sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

SU 15.04.2012




Päivän sää

Lämpötila aamulla + 2 C, tuuli etelästä 1 m/s, pilvistä ja vähäitä sadetta, suhteellinen kosteus 100 %, lumen syvyys 0 cm. Lämpötila päivällä + 3  C. Aurinko nousee 5.50 ja aurinko laskee 20.59. Päivän pituus 15 t 09 min.
Jäät lähtivät tänään Kalajoesta vanhan ja uuden sillan väliseltä alueelta ja vähän kauenpaankin.

Linda on Viron kansalliseepoksen Kalevipoegin äitihahmo ja sieltä saatu meidänkin nimistöömme. Suomessa oli tosin muutamia Lindoja ja ennen eepoksen ilmestymistä. Näiden esikuvana oli Helsingissä vuonna 1857 esitetty Donnerin oopperan Linda di Chamounix. Tuomi on puhtaasti suomalainen, luonnosta aiheensa saanut nimi, joka vakiintui käyttöön 1900-luvun alkukymmenillä.

Tapahtumat

Tämän linkin kautta saat tiedot hälyytysasioista Suomessa
http://www.tilannehuone.fi/

Painonnoston EM-kilpailut, Antalya Turkki

Aseostot Kiinasta ja Saksasta

Lehdistötiedote

Erkin kommentti: Otan huomiseen Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden istuntoon Raaheen mukaan yhden banaanilaatikollisen todistusaineistoa vain malliksi tästä prosessista, jossa todistusaineistoa on vielä ainakin neljä banaanilaatikollista. Olen varma, että varatuomari Mikko Kovalainen ei uskalla tulla Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden istuntoon, koska hänet varmasti määrätään pidätettäväksi vangitsemista varten. Todistusaineisto on niin vahva.

Uutiset

Ainakin miljoona ihmistä on joutunut pakenemaan asuinalueiltaan Syyriassa, sanoo YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon. Hän toivoo, että humanitaarista apua saataisiin pikaisesti paikalle. YK:n pääsihteerin mukaan suuri osa maanpaossa olevista on Syyrian naapurivaltioissa. YK:n humanitaarisen avun päällikön Valerie Amosin on määrä emännöidä ensi viikon tapaamista, jossa suunnitellaan jälleen avunviemistä Syyriaan.

Suomi hävisi pronssin naisten MM-jääkiekossa
http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/2012041415453039_jk.shtml

Kolmikko vei vanhukselta suurehkon rahasumman

Mielenkiintoiset blogit

Näiden linkkien avulla pääset Iltalehden, Uuden Suomen ja Helsingin Sanomien blogistien blogeihin
http://www.iltalehti.fi/blogit/
http://www.uusisuomi.fi/mielipide
http://blogit.hs.fi/

Tässä on mielenkiintoisia blogeja
Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry
http://www.nra.fi/
Markus Jansson
http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari
http://www.mikkoniskasaari.fi

Päivän mietelause

Kuolleena on helppo mennä virran mukana, mutta eläessäsi voit mennä vastavirtaan.
Pyytäkää niin teille annetaan. Kolkuttakaa niin teille avataan.
Ei pelkkä tahto voittaa, vaan tahto valmistautua voittamaan – siinäpä ero.
Raha ei koskaan mahdollista ideaa – idea mahdollistaa rahan.
Meillä jokaisella on vapaa tahto ja sitä on syytä kunnioittaa.
Jos eiliset tekosi tuntuvat suurilta, et ole tehnyt tarpeeksi tänään.

Mielipiteeni

Vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluva tutkija Johanna Hurtig aikoo irtaantua yhteisöstään, kertoo sanomalehti Kaleva. Johanna Hurtigin tutkimustulokset ja hänen tapansa kertoa niistä eivät ole miellyttäneet läheskään kaikkia liikkeen jäseniä. Vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluva tutkija Johanna Hurtig aikoo irtaantua yhteisöstään. Lasten seksuaalista hyväksikäyttöä uskonnollisessa yhteisössä ensimmäisenä Suomessa tutkinut Hurtig jättää vähitellen liikkeen, sillä hänen mielestään sen nykytodellisuus ei vastaa hänen käsitystään terveestä uskonyhteisöstä. Hurtig sanoo Kalevassa, että hänen uskonsa vanhoillislestadiolaisuuteen on saanut niin syviä haavoja, etteivät ne parane koskaan. Hän jatkaa, että liike tulee silti olemaan aina osa häntä itseään. Hänen tutkimustuloksensa ja tapansa kertoa niistä eivät ole miellyttäneet läheskään kaikkia liikkeen jäseniä, vaan hän on joutunut erittäin rajun ryöpytyksen kohteeksi. Häntä on painostettu, uhkailtu ja nöyryytetty. Hänet on leimattu jopa mielisairaaksi.
Erkin kommentti: Johanna Hurtigin tutkimustulokset vastaavat ja vahvistavat omaa käsitystäni asioista. Katso

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Scorpions .. ♥ ... Wind of Change
http://www.youtube.com/watch?v=eTPg64LZgwo&feature=bf_next&list=ULyk2_JMfdgcY&lf=channel

Ei kalleintaa saa kadottaa ..
http://www.youtube.com/watch?v=CR2pka8Fa10&feature=bf_next&list=ULeTPg64LZgwo&lf=channel

Odota mua
http://www.youtube.com/watch?v=fXOLs9VtPv0&feature=bf_next&list=ULCR2pka8Fa10&lf=channel

Värssy

Merja pieni kultatukka,
isän ilo, äidin kukka,
kukkain pikku tuttava,
kuule niiden kuisketta.

Merja on se kiltti tyttö,
taivaskin sen todistaa,
onnellinen on se äiti,
joka Merjan omistaa.

Terveys ja liikunta

Paino 100,6 kg, verenpaine 192 /117, lepopulssi 46.

Loppukevennys

Kaksi vanhaa siittiötä lojui jossain pallien perukoilla. -Tästä on päässyt lähtemään paljon nuorempiakin, joten eiköhän kamu pidetä huoli, että seuraavassa lähdössä ollaan kärkiporukoissa. Niinhän se aika sitten tuli, että alkoi olla sellaista tutinaa, että lähtö olisi lähellä. Nämä kaksi kaverusta etenivät jonon kärkeen kyynerpäätaktiikalla ja juttelivat mennessään kuulleensa, että munasolu on kuulemma aivan ihana ilmestys ja tuskin malttoivat odottaa lähtöä. No kaverit pääsivät kuin pääsivätkin jonon kärkeen ja viimein alkoi se lopullinen puristus ja siittiöystävykset singahtivat mustaan putkeen käsi kädessä ja lopulta tupsahtivat johonkin märkään ja pimeään paikkaan.Toinen siihen: -No, missähän se munasolu nyt sitten luuraa? Samassaedessä näkyi liikettä. Toinen kysyi: ... -Mitä vittua, meidänhän piti olla nyt ekana, keitäs te ootte? Edestä kajahtaa vastaus: -Me ollaan hammaspeikkoja, ja me asutaan täällä.

  Kuinka tehdä vaikutus naiseen :
- kehu häntä
- halaa häntä
- suutele häntä
... - pidä häntä hyvänä
- silitä häntä
- kiusoittele häntä
- tee hänen olonsa mukavaksi
- suojele häntä
- pidä hänestä kiinni
- tuhlaa häneen rahaa
- vie hänet ulos syömään
- kuuntele häntä
- välitä hänestä
- seiso hänen rinnallaan
- tue häntä
- mene hänen vuokseen maailman ääriin

Kuinka tehdä vaikutus mieheen :
- ole alasti
- tuo olutta

Parin keskustelua ennen häitä:
Vaimo: “Hei, Pena!”
Mies: “No vihdoinkin, minä olen odottanut jo niin kauan!”
Vaimo: “Haluatko että lähden?”
... Mies: “En! Mistä nyt tuollaista päähäsi? Jo pelkkä ajatuskin kauhistuttaa minua.”
Vaimo: “Rakastatko minua?”
Mies: “Tietenkin, kaikkina vuorokaudenaikoina!”
Vaimo: “Oletko pettänyt minua koskaan?”
Mies: “En ikinä! Miksi kysyt tuollaista?”
Vaimo: “Haluatko suudella minua?”
Mies: “Kyllä, aina kun minulla on tilaisuus siihen!”
Vaimo: “Löisitkö minua koskaan?”
Mies: “Oletko hullu? Tunnethan sinä minut!”
Vaimo: “Voinko luottaa sinuun?”
Mies: “Kyllä kulta!”
Vaimo: “Rakas…”
10 vuotta myöhemmin: Lue vitsi alhaalta ylös

Vaimo ehdotti miehelle suuseksin harrastamista. Mies ei ollut oikein halukas, koska hänellä oli seuraavana päivänä hammaslääkäri ja mies pelkäsi hammaslääkärin arvaavan mitä oli tullut tehtyä edellisenä iltana. Aikansa kun vaimo maanitteli, mies lopulta suostui tuumaan ja touhun jälkeen mies pesi huolellisesta hampaansa ja käytti suuvettä purkillisen. Aamulla mies lähti suu viimeisen päälle huollettuna hammaslääkäriin. Hammaslääkärissä mie pyydettiin kohteliaasti hammaslääkärin tuoliin istumaan. Mies noudatti kehoitusta. Lääkäri käski miestä aukaisemaan suun. Mies teki työtä käskettyä. Tämän jälkeen hammaslääkäri huokaisi ja totesi: "jaahas sitä on sitten harrastettu suuseksiä" ! Mies kauhistui ja kysyi mistä lääkäri sen tietää, kun hän niin viimeisen päälle pesi hampaansakin ja käytti runsaasti suuvettä. Lääkäri totesi tähän "kah kun teillä on jiänä paskoo tuohon ohtaan".

Suomalainen oli ruotsalaisessa pikkukylässä ja näki ruotsalaisen yrittävän kiivetä lipputankoon mittanauha kädessään. - Mitä ihmettä oikein teet, han kysyi. - Mittaan lipputangon korkeutta, se vastasi. - Eikö olisi helpompaa avata nuo pultit tuolta alhaalta, kumota tanko ja vasta sitten mitata se? - Kuinka tyhmiä te suomalaiset oikein olette? Minä haluan mitata sen korkeuden enka leveyttä.
☺ America's Funniest Home Videos Part 14
http://www.youtube.com/watch?v=ArfNdxmEiPo&feature=relmfu

☺ America's Funniest Home Videos Part 15
http://www.youtube.com/watch?v=WlPBwfO5G8I&feature=relmfu

☺America's Funniest Home Videos Part 16 - Bromas callejeras 2011
http://www.youtube.com/watch?v=Nxy5sRXDLHc&feature=fvwrel

☺ America's Funniest Home Videos Part 17
http://www.youtube.com/watch?v=LxJDml-hAnU&feature=relmfu

☺ America's Funniest Home Videos Part 18
http://www.youtube.com/watch?v=eBFFWhivWVI&feature=fvwrel

☺ America's Funniest Home Videos Part 19
http://www.youtube.com/watch?v=3XvGx4RSG_s&feature=relmfu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti