sunnuntai 11. syyskuuta 2011

SU 11.09.2011















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 10 C, tuuli etelästä 2 m / s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 99 %. Lämpötila päivällä + 20 C. Aurinko nousee 06.33 ja aurinko laskee 20.06. Päivän pituus 13 t 32 min.

Aleksanteri on esiintynyt meillä almanakassa vuodesta 1708. Nimi ylesityi Venäjän vallan aikana Aleksanteri-nimisten hallitsijoiden ansiosta. Kuuluja Aleksantereita paaveista sotapäälliköihin on historiassa muutoinkin. Alkuaan Aleksanteri o kreikan Aleksandros, ”puolustaja, suojelija”. Useista nimen lyhenteistä almanakkaan ovat päätyneet Santeri, Ale ja Ali.

Tapahtumat

Kävin katsomassa B-poikien jääkiekon harjoitusottelun JHT/Hermes – IK Kronan.

Olen muutaman päivän matkoilla joten päiväkirjamerkinnät tulevat seuraavien päivien osalta muutaman päivän myöhässä.

Huom. allaolevien tekstien kuvat saat isommaksi klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.



















Hyrynsalmella oli aikanaan nimismies, joka oman toimensa ohella hoiteli n. 20 yritystä. Eduskuntakin kiinnostui tällaisesta yritystoiminnasta. Kaikki ei mennyt aivan lain mukaisesti.


















Mahdollisia rikosten uhreja ryhtyi auttamaan juristi, josta lehtitiedot kertoivat muun muassa näin.














Samainen juristi pyysi korkeinta hallinto-oikeutta poistamaan häneltä varatuomarin arvon, mutta korkein hallitno-oikeus ei suostunut sitä tekemään.

Uutiset

Suomen miesten lentopallomaajoukkue ei pystynyt kääntämään sunnuntainakaan tasaisia eriä edukseen ja hävisi kuusinkertaiselle Euroopan mestari Italialle luvuin 0-3 EM-alkulohkon kamppailussa Itävallassa.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
http://www.promerit.net/avainsanat/erkki-aho/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/
Markus Jansson http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari http://www.mikkoniskasaari.fi/
Antti Heikkilä http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=224

Päivän mietelause

Paistaa se aurinko risukasaankin.
Luonto ei tee mitään turhaan.
Erehtyminen on inhimillistä.
Ystävyys lisää hyvän moninkeraiseksi ja jakaa pahan.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Laila Kinnunen - Niin paljon kuuluu rakkauteen (1967)
http://www.youtube.com/watch?v=z0IQFc1zpY4&feature=related

Reijo Viita - Muistojen Inari
http://www.youtube.com/watch?v=X3XMrr5xtS8&feature=related

Rainer Friman - Linnut
http://www.youtube.com/watch?v=vXRZ1yx1OVw&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 104,0 kg, verenpaine 157 /97, lepopulssi 65. Aamujumppa 30 min. Pyöräily 22 km / 2423 km.

Loppukevennys

Miksi blondilla ei ole karvoja alapäässä? No, oletkos sitten joskus nähnyt kasvavan moottoritiellä ruohoa.

Mitä yhteistä blondilla ja sateenvarjolla? Molemmat avataan kun paikat kostuvat.

Mikä on hammaslääkärin painajainen? Korkeanpaikan kammo.

Miksi ruotsalainen kuorii banaanin apinaa hitaammin? Se etsii siitä ensin vetoketjua.

Miksi ruotsalaisissa poliisiautoissa on yksi mies ja yksi nainen? Työpaikkaromanssien välttämiseksi.

Puhelinkeskus? Annatteko johtaja Virtasella? - Sehän ei teille kuulu!

stupid accidents 1
http://www.youtube.com/watch?v=FCc_TDg60ik&feature=related

hot girl accident
http://www.youtube.com/watch?v=wtOpB230nVM&feature=related

CRASH- Please do not watch if you are easily sick
http://www.youtube.com/watch?v=fge-LJw_iII&feature=related

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti