sunnuntai 12. helmikuuta 2012

SU 12.02.2012













Päivän sää

Lämpötila aamulla – 3 C, tuuli etelästä 5 m/s, pilvistä ja vähäistä lumisadetta, suhteellinen kosteus 98 %, lumen syvyys 24 cm. Lämpötila päivällä - 3 C. Aurinko nousee 08.32 ja aurinko laskee 16.46. Päivän pituus 8 t 14 min.

Elma on kotiutunut hyvin suomalaiseen äänneasuunsa, mutta se esikuvat ovat kuitenkin löydettävissä ulkomailta. Vaikutteita ovat antaneet mm. Else-Marie, Elisaberth-Mary ja Guglielma. Elma esiintyi Aleksis Kiven näytelmässä Karkurit jo eneen almanakkaan tuloaan vuonna 1908. Tavallisin muunnos on rinnakkaisnimi Elmi.

Tapahtumat

Kävin tänään katsomassa ja kuuluttamassa C-junioreiden ykkösdivisioonan jääkiekko-ottelun YJK/JHT vastaan Blues-T. Kotijoukkue voitti numeroin 4-1.

Uutiset

Yli 100 000 ihmistä osoitti lauantaina mieltään säästötoimia vastaan Portugalin pääkaupungissa Lissabonissa. Kansainvälisten rahoittajien on määrä arvioida maan säästöohjelmaa jälleen ensi viikolla.

Kaisa Mäkäräinen tarjosi kotiyleisölle makeaa herkkua, kun Kontiolahden maailmancupin kisojen naisten takaa-ajokisa ratkesi. Mäkäräinen voitti kotiyleisön edessä kisan, jossa hän paransi koko ajan kisan edetessä. Mäkäräinen taisteli pitkään ykköspaikasta Saksan Magdalena Neunerin kanssa.
Ratkaisu syntyi viimeisellä ampumapaikalla, kun Mäkäräinen ampui kaikki laikat alas ja Neuner lähti kahdelle sakkokierrokselle. Neuner hävisi Mäkäräiselle 35,9 sekuntia. Kolmas oli Valko-Venäjän Daria Domratsheva.

Suomen naisten viestijoukkue sijoittui toiseksi maailmancup-viestissä Tshekin Nove Mestossa. Kisan voitti Norjan ykkösjoukkue, joka jätti Suomea 32,6 sekuntia. Suomen joukkueesa hiihtivät Lähteenmäen lisäksi Riikka Sarasoja-Lilja, Aino-Kaisa Saarinen ja Riitta-Liisa Roponen

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry
http://www.nra.fi/
http://eduskunta.net/
Markus Jansson
http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari
http://www.mikkoniskasaari.fi/

Aluetv.fi
http://aluetv.fi
Verkkomedia
http://www.verkkomedia.org
ProMerit.net - arvojen puolesta
http://www.promerit.net
Samassa veneessä
http://www.samassaveneessa.info/lyhyet-katsaukset/473-kreikka-italia-ranska

Päivän mietelause

Totuus ja öljy nousevat aina pintaan.
Jokaisella polulla on rapakkonsa.
Monet murehtivat ulkonäköään, mutta kukaan ei aivojaan.
Luonne on itä mitä olet pimeässä.
Ei ole parempaa puolustusta kuin taidokas kohteliaisuus.
Melo omaa kanoottiasi.

Mielipiteeni

Launtaina 11.2.2012 entinen Himangan kunnanjohtaja Jorma Tikkanen kirjoittaa Keskipohjanmaan yleisösosastossa, että himankalaisilla on harkinnan paikka. Hän tuo esille sen, että kuntauudistussuunnitelmassa esitetyssä uudessa kunnassa himankalaiset jäävät uuden suurkunnan pussin perälle. Hänen mielestään himankalaisten pitää olla nyt hereille ja seurata kuntaliitoshankkeen etenemistä. Jos valtioneuvosto todella aikoo tehdä pakkoliitoksia aikomallaan tavalla, niin silloin meillä pitää olla mielipide valmiina, vaikka sitä ei kysyttäisikään, kirjoittaa Jorma Tikkanen.
Jorma Tikkanen kuitenkin unohtaa, että Kalajoen ja Himangan kuntaliitoksessa veronmaksajat joutuivat maksamaan n. 900 000 euroa Himangan kunnallisten yhtiöiden velkoja, kun ne pelastettiin konkurssilta. Mielestäni on aika vastuutonta kirjoittaa, että ollaan liittymässä Kokkolaan, kun saatu yhteiskunnalle (kalajokisille) kaadettua omat velat. Lain mukaan vastuu noista veloista kuuluu kunnallisten yhtiöiden hallitusten jäsenille, jotka henkilökohtaisella omaisuudellaan vastaavat aiheuttamistaan veloista. Jokilaaksojen poliisi ei tutki näitä ei muitakaan asioita. Katso
Miksi Jokilaaksojen poliisi ei tutki rikoksia?
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2012/02/miksi-jokilaaksojen-poliisi-ei-tutki.html

Tässä Jokilaaksojen poliisi suojeli Raili Myllylän toimivallan ylityksiä ja poliisipäällikkö Petri Oulasmaan törkeää rikosta. Katso

Poliisilaki ja poliisin toiminta – Ilkka Piispasen esteellisyys http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2011/03/poliisilaki-ja-poliisin-toiminta.html


Tätäkää Jokilaaksojen poliisi ei ole tutkinut. Siinäkin suojeltiin rikollisia ja peiteltiin törkeitä rikoksia ja suojeltiin muun muassa Raili Myllylän toimintaa.
Vastine Kalajoenseudulle
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/02/vastine-kalajoenseudulle.html

Kunnallinen yritystoiminta on saatava kontrolliin ja vastuulliset vastuuseen. Poliittiset päättäjät eivät hallitse yritysjohtamista. Järjesttömistä päätöksistä joutuvat veronmaksajat kärsimään.

Katso

Matkailukuume riivaa kuntia
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/matkailukuume-riivaa-kuntia.html

Kalajoki vuonna 1993
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/01/vuosi-1993-kalajoella.html

Kalajoki vuonna 1994
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/vuosi-1994-kalajoella.html

Kalajoki vuonna 1995
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/kalajoki-vuonna-1995.html

Yhtiörakenteen kehittäminen
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2010/12/konserniyhtiorakenteen-kehittaminen.html

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Niin paljon rakkautemme_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=ail11cQ2Tck&feature=related

lähemmäksi_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=qaRHFcP0L4U&feature=related

Kun lähdit pois_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=cC_htbp7RBc&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 98,5 kg, verenpaineeni 174 /105, lepopulssi 49. Jumppa 30 min /1140 min.

Loppukevennys

Nakkikioskin nestekaasusäiliö räjähti ja muuan nakki lensi kuin raketti kohti taivasta. Nakki lensi muutaman kilometrin korkeudessa ohi pienen enkelin. Enkeli veti pienet spurtit ja nappasi nakin käteensä. Sitten enkeli alkoi ihmetellä, mikä moinen lentävä esine oli. Kun pieni enkeli ei tiennyt, mikä nakki oli, hän vei sen taivaaseen. ... Siellä muuut enkelit katselivat ja kääntelivät nakkia, mutta kukaan ei tunnistanut sitä. Sitten joku ehdotti: - Kysytään Neitsyt Marialta! Enkelijoukko meni nakki mukanaan Neitsyt Marian luo kysymään, mikä nakki oli. Neitsyt Maria otti näkin käteensä, katseli ja käänteli sitä ja sanoi: - En minä tiedä mikä tämä on, mutta jos tämän molemmissa päissä ei olisi solmua, tämä voisi olla Pyhän Hengen pikkuveli.

Ennen iltalomaa armeijassa oli tapana tarkastaa loma varustus: Nenäliina, kampa ja kortsut. Yhdeltä alokkaalta kuitenkin puuttui kortonki. Selvityksesksi hän antoi seuraavan: Herra vääpeli me emme tarvitse kondomia, koska 50 % siittiöistä kuolee huimasta lähtönopeudesta ja loput,
kun ne törmää peräseinään !

Todella ihmeellinen luonto. Maailmassa on vain yksi (1) nisäkäs, jolla on muna selässä. Se on Ratsupoliisi Kingin hevonen.

Muut meni yli, Muhammed ali. Muut löi swingin, Vladimir putin. Muut otti taksin, John lennon. Muut valitsi kaidan tien, Lea laveen. Muut oli kasvot kameraan päin, Markus selin. Muut sai töitä, Teuvo loman....

Kaksi miestä oli vessassa pisuaarilla vierekkäin. Heillä molemmilla oli samankaltainen ruskea nahkatakki. - kappas vain meillähän on samanlaiset, minulla vain hiema pienempi ja kuluneempi, totesi toinen. -Niin. Ja takkimmekin muistuttavat toisiaan!

Kerrataanpa mitä minä sinulle opetin, sanoo vääpeli alokkaalle.Kuinka vanha olet, kysyi vääpeli. 20 vuotta, sanoo alokas. Kaunko olet ollut palveluksessa, kysyy vääpeli. Puoli vuotta, sanoo alokas. Mikä on lempiruokasi, kysyy vääpeli. Hernesoppa, vastaa alokas. Seuraavana päivänä everstiluutnantti saapuu paikalle ja alkaa kysyä alokkaalta. Kauanko olet ollut palveluksessa, kysyy everstiluutnantti.20 vuotta, vastaa alokas. Kuinka vanha olet, kysyy everstiluutnantti. Puoli vuotta, vastaa alokas. Mikä teidän päässänne liikkuu , kysyy everstiluutnantti. Hernesoppa, vastaa alokas.

Automatkalla olevalle miehelle tulee pakottava tarve päästä vessaan, joten hän kaartaa tien sivuun, juoksee läheiseen baariin ja suoraan miestenhuoneeseen ensimmäiseen vapaana olevaan koppiin.
Miehen suureksi yllätykseksi hetkisen kuluttua viereisestä kopista kuuluu: - Terve, miten hurisee?
Tottumattomana sosiaaliseen kanssakäymiseen julkisessa käymälässä, mies vastaa hämmentyneenä: ...- Äh, hyvinhän tässä… Viereisestä kopista: - No, mitäs puuhailet? Vielä hämmentyneempänä:
- No… Itse asiassa p****a tässä väännän, niinkuin varmaan sinäkin. Viereisestä kopista kuuluu erittäin ärtynyt ääni: - Kuule, soitan sinulle myöhemmin, joku idiootti viereisestä kopista vastailee kaikkiin kysymyksiini!

ST Louis 1904
http://www.olympic.org/st-louis-1904-summer-olympics

St. Louis 1904: The Games of the III Olympiad
http://www.youtube.com/watch?v=RVSS_lUxwBw

The Olympic Logo History
http://www.youtube.com/watch?v=fCHUNmhg0H0

Tulokset 1904
http://www.sporting-heroes.net/athletics-heroes/stats_athletics/olympics/1904_m.asp

http://kiat.net/olympics/history/03stlouis.html

http://olympic-museum.de/part_count/1904.htm

http://www.guy-sports.com/olympics/olympics_1904_st_louis.htm

http://www.olympicgameswinners.com/index.php?menu=summerU&act=GetRecordGamesU&id=3#

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti