keskiviikko 2. marraskuuta 2011

KE 02.11.2011











Kuva arkiston kätköstä. Kihin-Muisto rattaillaan Olavi Nikkarikoski.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 9 C, tuuli etelästä 6 m /s, melkein selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 95 %. Lämpötila päivällä + 9 C. Aurinko nousee 08.09 ja aurinko laskee 16.04. Päivän pituus 7 t 54 min..

Viime vuosisadan lopulla almanakkaamme ilmestynyt topias on suomalainen vastine heprean nimelle Tobia, ”Jahve on hyvä”, kreikaksi Tobias. Suomalaiset tuntenevat parhaiten Aleksis Kiven Nummisuutareiden Topiaksen. Topi on saatu katkaisemalla Topiaksen lopusta yksi tavu; usein tosin myös Toivoja kutsutaan Topeiksi.

Tapahtumat

Kävin tänään Rautiossa katsomassa äitiäni. Hän on 88-vuotias ja asuu yksin.
Olin tänään 2-vuotiaan bulgarialaistytön synttäreillä.
Tänään sain pyynnön toimittaa todistusaineistoa Mikko Kovalaisen toiminnasta. On käsittämätöntä, jos ko. henkilö ei jo viimeinkin jää kiinni teoistaan. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että poliisit ja syyttäjät yrittävät kaikin keinoin suojella ko. henkilöä ja estää hänen jäämisensä kiinni teoistaan.

Uutiset

Metsäliiton tytäryhtiö M-real lopettaa Äänekoskella päällystettyä hienopaperia valmistavan paperikoneen. Päätöksen takia 180 työntekijää menettää työpaikkansa. M-real perustelee ratkaisua sillä, että hienopaperin valmistus kannattaa huonosti. Kun tuotanto Äänekoskella lopetetaan, yhtiön tuloksen pitäisi parantua 20 miljoonaa euroa.

Nordea on saanut yt-neuvottelut päätökseen. Irtisanottavien määrä ei ole tiedossa, mutta henkilökohtainen yt-menettely jatkuu kahdensadan ihmisen kanssa, kertoo Nordean viestintäjohtaja Kati Tommiska. Kaikkiaan Nordeasta katoaa 450 työtehtävää.

Katso kuinka moni tienaa vähemmän kuin sinä
http://yle.fi/uutiset/teemat/verot/2011/11/katso_kuinka_moni_tienaa_vahemman_kuin_sina_2993165.html

Mielenkiintoise blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Muut tekee mitä ne osaa, minä teen mitä minua lystää.
Meillä on, ja mitä ei ole, sitä me ei tarvia.
Hei hulinaa, sano ämmä kun kirnuun pieri.
Ei halu halaamalla lähde.
Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

sound of silence
http://www.youtube.com/watch?v=9hUy9ePyo6Q&feature=related


Terveys ja liikunta

Paino 103,7, verenpaine 175 /104, lepopulssi 54. Uinti 1000 m / 73000 m

Loppukevennys

Eevertti oli ostamassa lipputankoa. - Milloin se pitäisi toimittaa teille? Myyjä kysyi. -Viimeistään ensi perjantaiksi. Naapurin isännällä on silloin kymmenvuotisbileet, ja minä haluan ehdottomasti olla liputtamatta.

Lapsukaiset, mitä Aatami ja Eeva olivat? - Kommunisteja. - Miten sinä nyt tuollaista, Mikko? - Katsos, niillä ei ollut vaatteita eikä kenkiä eikä edes kattoa pään päällä. Ne sai ruuaksi vain yhden opun ja silti he luulivat elävänsä paratiisissa.

Mies seisoi kolme tuntia leipäjonossa Moskovassa, kunnes äkkiä menetti kokonaan hermonsa. Hän haki pistoolin kotoa ja julisti: - Nyt tämä poika lähtee ampumaan Jeltsinin! Neljän tunnin päästä mies palasi takaisin häntä koipien välissä. - Siellä oli vielä pidempi jono.

Mies tuli kuubalaiselle poliisiasemalle ja valitti: - Papukaijani on karannut. - Osaako se puhua? - Kyllä, kyllä. Mutta sen poliittiset mielipiteet ovat kokonaan sen omia.

Paavo Väyrynen oli mielisairaalla ja katseli ikkunasta ukonilmaa. Potilastoveri ihmetteli toiselle: - Minkä takia tuo Paavo hymyilee joka kerta niin leveesti kun salama lyö? - Sa katsos luulee, että sitä valokuvataan.

Laihialaisisäntä vei terveyskeskukseen virtsanäytteen. Näyte tutkittiin ja isännälle ilmoitettiin, että kaikki arvot ovat kunnossa. Isäntä nousi ilahtuneena tuolistaan ja riensi soittamaan yleisöpuhelimesta kotiväelleen: - Iloosia uutisia. Meirän koko perhe on aivan terve.

Rikas turisti saapui keskellä talouslamaa kreikkalaisen pikkukylän paikalliseen hotelliin. Hän asettaa 100 euroa vastaanoton tiskille ja lähtee katsomaan huoneita. Hotellijohtaja lähtee saman tien 100-lappusen kanssa lihakauppiaalle maksamaan velkaansa.Lihakauppias menee karjankasvattajalle ja maksaa samalla setelillä velkansa tälle. Karjankasvattaja menee paikalliselle huoltamolle ja maksaa velkansa sinne.Huoltamoyrittäjä menee kylän huoran luo ja maksaa tälle 100 euron
velkansa.Huora menee hotelliin ja maksaa velkansa sinne 100-lappusella.Hotellijohtaja laittaa setelin takaisin tiskille.Turisti palaa takaisin vastaanottoon.Hän ei pitänyt huoneista ja ottaa 100-lappusen takaisin.Kukaan ei siis ansainnut mitään, mutta koko kylä oli velaton ja kaikki katsoivat tulevaisuuteen myönteisesti.

Osastopäällikkö oli lopullisesti kyllästynyt alaisensa myöhästelyyn. Päällikkö ryhtyi tarkkailemaan alaisensa tulemisia ja menemisiä. Seuraavana aamuna klo 9 mennessä ei alaista vieläkään kuulunut. Päällikkö kävi 5 minuutin välein alaisen huoneessa ja kirjoitti lapulle huomautuksen kellonajasta ja poistui jälleen.
Kun alainen vihdoin saapui, löysi hän lapun pöydältään johon oli kirjoitettu:
Klo 9.00. Kävin täällä. Ei tullut. Osastopäällikkö.
Klo 9.05. Kävin täällä. Ei tullut. Osastopäällikkö.
Klo 9.10. Kävin täällä. Ei tullut. Osastopäällikkö.
...ja näin litania jatkui klo 9.45 saakka.
Työntekijä mietti hetken, otti lapun ja kiinnitti sen WC:n seinään.

Vedetään hatusta - Vedetään kamoista 6
http://www.youtube.com/watch?v=i4Sp2VbYxI8&feature=related

Vedetään hatusta - Dubbaus: Taulu-tv
http://www.youtube.com/watch?v=66SfG36ZNnk&feature=related

Vedetään hatusta - Dubbaus: Rosvopaisti
http://www.youtube.com/watch?v=ZXcS6m53Gm0&feature=related

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti