keskiviikko 19. lokakuuta 2011

KE 19.10.2011



















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 6 C, tuuli etelästä 8 m / s, pivistä ja vähäistä sadetta, suhteellinen kosteus 93 %. Lämpötila päivällä + 8 C. Aurinko nousee 08.25 ja aurinko laskee 17.51. Päivän pituus 9 t 26 min.

Nimeä Uljas suositeltiin jo 1800-luvun puolivälin jälkeen suomalaiseksi vastineeksi kreikkalaiselle Ptolemaiokselle, joka merkitsee sotaisaa. Alamanakkaan nimi pääsi kuitenkin vasta tämän vuosisadan alussa muiden uljaasti soinnahtavien suomalasnimien joukossa.

Tapahtumat

Olen tänäänkin saanut todistusaineistoa Mikko Kovalaisen toimista ja useita puhelinsoittoja. Kansalaiset eivät voi käsittää poliisiviranomaisten toimintaa Mikko Kovalaisen toimissa. Eniten kritiikkiä saa poliisi Timo Seppälän toimet.

Maanantai-iltana kaupunginhallitukselle esiteltiin Kalajoen kaupungin toimet Minna Tontin yritystoiminnan avustamisessa. Minna Tontti ei voi ainakaan syyttää Kalajoen kaupunkia yritystoimintansa suosimattomuudesta.
Toisin on asian laita Erkki Aholla. Kuvassa Kalajoen matkailulautakunnan ja kunnanhallituksen päätös, jossa katsotaan Erkki Ahon rikastuvan liikaa ja siksi yrityksen toimintaedellytysten parantaminen on estettävä. Katso kuva.

Uutiset

Suomen takausvastuu euroalueen kriisimaiden rahoittamisessa voi olla huomattavasti suurempi kuin hallituksen esittelemä 14 miljardia euroa. Eduskunnan syyskuun lopussa hyväksymään lakiin takauksen enimmäismääräksi on kirjattu 14 miljardia euroa velan nimellisarvosta. Nimellisarvo tarkoittaa lainan määrää ilman korkokuluja. ERVV:n varainhankinnastaan maksaman koron ollessa 3,5 prosenttia Suomen takausvastuu 30 vuoden lainoista olisi 28,7 miljardia euroa. Jos laina-aika olisi 15 vuotta, takausvastuu samalla korkotasolla olisi 21,4 miljardia euroa.

Eduskuntatalossa maanantai-iltana järjestetyt diplomaattipäivälliset tuottivat veronmaksajille sievoisen laskun. Kansainvälisten asioiden yksikön johtaja Katriina Kuusinen kertoo, että arvioidut kustannukset 190 vieraalle ovat 61 000 euroa. - Vieraita saapui 176, joten summa tulee jäämään alle (61 000 euron), Kuusinen toteaa. Päivällisillä nautittiin suppilovahverokeittoa, siika-jokiraputerriiniä, paahdettua hirvenfileetä karhunvatukka-riistakastikkeella, puikulaperunakakkua, syksyn juureksia, valkosuklaaleivosta sekä omenahilloketta.Päivällinen alkoi samppanjamaljalla. Juomavalikoimaan kuului valko-, puna- ja jälkiruokaviiniä. Päivällisen päätteeksi oli tarjolla myös avec-juoma.Vieraita viihdytti suomalainen a cappella -lauluyhtye Club For Five. Musiikkiesitys tekniikoineen maksoi noin 9 000 euroa

Verottaja ei saa tietoonsa satojen miljoonien pääomatuloja ulkomailta. Riittää, että suomalaisia osakkeita hankitaan ulkomaisen sijoituspalveluyhtiön kautta ja osakkeet hallintorekisteröidään - silloin omistus ei ole Suomen verottajan tiedossa. Raportissa arvioidaan suomalaisten yksityishenkilöiden jättäneen ilmoittamatta ainakin 700 miljoonan euron ulkomailta saadut pääomatulot. Ulkomailta saatujen pääomatulojen veronkierto tulee viranomaisten tietoon usein vain sattuman kautta.

Kreikassa alkaa keskiviikkona kahden vuorokauden yleislakko, josta ennakoidaan maan suurinta lakkoa kahteen vuoteen. Samaan aikaan parlamentti valmistautuu äänestämään rankoista säästöistä. Lakko sulkee virastoja, kauppoja ja julkisia palveluja, ja parlamentin eteen odotetaan molempina päivinä isoa mielenosoittajien joukkoa.

S O S From Fukushima: Save The Children
http://www.youtube.com/watch?v=EO4m8qXEayQ

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Totuus hallitsee maailmaa, vääryydellä ei kukaan menesty.
Ei rehelllinen sydän pirua pelkää.
Kyllä kansa oikean ja väärän tuntee.
Hyvä ja paha asuvat kielessä.
Hyvä ja paha ovat omia lapsiamme.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Bonnie Tyler It's A Heartache
http://www.youtube.com/watch?v=h8VGQTtENSs&feature=related

Nancy Sinatra - These Boots Are Made For Walking
http://www.youtube.com/watch?v=yRkovnss7sg

Terveys ja liikunta

Paino 104,4 kg, verenpaine 1165 / 105, lepopulssi 60. Pyöräily 12 km / 2862 km. Uinti 1000 m / 70 000 m, jumppa 30 min.

Loppukevennys

Tapahtui vartiossa: - Kuka siellä? - Minähän olen vastannut jo kaksi kertaa! Ettekö tunne ohjesääntöä? - Kyllä tunnen. Minun pitää huutaa kolme kertaa, ”Kuka siellä” ja sitten ampua.

Mikä on ruotsalaisten miesten lempilaulu, kun he menevät armeijaan? - No more lonely nights.

Vääpeli koetteli hieman alokkaiden hoksaavuutta ja kysyi: - Mikä on maailman vanhin kello? - Oli aivan hiljaista vihdoin... - Aatamin kaksikivinen. Jos sitä ei illalla vedetty, niin aamulla se seisoi.

Sotamies! Tehän olette ryypännyt! Mitä vasten? - Halakopinoa vasten, herra vääpeli. - Ei, kun tarkoitin että, minkä tähen? - Kolomen tähen, herra vääpeli. - No, kylläpä te ootte uppiniskanen! - Enkä oo, ku Matti Niskanen, herra vääpeli.

Kokematon savolainen alokas pääsi saatille, ja lähti viemään tyttöä pyörällänsä. Poika kysyi tytöltä: - No onkos sitä neitillä pyöree? Tyttö punastuu ja sanoo: -Ehei , minulla on soikee...

Mitä tapahtui kun mummo ja vaari pelasivat potkupalloa? - Vaari potkaisi tyhjää.

Milloin urheilussa on syytä epäillä veridopingia? - Kun tulee veret seisauttavia voittoja.

Sami Repo oli viestijoukkueen pidetyin urheilija. Muut jäsenet eivät kertaakaan pikitelleet häntä.

Pulttibois pullaa!
http://www.youtube.com/watch?v=oMENy3JamU8&feature=related

Manitbois - Einari Keskipörhölä 2
http://www.youtube.com/watch?v=Q0M6Zyg8Scc&NR=1

Manitbois - Yleisurheilu haastatteluja
http://www.youtube.com/watch?v=AHZHOPfO54E&feature=related

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti