot saivat kosketuksen sillanpääasemaan, joka oli Kiviniemessä Vuoksen eteläpuolella,

6.12. armeijakunnan komentaja antoi määräyksen tyhjentää sillanpääasema ja joukot vetäytyivät Vuoksen pohjoispuolelle. Samalla räjäytettiin salmen yli johtavat sillat, rautatiesillan räjäytys oli vain osittainen, mutta sekin tuli kulkukelvottomaksi.

7.12 teki vihollinen epäonnistuneen hyökkäyksen, ponttooneja ja lauttoja käyttäen. Kosken yli päässeet viholliset tuhottiin.

8.12. Luultiin pohjoissuunnan olevan suomalaisten hallussa, Yllättäen saatiin vihollisen tulitusta Mustosen autotallista ( kellari) ja läheisestä rakennuksesta, ja rakennuksen valtaaminen osoittautui vaikeaksi. Sinä kaatui mm. majuri N. Sahlgren jonka 8 D esikunnasta tuli ottamaan asiasta selvää. Rautiolaisista haavoittui Antti Pelto-Arvo, vasta

13.12. kellari saatiin vallatuksi. Vankeja saatiin 34, mutta omatkin tappiot olivat suuret, yhteensä 17 haavoittunutta ja kaatunutta.

Mustosen Autokorjaamo

Mustosen autokorjaamo

Joulukuun 9. päivän aamuna oli jo talven tuntua. Ilma oli pilvinen ja pakkasta 11 astetta. Yöllä kello 3:n maissa joku hälytti tykistön tulenjohtajat ja ilmoitti, että vihollinen yrittää Suvannon ja Röykynniemen kohdalta. Hälytys osoittautui aiheettomaksi. Kello 8.05 vihollisen tykistö suoritti aamuherätyksen.

Joulukuun 10. päivänä III Pataljoonan komppanioiden päälliköt tutustuivat tukikohtiin Suvannon länsirannasta länteen Kottilaan saakka. Pataljoona saapui luutnantti Pernun johdolla Tikansaaren kylän kautta aloittaen vaihdon kello 22. Se oli valmis seuraavana yönä kello 3. Perintönä I Pataljoona jätti eteläpohjalaisten selvitettäväksi Mustosen autokorjaamossa ja OTK:n talon kellarissa piileskelevät puna-armeijalaiset. Viimeksi mainitussa paikassa olleet keksittiin vasta myöhemmin.

Kapteeni Lampinen antoi luutnantti Kannaksen 7. Komppanian tehtäväksi tuhota Mustosen autokorjaamossa olevat viholliset, Sotatyö piti saada valmiiksi joulukuun 10. päivän aikana. Komppania yritti päästä rakennukseen useitakin kertoja, mutta joka kerta autokorjaamosta saatiin vastaan niin kova tuli, että oli vetäydyttävä. Lähimmillään päästiin 50 metrin päähän tavoitteesta.

Joulukuun 11. päivänä päätettiin käyttää järeämpää kalustoa. Aamuhämärässä ajettiin kapteeni Mauno Metsolan 1. Erillisen Patterin kaksi 76 millin 02-tykkiä asemaan tehtävänään ampua Mustosen autokorjaamo punasotureineen maan tasalle. Metsolan patteri alistettiin suoraan everstiluutnantti Merikalliolle, ota ratkaisua Metsola protestoi kiivaasti. Ei auttanut, ja Merikallio jopa määräsi tulittavan jaokseen ampumispaikan, joka oli vain 100 metrin päässä autokorjaamosta.

”Maalinnan suoraan edessä oleva Mustosen autokorjaamo, koko jaosto kranaatteja jäykkinä, ampukaa!” Pyykän ääni käski. Jaosjohtajan lopetettua ensimmäisien kranaatit lähtivät ja osuivat heti autokorjaamon seinään tehden siihen suuret aukot. Minkäänlaista liikettä ei näkynyt, oli tosin vielä pimeää, ja ammuntaa aiottiin jatkaa. Samalla hetkellä korjaamon suunnasta alkoi tulla valojuovapatruunoita ryöppyämällä. Tykkiasema muuttui vaaralliseksi paikaksi. Nelostykin suuntaaja, sakkolainen korpraali Aleksanteri Kiiski kaatui istuimelleen ja useita tykkimiehiä haavoittui. Vihollinen käytti myös panssariluoteja, jotka vaurioittivat tykkejä.

Tykit oli vedettävä asemasta, jonka jälkeen kapteeni Lampinen käski 7. Komppanian aloitti uuden hyökkäyksen. Noin kello 9 aamulla paikalle saapui 8. Divisioonan esikuntapäällikkö majuri Niila Sahlgren ja kapteeni Pitkänen. He ja kapteeni Lampinen sekä luutnantti Kangas lähtivät autokorjaamoa kohti tarkastaakseen onko siellä enää ketään elossa. Samaan aikaan vihollistykistä alkoi tulittaa aluetta, jolloin neljän upseerin ryhmän jatkoi matkaansa kyyristyneenä, mutta edelleen korjaamoa päin. Kapteeni Lampinen totesi kohta, että ei jatkettaisi pitemmälle ennen kuin partio olisi tarkistanut kohteen. Luutnantti Kangas olikin hetkeä aikaisemmin kääntynyt takaisin järjestämään tiedustelupartiota omasta 7. Komppaniastaan.

Majuri Sahlgren ei kuitenkaan malttanut odottaa lisävoimia, vaan hyppäsi manatien vastakkaiselle puolelle päästäkseen hyvään tähystysasemaan. Samalla hetkellä, noin kello 10, majuri haavoittui, kuului: ”Nyt minuun sattui”. Luoti oli osunut lonkkaan, eikä Sahlgren kyennyt liikkumaan. Kapteeni Lampisen käsityksen mukaan esikuntapäällikköön osunut luoti ammuttiin ”keltaisesta talosta metsän reunasta” eikä autokorjaamosta. Pian laukaustenvaihto kiihtyi, ja Lampinen käski neljää miestä hakemaan majurin pois. Hän oli heti Sahlgrenin haavoittumisen jälkeen ehdottanut ”Haemme Teidät Pitkäsen kanssa pois”, mutta juuri sillä hetkellä tielle meno oli liian vaarallista. Vielä ei tiedetty, mutta Sahlgrenin oli pian osunut toinen, kuolettava luoti.

Koko 7. Komppania hälytettiin ja järjestettiin vartio alueen ympärille, ja kaikki lähistöllä olleet puutalot sytytettiin tuleen. Everstiluutnantti Merikallio käski Lampista tuhota vielä saman päivän aikana autokorjaamo vihollisineen kakkineen. Komentaja lupasi lisävoimia eli 6. Rajakomppanian sekä joukkueen 9. Komppaniasta, jotka olisivat paikalla noin kello 18.

Kapteeni Lampinen suunnitteli lisävoimin tehtävän hyökkäyksen: yhden 6. Rajakomppanian joukkueen oli hyökättävä maantien suunnassa sen ja rannan välisellä kaistalla. Toisen joukkueen oli iskettävä pohjoisesta OTK:n kellariin pesiytyneet viholliset. Tosin heidän olemassaolonsa oli vielä oletus, mutta osoittautui todeksi, kun kello 15 joukkue 7. Komppaniasta tuhosi OTK:n talon vaiheilla 13 punasotilasta ja ottaessa yhden vangin.

Yhden joukkueen tehtävänä oli hyökätä tien yli autokorjaamon ja OTK:n rakennuksen väliin ja tuhota mahdollisesti pakenevat vihollissotilaat. Koko alueen ympärillä oli III Pataljoonan miehistä muodostettu rengas, jottei yksikään vastustaja pääse pakoon. Korjaamon kimppuun käynyt joukkue ei päässyt 30 metriä lähemmäksi. Joukkue heitteli käsikranaatteja ja polttopulloja, mutta koko ajan kohteesta ammuttiin kiivaasti. Lopulta joukkueenjohtajan oli ilmoitettava, että viholliset olivat sijoittuneet rakennukseen siten, ettei heitä voitu tehokkaasti tulittaa.

Tämän jälkeen autokorjaamoon yritettiin päästä OTK:n rakennuksen kautta, mutta jälleen vedettiin vesiperä vastustajien tulitettua sitäkin suuntaa. Syntyi pattitilanne, sillä komentajien arvion mukaan uudet hyökkäykset hyvin linnoittautunutta vihollisjoukkoa vastaan vaatisivat suuret tappiot. Vastustaja näytti tulittavan aivan maanrajasta ollen näin itse erittäin vaikea maali. Tilanne jäi yöksi ennalleen.

Tiistaina joulukuun 12. päivän aamuna Mustosen korjaamoa ryhtyi tulittamaan varta vasten paikalle tuotu panssaritorjuntatykki, mutta pian huomattiin, että pienehköillä kranaateilla ollut sanottavaa vaikutusta rakennuksen tiiliseiniin. Tilanne korjaamon maastossa jatkui ennallaan.

Kello 12.30 III Pataljoona komentaja kapteeni Lampinen käski 7.Komppanian päällikköä luutantti Kannasta ja vänrikki Lähdettä joukkueineen tarkistamaan kosken rantamaastoa, sillä hetkeä aikaisemmin oli nähty 14 punasotilaan kävelevän pohjoisrannalla. Vänrikki Lähde pinkaisi miehineen heti liikkeelle tarkoituksenaan tuhota vihollisjoukko, joka oli mahdollisesti Mustosen korjaamon uumenissa olleita ja pakomatkalle lähteneitä miehiä. Voidakseen paremmin johtaa hyppäsi Lähde rannan tuntumassa olleen korsun katolle. Hän ehti ampuakin kahdesti, kun vihollisen ampuma pikakiväärisuihku osui suoraan takaraivoon. Vanrikki Lähteen kaatumiskellonajaksi katsottiin 13. Hän putosi katolta maahan.

Samaan aikaan vänrikki Väistön joukkue ja alikersantti Pitkärannan vahvennettu ryhmä saartoi vihollisjoukon vastan rannan piikkilankaestettä. Yritys onnistuikin, ja heti kaksi vastustajaa kaatui lankaesteelle, todennäköisesti astuivat miinaan, ja sen jälkeen alikersantti Pitkäranta miehineen rohkeasti kävi loppujoukkoa päin tuhoten sen käsikranaatein. Yksi mies saatiin vangiksi.

Taistelu jatkui noin kello 16. Kapteeni Lampinen määräsi muodostettavaksi komppanian vahvuisen osaston, joka koostui 7. Komppania kahdesta joukkueeesta, 8. ja 9. Komppania yhdestä joukkueesta sekä konekiväärijoukkueesta. Osasto sai tuekseen kaksi panssarintorjuntatykkiä. Kohde oli vanha tuttu Mustosen autokorjaamo.

Iskuryhmän mukana oli ainakin kaksi tykistön miestä, 4. Patterin päällikkö reservikapteeni Ilmari Talvitie sekä hänen tulenjohtajansa vänrikki Aarne Saunamäki. He ryntäsivät yhdessä jalkaväkimiesten kanssa rakennuksen sisätiloihin. Rakennuksen pihalla makasi seitsemän aikaisemmin kaatunutta suomalaissotilasta, viisi jalkaväen miestä ja kaksi tykistöstä, Huhta ja Leppälä. Korjaamon lattialta löydettiin kolme kaatunutta vihollista.

Korjaamo oli vaurioitunut tulessa melko pahoin. Valtausporukka oletti tilanteen olevan sillä selvän, mutta korjaamon kellarissa lymysi vielä lähes 30 vihollissotilasta. Sitä ei tiedetty eikä kellarin ovea löydetty – sitä ei osattu etsiäkään, ja niin lähdettiin pois paitsi yksi 9. Komppanian joukkue jätettiin kaiken varalta vartioon. Eikä turhaan jätettykään, sillä yön hiljaisuudessa korjaamon sisällä kylmää paossa olleet kuulivat lattian alta vaimeaa puhetta, ja kun eräästä pienestä raosta alkoi nousta savua, keksittiin loput ”kellarisyssistä”.

Joulukuun 13. päivän aamuna viikon jatkunut Mustosen autokorjaamo-episodi päättyi. Kun kellariin tai sille johtaneille portaille heitettiin yksi käsikranaatti, kuului alhaalta selkeällä suomen kielellä: ”Antaudumme”. Pian aukosta kömpi päivänvaloon 28 varsin heikossa ja likaisessa kunnossa ollutta puna-armeijalaista, joista yksi oli haavoittunut vasempaan jalkaan. Talvitie rauhoitteli neuvostovankeja ja sanoi: ”Ei ammuta, tyrmään vievät.” Tämä tieto riemastutti vankijoukon, joka kiltisti lähti paikalta saattoryhmän kera.

Lähdeaineisto Kimmo Sorko Kiviniemen lukko ISBN 978-952-93-1178-1

Isäni Martti Jalmari Ahon 7/JR29 taistelupaikat ovat Ilomäki, Koirinvaara, Värtsilä, Hyrsylä, Peski, Teru, Kinnasvaara, Vilga, Homorovitsa, Pertjärvi, Juksova, Kiimojärvi, Juustila, Lavola. Haluan kuvauksen näistä taisteluista, joihin isäni on osallistunut.

Isäsi Martti Jalmari Aho on palvellut jatkosodassa Jalkaväkirykmentti 29:n (JR 29) III pataljoonassa, tarkemmin sen 7. komppaniassa (7./JR 29). JR 29 oli pääosin keskipohjalaisista miehistä koottu rykmentti, joka kuului kuuluisaan 11. divisioonaan (komentajanaan jääkärieversti K. A. Heiskanen eli ”Kylmä-Kalle”).

Isäsi sotapolku on poikkeuksellisen vaiherikas ja raskas. Se jakaantuu kolmeen selkeään vaiheeseen: vuoden 1941 hyökkäysvaiheeseen Laatokan Karjalasta Syvärille, vuosien 1942–1944 pitkään asemasotavaiheeseen Syvärin eteläpuolella sekä kesän 1944 dramaattisiin torjuntataisteluihin Viipurin koillispuolella.

Tässä on kuvaus jokaisesta isäsi mainitsemasta taistelupaikasta etenemisjärjestyksessä:

1. Hyökkäysvaihe ja eteneminen vanhan rajan yli (Kesä–syksy 1941)

Heinäkuussa 1941 käynnistynyt hyökkäys eteni Laatokan Karjalan halki kohti vanhaa rajaa ja Itä-Karjalaa. III/JR 29 oli mukana murtamassa Neuvostoliiton lujia rajalinnakkeita.

Ilomäki & Koirinvaara (Heinäkuu 1941): Nämä olivat JR 29:n ensimmäisiä suuria tulikasteita ja rajataisteluita Suojärven ja Korpiselän suunnalla. Taistelut olivat maaston vaikeakulkuisuuden ja vihollisen sitkeän metsäpuolustuksen vuoksi erittäin verisiä. Koirinvaarassa käytiin ankaria korpitaisteluita teiden suunnissa.
Värtsilä (Heinäkuu 1941): Värtsilän teollisuustaajama ja sen ympäristö puhdistettiin vihollisista osana laajempaa hyökkäysoperaatiota, jolla avattiin tie syvemmälle Karjalaan.
Hyrsylä (Elokuu 1941): Tämä talvisodassa menetetty kuuluisa "Hyrsylän mutka" vallattiin takaisin nopealla iskulla. Vihollinen pyrki viivyttämään suomalaisia, mutta joutui vetäytymään motitusuhan alla.
Peski (Elokuu 1941): Sotjärven alueella sijaitseva Peskin kylä ja rautatieasema vallattiin kiivaiden taisteluiden jälkeen. Tällä suunnalla JR 29 teki kuuluisan sotateon pysäyttämällä venäläisen panssarijunan panssarintorjuntatykeillä ja kaappaamalla sen.
Teru & Kinnasvaara (Syyskuu 1941): Eteneminen jatkui kohti itää vaikeassa maastossa. Kinnasvaaran ja Terun alueella kohdattiin Neuvostoliiton vahvasti linjaamia puolustusasemia, jotka suomalaiset murskasivat raskaiden taisteluiden jälkeen saavuttaakseen Prääsän suunnan.
Vilga (Syyskuu 1941): Vilga oli viimeinen suuri puolustuslinja ja portti ennen Petroskoita (Äänislinnaa). Taistelu Vilgan kukkuloista ja maantiestä oli raivoisaa, sillä vihollinen yritti epätoivoisesti suojata Petroskoin evakuointia. Ratkaisun jälkeen tie Äänislinnaan oli auki.
Homorovitsa (Syksy 1941): Petroskoin valtauksen jälkeen rykmentti suunnattiin etelään kohti Syväriä. Homorovitsan kylän alueella käytiin kovia taisteluita karkuun pyrkiviä ja vastaiskuja tekeviä vihollisen osastoja vastaan.

3. Kesän 1944 ratkaisutaistelut Kannaksella

Kesäkuussa 1944 Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Karjalankannaksella. 11. divisioona ja JR 29 irrotettiin kiireesti Syväriltä ja siirrettiin junakuljetuksella pelastamaan tilannetta Viipurin koillispuolelle.

Juustila & Lavola (Kesä–heinäkuu 1944): Nämä paikat sijaitsevat Juustilanjoen ja Saimaan kanavan alueella, Viipurin pohjois- ja koillispuolella. JR 29 heitettiin suoraan junasta torjumaan suomalaisten puolustuslinjat läpäissyttä puna-armeijaa. Juustilassa ja Lavolassa käytiin verisiä lähitaisteluita, joissa suomalaiset onnistuivat ylivoimaisen tykistötulen ja ilmapommitusten alla pysäyttämään neuvostojoukkojen etenemisen ja estämään rintaman luhistumisen.

Yhteenveto isäsi sotataipaleesta

Isäsi Martti Jalmari Aho on kuulunut niihin Suomen armeijan sitkeimpiin jalkaväkimiehiin, jotka kantoivat sodan raskaimman taakan. Hän aloitti hyökkäämällä levottoman korven läpi, vietti vuosia eristyksissä Syvärin takaisissa synkissä metsissä ja oli lopulta loppukesästä 1944 sulkemassa vihollisen etenemisreittejä Viipurin suunnalla pelastaen maamme itsenäisyyden.

Rautiolaisten matka jatkosotaan ja Petroskoin valtaukseen

https://kalajokinen.blogspot.com/2026/05/keskipohjalaisten-ja-rautiolaisten.html

3.8.1944
Rakkaat vanhemmat

Lähetän teille viimeiset terveiseni tämän kirjeen mukana. Kuten jo aikaisemmin kerroin teille, en kestä etulinjassa oloa enää. Ja palkkioksi siitä ja mitä aikaisemmista kärsimyksistäni täällä ollessani sain kuolemanrangaistuksen.

Olin tänään oikeudessa ja tuomio pannaan täytäntöön tänään klo 21. Minut ammutaan silloin. Älkää surko minua. Kuolen uskossa, että Jeesus antaa tämän minulle anteeksi. En ole mikäään pahantekijä. Joskin hermoni ovat pettäneet täällä paukkeen ja ryskeen keskellä. Ehkä joskus tapaamme ylösnousemuksessa ja saamme jälleen olla yhdessä. Olen varma siitä, että ne miehet, jotka minut ampuu tulevat sen jälkeenpäin monesti muistamaan, usein. He itse tietävät etteivät tee oikein, mutta heidän täytyy niin tehdä. He tietävät etten pysty olemaan edessä.

Olen syytön rikokseen, joskin lähdin sieltä jossa en voi olla. Ja Jeesus antaa sen minulle anteeksi. Uskon niin. En kuole murhamiehenä, vaan omien hermojeni uhrina. Uskoin aina, että jaksan ja kestän sodan loppuun vaan niin ei oltu määrätty ylhäältä. En tahdo tuomita ketään. Jeesus tuomitkoon meidät itsekunkin tekojemme mukaan. Hän on meidän tuomarimme.

Kuolen suomalaisena ja olen kiitollinen Jumalalle, kun hautani jää jo Suomen puolelle. Sillä parempi on kun on parhain loisto muualla, on kuolema omassa maassa. Minun on paha olla siitä, että teidän vaivanne täten palkitaan. Toivoin ja rukoilin Jumalalta, että saisin edes joskus teille palkita vaivojanne. Vaan niin ei saanut käydä. Surunne on raakaa. Nyt emme me Erkin kanssa palaa enään sinne kotiin. Mutta koettakaa rohkaista itseänne ja uskoa itsenne Jeesukselle. Hän auttaa myös teitäkin vaivoissanne ja surussanne lohduttaa. Uskokaa itsenne Hänen haltuunsa. Hän on pelastuksenne ja turvanne. Hänen huomassaan on teidän hyvä olla ja nukkua Hänen nimeensä.

Jospa voisitte antaa tämän minulle anteeksi. Jospa voisitte muistaa minua omana poikananne, aina elämässänne, Jospa Jeesuksen veri sovittaisi kaiken sen, mitä on edessänne ja mitä on jäänyt taaksemme. En saanut enää nähdä teitä. Emme aavistaneet että jäähyväisemme silloin keväällä oli viimeiset.

Tiedän, että rukoilitte aina puolestani, että saisin palata kotiin, vaan ylhäältä oli määrätty toisin. Tyytykää Herran tahtoon luottaen, että näin on parempi. Luottakaa Häneen aina, sillä Hän on turvanne ikuisesti. Hän jaksaa antaa meille kaiken anteeksi. Kunpa olisin saanut tuntea Hänet jo lapsesta lähtien. Ehkä Hän olisi ottanut jo aikaisemmin minut kurjan syntisen armoihinsa. Nyt voin nukkua Hänen armohelmaansa syntisenä. Mutta vakaana siitä, että hän ottaa minut suojaansa, omaksi lapsekseen. Sitten kerran hänen luonaan tapaamme iki-kirkkaudessa.

En jaksa nyt enempää, sillä elinaikani on lyhyt. Muistonne säilyy ikuisesti rakkaana mielessäni. Eläkää rauhassa luottaen Jeesuksen loppumattomaan armoon. Hän tukee teitä surunne ja ahdistuskenne aikana. Hyviä ja rakkaita vanhempia. Hyviä sisaria ja veljiä, sukulaisia ja tuttavia kaikkia teitä viimeisin terveisin muistaen poikanne Aarne.

Jeesus on meidän turvamme
Häneen uskoen saamme kaiken ajallaan.
Ja hänen helmaansa on meidän hyvä nukahtaa.
Hän puhdistaa meidät armollaan kaikista synnistä.

Erkki Aho

Olen syytön!

Kysymys on ihmisoikeusrikoksista ja rikoksesta ihmisyyttä vastaan. Koska poliisi ei ole tutkinut asioitani, eikä syyttäjä syyttänyt eikä oikeus ole ottanut käsiteltäväkseen ja laillisuusvalvonta ei ole nähnyt asioissa mitään laitonta rikoksista puhuttamaan yli 25 vuoteen, niin teko täyttää myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan menettelyn eli kidutuksen tunnusmerkistön. Kidutus on ihmisoikeusrikos mikä on kielletty rikoslaissa ja myös perustuslaissa.

Minä, Erkki Aho, olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion, mikä muutetiin ehdonalaiseksi ja yhden 5 kuukauden vankeustuomion, mikä muutettiin ehdonalaiseksi sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana yli 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. Minä en ole saanut esteetöntä rikostutkintaa eikä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 27 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja minä on joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Minä joutunut hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Minä on menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni ja on edelleenkin hengenvaarallisen korkea. Sairastuin diabetekseen. Minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän raskas ja vaikea asia.

Olen joutunut Suomen valtion 27 vuoden kidutuksen kohteeksi ja Kalajoen kaupungin 40 vuoden syrjinnän kohteeksi.