perjantai 24. lokakuuta 2025

SU 26.10.2025 Valvova silmä on veronmaksajan asialla

 


Olen vaatinut Jaana Kavoniuksen vapauttamista vankilasta kiireellisenä asiana ja olen vaatinut asiassa esitutkintalain ja poliisilain mukaista rikostutkintaa, Olen tehnyt asiasta oikeuskanslerille kantelun. OKV/2486/10/2025, OKV/2486/10/2025-OKV-3. Oikeuskansleri siirsi asian eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaistavaksi. Perjantaina 24.10.2025 on kuulusteltu Jaana Kavoniusta 10.5 tuntia. Jaana Kavoinus kertoi, että kuulustelijat olivat hänen mielestään esteellisiä. Lisäksi hän oli tyytymätön syyttäjän toimintaa. Puolueettomuus on vaarantunut. Hän oli kuitenkin tyytyväinen kuulusteluihin, jossa hän on voinut esittää sellaista todistusaineistoa, mitä aikaisemmin ei ole huomioonotettu. Jaana Kavoniuksen mukaan asiasta tulee lähiaikoina uusi oikeuskäsittely.




Kalajoen kaupunginhallitus teki päätöksen patsaan hankkimisesta kirkkopuistoon Kalajoen 500-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Kalajoki ei paikkakuntana itse täytä 500-vuotta, vaan Kalajoen seurakunta täyttää 500 vuotta. Kalajoen kaupunki on kyseenalaisesti päättänyt juhlia asiaa omana 500-vuotisjuhlana. Kun kuulin Kalajoen kaupunginhallituksen patsashankepäätöksestä, niin tilasin päätöksen valituksen tekemistä varten. Se läehtettiin minulle sähköpostitse ja luvattiin laittaa myös kirjallisesti. Minulla oli tuohon aikaan tulostimeni epäkunnossa eikä Kalajoen kaupunki laittanut kirjallista versiota. On myös huomattava, että päätöksessä ei ollut mitään rikollista tai laitonta. Poliitikot voivat tehdä tyhmiä päätöksiä jos ne eivät ole lainvastaisia tai täytä rikoksen tunnusmerkistöä. Pyysin päättäjilta perusteluita asiassa, mutta ei edes johtavat päättäjät vastanneet minulle asiassa. En muista tarkkaan vastasiko kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja jos vastasi niin asian vierestä.

Nyt on Kalajoelle hankkitru kirkkopuistoon 59000 euroa maksava patsas ja kunnostettu puistoaluetta 15000 eurolla. Lisäksi on sitouduttu siihen, että patsaasta ja alueesta pidetään huolta. Siis vuosittaiset kustannukset ovat lähempänä 2000 euroa vuodessa.

Kuvastaako patsashankinta Kalajoen päättäjien arvomaailmaa?


Kalajoelle on korjattu liikenneympyröitä 800 000 eurolla. Minun on vaikea ymmärtää miten niihin on saatu menemään niin paljon rahaa.


Kalajoelle rakennettiin alikulku Tapion Tuvalle eduskunnan joululahjarahoilla. Kustannusarvio ei pitänyt paikkansa. Kustannusarvoi ylitettiin roimasti: En tiedä tarkkaa määrää, Alikulku tuli maksamaan kokonaisuudessa arvioni mukaan 3 miljoonaa euroa. Korjatkaa summa jos olen väärässä.

Mielestäni eduskunnan joululahjarahakäytäntö tulee lopettaa. Suomen valtion rahatilanne on sellainen, ettei se minun mielestäni tarvitse tällaista toimintaa.




Valtionvarainministeri Annika Saarikko vieraili Kalajoella. Pian tämän vierailun jälkeen Suomen valtio myönsi Kalajoen kaupungille Hanhikivi-kompensaatiota 6.5 miljoonaa euroa. Kalajoen tulo-ja menoarvioon sisällytettin sama summa Marinan venesataman investointiin, siis yhteensä 13 miljoonaa euroa. Kysyin kaupunginhallituksen jäseneltä asiasta. Hän ei tiennyt summia eikä valtuustokäsittelyssäkään ollut ajan tasalla, koska asia oli piilotettu tulo-je menoarvioon siten, ettei sitä valtuutetut huomanneet. Valtuutetut eivät perehdy asioihin vaan käyvät kokoukissa kuittamaassa palkkionsa tietämättä siitä mitä ovat päättämässä.


En tiedä millainen panos-tuotos-laskelma on tehty Marinan venesataman rakentamisesta. En ole saanut sellaista käsiini. En myöskään tiedä millainen ympäristön vaikutusselvitys venesataman rakentamisesta on tehty. Sen vain tiedän, että 3 somalipoikaa hukkui Hiekkasärkien edustalla. Siksi olen maalauttanut asiasta maalauksen somalipoikien muistoksi. Se jää Kalajoen historianäyttelyyni muistuttamaan Kalajoen viime aikaisista tapahtumista.





Pyysin ELY-keskusta selvittämään Hiekkasärkkien uimarannan turvallisuustilannetta.  ELY-keskus katsoi, ettei asia kuulu heille. Minä en tyytynyt vastaukseen, vaan otin yhteyttä ministeriin ja kerroin kenelle vastuu asiassa kuuluu. Ministeri toimi niin, että TUKES-aloitti selvityksen. Kalajoen kaupunki ja Etelänkylän jakokunta ovat joutuneet antamaan selvityksen TUKESille siitä miten Hiekkasärkkien alueen uimarannan turvallisuutta parannetaan tämän lokakuun loppuun mennessä. Lisäksi TUKES vaatii suunnitelman toteuttamista toukokuun 2026 mennessä.


Lisäys blogiin lauantaina kello 10.20

Jaana Kavonius soitti 24.10.2025

https://www.youtube.com/watch?v=i9NESKi8T2s

Täydensin kanteluani eduskunnan oikeusasiamiehelle


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti