torstai 8. joulukuuta 2011

TO 08.12.2011


















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 0 C, tuuli idästä 3m / s, pilvistä ja vähäistä lumisadetta, suhteellinen kosteus 96 %. Lämpötila päivällä + 1 C. Aurinko nousee 10.00 ja aurinko laskee 14.30. Päivän pituus 4 30 minuuttia.

Kyllikki on syntynyt kansallisromanttisella kaudella vuonna 1908; muinaisrunot kertovat Lemminkäisen puolisosta Saaren Kyllikistä. Nimen kantana ovat yltäkylläisyydestä kertovat sanat kyllä, kyllin, kylliksi, joihin naispääte kki on lisätty. Varsinaista potkua nimen yleistymiselle antoi Johannes Linnankosken romaani Laulu tulipunaisesta kukasta.

Tapahtumat

Kävin tänään Rautiossa tekemässä äidilleni joulua. Kävin tänään joulupuurolla kansanopistolla.

Olen tänään siivonnut varastojani ja sieltä löytyi merkityksellisiä asiakirjoja. Muun muassa oikeusapuhakemus päivämäärällä 14.4. 2005. Jouduin turvautumaan ruotsalaisen asianajajaan, koska en saanut Suomesta asianajajaa. Ruotsalaisella asianajajalla oli pätevyys toimia myös Suomessa asianajajana. Minulta estettiin kuitenkin ruotsalaisen asianajajan käyttö Suomessa, sillä oikeusaputoimisto ei suostunut ruotsalaisen asianajajan käyttöön. Kun kävin Ruotsissa, niin ruotslainen asianajaja heti ymmärsi asiassani rikokset ja törkeät petokset jne. ja hän oli valmis tekemään tuomioiden purkuhakemuksen korkeimmalle oikeudelle. Oikeusaputoimisto tyrmäsi hankkeeni. Kuva oikeusapuhakemuksesta. Menettely oli todella härskiä toimintaa viranomaisten taholta. Tuomioiden purkuhakemus jäi näin ollen korkeimmalle oikeudelle tekemättä sillä kertaa.

Varaston siivouksessa löytyi myös KTM:n päätös, jossa kieltäydyttiin rahoittamasta yritystä, mikä jatkaa konkurssiin menneen yrityksen toimintaa. Tämä viittaa selkeästi toimialarationalisointiin, mutta samalla se on myös syrjintää. On muistettava, että Seppo Kääriäinen nimitettiin kauppa- ja teollisuusministeriksi 1.8.1993 alkaen. Nyt olisi mielenkiintoista ja välttämätöntä selvittää KTM:n ohjeistus SSP-sopimuksen toimialarationalisointiin. Valtio oli mukana SSP-sopimuksessa, siis valtion vähintäänkin laittomaksi epäiltävässä toiminnassa.

Apuaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske – oikeusvaltio Suomi vuonna 2011
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2011/12/apuaisvaltakunnansyyttaja-jorma-kalske.html

Suomen itsenäisyys – Vapauden ääni
http://karjalankuvalehti.com/KarjalanKuvalehti/008/003.pdf

Uutiset

Vakuutusyhtiö Tapiola vähentää kaikkiaan 143 työntekijää vielä tämän vuoden aikana. Vähennykset koskevat koko Tapiola-ryhmää, mutta kirpeimmin irtisanomiset koskettavat kehityspalveluita, joita supistetaan eniten. Keinoina ovat irtisanomiset ja työsuhteen päättämissopimukset.

Metsäliiton tytäryhtiö M-real aloittaa yhteistoimintaneuvottelut kaikilla Suomen tehtaillaan. Mahdolliset lomautukset ja työaikajärjestelyt koskevat kaikkiaan 1 200 työntekijää eri puolilla Suomea.

Suojelupoliisi on antanut kenttävalvontayksikkönsä päällikölle Paavo Selinilille kirjallisen varoituksen, kertoo Suomen Kuvalehti verkkosivuillaan. Varoitus liittyy lehden mukaan suurlähettiläs Alpo Rusin kirjoittamaan Tiitisen lista -kirjaan, jonka julkistamistilaisuuteen Selin osallistui lokakuussa.

Näin törkeästi Venäjän vaaleissa huijattiin
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011120714903209_ul.shtml

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/
ProMerit.net - arvojen puolesta
http://www.promerit.net

Päivän mietelause

Ole rohkea niin mahtavat voimat tulevat luoksesi.
Onni on annettu rohkeille miehille.
Hyvä taistelija ei kiivastu.
Oikeamielinen ei ikina horju..
Elämä on taistelua, mutta ei sodankäyntiä.
Jos mahdollista niin pysy vahvana mutta ainakin pysy tyynenä.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Olet taivas ja maa_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=MGKdi4cSQqQ&feature=related

Minkä vuoksi sitten rakastuttiin_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=o3n8NgwHJFo&feature=related

Charles plogman sinusta sekaisin_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=vQ1pNLapsCQ&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 100,5 kg, verenpaine 162 /102, lepopulssi 53. Aamujumppa 30 min. Uinti 1000 m / 92 000 m. Kuntosali 1 tunti.

Loppukevennys

Ilotyttö nousi taksiin ja matkusti kotiinsa. ovella kuski sanoi: -se tekee sitten 71 markkaa ilotyttö veti housunsa alas ja sanoo: -käykö tämä? siihen kuski: ei sulla olis pienempää?

Mies kysyi Kuopion torilla mieheltä, jotta tietääkö hän, kuinka kaukana Afrikka on. Savolaisukko vastasi: "Ee se kaakana voe olla ku Savon sellulla on yks neeker ja se kulukoo pyörällä töihin."

Ossi oli ostamassa kaupasta joulujuomia ja nosti hihnalle 23 pulloa kaljaa sekä yhden appelsiinilimonadin. - Tässä on 23 kaljaa ja 1 appelsiinilimonadi? ihmetteli kassa. - Niin. Vaimoni on aivan hulluna appelsiinilimonadiin.

Kaadan sinut sänkyysi,kiusaan ja kidutan sinua. Voihkit ja valitat,hikoilet ja huohotat. Anelet turhaan armoa,jatkan ainakin viikon! Terv.influenssa virus.

Tänään huomasin kuinka pieni se minulla on! En kerinnyt sitä kauaa hyväillä, kun se jo katosi kädestäni! Mitä naurat? Onko sinulla suurempi...? -Palkka!

Mistä hullunlehmän tauti tulee? Mieti, jos tissejäsi hierotaan kaksi kertaa päivässä ja saisit munaa vain kerran vuodessa, niin hulluksihan siinä tulee!

Uuden EU-direktiivin mukaan miehen sukupuolielimen koko luokitellaan seuraavasti:
'pieni', 'keskikokoinen', 'suuri', 'herranjestas' ja 'saako tätä valkoisena'.

- Kaikki pitävät minua tyhmänä koulussa, Lissu valittaa äidilleen. - Älä pikkuinen välitä. Anna tuommoisten sanojen mennä toisesta korvasta sisään ja tulla tosesta korvasta ulos, äiti lohduttaa.
- Niin, mikäpä ne siinä välissä pysäyttäisi, isä tokaisee.

When Good Plants Go Bad...Too FUNNY!!! Ever wonder where tree's come from?
http://www.youtube.com/watch?v=vy-Fv0qVBqE&feature=g-vrec&context=G1c7c3RVAAAAAAAAAQ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti