maanantai 16. huhtikuuta 2012

MA 16.04.2012




Päivän sää

Lämpötila aamulla + 1 C, tuuli lännestä 2 m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 99 %. Lämpötila päivällä + 5 C. Aurinko nousee 5.46 ja aurinko laskee 21.02. Päivän pituus 15 t 16 min.

Jalo on 1900-luvun alun suomalaisuuskauden nimiä: ihailtavat luonteenominaisuudet kuten jalous ovat korkeassa kurssissa kansallishengen nousuaikoina. Patrik palasi almanakkaan vuonna 1995 yl 90 vuoden poissolon jälkeen. Nimi on johdettu Irlannin kansallispyhimyksen ja käännyttäjän Patriciuksen nimestä, joka merkitsee ylimystä.

Tapahtumat

Tämän linkin kautta saat tiedot hälyytysasioista Suomessa
http://www.tilannehuone.fi/

Olin tänään Ylivieska-Raahen käräjäoikeudenistunnossa, jossa oikeuden päätökset teki käräjätuomari Heikki Sneck jälleen kerran minun mielestäni tietoisesti päin helvettiä. Hän käsitteli nyt kolmannen kerran samoja asioita. Hän toimi käräjätuomarina ilman sihteeriä eli siis yksin käräjäoikeutena. Ehkä niin oli helpompi tehdä esteellisenä tuomarina väärä päätös. Varatuomari Pasi Markus Leinonen epäili, että Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa ei enää ollut esteettömiä tuomareita, siksi käytettiin esteellistä tuomaria. Käsittämätöntä toimintaa.

 Todistajat eivät tulleet paikalle, vaikka heidät oli kirjallisesti kutsuttu. Olin ilmoittanut myös käräjäoikeudelle todistajani jotta käräjäoikeus haastaisi heidät tulemaan oikeudenistuntoon. Olin ilmoittanut käräjäoikeudelle todistusteemat, josta todistajat eivät lain mukaan voi kieltäytyä todistamasta. Todistajien avulla oli tavoitteenani saada oikeutta asioissa. Olin pyytänyt myös kahdelta todistajalta kirjallisen todistuksen asiassa, mutta sitäkään he eivät toimintaneet. Käräjätuomari Sneck ei siirtänyt oikeudenistuntoa vaikka todistajat jäivät saapumatta käräjäoikeudenistuntoon. Käräjätuomari Heikki Sneck ei siirtänyt asiaa korkeimman oikeuden käsittelyyn, jossa se on jo purkuasiana käsittelyssä.

Kärjätuomari Heikki Sneck halusi tietoisesti lisätä yhteiskunnan kustannuksia asiassa ja turvata rikollisten toimintamahdollisuudet jatkossakin. Todistusaineistoa ei nytkään otettu vastaan ja sähköisesti lähettämäni todistusaineisto oli tulostettu väärin. Kaikesta huomasi, ettei käräjätuomari Heikki Sneck ollut perehtynyt asiaan, vaan keskeinen tavoite oli tietoisen väärän päätöksen aikaansaaminen. Kun esittelin prosessin erittäin törkeät rikokset, jotka käräjätuomari Heikki Sneck oli saanut tietoonsa toditusaineistoineen myös etukäteen sähköpostitse ja viittasin niiden osalta rikoslakiin, niin käräjätuomari Heikki Sneck ilmoitti, ettei hän ota kantaa asiaan. Sanoin, että rikoslaki asiassa on selkeä vakavien rikosten osalta. Varatuomari Pasi Markus Leinonen jäi miettimään, mikä on hänen vastuunsa, koska hän tunnusti tienneensä törkeistä rikoksista asioissa ja vielä ajoissa.Hän lupasi ilmoittaa minulle sähköpostitse asiassa myöhemmin, kun tutustuu lakiin paremmin. Kävin törkeät rikokset hänen kanssaan lävitse todistusaineistoineen. Hän oli saanut ne myös sähköpostilla ja tunnusti ne myös saaneensa. Minä ilmoitin, että en allekirjoita konkurssipesänluettelo, koska kaikki siinä olevat saatavat ovat Osuuspankin lainaa lukuunottamatta, saatu aikaan muun muassa syyttäjä Sulo Heiskarin ja syyttäjä Esa Mustosen sekä tutkinnanjohtaja Raimo Ollilan sekä muiden muiden henkilöiden rikosten avulla.

Käräjätuomari Heikki Sneck teki päätöksen siitä, että minun ei tarvitse allekirjoittaa pesänluetteloa. Minä vahvistin, että en allekirjoita, sillä minä vaadin, että ensin on tutkittava Mikko Kovalaisen ja Sulo Heiskarin sekä muiden rikokset. Siihen kärjätuomari Heikki Sneck ei suostunut. Konkurssipesänluettelo oli erikoinen. Konkurssiinhakija Mikko Kovalainen oli konkurssiinhaetavalle Erkki Aholle 7 miljoonaa euroa velkaa ja muita saatavia oli yli 200 miljoonaa euroa. Esitin välittömästi tyytymättömyyteni esteellisen käräjätuomarin Heikki Sneckin pelleilyyn ja järjettömiin päätöksiin.

Oikeudenistunnon jälkeen menin suoraan Jokilaaksojen poliisilaitoksen Raahen toimintapisteeseen ja kävin rikostutkijan kanssa asiat läpi. Hän kuitenkin näki asian vaikeana, koska hänen esimiehensä ovat niin vahvasti rikoksissa mukana. Minä ymmärsin poliisia enkä laita hänen nimeään nyt julkisesti esille hänen rehellisyytensä takia.

Nämä asiat tulevat vielä varmasti esille tässä prosessissa käräjätuomarin osalta:
Rikoslaki 15 luku 7 § (24.7.1998/563) Todistusaineiston vääristeleminen
Rikoslaksi 15 luku 8 § (24.7.1998/563) Törkeä todistusaineiston vääristeleminen
Rikoslaki 15 luku 10 § (24.7.1998/563) Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen
Rikoslaki 15 luku 11 § (24.7.1998/563) Rikoksentekijän suojeleminen
Rikoslaki 11 luku 9 a § (4.12.2009/990) Kidutus
Rikoslaki 11 luku 4 § (11.4.2008/212) Törkeä rikos ihmisyyttä vastaan
Oikeudenkäymiskaari 11 luku 7 §
Tuomari on esteellinen, jos hän tai hänen 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä on käsitellyt samaa asiaa toisessa tuomioistuimessa, muussa viranomaisessa tai välimiehenä. Tuomari on esteellinen myös, jos hän on asianosaisena samanlaisessa asiassa ja tämän asian laatu tai käsiteltävänä olevan asian ratkaisun vaikutus tuomarin asiaan antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.
Tuomari on esteellinen käsittelemään samaa asiaa tai sen osaa uudelleen samassa tuomioistuimessa, jos on perusteltua aihetta epäillä hänellä olevan asiaan ennakkoasenne hänen asiassa aikaisemmin tekemänsä ratkaisun tai muun erityisen syyn vuoksi.
Tuomari on esteellinen myös, jos jokin muu tässä luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.
Minulla oli konkurssiinhakijaa eli Mikko Kovalaista vastaan yksi banaanilaatikollinen todistusaineistoa, mutta käräjätuomari Heikki Sneck kieltäytyi vastaanottamasta todistusaineistoa.
Käräjätuomari Heikki Sneck oli vuoren varmasti esteellinen, koska hän käsitteli jo aikaisemmin asioissani näitä samoja esteellisyysasioita Markku Kosken kunnianloukkauoikeudenkäynnissä, jossa Sievin kunnanjohtaja Markku Koski tunnusti törkeän petoksen, mutta siitä huolimatta käräjätuomari Heikki Sneck teki väärän päätöksen. Siinä jutussa keskeisessä roolissa oli syyttäjä Esa Mustonen, joka vetäytyi asioiden käsittelystä huomattuaan jäävänsä kiinni esteellisyydestä ja muista mahdollisista rikoksista juuri ennen oikeudenkäyntiä ja siksi uutena asiaan perehtymättömänä syyttäjänä toimi Kati Alkula, joka kertoi pystyvänsä syyttämään, vaikka ei ole saanutkaan esitutkintamateriaalia. Hyvä me!
Voin jälleen todeta, että elämme oikeusvaltio Suomessa, jossa viranomaiset tekeävät törkeitä rikoksia ja törkeät rikoksentekijät juhlivat villisti ja vapaasti kuin siat vatukossa ja syyttömät kärsii.
Näistä asioista oli kysymys
Ilmoitin heti tyytymättömyyteni kaikkiin käräjätuomari Heikki Sneckin päätöksiin.

Kävin tänään Raahessa myös parturissa.
Tänään illalla oli Kalajoen kaupunginhallituksen kokous.

Uutiset

Näiden linkkien avulla pääset Iltalehden, Uuden Suomen ja Helsingin Sanomien blogistien blogeihin
http://www.iltalehti.fi/blogit/
http://www.uusisuomi.fi/mielipide
http://blogit.hs.fi/

Tässä on mielenkiintoisia blogeja
Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry
http://www.nra.fi/
Markus Jansson
http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari
http://www.mikkoniskasaari.fi

Päivän mietelause

Meidän tulisi olla huolestuneempia siitä mitä suustamme tulee ulos kuin mitä suustamme menee sisään.
Kaikki mikä on vallassamme tehdä on myös vallassamme jättää tekemättä.
Paras tapa ennakoida tulevaisuutta, on luoda se itse.
Rahan todellinen tarkoitus on arvostuksen ilmaisu.
Onnellinen ja tarkoitukselinen elämä ei ole vain unta, vaan se on meidän päivittäinen velvollisuutemme.
Se mitä olemme tehneet itsellemme, kuolee mukanamme. Se, mitä olemme tehneet muille ja maailmalle on kuolematonta.

Mielipiteeni

Johan Bäckman on fb-kaverini. Hänellä on 2656 fb-kaveria. Minä en voi ymmärtää Johan Bäckmanin toimintaa Helena Erosen asiassa, vielä vähemmän hyväksyä sitä. En voi välttyä vaikutelmalta, että Johan Bäckman ikäänkuin yllyttää kansalaisia facebookia hyväksi käyttäen perussuomalaisia vastaan. Minä haluankin keskustella asiasta Johan Bäckmanin kanssa saman pöydän ääressa. Katsokaa itse Johan Bäckmanin fb-sivut.

Kataisen virhe? En pidä Kataisen lausuntoa asiallisena ja pääministerin arvolle sopivana.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/121765-katainen-puuttui-%E2%80%9Dhihamerkkiin%E2%80%9D-%E2%80%93-%E2%80%9Daivan-kasittamaton%E2%80%9D#comments

Tästä tulee mieleeni

Jyrki Katainen valehtelee suorassa lähetyksessä!!
http://www.youtube.com/watch?v=2DVb-Lvk4iY

Kataisen asiakirjaväärennös
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=3192

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

You raise me up
http://www.youtube.com/watch?v=MLkN8CP8uf4&feature=bf_next&list=ULfXOLs9VtPv0&lf=channel

Ei yksinäinen unta saa
http://www.youtube.com/watch?v=5v4Aj795C5c&feature=bf_next&list=ULMLkN8CP8uf4&lf=channel

Go Now - Moody Blues
http://www.youtube.com/watch?v=_RqULUds4AU&feature=bf_next&list=UL5v4Aj795C5c&lf=channel

Värssy

Ilman kuuta ja aurinkoa,
tämä maa olis`pimiä,
ja ilman kultani rakkautta
kuolisin minä ikävään.

Terveys ja liikunta

Paino 98,3 kg, verenpaine 190 /106, lepopulssi 49.

Loppukevennys

Mies joutui sairaalaan vatsakipujen takia. Omaiset kysivät: - Joko lääkärit ovat saaneet selville, mikä sinua vaivaa? - Diagnoosia kuuluvat epäilevän, vastasi mies.

ALKOHOLIA EI TULISI NAUTTIA KRAPULAA EDELTÄVÄNÄ ILTANA

Mikä osa miehessä kasvaa sitä enemmän, mitä enemmän nainen sitä hyväilee? ITSETUNTO

Missä maailman pieinkokoisin hammaslääkäri työskentelee? Paikan päällä.

Onko setä nähnyt lentäviä lautasia? - Voi, voi poika, minähän olen ollut naimisissa kolmekymmentävuotta.

Katainen on niin kuiva mies, että siemensyöksykin tulee siitepölynä, vakuutti Tanja Karpela.

Pikku-Marja vieraili isänsä kanssa maalaistalossa ja katseli kanatarhassa tepestelevia kanoja. - Isä, mitä tuo kukko tekee kanoille? - Se varmaan leimaan munia.

Alexander Stubb lähetti tekstiviestin lapsilleen: - Näppäilkää tietokoneesta iltarukous ja menkää sitten nukkumaan.

- Isä, mitä tarkoitetaan rauhanturvaamisella? - Se voi olla mitä vain ruusukimpun ja minkkiturkin väliltä.

☺ America's Funniest Home Videos Part 20
http://www.youtube.com/watch?v=h_88ICXkpGs&feature=relmfu

☺ America's Funniest Home Videos Part 21
http://www.youtube.com/watch?v=CxBJEjXjWuE&feature=relmfu

☺ America's Funniest Home Videos Part 22
http://www.youtube.com/watch?v=1OOQUfxkei8&feature=fvwrel

☺ America's Funniest Home Videos Part 23
http://www.youtube.com/watch?v=D3F0UxH33b4&feature=relmfu

☺ America's Funniest Home Videos Part 24
http://www.youtube.com/watch?v=icP4oHO08xI&feature=fvwrel

☺ America's Funniest Home Videos Part 25
http://www.youtube.com/watch?v=vwE0TvUbUak&feature=relmfu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti