lauantai 7. tammikuuta 2012

LA 07.01.2012















JHT:n maalijuhlaa KooVeeta vastaan pelatussa ottelussa

Päivän sää

Lämpötila aamulla – 11 C, tuuli kaakosta 2 m /s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 94 %, lämpötila päivällä – 11 C. Lumen syvyys 14 cm. Aurinko nousee 10.10. ja aurinko laskee 14.51. Päivän pituus 4 t 41 min.

August- ja Aukusti-nimien esikuva on roomalainen arvonimi Augustus, jonka senaatti antoi Rooman ensimmäiselle keisarille ja joka merkitsee ”kunnianarvoisaa”. Aku puolestaan on näiden nimien almanakkaankin päässyt kansanomainen muoto.

Tapahtumat

Kävin Ylivieskassa katsomassa C-nuorten I-divisioonan jääkiekko-ottelun YJK/JHT vastaan TPS. Kotijoukkue voitti numeroin 3-2. Kävin tänään katsomassa Suomisarjan jääkiekko-ottelun JHT – Tampereen KooVee. Kotijoukkue voitti sarjajohtajan numeroin 5-3.

Uutiset

Etelä-Sudanin viimeaikaisissa joukkosurmissa on saattanut kuolla jopa yli 3 000 ihmistä, kertoivat paikallisviranomaiset perjantaina. YK tai Etelä-Sudanin armeija eivät ole pystyneet vahvistamaan tietoa.
Suomen maine kärsi Keski-Euroopan mäkiviikolla kovan kolauksen. Suomen hyppääjistä kokonaiskilpailussa korkeimmalle ylsi 18:nneksi sijoittunut Anssi Koivuranta. Viimeksi huonommin mäkiviikolla sujui vuodenvaihde 1974–75, kun Jouko Törmänen oli loppupisteissä 22:s.

Yrittäjät raivostuivat polttoaineveron korotuksesta. Kuljetusalaa uhkaa raju konkurssiaalto. Veronkorotus herättää raivoa ja pelkoa

Luottoluokittaja Fitch on painanut Unkarin roskalainaluokkaan. Perjantain ilmoitus tuli samalla viikolla, kun Unkarin keskuspankki ilmoitti valtionvelan olevan ennätyskorkea. Unkari vetosi marraskuussa EU:hun ja Kansainväliseen valuuttarahastoon IMF:ään saadakseen jopa 20 miljardin euron lainan. EU ja IMF kuitenkin keskeyttivät neuvottelut, kun hallitus vei eteenpäin kiistellyn keskuspankkilain. Laki antaisi maan parlamentille enemmän valtaa korkotason määrittelyssä.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on huolestunut oman puolueväkensä vähäisestä innosta äänestää häntä presidentinvaaleissa. Soini vetosi kannattajiinsa voimakkaasti kampanjatilaisuudessaan Turussa lauantaina. Soinin mukaan perussuomalaisten joukossa on puolet sellaisia, jotka pohtivat äänestävätkö he Soinia vai jotain muuta. Soini pyysi kuulijoitaan äänestämisen ohella hankkimaan hänelle muiden ääniä.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
http://www.promerit.net/avainsanat/erkki-aho/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/
http://eduskunta.net/
Markus Jansson http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari http://www.mikkoniskasaari.fi/

Aluetv.fi
http://aluetv.fi
Verkkomedia
http://www.verkkomedia.org
ProMerit.net - arvojen puolesta
http://www.promerit.net
Samassa veneessä
http://www.samassaveneessa.info/lyhyet-katsaukset/473-kreikka-italia-ranska

Päivän mietelause

Auta itseäsi, niin taivaskin sinua auttaa.
Imartelu on häpeällinen seurustelutapa eikä hyödytä muita kuin imartelijaa.
Isäntä, joka pettää palvelijansa, on hänen alapuolellaan.
Kiirehtikää hitaasti.
Kiitoksen torjuminen on halu saada kiitos kahteen kertaan.
Kokemuksella ostettu viisaus on kallista.

Mielipiteeni

Mielestäni kohtuuttomat palkkaedut on laitettava kuriin verotuksella. Suurista palkoista pitää periä veroa 80-85 %, koska esim. Fortumin johtajien palkkaetuja on mahdotonta järjellisin syin perustella. Fortumin johtajien palkaedut eivät ole ansaittuja vaan minun mielestäni ne ovat laillista varastamista.

Fortumin johdon palkat raivostuttavat
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/1-391-921----fortumin-johdon-palkat-raivostuttavat/art-1288440351333.html

Ahneuden piru
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/05/ahneuden-piru.html

Rosvoparonien paluu
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2010/04/rosvoparonien-paluu.html

Ahneuden loppu – missä on vastuunkantajien vastuu
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/04/ahneuden-loppu-missa-on.html

Laillista varastamista
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2008/11/fortumin-johtajien-tulot-laillista.html

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

anteeksi suo_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=4PwtrSp1aDM&feature=related

Kun lähdit pois_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=cC_htbp7RBc&feature=related

Meidän yö_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=-_JWF0KxJZ4&feature=related


Terveys ja liikunta

Paino 88.5 kg, verenpaine 186 /108, lepopulssi 44.

Loppukevennys

Mitä termittivauvat syövät? - Syöttötuoleja.

Mielisairaalaan oli tullut uusi lääkäri, jolle potilaat sanoivat: - Olet paljon parempi kuin entinen lääkäri.. - Sehän on mukava kuulla. - Olet ihan niin kuin me.

Tohtori, aiotteko nukuttaa minut eetterillä? - Älkää nyt hassuja puhuko! Silloinhan en voisi polttaa leikkauksen aikana.

Pikku-Ville tuli apteekkiin ja pyysi laihdutuslääkettä. - Tarvitseeko joku teillä tällaista lääkettä? Apteekkari ihmetteli. - Meidän possu. Isä aikoo lahdata sen, kun se on tarpeeksi lihava.

Mies vei uuden tyttöystävänsä kiinalaiseen ravintolaan. - Millaisena haluat riisisi? Mies kysyi. - Heitettynä, tyttö vastasi toiveikkaana.

Tarjoilija, keittossani on kärpänen! - Sorry, en tiennyt, että haluatte olla yksin.

Tarjoilija, en löydä tältä lautaselta pihviä. - Katsotaanpa yhdessä.... Mutta sehän pilkistää ihan selvästi tuolta herneen alta.

Tarjoilija, tomaattikeitossani on kärpänen! - Voi sitä hölmöä, se luulee olevansa lomalla Punaisella merellä.

- Tarjoilija, keittosani on kärpänen! - Ilmiselvä hätälasku, hyvä herra. Näette kai jarrutusjäljet lautasen reunalla.

Suomi voittaa jääkiekon nuorten maailmanmestaruuden 1998
http://www.youtube.com/watch?v=G2T8r1tNoC4&feature=related

Teemu Selänne voittaa Stanley Cupin
http://www.youtube.com/watch?v=IAIDHSD6fEM&feature=fvwrel

FIN-CAN 2-0
http://www.youtube.com/watch?v=K6yLaxp0ZNU&feature=related

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti