sunnuntai 6. helmikuuta 2011

SU 06.02.2011















Päivän sää

Lämpötila aamulla – 13 C. Tuuli 2m /s. Pilvistä, ajoittain lumisadetta. Lämpötila päivällä – 10 C. Aurinko nousee: 08.51, aurinko laskee: 16.26. Päivän pituus: 7 h 35 min. Lumen syvyys 50 cm.

Tapahtumat

Alueellisia jäänveistokisoja Tapion Tuvalla ei voitu järjestää jäänveistoon sopivan jään puutteen vuoksi. Tapion Tuvalla järjestettiin lumenveistokisat. Kisaan osallistui kuusi lasten joukkuetta.
Kävin tänään onnittelemassa Alavieskassa 90 vuotta täyttävää henkilöä.
JHT B1 voitti FoPS:n numeroin 11-3 Forssassa. Kävin katsomassa Suomi-sarjan jääkiekko-ottelun JHT – HC Luvia. Kotijoukkue voitti numeroin 7-1. Henri Mustonen oli mukana kuudessa maalissa. JHT/YJK C-pojat voittivat Piispalan turnauksessa Tampereen Tapparan numeroin 4-3.
Ykkössarjan lentopallo-ottelussa HU-Kalajoki voitti PuWon numeroin 3-2 (25-21, 25-22, 20-25, 23-25, 15-9).

Uutiset

Toimeentulotuki on jäänyt selvästi jälkeen ansiotuloista. Toimeentulotuesta tehtävät vähennykset johtavat usein myös siihen, että käytännössä lapsi voi elättää vanhempiaan. Aikuisen toimeentulotuen perusosa, vajaa 420 euroa, on pysynyt samana 20 vuotta. Tutkimusprofessori Olli Kangas Kansaneläkelaitokselta sanoo, että tuki on oikeastaan samana aikana laskenut.
- Perusturvan taso toimeentulotuessa vuonna 1990 oli 418 euroa ja tällä hetkellä se on kuluttajahintaindeksillä muutettuna 417 euroa eli se on reaalisesti vähentynyt euron verran kahden vuosikymmenen takaisesta tilanteesta. - Samaan aikaan reaaliansiot ovat kasvaneet 41 prosenttia, siten toimeentulotuen perusosa on jäänyt jälkeen 42 prosenttia yleisestä ansiotasokehityksestä, sanoo Kangas.

Presidentti Mauno Koivisto kiistää tutkijan väitteen, jonka mukaan Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB olisi ideoinut inkeriläisten paluumuuton Suomeen. "Neuvostoliitto suostui siihen, eivät he inkeriläisiä missään tapauksessa halunneet karkottaa maasta pois", Koivisto sanoo. Inkeriläisten paluumuutto Neuvostoliitosta Suomeen alkoi 1990. Tohtori Kimmo Rentola esitti 2009 ilmestyneessä suojelupoliisin historiikissa Ratakatu 12 väitteen, jonka mukaan KGB:n Helsingin-päällikkö Feliks Karasev olisi esittänyt asian ensi kerran Supon päällikölle Seppo Tiitiselle jo kesällä 1988. Sama väite esitetään tuoreessa Maahanmuuttoviraston historiikissa.

Entisen Neuvostoliiton salaisen poliisin KGB:n loikannut arkistonhoitaja Vasili Mitrohin on nimennyt suomalaisen liikemiehen vakoojaksi. Mitrohinin mukaan suomalaismies oli KGB:n johtavia Kiinan-agentteja 1960-luvulla. Liikemiehen nimeksi neuvostoasiakirjoissa sanotaan Harri Ilmari Hartvig. Hänen koodinimensä KGB:lla oli UNTO. Kyseessä on teollisuusneuvos Ilmari Harki (1902-79). Harki oli Suomen Neuvostoliitolle maksamien sotakorvausten ehkä tärkein käytännön organisoija ja merkittävä Suomen raskaan teollisuuden uranuurtaja. Häntä pidetään myös mm. Otaniemen teekkarikylän perustajana. Ilmari Harki oli sotakorvausteollisuuden valtuuskunnan Sotevan apulaispäällikkö 1944-53 ja perustamansa Otanmäen vuorikaivosteollisuuden toimitusjohtaja 1950-68. Käytännössä rajattomat valtuudet Neuvostoliiton sotakorvausten maksamiseksi saaneen Sotevan apulaispäällikkönä ja varapuheenjohtajana Harki oli erittäin merkittävä hahmo sodanjälkeisessä Suomessa.

Neuvostoliiton salainen poliisi KGB yritti värvätä Paavo Lipposen (sd.) avustajakseen kahdesti. Lipponen kertoo tapauksista muistelmiensa ensimmäisessä osassa. Ensimmäinen tapaus sattui vuonna 1966, jolloin Lipponen omien sanojensa mukaan oli vielä kokematon opiskelijapoliitikko. Neuvostoliittolaisen APN-tietotoimiston Helsingin apulaisjohtaja oli aluksi pyytänyt Lipposelta artikkeleita. Niiden aiheiksi Lipponen valitsi itse aseistariisunnan ja opiskelijoiden YK-liikkeen. Sitten tulikin pyyntö ryhtyä kirjoittamaan havainnoista Sdp:n sisäisessä toiminnassa. "Silloin vasta tajusin, mihin leikkiin olin lähtenyt", Lipponen tilittää kirjassaan.

Supo ja tuore presidentti Mauno Koivisto tarvitsivat varoittavan esimerkin, jotta niin sanottu kotiryssäsysteemi saatiin siivottua. Aikanaan runsaasti julkisuutta saanut Dumellin tapaus ajoittui Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston vallanvaihtoon. Dumelliin kohdistunut tutkinta alkoi varsinaisesti vasta kun vallanvaihto oli selvä ja presidentiksi valittu Koivisto antoi Supon päällikölle Seppo Tiitiselle tutkintakäskyn. Dumell sai hoviokeudessa kahdeksan kuukauden ehdollisen tuomion, joka muuttui korkeimmassa oikeudessa ehdottomaksi. Presidentti Koiviston toiveesta osa tuomion perusteluista poikkeuksellisesti julkistettiin.

Tasavallan presidentti Tarja Halosen mielestä yksinäisyys on Suomessa eri-ikäisten ihmisten todellinen ja vakava ongelma. Hän muistutti sunnuntaina Yhteisvastuukeräyksen avauspuheessaan lähimmäisenvastuusta ja siitä, että ihmisyys syntyy vuorovaikutuksesta. Halonen perää yksinäisyyden ja syrjäytymisen torjumista myös taloudellisesti vaikeina aikoina.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/

Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog

Timo Soini http://timosoini.fi/

NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän aforismi

Joka päivä maailma syntyy uudestaan sille, joka suhtautuu siihen oikealla tavalla. (James Russell Lowell)

Epäile aina myrkylliseksi seisovaa vettä. (William Blake)

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Annikki Tähti – Balladi Olavinlinnasta

http://www.youtube.com/watch?v=HAAPVbJnYNg

Terveys ja liikunta

Paino 104,8 kg, verenpaine 162/106, lepopulssi 56.

Loppukevennys

- Kuinka pitkä kesäloma sinulla on?
- Kaksi kuukautta.
- O-hoh! Onpas teillä lomat.
- Niin, ensin minulla on kuukausi lomaa, ja sitten pomolla...

Pomo haukkuu vasta firmaan tullutta ja tiuskaisee:
- Luuletteko, että olen idiootti?
- Siihen minun on vaikea sanoa nyt mitään, kun vasta aloitin.

Mies ja vaimo hakivat avioeroa. Sukeutui riita lapsen huoltajuudesta. Tuomari totesi, että kiistatilanteessa lapsen synnyttäjä yleensä nimetään lapsen huoltajaksi. Mies ei lannistunut vaan vetosi:
- Saanen huomauttaa, herra tuomari, Jos panen rahan virvokeautomaattiin ja sieltä kolahtaa Coca-Cola-pullo, niin kummalle se mielestänne kuuluu, minulle vai automaatille?

Halpalentoyhtiön kone joutui polttoaineen loppumisuhkan takia ottamaan lennonjohtoon yhteyttä.
- Täällä lennonjohto. Ilmoittakaa sijaintinne.
- Olen tässä ihan koneen keulaosassa.

- Äiti, me leikittiin naapurin pojan kanssa lääkäriä.
- Eih! Mitä te teitte!?
- Minä odotin tunnin ja sitten naapurin poika lähetti liian suuren laskun vakuutusyhtiölle.

- Tohtori, olen menossa merimatkalle ja pelkään tulevani merisairaaksi.
- Syökää ennen matkaa kaksi kiloa tomaatteja.
- Auttaako se?
- Ei, mutta se näyttää kauniilta laineilla.

Ketonen & Myllyrinne – Matkatoimisto
http://www.youtube.com/watch?v=yJemWKIadVo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti