tiistai 24. huhtikuuta 2012

TI 24.04.2012



Päivän sää

Lämpötila aamulla + 6 C, tuuli idästä 3 m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 89 %. Lämpötila päivällä + 6 C. Aurinko nousee 5.18 ja aurinko laskee 21.28 . Päivän pituus 16 t 09 min.

Albert-nimen malli on saatu saksan Adalbertista, jonka merkityssisältö on ”jalosukuinen, loistava”. Latinalaisessa muodossa Adalbertus nimi esiintyi jo Agrigolan Rukouskirjan kanlenterissa vuonna 1544, ja muodossa Albert arkkiveisuissa 1800-luvun loppupuolella. Pertti voidaan pitää lyhentymänä paitsi Albertista myös Robertista ja Herbertistä, samoin Altti saattaa olla Algotista.

Tapahtumat

Sain launtai-iltana tietokeeneeseeni ärhäkkään viiruksen, jonka poistamiseen minulta meni kaksi vuorokautta. En ole mikään tietokonenörtti ja siksi viiruksen poistaminen kesti minulta niin kauan.

Tämän linkin kautta saat tiedot hälyytysasioista Suomessa

Korkein oikeus myrskyn silmässä
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2012/04/korkein-oikeus-myrskyn-silmassa.html

Tänään oli Kalajoen kaupunginvaltuuston kokous. Merkittävä asia listalla oli Kalajoen loma-asuntomessut 2014

Uutiset

JYP kaatoi Pelicansin viidennessä finaaliottelussa ja voitti Suomen mestaruuden jatkoaikatrillerin jälkeen. JYP on voittanut SM-liigan viidennen finaalissa Pelicansin Lahdessa 2-1. Samalla se varmisti Suomen mestaruuden voitoin 4-1.

Hollande ja Sarkozy kisaavat Ranskan presidenttiydestä
http://yle.fi/uutiset/hollande_ja_sarkozy_kisaavat_ranskan_presidenttiydesta/6006107

Kansanedustaja Sampsa Katajan (kok) syyttämättäjättämisestä on tänään aamulla tehty kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Asiasta kertoi ensimmäisenä Satakunnan Kansa. Kantelun on tehnyt OPR-vakuus pikavippifirman hallituksen puheenjohtaja Sami Porkka. Eduskunnan oikeusasiamiehen kirjaamon mukaan Katajan asiasta tehty kantelu koskee apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen syyttämättäjättämispäätöstä Rovaniemen kelkkatehdasta koskevassa asiassa.

Turun poliisi poliitikoi, rötöstelee ja uhkailee
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/130

Keskustan väistyvä puheenjohtaja Mari Kiviniemi torppasi kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysen osallistumisen puolueen vapputapahtumaan, kertoo Iltalehti. Lehden mukaan Väyrysen taustajoukot kysyivät Kiviniemeltä viime tiistaina, onko Väyrysen osallistuminen keskustan Vihreä vappu -tapahtumaan Helsingissä "ok". Tilaisuudessa puhuva Kiviniemi vastasi Iltalehden mukaan lyhyesti sähköpostitse, että Väyrynen "ei ole tervetullut" ja että "emme halua sinne riidanhaastajia".

Vuoden lopussa tehtävänsä jättävä Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen saa Yle Uutisten tietojen mukaan noin vuoden palkkaa vastaavan erorahan. Summa on satoja tuhansia euroja, sillä Nieminen sai viime vuonna palkkaa noin 356 000 euroa. Sen liäsksi hän sai tulospalkkiota lähes 114 000 euroa.

Mielenkiintoiset blogit

Näiden linkkien avulla pääset Iltalehden, Uuden Suomen ja Helsingin Sanomien blogistien blogeihin
Jorma Jaakkola
http://koti.mbnet.fi/jorjaa/
Aluetv.fi

Päivän mietelause

Omantunnon haavat eivät milloinkaan arpeudu.
Omatunto kurittaa sielua.
Ainoastaaan hyvä omatunto voittaa pelon.
Iloa ei ole jos siihen liittyy huono omantunto.
Hyvä omatunto on pehmeä tyyny.
Hyvien sanojen puhujat ovat huonoja luonteita!
Ihmisen nauru paljastaa selvemmin hänen sielunsa julkeuden salat.

Mielipiteeni

http://www.transparency.fi/

Vastaus Transparency Internationalille

Jos kysymyksesi on vielä ajankohtainen, pyydämme palaamaan asiaan uudelleen, vastaten seuraaviin kysymyksiin:

1) Mitä asiasi koskee (yhdellä lauseella)

Arsenal Oy:n ja Kera Oy:n rikoksia, salattua SSP-sopimusta, Aktiv-Hansa-kauppaa ja ns. Koiviston konklaavia

2) Epäiletkö rikosta? Jos, niin millä rikosnimikkeellä?

Valtiopetos, törkeä petos, törkeät ihmisoikeusrikokset jne....

3) Oletko ollut yhteydessä viranomaisiin?

Avoin kirje poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2012/04/karsimysnaytelma-oikeusvaltio-suomi.html

Juuri näiden asioiden takia minua vainotaan ja kohdellaan järkyttävällä tavalla ihmisoikeussopimusten vastaisesti.
Erikoinen isänpäivä - tapon yritys
Mitä toivoisit asialle tehtävän konkreettisesti? (Esim. saavani lainopillisia neuvoja; saavani asian julkisuuteen omalla nimelläni ja/tai nimettömästi; Transparency Suomi ry:n ottavan asian huomioon työssään tms)
Toivon saavani asian julkisuuteen omalla nimelläni ja sitä kautta voidaan vaikuttaa siihen, että korkein oikeus purkaa mahdollimman pikaisesti kaikki minua ja yritystoimintaani koskevat tuomiot. Tästä muodostuu korvausperuste Suomen valtiolle. Toivon, että Transparency International tekee kaikkensa Suomen palauttamiseksi oikeusvaltioiden joukkoon. Olen valmis antamaan tarkempia tietoja asiasta mukaan luettuna hyvä-velijärjestelmät ja poliisin korruptio.

Katso http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/




Kalajoella 24.04.2012


Erkki Aho


Kalajoen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja 044-3025948



Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Jope Ruonansuu - Tosimies jos oisin
http://www.youtube.com/watch?v=zOtnPxhiEtI&feature=related

Jope Ruonansuu - Notta Pohojanmaalla
http://www.youtube.com/watch?v=HOeyZgrbP0Q&feature=related

Jope Ruonansuu Luvaton Lääkäri
http://www.youtube.com/watch?v=V0BcFH85lDE&feature=related

Värssy

Jopa joutui aurinkoinen
onnen aika keväinen.
Nuoruus nauttii onnestaan
katse katoo tulevaan.

Terveys ja liikunta

Paino 99,8 kg, verenpaine 175 / 108, lepopulssi 54. Maanantaina jumppa 30 min/ 1320 min, kuntosali 60 min / 1260 min, uinti 1000 m / 29 000 m, pyöräily 28 km / 156 km. Tiistaina uinti 1000 m / 30 000 m, kuntosali 90 min / 1350 min.

Loppukevennys

Nuori vaimo pyytää mieheltään aamulla rahaa ruokaan ja taitaa olla mielessä uusi puserokin. Mies katsoo lompakkoon ja sanoo nyt ei ole yhtään, loppukuu on elettävä pelkällä rakkaudella. Illalla mies tulee töistä väsyneenä, vaimo laskettelee liukumäkeä pitkin porras kaidetta miestään vastaan. Mies kysyy: mitä sinä aikaihminen laskettelet porraskaiteita pitkin tuolla tavalla hajareisin. Siihen vaimo: lämmitän päivällistä...

Mummu ja vaari olivat kyläilemässä naapurissa. Kahvittelun jälkeen naisväki siirtyi keittiönpuolelle tiskaamaan ja miehet jäivät vielä pöytään keskustelemaan. Vaari kertoi naapurilleen: -Olimme eilen kaupungilla eräässä erittäin miellyttävässä ravintolassa, voin todella suositella sitä. -Minkä niminen se ravintola on? , kysyy naapuri. ... Vaari miettii hetken: -hetkinen, muisti hiukan pätkii… mikäs sen kukkasen nimi on, joka kukkii aikaisin keväällä, niitä on valkoisia ja sinisiä? -Tarkoitatko vuokkoja?, kysyy naapuri. -Juuri sitä tarkoitin, vastaa vaari ja huutaa keittiöön päin; -Vuokko, muistatko mikä oli sen ravintolan nimi, jossa eilen kävimme?

Alokas Mäkinen oli armeijassa ja yritti koota rynnäkkökivääriään aikarajan sisällä. Eihän siitä mitään tietenkään tullut, eikä Mäkinen sitä saanut koottua edes ilman aikarajaa. Kersantti sanoi hänelle: "Kuulkaa alokas Mäkinen, teillä on jotain yhteistä Puolustusvoimien komentajan kanssa". "No mitä, herra kersantti?" Mäkinen kysyi silmät kirkastuen. "Kumpikaan ei pysty enää etenemään sotilasurallaan," kersantti vastasi.

Kymmenkerroksisen sairaalan hissi juuttui ja pysähtyi kesken nousun. Hississä oli useita matkustajia, jotka olivat sairaalan potilaiden ystäviä ja sukulaisia.Yksi hississä olijoista painoi punaista hätänappulaa seinällä, kaiuttimen vieressä. Tuokion kuluttua miesääni vastasi: ”Carlsson.”
Nappia painanut selitti tilanteen, jolloin vastaaja sanoi hieman ärtyneenä: ”Mitä te minulle soittelette? Mi...nä olen psykiatri, enkä mikään hissiasentaja!” ”No enhän minä teille varsinaisesti soittanutkaan, painoin vain hissin seinässä olevaa hätänappia! Siis ettekö te todellakaan voi tehdä mitään tälle asialle?”, alkoi matkustajakin jo hermostua. Psykiatri vastasi ammattiauttajan äänellä:
”No hyvä on, hyvä on. Miltä teistä nyt tuntuu olla teljettynä hissiin?”

Vaimo päättää kerrankin järjestää miehelleen yllätyksen syntymäpäiväksi ja vie hänet strippariklubille. Ovella ovimies huikkaa miehelle tuttavallisesti: "Hei Jussi, sisään vaan". Vaimo hieman ärtyy ja kysyy mieheltään käykö tämä useinkin strippiklubilla. "Ei tuo oli Marko meidän keilajouk...kueesta", mies vastaa.
Sisällä strippibaarin tarjoilija kysyy: "Otatko Jussi sen tavallisen?" ja tuo Jussille tumman Kilkennyn. Nyt vaimo todella hermostuu ja tivaa mieheltään miten tarjoilija tiesi hänen miehensä lempioluen, jos mies ei kerran ole ennen käynyt strippariklubilla. "Hän oli Johanna naisten keilajoukkueesta. He keilaavat aina meidän kanssa samaan aikaan ja haemme toisillemme vuorotellen juomia keilahallilla." Vaimo hieman epäröi mutta rauhoittuu kuitenkin.
Kun paikalle tulee strippari ja kysyy: "Se tavallinen sylitanssi, vai miten Jussi?" vaimo hermostuu ja lähtee juosten ja kiroillen paikalta. Mies juoksee vaimonsa perään ja ehtii juuri samaan taksiin mihin vaimo on nousemassa. Vaimo huutaa keuhkonsa pihalle raivosta mutta mies saa viimein selitettyä stripparin erehtyneen miehestä. Viimein kun vaimo on rauhoittumaisillaan hieman taksikuski kääntyy ja sanoo: "Taisitkin iskeä tänään Jussi tulisemman lutkan itsellesi".

Jussi oli tullut isäksi jo kymmenennen kerran ja tarjosi senkunniaksi kavereilleen konjakit ja mojovat sikarit.- Sinulla on nyt kymmenen lasta, ja saat niistä kaikista lapsilisää, totesi eräs. - Siitähän muodostuu jo melkoinen summa. - Kyllä vaan, totesi Jussi. - Muutamalla pienellä
liikkeellä sitä saa rahan virtaamaan

☺ America's Funniest Home Videos part 51
http://www.youtube.com/watch?v=L5np3_xMxfo&feature=relmfu

☺ America's Funniest Home Videos part 52
http://www.youtube.com/watch?v=LN66BICsLOo&feature=relmfu

☺ America's Funniest Home Videos part 53
http://www.youtube.com/watch?v=DZG0VnBxvHs&feature=fvwrel

☺ America's Funniest Home Videos part 54
http://www.youtube.com/watch?v=kPwRL0PEXH4&feature=fvwrel

☺ America's Funniest Home Videos part 55
http://www.youtube.com/watch?v=LoTXVrWsWIY&feature=relmfu










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti