Kävin tänään äänestämässä seurakuntavaaleissa. Rautiosta ehdokkaita oli vähemmän, mutta laatu korvaa määrän. Ääneni meni rautiolaiselle ehdokkaalle. Eilen blogeissani oli 22031 käyntiä. Olen tehnyt sukuselvitystä ja nyt sukupuussanin 60001 henkilöä Sukuselvityksen tekeminen on äärettömän hidasta toimintaa – ainakin minulle. Lisäksi olen selvittänyt historiatietoja laajasti Raution, Kalajoen ja Suomen sekä myös koko maailman osalta. Tässä Suur-Kalajoen historiaa 1600-luvulta.
1600-luvun Suur-Kalajoki eli hitaan kasvun, raskaiden sota-aikojen, tervakaupan nousun ja repivien luonnonkatastrofien aikakautta History of Kalajoki. Se oli maantieteellisesti valtava emäpitäjä, johon kuuluivat nykyisen Kalajoen lisäksi myös Rautio, Alavieska, Ylivieska, Sievi, Nivala, Haapajärvi ja Reisjärvi. Koko tällä alueella asui vain kourallinen ihmisiä – väkiluvun vaihdellessa nälänhätien ja sotien kurituksessa parista tuhannesta reiluun kolmeen tuhanteen asukkaaseen.
Elämä oli äärimmäistä selviytymistä, mutta vieläkin hyytävämpää oli kuolema.
Mustaa kultaa ja Plassin markkinoita
Vaikka vuosisata oli ankara, 1600-luvulla luotiin myös pohja Kalajokilaakson taloudelle. Euroopan laivanrakennus kukoisti, ja puualukset tarvitsevat suuria määriä laivasuojaa: tervaa Tervakauppa - Wikipedia. Kalajokilaakson talonpojat alkoivatkin raivata metsiään tervahaudoiksi Kalajoki.
Sisämaasta, kuten Haapajärveltä ja Nivalasta, kuljetettiin "mustaa kultaa" pitkin jokea rannikolle. Tämä vilkas liikenne houkutteli Kokkolan rikkaita porvareita apajille, minkä seurauksena jokisuuhun syntyi vilkas Plassin markkinapaikka. Tervatynnyreiden rinnalla elanto otettiin maanviljelystä, karjanhoidosta ja elintärkeästä Kalajoen lohenkalastuksesta. Rahatalous alkoi hiljaa juurtua seudulle Tervavene Oulujoella vuonna 1910. Suomen tervakaupan keskuksia olivat Viipuri, Turku ja Pohjanmaan rannikkokaupungit. 1600-luvulla tervaa poltettiin runsaasti Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Pohjanmaalla ja Järvi-Suomessa. Järvi-Suomen tervanpoltto tyrehtyi melkein kokonaan 1700-luvulla tärkeimmän kauppasataman eli Viipurin menettämisen ja huonojen ..., mutta luonto muistutti herkkää omavaraistaloutta hauraudestaan rajulla tavalla.
Kun maa kieltäytyi antamasta satoaan: Suuret kuolovuodet
1600-luku muistetaan ilmastollisesti "pienenä jääkautena", jolloin kesät olivat lyhyitä ja hallat toistuvia Kalajoen kohtalonvuodet: Miten nälkä ja sota koettelivat .... Vuosisadan lopulla koettiin historian synkin katastrofi: suuret kuolovuodet (1695–1697) Suuret kuolonvuodet - Wikipedia.
Lumi suli vasta juhannuksena, ja syksyn pakkaset purivat viljan ennen aikojaan Suuret kuolonvuodet - Wikipedia. Kalajokilaaksossa syötiin pettuleipää, olkia ja jopa hienonnettua puiden kuorta Suuret kuolonvuodet - Wikipedia. Kun siemenviljakin oli syöty, tuhannet ihmiset lähtivät liikkeelle kerjäläislaumoina levittäen lavantautia kylästä toiseen Suuret kuolonvuodet - Wikipedia. Suur-Kalajoen suistossa ja takamailla oli hiljaista: arvioiden mukaan jopa neljännes tai kolmannes pitäjän asukkaista menehtyi parissa vuodessa nälkään ja kulutauteihin Suuret kuolonvuodet - Wikipedia.
Ruumisrekiä joen jäällä ja piilotettuja saaria
Nälän ja tautien keskellä kuolema oli niin jokapäiväistä, että hautausrituaalit muuttuivat mekaanisiksi. Koska vuosisadan alkupuolella ja puolivälissä alueen ainoa siunattu kirkkomaa sijaitsi Kalajokisuulla, oli sisämaan asukkailla mahdoton tehtävä kuljettaa vainajiaan rannikolle kelirikkojen tai talven tuiskujen aikana.
Silloin turvauduttiin aavemaisiin keinoihin:
Talvisäilytys aitoissa: Vainaja pestiin, puettiin ja nostettiin kylmään ulkoaittaan odottamaan suotuisia talvikelejä. Ruumiita saatettiin myös suolata lahoamisen estämiseksi tai kätkeä lumihankeen.
Ruumissaaret: Jos matkaan ei päästy, vainaja vietiin väliaikaisesti turvaan vesistöjen eristämään saareen, jotka suojasivat vainajia karhuilta ja susilta.
Yhteiskuljetukset: Kun lumet vihdoin mahdollistivat rekiuran muodostumisen jokea pitkin, kylistä lähti pitkiä, hiljaisia ruumissaattoja kohti Kalajokea. Samaan aikaan kun joella kulki tervaa, siellä kulkivat myös talven aikana kuolleet.
Ruumistiet oli merkitty maastoon poikkeuksellisella tavalla: karsikkopuilla Ruumistien kymmenet karsikot estävät vainajien henkiä.... Kun saattojoukko pysähtyi lepäämään, tien varrelta valittiin suuri mänty, jonka kylkeen veistettiin vainajan nimikirjaimet ja kuolinvuosi Ruumistien kymmenet karsikot estävät vainajien henkiä.... Puu toimi maamerkkinä ja rajana: uskonnollisissa uskomuksissa ajateltiin, että karsikko esti vainajan sielua palaamasta takaisin kotiin kummittelemaan Ruumistien kymmenet karsikot estävät vainajien henkiä....
Salahautauksesta jalkapuuhun ja kirkonkiroukseen
Osa nälän ja kurjuuden uuvuttamista ihmisistä väsyi raskaaseen matkantekoon ja hautasi vainajansa salaa kotimetsään. Puhdasoppiselle kirkolle ja aluetta hallinneelle tiukalle Mathesiuksen pappissuvulle tämä oli ankara synti.
Salahautauksen paljastuessa rangaistukset olivat armottomat. Omaiset pakotettiin kaivamaan jäännökset ylös ja kuljettamaan ne Kalajokisuulle. Maallinen oikeus määräsi päälle valtavat sakot, ja kirkko tuomitsi syylliset istumaan jalkapuussa Kalajoen kirkon edustalla sunnuntaikansan pilkattavana. Ennen julkista katumusta perhe erotettiin ehtoolliselta, mikä tarkoitti sen ajan ihmiselle suoraa kadotustuomiota.
Noitavainoja ja joen syömiä hautausmaita
Kun ruumis vihdoin saatiin Kalajoelle, ei lepopaikka välttämättä ollut pysyvä. Alkuperäinen emäkirkko sijaitsi aivan jokitörmällä, ja Kalajoki söi herkkää savitörmää niin rajusti, että tulvien aikaan hautausmaa alkoi vyöryä veteen ja joesta paljastui vainajia. Vasta vuonna 1636 kirkko purettiin ja siirrettiin nykyiselle paikalleen Junnikkalan mäelle Kalajoen kirkot ja vanhan emäseurakunnan historiaa - Atla. Varakkaat ostivat hautapaikkansa suoraan kirkon lattialankkujen alta, kun taas tavallinen kansa ja köyhät kerjäläiset haudattiin kirkkomaan multiin Hautauksen historiaa - eHautaus.
Samaan aikaan kun kirkko taisteli luonnonvoimia ja salahautauksia vastaan, se kävi sotaa myös pakanuutta vastaan. Pohjanmaan rannikko oli noitaoikeudenkäyntien luvattua aluetta Noitavainoja Kalajoella. Kalajoen käräjillä luettiin vuosisadan aikana kymmeniä kuolemantuomioita taikuudesta ja noituudesta – usein kyse oli vain kansanomaisesta parannustaidosta tai naapurien välisistä riidoista Noitavainoja Kalajoella. Tuomitut mestattiin julkisesti varoituksena muille Kalajoen hiekkakankailla sijainneella Vuorenkalliolla Noitavainoja Kalajoella.
Vasta 1600-luvun lopulla erämaakylien pitkiin välimatkoihin alkoi tulla helpotusta, kun Haapajärvi (1647) ja Ylivieska (1653) saivat ensimmäiset saarnahuoneensa. Pikkuhiljaa sisämaan kylät saivat omat kirkkonsa ja hautausmaansa, ja vuosisatoja kestäneet katkerat ruumismatkat rannikolle alkoivat painua historiaksi, jättäen jälkeensä vain karsikkopuut hiljaisiksi todistajiksi korpien kätköihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti