TO 09.10.2025 Kalajoen markkinat ja Plassin rakennukset

Aamulla aurinko nousi kello 07.50 ja laskee kello 18.26. Päivän pituus 10 tuntia 31 minuuttia. Päivän lämpötila on +6C - +11C. Päivän on pilvinen ja poutaa. Tuulen suunta on etelästä ja voimakkuus 4-5 m/s.

Terveystietoni: Paino 96.8 kg Veren sokeri  7.3 Verenpaine 132/83 ja pulssi 57.

Kalajoen markkinat 2016 video Reijo Karjalainen

https://www.youtube.com/watch?v=ZZHtA9fUdEo

Plassin markkinat

https://www.youtube.com/watch?v=EXFo9bamobg

Hannu Tiluksen kuvat vuoden 2021 Kalajoen markkinoilta

https://htphoto.1g.fi/kuvat/Muut/Kalajoen+Markkinat+2021/

Hannu Tiluksen kuvat vuoden 2024 Kalajoen markkinoilta

https://htphoto.1g.fi/kuvat/Yleis%C3%B6tapahtumat/Kalajoen+Perinteiset+Markkinat+11-12.10.2024/

Kalajoen markkinat

Suurpitäjän kaupanteon melkeinpä yksinomaisena keskuksena olivat Kalajoen markkinat. Kalajoen seudun talonpojat olivat sekä talollisia että kauppamiehiä. Heillä oli myytävänä tuolloin turkiksia, hylkeenrasvaa, suolakalaa, kuivattuja haukia, voita ja nautaeläinten vuotia. Heitä kutsuttiin maakauppiaiksi, ja he olivat varakkaita, yritteliäitä ja maailmaa nähneitä miehiä. He saivat usein toimia luottamusmiehinä ja käräjälautakunnassa. Talonpojat omistivat myös laivoja ja muita aluksia.

Tervakaupan keskus

Kokkola sai kaupunkioikeudet 1620 ja luvan pitää markkinoita Kalajoen Santaniemessä niin kuin tätä aluetta silloin kutsuttiin. Kalajoen markkinoista tuli kuitenkin vapaamarkkinat vuonna 1638. Kaikkien kaupunkien porvareilla oli lupa käydä kauppaa Kalajoella, mutta kokkolalaisilla oli kuitenkin kiistaton ylivalta. Koska kauppaoikeudet oli kaupunkien porvareilla maalla ei saanut olla muuta kuin markkinat. Kokkolan kaupunki osti Jaakko Jaakonpoika Änkilältä alueen markkinapaikaksi 1680 ja Kokkolan kaupungin kauppiaat elikkä porvarit, joiksi heitä silloin kutsuttiin alkoivat rakentaa markkinatupia Plassille. Alueella piti olla lämmintä tilaa koska markkinoita pidettiin myös kevättalvella. Näin syntyi tämä asutus. Aluksi ei ollut muuta kuin Änkilän kantatila, pari torppaa ja yksi sotilastorppa. Ja sitten alueella oli pikiruukki ja terva-aittoja pikiruukin hoitajan asunto, sauna ja venelaituri. Markkinakentän molemmin puolin joen rannassa oli asumuksia, markkinatupia myös maanpuolella ja niiden välissä oli kenttää johon markkinamiehet pystyttivät kesäaikana pöytiä ulos mutta talven aikana kauppaa tehtiin näissä markkinatuvissa ja liikuttiin hevospeleillä. Sitten markkinat muuttivat merkitystään ja maallakin sai olla kauppiaita.

Tervakaupan ansiosta Kalajoen markkinat olivat alueen tärkeimmät aina 1800-luvun loppupuolelle saakka. Mutta sitten myöhemmin, kun markkinat menetti merkitystään, tuli paljon asutusta 1800-luvulla tälle alueelle. Markkinoista kehittyi varsin huomattavat ja ne oli verrattavissa Suomen suurimpiin markkinoihin. Laajalta maakunnan alueelta tuli kauppiaita Kokkolasta ja myöhemmin tuli raahelaisia mukaan. Kokkolalaiset yritti karkottaa raahelaisia pois mutta nämä vetosivat maaherraan ja maaherra ratkaisi asian että markkinat tulivat kaikille vapaaksi ja tilanne rauhoittui.

Laajasti tunnetut markkinat

Markkinoilla oli suuri merkitys lähiseudun kaupunkien porvareille ja naapuripitäjien talonpojille, joita saapui jopa Haapavedeltä, Pyhäjärveltä, Kärsämäeltä, Reisjärveltä, Pihtiputaalta, Viitasaarelta, Saarijärveltä ja Rautalammilta saakka. Rantakaupunkien kauppiaat tulivat ja myivät puodeistaan omia tarvikkeitaan. Raahen ja Kokkolan kauppiaat olivat perustaneet Kalajoelle tervahovinsa, jonne maalaisten tuomat tervat kerättiin. Kalajoella pidettiin vuosittain kolmet markkinat. Matinpäivänä 24.2. tehtiin tervakauppaa, Laurinpäivänä 10.8. voikauppaa ja Mikonpäivänä syyskuun lopulla pidettiin karjamarkkinat.

Kiistaa markkinapaikoista

Markkinapaikka oli v. 1763 laaditun maanmittauskartan mukaan n. 140 metriä pitkä ja 60 metriä leveä. Tällä alueella oli porvareiden kauppahuoneita, tervavarastoja ym. tavaramakasiineja ja rakennukset olivat käytössä yleensä vain markkina-aikana sekä kesäkautena laivauksen ollessa käynnissä. Markkinapaikalle oli aikain kuluessa syntynyt asutusta ja tontteja, joiden omistusoikeudesta syntyi riitaa Kalajoen kunnan ja Pohjankylän lohkokunnan kesken. Keisarillinen senaatti määräsi maanmittausylihallituksen toimittamaan arkistotutkimuksia Kalajoen markkinapaikan vanhoista omistussuhteista. Lopulta päädyttiin siihen, että 2.10.1877 kihlakunnanoikeuden vahvistamassa isojaon järjestelyssä erotettiin 22 yleistä ja yhteistä paikkaa. Kalajoen markkinapaikalle määrättiin v. 1885 tehtäväksi järjestyssääntö ja asemakaava.

Kaupunkihankeen kariutuminen

Kaupan vapautuminen nosti markkinapaikan mittavaan kukoistukseen. Sen ilmentymänä oli pyrkimys muodostaa Kalajoesta kaupunki v. 1865. Hanke ei kuitenkaan toteutunut, mutta Kalajoen kauppa muodostui silti vilkkaaksi ja värikkääksi. Vielä 1860-luvun alkupuoliskolla Oulun läänin kuvernööri piti Kalajoen markkinoita läänin huomattavimpina markkinoina, joiden tavaravaihdon laajuudelle ei löytynyt vertaa edes Etelä-Suomen markkinoista. Markkinapaikan verotus perustui vanhaan v. 1864 uudistettuun senaatin päätöksen, jonka mukaan kannetut varat on käytettävä torialueen ja sille rantamaantieltä johtavan tien ylläpitoon. Pian ilmeni vastustusta markkinoiden ylläpidosta johtuviin kustannuksiin. Tämä johti siihen, että nimismies Fr. von Nadelstadh esitti v. 1865 Kalajoen markkinat lakkautettavaksi. Keisarillisen senaatin päätöksellä 31.10.1866 Kalajoen markkinat lakkautettiin. Tästä huolimatta markkinat jatkuivat keskeytyksettä. Senaatti lähetti 1867 Kalajoen kunnalle kirjelmän, jossa se tarjosi Kalajoen markkinoita takaisin. Pitäjäläiset päättivät yksimielisesti hyväksyä senaatin tarjouksen. Kaupan huippu oli 1870-luvun alussa.

Pohjanradan valmistuminen hiljensi kaupankäyntiä Kalajoella. Kalajoen kauppakeskuksen aseman kohottamiseksi pidettiin 8.3.1881 Kalajoen kirkkoherranvirastossa kokous, jossa päätettiin hakea kauppalan oikeuksia. Rautatie kuitenkin oli se tekijä, joka vieroitti yliset kunnat entisestä emäpitäjästä. Vuonna 1888 Ylivieskan, Sievin, Alavieskan ja Raution kunnat kieltäytyivät ottamasta osaa markkinapoliisin palkkaukseen. Vuonna 1893 kunnat lähtivät ajamaan toripäivien lakkauttamista. Kalajoen kunta päätti yksin maksaa markkinapoliisin kustannukset.

Santaholma Oy:llä suuri merkitys alueelle

Santaholman saha aloitti toimintansa 1900 luvun alussa. Lauri Tanska muistelee Santaholma Oy:n toiminnan alkamista näin:

"Kun Santaholman saha aloitti toimintansa 1900 luvun alussa, asutustiloja tarvittiin ja monet markkinatuvista oli ettei niissä ollut asukkaita niistä tehtiin kauppoja ja ne asettui niihin asumaan sahan työläiset. Kun oli vakio työpaikka niin asunto tarvittiin. Paljon tuli sitten Savosta ja jopa Hämeestä asukkaita Kalajoelle ja monesta muustakin pitäjästä. Ja sitten paikkakunnalla asu asutustilallisia ja asettuivat tähän asumaan. Siinä oli silloin kun minä olin nuori mies monenlaista ammatinharjoittajaa. Oli muurari, maalari, räätäri, kelloseppä, pläkkiseppä, kirvesmiehiä, kalastajia, monenlaisen ammatin harjoittajia ja sahatyöläisiä. Jokainen asumuskelpoinen asumus oli asuttuna. Mutta vähitellen niistä on purettu yli 40 näitä entistä markkinatupaa pois. Tilalle on rakennettu sahan työsuhdeasuntoja sahantyöläisille."

Syysmarkkinat

Nykyään on syysmarkkinat lokakuun toisena perjantaina ja lauantaina. Kauppiaita on niin paljon kun torille sopii ja ostajia myös. Markkinat siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1921.

Plassin rakennukset

Kalajoen markkinapaikalla olleista rakennuksista on useita mainintoja jo 1690-luvulta. Suurin osa niistä lienee rakennettu vasta sen jälkeen kun kaupunki oli ostanut markkinapaikan maapohjan. Aittojen lisäksi porvareilla oli myös lämmitettäviä markkinatupia, joissa voitiin asua sydäntalvellakin Heikin markkinoiden aikana. Kruunukin oli jo 1600-luvulla huomannut tärkeäksi valvoa etujansa markkinoilla ja ryhtyi kantamaan talonpoikien sinne tuomista tavaroista pikkutullia. Tätä tarkoitusta varten Plassille rakennettiin myös tullihuone.

Isonvihan aikana venäläiset polttivat kaikki terva-aitat Plassilla. Ne olivat Kokkolan porvariston ostamia, sillä raahelaiset saivat vasta jonkin verran myöhemmin oikeuden varastoida ostamansa tervan Plassille odottamaan kesää.

Lähes vastapäätä Plassia, ns. Laivaniemessä joen etelärannalla oli ainakin jo 1600-luvun lopulla huomattavaa laivanrakennusta. Sen vilkkain kukoistuskausi oli 1700-luvun alkuvuosikymmeninä, jolloin Kokkolan porvarit rakennuttivat laivoja Kalajoen suulla. Vuonna 1752 alkoivat Kokkolan porvarit rakentaa pikiruukkia Laivaniemelle. Vuonna 1791 rakennutti raahelainen kauppias ja raatimies Jakob Fellman Kalajoen toisen pikiruukin nykyisen Plassin alueen pohjoiskulmaan. Kokkolalaisten ruukki paloi vuonna 1799. Vuonna 1812 Plassilla olevan ruukin osti kokkolalainen kauppias Jean Kynzell. Tämä ruukki paloi maan tasalle vuonna 1864 uhaten tuholla koko markkinayhdyskuntaa.

Vuonna 1885 Plassilla on 171 rakennusta, joista asuinrakennuksia oli 30, kauppoja 20, makasiineja 31 ja aittoja 31. Leipomoita oli kaksi, saunoja kaksi, majatupia yksi, arestihuoneita yksi, navettoja kaksi, liitereitä seitsemän ja ulkohuoneita 37.

Markkinapaikan rakenne alkoi hiljalleen muuttua 1800-luvun lopulla. Vuonna 1902 perusti kalajokelainen kauppias A. Santaholma kivihiomon Plassille. Mustaa graniittia vietiin Englantiin ja Skotlantiin. Kivihiomon toiminta loppui 1918. Vuonna 1903 A. Santoholma perusti Jokisuun höyrysahan.

Viljamakasiini eli lajittelija on rakennettu v. 1753. Kalajoella oli 1790-luvulla Santaniemen lastauspaikan lähettyvillä kaksi kruunun makasiinia, joista toinen oli 900 ja toinen 1400 tynnyrin vetoinen. Toiseen sijoitettiin kruunun verovilja, ja toinen oli tarkoitettu säästöviljan kokoamiseen. Valtiopäivillä 1746-47 oli päätetty, että pitäjiin perustetaan viljamakasiineja. Maaherra Piperin tekemän lainamakasiinin ohjesäännön mukaan tuli savua kohden panna talteen talteen hyvinä vuosina ½ ja huonoina vuosian ¼ tynnyriä viljaa. Vilja saatiin lainata pitäjäkokouksen luvalla maksamalla korkoa.

Jokisuun koulu on rakennettu v. 1861 Kalajoen pitäjän omalla kustannuksella. Aluksi se toimi kruunun aittana, jossa oli neljä hinkaloa ja räystään alla kymmenen ikkunaa sekä katolla ikkunat. Sen urajkoi Juha Laurinpoika Haarala ja sai palkakseen 110 tynnyriä viljaa. Korjauksen jälkeen vuonna 1927 kruunun puotiin sijoitettiin Jokisuun koulu. Koulu lakkautettiin vuonna 2005.

Teatteritalo on työväentalo. Sen rakentamiseksi perustettiin vuonna 1937 Teatteritalo Oy. Aluksi työväenyhdistyksen johtokunta teki itse talon piirustukset ja pienoismallinkin. Kun rahoituksen järjestämiseksi osakkeitten merkintää tarjottiin myös Kansa-yhtiölle, ei yhtiö hyväksynyt suunnitelmia, vaan jouduttiin tekemään uudet. Teatteritalo valmistui talvella 1939, ja avajaiset pidettiin 25.3.1939. Jatkosodan aikana talossa majoitettiin siirtolaisia.. Teatteritalo Oy:n osake-enemmistö siirtyi kaupalla 1960-luvulla Voimistelu- ja Urheiluseura Riennolle. Rakennusta peruskorjattiin ja laajennettiin 1960-luvun lopulla. Kalajoen Riennon historiasta löytyy tietoja tämän nettipäiväkirjan kohdasta:
Kalajoen Riento 100 vuotta (4.2.2007)

Haarala / Änkilä on Pohjankylän kantatiloja, josta ensimmäinen maininta löytyy vuodelta 1547. Änkilä on toiminut 1600-luvun kestikievarina markkinoiden aikaan ja Ikalaporin vapaaherrakunnan virkatalona. Änkilä on Plassin ”emätalo”. Myöhemmin talo siirtyi mm. kirkkoherra Pietari Calamniukselle ja maanmittari Hårdille, joka 1830-luvulla todennäköisesti rakennutti nykyisen, avokuistillisen, komean virkatalotyyppisen päärakennuksen. 1800-luvun puolivälissä talon omisti rovasti Abraham Montin. Värjäri Juho Pahikainen osti talon vuonna 1871 maanviljelijä Erik Roosilta. Jaakko Haarala, jonka perikunta nykyään Änkilän omistaa, osti sen vuonna 1922 Pahikaisilta. Pihapiirissä on neliosainen makasiinirakennus, jonka kaksi tienpuolista aittaa ovat olleet markkinamiesten käytössä. Makasiinissa on lisäksi heinätalli ja vilja-aitta. Pihapiiristä on purettu pakarirakennus. Änkilä toimi 1800-luvulla nimismiehen virka-asuntona.

Ojankulma oli alun perin raahelaisen kauppiaan Johan Friemanin omistama kuusihuonetta käsittävä markkinatupa. Vuoden 1885 kartassa omistus on merkitty Jaakko Finnilälle. Ojankulman rakennuksen runkona on kauppapuoti, johon Aleksander Finnilä sai kauppaoikeudet 1870. Sittemmin talossa on toiminut Kalle Saarikosken värjäämö. Kauppias Tuomas Rahko korotti ja levensi talon nykyiseen asuunsa 1921. Rakennuksessa toimi Jeeli Ojan kauppa. Erkki Pääkkönen osti rakennuksen Ojan perikunnalta.

Niin sanottu Orellin talo on pitkänurkkainen hirsipuoti, mahdollisesti 1800-luvun alkupuolelta. Plassin vanhimpia ja parhaiten säilyneitä kauppapuoteja. Vuoden 1885 kartassa tämä oli kauppias L. Ahlqvistin kauppapuoti. Talossa on toiminut mm. Ville Orellin hienosepänverstas, Heikki Luokkalan vaate- ja lyhyttavarakauppa sekä leipomo.

Santaholman konttori lähes 40 metriä pitkä keltainen rakennus, mikä on Plassin keskeisimpiä ja Kalajokivarren komeimpia taloja. Tien puolella on 13 ikkunaa. Talon vanhin osa on vanha kauppakartano ilmeisesti 1800-luvun alkupuolelta. Kauppias Antti Santaholma osti sen vuonna 1866 kokkolalaiselta kauppiaalta Georg Rajanderilta.. Rakennuksessa on toiminut A. Santaholman Oy:n konttori.

Antti Santaholma oli merkittävä liikemies

Antti Santaholma ja viisi hänen poikaansa Sivert, Juhani, Antti, Olli ja Oskari pitivät 6.4.1903 kokousta Oulussa ja päättivät perustaa osakeyhtiön Santaholma Oy.

Tätä päätöstä oli edeltänyt yritteliäs ja yhä uusille aloille laajentunut liiketoiminta, jonka Antti Santaholma oli nuorena talollisen poikana aloittanut 1860-luvulla ja johon hänen kaikki poikansa olivat vuorollaan iän karttuessa tulleet mukaan.

Antti Santaholma on liikkeen varsinainen perustaja, mutta jo hänen isänsä maanviljelijä Juho Pahikkala oli melko huomattava kauppamies. Isänsä apulaisena Anttikin perehtyi kaupankäyntiin. Kauppa oli pääasiassa viljan, voin, potaskan ja tervan ostoa sekä nahkain, suolan, raudan ja muiden maanviljelijäin tarvikkeiden myyntiä. Monesti kaupankäynti oli vaihtokauppaa. Antti kuljetti tervaa ja voita aina Pietariin saakka ja osti sieltä mm. jauhoja. Ruotsiin myytiin ruista ja potaskaa sekä ostettiin suolaa. Kun Antti sitten aloitti itsenäiset yrityksensä, hän saattoi lainata alkupääomaa isältään ja vielä varsin myöhään rahoittaa uusia hankkeita tämän lainaamilla varoilla. Opittuaan pastori Alceniuksela lukemisen ja laskemisen taidon hän toimi kauppa-apulaisena Kalajoella ja perusti oman kauppakartanon Kalajoen markkinapaikalle. Kauppansa yhteyteen hän rakensi nahkatehtaan, jossa valmistettiin vuotia. Antti osti myös Sandholm nimisen maatilan, jonka mukaan hän otti uuden sukunimenkin.

Suuret nälkävuodet

Antti Santaholman liikemiesuran alkuun sattui nälkävuosien varjo. Syksyllä 1863 halla vei viljan. Myös vuonna 1865 halla vei uudelleen viljan. Vuonna 1866 talvi oli ankara ja runsasluminen. Kesäkuussa tuli lämmintä ja vesisateita. Lumi suli äkkiä ja vesi nousi tavattomalla voimalla Kalajoessa. Tulva vei Rahkon, Suvannon, Salmin ja Naatuksen myllyt. Eläinten ruuasta tuli kova pula. Kalajoella kuoli ihmisiä ja eläimiä suuria määriä. Joka sunnuntai haudattiin 20-25 vainajaa. Toukokuussa 1866 Antti ja hänen toverinsa Joonas Merenoja päättivät lähteä ostamaan viljaa hevosella Pietarista saatuaan J.V. Snellmanilta tarpeelliset valtuudet, kaupungit ohittaen, he toivat suoraan Kalajoen satamaan laivoilla viljaa. Nälkävuodet jatkuivat vielä 1867. Antti Santaholma ja Joonas Merenoja toivat tuonakin vuonna viljaa Pietarista. Viljan Antti Santaholma jauhatti ostamissaan Saukon ja Siltakosken vesimyllyissä jauhoksi. Hän harjoitti seuraavina vuosina laajaa terva- ja viljakauppaa ja kävi itse solmimassa kauppasuhteita Lyypekissä. Tervaa tuotiin Kalajoelle talvikelien aikana suuret määrät ylämaista. Terva sijoitettiin makasiineihin ja lastattiin ulkomaille myytäväksi. Kuljetus tapahtui ulkomaisilla laivoilla. Antti hankki myös Oulusta tervahovilla paikan 1888. Hän ryhtyi ostelemaan metsiä Kalajoen latvoilta ja sahautti tukit omissa vesisahoissaan.

Kalaja-laiva

Kalaja rakennettiin Santaholman perustamalla "Laiva ja Varvi Seuran" telakalla vuosina 1873-1874. Se oli valmistuessaan 372,9 lästin vetoinen ja 12 jalkaa syvässä kulkeva parkkilaiva. Rakentaminen vaati yhden kuolonuhrin, kun kirvesmies Antti Efraiminpoika Tohkoja ruhjoutui telakalla sattuneessa onnettomuudessa kuoliaaksi.

Säilyneiden asiakirjojen mukaan Varvin ja Kalajan rakennuskustannukset kohosivat yhteensä 185 829,78 markkaan, jotka jaettiin osakkaiden kesken heidän osuuksiensa mukaisesti. Parkkilaiva ”Kalaja” aloitti toimintansa vieden ensilastinaan lankkuja ja tuoden suolalastin. Kalaja otti vuonna 1885 Cardiffista hiililastin toimitettavaksi Jamaikalle, josta otti punapuulastissa kurssin kohti Ranskan Le Havren satamaa. Huhtikuussa 1885 Santaholma vastaanotti Halifaxsta kauhistuttavan sähkeen, jonka mukaan saksalainen Lloydin tullilaiva oli upottanut Kalajan "bankilla" ja perämies Lakström oli hukkunut. Vähitellen Kalajoelle saapui lisää tietoa ja kävi ilmi, että Kalaja oli joutunut onnettomuuteen matkalla Jamaikalta Le Havren satamaan Kanadan edustalla Newfoundlandin matalikolla huhtikuun 13. päivänä 1885. Tietojen mukaan saksalainen höyrylaiva Main tuli yöllä takaa päin ja päästyään melkein laivan sivulle, kääntyi ja ajoi suoraan Kalajan päälle, jolloin laiva katkesi kahtia. Onnettomuushetkellä perää pitänyt Lakstöm hukkui. Main pelasti merimiehet Kalajan ajelehtivasta keulaosasta ja vei heidät Amerikkaan, josta he palasivat takaisin Kalajoelle omia aikojaan. Oikeus totesi molemmat laivat syypäiksi, sillä Kalajan lyhdyt oli ilmeisesti asennettu väärin.

Tervakaupan lakattua Antti Santaholma oivalsi, että Kalajoen tummasta graniitista voisi tulla hyvä vientitavara. Vuodesta 1890 hän alkoi viedä kiveä Englantiin ja Skotlantiin. Vuonna 1904 hän perusti kivihiomon ja sen jälkeen kiveä vietiin jalostettunakin. Kivihiomo toimi vuoteen 1918 saakka.

Santaholma Oy

Yhdessä viiden poikansa kanssa Antti Santaholma muodosti liikkeestään perheyhtiö A. Santaholma Oy:n, joka vuodesta 1903 omisti sahan Kalajoella, vuodesta 1915 sahan Haukiputaalla, vuodesta 1934 Pirttiniemen sahan Raahessa sekä vuodesta 1905 Pohjois-Suomen ensimmäisen puuhiomon Pyhäjoella. Antti Santaholma lahjoitti Kalajoen kirkkoon 24-äänikertaiset urut, jotka tuhoutuivat kirkon palossa 1930. Äitinsä syntymätalon Rahkolan Antti Santaholma lahjoitti kunnalle, joka rakennutti sinne 1920 kunnalliskodin. Luonteeltaan Antti Santaholma oli vähäpuheinen ja vaatimaton.
Oskari Santaholma kävi muutaman luokan Oulun suomalaista lyseota ja sen jälkeen Raahen porvari- ja kauppakoulun. Hän kävi opintomatkalla Englannissa vuonna 1901. Hän toimi aluksi perheyrityksessä konttoripäällikkön ja 1924 hänestä tuli Santaholma Oy:n toimitusjohtaja.

Santaholmien omistama Jokisuun höyrysaha käynnistyi vuonna 1903. Vuosina 1909-1913 sahattiin vuosittain 130 000 – 330 000 tukkia. Työvoiman määrä vaihteli 75:stä 134 henkeen. Santaholma Oy oli Kalajoen ylivoimaisesti suurin työnantaja. Työvoiman puute ja liikennerajoitukset johtivat vuosina 1916-1918 seisokkeihin. Jokisuun saha käynnistyi uudelleen 1919. Sahan konekanta uusittiin vuonna 1926. Pulavuodet vaikeuttivat Jokisuun sahan toimintaa, mutta vaikeuksista selvittiin. Lupaava kehitys katkesi toiseen maailmansotaan, joskin yhtiön toiminta pystyttiin pitämään yllä sotavuosina ajoittaisesta työvoimapulasta huolimatta. Jokisuun sahan toiminta jatkui aina vuoteen 1996.

Santaholma Oy:n konkurssi

Vakaan markan politiikka johti Suomessa siihen, että markkinoilta poistettiin noin 60 000 elinkelpoista yritystä. Päätös asiasta tehtiin Esko Ahon hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa 14.10.1993 ja koko hallituksen osalta 22.10.1993. Silloin hyväksyttiin ns. Säästöpankkisopimus, jossa määriteltiin ylikapasiteetin poistaminen. Santaholma Oy kuului alalta poistettavien listalle. Kalajoen kunta oli merkittävä osakas Santaholma Oy:ssä. Kalajoen kunta olisi voinut pelastaa Santaholma Oy:n, mutta kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski näki asian toisin. Asiat on jostain syystä pidetty salassa. Minulla on asiasta sisäpiirin tietoa.

Toimin ITC Finland Oy:n toimitusjohtaja vuonna 1996-1997 ja yhtiön pääomistaja Richard Rienstra olisi halunnut vuokrata Santaholman Oy:n sahan, mutta Santaholma Oy:n konkurssipesä ei halunnut vuokrata sahaa ja Kalajoen kunta vastusti sahan vuokrausta ja myymistä. Kävimme neuvottelut asiasta Kalajoen kunnan edustajien kanssa. Paikalla oli muun muassa kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Raili Myllylä sekä muita kunnanhallituksen jäseniä. Minun käsitykseni mukaan Santaholma Oy:llä olisi ollut kaikki menestymisen edellytykset, mutta yritys poistettiin markkinoilta sahojen ylikapasiteetin poistamisen yhteydessä, mikä tapahtui valtion toimesta. Kera Oy:ssä perustettiin ns. ruumiinpesuryhmä, jonka tehtävänä oli turvata Kera Oy:n sijoitukset ongelmayrityksissä ja poistaa markkinoilta näiden kilpailijat. Kaikki tämä liittyi pankkien pelastamiseen, mihin kuului myös ns. Koiviston konklaavin toiminta. Konklaavin palaverin asiakirjat 6.5.1992 on julistettu salaiseksi. On syytä epäillä, että tuossa palaverissa annettiin pankeille suosituimmuusasema eli pankit voittivat asiansa ylemmissä oikeusasteissa. Lisäksi pankki sai laittaa kaadettujen yritysten valtion avonaiseen pankkitukipiikkiin. Perustettiin niin sanottu roskapankki Arsenal, jonne siivottiin pankkien epämääräiset saatavat. On syytä epäillä, että rikosten peittelemiseksi roskapankki Arsenalin saatavat myytiin ministeri Suvi-Anne Siimeksen toimesta 31.3.2000 ulkomaille 5 prosentilla käyvästä arvosta rikosten peittelemiseksi.

Havula

Havula on sahanjohtaja kauppaneuvos Oskari Santaholman koti. Havula on rakennettu noin vuonna 1912. Rakennus on huvilamainen rakennus, jonka Kalajoen kunta osti perikunnalta vuonna 1992 täydellisen irtaimistoineen. Rakennus on kunnostettu 1910-1930-lukujen porvariskodista kertovaksi tutumiskohteeksi. Havula on avoinna keskikesällä tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin. Opastuskierros kestää noin tunnin.

Havulan suunnitteli helsinkiläinen arkkitehtitoimisto Palmqvist & Sjöström. Kartano on rakennettu suomalaisuutta korostavaan kansallisromanttiseen henkeen, ja se muodostaa edustavine irtaimistoineen Pohjois-Suomen oloissa harvinaisen ehjän 1900-luvun alun varakkaan porvariskodinmiljöötä.

Rakennuksen huoneiden nimet kuvastavat aikaansa: sali, Oskari-herran työhuone, radiohuone (alkujaan salonki), Hilkka-neidin kamari, piikain kamari jne. Keittiön moninaiset taloustavarat ja ratkaisut kertovat aikansa ruoanvalmistusmenetelmistä ja nikseistä. Isäntäväen muotokuvat on maalannut Eero Snellman vuonna 1928. Havula on todella mielenkiintoinen käyntikohde Kalajoella.

Ollila on suurikokoinen, kahdessa osassa rakennettuasuinrakennus. Se sijaitsee markkinapaikan laidassa. Pohjoispääty on vuodelta 1850. Ollila on perimätiedon mukaan rakennettu samanaikaisesti kuulun Kalaja-laivan kanssa, mutta erään toisen laivan hirsistä. Kalaja-laivaa ryhdyttiin rakentamaan vuonna 1873; osakkaina olivat mm. Antti Santaholma ja maanviljelijä Joonas Merenoja. Rakennuksen toinen osa on 1920-luvulta, jolloin rakennukseen tehtiin yhtenäinen jugendilme. Rakennuksen ja makasiinin omistajaksi on merkitty vuodesta 1855 Joonas Merenoja.

Kalajoella kauppapurjehdus vilkastui 1840-luvulla, ja tuohon aikaan paikkakunnalla oli monia kauppahenkisiä talonpoikia. Jotkut hankkivat itselleen myös pieniä aluksia, joilla käytiin ulkomaillakin. Valtiopäiväedustajanakin tunnettu Jaakko Merenoja oli varustanut itselleen Liukas-nimisen jahdin, jonka kipparina toimi myös Joonas Merenoja. Kauppaa käytiin Pietarissa ja Ruotsissa saakka. Tällä purjehduksella oli nälkävuosina 1865-68 suuri merkitys Kalajoen väestölle; tuolloin Antti Santaholma ja Joonas Merenoja toivat elintarvikkeita Pietarista suoraan Kalajoelle. Talo on saanut nimensä siellä myöhemmin asuneen Olavi (Olli) Santaholman (k. 1940) mukaan. Olli Santaholma hoiti yhtiössä graniitin ulkomaankauppaa. Veljelle Oskarille, yhtiön toimitusjohtajalle valmistui jugend-tyylinen päärakennus Havula vuonna 1912 Palmqvist & Sjöströmin suunnittelemana. Ollilan ulkoasua muodistettiin samaan tyyliin 1920-luvulla.

Kalajoen markkinapaikan kistu (putka) on sijainnut Ojan kaupan luona, ja se siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1948. Putkassa oli kaksi selliosastoa ja toimisto-osa. Kistu on rakennettu 1700-luvulla. Putkavahti lämmitti kistun markkina-aikaan ja muulloinkin, kun sitä tarvittiin. ”Kohta on markkinat, kun kistua lämmitetään” Kistu muutettiin vuonna 1982 Lauri Tanskan ideoimaksi ja toteuttamaksi kalastusmuseoksi.

ideoimaksi ja toteuttamaksi kalastusmuseoksi.

Kilpisen talo on torin itäreunalla sijaitseva asuinrakennus, jonka tiensuuntainen osa on vuodelta 1860. Vuoden 1875 kartan mukaan tontilla sijaitsi siltavouti Lakströmin asuinhuone. Puuseppä Efraim Kilpinen muutti taloon vuonna 1900. Rakennusta on laajennettu siivellä 1921-23 Hän ja varsinkin hänen poikansa Oskari Kilpinen olivat maankuuluja kanteleentekijöitä, jotka tekivät mm. musiikkiliike Fazerille tilaustyönä kanteleita.

Efraim Kilpinen - kalajokinen kanteleentekijä

Efraim Kilpinen kävi nuoruudessaan vuosina 1881–85 Oulussa puuseppäkoulun. Ruotsinkielisen sukunimensä Alholm hän muutti 1883 Kilpiseksi ihailemansa suomalaisuusmiehen Wolmar Kilpisen (Schildt) mukaan.

Puusepänkoulun suorittamisen jälkeen Efraim Kilpinen toimi Haapaveden kansanopistossa käsityön opettajana. Haapavedellä Kilpinen tutustui maankuuluun kanteleensoittajaan Pasi Jääskeläiseen. Kerran Pasi pyysi Kilpistä korjaamaan kanneltaan, tästä sitten alkoi myös hänen kanteleenrakentajana tunnettu uransa. Kilpinen toimi vielä kauan enemmän puuseppänä. Hän oli erittäin taitava suksimestari ja sai useita palkintoja suksistaan.

Taito isältä pojille

Kilpinen opetti myös pojilleen Matille ja Oskarille kanteleitten rakentamisen ja niin Kalajoelle kehittyi kanteleverstas. Pasi Jääskeläinen oli kertonut Kilpisistä Helsingissä musiikkiliike Fazerilla ja sieltä alkoi Kilpisille tulla runsaasti kanteleitten tilauksia, kerrankin yhtä aikaa 100 kannelta. Etenkin 1920- ja -30-luvut olivat hyvin kiireistä aikaa. Kun vielä yksityisetkin tilasivat kanteleita, kysyntä ylitti usein tarjonnan. Kilpisten kanteleet tunnettiin kaunissointisina, niitä käyttivät useat nimekkäät kanteletaiteilijat Suomessa. Kilpiset suunnittelivat kanteleeseen myös monia rakenteellisia uudistuksia, jotta soitinta voisi käyttää monipuolisemmin. He saivat kanteleistaan ensimmäisiä palkintoja. Efraim Kilpinen valmisti jopa 30-kielisiä kanteleita.

Efraim Kilpisen poika Oskari Kilpinen (13.4.1895 – 8.11.1980) jatkoi kanteleitten rakentamista isänsä jälkeen ja myös hänestä tuli myös maankuulu mestari. Isänsä tavoin hän teki taidokkaita käsitöitä. Oskari sai vuonna 1969 Kalevala-seuran tunnustuspalkinnon ja kunniakirjan tunnustukseksi ansiokkaasta työstä kansallissoittimemme kehittämisessä.

Kilpisten verstaalta on kanteleita kulkeutunut moniin Euroopan maihin, ainakin Pohjoismaihin ja Saksaan, myös amerikansuomalaiset ovat niitä hankkineet. Kilpiset rakensivat yli 4000 kanteletta. Efraim Kilpinen oli taiteellinen myös runouden alalla: hän kirjoitti runoja, jotka tosin jäivät pöytälaatikkoon. Efraim Kilpinen sai ansioistaan Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkin.

Tietoja V. H. Kiviojan arkistosta

Efraim Juhonpoika Kilpinen (vuoteen 1883 saakka Alholm) on Kalajoella 13.12.1862 syntynyt puuseppä ja kanteleentekijä, joka kuoli 9.12.1951 Kalajoella. Hän avioitui 31.8.1884 Kalajoella Sofia Tuomaantytär Heikkilän (20.1.1864 - 7.1.1947) kanssa. Heille syntyi seitsemän lasta Väinö (2.11.1884 -3.3.1893), Johanna (12.10.1887 - 1909), Aino Sofia (20.7.1890 - 6.2.1893), Anni (27.1.1893 - kuoli Karijoella 12.2.1907), Kaarlo Oskari (13.4.1895 -8.11.1980), Matti Viljami (17.2.1897 - ?) ja Tyyne Maria (17.6.1903 -?).

Efraim Kilpisen vanhemmat olivat merimies Johan Annanpoika Ahlholm (alkuaan Lepistö) syntynyt 7.12.1821 ja kuollut 7.8.1893. Äiti oli Johanna Vilhontytär omaasukua Pokela syntynyt 28.7.1821 Alavieskassa ja kuollut 31.7.1904). Efraimin äidin, Sofia Tuomaantyttären vanhemmat olivat Tuomas Pekanpoika Heikkilä ja Priita Kaisa Juhontytär Kekolahti (Stenman). Efraim Kilpinen asui 18.7.1881 - 17.9.1885 välisenä aikana Oulussa, jossa hän kävi puusepänkoulua.

Lauri Tanskan talo on siirretty nykyiselle paikalleen. Sen on rakennuttanut Kalle Haavisto 1800-luvulla, mutta tiedossa ei ole tarkkaa rakentamisvuotta. Kapeaan hirsirakennukseen on liitetty siipiosa, joka on aiemmin ollut luhtiaitta. Tanskan talo oli vuonna 1885 Kalle Haaviston asuinrakennus ja talousrakennus. Kalle Haavisto purjehti mm. Kalaja-laivalla.

Kalajoen emäseurakunnan pappila Jokela ja Malmbergin tupa

Kalajoen pohjoisrannalla aivan valtatie kahdeksan kupeessa sijaitsee Jokelan pappila, mikä toimi Kalajoen emäseurakunnan pappilana. Se on ollut nykyisellä paikallaan Kalajoen äärellä jo 1600-luvun alkuvuosista lähtien. Kalajoen varressa kristillistä asutusta oli jo 1200-luvulla.

Ensimmäiset maininnat Kalajoen seurakunnasta löytyvät vuodelta 1525: kerrotaan, että Kalajoen Tyngän kylälle oli rakennettu kappelikirkko. Seurakunta käsitti tuolloin koko Kalajokilaakson aina Haapajärveä ja Reisjärveä myöten. Monien muiden pitäjien tavoin Kalajoki kuului aluksi kirkollisen aluejaon hahmottuessa näillä seuduin Salon suureen emäseurakuntaan. Rannikkosijainnin ja Ruotsi valtapyrkimysten vuoksi Kalajoen asukasluku kasvoi jo varhain siinä määrin, että jo vuonna 1525 Kalajoesta muodostettiin kappeliseurakunta ja 1540 itsenäinen laaja seurakunta, johon kuului kahdeksan nykyistä pitäjää.

Kalajoen emäseurakunta oli tässä koossa aina 1800-luvulle asti, jolloin kappeliseurakunnat yksi toisensa jälkeen itsenäistyivät omiksi kirkkoherrakunnikseen.

Aleksanteri I vieraili Kalajoella

Isonvihan jälkeen Jokelan pappilan umpipihan rakennukset olivat heikossa kunnossa. Päärakennus purettiin 1751. Seuraavana vuonna rakennettu pappila paloi 1700-luvun lopulla. Vuonna 1802 valmistuneessa komeassa masardikattoisessa päärakennuksessa oli alun perin sali ja seitsemän kamaria, keittiö, eteinen ja kaksi vinttikamaria. Jokelan pappila on yksi harvoista kustavilaisen ajan pappilarakennuksista maassamme. Suomen sodan aikana pappilaan majoittui venäläisten sotapäällikkö Kulnev ja Venäjän keisari Aleksanteri I vieraili pappilassa 1819. Jakov Petrovits Kulnev kävi vuoden 1808 kuluessa ainakin kolme kertaa Kalajoella majoittuen huhtikuun lopulla yhdeksi yöksi Kalajoen pappilaan. Hän nukkui piispankamarina tunnetussa huoneessa ja piti hevostaan viereisessä suuressa salissa. Pappilan ullakolta löytyy jälkiä venäläisten tykin ammuksista, jotka osuivat rakennuksen katon rajaan marraskuussa 1808, jolloin Kalajoella käytiin lyhyt, mutta kiivas taistelu.

Parrakkaalla kasakkaeverstillä oli silmää myös naiskaudelle, mutta ainakin Pyhäjoella hän tuli torjutuksi ruustinna Susanna Magdalena Schroderuksen toimesta. Tyylilleen ominaisesti papin rouvan syliinsä kaapannut Kulnev sai maistaa raikuvan korvapuustin, minkä jälkeen hän herrasmiehenä vetäytyi ja pyysi anteeksi. Kulnev on ainoa venäläissotilas, joka on saanut oman runonsa Vänrikki Stoolin tarinoihin.

Kun iltaa viel on hetkinen ja huvitusta muisto suo,

ma Kulnevista juttelenlie sulle tuttu tuo.

Sep´oli vasta kansan mies, hän elää ja kuolla ties

mies parhain missä taisteltiintai maljaa maisteltiin.

Hän harras myös ol` lempimään

nopeesti kullan valitsi,

tulesta tuskin pääsikään, niin tanssit toimitti.

Yön sitten armasteltuaan

hän kengän riisui kullaltaan

ja viiniä sen täynnä toi

ja lähtömaljan joi.

Niilo Kustaa Malmberg ja Malmbergin tupa

Kolmetoistavuotiaana 1819 Niilo Kustaa Malmberg lähetettiin kouluun Raahen pedagogioon ja sieltä kolmen vuoden opiskelun jälkeen 1822 Oulun triviaalikouluun. Oulun palon jälkeen samana vuonna koulu siirrettiin Raaheen. Kasvatusisän tultua valituksi Laihian kappalaiseksi Niilo Kustaa Malmbergin koulu vaihtui jälleen. Hänet kirjoitettiin oppilaaksi Vaasan triviaalikouluun. Täältä hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1827. Jo saman vuoden kesällä hän kirjoittautui Turun akatemiaan ja ryhtyi opiskelemaan teologiaa.

Opiskelut keskeytyivät Turun palon vuoksi 1827 ja saattoivat jatkua vasta syksyllä 1828 Helsingissä, johon yliopisto siirtyi.Välivuoden Niilo Kustaa Malmberg oli kotiopettajana Ruoveden Ritoniemen kartanossa kapteeni E. G. von Enehjelmin perheessä. Ruovedellä hän tutustui tulevaan puolisoonsa Ruoveden kirkkoherran tyttäreen.

Hänen palattuaan Helsinkiin opinnot keskeytyivät jälleen, koska Pietarin Pyhän Kolminaisuuden ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra E. G. Ehrström oli pyytänyt yliopistoa suosittelemaan hänelle sijaista hänen sairautensa ajaksi. Tämä elämänvaihe oli Niilo Kustaa Malmbergin myöhempää elämää ajatellen käänteentekevä.

Pietarissa hän tutustui evankeliseen liikehdintään, jonka juuret olivat Keski-Euroopassa vaikuttaneessa katolisessa herätysliikkeessä. Sen keskeinen vaikuttaja oli pastori Martin Boos (1762–1825). Tästä herätyksestä Niilo Kustaa Malmberg sai kipinän sydämeensä, niin että hänen saamansa synnyttivät laajan herätyksen jo hänen Pietarin aikanaan. Tämä johti myös hänen karkottamiseensa Pietarista 1829.

Helsingissä Niilo Kustaa Malmberg jatkoi opintojaan, ja hänet vihittiin papiksi Turussa 11.6.1830. Hänet määrättiin Kalajoen kirkkoherran tohtori Frosteruksen apulaiseksi. Kalajoen emäseurakuntaan kuuluivat tällöin Alavieskan, Ylivieskan, Pidisjärven (Nivala), Haapajärven ja Sievin kappelit sekä Reisjärven ja Raution saarnahuonekunnat. Tämä elämänvaihe johdatti hänet tuntemaan Pyhäjärven kappalaisen Jonas Laguksen. Ystävyys hänen kanssaan oli merkittävä tulevia herätyksiä ajatellen.

Kalajoen alue nousi 1830-luvulta lähtien yhdeksi herännäisyyden merkittävistä keskuspaikoista. Jonas Lagus valittiin 1828 Ylivieskan kappalaiseksi ja Niilo Kustaa Malmberg kaksi vuotta myöhemmin kirkkoherran apulaiseksi Kalajoelle. Malmberg herätti suurta huomiota heti tulosaarnallaan. Vähitellen herätysliike sai niin huomattavat mittasuhteet, että huolestuneet viranomaiset katsoivat tarpeelliseksi haastaa mielenrauhansa häiritsijät käräjille. Jokelan pappilan miespihassa on itäpuolella ns. Malmbergin tupa ja piispantupa ja länsipuolella pakaritupa ja arentaattorin tupa. Niilo Kustaa Malmberg asui hänen mukaansa nimetyssä tuvassa 1830-1833. Hän oli Pohjanmaan herätysliikkeen keskeisin hahmo.

Osakri Santaholman muotokuva ja Havula. Maalaus taiteilija Markkku Hakola

Nuori Antti Pahikkala-Santaholma meni 14.1.1864 naimisiin talontyttären Josefiina Amalia Helanderin kanssa, joka oli syntynyt 25.9.1834 Kalajoen Käännänkylässä. Avioliitossa syntyi seuraavat pojat: Matti Sivert 15.11.1864, Juhani Aukusti 6.2.1867, Antti Kustavi 26.12.1873, Olavi (Olli) Vilhelmi 29.12.1875 ja Oskari Henrikki 24.4.1878.

Kauppaneuvos Oskari Santaholma (s. 24.4.1878 – k. 26.8.1956) toimi Santaholma Oy:n toimitusjohtajana. Oskari avioitui 3.6.1905 Siiri Johanna Selinin (s. 4.12.1882 – k. 17.9.1954) kanssa. Siiri Selinin vanhemmat olivat liikemies Adolf Selin ja Brita Johanna Ahlskog.

Käytyään muutaman luokan Oulun suomalaista lyseota Oskari Santaholma kävi Raahen porvari- ja kauppakoulun ja lähti vuoden pituiselle opinto¬matkalle Englantiin 1901. Tämän jälkeen hän aloitti työskentelynsä perheyrityksessä yhdessä isänsä ja neljän veljensä kanssa. Hän toimi aluksi konttoripäällikkönä, ja 1924 hänestä tuli tämän suuren puutavaraliikkeen, A. Santaholma Oy:n, toimitusjohtaja 23.5.1924. Yhtiön omistusoloissa tapahtui huomattava muutos, kun Sivert, Olli ja Oskari Santaholma lunastivat velivainajiensa perillisiltä näiden osakkeet, joten jo 22.3.1926 kolme veljestä omisti koko yhtiön osakepääoman. He muodostivat tästä lähtien yhtiön hallituksen. Kun yhtiö oli näin päässyt sisäisesti lujittumaan, sen toiminta virkosi.

Vuoden 1926 raaka-aineen hankinnat suunnattiin myös Kiiminkijoen latvavesille Puolangalle. Samana vuonna päätettiin ryhtyä ostamaan tukkeja myös Iijoen varrelta. Kevättalvella 1926 päätettiin uudistaa Jokirannan saha Haukiputaalla. Pulavuodet 1930-32 koettelivat yhtiötä, mutta vuodesta 1933 yhtiön voitiin todeta tuottaneen voittoa. Kesäkuussa 1925 Raahen kaupunki oli vuokrannut Pirttiniemen tehdasalueen F.A. Juselius Oy:lle 30 vuodeksi. Vuorineuvos Juselius oli kuollut 8.2.1930. Hänen koko omaisuutensa oli joutunut Sigfried Juselius Säätiön haltuun. Tämä oli ruvennut heti lopettamaan Pirttiniemen sahan toimintaa. Silloin A. Santaholma Osakeyhtiö astui näyttämölle j aosti 9.6.1934 tehdyllä kauppakirjalla sahalaitoksen. Samana päivänä tehdyllä vuokrasopimuksella Raahen kaupunki siirsi yhtiölle ne alueet, jotka se oli aikaisemmin vuokrannut Juseliukselle. Vuokra-ajaksi sovittiin 40 vuotta. Yhtiön toimesta ryhdyttiin heti kunnostamaan sahaa ja hankkimaan sinne raaka-ainietta. Talvisaikaan töissä oli 250 miestä ja kesäaikaan, jolloin myös lastaus- ja tukkityöt olivat käynnissä noin 400 miestä.

Sivert Santaholman kuoltua yhtiön hallitukseen valittiin hänen poikansa Lauri. Hallituksen varajäseniksi valittiin 7.5.1936 Eero Santaholma, metsänhoitaja Einar Nylander ja luutnantti Mauri Lehtosaari. Tilintarkastajiksi valittiin Pentti Santaholma ja Paavo Kiviharju. Pari vuotta myöhemmin yhtiön johdossa tapahtui huomattava muutos. Johtaja Olli Santaholma kuoli Kalajoella kesäkuun 5. päivänä 1940. Hänen poismenonsa jälkeen yhtiökokous valitsi 12.8.1940 yhtiön johtokuntaan Mauri Lehtosaaren ja tämän varajäseneksi rouva Inga Santaholman. Yhtiön johtokunnan kokoonpano oli Oskari Santaholma, Einar Nylander ja Mauri Lehtosaari ja varajäseninä Inga Santaholma, Eero Santaholma ja Paavo Kiviharju.

Tuotantolaitoksia pyrittiin kehittämään. Pienehköjä uudistuksia suoritettiin v. 1936 Jokisuun ja Pirttiniemen saholla, v. 1937 uudenaikaistettiin Jokirannan saha ja seuraavana vuonna Jokisuun ja vuonna 1939 Pierttiniemen ja vielä Jokirannan sahat. Kalajoelle rakennettiin v. 1936 asuinrakennus toimihenkilöitä varten ja v. 1937 yksi työväen asunto. Jokirannan sahalle rakennettiin 1937 hiiltämö, jossa oli 21 miilua. Sydet myytiin Ruotsiin Herrängin Kaivosyhtiölle. Pyhäjoen puuhioketta laivattiin Englantiin ja sitten Ranskaan.

Yhtiön telakalla oli hinaajien ja proomujen rakennustyötä johtanut insinööri Einar Sahlberg, joka oli ollut yhtiön palveluksessa 30 vuotta. Hänen aikanaan oli rakennettu pieniä hinaajia, kuten sopu, Virma, Apu, Nopsa ja Leimu sekä suuremmat hinaajat Ponteva ja Panu. Vuonna 1934 Pitkäniemen Saha Oy:ltä oli ostettu hinaajaksi matkustajahöyryalus Vanttaus. Vuonna 1937 ostettiin vielä hinaaja Aalto. Ensimmäinen omalla tehtaalla rakennettu hinaaja Antti myytiin Turkuun. Proomuja yhtiö rakensi kaikkiaan noin 80.

Syksyllä 1939 yhtiön melkein koko henkilökunta kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Talvisodassa se sitten taisteli eri rintamillamme. Sota muutti myyntitoiminnan perin pohjin. Se esti Englannin kaupan kokonaan. Hollantiin, Tanskaan ja Saksaan voitiin myydä. Jatkosodassa melkein koko henkilökunta oli jälleen mukana. Sahojen toiminta supistui vähiin. Syyskuun 1944 välirauhan jälkeen päästiin hitaasti säännöllisiin oloihin.

Parempien työmahdollisuuksien luomiseksi yhtiö ryhtyi v. 1946 rakentamaan työväen asuntoja. Raahessa ja Haukiputaalla saatiin vuosian 1947-1948 valmiiksi useita rakennuksia. Raahessa v. 1947 15 perheelle ja vuonna 1948 12 perheelle. Jokirannan ja Pirttiniemen sahoille hankittiin v. 1949 selluloosahakkurit jätteiden käyttämiseksi. Työmarkkinoilla sattuneet häiriöt haittasivat tuotantoa, kunnes vuonna 1951 linnarauhan ansiosta saatiin työskennellä rauhassa.

Yhtiön tuotteiden sijoittamisessa maailmanmarkkinoille ulkomaiset agentit ovat suorittaneet arvokkaan työn. Pääasiassa sahatavaran myynnissä yhtiön pääedustajaksi tuli v. 1921 Nino Lincoln & Co Helsingistä. Lincolnin kautta yhtiöllä oli seuraavat ulkomaiset agentit: Isossa Britaniassa ja Irlannissa vuodesta 1922 Hallam, Ramsay & Co, Lontoo, Hollannissa vuodesta 1926 Vrancken & Holm ja pari vuotta myöhemmin K.V. Holm ja herra Holmin kuoltua v. 1951 hänen poikansa K.V.Holm jr, Tanskassa aikaisemmin useita agentteja, vuodesta 1938 Schmidt& Bloch, Kööpenhamina, Saksassa ennen 2. maailmansotaa useita agentteja lyhyen aikaa, vuodesta 1940 H.A. Gratenau, Ranskassa vuodesta 1949 Societe COPAP, Pariisi, Ruotsissa K. Åsander Aktiebolg.Oskari Santaholman johdossa perheyrityksestä kasvoi yksi Pohjois-Suomen suurimpia alallaan.

Kotiseutunsa Kala¬joen ja Keski- sekä Pohjois-Pohjanmaan elinkeinoelämän kehittämisen lisäksi hänen pyrkimyksenään oli kotiseutunsa ja koko isänmaan sivistyselämän ja kaikkien hyvien harrastusten tukeminen. Hän toimi A. Santaholma Oy:n johtokunnan jäsenenä 1911–56, Kalajoen Säästöpankin hallintoneuvoston puheen¬johtajana 1907–12 ja Pohjolan osakepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana 1931–. Hän oli Oulun kauppakamarin hallituksen jäsen ja Kalajoen kunnanvaltuuston jäsen sen perustamisesta alkaen. Hän lisäsi ammattitaitoaan lukuisilla ulkomaanmatkoillaan. Kunnallisneuvoksen arvonimen hän sai 1928 ja kauppaneuvoksen arvonimen 1943.

Sahanjohtaja Oskari Santaholman vuonna 1912 rakennuttama asuinhuvila Havula on Kalajoen mielenkiintoisimpia vierailukohteita. Kiinteistö alkuperäisine irtaimistoineen siirtyi Santaholman perikunnalta kunnan omistukseen vuonna 1992. Havula avattiin yleisölle mittavan kunnostuksen jälkeen 1997.

Jugendtyylisessä talossa on keittiön lisäksi 14 huonetta ja noin 700 neliömetriä asuinpinta-alaa kahdessa kerroksessa. Havulassa vierailija voi tutustua paikkakunnan saha- ja teollisuushistoriaan sekä Pohjois-Suomen oloissa harvinaiseen 1910 - 30 -luvun varakkaaseen porvariskotiin alkuperäisine sisustuksineen.

Havula sijaitsee Plassin pohjoispäässä havupuiden ympäröimän piha-alueen suojassa. Pihalta on ollut näköyhteys sahan lautatarha-alueelle. Oskari Santaholma avioitui hämeenlinnalaisen Sigrid Selinin kanssa 1905 ja kotia alettiin suunnitella pian tämän jälkeen. Suunnitelmat tilattiin helsinkiläiseltä arkkitehtitoimisto Palmqvist & Sjöströmiltä.

Havulan sisustus on mielenkiintoinen sekoitus vanhoja tyylihuonekaluja ja uuteen kotiin tilattuja kalustekokonaisuuksia. Arvokkaimpiin kokonaisuuksiin kuuluvat salin 1800-luvun pietarilainen biedermeierkalusto, Arttu Brummerin 1927 suunnittelema ja hämeenlinnalaisen E.Huhdan Puusepäntehtaan valmistamat olohuoneenkalusto ja saman tehtaan toteuttama uusbarokkityylinen ruokasalin kalusto ja isäntäparin makuuhuoneen kalusto. Yläkerran makuuhuoneen uusklassinen kalusto on Nicolai Bomanin höyrypuusepäntehtaan valmistama. Huoneissa on myös alkuperäiset kaakeliuunit, joista useat ovat Rakkolanjoen posliinitehtaan tuotantoa.

Irtaimistoon kuuluu myös runsaasti taideteollista esineistöä, mm. Elsa Eleniuksen ja Greta Lisa Jäderholm-Snellmanin keramiikkaa. Taideteoksista voi mainita Eero Snellmanin 1925 maalaamat muotokuvat talon isäntäparista (Siiri, Oskari), Harald Gallenin, Tyko Sallisen, Antti Favénin, Mikko Asunnan, Arthur Heickelin, Hugo Backmanssonin ja Torsten Wasastjernan maalaukset ja Väinö Aaltosen kipsireliefi.

Kalastusmuseo ja Fiian mökki, Kalajoki

Kalastusmuseo esittelee Kalajoen seudun kalastusperinnettä ja Fiian mökki plassilaisen pieneläjän asumista 1900-luvun alkupuoliskolta.

Plassin markkinapaikan laidalla oleva Kalastusmuseo pitää sisällään monipuolisen kokoelman paikalliseen elinkeinoon liittyvää esineistöä. Kalastusmuseossa tutustutaan Kalajoenseudun kalastusperinteeseen, joihin kuuluivat joki- ja merikalastus, nahkiaisen ja hylkeenpyynti sekä alueen saarien käyttö kalastustukikohtana. Kalastuksen ja hylkeenpyynnin lisäksi museossa voi tutustua yleisimpiin kala-, hylje- ja nahkiaislajeihin, Siiponjokeen, Kallankareihin, Rahjan saaristoon ja maankohoamisilmiöön. Fiian mökki on ainoa säilynyt esimerkki plassilaisen pieneläjän vaatimattomasta asuintavasta 1900-luvun alkupuoliskolta. Mökki sijaitsee markkinapaikan tuntumassa verkkokentän laidalla, entisen sahan portin kupeessa.

Talon historiasta:

Vanhojen karttojen perusteella tämä pieni punainen mökki on ollut paikoillaan jo ainakin vuonna 1912.

Talo on saattanut alun perin olla jonkun kalastajan tai sahatyöläisen asumus, tai kenties markkinamökki. Nimensä se on kuitenkin saanut ensimmäiseltä tunnetulta omistajaltaan, Lepistön Fiialta. Fiia asui mökissä pitkän yksinään poikansa kuoltua.

Fiian jälkeen mökissä asui Santaholman Sahalla töissä ollut perhe, jopa 1960-luvun alkuun saakka. Sittemmin talolla on ollut vielä kaksi omistajaa, joista jälkimmäinen testamenttasi talon Kalastusmuseoyhdistykselle vuonna 1980.

Markkinatorin laidalla oleva Kalastusmuseo muodostaakin Fiian mökin kanssa yhteisen ja uniikin museokokonaisuuden. Fiian mökin äärellä voi aivan kuvitella, millaista alueella on ollut elää vuosikymmeniä - tai jopa vuosisata sitten.