tiistai 3. toukokuuta 2011
KE 04.05.2011
Hiekkasärkkien maraton juostaan lauantaina. Tässä kuva aikaisemmilta maratoneilta jolloin itsekin olin mukana järjestelyissä. Suurin työ oli hankkia riittävästi liikeenteenohjaajia jotta juoksijoiden turvallisuus voitiin taata.
Päivän sää
Lämpötila aamulla - 1 C, tuuli pohjoisesta2 m/s, pilvistä ja poutaa, lämpötila päivällä +7 C. Kosteusprosentti 93. Aurinko nousee: 04.46, aurinko laskee: 21.57. Päivän pituus: 17 h 10 min.
Tapahtumat
Olen tänään perehtynyt Suomen 1980-luvun historiaan.
Uutiset
Pohjois-Korean pahamaineisilla vankileireillä viruu 200 000 poliittista vankia täydellisen epäinhimillisissä oloissa, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International tuoreessa tutkimuksessaan.
Kanada jatkoi alkulohkonsa päätökseen asti voitollisena MM-jääkiekossa Slovakian Košicessa. Lohkon päätöskierroksen pelissä kukistui Sveitsi Alex Pietrangelon jatkoaikamaalilla 4–3, ja näin Kanada ylsi Sveitsin edelle lohkotaulukossa.
Suuren eurooppalaisen hiukkasilmaisimen saamisesta kilpailee enää kaksi paikkakuntaa, ja Pyhäjärvi on kisassa mukana. Valtavaa neutriinoilmaisinta on kaavailtu Pyhäsalmen kaivokseen.
GSM-matkapuhelinverkon kautta kulkevia puheluita ja tekstiviestejä pystytään seuraamaan aiempaa nopeammin ja helpommin, mikä vaarantaa liikenteen luottamuksellisuuden, varoittaa Viestintävirasto. GSM-verkoissa käytössä olevaan liikenteen salausjärjestelmään voidaan murtautua nykyään jopa alle minuutissa.
Mielenkiintoiset blogit
Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/
Markus Jansson http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari http://www.mikkoniskasaari.fi/
Antti Heikkilä http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=224
Päivän mietelause
Tässä maailmassa on aina vaaroja niille jotka ovat peloissaan. -Bernard Shaw
Tuhannenkin kilometrin matka alkaa yhdestä askeleesta. -Laotse
Pahinta mitä kohtalo voi ihmiselle jakaa, ovat vähäiset kyvyt ja voimakas kunnianhimo -Vauvenargues
Laulu, mikä on jäänyt mieleeni
Kari Kuuva - Pikku Nina
http://www.youtube.com/watch?v=g1SnleXoYig
Liikunta ja terveys
Paino 107,7 kg, verenpaine 162/97, lepopulssi 63. Uinti 1000 m.
Loppukevennys
Pienikokoinen aviomies luuttusi keittiön lattiaa. Äkkiä hän paiskasi rätinkädestään karjaisten voimiensa takaa:
- Jumaliste, nyt se on loppu!
Vaimon kookas olemus ilmestyi ovelle:
- Että mikä on loppu?
- Mäntysuopa, rakkaani, mäntysuopa...
Bertta, iso ja roteva nainen piti puhetta feministikokouksessa. Hän syyti tulta ja tulikiveä miesten maailman vääryyksiä ja naisten sortoa vastaan.
- Onko tässä huoneessa yhtään miestä, joka esimerkiksi tiskaa kotona, hän karjui.
- Kyllä minä tiskaan, kuului vieno ääni etupenkistä.
- Turpa kiinni Oskari, sinulta minä en kysynyt mitään!
Kersantti kysyi alokkaalta: Mitä tekisitte, jos olisi sota ja saisitte juuri nyt vastaanne kaksikymmentä vihollissotilasta?
Alokas oli ensin kärsivän näköinen, mutta selitti sitten kasvot kirkastuen:
- Herra kersantti, minä piirittäisin heidät.
Valo kulkee nopeammin kuin ääni. Siksi jotkut ihmiset vaikuttavat fiksuilta ennen kuin avaavat suutaan.
Lada ja aasi tulivat tiellä toisiaan vastaan. Lada sanoi:
- Minä olen auto.
Aasi sanoi:
- Minä olen hevonen.
Äiti moitti koulupoikaa.
- Naapurin Janikin menestyy koulussa hyvin. Mistähän se johtuu?
- Sillä on kuulemma lahjakkaat vanhemmat.
Jopet Show - Joulu-Mauri
http://www.youtube.com/watch?v=NTSZX2ReAdM
Jopet show - Naapurin mies, Kondomeita
http://www.youtube.com/watch?v=9n-TeDOQpqs&feature=related
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti