Päivän sää
Lämpötila aamulla + 9 C C, tuuli lounaasta 1 m/s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 92 %. Lämpötila päivällä + 18 C. Aurinko nousee 2.48 ja aurinko laskee 00.02 Päivän pituus 21 t 14 min.
Kotoisen Siirimme kantakaima on muinaiskandinaavinen Sigridh, välimuotona ruotsin Sigrid. Nimi on esiintynyt suhteellisen harvoin historiankirjoissa, mutta sen arvellaan tarkoittaneen voittoisaa kaunotarta tai ylipäätään voitokasta naishenkilöä.
Tapahtumat
Tämän linkin kautta saat tiedot hälyytysasioista Suomessa
http://www.tilannehuone.fi/
Itsemurhia osoittava graafinen esitys osoittaa 1990-luvun laman
Olin tänään yhteydessä Oulun hallinto-oikeuden ylituomariin Marja Mattilaan. Keskustelin hänen kanssaan asioista. Hän ei halunnut arvioida miksi Oulun hallinto-oikeuden tuomarit eivät ole ottaneet huomioon päätöksessään Suomen perustuslakia. Hän ei kuitenkaan katsonut ylivuomarin velvollisuudekseen korjata virhettä. Sain eilen hänen tekemänsä päätöksen asiakirjojen salaamisesta päätökseteossa. Hän itse oli tehnyt päätöksen A23 diaarinumero H00060/12 asiakirjojen salaamisesta. Kehotin häntä lukemaan Jukka Kemppisen eilisen blokirjoituksen Omerta -vaikenemisen laki ;
Omerta - vaikenemisen laki
Ylituomari Marja Mattilan kanssa
käymäni keskustelun jälkeen en voinut välttyä
vaikutelmalta, että Oulun hallinto-oikeuden toiminta ei ole
tästä maailmasta. Mieleeni tuli sanat: yksi, kaksi, peruna,
Nunnan nännit, paavin pallit, Oulun hallinto-oikeus.
Poliitikkona ja yhteiskunnallisena vaikuttajana olen todella
huolissani Oulun hallinto-oikeuden toiminnasta. Mielestäni
kysymys on tietoisesta verovarojen väärinkäytöstä.
Pallottelu jatkuu?
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto siirtää Erkki Ahon saapuneet kirjeet 13.6.2012 ja 14.6.2012 hallintolain 21§:n mukaisesti Poliisihallituksen käsiteltäväksi.
Avi Kirjaamo Pohjois-Suomi
Lähettäjä:
Väisänen Etta
Puolesta
Savolainen
TerttuLähetetty:
15. kesäkuuta 2012 9:05Vastaanottaja:
AVI Kirjaamo Pohjois-SuomiAihe:
VL: poliisiasiain neuvottelukunta hätäistuntoon
Tänään oli Kalajoen
kaupunginhallituksen kokous.
Uutiset
Poliisi on vahvistanut Pomarkun ampumistapauksen perhesurmaksi. Ampujaksi epäillään nelilapsisen perheen isää. Satakunnan poliisin tiedotustilaisuudessa todettiin, ettei motiivista kuitenkaan ole tietoa.Perheen äiti löysi miehensä ja pariskunnan kolme alle kouluikäistä lasta kuolleina eilen Pomarkussa, kun hän palasi kotiin perheen muutamaan kuukauden ikäisen lapsen kanssa. Surmatuista lapsista kaksi olivat 2007 syntyneet kaksoset, ja nuorin 2009 syntynyt. Ruumiit löytyivät ulkorakennuksesta. Mitään itsemurhaviestiä ei poliisin mukaan ollut.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on valinnut hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi Pirkko Mattilan. Hän löi ryhmän äänestyksessä vastaehdokkaansa Juho Eerolan ja Ismo Soukolan selvin äänin. Mattila sai 25 ääntä ja Eerola ja Soukola 5 ääntä.
Italia eteni jännittävien vaiheiden jälkeen jatkoon jalkapallon EM-turnauksen C-lohkosta maanantai-iltana.Italia voitti omassa ottelussaan lohkojumbo Irlannin 2–0 (1–0) Puolan Poznanissa, ja samaan aikaan Espanja kaatoi Kroatian 1–0 Gdanskissa.
Oikeuskansleri tutkii Kainuun ely-keskuksen ylijohtajan Kari Pääkkösen mahdollisen esteellisyyden Talvivaaran kaivoksen valvonnassa, kirjoittaa Suomen Luonto. Pääkkönen oli keskeissä roolissa kaivoksen perustamisvaiheessa Geologian tutkimuslaitoksen Itä-Suomen yksikön päällikkönä. Pääkkönen johti työryhmää, joka vastasi mineraalitekniikan laboratorion siirtymisestä VTT:ltä Geologian tutkimuslaitoksen alaisuuteen. Laboratoriossa tehtiin keskeisiä Talvivaaran malmikokeita ja Pääkkönen johti GTK:n yksikköä vuoden 2006 loppuun.
Mielenkiintoiset blogit
Näiden linkkien avulla pääset Iltalehden, Uuden Suomen ja Helsingin Sanomien blogistien blogeihin
http://www.iltalehti.fi/blogit/
http://www.uusisuomi.fi/mielipide
http://blogit.hs.fi/
Tässä on mielenkiintoisia blogeja
Jyrki Virolainenhttp://jyrkivirolainen.blogspot.com/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
Jussi Halla-aho
http://www.uusisuomi.fi/mielipide
http://blogit.hs.fi/
Tässä on mielenkiintoisia blogeja
Jyrki Virolainenhttp://jyrkivirolainen.blogspot.com/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
Jussi Halla-aho
NRA kansallinen kivääriyhdistys
ry
http://www.nra.fi/
http://www.nra.fi/
Timo Vihavainen
Sampo Terho
Markus
Jansson
http://markusjansson.blogspot.com/
http://markusjansson.blogspot.com/
Kullervo Kalervonpoika
Mikko
Niskasaari
http://www.mikkoniskasaari.fi
http://www.mikkoniskasaari.fi
Jorma Jaakkola
Aluetv.fi
http://aluetv.fi/
Verkkomedia
http://www.verkkomedia.org/
ProMerit.net-arvojen puolesta
http://www.promerit.net/
Verkkomedia
http://www.verkkomedia.org/
ProMerit.net-arvojen puolesta
http://www.promerit.net/
Mielipiteeni
Näyttää siltä, että perussuomalaisa voi ja saa mollata miten tahansa, mutta perussuomalaisilla ei ole mielipidevapautta.
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kulttuuri/6925-paskaa-joulua--perussuomalaiset-suuttuivat-seurakuntalehden-pilakuvasta
”Paskaa joulua!” ja Timo Soinin näköisen pukin heterotoivotus hyväksyttiin
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/122627-%E2%80%9Dpaskaa-joulua%E2%80%9D-ja-timo-soinin-nakoisen-pukin-heterotoivotus-hyvaksyttiin
Halla-ahon tuomio: ”Sananvapauden rajat iholla”
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/51428-halla-ahon-tuomio-sananvapauden-rajat-iholla
Näin
on näreet
Kokoomuksessa tärkeintä on yhtenäisyyshttp://henriheikkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/109253-kokoomuksessa-t%C3%A4rkeint%C3%A4-on-yhten%C3%A4isyys
Seikkailut sanavapaudessa
http://henry.puheenvuoro.uusisuomi.fi/109337-selvitys-miksi-eduskunnan-pellepataljoona-%C3%A4%C3%A4nest%C3%A4%C3%A4-t%C3%A4n%C3%A4%C3%A4n-niinkuin-se-tekee
Päivän mietelause
Kahdeksankymmentävuotiaalla
on se etu, että hän on ehtinyt rakastaa useita ihmisiä.
Vanheminen on
siirtyminen infohimosta myötätuntoon.Vain se elää, joka elää tänään.
Mikään ei ole sen arvokkaampaa kuin tämä päivä.
Aika kulkee kahta rataa, jos laulat se kiitää, jos huokaat se mataa.
Tyyni ja tyytyväinen ihminen ei tunne iän painoa.
Laulu, mikä on jäänyt mieleeni
Eilen kun mä tiennyt en
http://www.youtube.com/watch?v=HnWnJmGIqi8&feature=related
Fredi - Puhu hiljaa rakkaudesta
http://www.youtube.com/watch?v=Ekp-GWHILXw&feature=related
Pasi Kaunisto - Koskaan Et Muuttua Saa
http://www.youtube.com/watch?v=9RrjTSIMKR4&feature=related
Värssy
Niin monta on
elämän tietä
kuin monta on
kulkijaa.Eri polkujen kautta meitä
matkan päähän johdetaan.
Terveys ja liikunta
Paino 103,0 kg, verenpaine 175 /109, lepopulssi 50.
Loppukevennys
Hääpuhe suomeksi ja viroksi:
Arvoisa hääpari ja häävieraat.
Auline tuplapulma, aulinet naimarahvas.
... Virossa on tapana antaa häissa neuvoja nuorelle parille.
Viron majakunnuil o ain helpotettu tuplapulma parittelutouhui.
Sen vuoksi ajattelin sanoa muutaman sanan.
Selleperast papatan malliks naima-asetelman.
Tämä nuoripari on odottanut hartaasti avioliiton solmimista.
Tema tuplapulma on harjotellu himosilmin naimapuuha huipennust.
Avioliittoon on kuitenkin kuin tuhannen peninkulman matka.
Naimapuuha lieneb ko tuhat penismutkast kinttupolku.
Koska se on suuri askel ihmiselle, niin hyvät neuvot helpottavat matkaa.
Kui kompuroinnin vaara iso lieb, tukeva ote o naimise onneks.
Muista siis sulhanen…
Sest moista naimapoju nema konstit…
Avioliittoa tulee vaalia rakkaudella ja älylla, vaan ei voimalla.
Naimapuuhas pitaab touhuta hibelyl ja nubil, ei bodil.
Avioliiton onnellisuus on luettavissa vaimon hymykuoppien määrästä.
Naimapuuha hupiluku on raknattavis naimaneitsye kikatusmonttuje summast.
Suunnittelu on toiminnan perusta, mutta rakkaus vie perille.
Esipuuhastelu lieb luisto pohjustelu aga armatus vieb hetegapehku.
Ystävyyttä on alituisesti hoidettava ja rakkautta jatkuvasti vaalittava.
Elustelu tarvi tabuttelu ilma paussi ja armastus karvarako rapsuttelu alituise.
Ja katsohan morsian…
Siis katsu naimaneitsye…
Rakkaus on kuin ikä, sitä on mahdoton salata.
Armastus lieb kui daisarit, mihi liivikuppo ne sullosit.
Koska rakkaallasi on iloinen nauru, saat hänestä hyvän elämäntoverin.
Kui su armastus saab ilmoille hela voihke, temast tuleb sulle sitkia hetegapolkija.
Sulhasella on tahtonsa, mutta morsiammella on keinonsa hänelle.
Naimapoju rintakarva rapsuttaja hamuab aga naimaneitsyin konstil lokapoksy juksad.
Satakoon heille onnea aina ja ikuisesti.
Ja valugo teil vargist muguloit ain ja alituise.
Oppilaiden tietämättömyyteen turhautunut opettaja menetti hermonsa eräällä oppitunnilla ja puuskahti: "Se kuka teistä tuntee olevansa idiootti, nouskoon seisomaan nyt." Pikku-Kalle ponkaisi ylös samantien. "No, mistäs syystä sinä tunnet olevasi idiootti?", kysyi opettaja. Pikku-Kalle vastasi: "No, en minä oikeasti tunne olevani idiootti, mutta minua vain säälitti kun opettaja seisoo yksin."
Miksi skottimiehet käyttävät kilttiä? - Lampaat kuulisivat housujen vetoketjun äänen jo kauas.
Kuinka sinä kehtaat Kalle; lähteä nyt Korkeasaareen katsomaan apionoita kun kerran Liisa-täti on täällä...
Best Of 'Just For Laughs Gags' Over 2 hours long! Super Funny!
http://www.youtube.com/watch?v=XvfjjieQ8Zc&feature=related
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti