LA 09.05.2026 Pähkinäsaaren rauhan raja, JR29:n historia ja Naton perustaminen

 

Taiteilija Rositsa Tancheva on maalannut historiantutkija Sulevi Juholan muotokuvan ja Kukkarokiven, mikä oli rauhanrajana Rautiossa.

Taitelija Rositsa Tancheva on maalannut vakooja John Raymond Ylitalon muotokuva ja hänen isänsä kotitalon Mäkitalon talon Kärkisessä.

Susitaipaleen  kirjasta käy selville JR 29 perustaminen. Nämä tiedot lisäisin Raution sotahistoriaan Susilahden kirjasta: JR 29:n III patajoona muodostettiin Sievin asemalla, sen komentajaksi oli määrätty majuri Riitesuo, mutta koska hänet jo muostamisvaiheessa määrättiin toiseen tehtävään, niin pataljoonan v.a. komentajana liikekannallepanovaiheessa kapteeni Leskinen ja taisteluvaiheessa ratsumestari N.Eerola. Pataljoonan esikuntakomppania oli koottu kalajokelaisista, 7.komppania kalajokelaisista ja rautiolaisista, 8.komppania oli samoin nåistä pitäjistä ja 9.komppania sievilaisistä ja 3 KKK kalajokelaisista. Pataljoonan krh. Joukkue oli koottu sekaisin edellä mainituista pitäjistä.

JR 29 ei hävinnyt yhtään taistelua koko sodan aikana, vaikka henkilöstötappiotakin tuli. JR29 otti n.700 sotavankia, mikä lienee suurin vankimäärä 11.divisoonan puitteissa. JR 29 menetti vahvuudestaan kolmasosan ja komppanioiden päälliköistä vain kaksi johti komppanioitaan sodan loppuun saakka.. JR29 teki taistelukyvyttömäksinoin neljä vihollisrykmenttiä ja marssi noin 3000 kilometriä

Sankarina kaatunut

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2017/01/sankarina-kaatunut.html

Tästä osoitteesta löytyy Raution ja Kalajoen sodassa kaatuneiden nimet, rautiolaisia 52 ja kalajokisia 152.

Sotasampo – Menehtyneet 1939–1945:

Rautiolaisista Toivo Isopahkala ei kuollut vihollisen toimesta vaan sairastuminen johti hänen kuolemaansa.

Raution tiedot

Kotipitäjäni Raution osalta selviää, että sankarihautoihin on haudattu 48 sankarivainajaa ja sota-arkistojen mukaan rautiolaisten sankarivainajien määrä on 50. Raution sotaveteraanimatrikkelin mukaan Rautiossa on 52 sankarivainajaa ja 4.9.1941 Kiestingissä kadonnut Juho Naukkarinen. 3.4. 1944 omien teloittamaa Aarne Saarta ei ole katsottu sankarivainajaksi.

Taiteilia Rositsa Tancheva on maalannut Aarne Saaren muotokuvan.

Talvisodassa kaatuivat seuraavat henkilöt:

1. Martti Artturi Alatyppö JR 24 11.2.1940 Kiviniemessä
2. Frans Arvid Ekman 17.2.1940 kaatui Taipaleenjoella
3. Mikko Haapakangas JR 24 11.2.1940 Kiviniemessä
4. Antti Villiam Kärkinen JR 24 13.12.1940 Valkjärvellä
5. Matti Mustasaari JR 64 5.2.1940 Pitkärannassa
6. Väinö Myllykangas JR 64 17.1.1940 Pitkärannassa
7. Väinö Jalmari Päivärinta JR 64 6.1.1940 Raatteessa
8. Antti Eemeli Rautakoski JR 64 17.1.1940 Pitkärannassa
9. Aarne Johannes Sarpa JR 64 4.2.1940 Petäjäsaaressa
10. Onni Aukusti Sipilä JR 64 12.2.1940 Summassa
11. Aaro Juhani Verronen 23.2.1940 Kämärässä
12. Svande Aukusti Ylitalo JR 64 28.2.1940 Pitkärannassa

Jatkosodassa kaatuneet

1. Veikko Juhani Ainali 21.6.1944 Saarimäessä
2. Lauri Rickardt Heikkilä 7/JR29 11.6.1944 Lintulassa
3. Vilho Johannes Hihnala 12.7.1941 Korpivaarassa
4. Väinö Eeverd Hollanti JR 24 30.9.1941 Vilga
5. Olavi Armas Iso-Pahkala 24.6.1944 Talissa
6. Toivo Sakari Iso-Pahkala 31.3.1944 SotaS:ssa
7. Arvo Johannes Isokangas JR 23 29.6.1944 Ihantalassa
8. Andreas Ilmari Junttila JR 24 7.8.1944 Homorovitsa
9. Eino Henrik Kangas JR 50 11.8.1944 Juustilassa
10. Vilho Aarne Kangas JR 24, JR 29 25.8.1941 Sotjärvellä
11. Aale Kekolahti JR 24, JR 29 16.4.1942 Pertjärvellä
12. Matti Jaakko Kivisaari JR 24, 7/JR 29 8.9.1941 Prääsässä
13. Veikko Heikki Kola JR 24, JR29 3.7.1941 Hyrsylässä
14. Antti Viljami Kuoppala 2.6.1943 katosi Vadjusjärvellä
15. Juho Eino Kärkkinen JR 24, 7/JR 29 29.9.1941 Vilgassa
16. Yrjö Matti Johannes JR 50 28.6.1944 Juustilassa
17. Arvo Teodor Mäkitalo JR 50 10.10.1944 Torniossa
18. Armas Otto Niska JR64, 7/JR29 14.11.1942 Uhtua
19. Uuno Matias Niskakangas 27.7.1941 SotaS.ssa
20. Arvo Kustaa Okkonen II/JR8 15.7.1941 Soanlahdella
21. Olavi Aukusti Okkonen 4/JR 36, 5/JR9 9.9.1942 Ostassa
22. Onni Matias Pajala JR 24, 7/JR 29 3.12.1941 Syvärillä
23. Henrik Nikolai Perttula 7/JR29 31.7.1941 Hyrsylässä
24. Lauri Henrik Perttula JR8 11.9.1941 Pyhäjärvellä
25. Otto Aale Petäistö JR 24, 7/JR29 20.9.1941 Prääsässä
26. Veikko Pietari Petäistö 7/JR29 20.9.1941 Prääsässä
27. Erkki Alvari Päivärinta 27.6.1944 Ihantalassa
28. Niilo Eljas Rajamäki R2, k/11.Pr 13.8.1941 Kiestingissä
29. Paavo Johannes Rajamäki JP4, JR 29 13.2.1942 Syvärillä
30. Artturi Rautakoski 19.10.19944 Ranualla
31. Erkki Saari 28.6.1944 Portinhoikka
32. Nillo Jeremias Saaronmaa JR 24, 7/JR29 8.9.1941 Prääsässä
33. Viljo Eemil Saaronmaa JR 24, 2/JR10 11.8.1941 Ontrosenvaarassa
34. Eero Emanuel Sipilä JR 50 8.10.1944 Torniossa
35. Martti Jaakko Taipale 27.6.1944 Rajakonnussa
36. Olavi Eerik Toivanen 7/JR 29 13.8.1941 SotaS:ssa
37. Lauri Anders Vähäoja JR 50 8.1.1942 Syvärillä
38. Uuno Matias Vähäoja 9.10.1944 Aavasaksalla
39. Eero Eevald Yliverronen JR 24, 7/JR29 30.9.1941 Vilgassa
40. Veikko Olavi Yliverronen JR 8 31.3.1944 Syvärillä

Kalajoki

Kalajoella sankarihautoihin on haudattu 152 sankarivainajaa ja sota-arkistojen mukaan kalajoella on 144 sankarivainajaa. Sotaveteraanimatrkikelin mukaan kalajokisia kaatui talvisodassa 30 ja jatkosodassa 113.

Talvisodassa kaatuneet

1.Johannes Mikael Hihnala 8.12.1939 Kiviniemessä
2. Aaro aukusti Mikael Himanka 25.2.1940 Kiviniemessä
3. Aaro Olavi Himanka 29.2.1940 Korpijärvellä
4. Eino Mikael Himanka 5.1.1940 Raatteessa
5. Leino Jylkkä 27.2.1940 Kämärällä
6. Lauri Heikki Kaarta 11.3.1940 Viipurissa
7. Kusti einari Kekolahti JR 24 8.12.1939 Kiviniemessä
8. Aarne henrik Kärjä JR64 16.1.1940 Pitkärannassa
9. Samuli Iisak Lahdenperä 29.2.1940 Korpijärvellä
10. Toivo Lankila 4.2.1940 Pitkärannassa
11. Eino Antero Manninen 4.2.1940 Pitkärannassa
12. Toivo Aukusti Manninen JR24 2.2.1940 Pitkärannassa
13. Onni Herman Niinistö 21.2.1940 Kuhmossa
14. Vilho Johannes Pahkala 17.2.1940 Jutunkankaalla
15.Olavi Arvid Rahkola 26.2.1940 Perojoella
16. Aarne Viljami Salmu 14.2.1940 Summassa
17. Eino Henrikki Saukko JR64 27.1.1940 Pitkärannassa
18. Lauri Andreas Saukko 27.2.1940 Salmenkaidalla, haudattu Oulaisten sankarihaudalle
19. Nikolai Siermala JR 64 9.2.1940 Pitkärannassa
20. Antti Aukusti Siironen 10.2.1940 Summassa
21. Aarno Johannes Simi 27.1.1940 Pitkärannassa
22. Aimo Olavi Torvi 13.3.1940 Sotas:ssa
23. Eino Yrjö Tuori JR64 27.12.1939 Suomsussalmella
24. Niilo Nikolai Vasankari 3.2.1940 Impilahdella
25. Seth Johannes Vasankari 9.2.1940 Pitkärannassa
26. Vilho Anders Vedenoja 23.12.1939 Hatjalahdella
27. Juho Arvid Vihelä 27.12.1939 Suomussalmella
28. Kaarlo Alarik Yliuntinen 8.12.1939 Kiviniemessä
29. Kaarlo Matias Öljymäki 16.1.1940 Pitkärannassa
30. Usko Artturi Boman 12.2.1940 Pitkärannassa

Jatkosodassa kaatuneet

1. Veikko Olavi Apuli 4.9.1941 Lempaalassa
2. Ilmari Bäckman 21.8.1944 Juustilassa
3. Väinö Aleksanteri Grekula 4.7.1941
4. Juho Herman Heinistö 27.7.1941 Siunattu Rahjan hautausmaalle
5. Toivo Johannes Heusala 7.9.1941 Prääsässä
6. Eino Valfrid Hirvi 6.7.1941 Ilomäessä
7. Väino Hirvi JR50 28.6.1944 Kärstilässä
8. Aarne Alarik Honkela 29.9.1941 Prääsässä
9. Kaarlo Härönoja 27.11.1941 Homoravitsassa
10. Aarne Tuomas Isokääntä 27.11.1941 Syvärillä
11. Frans Emil Aleksantei Jernström 10.6.1944 Kuokkalassa
12. Martti Kalervo Joki JR24 13.9.1941 Prääsässä
13. Toivo Valtteri Joki 27.11.1941 Syvärin Pirunkukkulalla
14. Ensio Muisto Junnikkala 11.11.1942 Homorovitsassa
15. Lauri Nikolai Junnikkala 23.6.1944 Alavoisissa Aunuksessa
16. Matti Aukusti Junnikkala JR29 13.7.1944 Vuosalmella
17. Yrjö Juola 6.7.1941 Ilomäessä
18. Malakias Jylkkä 7.7.1941 SotaS.ssa
19. Joona Kaakko 20.8.1941 Suojärvellä
20. Paavo Aukust Kalajo 2.1.1944 Uudenkaupungin Sotas:ssa
21. Eino Matias Kamunen 28.6.1944 Viteleenjoella
22. Tuure Karjaluoto 16.6.1944 Kanneljärvellä
23. Pentti Veikko Katajalaakso 28.6.1944 Juustilassa
24. aaro Armas Arvid Kivioja 14.6.1944 Vammelsuulla
25. Vilho Arvid Korpi 31.7.1941 Hyrsylässä, siunattu kentälle jääneenä
26. Erkki Ensio Kotiaho 29.9.1943 Uhtualla
27. Joonas Kurikkala 24.7.1941 Hyrsylässä
28. Vilho Kähtävä 21.6.1944 Tammisuolla
29. Ahti Armas Kääntä 24.8.1941 Suojärvellä
30. Martti Kaarlo Kääntä 11.7.1944 Vuosalmella
31. Vilho Nestori Lahdenperä 28.7.1941 Hyrsylässä, vaimo kuoli Kalajoen pommituksissa 1944
32. Veikko Kaarlo Vilhelmi Laine 30.6.1944 Vieljärvellä
33. Kaarlo Laitala 3.3.1943
34. Aaro ensio Lankila 8.9.191 Prääsässä
35. Oskari Frans Lankila 15.8.1941 Säämäjärvellä
36. Paavo Lankila JR29 30.7.1941 Hyrsylässä
37. Urho Uljas Lassila 13.6.1942 Vitelessä
38. Eemeli Lehtonen JR29 16.9.1941 Vilgassa
39. Ahti Ilmari Leskinen 6.10.1941 Prääsässä
40. Kaarlo Eerland Leuanneimi 15.12.1944 SotaS:ssa
41. Kaarlo Liias JR29 20.2.1942 Homorovitsassa
42. Vilho Liias 7.10.1944 Kemissä
43. Kalervo Elias Lohti 28.2.1945 Kilpisjärvellä
44. Reino Luhtala 21.9.1941 Prääsässä
45. Anto Lyly 5.8.1941 Hyrsylässä
46. Uuno Nikolai Mehtälä 18.6.1944 Piisaaressa
47. Vilho Murtoperä 3.7.1944 Viteleessä
48. Yrjä Armas Eugen Muuttonen 11.9.1941 Prääsässä
49. Väinö Johannes Myllykangas 17.10.1942 Juksovassa
50. Aate Ilmari Myllylä 23.7.1941 Nuijamaalla
51. Eemil Aukusti Myllymäki JR29 6.7.1941 Ilomäessä
52. Lennart Aleksanteri Myllymäki 6.10.1944 Torniossa
53. Lauri Johannes Mäkelä 24.8.1941 Karisalmessa
54. Olavi Edvard Mäkelä 6.10.1944 Alavojakkalassa
55. Veikko Männistö 4.7.1944
56. Antti Nevanperä 31.8.1944 Ihantalassa
57. Onni Kaarlo Kunnari Nieminen 6.2.1942 Karhumeällä
58.Heikki Niska 18.5.1942 Seinäjoen SotaS.ssa
59. Frans Johannes Nivala 29.11.1941 Homorovitsassa
60. Heimo Viljam Bernhard Nuorala 25.7.1941 Hyrsylässä
61. Oras Taisto Johannes Ojala 7.7.1941 Repolassa
62. Valtteri Olavi Okkonen 25.10.1941 Paataneessa
63. Eero Kullervo Paananen 28.6.1944 Juustilassa
64. Veikko Paananen 21.7.1941 Ruskealassa
65. Vilho Matias Pahikainen 15.9.1942 Vadjusjärvellä
66. Eero Pajala 15.9.1942 Vadjusjärvellä
67. Lauri Ensio Passi 16.2.1943 Vadjusjärvellä
68. Heikki Pelotla 21.4.1941 Pyhäjärvellä
69. Vilhelm PIsi 20.9.1941 Prääsässä
70. Heikki Jalmari Pitkänen 30.7.1944 Tampereen SotaS:ssa
71. Väinö Pitkänen 27.6.1944 Kärstilässä
72. Eino Prittinen 26.11.1944 Ylitornion SotaS:ssa
73. Uuno Andrea Prittinen 19.8.1941 Mikkeljoella
74. Reino Puro 28.10.1942 Suomenlahdella
75. Kaarlo Aleksanteri Puskala 28.9.1941 Salmissa
76. Yrjö Jaakko Pyykölä 28.12.1942 Kiipurolla
77. Kaarlo Johannes Rahja JR29 18.8.1941 Lamminselällä
78. Pentti Edvard Antero Rahkola 29.10.1944 Muoniossa
79. Kauko Väinö Matias Riippa 22.6.1944 SotaS:ssa
80. Aaro Antero Ring 25.7.1944 Viipurissa
81. Veikko Olavi Roukala 8.10.1944 Alavojakkalassa
82. Kustaa Ruhkala 21.4.1944 SotaS:ssa
83. Väinö Rikhard Saari 11.10.1944 Vojakkalassa
84. Kaarlo Arvid Saukko 6.7.1941 Ilomäessä
85. Kalle Nikolai Saukko 18.12.1941 Uhtualla
86. Viljami saukko 25.7.19434 SotaS.ssa
87. Arvo Olavi Sauvola 20.11.1941 Karhumäellä
88. Lauri Iivari Sauvula 23.5.1942 Peertjärvellä
89. Kaarlo Aukusti Siermala 5.7.1944 Tulemajoen Palalahdella
90. Heino Rikhard Siirtola 8.7.1944 Andrean Kuparisaaressa
91. Urho Armas Simi 16.10.1943 Maaselän kannaksella
92. Antti Eino Sorvari 17.7.1944 Nietjärvellä
93. Eino Jaakob Suni 6.1.1942 Poventsassa
94. Aaro Leander Tanhuala 20.4.1943 Kutismassa
95. Henrikki Tarkiainen 21.9.1941 Prääsässä
96. Antti Tavasti 28.11.1941 Syvärillä
97. Arvo Kalevi Tiittanen 22.9.1941 Prääsässä
98. Reino Tiittanen 20.9.1941 Prääsässä
99. Viljo Antero Tiittanen 2.7.1941 Elisenvaaralla
100. Viljo Elias Tolonen 15.6.1944 Siiranmäellä
101. Eino Oskari Torvi 9.6.1944 Ollilankylässä
102. Risto Petteri Ulvi 5.9.1941 Kinnasvaaralla
103. Lauri Vedenoja 27.9.1941 Kontupohjassa
104. Veikko Valfrid Vedenoja 4.9.1941 Säämäjrvellä
105. Vilho Richard Verronen 30.7.1941 Hyrsylässä
106. Väinö Kustavi Vetoniemi 23.7.1942 Homorovitsassa
107. Väinö Mikale Vlijamaa 4.9.1941 Säämäjärvellä
108. Esko Ylikangas 9.7.1944 Salmissa
109. Lauri Ylikangas 25.1.1942 Kiestingissä
110. Toivo Henrik Yliuntinen 9.6.1944 Rajajoella, siunattu kentälle jääneenä
111. Valde Salmoni Ängeslevä 23.8.1941 Maaselässä
112. Erkki Eemil Hihnala 28.8.1941 Vuoninen
113. Vilho Sanfrid Himanka 26.7.1941 Hyrsylässä

Kalajokiset ja rautiolaiset taistelivat pääasiassa JR 29:n III pataljoonassa, joka perustettiin kesäkuussa 1941 Sievissä. Rykmentin keski-ikä oli poikkeuksellisen korkea, sillä miehistö koostui paljolti jo talvisodan käyneistä reserviläisistä.

Keskeisiä taisteluita ja vaiheita:

• Hyökkäysvaiheen alku (heinäkuu 1941): III pataljoonan ensimmäinen suuri koitos oli Ilomäen tukikohdan valtaus Värtsilässä 6.7.1941. Hyökkäyksen kärjessä oli kalajokisten 8. komppania, joka joutui vetäytymään omien heittimien osuttua liian lähelle. Tämän jälkeen rautiolaisten 7. komppania teki onnistuneen saarron sivustasta.

  Eteneminen Itä-Karjalaan: Pataljoona eteni loppukesän 1941 aikana muun muassa Hyrsylän, Somban ja Vilgan kyliin. Hyrsylän valtauksessa kalajokiset kärsivät merkittäviä tappioita.

  Somban kylän valtaus (elokuu 1941): 7. komppania sai määräyksen saartaa Somban kylä idästä. Motitus onnistui, ja kylä vallattiin kiivaan taistelun jälkeen.

  Vilgan taistelu: Matkalla kohti Äänislinnaa 7. komppania joutui rajuun tykistökeskitykseen Vilgassa, mikä aiheutti useita kaatuneita ja haavoittuneita rautiolaisten keskuudessa.

  Lakkauttaminen (maaliskuu 1942): JR 29:n III pataljoona lakkautettiin maaliskuussa 1942. Vanhemmat ikäluokat kotiutettiin, ja nuoremmat miehet siirrettiin muihin yksiköihin, kuten I/JR 29:ään

Sotapäiväkirjojen suorat linkit:

• 7. komppania (Rautio): Sotapäiväkirjat Digihakemistossa (Valitse listasta 7./JR 29).

  8. komppania (Kalajoki): Sotapäiväkirjat Digihakemistossa (Valitse listasta 8./JR 29).

Näillä tiedoilla täydennettynä rautiolaisten sotahistoria on hyvin hallinnassa. Osmo Tokolalla ei ollut näitä tietoja käytettävissään, kun hän kirjoitti tiedot rautiolaisten sotahistoriaan Vapauden puolesta kirjaan.

Rautiossa on pystytetty koskettava muistomerkki Perttulan perheen muistolle. Se paljastettiin 4. heinäkuuta 1999 perheen entisellä asuinpaikalla Kaupunginmäellä.

Perttulan perheen tarina on yksi Raution ja koko Suomen sotahistorian traagisimmista:

• Kolme menetystä muutaman kuukauden sisällä: Jatkosodassa vuonna 1941 perheen äiti ja vaimo Hilda Perttula menetti lyhyen ajan sisällä sekä miehensä että kaksi poikaansa.

  Menehtyneet:

  • Isä Heikki (Henrik Nikolai) Perttula.

    Vanhin poika Onni Matias Pajala.

    Nuorempi poika Lauri Henrik Perttula.

  Muistoteksti: Hilda Perttulan hautakivessä Raution hautausmaalla on pysäyttävä teksti: "Isänmaalle kaikkensa menettänyt. Hän menetti miehensä ja kaksi poikaansa".

• • Raution kulttuurireitti

    https://atla.fi/fi/kalajoki/kartta/kokoelma/raution-kulttuurireitti#11.55/64.0583/24.2759

  
  

  Mielestäni Kukkarokivan tekstin Raution kulttuurireitilla voisi muuttaa toisenlaiseksi. Nyt se on tällainen

  Kukkarokivi eli jättiläisenkivi on suuri siirtolohkare, joka on jääkauden aikana kulkeutunut Vihanninkankaalle. Kansan suussa puhutaan jättiläisenkivestä. Kansanperimässä jättiläiset Killi ja Nalli nakkelivat kiviä kukkarostaan.

  Jättiläisten viskomia kiviä on pitkin Keski-Pohjanmaata.

  Hiisi tarkoitti alkujaan vainajien palvontapaikkaa. Usein paikat olivatkin kalmistojen yhteydessä. Pakanallisen ajan jälkeen sanan merkitys muuttui. Hiisi-sana alkoi merkitä pahaa olentoa ja sana alkoi liittyä jättiläistarinoihin. Kukapa ei olisi joskus sanonut sen tarkemmin ajattelematta: "Hiisi vieköön!"

  Kivi näkyy Sievintieltä oikealla, n. 2 km Raution keskustasta Sievin asemakylälle päin ajettaessa.

  (Lähde: geniusloci.chydenius.fi)

  
  
  
  
  Taiteilija Rositsa Tancheva on maalannut Elias Simojoen muotokuvan ja Raution pappilan.
• 
  
• 
  
  
  Raution suojeluskuntatalo, myöhemmin Raution kunnantalo ja Säästöpankin konttori
  

  
  

  Lisäksi kulttuurireitiltä puuttuu kokonaan Raution kunnan entisen keskustan historialliset nähtävyydet: koulut, pappila, kunnantalo, suojeluskuntatalo, työväentalon paikka eli koko Alapään kylän keskeiset historialliset paikat

  
  

  Raution kulttuurireitin tietoja pitäisi muuttaa tosiasioiden mukaiseksi.

  
  

  Pähkinäsaaren rauhan v.1323 raja Sulevi Juholan mukaan

  https://journal.fi/ennenjanyt/article/view/108463/63471

  
  
  

  Sulevi Juhola

  Näissä teoksissa olen osoittanut, että aikaisempien tutkijoiden kuten Jalmari Jaakkolan, Kustaa Vilkunan, Kyösti Julkun ym. rajateoriat, Pähkinäsaaren rauhan rajan (v.1323) pohjoisosilta, eivät kestä lähdekriittistä tarkastelua, eikä tekemieni löydösten valossa tehtyä tarkastelua. Näin ollen voin todeta, että tutkimukseni antaa vastauksen tuohon "Suomen historian suurinpaan mysteeriin", kuten muutamat aikaisemmat tutkijat ovat todenneet tuon em. rajan pohjoisosasta. Vakaan käsitykseni mukaan esittämäni rajateoria(t) tulevat kestämään pysyvästi. Tuo em. artikkeli, joka on yliopistojen ylläpitämässä Suomen merkittävimmässä historiallisessa verkkojulkaisussa, on ollut kritisoitavana 7/2016 mennessä viisi vuotta, ja sitä vastaan ei ole tehty sen yhteyteen minkäänlaista muistutusta sen oikeellisuutta vastaan.

  
  
  

  Pähkinäsaaren rauhan rajan kulku on ollut kiistellyimpiä kysymyksiä suomalaisessa historiantutkimuksessa.

  Yksimielisyys on vallinnut siitä, että rauha todellakin solmittiin vuonna 1323 ja se päätti noin sata vuotta jatkuneen sotaisan kauden Ruotsin ja Novgorodin välillä. Mutta määritettiinkö rauhassa Ruotsin ja Novgorodin välinen raja?

  Mitään tiukasti vartioitua rajaa ei Laatokalta Pohjanlahden rannikolle muodostunut. Raja-alueella asuneet ihmiset tuskin edes tiesivät rajasta. Sen yli kuljettiin esteettä.

  Valtioon kuuluva maa-alue-ajatus alkoi kehittyä vasta 1400-luvulla, jolloin Pähkinäsaaren rajaakin alettiin ensimmäistä kertaa hahmotella. Muistettiin, että tällainen rauha oli solmittu. Siihen alettiin liittää itselle sopivaa sisältöä. R ajaan liittyviä dokumentteja keksittiin - eli väärennettiin. Tosin väärennös-ajatuskin on anakronismi - aikalaiset tuskin olisivat kokeneet huijaavansa,

  Pähkinäsaaren rauhassa ei määritetty lännen ja idän rajaa. Viipurin ja Olavinlinnat eivät Korpelan mukaan olleet lännen etuvartioasemia itää vastaan, kuten kansallisromanttisesti on ajateltu. Ne olivat Ruotsin kuninkaan vallan merkkejä ja verotuksen keskuksia alueen asukkaille.

  Rauhaa ei 1300-luvulla ylipäänsä käsitetty sodan vastakohtana. Kyse oli hallitsijoiden henkilökohtaisesta sopimuksesta. Pähkinäsaaressa pääasiallinen tavoite oli kaupallinen. Jatkuva sotatila oli häirinnyt Suomenlahden kaupankäyntiä ja Pähkinäsaaressa varmistettiin kauppa-alusten pääsy Suomenlahden kautta Neva-joelle ja eteenpäin syvemmälle Venäjälle. Pähkinäsaaren raja jakaa Suomen kahteen kansaan.

  Pähkinäsaaren rauha oli Ruotsin alaikäistä kuningasta Maunu Eerikinpoikaa ohjanneen holhoojahallituksen ja Novgorodin tasavallanvälillä 12. elokuuta 1323 solmittu rauhansopimus. Rauhansopimus päätti pitkähkön sotajakson näiden kahden kansan välillä. Se on vanhin tunnettu Ruotsille itärajan määrittelevä rauhansopimus. Varsinaista alkuperäistä rauhansopimusta ei ole säilynyt nykyaikoihin. Tallella on ainoastaan erikielisiä myöhäisiä versioita, jotka eroavat jossain määrin toisistaan. On myös mahdollista, että rauhansopimus oli alun perin suullinen. Tämä selittäisi, miksi myöhemmät kirjoitetut sopimuksen versiot poikkeavat toisistaan.

  Pähkinäsaaren rauhan neuvottelut käytiin Novgorodin huomattavassa puolustuskeskuksessa Pähkinäsaaren linnassa. Pähkinäsaaren rauhaan johtavia tekijöitä oli useita, joista merkittävimpiä olivat poliittissotilaalliset suhteet, lännen ja idän välinen kauppa sekä yksityiset omistus- ja nautintasuhteet. Molemmat osapuolet olivat valmiita antamaan joitakin myönnytyksiä tavoitteistaan, joten rauhansopimus saatiin aikaan vuonna 1323. Pähkinäsaaressa olivat Novgorodin edustajina paikalla ruhtinas Juri Danilovits, Alfarminus sekä herttua Abraham. Ruotsia edusti alaikäisen kuningas Maunu Eerikinpojan lähetystö, johon kuuluivat lähettiläät Eerik Tuurenpoika, Hemming Odgislason, Pietari Jooninpoika sekä pappi Waemundus. Läsnä olivat myös Gotlannin kauppiaat Ludovicus ja Forda. Tässä ”ikuiseksi rauhaksi”, ristiä suutelemalla, tehdyssä rauhassa sovittiin kauppamerenkulusta, erinäisistä sotilaallisista asioista sekä Suomenlahdelta alkavasta rajasta, joka tehtiin ”vanhoilla ehdoilla”. Siitä ilmenee, että suullisia sopimuksia oli tehty jo aikaisemmin. Rauhanteosta on myöhemmin laadittu venäjänkielinen, latinankielinen, latinalais-ruotsalainen ja ruotsinkielinen versio. Ne voivat olla satoja vuosia myöhemmin laadittuja.

  Maanselälle edetyn raja-alueen jatkeella, Maanselän länsipuolella, on Vääräjokeen laskeva Petäjäoja (Petäisenoja) Petäjäoja laskee kahden ”Petä”-järven läpi, eli latvaosalla Wähä-Pätäistön (nykyinen Lanajärvi) ja alaosalla Petäistön (nykyinen Ryhmänjärvi) läpi Näiden järvien ”Petä”-/”Pätä”-nimiosa on jäänne vuoden 1323 rajaluettelon Petäjoen nimestä.

  Nimen ”ruotsalaismuoto” on säilynyt edellä mainittujen järvien nimissä sekä Sievin ja Raution sukunimissä Petäistö-muotoisena. Petäjäojan suunta on mielenkiintoinen, sillä sen jatke Maanselältä tultaessa kulkee edelleen joen pohjoisosasta samalla linjalla Raution Kukkarokivelle. Kukkarokivi on erittäin suurella todennäköisyydellä Novgorodin ja Ruotsin välinen verotusrajan merkkikivi eli Hanhikivi.

  
  Kansojen välinen raja

  Viipurin linna perustettiin kolmannen ristiretken aikana Tyrgils Knutsson’in eli Torkkeli Knuutinpojan toimesta vuonna 1293 vilkkaan kauppapaikan suojaksi, idästä tulevia valtauspyrkimyksiä vastaan. Paikkaa ei valittu mielijohteesta, vaan tuhottu vanha karjalainen linnoitus oli entuudestaan tuttu ruotsalaisille kaupallisten yhteyksien ja ryöstöretkien kautta.

  Heti ruotsalaisten suorittaman valtauksen jälkeen ryhdyttiin rakentamaan uutta kivistä linnaa, joka joutui ottamaan vastaan Novgorodin ensimmäisen hyökkäyksen vuonna 1294.

  Pähkinäsaaren rauha vuonna 1323 vakiinnutti rauhantilan ja loi samalla edellytykset Viipurin kasvulle. On tunnettua, että 1300-luvulla asutus oli siirtynyt linnan kaakkoispuolella olevalle niemekkeelle. Pian asutus valtasi niemekkeen ja sitä ryhdyttiin kutsumaan kaupungiksi eli Civitas. Varhaisin Viipurin kaupunkinimitys löytyy Vatikaanin arkistosta 1350-luvulta, vaikka Viipurilla ei ollut laillisia kaupunkioikeuksia.

  Viipurille myönnettiin kauppaoikeudet 1400-luvun alussa ja vuonna 1403 niemelle kohonnut asutus sai Erik Pommerilaiselta kaupunkioikeudet.

  Kirkot olivat ensimmäisiä ja hallitsevia rakennuksia Viipurissa keskiajalla. Kivirakenteista tuomiokirkkoa ryhdyttiin rakentamaan v. 1418, mutta se tuhoutui v. 1477 kaupungissa raivonneessa tulipalossa. Mustainveljesten kivistä luostarikirkkoa ryhdyttiin rakentamaan uuteen paikkaan vuonna v. 1481 ja Harmaidenveljesten luostarikirkkoa oletettavasti v. 1445. Luterilainen uskonpuhdistus lakkautti luostarit 1520-luvun alkupuolella, mutta kirkollinen merkitys ei silti vähentynyt.

  
  
  

  Pohjanmaalla kansojen välistä rajaa siirrettiin asutuksen myötä

  Pähkinäsaaren rauhassa sovitun rajan linjasta on useita erilaisia tulkintoja. Kiistaton on vain rajalinjan eteläisin osa, joka ulottui Viipurin itä- ja pohjoispuolelta Pihlajavedelle. Useimmin toistetun tulkinnan mukaan raja jatkui sieltä nykyisen Savon ja Keski-Suomen halki päättyen lopulta Pohjanlahteen. Tavallisten 1300-luvun ihmisten näkökulmasta rajaa ei ollut edes olemassa. Rajasopimuksella oli merkitystä vain etäisille valtakeskuksille, jotka riitelivät verotusalueista, Pohjanlahteen päättyvää rajaa on siirretty Suomen kansan asutuksen siirtyessä pohjoisemmaksi vuosisatojen kuluessa. Alkuperäinen kansojen raja on Sulevi Juholan määrittelemä raja.

  1300-luvulla ei ollut valtioita nykyisessä merkityksessä, vaan kyse oli pikemminkin hallitsijoiden ja valtapiirien välisestä rajasta.

  Tässä on muutama tarkennus siihen, mitä Pähkinäsaaren raja todellisuudessa edusti:

  1. Hallitsijoiden välinen sopimus

  Sopimus solmittiin Ruotsin kuninkaan (Magnus Eriksson) ja Novgorodin tasavallan välillä. Kyseessä oli siis kahden feodaalisen ja poliittisen mahtitekijän välinen sopimus siitä, kuka saa verottaa ja hallita kyseisiä maita.

  2. Uskonnon ja kulttuurin raja (Kansojen välinen ero)

  Vaikka raja oli virallisesti hallinnollinen, siitä muodostui ajan myötä syvä kansallinen ja uskonnollinen raja:

  • Länsipuolella vaikutti roomalaiskatolinen kirkko ja ruotsalainen oikeusjärjestys.

    Itäpuolella vaikutti ortodoksinen kirkko ja itäinen hallintoperinne.
    Tämä jako vaikutti siihen, millaiseksi ihmisten kieli, tavat ja identiteetti muodostuivat rajan eri puolilla – esimerkiksi karjalaiset jakautuivat tämän rajan myötä "ruotsinuskoin" ja "venäjänuskoin".

  3. Verotus- ja nautintaraja

  Pähkinäsaaren rauha oli ennen kaikkea sopimus verotusoikeuksista ja nautinta-alueista (kuten kalastus- ja metsästysmaista). Kalajoen ja Pohjanmaan seuduilla tämä oli kriittistä, koska pirkkalaiset ja muut nautintaoikeuksien haltijat liikkuivat laajoilla alueilla. Raja yritti määritellä, kenen pussiin turkikset ja kalat loppujen lopuksi päätyivät.

  4. Epämääräinen erämaraja

  Toisin kuin nykyiset valtioiden rajat, jotka on merkitty tarkasti maastoon, Pähkinäsaaren raja oli erämaissa vain sarja pisteitä (kuten ne aiemmin mainitut rajakivet). Se ei ollut katkeamaton viiva, vaan pikemminkin suuntaa-antava jako valtapiirien välillä.

  Vasta mainitsemasi 1500-luvun puolivälin jälkeen (erityisesti Kustaa Vaasan aikana) Ruotsi alkoi kehittyä kohti keskitettyä valtiota, joka pystyi valvomaan rajojaan ja hallitsemaan alamaisiaan tehokkaammin myös täällä Pohjanperällä.

  
  
  John Raymond Ylitalo

• 
  

  Amerikansuomalainen J. Raymond Ylitalo toimi 35 vuotta Yhdysvaltain hallituksen palveluksessa ja päätti uransa suurlähettilään virka-asemassa 1960-luvulla työskenneltyään maansa edustustoissa neljässä maanosassa. Hän aloitti diplomaattisen uransa Helsingissä, Yhdysvaltain lähetystön attaseana syksyllä 1946. Hän on todennäköisesti ainoa täysin suomalaista syntyperää oleva amerikkalainen, joka on toiminut maansa presidentin henkilökohtaisena edustajana, suurlähettiläänä, toisessa maassa.
  Suurlähettilään isä säilytti pohjalaisen talonpojan perinnöstään ylpeänä nimensä senkin jälkeen kun hän muutti siirtolaiseksi vuonna 1909 Yhdysvaltoihin ja avioitui kuusi vuotta myöhemmin Minnesotassa Oulaisista kotoisin olleen Saima Pihlajan kanssa. Talo jossa hän syntyi ja jossa hänet ristittiin Juhani Jaakonpojaksi oli tavallista pidempi pohjalainen hirsitalo Raution Kärkiskylässä.

  
  

  John Raymond Ylitalo (1916–1987) oli amerikansuomalainen diplomaatti ja FBI-agentti, jonka nimi on noussut esiin historiallisissa keskusteluissa liittyen Suomen ja Yhdysvaltojen suhteisiin sekä Naton syntyhistoriaan. Historiallisissa keskusteluissa ja muistelmissa Ylitaloa on pidetty yhtenä niistä henkilöistä, joiden raportointi vaikutti Naton perustamiseen. Hänen katsotaan olleen avainasemassa välittämässä tietoa Pohjois-Euroopan turvallisuustilanteesta Washingtoniin toisen maailmansodan jälkeisinä "vaaran vuosina"

  
  

  John Raymond Ylitalo oli FBI:n asiamies. Hänen mukaansa ulkoministeri Gordell Hull esti sodanjulistuksen Suomelle silloin, kun Amerikka julisti sodan Unkarille, Bulgarialle ja Romanialle. Hullilla oli voimakkaat käsitykset oikeasta ja väärästä. Järkkymättömänä hän muistutti presidentille neuvostoliittolaisten syyllisyydestä talvisotaan. Hän ei koskaan unohtanut neuvostoliittolaisten hyökkäystä Suomea vastaan eikä voinut antaa sitä heille anteeksi.

  
  Sodan aikana kaikkien Ruotsiin ja Suomeen liittyvien juttujen tutkinta oli annettu John Raymond Ylitalon tutkittavaksi.

  John Raymond Ylitalo nimitettiin Helsingin lähetystöön, uuteen poliittis-taloudelliseen virkaan. Lähetystöjen vastaanotoilla Ylitalo tapasi hallituksen jäsenet, ulkoministeriön ja muiden ministeriöiden virkamiehet sekä monia muita aktiivisia henkilöitä ulko- ja sisäpolitiikassa. Heidän joukossaan oli kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arvo Salminen, maalaisliiton ryhmän johtaja Juho Koivisto, edistyspuolueen ryhmänjohtaja Kalle Kauppi ja sosiaalidemokraattisen puolueen ryhmänjohtaja Väinö Hakkila. Tuttavapiirin kuuluivat lisäksi Olavi Lindblom, Aku Sumu, Väinö Leskinen, Unto Varjonen, Yrjö"Jahvetti" Kilpeläinen ja Aleksi Aaltonen.

  
  

  Ulkoministeri Carl Enckell vuodatti kyyneleitä, kun lähettiläs Avra Warren Suomen vaaran vuosien synkimpinä päivinä, tarkkaan sanoen 21.maaliskuuta 1948 kertoi, että jos Suomen koskemattomuutta ja itsenäisyyttä uhattaisiin, Suomelle järjestyisi tilaisuus viedä asia Yhdistyneisiin Kansakuntiin ja saada lisäksi Yhdysvaltain tuki puolelle.

  
  Ylitalon Suomen kautena maassa toimi kolme hallitusta, Mauno Pekkalan "kolmen suuren" hallitus, K.A. Fagerholmin vähemmistöhallitus sekä Urho Kekkosen ensimmäinen hallitus, mikä oli keskustalais-porvarillinen vähemmistöhallitus. Ylitalo tunsi näiden hallitusten ministerit hyvin. Sosiaalidemokraattisia ystävyyksiä oli useita. Pekkalan hallitus kieltäyyi Marshall-avusta. Kenraali Savonenkov käski pääminiseri Pekkalaa kieltäytymään siitä.

  
  Fagerholmin sosiaalidemokraatinen vähemistöhallitus tarjois ulospääsyn siitä sodanjälkeisestä realiteettina pidetystä vaatimuksesta, että kommunistien olisi osallistuttava Suomen koalitiohallituksiin. Se, että tämä halitus kesti kaksikymmentä kuukautta, vuoden 1950 presidenti valitsjiamiesvaalehin saakka oli odotamaton saavutus. Leinon rakentaman kommunistisen valtiollisen poliisin purkaminen oli huomattava saavutus.

  
  Kekkosen keskustavähemmistöhallitus teki Suomelle paljon helpommaksi puolutustaa suvereenisuuttaan jatkamalla ja lujittamalla Fagerholmin aloittamaa käytäntöä ja estämällä kommunisteja saamasta ministerin salkkuja.

  
  Maaliskuun neljännen päivän tapaaminen vuonna1948  Ylitalo  saattoi liikkeelle salasanoman joka kuului. "Norja olisi seuraava maa, joka kutsuttaisiin neuvottelemaan puolustussopimuksesta Neuvostoliiton kanssa". Neuvostoliiton lähetystön suomalaisen avustajan käynti autokauppias Bromanin luona ja edelleen viestin välittäminen Ylitalolle, johti tapahtumaketjuun, jonka päässä oli North Atlantic Treaty Organization, Atlannin liitto, eli Nato. Perustava kokous pidettiin 4.4.1949.

  
  Lähdeaineisto J. Raymond Ylitalo: Ylitalo, amerikkalainen ISBN 951-1-107120-3

  J. Raymond Ylitalo oli FBI:n agentti. Hän on kirjoittanut kirjan Salasanomia Helsingistä Washingtoniin, muistelmia ja dokumenttejä vuosilta 1946-1948. Sodan jälkeiset vaaran vuodet oli kriittinen ja kiistelty ajanjakso ja sen tapahtuamt ja tunnelmat sekä kulissien takaiset kuiskeet amerikkalaisten diplomaattien kokemina ja raportoimina löytyy kirjasta. Kirja kertoo Suomen sopeutumisesta sodanjälkeiseen tilanteeseen, valvontakomission valtakausi, maassa risteilevät pelot ja toiveet yhteiskuntajärjestelmän muuttumisesta, YYA-sopimuksen synty, taustana toisen maailmansodan päättyminen ja vähitellen kiihtyvä kylmä sota idän ja lännen välillä. Näistä asioista kirja kertoo.
  
  Yhdysvalloissa seurattiin tiiviisti mitä Suomessa tapahtui, paremmin ehkä kuin arvaattiinkaan. Yhdysvaltain ulkoministeriön 30 vuoden takaiset asiakirjat on vapautettu virallisen salaisuuden suojasta vuonna 1978. Asikairjat kertovatt omana tarinansa Suomen vaiekasta ajasta YYA-sopimuksen ja kommunistien vallankaappausta koskevien huhujen vuonna. Kirja paljastaa ajan salaiset raportit Helsingistä Washingtoniin.
  
  Yhdysvallat ei harkinnut sodanjulistusta Suomea vastaan
  
  Yhdysvaltain ulkoministeriön historiallisesta arkistosta löytyvät varsin täydelliset tiedot syistä Suomen suhteiden katkeamiseen 30.6.1944, missään ei ole mainittu ehdotusta, että Suomea vastaan julistettaisiin sota. Syynä siihen oli syvällinen ja kautta maan vallitseva hyvä tahto Suomea kohtaan. Suomen rohkea vastarinta talvisodassa oli vaikuttanut niin voimakkaasti amerikkalaisen yleisön tunteisiin, etteivät sotatilan muuttamat olosuhteet sitä pyyhkineet mielestä. Kieltämättä oli monia ärtymyksen aiheita, esimö Luftwaffen tukikohdat Suomessa. Saksalaiset pommituslennot näistä tukikohdista tuhosivat lukuisia amerkkilaisia rahtialuksia ja niiden miehiestöjä, jotka kuljettivat Lend-Lease-sopimuksen (lainaus- ja vuokrauslaki) perusteella rahtia Neuvostoliitolle Murmanskiin. Ensimmäisestä amerikkalaisesta laivastosaattueesta, joka lähti kohti Murmanskia tammikuussa 1942, upotettiin 28 alusta. Vain seitsemän palasi matkalta.

  Sodan päätyttyä ja liittoutuneiden valvontakomission tultua Suomen ylimmäksi käskynhaltijaksi monet suomalaiset pitivät Neuvostoliiton edustajien hallitsevaa asemaa valvontakomissiossa huolestuttavana, He totesivat usein Yhdysvaltian lähetystön edustajille, että olisi olut parempi jos Yhdysvallat olisi ollut sodassa Suomea vastaan - eivätkä aina leikin vuoksi. Näin olisi Yhdysvallat tullut valvontakomission jäseneksi.
  
  Amerikkalaisten apu näkyi jo ensimmäisen Export-Import-pankin päätöksestä myöntää lisää luottoja Suomelle. Pankki myösni 35 miljoonan dollarin luoton. Yhdysvalloista saapui myös yli miljoona lahjapakettia Suomeen vuonna 1946.
  
  Kekkosen kanssa Ylpön saunassa
  
  Ylitalo kirjoittaa, että muistan hyvin illan 16.3.1950 Helsingissä. Kekkonen muodosti seuraavana päivänä ensimmäisen hallituksensa. Naapurini professori Arvo Ylppö oli tapansa mukaan kutsunut minut kylpemään mainioon saunaansa lasstensairaalaan. Saavuttuani Ylpön luo hän toivoi etten tykkäisi matalaa vaikka hän oli kutsunut tosienkin saunavieraan, Professori Arvo Ylppö oli juuri palannut Neuvostoliiton lähetystön vastaanotolta. Kun hän oli maininnut tällä vastaanotolla tapaamalleen ystävälle, että amerikkalainen lähetystöattasea Ylitalo oli tulossa saunomaan, tämä oli suostunut tulemaan seuraamme. Tällä yhdennellätoista hetkellä, menestys jo näköjään varmsitettuna, hänellä oli aikaa tavata minua ja kysyä täysin vakavasti, kuinka Yhdysvallat mahtaisi suhtautua hänen johdollaan toimivaan Suomen hallitukseen, kysyi Kekkonen. Ensimmäinen rekationi oli kiusoitella häntä tavalla, joka oli hänelle itselleen tunnusomaista: " Vaivaako omatuntosi sinua?" Selitin sitten tietenkin, ilman tarvetta puhua edes Suomeen saapuneen lähettiläämme John Cabotin kanssa, että voin vakuuttaa Yhdysvaltojen hyväksyvän täydellisesti hänen hallituskensa, joka olisi riippumattoman maan parlamentaarinen hallitus.
  
  Yhdysvaltain Suomen politiikka
  
  Salainen Suomea koskeva lausunto, jonka on antanut Yhdysvaltain ulkoministeri, kuvaa selkeästi Yhdysvaltain Suomen politiikkaa: "Yhdysvaltain Suomen-politiikan kulmakiven mudostaa halumme taata, että Suomen suvereenin valtion todellinen itsenäisyys säilyy".
  
  Yhdysvaltain ulkoministeriössä 15.7.1947 laadittu tutkimus Suomen tilanteesta
  
  Suomen tilanne ei ole täysin vertailukelpoinen Itä-Euroopan maden ja Neuvostoliiton satelliittien kanssa. Suomea ei ole miehitetty, mutta se on aselepohallinnon pohjalla alistettu liittoutuneiden (neuvotoliittolais-brittiläiselle) valvontakomissiolle, jossa brittiläisellä osastolla oan toisarvoinen asema. Suomi ja Iso-Britannia ovat ratifioineet rauhansopimuksen, joka tulee voimaan Iso-Britannian ja Neuvostoliiton rafioinnin jälkeen, mutta Neuvostoliitto ei ole vielä sitä ratifioinut.
  
  Strategisesti Suomi on Neuvostoliiton vallan piirissä. Porkkalan vuokra-alue sijaitsee tykinkantaman päässä Helsingistä ja hallitsee Suomenlahtea. Neuvostoliitto voi painostaa Suomea sisäpolitiikassa Suomen kommunistissen puolueen kautta. Sotakorvausvelvoitteet ovat Neuvostoliitolle tärkeä apuväline omien näkkantojensa voimaansaattamiseksi. Rauhansopimus antaa voimaan tultuaan Neuvostoliitole takuita, joiden suhteen se on käytännöllisesti katsoen ainoa tuomari.
  
  Vastuussa olevat suomalaiset tajuavat, ettei suomalaisilla ole tässä tilanteessa muuta mahollisuutta kuin noudattaa Neuvostoliittoa tyydyttävää politiikkaa. Toisaalta on Suomen hallituksen sallittu tähän mennessä toimia aikaisempien perustuslaillisten linjojensa puitteissa. Ay-liikkeen vaikutusvalta on kasavanut suuresti, mutta se on toiminut jatkuvasti vakiintuneiden perinteidensä mukaisesti ja sosiaalidemokraatit ovat pitäneet kontrollinsa. Vapaat vaalit pidettiin huhtikuussa 1945. Kommunistinen puolue sai valituksi vain 39 kansanedustajaa 200:sta. Hajaannus ja epäjärejstys sosiaalidemokraattisessa puolueessa sekä se, että kommunistien katsotaan heijastavan neuvostoliittolaisia näkökantoja, ovat kuitenkin antaneet kommunisteille enemmän vaiktusvaltaa kuin tämä suhdeluku edellyttäisi.
  
  Neuvostoliitolla voidaan olettaa olevan seuraavia tavoitteita Suomen suhteen:
  1) Neuvostoliitolle myötämielisen hallituksen säilyminen
  2) Suomen sotakorvasuten saanti ajallaan
  3) Suomen asteittainen poliittinen ja taloudellinen kehittyminen kommunistiseen suuntaa.
  
  Neuvostoliiton menetelmät tavoitteidensa edistämiseksi ovat toistaiseksi olleet suhteellisen maltillisia. Venäläiset tuntevat suomalaisen kansanluonteen je kunnioittavat heidän lujaa ja itsepäistä itsenäisyydenhaluaan. He ovat erittäin kiinnostuneita sotakorvausten jatkuvasta virrasta. He tajuavat, että väkivaltaiset toimenpiteet kuivattaisivat sotakorvausvirran ja vaatisivat lisäksi huomattavat miehitys- ja poliisivoimat. Niihin liittyisi vaikeita uusia ongelia ilman vastaavia etuja, ja niillä voisi olla kielteinen vaikutus suhteessa muuhun Skandinaviaan. Heillä on ollut aihetta uskoa, että nykytilanne takaa riittävän hyvin heidän pääasialliset etunsa ja että pitkän tähtäyksen tavoitteet voidaan jättää tulevaisuuden varaan.
  
  Neuvostoliittolaistaminen ei ole Neuvosotliiton välitön tavoite, ja tämänsuuntaiset saavutukset ovat olleet mitättömiä. Vaikka SNTL on pinnallisesti hyväksynyt nykyisen tilan, on silti selvää, etteivät Suomen olosuhteet tyydytä sitä niin kauan kuin olot eroavat oleellisesti neuvostoliittolaisista.
  
  Voimakkaat enuvostoliittolaiset vaateet tai vallankaappaus Suomessa ovat epätodennäköisiä, ellei jännitysken lisääntyminen muualla saata Neuvostoliitoa paniikkitilaan ja saa sitä olettamaan, että sen asema Suomessa on asetettu kyseenalaisekis, mihin olisi vastattava kontrollia tiukentamalla.
  
  Vaikka neuvostoliittolaisen kaappauksen mahdollisuus Suomessa on jossain määrin etäinen, saattaa Neuvosotliiton nykyinen taktiikka, jos sitä jatketaan hellittämättä vuosikausia, johtaa samaan lopputulokseen jopa suomalaisesta vastustuksesta huolimatta.

  
  Yhdysvaltain tulisi toimenpiteillään jatkuvasti auttaa suomalaisia vastustamaan epäoikeutettua neuvostoliittolaista painostusta
  1) siten että kerromme kiinnostuksestamme vakaaseen demokraattiseen poliittiseen kehitykseen ja tuemm sitä, vapaaseen taloudelliseen järjestelmään ja Suomen normaaleihin multilateraalisiin kansainvälisiin suhteisiin
  2) antamalla riittävää taloudlelista apua, jotta Suomi pystyisi jälleen elpymään itsenäiseksi tuotantoyksiköksi
  3) piättymällä sellaisista toimista Suomessa, joita voidaan Neuvostoliiotssa kohtuuella pitää tämän oleellisten etujen asettamisena kyseenlaisiksi
  4) varoittamalla suomalaisia heilahtamasta kovin näkyvästi ystäväsyyspolitiikastaan Neuvostoliiton kanssa, mistä voisi seurata neuvostoliittolaisten vastatoimia
  5) suosimalla ja edistämällä selllaisa yleisesti vakakutavia tekijöitä kuin Suomen YK-jäsenyyttä ja normaalia kauppaa, matkailu- ja kulttuurisuhteita Yhdystvaltain ja Länsi-Euroopan kanssa. Jos Suomen asemaa voidaan vähitelleen vahvistaa ja normaalistaa, ilman uhmaa, joka johtaisia paniikinomaisiin vastatoimiin, suomalaisten voidaan olettaa vastustavan jatkuvasti kommunistein etenemistä.
  
  Erkin kommentti: J. Raymond Ylitalo on pystynyt hämmästyttävän hyvin saamaan tietoja suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen tapahtumista. Kirjassa on esitetty todella yksityiskohtaiset ja oikeat tiedot Suomen tilanteesta ja tapahtumista. Tärkeintä on kuitenkin ollut se, että J.Raymond Ylitalo on nähnyt mikä on suomalaisten etu ja miten Yhdysvaltain viranomaisten tulee toimia, että paras mahdollinen tulos suomalaisten kannalta asiaa ajateltuna saavutetaan. Ylitalo on nähnyt Neuvostoliiton roolin ja toiminnan oikein ja nähnyt mikä on mahdollista Suomessa ja mikä ei ole mahdollista. Mielestäni J. Raymond Ylitalon työpanos Suomen hyväksi on erittäin merkittävä